lauantai 30. elokuuta 2014

Pikkari-mies rön rön!

Pikan kanssa otettiin tänään mittaa kahdesta Johanna Nybergin agilityradasta. Ja olihan siinä mittailemista. Ensimmäisen radan mittausta katsoin leukaperät maahan kopsahtaen, sillä rata vaikutti todella haastavalta. Keräilin leukaa maasta ja tolkutin itselleni, että "et rupea etukäteen luovuttamaan, perhana!" Jokaiselta kontaktilta jatkettiin jonnekin muualle kuin suoraan eteenpäin. Mitkään hypyt eivät kahta ensimmäistä hyppyä lukuunottamatta olleet koko radan aikana suorassa linjassa peräkkäin, vaan jokaisella hypyllä käännyttiin enemmän tai vähemmän. Joo, ei ollut takaakiertoja, mutta muuten radasta oli pienillä jutuilla saatu tosi inhottava.

Erityisesti inhosin kummallakin radalla ollutta "hyppysuoraa", jossa toisena ollut hyppy oli sijoitettu häiritsemään ohjaajan linjaa todella pahasti, ohjasi toisen hypyn ihan kummalta tahansa puolelta. Jos kiersi toisena olleen hypyn vasemmalta, ei saanut koiraa enää poikittain olevalle hypylle. Jos kiersi toisena olleen hypyn oikealta, oma linja kääntyi niin vinoksi, ettei koira enää lukenut poikittain olevaa hyppyä vaan kääntyi liian aikaisin oikealle.

 Ensimmäisellä radalla puomilta tultaessa hommaa vaikeutti se, että koira lähti "hyppysuoralle" pysähdyksistä, jolloin ensimmäinen este oli ohjattava lähempää, mikä vaikeutti jatkoa entisestään.  Lisäksi tällä radalla hommaa vaikeutti se, että puomin vieressä oli hyppy ja rengas niin, ettei puomilta päässyt irtoamaan loivasti sivusuunnassa, vaan puomi oli pakko joko ohjata melkein alastulolle asti ihan puomin vieressä tai sitten olisi pitänyt todella rohkeasti puomin puolivälissä lähteä ihan eri suuntaan koiran kanssa ja kurvata renkaan toiselle puolelle. Tätä ei tehnyt kukaan.

Kuvan äärivasemmalla näkyy renkaan jalusta,
joka pakotti pysymään puomin vieressä.

Toisella radalla olisi voinut miettiä poispäinkäännöstä hypylle "6" (varsinaisella radalla tuo oli tietenkin joku ihan muu numero), mutta sillä radalla pakkaa sekoitti ansahyppy, joka teki poispäinkäännöksestäkin todella vaikean tai mahdottoman.

Jäi aika ärsytys pintaan kummaltakin radalta. En ymmärrä, miksi tuo yksi hyppy piti siirtää niin, että se tekee muutenkin ykkösluokkalaiselle haastavasta radan kohdasta liki mahdottoman. Tuo kohta olisi ollut ihan tarpeeksi haastava lähestymisensä vuoksi niin A:lta kuin puomiltakin tultaessa, vaikka kaksi seuraavaa hyppyä olisivat olleet ihan suorassa linjassa.

Eikä tässä ole edes kyse siitä, että olisimme hyllyttäneet tuossa kohdassa ja siksi ärsyttäisi. Ekalla radalla hyllytettiin radan alkupuolella, kun Pika irtosi itsenäisesti kepeille - jonne ei tosiaankaan pitänyt mennä - ja tehtiin hyllyn ansiosta puomilta lähestyminen niin, että jätin Pikan todella pitkäksi aikaa puomille 2o2o-malttia harjoittelemaan ja ohjasin sitten seuraavat hypyt ihan epäkisanomaisesti. A:lta lähestyttäessä puolestaan pudotettiin rima ennen tuota kohtaa ja tehtiin tuo vaikea kohta "virheettömästi", tosin ihan helvetin huonolla ohjauksella ja todella rumia kaartavia linjoja edeten.

Toisella radalla tultiin vitosella hopealle. Voittaja teki radan nollalla ratavirheellä yliaikaan. Ensimmäisellä radalla medeissä taisi tulla yksi nolla ja makseilla kummallakaan radalla ei taidettu tehdä nollia ja tuloksiakin äärimmäisen vähän. Mineissä nollia kyllä tehtiin useampiakin.

Mutta ettei tästä tulisi ihan pelkkä urputuspostaus, niin olihan radoilla ihan todella suuria positiivisiakin asioita. Ja erityisesti siis asioita, jotka menivät Pikan jättimäisiksi ansioiksi. :) :) :)

1. Ensimmäistä kertaa kisaradalla oli sekä keinu että puomi. Ja vieläpä juuri niin päin, että ensin tehtiin keinu ja sitten puomi. Ja hidasteliko Pika puomilla tai keinulla? No ei todellakaan! :) JEE! Superhienoa. Ihku Pikkari.
2. Pika pysyi puomin alastulolla useita sekunteja ja vapautui vasta käskystä.
3. Ekalla radalla vapautin Pikan tosi nopeasti keinulta ja se jäi vähän mietityttämään. Niinpä toisella radalla pysäytin Pikan ihan tosi kunnolla ja seisotin 2o2o:ssa. Siellä pysyi, vaikka ollaan keinu tehty tähän asti jokaisella aksaradalla (liian) nopeana vapautuksena. Super-pikkumies!
4. Pika tikutti kepit jälleen luotettavasti alusta loppuun asti ja haki kepit (hyllyn arvoisesti tosin) ihan todella itsenäisesti ja kaukaa. :D
5. Piu oli taas aivan onnesta soikeana kisatilanteesta. Se kirkui ja karjui ja pomppi.
6. Pika riehui pallon kanssa maalissa kiihkeänä ja innokkaana pitkät pätkät ja keskittyi vain minuun ja palloon, vaikka ympärillä oli koiria ja ihmisiä.

perjantai 29. elokuuta 2014

tukka hulmuten viikonlopun kisoihin

Tämän viikon Niinun treeneissä Pika sai pistellä eteenpäin niin että korvat hulmusivat. :) Hyvin se lukee serpentiiniä, se on pakko sanoa. Ja hyvin ehdin putken aikana koskea maata niin kuin rataantutustumisessa käsky kävi. ;) Pika ei vaan meinaa irrota taakse lähetyksessä jaloistani, vaan hyppää hypyn tosi poikittain. Niinpä hinkattiin sitä ja saatiinkin vähän paremmin irtoamaan lopulta, kun palkkasin pallolla irtoamisen suuntaan. Tämä ei päätynyt videolle, kuten ei sekään, kun harjoiteltiin välistävetoja ja taaksetyöntösarjaa. Välistävedoissa olin aluksi auttamattoman myöhässä, mutta hyvin se alkoi sujua, kun uskalsin antaa käskyn tarpeeksi ajoissa. :) Taaksetyönnöt olivat huomattavasti helpompia.

