tiistai 30. joulukuuta 2014

kesäajassa

Hiljaa Nokin vanha seinäkello raksuttaa
Nokin pienen pirtin lämpimässä.
Noki puree palloo hämärässä,
Palloo jota Pikkari ei saa.
Kerran oli kellon ruoka-aika kohdallaan.
Mutta siitä kauan on jo, kauan tietenkin,
Noki raksuttaa mennyttä aikaa.



Nokin ruoka-aika on viideltä. Siis jos Nokilta kysytään. Ja vaikkei kysyttäisi, niin ruoka-aika on silti viideltä. Se on niin varma kuin varma nyt vain voi olla. Mutta siitä ei kyllä voi aina olla ihan varma, että milloin Suomessa eletään kesäaikaa ja milloin talviaikaa.

Tänään Noki raksutti mennyttä aikaa, sillä täsmällisesti kello 16.00 Noki ponkaisi sohvalta ylös ja aloitti tanssiesityksensä. Siihen liittyy hengästymistä, pikkukippurana pyörimistä, hännän vispaamista, huohottamista ihan allekirjoittaneen kasvojen edessä, lisää pyörimistä ja lopulta tanssiinkutsu kaikille karvaisille. Ja joka halvatun kerta talouden kaksi muuta karvaista menevät samaan kirjaimellisesti vanhanaikaiseen. Äkkiä olohuoneen tanssilattia on täynnä tanssijoita. Kolan tanssi sisältää vonkuvia haukotuksia, venyttelyä, ravistelua ja yleistä hyörintää. Pikkari osallistuu Nokin tanssiin ja pojat vetävät mustavalkoista nykyparitanssia, johon liittyy naaman nuolemista, kiemurtelua ja kevyitä painiotteita. Ja kun tanssi päättyy, Noki kiipeää sohvalle, huohottaa vielä vähän lisää ja tulee tuijottamaan kosteilla silmillään ruokakaapin valtiasta.

Yritä siinä sitten sanoa, että "Ei. Vielä EI ole ruoka-aika." Noki ei usko. Se vastaa "MÖR.. mörrr.." ja tulee seisomaan syliin tuijotusta jatkaen.

Kesäaikaa raksuttava Noki ei luovuta, vaikka sen tuuppaa alas sohvalta ja korostetusti keskittyy tietokoneen naputtelemiseen. Ehei.

Tanssin jälkeen alkaa päättäväinen väsytystaistelu.

Syyllistävän tuijotuksen jälkeen Noki menee pieneksi keräksi sohvalle ja kerää voimiaan uuteen yritykseen. Yleensä uuden yrityksen kohdalla koko kansan tanssiin saamiseksi tarvitaan ensimmäistä tanssiinkutsua enemmän volyymiä, sillä karvaiset kansalaiset ovat todenneet, että Nokilla raksuttaa väärä aika. Mutta kyllä toiselle kierroksellekin saa tanssilattian täyteen väkeä, jos vain on tarpeeksi uskottava ja päättäväinen.

Ja sitä Noki kyllä on.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Älä sä ala mulle, tai..!! (..tai murisen tai vaihtoehtoisesti nuolen naamasi märäksi! NII!)

Pikkari kai aikuistuu omalla tavallaan - vaikkei sitä noin keskimäärin huomaa mistään. :D

Jouluna sen huomasi. Siis sen, että Pikkari aikuistuu ja sen, ettei sitä keskimäärin huomaa mistään.

Oltiin joulun aika Lahdessa ja siellä jos olisi pitänyt jotenkin päätellä, kenen koira Pika on, olisi väistämättä joutunut vetämään ihan arvalla. Taisi Pika sentään nukkua minun kanssani samassa huoneessa, mutta muuten se on ihan hillittömän itsenäinen. Se töpsötteli itsekseen pihalla. Se nukkui omassa rauhassaan sohvapöydän alla, kun isot kyöhnöttivät sohvalla. ..ja yöllä herra Pikkari toimi paikallispoliisin riveissä: se partioi pitkin taloa ja tassutteli sinne, tänne, tuonne, tänne, sinne ja takaisin. (Meinasi vähän kiristyä hermo ekana ja tokana yönä. :D )

Ja mistäkö sen huomasi, että Pikkari aikuistuu? No siitä, että sen tietynlainen itseluottamus on lujittunut. Se on oppinut Kolan tavat ja sen rajat. Niinpä se yhtenä päivänä päätti, että Nokilta syömättä jääneet kananmunankuoret olivat sen, joka on niitä lähimpänä. Ja kukapa muu niitä olisi ollut lähempänä kuin Pika.. Aivan ilmeistä oli, että Pika tiesi voivansa estää Kolan pääsyn kupille. Pika vain seisoi poikittain kupin edessä ja värisytteli aavistuksen huuliaan ja hurisi ihan hiljaa. Kola ei ole sen tyyppinen, että lähtisi provosoitumaan, jos väännön toinen osapuoli murisee "oikeutetusti". Kola ei siis ota nokkiinsa Nokin murinoista, jos Noki murisee sohvatilastaan, ruuastaan tai lelustaan. Eikä hermostu näköjään myöskään Pikan vastaavista tempauksista. Noissa tilanteissa Kola näyttää ennemminkin väistävältä ja rauhoittelevalta.

..siinä vaan tuli stoppi kananmunakuorten puolesta hurisemiselle tämän takakireen toimesta, sillä tiedän kokemuksesta aivan tarkkaan, että Pika ei kuoria vaivaudu syömään.

Aikuistumisen huomaa myös siitä, että Nokin huumori Pikan osalta on tällä hetkellä tosi vähissä. Mustavalkoiset eivät tällä hetkellä paini keskenään sisällä, sillä Nokilla kärähtää käämi välittömästi. (Nokin käämin kärähtäminen on sellaista hyvin hillittyä - mutta silti näköjään uskottavaa - murinaa ja silmien pullistelua.) Noki yrittää saada Pikaa painimaan. Pika kuitenkin on sen verran kykeneväinen oppimaan, ettei se oikein enää lämpeä Nokin yrityksille, kun tietää lopputuloksena tapahtuvan kärähtämisen. :D Noki myös joulun aikaan pariinkin otteeseen ilmoitti Pikalle, että "SINÄ. OLIT. ULKONA. NIIN. KAUAN. KESKENÄSI. ETTÄ. VOIT. VARMAAN. JATKAA. OLESKELUA. ULKONA. TAI. MUUTTAA. OMAAN. ASUNTOOSI. *ja tähän tuimaa silmien pullistelua*" Ja sitten Nokilla oli niin paha mieli, että tuli melkein tosi paha mieli siitä, että oli todella paha mieli aika lähellä tulla, niin... niin sitten Noki nuoli Pikan naaman ja korvat litimäriksi. Se on ihan hurjan koomista. Noki ei nuolemisella näytä pomottavan Pikaa vaan puuha näyttää ihan täysin Nokin rauhoittelevilta eleiltä. Se rauhoittelee tilannetta ja ennen kaikkea itseään. Pikaa se ei oikein voi rauhoitella, kun Pika on noissa tilanteissa aina pieni rauhallinen betonilehmä, joka seisoo paikallaan ja leikkii betonista pehmolelua. Ja sitten lopuksi rauhallisella betonipehmolelulla on litimärkä otsatukka, silmät ja korvat - ja Noki on saanut itsensä rauhoiteltua ja paha mieli on mennyt pois.

