torstai 31. lokakuuta 2013

onnistunut koirapäivä

Pikkelström teki tänään isojen koirien puomia todella mainiosti! Jeiiii! Jeii! Puomia oli edelleen vähän madallettu, mutta en usko puomin korottamisen olevan ongelma, kunhan päästiin vihdoin siihen pisteeseen, että Pika uskaltaa juosta lujaa kapeampaakin alustaa pitkin. Lisäksi Pika kestää ohijuoksun aivan ensiluokkaisen hienosti, eikä karannut liikkeeni mukaan yhtä ainoaakaan kertaa.
(Äänitehosteet teille tarjoili Maiju. :D :D)

Lisäksi Maijan avustuksella saatiin keppiprojektiin uusi ote ja lisäuskoa siihen, että kepitkin saadaan kuntoon lähiaikoina. Ou jes ou jes!

Muutenkin tuntui tänään omatoimitreeneissä, että Pikan kanssa voi tehdä jo vaikka mitä. Lähestyminen puomille tehtiin takaakiertovalssista, eikä Pika osoittanut mitenkään, että uudenlainen puomille vienti olisi sille jotenkin ongelma.

Tämä puuhahan alkaa ihan oikeasti olla vähä vähältä sellaista, että voi kuvitella tekevänsä ihan ratasuorituksiakin jossain vaiheessa. Huh. :)

Ja mikäpä olisi parempi tapa päättää onnistunut koirapäivä kuin katsella vartin verran painiskelevia Kolaa ja Pikaa? Ihan oikeasti ne painivat vartin. :O Suhteellisen käsittämätöntä. :) Pika jopa nosti etutassunsa Kolan selkään painin tuoksinassa, mutta siitäkään ei tullut rankkua. Pika on niiiiiin päässyt Kolan sydämeen ja luottamuspiiriin. :)

Videon laatu on aivan karmea, koska sisällä on tosi hämärää, enkä viitsinyt nousta laittamaan lisää valoja, koska olisin häirinnyt painipoikia.  

maanantai 28. lokakuuta 2013

hei me juostaan taas

Herra Pikkelström proudly presents: vauvapuomia huiskis vaan!




Ensimmäisellä suorituksella palkkalelu on sekä minulla että Katjalla. Katja palkkaa. Toisessa tauon jälkeen Katja on vain kameramiehenä ja palkka on minulla.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

yllätysten pikkumies

Pika kävi Hertassa kuvattavana. Pikkumiehellä on todistettavasti lonkat ja kyynärät ja muutaman viikon päästä saadaan tietää, millaisen arvion se niistä saa.

Yllätyksenä tämä päivä tarjoili sen, miten hitsin hienosti Pika osasi käyttäytyä. Paikalla oli kolme Pikan sisarusta, kaksi pikkupentua ja yksi muu perro ja lisäksi kuusi ihmistä. (Ja lisäksi huoneessa käväisi lyhyesti pari muutakin perroa.) Hulina oli melkoinen.

Ja miten käyttäytyy herra Pikkumies? Pika ei hermostunut. Ei pelännyt. Ei uhonnut. Ei väistänyt. Eikä oikeastaan haukkunutkaan. Ei sählännyt. Ei riehunut. Pika vispasi kopterihäntäänsä oikeastaan tauotta, kierteli katselemassa kaikkia koiria ja ihmisiä. ...ja vispasi häntäänsä taas vähän lisää. Se ei pyrkinyt ihmisten luo sähläten, mutta otti vastaan kopterihäntineen rapsutuksia. Se otti leikkiasennon yhdeksänviikkoisen pennun edessä ja huitoi pentua kevyen varovaisesti tassulla. Se antoi narttujen olla rauhassa ja korkeintaan haastoi siskoja leikkiin. Se suhtautui veljeensä välinpitämättömän ystävällisesti, koska veljeä hieman jännitti kaikki se meno ja meininki. Pika ei haukkunut huoneeseen saapujille eikä ollut huolissaan, jos minä poistuin käymään autolla. Se hengaili aivan rentona ja suhtautui ihan kaikkeen tapahtuneeseen tasapainoisen ystävällisesti. :) Hieno piski kertakaikkiaan! :) Rauhoituspiikin saatuaan se lösähti makaamaan eikä siinäkään yhteydessä hermostunut. Se ei hermoillut myöskään herätyspiikin saatuaan, vaan nuokkui rauhallisesti paikoillaan. Kotiin tultua Pika söi ja jäi rauhallisesti olohuoneeseen katsomaan, kun minä ja isot lähdimme päivälenkille.

Kerta kaikkiaan hermostusvapaa otus, ei voi muuta sanoa. Eihän tuollaista olekaan. :)

Tiesin kyllä, että Pika on tasainen ja ystävällinen ja kaikkea, mutta sen hermothan ovat puhdasta rautaa.  :O

lauantai 26. lokakuuta 2013

tupla

Lunastettiin tänään Nokin kanssa viimeinen SM-kisojen ja MM-karsintojen pääsylipun osanen KATin kisoista Vuokkosilta.

Aamu tosin alkoi hieman katastrofaalisesti, kun ajelin (onneksi) suht hyvissä ajoin Purinalle todetakseni, että kisathan siis alkavat puolen tunnin päästä siellä Ojangossa eikä suinkaan Purinalla. Tein päätöksen, että nyt en ryhdy hermoilemaan, vaan pää kylmänä keula kohti Vantaata. Tiesin kyllä ehtiväni rataantutustumiseen, mutta lämmittelyyn ei paljon aikaa jäänyt.

Ensimmäistä rataa ei ehtinyt jännittää tai ylipäätään paljon miettiä, vaan marssittiin Nokin kanssa radalle aika aivot tyhjinä. Eipä se näyttänyt silti haittaavan, sillä juostiin maaliin epävarma nolla käpälissä. En ollut ihan varma, antoiko tuomari kieltovitosen, kun Noki kiepsahti itsensä ympäri ennen erästä putkea. Lopulta tulokset ilmestyivät hallin seinälle, joten varmistui, että se oli kuin olikin nolla.