Huomenna kisataan Heinolassa pari starttia Johanna Nybergin radoilla. Saas nährä kuis äijän käy.

Hulmukorvainen Pikkari:

tiistai 26. elokuuta 2014

TÄÄLTÄ TULEE TIITUS! (..ja Pomppari ja Pikkari)

Tiitus Tiitiäinen pääsi tänään ohjattuihin treeneihin ensimmäistä kertaa liki kolmeen viikkoon. Sunnuntaina se sai kyllä vähän kurvailla juoksuA:lla ja medihypyillä, mutta tänään.. Voi pojat. Erästä entistä oppilastani lainaten: "..JA SITTEN MAAILMARRRRRRRÄJÄHTÄÄÄÄÄÄ!"

Pyysin Jennaa katsomaan Nokin hyppäämistä ja kerroin saikusta. Sovittiin, että peli vihelletään poikki heti, jos näyttää yhtään oudolta tai vaikealta tai rimoja rytisee. Minä olin (luonnollisesti ja tietenkin) ihan varma, että Noki lennättää rimat, hyppää maailman huonoiten ja saadaan ikuinen treeni- ja kisakielto. Positiivisuus kunniaan, you know. Mutta ei. Lähdettiin tekemään rataa ja heti tuli niin hillitön flow-fiilis itselle, että näin jälkikäteen melkein itkettää. :D Ihan kuin mentäisiin hidastetussa maailmankaikkeudessa ja Noki lukisi ajatuksia. Ehdin tekemään kaikki ohjaukset, mitä suunnittelin. Noki teki juuri niin kuin pyysin: Irtosi putkiin. Teki kepit ihan hurmoksessa. Kääntyi poispäinkäännöllä kepeiltä putkeen. Sinkoutui keinun alastulolle, jne. jne. jne. Tehtiin ensimmäisellä yrittämällä rata esteelle 15 asti. Sitten olisi pitänyt tehdä sylkkäri puomilta putkeen, mutta siinä kohtaa Nokin maailmanräjäytysfiilikset näkyivät sen verran yli, että se ei kerta kaikkiaan kyennyt nostamaan katsetta käsistäni kaukana häämöttäneeseen putkeen, vaan loikkasi kerta toisensa jälkeen sylkkäristä takaisin puomille. Palkattiin kerran putkelle ja sen jälkeen homma alkoi sujua ilman pienintäkään ongelmaa.

Jäi NIIN hyvä mieli.

"Noki hyppäsi ihan laakana! Se meni niin lujaa, että huhhuh! Siis meneehän se yleensäkin lujaa, mutta nyt! Se meni raivolla!" Jennan ehdotus oli, että jatkossa ennen arvokisoja pidän Nokin tälläisellä nyt testatulla treeni- ja kisatauolla, koska vaikutus oli aika mieletön. Noki ei missään vaiheessa karannut hanskasta (puomin alastulon sylkkäriohjaus on Nokille ihan vieras, joten jos tuollainen ohjaus tulee arvokisaradalle, niin sitten tarvitsee vain tehdä tarkkaa työtä :D ), pysyi kuulolla, tuli ohjauksiin, mutta tekeminen oli ihan erilaista kuin normaalisti. :)

Ja voin sanoa, että herra Tiitus oli treenien jälkeen suhteellisen tyytyväisen näköinen koiraeläin limaista palloa lussuttaessaan. :D

----------------

Treenien jälkeen Pika pääsi moikkaamaan Jippi- ja Nixi-pentuja. Ne olivat jälleen Pikasta tosi ihQja. Ilmeisesti pennuista jäi Pikaan ihania pentutuoksuja, tai sitten Kolalla oli joku aivoinfarktihetki, sillä kotiin palattuamme Kola vetäisi panokorvat ja meinasi ryhtyä astumaan Pikaa - mitä se ei ole tehnyt ikuisuuteen. Siis varmaan vuoteen. Hoho. Pika vetäisi herneen sieraimeen ihan huolella. Taisi mennä pari muutakin palkokasvia, koska se ei harkinnutkaan väistävänsä, vaan murisi miehekkäästi ja ilmoitti, että "TUOTA SINÄ E T TEE." Kola havahtui aivoinfarktistaan todellisuuteen ja lopetti sen näköisenä, että "oho mitä sehän on Pika eikä nainen! Hupsis!" Kola astui etäämmälle ja panokorvat liukenivat pois. Kola ei näyttänyt tippaakaan provosoituneelta tai aggressiiviselta, ennemminkin hämmentyneeltä. Mutta Pikalla sitä vastoin herne pysyi kuonon uumenissa. Kola oli jo pitkän aikaa viettänyt sylissäni rentoiluhetkeä, kun Pika edelleen urputti ja urputti keittiön puolella yksinään ääneen. :D Lopulta se tuli jalkoihini jatkamaan urputusta, ja silloin minulle riitti. Kerroin Pikalle, että nyt sai luvan loppua - ja loppuikin. Tiukka "PIKA. NYT. RIITTI. >:| " sai aikaan sen, että Pika meni sänkyynsä ja käpertyi nukkumaan. Sen jälkeen poikien välit näyttivät jälleen ihan tasaisilta.