Ja mistäkö huomaa sen, ettei aikuistumista huomaa oikeastaan yhtään mistään? No siitä, että isukki hehkutti opettaneensa Pikan hyppäämään sohvalle käskystä. (Pika ei _todellakaan_ osaa hypätä käskystä sohvalle / syliin / tuolille. Jos sitä pyytää hyppäämään tai yrittää houkutella, Pika vetää betonipehmoleluilmeen päälle ja seisoo paikallaan off-tilassa ikään kuin oltaisiin hyvin vahvasti eri ulottuvuuksissa ja viesti ei vain mene läpi.) "Kato, tälleen se hyppää sohvalle. Pika! PIKAPIKAPIKA!!*sohvan taputtelua* Pika! .... Pika? .. Pika.. *sohvan taputtelua* Pika! PIKAPIKA? ...kyllä se hetki sitten osasi..." No, ei osannut enää.

Pieni betonilehmä tuijotti eteensä lasittuneella katseella. O_ò

Tänään betonilehmä pääsi testaamaan viikonlopun kisojen radoista poimittuja kohtia. Myös kumpikin iso pääsi näyttämään osaamistaan.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

kivaaaa :)

Pikkarin kanssa käytiin joulutauon jälkeen palauttelemassa mieleen A:n juoksemista radan osana. Putkeen irtoamisen osalta on pienoisia ongelmia, mutta sekin paranee loppua kohden. Putkeen irtoamista ei varmaankaan auta se fakta, että esteväli jäi 12 metrin tietämille.. ;) Aluksi osumat ovat A:lla ihan turhan ylhäällä ja yksi suoritus on niin selvästi loikka, että sanon "OHO". Pika parantaa heti ohon jälkeen, joten kyllä se jotain jostain ymmärtää. :D Hyvin tulee myös tätä nykyä ohjauksiin A:n jälkeen, mutta silti katsoo A:n aikana eteensä ja kääntyy katsomaan minua vasta A:n jälkeen. Tosi jees.


Eilen VAUn kisoissa olisin halunnut ohjata takaaleikkausvalssilla yhden kohdan (, jossa kukaan muu ei tainnut tuota ohjausta käyttää ja kohta oli lähes kaikille vaikea). Jäi harmittamaan, etten päässyt testaamaan takaaleikkausvalssia, joten käytiin tänään kokeilemassa. Ja se toimii ihan sairaan hyvin! Noki lukee ohjausta toisto toiston perään juuri niin kuin pitää. Videota hidastaessa vasta tajusin, miten lähelle Nokin linjaa änkeän leikkauksessa. Toisella suorituksella olen ihan liian pitkällä Nokin tullessa ponnistuskohtaan, joten olen kirjaimellisesti Nokin linjassa kiinni. Noki kuitenkin vain sokeasti luottaa, etten juokse sen päälle tai eteen ja ponnistaa hyppyyn, vaikka olen niin lähellä, että ohjaava käsi "silittää" Nokin selkää, kun Noki liitää ohitseni. Sydän melkein sulaa, kun se noin käsittämättömän vahvasti luottaa, että saa tehdä turvallisesti, vaikka tulen ihan todella liki. Super-Noki.


Loppuun vielä Nokin eiliset radat





lauantai 27. joulukuuta 2014

kisakuulumisia, ja "mitä jos pysähdyttäisiin edes vähäksi aikaa pohtimaan" -avautumista

Tänään käytiin vuoden viimeisissä kisoissa Lahdessa. Radat olivat varsin mukavia ja ihan tehtävissä. Ensimmäisellä radalla olisin voinut lyödä vaikka pääni pantiksi, etten saisi Nokia kolmannen hypyn väärälle puolelle, vaikka yrittäisin. Mutta toisin kävi. En tosiaan yrittänyt saada väärälle puolelle, mutta sinne se vain lipsahti. En kyllä ohjannutkaan taaksekiertoon, mutta tämä johtui juuri siitä ajatuksesta, että ei se voi mennä väärälle puolelle. Loput radasta meni hyvää kyytiä, tosin yksi rima putosi.

Toisella radalla pisteltiin hyvällä sykkeellä nolla. Ihan radan lopussa homma meinasi levitä, kun kepeillä vedätinkin vähemmän kuin olin ajatellut ja olin siksi ihan autuaan myöhässä kaksi hyppyä myöhemmin. Kieltoa ei tullut, vaikka olisi kyllä voinut tulla.

Kolmannella radalla Noki tulee tosi kivasti radan alun, kiihdyttää vauhdin hyvään sykkeeseen - eikä sitten enää pysty kääntymään keppien toiseen väliin. Alusta oli selvästi liukas useiden koirien jalkojen alla ja rypäisyjä nähtiin huomattavasti enemmän kuin vaikka Vuokkosilla. Noki ei juurikaan kaatuillut tai kompuroinut, mutta sen eteneminen tuntui oudon hipsuttelevaiselta ja varovaisemmalta kuin yleensä. Noki ei keppivirheitä harrasta ja sen muistan nähneeni, ettei se kerta kaikkiaan millään saanut käännettyä kakkosväliin itseään. Kova vauhti ja liukas alusta ovat oletettavin syy virheelle. Otettiin kepit uudestaan ja sen jälkeen Noki-possu karkaa A:lta ilman vapautuskäskyä. Otetaan A uudestaan ja tullaan pois radalta. Harmitti se, ettei päästy testaamaan rataa loppuun. Olisin halunnut nähdä, miten Noki suoriutuu puomi-putki -erottelusta ja miten takanaleikkausvalssi toimii kisatilanteessa. Testaamatta jäi, sillä reaktio A:lta karkaamiseen tuli ihan selkäytimestä.

...ja sitten se avautumisosuus.

Aika ajoin sitä törmää juttuihin, jotka hämmästyttävät ja kummastuttavat pientä kulkijaa niin, etten vain voi ymmärtää. Tällä kertaa tarkoitan juttuja, jotka esitetään täytenä totuutena ja varmana faktana. Ja sitten kuitenkaan ei vaadi minkään valtakunnan monimutkaisia logiikan riemuvoittoa hipovia ajatuskuvioita, että nuo ns. faktat osoittautuvat huojuviksi kuin korttitalot. Riittää, että pysähtyy vain ihan vähäksi aikaa pohtimaan.

Pari päivää sitten facebookin ihmeellisessä maailmassa päädyin keskusteluun, jossa yhtäkkiä tajusin aiheuttaneeni herneenpalkoja sellaiseen kirsuun, johon en ollut alkuunkaan tajunnut palkoja istuttavani. Täysin vilpittömin mielin ja ajattelematta vähääkään, että kommentissani olisi mitään "mielipideosuutta" totesin, että minä en koe agilityssä voittamista ollenkaan olennaisena tai järkevänä tavoitteena, koska Nokin kanssa tuo tavoite ei ole lainkaan realistinen.