Toisella radalla tuntui olevan useampiakin kohtia, jotka olivat haasteellisia. Asko Jokinen oli onnistunut suunnittelemaan radalle okserin sellaiseen kohtaan, että katsomossa seisseiden kavereiden arvioimana okserin sekaan sukelsi (tai pudotti taemman riman) noin 80 prosenttia koirista. Okserille tultiin kepeiltä niin, että kepeiltä poistuttiin noin 180 astetta paluusuuntaan okserille, jonka jälkeen oli taas 180 asteen käännös kohti maalihyppyä. Koirat linjautuivat okserille aivan vinosti eivätkä ehtineet kiihdyttää kepeiltä tiukasti käännyttyään vauhtiaan sellaiseksi, että okserin suorittaminen ja okserilta kääntyminen olisivat onnistuneet turvallisesti. Olin kymmenes starttaaja ja yhdeksän ensimmäisenä koirakon joukossa 1-2 koiraa meni ongelmitta okserin yli. 1-2 pudotti taemman riman ja loput 5-6 sukelsivat täysin hallitsemattomasti keskelle okseria niin, että rimat ja siivekkeet lentelivät. Mielessä kävi, että jätän koko radan tekemättä. Liioittelematta pelotti ja jalat tärräsivät, kun mentiin lähtöön. Mielikuvissa sinkoili ajatuksia jalkansa katkaisevasta Nokista, joka makaa kirkuen okserin seassa. Lähdettiin sitten kuitenkin radalle ja päätin, etten edes yritä kääntää okserilta Nokia yhtään mihinkään, vaan juostaan yhtä matkaa okseria kohti ja saatan sen aina okserin laskeutumispaikalle asti. Tällä tavalla saatiin kuin saatiinkin okseri sitten suoritettua ilman virheitä ja juostiin nollalla maaliin.

Suututti. Todellakin suututti. Olin pistänyt Nokin tilanteeseen, joka on vaarallinen. Suututti, että tuomari oli rakennuttanut radan, jossa koira koiran perään rysähti keskelle okseria. Eikä kyse ollut edes siitä, että huonot ohjaajat eivät vaan osaa ja Turun jengi vetää tiukalla käännöksellä okserin ilman mitään pulmia. Juu ei. Jopa nämä agilityn superjulkkikseksi luettavat päätyivät lopulta viemään koiran okserin laskeutumispaikalle asti - ja aiheuttamaan siten koiran etenemiselle hirmuisesti ylimääräisiä metrejä - kun rysähdyksiä oli kertynyt niin järjetön määrä.

No, nyt on tupla, vaikka se tulikin radalta, josta jäi suuhun vain paska maku.

Kolan kanssa päätin jo ennen tuota rataa, että jos alla ei ole nolla, en lähde testaamaan, miten reikäpää-Kola okserin suorittaa. Otettiin hyl radan puolivälissä, joten huokaisin helpotuksesta ja tultiin radalta pois. (Joo, kiva rata todella, kun hylkäyksen kohdalla tunsin helpotusta.)

Kolmas rata oli jokseenkin mahdoton. Toiseksi viimeisenä ollut putki osoittautui makseille niin vaikeaksi, ettei nollia juuri tullut sen enempää hitaille, nopeille, tavisohjaajille tai superjulkuillekaan, koska koira koiran perään meni putken väärään päähän. Myön Noki ja Kola ottivat radalta hylkäykset.

Nyt on tunne, että voitaisiin pitää kisaamisesta muutaman viikon tauko. Voihan se olla, että tämä tunne ei kanna viikkoa kauempaa, vaan löydetään itsemme jälleen kisaradoilta. Mutta suon itselleni sen mahdollisuuden, että levätään hetki. 


perjantai 25. lokakuuta 2013

Pentusen juoksukoulu

Pentu Pentunen pääsi hiomaan puomille vauhtia. Aluksi oli vähän tahmeaa - tosin nauratti kyllä, kun testasin miten Pika kestää vartioimatonta etupalkkalelua. No... Videolta sen näkee, miten tukka hulmuaa matkalla kohti palkkalelua.

Tehtiin muutama toisto myös "muka"etulelulla eli vietiin lelu yhdessä siivekkeen taakse ja sitten nappasin sen sieltä matkaani Pikan selän takana ja mentiin tekemään puomi. Siitä hommaan tuli uutta vauhtia. :)

Jotain Pika on kuitenkin jo oppinut: se kestää minun liikkeeni tosi hienosti. :) Pystyn juoksemaan ohi oikein mainiosti.




keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Pentu Pentunen juoksee!

Pika on himmaillut puomilla etenemisen suhteen, joten nyt ei olla sitä treenattu kuin apupalkkaajan kanssa. Vauhtia on tullut jonkin verran lisää, mutta ei niin paljon kuin olisi saanut tulla. Niinpä tänään oli ajatuksena treenata madallettavalla puomilla. Ikävä kyllä kävi ilmi, ettei sellaista Ojangossa ole yhdelläkään kentällä. Niinpä tehtiin vauvapuomilla.

Se oli loistava idea! Pikaan tuli kerta rykäisyllä ihan uusi vaihde ja se harppoi laukaten puomin päästä päähän. Oikealle paikalle pysähtyminen sujui lujastakin vauhdista hyvin, mutta muutamia kertoja Pika ennakoi vapauttamiskäskyä. Yhden kerran Pika juoksi puomin sen verran lujaa loppuun asti, että jarrupoljin ei vain enää riittänyt hidastamaan vauhtia riittävästi, joten Pika päätyi 0o4o -tilanteeseen. :D Se teki kuitenkin saman kuin Noki aikanaan ja haroi takajalkansa takaisin puomille. Vapautin ja Pika sai ansaitsemansa palkan.