Jäi sellainen olo, että Kola ei provosoitunut, koska Pika kielsi sitä hyvästä syystä. Kola ei lähtenyt ylittämään rajaa, joka Pikalle selvästi oli jotakuinkin ehdoton. Ja jos Pikan toimintaa pitää arvioida, niin ehkä se nyt käsitti, että minä en ole buustaamassa sen egoa enkä tukemassa kalifiksi kalifin paikalle -projektissa. Nähtäväksi jää. :)

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Pikkari ja Pomppari

Sunnuntaipäikkäreiltä heräilemässä koko lauman voimin
Vaikuttaisi siltä, että Pikan kannatti ottaa Kolan hampaasta naarmu kuonoon. Nimittäin tällä hetkellä poikien välinen asetelma näyttää siltä, että Pika tietää paikkansa. Se väistää Kolaa - välillä vähän ylikorostuneestikin - eikä näyttäisi edes harkitsevan Kolan haastamista. Pikan toiminta näyttäisi ruokkivan hyvää noidankehää, sillä Kola on relannut kurinpidon kanssa. Pari viikkoa sitten Pika kyräili useasti päivässä jossain olohuoneen seinustalla, että "TYHMÄ Kola makaat siinä sohvan lähistöllä, en viitti tulla kokeilee ärsyynnytkö, jos kiipeen sohvalle! >:( " Mutta kuononaarmun jälkimaininkeina esimerkiksi juuri äsken Pika nukkui Kolan lähellä sohvan "jalkatilassa", poistui sitten johonkin ja palasi kiipeämään sohvalle Kolan vierestä. :)

Kola on siitä kiitollinen kaveri, että se osaa arvostaa ylikorostunutta väistöliikettä eikä ainakaan tähän asti ole lähtenyt käyttämään tilannetta väärällä tavalla hyväkseen ja kiristänyt sääntöjä entisestään. Ennemminkin päinvastoin se löysää sääntöjä, kun Pika vihdoin ja viimein tajuaa näyttää Kolalle, että You're the BossMan. :)

----

Noki pääsi tänään ensimmäistä kertaa saikulle joutumisen jälkeen kentälle treenaamaan. Voi pojat. Sen pää melkein räjähti onnesta. Juoksutin ensin ihan vaan pitkää suoraa, että pääsisi purkamaan pahimmat turhaumat. Ja sen jälkeen tehtiin polvenkorkuisella A:lla juoksemista. Toimi ihan täydellisesti. Noki ei tehnyt ainoaakaan virhettä, vaikka kierrokset huitelivat jossain kilometrin korkeudessa. (Siis niin korkealla, että se ei _pystynyt_ istumaan ennen A:lle sinkoutumista. Se karjui. Loikki kohti A:ta. Karjui. Loikki kohti A:ta ja takaisin. Karjui. Karkasi jälleen A:lle ja pomppasi takaisin. Ja metelin taustalla minä yritin hokea naurua pidätellen, että "Noki! NOKI. Et mene! Istu. IS-TU. Takas sieltä! NOKI ISTU. ET MENE VIELÄ IS....TU. NO-KI!" :D ) Se tuli jopa putken vauhdittamana ja oli lähellä loikata yli, mutta koska "on sanottu, että pitää osua tohon boksiin, ni sit", sekoili lievästi tassuissaan ja asetti kuin asettikin tassunsa lopulta boksiin ja pois. Mussukka. (Raivoisa karjuva mussukka.)

lauantai 23. elokuuta 2014

Kotka 23.8.2014

Tänään ajettiin koko lauman kanssa Kotkaan katsomaan, millaiset agilityradat Salme on rakennuttanut. ..ja nehän olivat tietenkin taattua Salmea. Siis ykkösluokka-Salmea. Lähes pelkkää suoraan juoksemista pienellä twistillä. Eli helppoa, paitsi ei kokonaan.

Ekalla aksaradalla oli hyppy-pituus-rengas-hyppy -suora, jonka jälkeen edessä oli putken suu, mutta sitä ennen piti kääntyä aavistus viidennelle hypylle, joka ei tietenkään näkynyt koiralle lähtöpaikalta vaan edessä häämötti kuudes este eli se putki. Päätin olla epänössö, jätin Pikan rohkeasti lähtöpaikalle ja kävelin itse neljännen esteen taakse kutsumaan, jolloin peitin putken suun ja pääsin näyttämään jo hyvissä ajoin, että pitäisi kurvata aavistus vasemmalle neljännen hypyn jälkeen. Pika kiljahteli parit äänenmurroshaukut perääni ja takapuolikin pompahti ylös, mutta käskyllä istui takaisin alas ja rauhottui odottamaan vapautuskäskyä. Vapautui vasta luvan kanssa ja suoritti hyppysuoran tosi hienosti. :)

Pika irtoaa kisatilanteessa putkiin ihan eri tavalla kuin treeneissä, joten on vielä tottumista, että osaisin ennakoida, miten kaukaa uskallan lähettää. Irtoili siis todella hyvin putkiin ja kääntyi putkelta (!!!!!!! käytiin eilen Ojangossa Niinun katastrofitreenien jäljiltä tekemässä putkelta kääntymistä) ilman kaarratusta keinulle. Keinu sujui kuten treeneissä ja niin sujui A:kin! A:lta jopa käännyttiin loivasti ja silti toimi ihan unelmasti. JEE! :) Loppusuoralle tultiin U-putken vauhdittamana. "Enää kaksi hyppyä, kepit ja maali", ehdin ajatella. Mutta Pika sinkoutui putkesta niin vauhdilla kahdelle hypylle, että vaikka huusin keppikäskyä jo heti putken jälkeen, Pika ei saanut jarrutettua ensimmäiseen väliin vaan aloitti kepit tokasta välistä. Otettiin kepit uudelleen ja juostiin vitosella maaliin. Vauhti olisi ilman keppivirhettä riittänyt voittoon, mutta eipä siinä mitään. Ihan älyttömän hyvä mieli oli radan jälkeen. :)
Oma muistikuva päivän ekasta aksaradasta.


Tokalla radalla tehtiin Salmen tyylille uskollisena sama rata "takaperin". Rata sujuikin nollana aina loppusuoralle asti. Viidenneksi viimeisellä hypyllä (sillä, joka edellisellä radalla oli se pois alkusuoran linjasta ollut hyppy) olin myöhässä ja ajauduin kai liian "syvälle" ohjaamaan, jolloin päädyin väistämään seuraavaa siivekettä niin vahvasti, että Pika ei tajunnut edessään olevaa loppusuoraa. Se kurvasi kolmanneksi viimeisenä olleen renkaan ohi ja sen jälkeen sählättiin hylly. Lähtökohtaisesti jo ohjaussuunnitelmani oli jälkikäteen ajateltuna huono. Olisi pitänyt tehdä jotakin toisin. Pika oli paljon nopeampi, mitä olin rataantutustumisessa ajatellut ja sijoittumiseni ihan pylleröstä loppusuoraa varten.