Näin. Sellainen mielipide.

..En vieläkään voi ymmärtää, että tuo osoittautui jonkun toisen mielestä mielipidelausahdukseksi, jonka voi kumota Faktalla ja Totuudella.

Ja Fakta ja Totuushan oli siis se, että on ihan höpöhöpöä, että vain joillakin roduilla (tässä yhteydessä bortsulla) voi voittaa. Yritin toistaa väitteeni sellaisena kuin se oli (eli että perrolla voittaminen ei ole yhtä todennäköistä kuin joillakin muilla roduilla), mutta ei. Minua pidettiin täysin älyttömänä, kun kehtasin kirjoittaa, että voittaminen riippuu osaltaan rodusta. Lopulta minulta pyydettiin matemaattista todistelua mielipiteeni tueksi. Ensin tuntui naurettavalta, että alkaisin taulukoida ja laskea keskiarvoja, koska suurehkon vaivan näkeminen itsestäänselvyyden vuoksi tuntuu aika pehmopään hommalta. Jäi kuitenkin niin vahvasti fiilis, että minua pidettiin aivan aivokääpiönä, että sisuunnuin ja laadin sen himputin taulukon. Taulukko osoitti, että perrolla voi makseissa voittaa, jos muut epäonnistuvat ja luokassa on vähän koiria - eli ainoastaan muiden epäonnistumisen kautta. Lisäksi prosenttiluvut kertoivat, että perron nollalla voitetaan alle 5% todennäköisyydellä kun bortsun nollalla voitetaan liki 30% todennäköisyydellä. (En sitten saanut enää mitään vastausta tähän taulukointiin, vaikka sitä minulta varta vasten pyydettiin. Höh.)

Siis ihan oikeasti. Joku halusi keskiarvoja ja taulukointia, että voi uskoa, että toisilla roduilla voittaa todennäköisemmin kuin joillain toisilla? Oikeasti? Totta ihmeessä makseissa bortsuilla voittaa todennäköisemmin kuin vaikka nöffillä (tai espanjanvesikoiralla tai kultaisellanoutajalla tai labbiksella tai dalmatiankoiralla tai...)

Ja tänään kisojen jälkeen kohtasin jälleen väitteen, joka ensikuulemalta kuulostaa ihan järkevältä, mutta yhtään enempää ajateltuna kyseinen väite on suorastaan järjetön. Tähän väitteeseen olen törmännyt paljon myös Hyvinkään hallin alustan osalta. Itse en halua tuossa hallissa kisata, koska alusta on (ollut ennen alustan vaihtoa?) liukas ja koirat kaatuilevat (/ovat kaatuilleet) enemmän kuin vaikka Ojangossa. (Tällä hetkellä vahvassa harkinnassa on jättää kisaaminen myös VAUn hallissa, koska alusta oli koiralle huomattavan liukas.) Tuosta Hyvinkään alustasta on väännetty niin kauan kuin minä olen agilityssä kisannut. Ja kerta toisensa perään törmää siihen samaan väitteeseen: koirat eivät kaatuile alustan takia vaan siksi, että ohjaajat ohjaavat huonosti eivätkä kerro ajoissa käännöksistä.

Tavallaanhan tuo väite kuulostaa järkevältä. Monesti koiran kaatuminen johtuu siitä, että ohjaaja kertoo kääntymisestä myöhään. Mutta sitten, kun väitteen linkittää siihen, että kaatumiset eivät voi johtua alustasta, päädytään väkisinkin seuraavaan ajatusketjuun: Jos koira ei voi liukastua alustasta johtuen, ovat kaikki alustat täsmälleen yhtä pitäviä tai koirat pystyvät ylläpitämään kitkaa tilanteissa, joissa sitä on vain vähän. Ja tässä kohdassa ainakin allekirjoittanutta alkaa ihan lievästi epäilyttää, että voiko tuo väite tuohon muotoon laitettuna enää pitää paikkaansa.

Ja jos ei allekirjoita sitä, että sora, betoni, tekonurmi ja jää ovat alustoina koiralle yhtä pitäviä, niin silloin lienee väkisinkin sen asian äärellä, että joku alusta on toista liukkaampi. Ja tämä johtaa väistämättä siihen, että jos joku alusta on liukkaampi kuin toinen, niin liukastuminen on jälkimmäisellä todennäköisempää. Ja tästä päästään takaisin ohjaamiseen. Koira kestää pitävällä alustalla huomattavasti enemmän häiriötä ohjaajalta, koska koira pystyy hallitsemaan kitkan avulla liikkumistaan paljon tehokkaammin kuin liukkaalla alustalla. Toki toiset koirat ovat erittäin taitavia sietämään häiriötä myös liukkaalla alustalla. Ja jos käännöksistä kerrotaan ajoissa, koira ei liukastele niin paljon. Mutta tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että koiran kaatumiset eivät voisi johtua alustan liukkaudesta. Tietenkin ne voivat. Jos koira pystyy korjaamaan huonoa ohjaamista hiekkakentällä, mutta ei lyhytnukkaisella kuluneella tekonurmella, niin silloinhan kaatuminen johtuu nimenomaan alustasta. Sama ohjaaja, sama koira, vain alusta muuttuu. Eihän tuossa silloin VOI ottaa syytä pois alustan liukkaudelta. Niinku ihan aikuisten oikeesti hei.

Sehän on aivan täydellisen eri asia väittää, että osa koirista kaatuilee välillä sen takia, että omistaja on ohjauksineen myöhässä kuin väittää, että alustalla ei ole mitään tekemistä kaatumisten kanssa. Ensimmäinen väite on looginen ja itsestäänselvä, toinen väite on täysin epälooginen alusta loppuun asti. Ja jos toinen väite on epälooginen, se tarkoittaa, että tietyissä halleissa jotkut koirat kaatuvat herkemmin kuin muualla ja näissä tapauksissa se johtuu hyvin pitkälti alustasta.

Jos tämä vaatii vielä empiiristä todistelua, niin voin jäiden vahvistuttua tulla juoksuttamaan merenjäälle ja seuran hallille asian suhteen epäuskoisia. Lupaan ohjata ajoissa, kunhan testaamaan tuleva lupaa juosta kummallakin alustalla yhtä lujaa samoilla kesälenkkareilla. Sen jälkeen toivon asiassa epäuskoisten laativan edes jonkinlaisen lausunnon tekstin kommenttiosoioon siitä, miten alusta joko vaikutti tai ei vaikuttanut kaatuilemiseen.

(Lisäksi tämän päivän "ei se alustasta johtunut vaan huonosta ohjauksesta" -väitteen epäuskottavuutta lisää se, että moni koira kaatui tullessaan putkesta. Koirat siis pyrkivät kääntymään putkesta ohjaajan suuntaan, mutta menivät turvalleen, kun G-voimien jyllätessä ponnistus tapahtui vinosti kohti mattoa ja suurella voimalla. Tälläisessä radan kohdassa ohjaajan mahdollisuudet häiritä koiraa ovat jokseenkin minimissä.)