Ilmeisesti kapea ja korkea puomi on Pikan mielestä aika hurja, joten siirrytään treenaamaan vauvapuomilla joksikin aikaa ja testataan myös ihan litteäksi madallettua isojen poikien puomia. :)

Jesh.

tiistai 22. lokakuuta 2013

jing ja jang tasapainossa

Laumassa on tällä hetkellä jotenkin erityisen seesteistä. Kola on hyväntuulinen ja mitä ilmeisimmin Pika on vähä vähältä päässyt tunkeutumaan Kolan inhoon-sua-varmuuden-vuoksi -suojakilven läpi. :) Tiitiäistä tämä uusi fiilis vähän jännittää, koska Kola käyttäytyy niin oudosti. Pakko vähän sheikata peppua ja yrittää väkisin nuolla naamaa, ettei vain tulisi herra Führerille paha mieli.

Ja Pika on Nokia huomattavasti fiksumpi nuoren uroksen puuhissaan: se ei _vahingossakaan_ edes harkitse nousemista Kolan selkään humppailemaan. Pika suorastaan välttelee tilanteita, joissa Kola on sen alapuolella.

Pehmopoikien ystävyystuokio:

maanantai 21. lokakuuta 2013

suojele sitä! ..ei kun..! suojaudu siltä!

Villisti räyhäävä mäyräkoira. No, eipä siinä, pakkohan siitä oli ohi mennä. Koirille tiukka "ANNA. OLLA. >:| " -käsky ja sitten mennään. Ja silloin, kun muistan antaa ANNA.OLLA.-käskyn ajoissa ja todellakin tarkoitan sitä, että joko ohitettavan annetaan olla tai vaihtoehtoisesti valmistaudutaan muuttumaan rukkasiksi ja taljaksi, niin ohitukset sujuvat ihan mainiosti vaikeammissakin tilanteissa.

Niinpä ohitettiin selällään karjunut nakki sulassa sovussa. Niin, se nakki makasi karjuen selällään, koska omistaja piti koiraa selällään ja hoki, että "lopeta. lopeta". (Mielessä kävi, että varmaan on kiva maata selällään, kun muutenkin hermostuttaa ja ohi kulkee kolme itseä hurjasti suurempaa koiraa.)

Jatkettiin matkaa. ..kunnes yhtäkkiä totean, että mäyränakki tulee hurjasti karjuen ja ilman hihnaa kohti ja perässä juoksee aika hurjasti karjuva omistajanainen. Nykäisin koirat selän taakse niin hyvin kuin pystyin, mutta eihän se oikein kolmen kanssa onnistu millään. Etenkin, kun Kola otti mäyräkoiran fiiliksistä heti kopin ja oli valmis ottamaan nakista mittaa. Ehdin ajatella, että eipä tässä hätiä mitiä, kun minun isot koirani ovat hihnassa ja Kola hoitaa ärähdyksellä raivokkaan nakin kauemmas. Vääääääääääääääääääärin. Hetken aikaa tosiaan ajatukseni oli suojella nakkia laumalta. Mutta sitten tajusin, että tosiasiassa laumaa pitikin suojella hampailla varustetulta nakilta. Raivoisa mäyris puski kerta toisensa perään laumani jalkoihin räyhäämään. Onneksi omistaja sai koiransa melko nopeasti kiinni ja minä ehdin polkea jalkaa ja karjua perkelettä raivostuneelle eineshyllyn tuotteelle vain pari kertaa.

Mäyräkoiran omistaja kertoi tilanteen pysähdyttyä, että ohituksissa on ongelmia. (No shit, Sherlock.) Ja että ajatuksena on saada ongelma kuitatuksi alistamalla mäyräkoira ohitustilanteissa. Omistaja vaikutti olevan sen verran rikki koiransa toiminnan vuoksi, etten kokenut tilannetta oikeaksi se suhteen, että olisin ryhtynyt avautumaan ajatuksistani vahvatahtoisen räyhäävän koiran alistamisesta. 

Oma adrenaliinitasoni ei noussut välikohtauksessa, koska ajatukseni oli, että "no olipa kiva, että pikkukoirasta ei tullut mureketta". En siis kokenut oman laumani olevan lainkaan vaarassa, koska kokoero oli niin hurja. Ja koska Kola lukee ajatuksiani, laumani siirtyi hässäkän jälkeen uskomattoman nopeasti "ihansamamitävälii"-mielialaan. Kola siis kopioi minun mielialaani ja mustavalkoiset noudattelivat Kolan esimerkkiä. Jatkettiin rennolla fiiliksellä korttelin ympäri kohti kotiovea.

Ja siellähän se samainen mäyräkoira odotti uudemman kerran. Oltiin kierretty siis sama lenkki vastakkaisiin suuntiin. Great. Ja kaupan päälle jalkakäytävän toista reunaa kansoitti naapurin terrierimix, joka puhuu koiraa ainoastaan karjumisen ja vaahtoamisen kautta. Eikä kahta ilman kolmatta, sillä terrierimixin vieressä samaa peacelove-mielialaa levitti raivoisa spanieli. Nice. Katselin hetken, että ihanko totta kukaan kolmesta raivopäästä ei väistä, että pääsisimme ohi. Lopulta mäyris luikahti omistajineen sivulle, jolloin pääsimme jatkamaan matkaa jalkakäytävän äärimmäistä laitaa pitkin. Terrierimix ja spanieli sylkivät meitä kohti kaikki koiramaailman solvaukset, mitä keksiä voi, eivätkä siirtyneet millin milliä mihinkään suuntaan. Eihän siinä sitten muuta kuin. "ANNA. OLLA." Ja menoksi. Marssittiin solvaussateessa tyynesti kohti kotiovea. Jopa Pika malttoi pitää turpavärkkinsä ummessa, vaikka yleensä noin kuumottavassa tilanteessa Pikan on pakko sanoa edes pikkuruinen "vöh!".