Jäi kaiken kaikkiaan todella hyvä mieli kisoista. Pika teki keinun ensimmäistä kertaa kisaradoilla ja se teki sen kummallakin radalla hyvällä vauhdilla ja hallitusti. Lisäksi A:t toimivat jälleen ja Pika pysyi lähdössä, vaikka menin kutsumaan todella kauas. Kepit Pika teki kummallakin radalla loppuun asti ja irtoili putkiin eikä edes harkinnut, että lähtisi kaartamaan minua kohti putkeen lähetyksissä, vaikka jäin hetkittäin aika kauas taakse, vaan määrätietoisesti pinkoi edessä olevaan putkeen taakseen katselematta. Lisäksi putkelta keinulle kääntyminen ilman kaarratusta oli älyttömän jees. :) :)

Ensi viikonloppuna suunnataan Heinolaan testailemaan aksaratoja kummankin mustavalkoisen kanssa.


Kisojen jälkimainingeissa rentoillaan vähän normaalista poiketen koko lauma samalla sohvalla. :) (Kolan ja Pikan välinen asetelma on ainakin tällä hetkellä selvä: Kola vie ja Pika vikisee. :) )

keskiviikko 20. elokuuta 2014

aina ei vaan suju

Voi pyhä jysäys, mitkä treenit Niinulassa tänään. Ei pidä sortua kuitenkaan liiotteluun, koska olisi voinut mennä huonomminkin, sillä kaksi ensimmäistä valssia meni oikeastaan ihan nappiin. Harmi vain, rata ei ollut kolmen esteen pituinen vaan jatkui niiden kahden valssin jälkeen aika hiton monta estettä eteenpäin. Paitsi ei meidän osalta. Kahden valssin jälkeen Pika kyllä sukelsi ihan oikein ja vauhdilla putkeen, mutta sen jälkeen olisi pitänyt kääntyä ilman kaarrattamista puomille. Ei todellakaan kääntynyt. Pika katsoi vain eteensä putken jälkeen, hyppäsi hypyn ja painui seuraavana edessä olleeseen putkeen. Sain ihan rauhassa jäädä huutelemaan PIKA!! PIKA!! TÄSSÄ!! kun herra itsenäinen pisteli sinne, minne kuono näytti. Kerta toisensa perään. Uudestaan ja uudestaan. Lopulta Niinu seisoi hypyn edessä, ettei Pika pääsisi sinne ja minä pudotin palkkalelua linjalle, johon olisin Pikaa putkesta halunnut.

Seuraava ongelma oli, että kun sain Pikan lopulta putkesta edes jotakuinkin sille linjalle, johon sen halusin, se tuijotti vain minua sen näköisenä, että "MOI MÄ OON LEHMÄ JA SÄ OOT UUSI AIDANTOLPPA!" eikä to-del-la-kaan edes harkinnut katsovansa, että joo kato siinä on puomi menenpä sinne.

Lopulta luovuttiin putkesta ja tehtiin pelkkää puomille lähestymistä, joka sekin meni piiii-iitkästä aikaa typerällä hitaalla ravilla. (Vauhti kyllä onneksi kasvoi jotakuinkin normaaliksi muutaman toiston myötä.) Puomin jälkeen saatiin kolme suoraan eteenpäin mentyä hyppyä tehtyä aika ongelmitta (!!!!) ja sen jälkeen olinkin aivan auttamattoman pihalla oman rytmini kanssa, joten Pika suhahti jälleen väärään putkeen. Moi vaan!

Ja sitten hetkeä myöhemmin Pika ei enää kyennyt muistamaan, miten kepit tehdään. Se vaan karjui ja töpsytteli keppien sekaan ihan mihin sattuu väliin ja lopulta hyppäsi jonkun random-hypyn jostain, kun ei vaan kyennyt enää keskittymään jotakuinkin mihinkään.

Tarkoitus oli, että jaan Pikan treeniajan kahteen osaan, koska sen keskittyminen herpaantuu treenien loppua kohden, jos tehdään pitkä pätkä, eikä vauhtikaan pysy samana. Tästä syystä en siis haluaisi viedä Pikaa toistuvasti siihen pisteeseen, että se vain karjuu ja puree tai vain karjuu tai läähättää ja karjuu. Mutta harmi kyllä Niinu unohti, että haluan jakaa ajan, joten kun lopulta se palautui mieleen, oli enää aivan turhaa ryhtyä jakamaan treeniaikaa osiin, kun jäljellä oli niin vähän aikaa. En itse tajunnut seurata kellosta minuuttien kulumista, mutta ensi kerralla tarvitsee katsoa, että ihan oikeasti jaetaan aika. Ei ole mitään järkeä ajaa Pikaa tuollaiseen mielentilaan, jossa mikään ei enää mene läpi.

No mutta. Saatiin kehu niistä kahdesta ekasta valssista ja siitä, miten hyvin Pika kokoaa itsensä ponnistukseen valssin yhteydessä. Niin kuin se oikeasti tekeekin. Se on kokoamisessa tosi taitava. :) ..mutta muilta osin tänään saatiin kyllä esiteltyä treeneissä aika hirmuisen laaja kirjo asioita, joita ei osata tai joissa ollaan muuten vaan suhteellisen kammottavan surkeita.

Huoh. Ehkä me jossain vaiheessa osataan edes murto-osa näistä tänään mokatuista jutuista.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

juoksuA:ta ja pentupaineja

Käytiin eilen tekemässä juoksuA-treeniä Pikan kanssa  ja sen lisäksi Pokemon-poika pääsi moikkaamaan kymmenviikkoista appenzeller-Pirkkoa.

