keskiviikko 23. elokuuta 2017

arkea ja juhlaa

Eilen tehtiin "Isojen tyttöjen" aksaa Papun kanssa. Se teki siis samaa treeniä kuin Noki - toki vain lyhyen pätkän radan varrelta, mutta kuitenkin! :) Ja voi vitsit mikä villipeppu se on. :D Ensinnäkin lelun saaminen pois Papulta on ihan oma juttunsa. Ei Papu ihan hirveästi karkuun juokse - saattaa kylläkin hetken laukata pitkin hallia lelu suussa. Mutta aika nopeasti se tulee luokse taistelemaan lelusta. Ja taistelua se tosiaan on. :D Ei se irrota otettaan oikein millään. Hirveän ärjynnän säestämänä vain nostaa kierroksiaan ja pureutuu leluun aina vain lujemmin, mitä hanakammin yritän saada lelun pois. Täytynee ryhtyä treenaamaan lelusta luopumista. Ja sitä että kun lelusta on irrotettu, ei voi siinä samassa silmänräpäyksessä pureutua leluun uudelleen vielä suuremmalla raivolla.

Ja minullahan eivät jalkojen reaktionopeudet riitä alkuunkaan siihen, mihin luulen niiden riittävän. Videolle ei päätynyt se kohta, missä lähetin Papun ekan hypyn takaakiertoon vain todetakseni, että olin auttamattoman edessä, kun Papu laskeutui, jolloin en edes nähnyt missä arvon villipeppu suihkii menemään, jolloin se kiersi minut jostain selän takaa huiskis vaan ja sinkoutui putkeen.. Se kiersi siivekkeen ihan todella paljon rivakammin kuin oletin. Toki rima on niin matala, ettei siitä tarvitse juuri yli hypätä, mutta kyllä tuo silakka myös kääntyy ihan siivekettä nuollen.

Aluksi Papu luukutti suorasta putkesta horisonttiin eikä todellakaan mennyt seuraavan hypyn siivekkeiden väliin - ei edes lähelle. Mutta kaksi kertaa palkkaamalla halutulle juoksulinjalle se muutti toimintansa. Sen jälkeen se tuli oikealle linjalle joka kerta.

Mutta on tuossa vielä tottumista. :D Papu liikkuu liukkaasti, kääntyy tiukasti, kiihtyy hetkessä. Täytyy panostaa itsenäiseen irtoamiseen, sillä minun kintuistani ei tuollaiseen kiihdyttelyyn ole.

Arkisen treenaamisen vastapainoksi on juhlaa, miten vahvasti ja innolla Pika on palannut leikkimään Papun kanssa. Kesän aikana se lähinnä irvi Papulle eikä lämmennyt yhtään Papun hassutteluille. Luulin, että Papu vaan nyt oli kasvanut ohi pentupaini-iän, eikä Pika enää ollut kiinnostunut leikkimään. Mutta totuus lienee, että painiminen ja leikkiminen aiheutti niskassa jotakin kurjia tuntemuksia, sillä nyt se leikkii joka päivä ja leikkituokiot kestävät ties miten pitkään. Äsken nuo hammastelivat toisiaan kai melkein vartin sulassa sovussa. :) Ihan hirmu mukavaa, että Peet viihtyvät noin hyvin yhdessä

torstai 17. elokuuta 2017

Papun puomi

Papun kanssa käytiin tekemässä iltamyöhäisen viileydessä kontaktitreeniä. Tea seisoi maahan lasketun puomin lankun päässä muutaman metrin päässä ja minä lähetin Papun U-putken kautta lankulle. Pari onnistumista taidettiin saada tällä asetelmalla, mutta selvästi lyhyt lankku, U-putken antama vauhti ja päivän aikana kertynyt pörinäenergian aika holtiton purkautuminen saivat Papun juoksemaan useampaan kertaan tukka hulmuten läpi suoraan etupalkkalelulle Tean luo. :D Jätettiin ensin U-putken hurmos pois ja päästiin palkkaamaan onnistumisia. Putken vauhdin palauttaminen sai taas pörinän päälle.. :D Kun minä pudotin kaiken kiihdyttävän pois omasta toiminnastani, Papun tekemiseen tuli enemmän ajatusta mukaan. Vauhti putosi myös, mutta siitä en ole huolissani.