Jälkikäteen sain kuulla kaverilta, että mäyräkoirat ovat Siihen Mielentilaan päästessään varsinaisia pienpetoja. Onneksi en tätä tiennyt, vaan ajatukseni on, että "oho toivottavasti ei tapeta tuota sylihauvaa". Sillä koska en itse hermostunut, ei laumakaan ollut välikohtauksesta jälkikäteen oikein millänsäkään. Harmittaa kuitenkin mäyriksen omistajan puolesta. Alistaminen ja selättäminen on aivan järjetön toimintatapa, jos tarkoituksena on madaltaa mäyräkoiran kierroksia. :(

Kolme koiraa on lauma?

Eikö yksi koira riittäisi? Tai kaksi? Eikö kolme ole ihan liikaa?

Kyllähän se välillä ärsyttää, kun pojat tyhmäilevät hihnalenkillä. Mutta sen ärsytyksen voittaa ihan sata-nolla ne hetket, kun huomaan hekottavani ääneen yksin keskellä metsää, kun Kola yhtäkkiä saa hirmuisen hepulin ja innostaa takapuoli pystyssä leikkiasennossa ja häntä vispaten mustavalkoiset rallaamaan pitkin huurteista metsää. (On muuten aika hemmetisti paljon hiljaisempaa se takaa-ajoleikki, kun jahdattavana on Kola - kun siis vertaa siihen tilanteeseen, kun isot ajavat karjuen ja kirkuen takaa perheen pienintä tai jos Pika ja Kola yrittävät saada puraistua pakenevaa Tiitiäistä persuksesta.) Aivan hipihiljaa mustavalkoiset pinkoivat Kolan perässä, mutta hauskaa näytti silti olevan. :)

Samalla lenkillä mustavalkoiset pistelivät peräkkäin miljoonaa pitkin metsää ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännenkin kerran. Ihan selkeää on, että Noki on minun laumani notkein, kiihtyvin ja sitä kautta nopein otus. Se pistelee kärkipaikalla menemään tukka hulmuten mutta löysäillen - paitsi siinä vaiheessa, kun Kolalla lähtee mopo hanskasta ja se lähtee kimeästi kiljahdellen perään aikomuksenaan todellakin rouskaista hännästä. (Sillä tavalla ystävällisessä hengessä kuitenkin. :) Pikan tai Kolan johtaessa juoksuleikkiä Noki himmailee vauhdissa ja antaa edessä juoksevalle tarkoituksella etumatkaa.

Eikä se yhdessä riehaaminen siihen lopu. Mustavalkoiset painiskelevat keskenään pitkin päivää myös sisällä. Välillä Nokilla kärähtää käämi ja silloin se ärähtää todella pahan kuuloisesti... tajutakseen vain, että "tulipa sanottua kauheita juttuja", ja alkaa nuolla läpsyttää rauhoitellen Pikan silmiä ja naamaa. Nuo ärjähdykset ovat kuitenkin sen verran vakuuttavia, että Pika lopettaa säheltämisen ja jähmettyy nuoleskelun kohteeksi.

Tänään lauma vietti myös iltaunia sulassa sovussa keskellä olohuoneen lattiaa. Hyvin tämä minun ukkolaumani tulee juttuun keskenään. Pikalla on edelleen tiukemmat säännöt kuin lellikoira Nokilla. Onneksi Pika osaa ja haluaa noudattaa Kolan lakipykälöitä parhaansa mukaan. Se välttää provosoimasta ja jos sattuukin epähuomiossa provosoimaan Kolaa, Pika ryhtyy leikkimään tapettia. ;)

Kolme koiraa on lauma. Ymmärrän nyt, mitä se tarkoittaa. Kolmen koiran välillä on useampia erilaisia vuorovaikutussuhteita ja laumajärjestys on monimutkaisempi. Hyvin toimiva kolmen koiran lauma on ihan eri tavalla mielenkiintoista seurattavaa, kun sitä vertaa elämään kahden tai vain yhden koiran kanssa. Yksi koira on pääosin vuorovaikutuksessa vain ihmisten kanssa. Kaksi koiraa muodostaa yhden vuorovaikutussuhteen keskenään. Kolmen koiran kanssa pääsee seuraamaan sivusta, miten erilaiset luonteenpiirteet vaikuttavat yhdessä elämiseen ja millaisilla keinoilla erilaisilla ominaisuuksilla varustetut otukset selviävät samassa laumassa. :)

Vaikka Kola pitää alaisilleen tiukkaa (tai vielä tiukempaa) kuria, niin väittäisin laumani olevan sisäisesti sopusoinnussa. Jokaisella koiralla on tässä taloudessa oma paikkansa, joka on selvä sekä piskille itselleen että myös kahdelle muulle lauman jäsenelle.

Sopusoinnussa:

lauantai 19. lokakuuta 2013

kompakysymyksiä

Varmaan ihan jokainen suomalainen on kuullut kysymyksen viidestä norsusta ja siitä, miten ne saadaan mahtumaan auton kyytiin. (Vastaus: kaksi eteen, kolme taakse)

Ja ihan takuulla suurin osa on kuullut myös sen aivopähkinän, miten joen yli kuljetetaan kettu, lammas ja kaali, kun veneen kyytiin mahtuu vain yksi kuljetettava kerrallaan eikä lammas saa jäädä yksin kaalin kanssa eikä kettu yksin lampaan kanssa. (Vastaus: Lammas toiselle rannalle. Palaa hakemaan kettua. Kettu kyytiin ja paluumatkalla palautetaan lammas lähtötilanteeseen. Kaali toiselle rannalle. Palaa hakemaan lammas uudelleen.)

Ja mitä saadaan, kun yhdistetään nämä kaksi kompaa?

Saadaan aikaiseksi koulutustoimikunnan kuusi jäsentä, joilla yhteensä 11 koiraa ja jotakuinkin 6-8 häkkiä JA kolme autoa, joista yksi hajoaa. Miten siinä tapauksessa kuljetetaan Turkuun nämä 11 koiraa, joista kolme ei periaatteessa mielellään voisi matkustaa samassa autossa?