JuoksuA-projektissa vuorossa on kääntymisen harjoittelu. Tehtiin toista kertaa ikinä A:ta niin, että välillä suorituksen jälkeen käännyttiin ja välillä mentiin suoraan. Kun Pikan kanssa on yhdessä viety apupalkkaajalle pallo, niin Pika kyllä kääntyy ihan kivasti A:lta sivuun. Mutta annas olla, kun etupalkka jätettiin viemättä.. :D Ekalla suorituksella ei ajatustakaan siihen suuntaan, että kääntyisi. Sain kuitenkin Pikan lopulta kääntymään suhteellisen kivasti, kun A:n aikana sanoin huomiokäskynä PIKA! :) Hyvin tuli huomiokäskystä huolimatta alas asti. Muutamalla suorituksella Pika teki joitakin outouksia, esim. tuli selkä lievästi kaarella huipun yli, kun vauhtia oli ihan liikaa ja kertaalleen käännöksen yhteydessä otti ylimääräisen askelluksen alastulolla. Muuten meno näytti oikeinkin kivalta. Videolle tallentuneet suoritukset ovat kaikki tasapainoisen näköisiä neljän tassun osumia. :)


Treenin jälkeen Pika ja Pirkko pääsivät tutustumaan toisiinsa kentän vieressä olevalla nurmikolla. Pirkko on oikea puskutraktori ja lehmäpaimen. Se tarttui Pikan takajalkoihin, karjui, pomppi, sinkoutui, karjui, roikkui poskessa ja karjui lisää. Pika oli lievästi äimistynyt tehotytön toiminnasta. Pika olisi ehkä halunnut vähän vikitellä ja pokailla Pirkkoa, mutta ei siihen oikein jäänyt aikaa tai mahdollisuutta, kun Pirkko oli niin liukas liikkeissään ja rouski sieltä täältä ja tuolta Pikaa. Veikkailtiin Sonjan kanssa, että Pirkko taisi pitää Pikaa kiharakarvaisena kääpiölehmänä. ;) :D Lehmänhermoisuuden multihuipentuma Pikan hermo kiristyi vain kerran, kun Pirkko mitä ilmeisimmin rouskautti takajalasta ihan huolella. Pika sanoi "HAU!" ja näytti muutaman sekunnin ajan hieman synkältä. Edelleen jaksaa naurattaa, miten pentumaisesti ja kiltisti tuo suhtautuu koiranaperoihin. Vähän myöhemmin pentutreffeille saapui myös ranskanbulldoggi Jalmari, jonka röhisevä hengitys oli ensihetket Pikasta vähän outo juttu, mutta kun röhkiminen ei mitä ilmeisimmin ollut vihaista, niin Pika lopetti ihmettelyn ja osallistui Pirkon ja Jalmarin pentupainiin kannustushuudoilla. ;)





ps. Mun koirista yksikään ei ikinä koskaan milloinkaan ole harrastanut sitä labradorinnoutajatyyppistä kuralätäköissä makailua - paitsi tänään Tiitiäinen päätti harrastaa. Ilmeisesti oli ihan liian kuuma ja jano, kun oli koko himputin lenkin ajan kantanut pientä vinkulehmää varovaisesti vinguttamatta suussaan. Niinpä Noki päätti juuri ennen autoa, että nyt on tauon paikka ja läsähti keskelle lätäkköä makaamaan. Kivat sulle, Tiitiäinen.
(Kuvassa ei näy, mutta tuo pieni vinkulehmä pääsi myös kylpyyn. Se kelluskeli onnellisen näköisenä autuas hymy kasvoillaan lätäkössä sen aikaa, kun Tiitiäinen nautti keitaan antimista. Am-muu.)

tiistai 12. elokuuta 2014

voihan vieteri

Tiitus rysäytti viikonlopun kisoissa päin siivekettä niin, että siiveke meni kappaleiksi. En sitä siinä juostessa huomannut. Luulin, että siiveke vain kaatui. Mutta nyt jälkikäteen huomaa, että olihan se näköjään sitten melkoinen rysäys.

Tänä aamuna käytin pojat aamulenkillä ennen töihin (!!!!!) lähtöä. Lenkin puolivälissä Noki teki aavistuksen omaisena jotain sellaista, että tiesin sen merkkaavan puskan Tiitiäisen reviiriin kuuluvaksi. Mutta sitten se ei merkannutkaan, vaan oli hieman vaikean näköinen ja jatkoi matkaansa. Eikä sen ihmeempiä. Jäi kuitenkin takaraivoon ajatus, että mitähän hittoa. Työpäivä (!!!!!) oli niin hektinen, että ehdin unohtaa koko pikkujutun. Iltapäivällä mentiin lenkille Miian koirien kanssa ja siellä Noki jossain kohdassa teki saman merkkaamattajättämispäätöksen uudelleen. Totesin Miialle, että Noki on kipeä, tartuin puhelimeen ja saatiin kuin saatiinkin aika Herttaan vielä tälle illalle. Kun sitten katseli Nokin liikkumista oikein Sillä Silmällä, niin kyllähän se liikkui hiuksenhienosti vinossa ja häntä oli ehkä jotenkin "jäykkä". Ei kuitekaan mitään nilkuttamista, ontumista, vinkumista, kyyristelyä, tai muuta vastaavaa, mistä perinteisesti ajattelisi näkevänsä, onko koira kipeä vai ei. Noki haastoi muita koiria leikkimäänkin, joten periaatteessa kaikki oli ihan normaalia. Vain pari merkkaamatta jättämistä ja jäykkä häntä.

Niin sitä vain oppii jotenkin alitajuisesti tulkitsemaan koiraansa. Vaihtoehtoina Herttaan ajellessa mielessä häilyi joko joku ongelma pissavehkeissä tai sitten lihasjumi. Ja jumissahan tuo oli kuin tiiliskivi. Rassukka. Noki sai kipulääkettä ja pimpelipompeli-piikin, jonka ansiosta se on nyt rento kuin kastemato. Fyssariaika on tilauksessa ja tiedossa lepoa.

Onneksi ONNEKSI Noki jätti nostamatta jalkaansa. Muuten olisin vienyt sen tänään treeneihin tietämättä, että mukana on kipeä koira. Nyt kaikeksi onneksi Jennan treenit jäivät käymättä.

lauantai 9. elokuuta 2014

kuvia tältä ja eiliseltä



Turha kuvitella että The Lellivauva luopuisi periaatteistaan edes agilityvoiton
edessä. HAH! "Minähän en takapuoltani itse palkintopallille nosta,
sen tehköön joku palvelijaverkostoni jäsenistöstä!"
(Ja toki tekikin: tuomari nosti Pikan pyllyn palkintopallille.)
(Kerrottakoon, että Pika ei harrasta autoon/sohvalle/syliin/jne hyppäämistä juurikaan. Se nostaa etutassunsa sille tasolle, johon haluaa ja sitten joku palvelija - kuka niiden kaikkien nimiä tai kasvoja niin mieleensä painaa - tulee ja nostaa takapuolen sille samalle tasolle. Ei ole korkea-arvoisten koirien tehtävä huolehtia takapuolista, sitä varten on palvelijat.)