Avautuminen päättyy tähän.

torstai 18. joulukuuta 2014

juoksuA:lla sivulle irtoilemassa

Niinun tämän viikon treeneissä A:lta oli pakko irrota tosi vahvasti sivulle. Ja sehän sitten teki hommasta paljon vaikeampaa. Niinpä tänään mentiin hallille tekemään sivuttaisen irtoamisen treeniä. Se tosin on vähän vaikeaa meidän hallissa toteuttaa, kun halli on niin himputin kapea. Mutta saatiin viriteltyä sen verran irtoamista, että Pika teki myös virheitä, joista pääsi sitten huomauttamaan ja Pika pääsi korjaamaan tekemistään. :)

Tänään osumat oli melkein koko ajan kolmen jalan osumia. Täytyy pohdiskella, tarvitseeko asialle tehdä jotain. Takajalat kuitenkin ponnistavat hyvin vähintään parikymmentä senttiä kontakitrajan alapuolella.. 




Nokin treeneissä meinasi kuolema tulla ihan täysillä jo ekan suorituksen jälkeen. Asiassa tekemistä varmaan oli sillä faktalla, että koko treeneihin lähtö oli vähän epävarmaa, kun päätä särki ja vihloi jo Pikan juoksuA-treenin aikana (..jonne juoksin suoraan töistä, kuten videon vaatetuksesta varmaan huomaa). Buranan voimin kurvattiin kuitenkin Nokin kanssa Vuokkosille, mutta ei se tekeminen missään vaiheessa tuntunut helpolta tai vaivattomalta, vaan ennemminkin puhtaalta selviytymiskamppailulta. :D

Hauskaa oli silti. Erityisesti mieltä lämmitti Nokin hakeutuminen kepeille yhdellä suorituksista (näkyy videossakin) sekä tosi ripeä puomi - ja nauraa hihitytti se, että Noki karkasi A:lta palkkapallon perään! Ylikiltti Tiitiäinen kuitenkin jätti palkkapallon hakematta, koska "HÄN on vihainen! HÄN huomasi, että mokasin. MY MISTAKE! RÄYH!"


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

siskooooooooo

Pitkästä aikaa oltiin moikkaamassa Hippiä ja Iikkaa. Kyllä siinä riitti sisaruksilla taas juoksemista, riehumista ja ärinää. Iikka on oikea sumopainija, kun se pistelee veljeä nippuun. On ne vaan sopuisa pariskunta. :)


lauantai 13. joulukuuta 2014

kisat ja kopterointia

Joka radalla jotain sählinkiä, mutta hauskaa oli taas. :) Keskimmäisellä radalla piti tehdä pakkovalssijaakotus tokalla hypyllä. Hetken huumassa unohdin jaakottaa, joten sinnehän se lipsahti - väärään putkeen.


Minkä sille mahtaa, jos takapuoleen on kiinnitetty kopteri?

perjantai 12. joulukuuta 2014

KOVAA! KOVAA!












Käytiin taas juoksentelemassa A:ta. (Oikeasti erityisesti siitä syystä, että ulkona tuli räntää ja vettä, eikä kiinnostanut lähteä koirien kanssa metsään. Niinpä käytiin lyhyt lämppäpissalenkki ja sen jälkeen päästin koirat halliin lämmittelemään itse itseään. Kätevää!)

Ollaan nyt tehty A:ta Iinan ja Niinun treeneissä osana rataa ja sen lisäksi näitä omatoimisia treenejä. Ja tänään ekaa kertaa tuli fiilis, että Pika tekee jotenkin eri tavalla. Rennommin. Jes! :) Pikkari osui joka suorituksella - tosin kaksi toistoa oli vähän ylileiskautuksia, joissa takajalat eivät osallistuneet huipun ylittämisen jälkeen tulevaan laukkaan ollenkaan. Mutta osui siitä huolimatta ja tekeminen oli jotenkin tosi vaivatonta.

Alastuloilla ylipäätään on tapahtunut joku suuremman luokan muutos, jonka tänään huomasin vasta videolta. Pika ei kääntänyt katsettaan minua kohti _YHTÄÄN_ :O Ohhoh! Ja minä juoksin vielä sillä itselleni vaikeammalla puolella. (Ja jotain varmasti kertoo myös se, että jouduin oikein miettimällä miettimään hallilla, että kumpikos se ärsyttävämpi puoli olikaan! Wohoo!)


sunnuntai 7. joulukuuta 2014

kauniita unia


 




 


Pikkarin kanssa rön rön

Mentiin tänään JAU:n hypärille. Olipas varsin hauskaa! :) Käytiin lämppäesteillä tekemässä kepit pariin kertaan, kun ajattelin, että niitä on tehty viime aikoina kovin vähän. Sujuivat lämppäalueella tosi hyvin ja Pikkari nakutti kepit ihan aksakoirana. :D

...mutta kuinka ollakaan, kisaradalla sisäänmeno sitten meni mönkään, enkä minä ainakaan auttanut kääntämällä rintamaani liian aikaisin keppien sisäänmenosta pois. Päästiin kuitenkin näppärästi jatkamaan matkaa. Keppien jälkeen alkoikin koko kentän kiertänyt "loppusuora". Ajattelin, että jään kuin nalli kalliolle viimeisten kolmen hypyn aikana, joten rataantutustumisessa suunnittelin linjani niin, että jään aika kauas viimeisen putken suusta. Mutta sitä en rataantutustumisessa ajatellut, että jättäisin koko pihkanan putken ohjaamatta. ;) No, jätin. Mikään ei ohjannut Pikaa putkelle, joten se ryntäsi perääni. Loppusuoralla Pika pisteli nätisti ohitseni ja jatkoi maalihypylle asti.

Saataisiinpa pian A kuntoon, että päästäisiin myös aksaradoille. Oli tosi hauskaa kisata karjuvaisen karvanapan kanssa. Pikkari on alkanut tulla putkilta _paljon_ aikaisempaa paremmin ohjaukseen. Radan alku nimittäin vähän jännitti: kaartaako Pika pituudesta ohi, jos kaartaa pitkälle putkesta. Ei kaartanut, vaan tuli varsin nätisti. Lisäksi irtosi keppien jälkeen muurille tosi näppärästi.


tiistai 2. joulukuuta 2014

..mä haluun yrittää vielä kerran..

Tänään Niinun radalla oli kohta, jota en aikaisemmin koskaan ikinä milloinkaan olisi ohjannut niin kuin sen tänään suunnittelin ohjaavani. Olisin ollut täysin varma, että Noki lähtee toisena olevan hypyn taaksekiertoon, tein minä mitä taikaliikkeitä hyvänsä.

..ja niinhän se lähtikin. Ensimmäisillä kerroilla. Mutta sitten sain taottua päähäni, että ihan oikeasti noudatan Niinun ohjetta pitää hartiat suorana ja pyrkiä ohjaamaan Noki linjalle, joka tuo hypyn koiran hypyn oikealle puolelle.

"Ohjaat ensin niin, että et edes yritä saada Nokia tuolle tokalle hypylle. Katsotaan sitten, kun tuo sujuu, että miten saadaan Noki sille hypylle."
"Ongelmana ei ole tuo hypyn hyppääminen. Noki hyppää sen kyllä, jos vaan saan sen hypyn oikealle puolelle."