Vastaus: Kuusi perroa yhteen autoon, jonne ajatuksen tasolla tungetaan neljä häkkiä. Löydetään uusi auto hajonneen tilalle ja sinne kaksi ei-keskenään-toimeen-tulevaa - toinen etupenkille ja toinen takakonttiin. Ja kolmanteen autoon loput koirat ja häkit.

..kunnes kompakysymyksen yllätystekijänä paikalle ilmaantuu serkku, joka voi ulkoiluttaa sittenkin kotiin jäävän Kolan, jolloin yksi keskenään ei-sopivista koirista poistuu yhtälöstä, kuten myös yksi häkki. Näin ollen yhteen autoon tarvitsee mahduttaa vain viisi keskenään toimeentulevaa perroa ja kolme häkkiä, toiseen autoon eteen yksi ja takakonttiin toinen ja kolmanteen loput.


perjantai 18. lokakuuta 2013

6. kerta

Käytiin moikkaamassa ensimmäistä keppiparia tänään metsälenkin jälkeen. Pikachu viihtyi vallan mainiosti Neron, Nevan, Bertan ja Viivin seurassa räntäsateisessa metsässä, mutta hyvinpä tuota energiaa näytti riittävän myös viiden minuutin lyhyttreeneillekin. Nyt ensimmäinen keppiväli on 45 asteen kulmassa ja tämän päivän treeni sisälsi pelkkiä onnistumisia. :) (Ja onnistumisien lisäksi paljon pallo suussa ympäri hallia pomppimista. ;) Kameraa kannattelee Anna.

torstai 17. lokakuuta 2013

EPÄJÄRJESTELMÄLLISYYDELLÄÄNKÄÄNKÖHÄN?!

Äiti kysyi viime viikonloppuna, että onko koirilla jotkut omat nukkumapaikat ja että nukkuvatko ne koirapedeissä. Vastasin, että nukkuvathan ne koirapedeissä kyllä, mutta mitään omia paikkoja ei ole. Ja että makuuhuoneen suuri sininen koirapeti on suosituin, mutta se ei ole kenenkään oma nukkumapaikka.

..kuinka väärässä olinkaan..

Eilen illalla kannoin läppärin sänkyyn ja ryhdyin katsomaan netistä nukahtamisdokkaria. (Eli jotain dokkaria, jota en koskaan saa katsottua loppuun, kun nukahdan aina kesken.) Jossain kohdassa - jo hyvän aikaa ohjemaa katsottuani - havahduin siihen, että ehkä kymmenen sekunnin välein jostain pimeyden keskeltä kuului epämääräinen "NNNGH." ja että tätä oli jatkunut ehkä jo pitkäänkin. Uppouduin kuitenkin takaisin ohjelman pariin. Mutta neljän tai viiden uuden NNNNGHin jälkeen olin pakotettu nousemaan sängystä ja katsomaan, mistä oikein on kyse.

Makuuhuoneen ovensuussa istui suurilla, pyöreillä ja kosteilla silmillään kiinteästi makuuhuoneeseen tuijottava Noki. Ärsyynnyin lievästi ja käskin Nokin makuuhuoneen puolelle. Näytin tyhjää pientä harmaata koirapetiä makuuhuoneen nurkassa, mutta Noki ei tahtonut siihen. Se loikkasi isossa sinisessä pedissä nukkuvan Kolan ohi ja meni makuuhuoneen toiseen nurkkaan. Homma hoidettu, ajattelin, ja jatkoin ohjelman töllöttämistä.

Olin ehtinyt katsoa ohjelmaa eteenpäin ehkä kymmenen minuuttia, kunnes... NNNNGH. ...NNNNGH... ... NNNNGH... Havahduin siihen, että omituinen ähkiminen jatkui edelleen eikä ilmeisesti ollut missään vaiheessa loppunutkaan. Pistin valot päälle vain huomatakseni, että Noki istui niillä tassunsijoillaan, joihin se oli Kolan ohi loikattuaan laskeutunut. Se ei ollut käynyt makuulle puhumattakaan siitä, että olisi käynyt nukkumaan. Se tuijotti jälleen silmät kosteina ja pyöreinä eteensä. Ja vasta siinä kohtaa minulla piuhat yhdistyivät. Voihan tuuba. Noki tuijotti suurta sinistä koiranpetiä, jossa Kola veti zetaa niin että soi. "Alahan mennä siitä", sanoin Kolalle. Sillä oli täysin selvää, että Kola nukkui / leikki nukkuvaa Nokin sängyssä. Ei epäilystäkään. Ilman vastaväitteitä Kola vääntäytyi pystyyn ja marssi olohuoneeseen omaan sänkyynsä. Ja siinä silmänräpäyksessä Noki oli petaamassa omaa sinistä suurta petiään Kolan haisulipyllyn jäljiltä takaisin kuntoon. Aika kova petaaminen siinä olikin, se täytyy sanoa.

Petaamisen jälkeen taloon laskeutui hiljaisuus. Epäjärjestelmällisyys meinasi pilata Nokin yöunet.

---------------

Tänään Pikalle vähän enemmän toistoja, kun käännettiin ensimmäistä kertaa ekaa porttiväliä vähän vinoon.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

2x2, neljäs kerta

Mitä nartut, mikä boogie? Hyvält näyttää niinku kuuluuki.
Mitä äijät, mikä boogie? Mä oon messis mitä ikin tapahtuuki.