Kun hänet on nostettu ykköspallille, voi poseeraaminen alkaa.

Pika vs. agilityradat (ja hyppyrata)

Oman seuran kisoissa korkattiin vihdoin Pikan kanssa agilityradat. Minna Räsänen oli tehnyt tosi kivat ihan oikeasti ykkösluokkaan sopivat rallattelut, joista ekalla rallateltiin voittoon asti. :) Hihkuin mielessäni jo siinä kohdassa, kun tultin kentälle ja huomasin onnekseni, että A oli loppusuoralla! Aivan mahtavaa! Pääsin vedättämään U-putkesta ja pinkomaan ihan niin kuin treeneissä on tehty. JESJES!

Toisella radalla nousi esiin se fakta, etten ihan vielä oikein tiedä, miten Pikassa painetaan jarrua ja miten herkästi ratti kääntyy - jos kääntyy. Oltiin otettu jo kieltovitonen kuudennelta esteeltä, kun en vain osaa arvioida, mihin asti ehdin A:n jälkeen. No en ehtinyt. :D Jäin auttamattomasti jälkeen, joten Pika kääntyi minua kohti putkesta sukeltaessaan ja tuli hypyn ohi. Lisäksi ennen puomia olin myöhässä ohjaamassa hypylle, joten Pika lukitsee puomin ja suihkaisee sinne taakseen katsomatta. :D Loppusuoraa lähestyttäessä Pika päätti, että "me mitään loppusuoraa lähestytä, me OLLAAN loppusuora WROOoOOooooOOM!" Minä jäi pyllistelemään ohjausta kohti sivulla ollutta putkea ja Pika pinkoi "loppusuoraa" tukka hulmuten. :D Tuomari nauroi taustalla ja minä huutelin perään, että "ei se ollut vielä loppusuora!!!" Jäi kuitenkin ihan älyttömän hyvä mieli, koska Pika teki juuri sitä, mihin sitä olen yrittänyt opettaa: se irtosi itsenäisesti ja meni vain kyselemättä eteenpäin, kun muutakaan ohjetta ei ollut. Mussukka!

Kolmas rata oli hypäri, jossa jo etukäteen arvelin, että jossain kohtaa homma kusee, koska melkein kaikilta putkilta piti kääntyä suhteellisen tiukasti. Putkilta kääntyminen ei (vielä) ole Pikan bravuureita, joten minä ryssin homman jo heti ensimmäiselle putkikäännökselle. Yliohjasin Pikan kokonaan ohi hypystä, joten siitä kielto. Ja sitten hetkeä myöhemmin jään putkella aivan totaalisen horisonttiin, kun Pika sinkoutuu putkesta _PALJON_ nopeammin mitä olisin kuvitellut, suorittaa hypyn ja renkaan ja minun suunnittelemani valssi renkaan jälkeen jää vain haaveeksi. Ehdin ajatella, että "voiiiiipaska nyt en ehdi millään!" Enkä ehtinyt. Pika tekee jälleen sen, mihin sitä on totutettu ja pinkoo vain kohti horisonttia, kerran ei muitakaan ohjeita ole olemassa. :D

Jäi kyllä hyvä mieli kokonaisuudessaan ihan jokaisesta radasta. :) Pika teki keskimmäisellä hyllyagi-radalla hienon puomin ja vapautui vasta käskystä. Hieman jännitti, että malttaako odottaa lupaa, koska edellisellä radalla vapautin sen nopeasti. A sujui käsittääkseni kummallakin agiradalla tosi nastasti. Jesjesjesjes. :) Superhyvä mieli! :)




hyvä pössis!

Voittonollahan se sieltä tulla tupsahti tänään, kun kurvattiin Nokin kanssa perinteisiin lomanlopetuskisoihin Kotkaan. Yksissä Kotkan kisoissa nähtiin tähdenlento. Yksissä puolestaan otettiin meidän eka agilityserti kolmosista ja ensimmäinen tuplanolla samoista kisoista. Ja nyt tämä nollavoitto. Täytynee suunnata Kotkaan tulevaisuudessakin. ;)

Pisteltiin ensimmäinen rata kyllä aika hiton hyvällä fiiliksellä. Savioja oli tehnyt tosi kivat, vauhdikkaat radat. Ja itsellä oli rauhallinen mieli. Ehdin katsoa asentoja, joissa Noki tuli vaikeimmista hypyistä yli. Ehdin katsoa, että rima ei pudonnut. Ja mikä oikeastaan parasta: tein onnistuneesti sen ohjauksen jotakuinkin täsmälleen samanlaisessa kohdassa, joka pudotti meidät tämän kesän MJ-karsinnoissa finaaliradoilta!! Maltoin pitää ohjauksen staattisena ja odottaa, että Noki ihan oikeasti lukitsee hypyn ja poistua sylivekistä vasta sitten. Niin siistiä! Ja niin siistiä, että oikeasti lähdin sen ohjauksen siihen tekemään, enkä ollut mikään vellihousu ja pyörittänyt tai niistänyt, kun kerran oli mahdollisuus toistaa karsintojen tilanne. Jes! Maaliin juostessa kuulin, että mentiin kärkeen, mutta ei kyllä tullut siinä kohdassa mieleen, että pidettäisiin se kärkipaikka loppuun asti, kun meidän jälkeen oli vielä parisenkymmentä starttaajaa. Toiseksi tullut hävisi meille sadasosalla, joten ihan kauheasti ei olisi voinut kauempaa Nokia esim kontakteilla seisottaa. ;)

Toisella radalla rataantutustumisessa mietin, että "menneinä aikoina en olisi uskaltanut tehdä tätä kohtaa päällejuoksuna, koska Noki olisi lähtenyt seuraavan hypyn taaksekiertoon, vaikka se pitää mennä edestä". ..ja kuinkas sitten kävikään? Tehtiin ihan hurmoksessa todella hyvää rataa ja tultiin siihen päällejuoksukohtaan neljä estettä ennen maalia. Joo hups ja oho, sinne lipsahti takaakiertoon ihan kuin niinä vanhoina hyvinä aikoina. ;) Perhana. Noki ei onneksi missään kohdassa huomannut, että pieleen meni, vaan tehtiin ihan samassa hurmoksessa maaliin asti. :)