Ensimmäisten toistojen ajan en vain kyennyt pitämään hartioita suorassa, vaan vängersin niin, että Noki lähti toisen hypyn taakse. Sitten lopulta sain taottua oikean ohjauksen paikalleen. Ja niin se vain meni, ettei toisena ollut hyppy muodostunut minkäänlaiseksi ongelmaksi. Noki hyppäsi sen automaattisesti ilman minkäänlaista ihmettelyä, kun vain sain Nokin kuvan sinisen nuolen osoittamalle linjalle.

Noki kyllä suorittaa rataa edessään, kun vain annan sille mahdollisuuden lukea rataa. Tuossa tilanteessa riitti, että sain Nokin ihan silmänräpäyksen ajaksi juoksemaan kanssani samaa linjaa. Ja kun Nokin päästi irti ohjauksesta, se suoritti hypyn epäröimättä. Tehtiin monta onnistunutta toistoa ja toiveena on, että toistojen myötä edes pieni hitunen tuosta ohjauksen ajatuksesta jäisi muistiin jatkokäyttöä varten.

Olen päässyt kokeilemaan tuota yllä kuvatun tyyppistä ohjaamista (en tiedä, onko sillä mitään nimeä tai miten tuota ohjaamista sen yleisemmin kuvaisi) nyt kaksissa Niinun treeneissä. Ja kummissakin treeneissä Noki on kyllä osannut (ylläRI), kun minä vain olen tiennyt, mitä teen. Tuota pitää harjoitella lisää, sillä kyse ei Nokin kohdalla ole siitä, että "se vaan aina lähtee takaakiertoihin", vaan siitä, että minä annan sen valua väärälle linjalle. Jos ohjaan sen oikealle linjalle, se ei lähde takaakiertoon noinkaan takaakiertoherkullisessa tilanteessa.

Taas opittiin uutta. :)

maanantai 1. joulukuuta 2014

juoksuA:n kimpussa jälleen

Tänään käytiin tekemässä juoksuA:ta niin, että se oli melko lähellä takaseinää. Toisin sanoen laskeutumispuolella oli ehkä 8-10 metriä tilaa ja Pika tiesi varsin hyvin, ettei "rata" voi jatkua suoraan eteenpäin. Tämä on ollut tähän asti todella vaikeaa ja Pika on vaihtanut töpölaukkoihin tosi helposti.

Pari ekaa suoritusta tehtiin niin, että pistin etupalkaksi pallon maahan. "Vaaranahan" tuolloin on, että Pika loikkaa yli ja menee silti palkalle. (Apupalkkaajaa ei päivätreeneihin oikein mukaan pysty järjestämään.) On kuitenkin tullut todetuksi tässä treenien myötä, että Pika kyllä erottaa, milloin palkka on ansaittu ja millon ei. Ansaitun palkan kanssa minä leikin ja kehun Pikaa jo matkalla lelulle. Ja väärän suorituksen jälkeen totean "ohhoh.." ja otan eleettömästi lelun Pikalta ja tehdään uudestaan. Ainakin tähän asti Pika on korjannut tekemistään huonon palkan jälkeen - ja onkin sitten saanut hurjasti kehuja ja pidennetyn leikkituokion. :) 

Pika ei loikannut kertaakaan. :) Tosi mainiota! Yhdellä suorituksella se kääntyy katsomaan minua tosi vahvasti, sillä edessä ei ollut etupalkkaa, eikä rata voinut mitenkään jatkua siihen suuntaan, missä minä olin. Että sikäli oli erittäin ymmärrettävää, että Pika kääntyi ihmettelemään, että mihin tässä oikein ollaan menossa. Parasta tuossa oli se, että Pika joka tapauksessa venytti laukkansa oikeaksi ja teki oikein myös seuraavalla suorituksella. Jes. :)

Seuraavissa treeneissä otan pois boksin alariman ja sitten mennään hetki pelkillä sivurimoilla.

lauantai 29. marraskuuta 2014

taas niin kivaa

Nokin kanssa kisattiin tänään ja kisataan huomenna. Kai ensimmäistä kertaa ikinä kisataan koko viikonloppu.

Kisaraporttia ennen kuitenkin ajatuksia siitä, mikä Nokin kanssa tällä hetkellä sujuu tai on muutoin positiivista.

1) Minulla on jotakuinkin täydellisen poikkeuksetta hyvä mieli aina, kun kisaan Nokin kanssa. Ja jos joku painaakin mieltä startatessa, se ei koskaan liity Nokiin. Minua ei myöskään jännitä Nokin kanssa kisaaminen.
2) Noki puhkuu kisaintoa. Se vetää hirmuiset intoraivarit, kun sen tuo kisapaikalle. Se karjuu lähdössä, hyppii ja reuhtoo hihnassa - mutta keskittyy silti radalla aina tekemiseen.
3) Kontaktit ovat taas tosi hyvässä kunnossa. A ja varsinkin puomi ovat nopeita ja Noki pysähtyy kuuliaisesti alastulolle ja vapautuu vasta käskystä. Kulta-Noki.
4) Kepit. Kepit. Kepit. Kepit. Ne on niin hienot. Olen yrittänyt provosoida kisoissa Nokia tekemään keppivirheen, jos alla on joku muu kuin nolla. Tänäänkin vedätin ihan todella pitkälle eteen ja vinoon, mutta siellä se nakutti loppuun asti.
5) Etenemä. Neljän viime kuukauden keskietenemä on 4,32m/s kaikilta tuloksellisilta radoilta laskettuna. Ja silti Noki tekee kontaktit loikkaamatta. Alle neljän etenemällä on menty neljän kuukauden sisällä kaksi kertaa ja kerran yli viiden etenemällä.
6) Hyllytysten määrä on laskenut aivan hurjasti tämän vuoden sisällä - varsinkin tänä syksynä. Viime vuonna hyllyjen määrä huiteli päälle 40% tietämissä. Neljän viime kuukauden aikana hyllyjä on tullut 19%.
7) En huido enää ohjaavalla kädellä esteiden välissä. Ohjaava käsi pysyy staattisena ja uskallan pudottaa ohjauksen pois, kun mennään loppusuoraa.

---------
Tänään oltiin maksien ensimmäinen koirakko radalla. Enpä muista, koska viimeksi oltaisiin startattu ihan ensimmäisinä. Ja ihan hyvä sitä oli päästä taas kokeilemaan, sillä kyllä se vaatii vähän erilaista tsemppiä, kun ei näe ainaoaakaan suoritusta ennen omaa vuoroa. Muiden suorituksista pystyy yleensä poimimaan kohtia, joissa kannattaa olla tarkkana.

Ekalla radalla tehtiin hyvä, sujuva nolla. :) Toki kaarroksista pystyisi karsimaan ja varsinkin ennen pussia tehty huono valssi vie aikaa, kun Noki joutuu kiertämään minua. Mutta noin pääosin homma etenee vaivattomasti.