Rähinä Recordsin Pokemon-jäsen herra Pikachu esittää:


Tänään otettiin siis haltuun myös ekan portin oikea puoli. (Tai vasen puoli, miten sen nyt katsoo, mutta kuvasta katsoen oikea puoli.) Ja koska homma alkoi sujua heti alusta alkaen, niin treenit jäivät kaikessa komeudessaan kahdeksan suorituksen mittaisiksi. :) Videoilta ei siis ole karsittu suorituksia pois tähän mennessä kuin kai yksi ainoa.

tiistai 15. lokakuuta 2013

päivän viisiminuuttinen

Kurvattiin Pikachun kanssa Mustimirrilään ruokaostoksille ja samalla reissulla käytiin jälleen juoksemassa viisi minuuttia pallon perässä. :) Vasemmalta puolelta keppiväliä päästiin jo ihan tosi nollakulmaan ja etäisyyskin kasvoi tosi hyväksi. Oikealta puolelta Pika meni keppiväliä väärään suuntaan muutamia kertoja, mutta saatiin kyllä siltäkin puolelta sitten kulmaa vaikeutettua, joskaan ei yhtä paljon kuin vasemmalta.

Ajatuksena on hioa tämä ensimmäinen väli niin haltuun, että kaikki mahdolliset lähestymiskulmat on tullut harjoiteltua ihan oikeasti hyvän osaamisen tasolle. Kunhan saan oikean puolen lähestymisen vielä varmemmaksi, ryhdyn kääntämään ensimmäistä keppiväliä keppilinjan mukaiseksi. Ja toinen keppiväli otetaan mukaan tosiaan vasta sitten, kun ensimmäisen kaikki lähestymiset sujuvat ongelmitta. :)

..kuten sanottua jo kertaalleen, onneksi halli on vain muutaman kilometrin päässä, niin sinne viitsii ajella viiden minuutin treenienkin takia.


maanantai 14. lokakuuta 2013

2x2, osa1

Päivämäärällä 14.10.2013 Pika aloitti keppitreenit. Onneksi hallille on lyhyt matka, niin on helppo malttaa pitää treenit tosi lyhyinä. Viivyttiin hallilla kaiken kaikkiaan (sisältäen 2x2 -keppiparin etsinnän, putkien ja parin hypyn pois raivaamisen ja Pikan aivonlepuutusvälipalatauon) alle 15 minuuttia ja siitä huolimatta videon loppua kohden näkee, miten Pika selvästi alkaa läähättää enemmän ja enemmän ja treeni käy voimille.

Oli hauska huomata, miten Pika selvästi yhdisti kyllä keppiparin välistä juoksemisen palkkalelun lentämiseen, mutta testasi myös, lentääkö lelu siinä tapauksessa, jos vain juoksee sille paikalle, johon lelu yleensä lentää. :) Virheistäkin oppii, joten erittäin positiivista, että Pika keksi testata myös väärää tapaa.

Pikan toiminnasta huomaa, että sitä on palkattu paljon eteenpäin suuntautuvista tehtävistä, koska se ei pyrkinyt kertaakaan kääntymään minua kohden keppien läpi juoksemisen jälkeen, vaan suuntasi liikettään eteenpäin. Se ei kääntynyt minua kohti edes siinä kohdassa, kun juoksi keppiparin ohi palkkalelupaikalle, vaan tuijotti kiinteästi eteensä ja odotti lentävää palloa. :D Ihku Pika!




Toka treenikerta

lauantai 12. lokakuuta 2013

ruskan aikaan

Käytiin Jakomäessä katsomassa luonnon väriloistoa. :) Ja samalla tuli katseltua linssin läpi poikien puuhia. Nuo kolme ovat keskenään niin pohjamutia myöten erilaisia, että naurattaa. Noki on kiltti vakavikko ja ottaa monet asiat kovin tosissaan ja sitä alkaa ketuttaa, kun Pika pikkupentuilee. Kola on synkerö, joka elää oman elämänsä lakipykäläviidakossa. Sääntöjä ja lakeja on niin paljon, että herra Synkkää ahdistaa - etenkin, kun kukaan muu ei tunnu noudattavan lakia ja asetuksia. ..Ja Pika on aivoton retardi, joka ei vain tajua, että joku juttu voisi ärsyttää tai jotakuta voisi pompottaa tai alistaa tai että jollekin voisi suuttua. Se hömpsöttää pikkupentumaisella aivovaurioasenteella menemään ilman huolia ja murheita. (Paitsi jos Kola on huonolla tuulella, niin silloin Pikalla on suuria huolia ja murheita ja silloin kannattaa leikkiä näkymätöntä.) Pika ei kerta kaikkiaan ikinä milloinkaan koskaan ole vielä suuttunut kenellekään tai ärsyyntynyt tai provosoinut. Se ei kai vaan osaa. :D

Ota kuva, näytän hyvältä tässä kanervan keskellä!

Tiitiäisen silmistä näkee, että on vähän kierrokset kaakossa.

















Aina hyväntuulisena.

Vesiliirto.

HÖRÖTTIMET!

Pissaa ihan rauhassa, mä tässä vaan KABOOOOOOOOOOM!

Katseet puhuvat. "Oot ärsyttävä!" "Ite oot."

Lauman luottoposeeraajat.

Oon ihana ja tiiän sen.

Niin erilainen kuin nuo isot.

Luonnonvoimat liikenteessä.

Vähän saatan olla kateellinen.

Vauhtia etsimässä ja vauhtia muuten vaan

Pika on tehnyt kokonaista puomia muutamia kertoa. Ilmeisesti korkeus ja kapeus tuo oman jännityksensä, koska Pikan eteneminen on ihan turhan hillittyä puomilla. Niinpä ollaan nyt tehty puomia ainoastaan niin, että edessä on odottamassa palkka. Ja tähän tarvitaan tietenkin etupalkan vahtija, koska muuten herra ahmatti kyllä menee jossain kohtaa luvatta palkalle.