Kolmas rata oli hypäri, johon Anne - vanha kehäkettu - oli laittanut kepit niin, että kokeneemmatkin koirat jättivät kepit kesken, kun ohjaajan suunta lähti liian äkkinäisesti sivulle kohti hyppyjä, joiden ohjaamiseen oli aika hoppu. Kuuluttaja selosti, että edellisenä päivänä medeillä oli ollut täysin vastaava keppien sijoittelu ja siellä oli ollut täsmälleen samat vaikeudet keppien loppuun tekemisessä. Niinpä sitten päätin, että jos vaikka ei mitään muuta radalla tehtäisikään oikein, niin ne kepit me hittovie tehdään kunnolla. Päätin päästää Nokin aavistuksen edelleni, että pääsen tsemppaamaan sitä kiihdyttävällä vauhdillani keppien loppuun. Olin ehtinyt tehdä myös hätävarasuunnitelmaB:n keppien jälkeen olleille hypyille, joihin kepeiltä oli melkoinen kiire. Päätin luopua persjättösuunnitelmastani ja vaihtaa pelasteluvalssiin, että saan saatettua kepit varmasti loppuun asti. Mutta kun Noki tikutti kepit niin hienosti loppuun, jalat veivät ennen kuin ehdin sen enempää suunnitella tai epäröidä. Pinkaisin vauhtiin ja nipinnapin ehdin tekemään persjätön sitten kuitenkin! Noki lipsahti kyllä niin pitkälle selän taakse, että silmänräpäyksen tai kahden silmänräpäyksen ajan en tiennyt, kummassa kädessä Noki oikeastaan on. Lopulta Noki ilmestyi silmäkulmaan ja tiesin, että se oli lukenut persjätön ihan oikein, joskin ihan snadisti myöhässä. Kääntyi kuitenkin oikeille hypyille ja lopulta kaahattiin maaliin meille liki haamuetenemällä 5,01m/s. Ekaa kertaa ikinä ylitettiin vitosen etenemä! :)

Reisihän se tietenkin otti ryntäilyssä jälleen osumaa ja huomenna Pikan kanssa startataan vähän vajaakuntoisen jalan kanssa. Mutta ei auta itku markkinoilla!

Niiiiiin hyvä aksaperjantai!

keskiviikko 6. elokuuta 2014

A:lla kääntymässä

Käytiin tänään tsekkaamassa, miltä ohjattu kääntyminen mahtaa tuntua. Pika oli ensimmäisellä kerralla aivan sitä mieltä, että "mene sinä sinne, minä menen tänne, mihin olen ennenkin mennyt!" Mutta yhdellä palkkaamisharjoituksella saatiin sen silmät avautumaan sille faktalle, että voidaan jatkaa myös sivulle. :)

Kun vaihdoin puolta, jonne Pikaa käännän, se jälleen ekalla meinasi lähteä pinkomaan suoraan, mutta tuli kuin tulikin pienen kaarteen jälkeen oikealle hypylle. :) Ei mikään tyhmä kaveri!

Ekalla valssikäännöllä onneksi huomaan sivusilmällä, että nyt ei muuten tainnut laukka osua, joten Pika jäi ilman palkkaa. ...ja korjasikin sitten heti seuraavalla suorituksellaan laukan takaisin oikeaksi. Jesjes!

tiistai 5. elokuuta 2014

täydellistä.

Liian monen helteisen ja paahtavan päivän jälkeen tuntuu aivan taivaalliselta istua mukavien treenien jälkeen keskelle Kivikon laajaa nurmikenttää, nauttia hyväntuulisten koirien seurasta, tuntea raikas ja viileä tuuli, katsella laskevaa aurinkoa. Oikeastaan on ihan hirmuisen haikeaa jättää tämä kesä taakse, vaikka toisaalta.. Pimenevässä illassa on jotain sellaista, johon voisi vain jäädä.

maanantai 4. elokuuta 2014

juoksuA, Noki osa2

Meinasi ihan unohtua pistää blogiin talteen tämä treeni. Muutama päivä sitten siis käytiin tekemässä ihan ekaa kertaa ikinä hieman nostetulla A:lla boksia. Ja Noki se vaan jaksaa yllättää, sillä ei se tarjonnut pysäytystä kertaakaan. Ja lisäksi mahdutti laukkansa ihan hirmuisen hyvin boksiin vähän kovemmastakin vauhdista, vaikka Nokin "luonnollinen" pitkä laukka ei ikimaailmassa tuohon A:lle noin loivassa kulmassa osuisi kolmea kertaa, vaan Noki harppaisi A:n yli kahdella. Mutta kun on sanottu, että boksiin pitää osua, niin sitten siihen pitää kanssa osua! Nii kerta. Ihan vain pari yliloikkaa ja nekin on oma silmä oppinut huomaamaan ja ennakoimaan paljon tehokkaammin kuin Pikan kanssa. :) Tästä jatketaan, kunhan ollaan saatu viikonlopun kisat kisattua.

ai mun jalat

Oltiin lauantaina Pikan kanssa Harri Kataisen koulutuksessa ja sunnuntaina Nokin kanssa Salossa kisaamassa.

Kataisen rata oli tosi etenevä - tosin hellettä oli se jo "tavallinen" +28 tai enemmänkin, joten ensimmäisen kuuden minuutin pätkän jälkeen kun lähdettiin tekemään toista pätkää, olivat voimat loppu niin minulta kuin Pikaltakin. Hiki oli aivan hillitön ja kun lähdettiin tekemään viimeisenä suorituksena rataa kokonaisuudessaan läpi, en vain enää pystynyt juoksemaan rataa loppuun. Ensinnäkään pää ei kestänyt mukana, enkä muistanut enää rataa ja toisekseen lopulta jalat vain sanoivat sopimuksensa irti. Karjaisin, että "nyt ei enää pysty", heitin Pikalle palkkapallon ja melkein romahdin keskelle kenttää istumaan. Koulutuksesta jäi työstettäväksi ajatus, jolla aion yrittää selvitä ensi viikonlopun oman seuran kisoissa Pikan kanssa agilityradoilla A:sta. Nimittäin ajatus on se, että juoksuA on kuin hyppysuora. "Tää radan osa on kuin hypäri, koska Pikalla on juoksuA", sanoi Harri. Ja se kieltämättä on tosi hyvä ajatus. En ole oikein saanut millään kiinni siitä, miten pystyisin hahmottamaan oman etenemiseni A:n aikana, mutta tuo hyppysuora-ajatus auttoi. :)

Sunnuntaina ajeltiin koko lauman kanssa Saloon ja ihastus oli melkoinen, kun tajusin, että kisapaikan välittömässä läheisyydessä on parikin lätäkköä, joissa pääsee uittamaan koiraa. Toinen lätäköistä oli vain metrien päässä kisaradasta ja toiselle matkaa 100 metriä! :) Aivan huikeeta. Ei tarvinnut pelätä koiran kuumumista, kun pystyi uittamaan sitä mukaa, kun turkki kuivui edellisestä pulahduksesta.