Ensi kerralla tehdään kahdella peräkkäisellä lankulla, U-putkella ja etulelupalkalla. Ensi kerralla on myös tarkoitus yrittää pitää oma oleminen taas aika matalalla energiatasolla, koska Papulla energiaa kyllä riittää ihan omiksi tarpeiksi. :D Papulla on kyllä jo hieno ajatus siitä, mitä puomilla on tarkoitus tehdä. Se vaan ei oikein millään malttaisi. Se ensin pinkoo läpi.. ...ja palaa sitten puomille ja tekee hienon 2o2o:n, kun ei saakaan pinkomisesta palkkaa revittäväksi. Onneksi ei ole mikään kiire. Tehdään rauhassa tätä, kunnes homma sujuu kovemmillakin kierroksilla. Tavoitteena on rakentaa Papulle kiihko päästä puomin päähän, pysähtyä, ja palkaksi päästä jatkamaan rataa. :)

Iinan treeneissä Papu pääsi taas tekemään. Jotenkin ihan hämmästyttävää, miten paljon se jo osaa. Itsellä on vilpittömästi fiilis, että ei olla tehty juuri mitään. Ojangossa olen käynyt ulkokentillä joitakin kertoja kesän aikana tekemässä esteen tarjoamista ja hypylle irtoamista. Mökillä treenattiin joitakin kertoja. Ojangon hallissa on tehty vauhtiympyrää muistaakseni pari kertaa. Tämän lisäksi on alkukesästä ja nyt elokuussa käyty I-HAHin penturyhmässä, ja Iinan treeneissä muistaakseni kolme kertaa. "Rataa" en ole Papua varten rakentanut kertaakaan, vaan kaikki omatoimitreeni on tehty 1-3 esteellä. Myös seuran pentutreeneissä kaikki tehdään yksittäisellä esteellä tai juostaan eteen irtoamista 3-4 peräkkäin olevilla hypyillä.

..ja silti se osaa sen, mitä videolla osaa! Ihan oikeaa agilityä! Suloisinta on, miten raivolla se jää tekemään "loppusuoraa" edeltävää hyppyä, kun minä jo lähden kohti maalia. Juuri tuollaista esteelle tekemään jäämistä on kyllä treenattukin. Mutta vain yhdellä esteellä, ei koskaan osana kokonaisuutta.

Ehkä tuossa on kyse siitä, että Papu on oppinut hakeutumaan esteelle ja pitämään esteen lukittuna. Ja noihin taitoihin taitaa perustua aika paljon agilityssä. :)

maanantai 7. elokuuta 2017

pikan niska

Pika vingahteli harvakseltaan alkukesästä ja sillä todettiinkin sitten rtg-kuvasta laajentunut eturauhanen. Tardak-pistoksen jälkeen vingahtelu kuitenkin jatkui, joten Pika kastroitiin kesäkuun lopussa. Mutta eipä se vingahtelu siihen sitten kuitenkaan jäänyt. Omassa mielessä kalvoi ajatus, että joku mättää edelleen, enkä oikein osannut sanoa mikä. Vahva tunne, että niskassa on jotain, vaikka vingahtelu olikin erittäin epämääräistä ja epäsäännöllistä. Pika liikkui normaalisti, riehui, leikki.. Mutta silti.

Ei sitten enää oma hermo kestänyt epätietoisuutta, joten varasin Aikin suosituksesta ajan Anne Muhlelle, neurologille. Vastaanoton aikana Pikaa väänneltiin, käänneltiin, kävelytettiin, juoksutettiin, kävelytettiin portaita ylös ja alas, kottikärrykävelytettiin, tunnusteltiin nikamat... Koko setti.

Ja kun ryhdyttiin käymään läpi sitä, miltä Pika neurologin silmiin näytti, oli ainoa löydös karvaiset korvakäytävät ja ohje putsata korvat. Anne sanoi, että jos pitäisi tehdä diagnoosia pelkän tutkimuksen perusteella, hän sanoisi että kyseessä on täysin terve koira. Mutta että hän kyllä uskoo, kun sanon että ei se ole kunnossa. Anne kysyi ilmeisen toiveikkaana, että "Milloin se on vingahtanut viimeksi?" Ajatuksena tuon kysymyksen takana varmastikin oli se, että jos vingahduksesta on jo aikaa, voisi vaivan todeta mahdollisesti jo kadonneeksi. Mutta kuinka ollakaan Pika oli sattunut vingahtamaan juuri tutkimuspäivän aamuna aivan normaalissa rapsuttelutilanteessa.

Eipä siinä muu auttanut, kuin lähteä tutkimaan tarkemmin. Anne oli jäämässä lomille, mutta sai kuin saikin tungettua meidät ylimääräisenä potilaana heti muutaman päivän päähän. Magneettikuvat, rtg-kuvat, selkäydinnestenäyte... Nämä siksi, että Pikasta kesäkuun alussa otetuissa kuvissa yhdessä nikamavälissä niskassa näkyi harmaa kohta, josta Anne ei osannut sanoa, onko se jotain vai vain "ei-mitään". Selkäydinnestenäytteellä oli tarkoitus sulkea pois steriili aivokalvontulehdus.

Vein Pikan maanantaiaamuna 7.30 klinikalle ja matkalla ajattelin, että mitä jos tämä on viimeinen kerta "terveen" koiran kuskailua. Pari tuntia myöhemmin sain jo soiton. "Ei mitään hätää. En ottanut selkäydinnestenäytettä, koska magneettikuvissa on löydös." Kävi ilmi, että niskassa 2.-3. nikaman välissä on pieni välilevypullistuma. Anne sanoi, että se voidaan toki leikata, mutta leikkauksen riskit vs. pullistuman koko ja oireiden määrä, niin vaaka kallistuu siihen, että ei leikata. Pika sai hermosärkylääkettä, tulehduskipulääkettä ja ohjeen ottaa rauhallisesti seuraavat 2 viikkoa. Sitten vähitellen voidaan lisätä liikunnan määrää ja laatua.