Tea sattui olemaan juuri matkalla Ojankoon, kun haeskelin treeniseuraa, joten päästiin Pikan kanssa hiomaan puomin suorittamista. Videolle tallentuivat ne suoritukset, kun jäin Pikan selän taakse. Ohijuoksusuorituksissa Pika irtosi ilman vapautuskäskyä liikkeestäni pari kertaa, mutta saatiin kyllä onnistuneitakin suorituksia. :) Vauhtia tarvitaan kuitenkin ehdottomasti vielä lisää. Onneksi vauhti kyllä kasvoikin ensimmäisiin suorituksiin verrattuna joka kerta. :)

Puomitreenin lisäksi tehtiin Pikan kanssa vauhdin hurmaa -treeniä. Rannikon treeneissä tehdään paljon kääntymisiä ja ohjausteknisiä asioita. Siitä syystä haluan omatoimitreeneissä tehdä myös paljon helppoa etenevää juoksemista, ettei lajin tämä puoli pääse unohduksiin.




torstai 10. lokakuuta 2013

Matkaan, Pikachu!

Hyvä mieli tämän päivän treeneistä! :) Poispäinkääntö ei sujunut Timon treeneissä missään määrin, mutta eipä sitä olla koskaan treenattukaan. Menee siis läksytreeniksi. Mutta muuten tuon pikku karvaisen kanssa pystyy tekemään jo ihan agilityä. :O Se osaa tulla pakkovalssiin, sylkkäriin, viskikäännöskin saatiin taipumaan.

Jostain syystä ihan paras tunne tuli, kun Pika ohjautui takaa leikkaamalla, vaikka oma rytmitykseni oli vähän päin peppulia kerta toisensa perään. Olin siis rynninyt ihan hirveän pitkälle, mutta sinne se Pika vain lähti hyppäämään, kun kerran käskin. Ja se kääntyy leikkauksen ansiosta!! Jotenkin tuo takanaleikkaus on ollut Nokin ja etenkin Kolan kanssa sellainen mörkö, että tuntuu joka kerta yhtä käsittämättömältä, kun Pika irtoaa hypylle ja kääntyy, vaikka minä teen huononkin takanaleikkauksen. Estehakuisuustreeni on selvästi ollut tehokasta, koska Pika ei häiriinny minun liikkeestäni, vaikka jään selän taakse. Jes!

Lisäksi videolle päätyi kirjaimellinen potkuohjaus. :D Joo, ehkä me treenataan se poispäinkääntö kuntoon, ettei tarvitse lähteä koiranpotkintalinjalle. ;)


PikapikaCHU!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Cogito, ergo sum.

On itselle palkitsevaa huomata, että ehdin ajatella radan aikana kisoissa jo kaikenlaista. Ehdin tehdä tilannearvioita ja muuttamaan tarvittaessa suunnitelmaa. Tiedostan paremmin, mitä kehoni tekee. Se tekee ohjaamisen oppimisen helpommaksi. Lisäksi se tekee ohjaamisenkin helpommaksi, koska ehdin vaikuttaa tekemisiini ennen kuin olen tehnyt aivojen ydinjatkeesta tulleen epämääräisen käskyn perusteella jotain summittaista. Lisäksi pystyn poimimaan tämän takia radalta kohtia, joissa erityisesti pitää muistaa huomioida jotakin olennaista. Aikaisemmin menin ikään kuin automaattiohjauksella ilman siinä hetkessä tapahtuvaa hallintaa.

Tässä sinisellä tekstillä tekstitettynä Nokin toisen radan aikana käydyt ajatuskulut. Valkoisella tekstillä huomioita jälkikäteen tehtynä. Lisähuomiona juttu, joka ei päätynyt videon tekstityksiin: Noki karjaisee minulle, kun keppien jälkeen vedätän niin paljon, että Nokille tulee kiire perääni. Rima putoaa ja putoavaa rimaa ennakoi hyvin "ÄLÄ MEE NOIN KAUAS!" -karjaisu. :D

agry:n kisoissa

Tänään oli todellakin Nokin päivä.

Ritva Herrala oli rakentanut mukavat radat, jotka syystä tai toisesta kuitenkin osoittautuivat sellaisiksi, että tykkibortsut eivät vain kyenneet tekemään tuloksia. Ja muut tuloksen tehneet taas eivät kyenneet vastaamaan Nokin vauhtiin. :) Noki meni kyllä tänään ihan hurmoksessa. Jälkikäteen videoltakin meno näytää sujuvalta, enkä ole Nokin tiellä oikeastaan missään kohdassa. Noki lähtee puomilta ilman vapautusta, joten täydellisyyteen ei päästy tälläkään radalla. Mutta sen verran sujuvaa meno oli, että voinen taputtaa Nokia ja itseäni hartialle. :) Näin ollen päivämäärällä 6.10.2013 Noki voittonollaksi osoittautuneella suorituksellaan ottaa viimeisen agilitysertin. :) :)

Toisella radalla Nokilla putoaa jo toinen rima, minkä jälkeen oma keskittyminen siirtyy siihen, että tehdään hallitummat kontaktit. Noki menee yhden hypyn ohi, enkä vaivaudu korjaamaan, joten siitä HYL. Kola puolestaan tykitti tuon toisena olleen radan aivan älyttömän hyvällä otteella aina puomille asti. Siihen asti yhteistyö oli Kolan ja minun aksahistorian aivan ehdottomasti sujuvinta menoa.

Erinomainen päivä, siis. :)




lauantai 5. lokakuuta 2013

Ilman haukkujen kieltä moni homehtuu paikoilleen.
Se ravitsee mieltä, estää juuttumasta hiljaisuuteen.
Painitrikoopuvut, likaiset sukat täällä vallitsee.
Aksatreenilupaukset,tyhjät ruokakupit hallitsee.

Jos tahdot turvaan, haukun hurmaan on helppo tulla.
Sen kun haukkuu vaan, kun haukuttaa.
Ja kiellot käskyt, kritiikit soi silloin turhaan.

Mut nyt on vahtikoirien vapaapäivä,
kukaan ei tarvitse meitä tänään.
Tahdon omistaa painille vuorokauden,
olla kaksistaan.

Tuhannet hahmot kaipaa haukkumista osakseen.
Se räjäyttää tärykalvon, pistää vajoamaan polvilleen.
Hiljaisuuden harmaat päivät sielunelämän vie kaamokseen.
Kun haukut on haukeltu, täytyy haukahdella uudelleen.