Tokalla radalla putoaa ensin yksi rima. Sen jälkeen rata muuttuu kontakti- ja keppitreeniksi. Vaadin A:lla pysähdyksen - ja saan mitä vaadin. Sen jälkeen haastan kepeillä oikein huolella vedättämällä vinoon eteen. ..ja sitten meinaa tasapaino heittää ennen keinua ja saan oikein taistella saadakseni valssin pyörähtämään ympäri.


Vikalla radalla Noki porsastelee lähdössä sen verran pahasti, että palaan pistämään sen uudelleen istumaan. Noki ottaa asiasta vähän (hahaha :D ) kierroksia ja karjuu kuin heikkopää. Mutta istuupa sitten paljon paremmin paikallaan. Harmillisesti yksi rima putoaa ihan radan takaosassa. En oikein tiedä, miksi rima lopulta putosi, sillä mielestäni valssini ei ollut mikään katastrofaalisen huono. Maaliin juostessa on kuitenkin jälleen tosi hyvä mieli, sillä tekeminen oli sitä ihan parasta: yhteistyötä.

perjantai 28. marraskuuta 2014

WO HOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

..eli tarina siitä, miten hiekkalaatikot tarjoavat vuosikymmenistä toisiin iloa lapsille - ja näköjään riemu ei niin suoranaisesti ole lajiriippuvaista, vaan hiekka innostaa riehaamaan ihan minkä lapsenmielisen otuksen tahansa.

Pikkarilla hirtti kaasupoljin vähän holtittomasti kiinni ja räyhäpetterihenki iski samaan saumaan. Noki sai kuulla kunniansa suoraan korvaan karjuttuna ja siinä sivussa riehupikkari kiskoi hännästä, sinkoutui, kiihdytti, kaartoi, loikkasi ja pomppi.

Koominen pikkuapina. :D

..eikä muuten ihan tuosta noin vain suihkussa irronnut hieno hiekka turkin seasta. Istuttiin suihkussa hetki jos toinenkin ennen kuin poikien turkit tuntuivat edes etäisesti hiekoittamattomalta..

(Ja mustavalkoisten painiessa hiekkakasassa Kola metsästi kuralätäköstä kuplia. Sotkun määrä oli autolle palatessa melko infernaalinen.) 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

A:ta radalla

Jäi tosi hyvä mieli tämän päivän treeneistä. Ei tehty mitenkään kovin hyvää rataa tai mielettömiä suorituksia tai ilotulitusta ja mieletöntä vauhdin huumaa. Mutta saatiin treeniä nimenomaan juuri siihen, mihin pitikin. Eli siihen, että A on "vain" yksi este radalla ja rata on paljon kaikkea muutakin kuin vain se perhanan A. :)

Ja kuinka ollakaan, Pika teki A-suoritukset ihan mainiosti! Yksi leiskautus saatiin aikaan, mutta mieluummin leiskautuksia, vauhtia ja raivoa kuin töpölaukkoja. :)

A:n jälkeen olisi pitänyt saada Pikaa käännettyä todella tiukasti kovasta vauhdista. Ja eihän se oikein onnistunut millään. :D Valssi toimi huomattavasti paremmin, mutta sekin olisi pitänyt tehdä vielä voimakkaammin kääntävänä ja kokoavana, koska Pika tuli aika vahvasti jaloille, eikä tiennyt yhtään, mihin rata jatkuu. Mutta ei haittaa! Pääsin kuitenkin näyttämään Pikalle, että A:n jälkeen saattaa tulla jotain sellaista, missä minä yritän räpeltää jotain ohjauksen tyyppistä ja rata jatkuukin jonnekin muualle kuin edessä häämöttävälle hyppy-hyppy-putken suu -suoralle. (Tämä kutsuva hyppysuora putkensuineen varmaan edes osittain selitti sitä, miksei Pika meinannut ollenkaan katsoa ohjausta. Mutta olin kyllä myös auttamattoman epäselvä ohjauksessani.;)

Tälläisiä treenejä lisää! Tämä vahvistaa myös omaa kokemusta siitä, että A on vain yksi este, ei sen kummempaa - eikä mikään suuri mörkö.


keskiviikko 19. marraskuuta 2014

kääntymistä ja suoraan menemistä

Käytiin tekemässä kääntymistä ja ETEENETEEN!-käskyä. Pikkarihan sitten lähtikin tosi hienosti irtoamaan eteen ...sen hinnalla, että eihän kääntymisestä meinannut tulla ensin mitään. Mutta sain kuin sainkin lopulta Pikan katsomaan ohjausta. :) Yhden kerran Pika leiskauttaa huipusta yli oikein jättikaarella ja kaksi kertaa ottaa liian lyhyen laukan. Mutta kokonaisuudesta jäi fiilis, että kun pääsin sanomaan pari kertaa "oho.." ja muutamaan kertaan kehumaan oikein tosi kunnolla, kun osuma oli täydellinen, niin ehkä tässä muodostuu käsitystä siitä, mitä halutaan ja mitä ei. :)

Seuraavaksi varmaankin tehdään erilaisia lähestymisiä A:lle ja jatketaan vasemmalta ohjaamisen harjoittelua, sillä se näyttää edelleen paljon vaikeammalta ja kankeammalta kuin oikealta ohjattu A. Ensi kerralla voisi myös ottaa likkuvaa valssia A:n jälkeen. Nyt boksista puuttui koko treenin ajan ylin "rima". Jatketaan tällä ainakin vielä muutamat seuraavat treenit ja kun tehdään tiukempia käännöksiä, palautetaan vielä ylärimakin takaisin.

Lisäksi ensi viikolla täytynee ostaa seuran treeni tai pari ja käydä siellä tekemässä radan osana A:ta. Luottamus onnistumisen suhteen on ainakin tällä hetkellä ihan vahva! :) 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

lähikuvissa lauma

Sunnuntai-ilta

Kohta saattaa tapahtua jotain!

MITÄ SÄ TEET!!? TAHTOISIN TIETÄÄ!

kovikset, mustavalkoisten mafia

Tanssii tähtien kanssa?? PAH! Huomaa meidät!

paras lauma

tykkään susta

Pojat osaavat kyllä toistensa tunteiden tulkitsemisen.

Noki tietää, että se on Kolan suosikkipoika ja vaikka Kola olisi huonolla tuulella, Noki voi toimia ja elää rennosti. (Toki rajansa kaikella. TODELLA huonotuulisen Kolan jättää Nokikin rauhaan.)

Pika tietää, että se on Nokin suosikkipoika ja vaikka Noki olisi huonolla tuulella, Pika voi toimia ja elää rennosti. (Toki rajansa kaikella. Joskus - hyvin harvoin - Noki on ihan oikeasti huonotuulinen. Ja silloin Pika ei lähde testaamaan rajojaan vaan väistää suosiolla.)

Kola tietää, että sen alamaiset ovat sen alamaisia. Vaikka alamaiset tunkevatkin iholle, ne tajuavat silti väistää, jos huono tuuli yllättää.
Murina ei aina tarkoita niin kauhean ehdotonta kieltoa.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Nokin kanssa kisaamassa

Tänään Batin kisoissa ei nollia tehty Nokin kanssa. Mutta muuten onnistumisia oli kyllä useampiakin ja päivä jäi niiden ansiosta aivan ehdottomasti positiivisen puolelle.