Nyt kaksi viikkoa on kulunut. Olen vähitellen loiventanut särkylääkkeiden määrää. Tänä aamuna Pika sai vielä puolikkaan tulehduskipulääkkeen, hermosärkylääkeen määrän olin jo loiventanut niin pieneen annokseen, että tänään jätin sen kokonaan antamatta. Pika on vingahtanut kahden viikon aikana tasan kerran. Kyllä rehellisesti sanottuna jännittää, miten särkylääkekuurin purkaminen tilanteeseen vaikuttaa. Anne ei edes epäröinyt vastauksessa, kun kysyin pelosta kankeana, että miten elämä jatkossa tulee todennäköisesti sujumaan ja voidaanko palata agilityä harrastamaan. Annen arvio oli, että kyllä Pika pääsee palaamaan aivan normaaliin elämään.

Mistä tämä pullistuma sitten johtuu? Ei voi tietää. Ikävä kyllä. Rakenteellinen heikkous? Tapaturma? Sitä on mahdotonta arvioida jälkikäteen. Jatkossa vältetään repimisleikkejä, mutta muuten eletään eteenpäin ihan niin kuin tähänkin asti, jos vingahtelu häviää. Ja toivon totisesti, että niin käy, sillä järkähtämättömästä ja rauhallisesta Pikasta on kuoriutunut kesän sairausloman aikana riehaantuva villipeppu, joka hepuloi pienimmästäkin syystä kohtalaisen holtittomana. Mussukka.

torstai 3. elokuuta 2017

Papun puomi

Väliaikakatsaus siihen, mitä Papun puomin kanssa on tehty tähän mennessä.

1) Aluksi kovaa arpomista, että tehdäkö juoksari (ikään kuin se vain "tehtäisiin"...) vai opettaako pysäytyspuomi. Vai molemmat?

2) Tehtiin pohjia kumpaankin. Juoksutin mattoa ja treenasin 2o2o-temppua.

3) Totesin, että minun hermorakenteeni ei tule riittämään juoksarin opettamiseen. En osaa, jolloin turhaudun. En keksi, miten korjaisin mahdollisia virheitä, joten ärsyynnyn. En tiedä, mitä teen väärin, joten turhaudun ja ärsyynnyn lisää.

4) Päätin opettaa pysärin.

Papun kanssa on tehty 2o2o-temppua jo pitkään, joten se on sille kyllä tuttu ja sitä se alkoikin tosi helposti tarjota puomin alastulolle sivusta kiertämällä. Vaikeampaa on ollut puomin suuntaisesti tehty lähestyminen. Sitä korjattiin puomin 2o2o-paikalla olleella namietupalkkaajalla ja maahan laitetulla puomin alasmenolankulla. Vaikeutin tehtävää tosi nopealla tahdilla ja vaihdoin 2o2o-paikan etupalkkaajan ihan "oikeaan" namietupalkkaajaan parin metrin päässä puomin alastulosta parin treenin jälkeen. Tehtiin namietupalkalla jälleen parit treenikerrat ja se sujui vaihdellen. Välillä Papun kovalevy tyhjeni ja se tarjoili ties mitä temppuja puomilla. Saatiin kuitenkin myös hyviä onnistumisia.

Halusin kuitenkin mahdollisimman nopeasti päästä etulelupalkkaan, koska repimisleikit/lelut ovat Papulle selkeästi ihan paras palkka. Niinpä vaikeutettiin jälleen ja namipalkka vaihtui leluun. Olin aivan varma, että vaikeutus on suuri, sillä palkan arvo kasvoi huomattavasti, kun puomin päähän etupalkaksi tuotiin maahan lelu odottamaan.

Ja aluksi se olikin vaikeaa. Papu jäi puomin keskelle, istui, ei vapautunut luvalla, jne.  Minä sählään ja Papu sählää. Papu karkailee tekemään oikeaa suoritusta eikä treeni ole oikein missään mittakaavassa hallittua tekemistä. :D Onneksi Tea piiskasi olemaan hallitumpi. Tämän treenin lopuksi halusin testata, miten Papu suhtautuu, jos otetaan toinen puomin lankuista pois ja tehdään lähestyminen U-putken antamalla vauhdilla. Ensimmäisellä suorituksella Papu tuli niin lujaa, että se muisti pysähtymisen liian myöhään. Se pysähtyi metrin päähän lankun loppupäästä. :D Toisella suorituksella tosi hieno ja nopea pysäytys kuten myös sen jälkeen. Näihin oli hyvä lopettaa se treeni. :) Ensi kerralla varmaankin sitten U-putki ja kaksi lankkua ja leluetupalkka.