Mut nyt on vahtikoirien vap....

..EIKU.. HÄLYTYS!!!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

etsä viitsisitsä...

Noki on tossukka. Kiltti tossukka. Kola siitä on kai tuollaisen kiltin tossun koulinut. Ja Pika on todellakin huomannut, että Nokin "EI!" on "..ehkä.." tai jopa "okei..".

Äsken pojat söivät naudan putkiluita. Pika oli omansa syönyt. Nokilla puuha oli vielä kesken. Niinpä Pika tassutteli Nokin syöntipaikalle. Alkoi murina. Noki söi ja murisi. Irvisti ja söi ja murisi. Pika teki tilannearvion. ...ja meni Nokin viereen syömään putkiluun pätkää.

(Hetken kuluttua Pika palasi katsomaan omaa luutaan, mutta samaa soppaa sekoittamaan saapui myös Kola. Kolan ei tarvinnut murista. Kola nosti häntäänsä aavistuksen ylös. Pika käänsi katseensa sisään ja peruutti pois paikalta.)

tiistai 1. lokakuuta 2013

tää on vaan niin parasta.

Töissä pitäisi sitä, tätä, tuota ja ihan hirveän paljon vielä enemmän. Aamuöisin voi miettiä, mitä kaikkea pitäisi muistaa.

..joten voiko oikeasti olla mitään parempaa kuin agility? Voisin treenata vaikka ikuisesti. Pää tyhjenee ihan joka ikisestä suuresta ja pienestä murheesta, kun kaivan koirat takakontista ja lähden lämmittelemään. Jäljelle jää vain keskittyminen koiriin ja yhdessä tekemiseen. Toki monesti ärsyttää, suututtaa, harmittaa, jne. agilityyn liittyen, mutta se ei ole samanlaista stressiä kuin töiden puolesta. Ja ihan todella paljon useammin treenien aikana ja treenien jälkeen on vahvasti euforinen olo. Sellainen, että pää on saanut levätä. On ollut puhtaasti, pyyteettömästi kivaa.

Tänään ajoin treenaamaan Turkuun. Janitan treeneissä ei kerta kaikkiaan voi kuin nauttia. Kehuja tulee silloin, kun kehuja kokee itsekin ansaitsevansa ja kritiikkiä silloin, kun on sen paikka. Lisäksi kaikkeen on ymmärrettävä selitys: Miksi rima putosi? Miksi koira kaarratti? Tosin eräs Nokin ominaisuus on sellainen, jota Janitakaan ei pystynyt selittämään. Noki nimittäin valitsee U-putkesta käytännössä aina sen pään, joka on Nokin puolella. Vaikka vedättäisin miten paljon kohti minun puolellani olevaa putken suuta ja vaikka karjuisin ja huitoisin ja vääntäisin, niin Noki lipsahtaa viime hetkellä putken oman puoleiseensa päähän. Kerroin tämän Janitalle jo ennen kuin pääsimme kohtaan, jossa yksi ohjaustapa oli vetää koira U-putken ohjaajan puoleiseen päähän. Sanoin, että ei tule onnistumaan. Kerroin, että Noki valitsee itsensä puoleisen pään, vaikka ohjaisin miten. (Paitsi jos teen vastakäännöksen ja tavallaan yliohjaan aivan villisti.) Janita käski kokeilemaan - ja niinhän siinä kävi, että minä olin oikeassa. Eikä kyse edes ollut siitä, että olisin itse jotenkin typerästi tuupannut Nokin putken väärään päähän. Minä ohjasin aivan oikein ja siitä huolimatta Noki toimi miten toimi.

Sain kehuja siitä, että tiedän koirani toimintatavasta, jolloin pystyn valitsemaan sen perusteella, miten toimin. Lisäksi Janita kertoi, että Elinan Omie toimii samaan tyyliin. Jos sille huutaa putkikäskyä, se kääntää katseensa ohjaajsta ikään kuin liikaa pois ja sen jälkeen edessä onkin se putken väärä pää. Emme ole siis yksin tämän ongelman (?) kanssa.. ;)

Kotimatkalla tunsin syvää tyytyväisyyttä myös siitä, etten koko treenien aikana saanut ainoaakaan huomautusta siitä, että valssi olisi myöhässä. Kehu tuli myös ajoissa tehdystä persjätöstä. Kestotyytyväisyyden aihe ovat Nokin kepit ja kontaktit: ne on vaan niiiiin luotettavat.

Harjoitusta tarvitaan edelleen siinä, että muistaisin pitää katseeni siinä hypyssä, jota koira on suorittamassa ja muistaisin ottaa ohjaavan askelen kohti ponnistuspaikkaa. Noki on taitava lukemaan rataa, mutta ei siltäkään voi odottaa puhdasta itsenäisyyttä. Ohjattava sitäkin olisi. :D Lisäksi rimat putoilivat tänään taas vähän liikaa. Osasyynä oli varmasti treenien loppua kohden kasvanut läkähdystila, mutta luultavasti Nokin lihakset myös ovat jumissa. Täytyy kuskata treenikaveri hierojalle.

Nyt kotona treenien jälkeen tuntuu hienolta, että alan tuntea Nokia jotenkin paljon paremmin kuin koskaan aiemmin. Minun ei tarvitse kokeilla ihan kaikkea nähdäkseni, miten Noki reagoi, vaan pystyn ennakoimaan Nokin toimintaa kokemuksen perusteella. Tiedän, milloin voin huoletta tehdä vaikka minkälaisia haastaviakin juttuja ja toisaalta osaan nimetä useita paikkoja, joissa minun pitää kiinnittää erityistä huomiota omaan tekemiseeni ja paikata jotakin Nokin heikkoutta.


...ehkä oman kropan kierrokset on nyt saatu pudotettua sen verran matalalle, että voisi ryhtyä harkitsemaan nukkumista.. Myöhäiseksi venyneestä nukkumaan menosta huolimatta retki Turkuun oli jälleen kerran ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.