Hypärin hyvät jutut
+uskalsin irrottaa pituudelle rohkeasti ja sen jälkeen käytin poispäinkääntöä, joka on itselle vieras ja hankala ohjaus (paitsi Jaakon yksärin jälkeen se on alkanut tuntua vähemmän vieraalta ja vähemmän hankalalta)
+takakulmassa tein valssin niin, että Noki kääntyi hienosti ja tiiviisti, vaikka tuli hypylle putken antamalla kovalla vauhdilla
+kepeillä Noki hakee ihan tylyn hienosti sisäänmenon, vaikka minä seison keppien puolivälissä
+kepeiltä poistuessa Noki tikuttaa loppuun asti, vaikka vedättämällä ja poistumalla vinoon haastan ja provosoin karkaamaan kepeiltä kesken pois
+etenemä oli 4,89m/s ja hävittiin Fulle 2,7 sekuntia ja voittaja-Omielle 3,3 sekuntia - siis ihan häviävän vähän, kun kyseessä kuitenkin ovat Omie ja Fu

Miinuksena neljä rimaa putosi, mutta en osaa olla asiasta huolissani. Mentiin kovaa, luotettiin toisiimme ja pidettiin hauskaa. :)

Ensimmäisellä aksaradalla muurin palikka putoaa. En keksinyt tälle mitään muuta järjellistä selitystä kuin sen, että muurin takana näkyi vain valkoinen seinä ja matka seinään oli kohtalaisen lyhyt. Ehkä tämä aiheutti optisen illuusion, jossa koiran silmiin näytti, että muurin takana ihan lähellä on seinä. Todella moni maksi pudotti tuon muurin palikat ja ponnisti muurille oudon kaukaa. Pituudella puolestaan huitaisen kädellä, kun pelkään, ettei Noki irtoa pituudelle, joten Noki lukee huitaisun juuri niin kuin sen nyt vain voi lukea: kääntymisenä. Mutta kilttinä otuksena Noki toteaa ennen laskeutumista, ettei pitänytkään kääntyä, ja vääntäytyy oikeaan suuntaan. Ennen puomia puolestaan Noki koomisesti paljastaa, että on sivusilmällä listannut todennäköiseksi seuraavaksi esteeksi puomin: rintamani kääntyy kohti puomia ja Noki kääntää näennäisen järjettömästi liikkeensä. Lukitus on kuitenkin niin hatara, että Noki luopuu puomista ja lähtee uudestaan kohti minua.



Toisella aksaradalla erityiskiitosta Nokille ansaitsee puomi: Noki pistelee sen tosi hyvällä vauhdilla. Kepeille mennessä ajaudun ihan oudolle linjalle. Oletan olevani kohti keppejä, mutta todellisuudessa liikkeeni on ihan eri suuntaan. Niinpä Noki ei tajua, mikä este on seuraavana. Kun viimein huomaan juoksulinjani, on jo myöhäistä: Noki ei vain taivu kepeille oikein. Se yrittää parhaansa, mutta sujahtaa kakkosväliin.

torstai 13. marraskuuta 2014

projekti juoksuA

Aikanaan pistin kuntoon Nokin pysäytyskontaktit, kun sain Sannalta loogiset ohjeet, miten toimia. Peräänantamattomuuteni riitti ilman pienintäkään epäröintiä, sillä minulla oli jatkuvasti neuvoja ja tukea, mitä tehdä seuraavaksi. Ei pään hakkaamista seinään eikä kantapään kautta oppimista.

Pikan kanssa meinasi iskeä ihan oikeasti täydellinen epätoivo. Tuntui, että paukutan päätä betoniin ja kantapäät verillä koitan oppia, vaikken oikein edes tiedä, mitä pitäisi oppia.

Tänään käytiin Pikkarin kanssa Leena Inkilän yksärillä. Ja tottahan se on, mitä Leena jo etukäteen minulle sanoi: ei mitään taikakeinoja ole olemassakaan. Mutta ihan yhtä totta on se, etten ole mitään taikakeinoja etsimässäkään. Olen etsimässä logiikkaa ja sen polun päätä, jota lähtisin etenemään. Tähän asti on rämmitty umpimetsässä ilman tietoa reitistä.

Nyt on polun pää.

1) Palataan boksiin.
2) Boksia lähdetään häivyttämään yläreunasta alkaen. Seuraavaksi alareuna ja sitten sivut. Ja jos vielä on häivytettävä, niin sitten poistetaan sivutkin ja jollakin keinolla jätetään yläkulmapalat. (Keino täytyy vielä keksiä.)
3) Etupalkkaa paljon ja niin, että aina vasta seuraavan esteen jälkeen. Mielellään alussa putki, jonka aikana pystyy heittämään pallon ilman että koiran katse kääntyy ohjaajaan. 
4) Poistuminen A:lta.
-> Tehdään eteen irtoamisia käskyllä, jossa ETEEN-käsky ennakoi sitä, että saa juosta täysillä eteen.
-> Tehdään kääntymistä, jossa oikeasti kerrotaan koiralle kääntymisestä samalla tavalla, miten putkesta kääntymisestä kerrotaan. Loiva kaarros nimi-käskyllä ja tiukka käännös vahvalla rytminmuutoksella. Kääntymistä voi harjoitella pelkällä boksilla maassa: Koiran pitää suorittaa boksi ja kääntyä vasta sitten. Käännöksestä pitää kertoa rintamasuunnalla ja mielellään myös rytmillä. Kääntymistä ja ohjauksia (päällejuoksu/valssi..) voi harjoitella gridillä. Kääntymistä voi tehdä myös niin, että pistää koiran seisomaan A:n alastulolle huipun jälkeen ja sitten vaaditaan, että pitää mennä boksin kautta ja sitten käännytään vasta. Ohjaajan rintaman ja/tai sijainnin pitää kertoa käännöksestä, jos tätä harjoitusta tehdään!
-> Jos vaikeutetaan yhtä asiaa, ei vaikeuteta toista asiaa eli jos otetaan kääntymistä, autetaan ensin boksilla ja sitten häivytetään boksia ja haastetaan koiraa. Ts. Jos tiukennetaan jo sujuvaa käännöstä vaikeammaksi, ei ainakaan vähennetä boksin osia samalla.
5) Radanomaista treeniä! Osta tuurausvuoroja seuran treeneistä ja tee A:ta radanomaisena! 
6) Harjoittele vasemmalta puolelta ohjattua A:ta huomattavasti enemmän kuin oikealta ohjattua. Vasemmalta A sujuu paljon huonommin.
7) Sitten, kun A sujuu radan osana, mennään epiksiin boksin kanssa. 



sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Onneksi on Noki.