..ja koska SM-vitosten kerääminen on niin hauskaa - eikä niitä mitä ilmeisimmin ole vielä lainkaan tarpeeksi - otettiin sellainen tälläkin kertaa. Argh. Luotin ylimielisesti siihen, että "kyllähän Noki nyt kepit hakee pysäytysA:n jälkeen, vaikka kepit lähtevätkin A:lta takaisin tulosuuntaan" ja lähinnä vain vapautin Nokin A:lta ja käännyin menemään. Mitä sitä suotta ohjaamaan tai vaikka menemään ihan kepeille asti näyttämään ekaa väliä, kun ei ole edes kiire mihinkään.. Niin. Rintamani kääntyi niin huolettomasti takaisin tulosuuntaan, että Noki meni keppien tokaan väliin. Siitä vitonen ja muuten rata sujuvana ja virheettömänä maaliin asti. Toisella radalla sitten vähän jopa yliohjasin keppejä, kun alkoi hirvittää, että jos se nytkin menee ohi. Toisena olleella radalla kuulin, että muurin palikka kolahti ja olin ihan varma, että SM-vitonen tuli siitäkin. Mutta niin vain lopulta tuloslapusta selvisi, että olihan se nolla. Aikamoista räpiköimistä kuitenkin oli se rata ja olin Nokin edessä pariin otteeseen ja loppusuoralla jäin kuin täi tervaan ja Noki joutui kääntymään minun puoleeni ennen viimeistä hyppyä. Hyydyin ihan täysin. Jalat olivat edellisen päivän Kataisen rääkkäyksestä kuin puupökkelöt ja reisiin sattui ihan huolella. Lisäksi selkäkin otti itseensä, kun Kataisen radan nopeimmassa kohdassa lähdin käsien avulla kiihdyttämään itseäni täyteen vauhtiin.

Mutta nolla mikä nolla.

Ollaan Nokin kanssa saatu hiottua yhteistyötä nyt niin pitkälle, että hyllyjen määrä on pudonnut tosi paljon. Mutta samalla sitten vitosten määrä on kasvanut huimasti. Tarvitaan ehdottomasti lisää huolellisuutta niin minulle kuin Nokillekin. Ei tyhmiä rimanpudotuksia ja EI tyhmiä ylimielisyysohjaamattajättämisiä.

Lauantaina startataan siis ensimmäistä kertaa Pikan kanssa agilityradoilla. Lauantain hypäri ei hirvitä yhtään, kyllä me niistä selvitään (tai jos ei selvitä, niin olen sössinyt jotain). Mutta agilityrata ja erityisesti se juoksuA aiheuttavat lievää muurahaispöksyisyyttä. Ei me olla A:ta tehty radan osana vielä kovinkaan paljon, eikä varsinkaan niin, että A:lta jatkettaisi oikeastaan mihinkään muualle kuin suoraa eteenpäin. No. Pika osaa kuitenkin suorittaa esteet turvallisesti ja oikein, joten lähdetään kisakentille hakemaan tuntumaa siihen, että A on myös osana rataa. Voi olla, että ihan heti alkuun tuo ei täysin ongelmitta tule sujumaan.. ;) :D

lauantai 2. elokuuta 2014

kumpi ja kampi, osa2

Muutamia päiviä sitten Kolalla kuiva ruuti jälleen iski kipinää Pikan kanssa. Minäkin lopulta ärsyynnyin, kun Kola kiristi ilmapiiriä tarpeeksi synkillä katseilla. Pika tuijotteli Kolaa pitkin päivää epävarmana ja Kola ärsyyntyi ja minä ärsyynnyin. Ukkospilven muodostumista ei voinut olla huomaamatta.

Jossakin kohdassa päivää Kola ärähti Pikalle ja lähti paineistamaan nurkkaan, mutta tilanne pysähtyi sillä kertaa, kun kutsuin Kolan pois. Pika ei mitä ilmeisimmin ollut ottanut Kolan ärsyyntymistä kuitenkaan ihan tosissaan, koska hetkeä myöhemmin tehtiin lähtöä ulos ja Pika meni Kolan naaman eteen häsläämään. Silloin riitti Kolalle. Se ärähti ja syöksähti päin Pikaa. Pika kiljaisi ja väisti - eikä murissut. Nokikin oli menossa myllytykseen Kolan henkiseksi tueksi, mutta Kola totesi Nokille ilmeisen selkeäsanaisesti - joskin äänettömästi - että "Sinua ei kaivata tähän sekaantumaan." Noki luikahti korvat ja häntä luimussa eteiseen istumaan. Kola tikkuhäntäili vielä hetken ja lopulta Pika pääsi liukenemaan paikalta.

..ja sen jälkeen täällä onkin ollut ihan eri ilmapiiri. Kola on rento. Pika on rento ja väistää Kolaa, jos siltä näyttää.

Ärähdystä seuraavana päivänä huomasin, että Pikan kuonossa on juuri ja juuri silmin havaittava naarmu, eli Kola ihan tosissaan tällä kertaa raapaisi Pikaa hampaallaan. Ilmiselvästi tämä taisto meni Kolalle ihan 100-0. Tulee väistämättä mieleen, että ehkä Pikan kiljahtaen tehty väistöliike oli vihdoin sitä, mitä Kola alaisiltaan edellyttää. Ja Kolan ärähdys yhdistettynä hampaalla naarumuttamiseen oli ehkä vihdoin sitä, mitä Pika edellyttää tajutakseen paikkansa tässä yhteisössä. Nähtäväksi jää, oliko se erä- ja ottelupallo.

kerrassaan huonoa asiakaspalvelua

Vessaan tylysti lukittu majatalon asukas ilmoitti huonosta kohtelustaan närkästyneellä WWWWUH? -äänimerkillä.
Hänet vapautettiin pulasta ja tapahtunutta pahoitellaan syvästi.