Pikachun kanssa jaksaa tahkota juoksareita takuuvarmasti tehokkaammin, kun pääsee välillä tuulettamaan ja nautiskelemaan Tiitiäisen kanssa luodusta rutiinista, helppoudesta, yhteisestä liikkeestä ja luottamuksesta. En pysty millään edes sanoittamaan sitä, miten ihanan joltakin.. hyväntuuliselta.. sellaiselta, että tiedän, mitä Noki tekee.. joltakin.. Nokin kanssa tekeminen tuntuu. Ehdin ajatella. Välillä tyhmiäkin juttuja. Pikan kanssa en todellakaan ehdi suoda ajatustakaan millekään muulle. Rutiini ja tuttuuus puuttuvat vielä toistaiseksi - ja tulevat puuttumaan vielä varmasti pitkään - menihän Nokin kanssa yhteistyön luomiseenkin liki neljä vuotta. Kolan kanssa ei koskaan edes ehditty tähän pisteeseen asti, harmi kyllä.

Ja mitä sitä kieltämään. Myös oma toimiminen, liikkuminen, ennakointi.. näyttää omaan silmääni Nokin kanssa paremmalta kuin koskaan aiemmin. Uskallan valssata ajoissa. Uskallan lähettää ja lähteä liikkeelle. Tänään sorruin kertaalleen ylimieliseen luottamiseen, jolloin seuramestaruus ja tuplanolla luisuivat käsistä hyllytykseen. Ehdin ylimielisesti ajatella, että "nyt en muuten näe Nokia, mutta kyllä se tulee ohjaukseen". Ei tullut, koska ei se mitenkään voinut tietää, kummalla kädellä olin sitä ohjaamassa. Se arvasi väärin ja hyppäsi takaakiertohypyn suoraan yli. Muuten hyllyrata soljui flow-fiiliksissä. Noki irtosi lukuisiin takaakiertoihin kuin ajatuksen voimalla. Meinasin sortua valitsemaan yliohjaamista takaakiertoihin. Kuitenkin muiden ratasuorituksia katsellessani totesin, että hittovie, Noki osaa tasan takuuvarmasti lähteä kahteen peräkkäin ollevaan takaakiertoon ilman mitään pakkovalssiviritelmiä ihan perustakaakierto-ohjaamisella, ja minä (hittovie!) osaan kyllä Nokin sinne lähettää. Ja osasimmehan me sitten, molemmat. :)

Sunnuntain ekalla radalla tehtiin nolla, mikä tuntui kyllä rataantutustumisen jälkeen aika utopistiselta tavoitteelta, sillä mieltä painoi edelleen eilisen murskamieliala. Ratasuorituksen ensimmäisen neljän esteen aikana oma fiilis oli jotenkin ihan maissa, mutta sitten sain paketin kasaan. Noki irtosi hienosti kepeille ja homma lähti luistamaan. Keppien jälkeen Noki varmaankin kaatui putkessa, sillä se viipyi, viipyi, viipyi. Oma rytmi meni hetkeksi ihan puihin ja taisin jopa seistä hetken paikallani odottamassa. Kun Noki lopulta ilmestyi putkesta, oma sijoittuminen oli aika pielessä ja jossakin aivon ydinjatkeen tietämillä tuli fiilis, että Noki lukitsi edessä olleen ansaputken. Rääkäisin jotain ja kuulin, miten rima kolahti pahan kuuloisesti. Ehdin vilkaista, että se ei pudonnut.. ..ja sitten oltiinkin jo matkalla kohti seuraavia esteitä. A:lle luottomies pysähtyi tosi hienosti. Puomia ennen ehdin taas seisoskella Nokia odottamassa, mutta se ei näyttänyt häiritsevän Nokia. Se kääntyi hienosti puomille ja pysähtyi puomin päähän kuin pieni tinasotamies. Aikaahan siinä meni, mutta ei haittaa. Saatiin taas hyvää pysähtymisrutiinia kisatilanteessa.

Viimeinen rata oli alusta alkaen ihan kaaosta ja pakka levisi totaalisesti, kun Noki ei lähtenytkään takaakiertoon tokalla hypyllä. Mutta ei sekään haitannut, kun saatiin taas hyvää kontaktitreeniä. Noki pysähtyi A:lle yhtä hyvin kuin ekalla aksaradallakin, mutta kisameiningeissä lähti kontaktilta liikkeeni voimalla. Totesin "ohhoh", palautin kontaktille, vapautin käskystä ja käveltiin pois radalta.

Krisu tuli radan jälkeen kysymään, että "Nauroitko sä tuolla radan takaosassa?!" No nauroin. Näköjään nauroin ihan oikeasti ääneen, sillä tekeminen meni niin sekoiluksi. Homma ei ollut hanskassa pienintäkään vähää oikeastaan missään muualla kuin kepeillä ja kontakteilla.

Jäi niin hyvä mieli. Onneksi on Noki, niin jaksaa vääntää, opettaa ja opiskella juoksuA:ta vielä kerran.

Nollarata


Hyvä hylly

lauantai 8. marraskuuta 2014

0%

Harmittaa niin paljon, ettei sanoin pysty kuvailemaan. Eipä suju juoksuA kisoissa. Pika ei edes meinannut osua tai tehdä kuten treeneissä vaan kokosi viimeisen laukan lyhyeksi ja hyppäsi kontaktin alastulolta. Oikeasti ei ole ikinä harmittanut näin paljon kisojen jälkeen. Ei koskaan. Silloin harmitti todella paljon, kun Kola alkoi tulla ekasta rimasta kisatilanteessa ali. Mutta nyt harmittaa moninkertaisesti siihen verrattuna.

Pysäytyskontaktit? Kuinka helvetin kova työ niiden tekemisessä mahtaa olla? Ja ihan rehellisesti on sanottava, että kun pysäytysA:lla karsitaan meidän ajoista monta sekuntia pois, niin se kirpaisee, harmittaa, ärsyttää, turhauttaa. JuoksuA? Siihen mulla itselläni alkaa olla ihan hillitön väsymys. Alusta en vain pysty juoksuA:ta opettamaan. En tällä hetkellä. Ei ole sellaista motivaatiota eikä uskoa, että se voisi onnistua. Ehkä eniten tässä harmittaa se, että ihanko tosiaan kisaA:n riitti pilaamaan kaksi starttia, joilla itse ohjasin tyhmästi ja rytmitin liikkeeni väärin, kun piti saada Pika kääntymään liki 180 astetta A:lta? Jos se tuhoutuu täysin noin helposti, niin miten siitä ikinä edes voisi tulla toimiva?

Eipä ole näin paha mieli ollut aksaamisesta kuin viimeksi sillon, kun Kolan kanssa joskus vuonna 2009 lähdin itku kurkussa treeneistä ja pidin sitten vuoden tauon koko lajista.

Jos vain tietäisi, millä keinolla varmasti saan korjattua tuon A:n, niin olisin valmis tekemään hommia. Mutta ihan puhtaalla testailuajatuksella ja "tää saattais toimia" -pohjalta motivaatio on tällä hetkellä puhdas nolla.

Ehkä huomenna on toisin.

torstai 6. marraskuuta 2014

100%

Viikon sisällä ollaan käyty nyt tosi tiiviisti hakemassa rutiinia A:lle. Suorituksia on kertynyt jotakuinkin kolmisenkymmentä, jos mukaan luetaan tämän päivän Iina-treeneissä radan osana tehdytkin. Ja niin se vaan nyt on, että viikon osumaprosentti on puhdas sata. Kaikki osumat eivät ole olleet yhtä hyviä, mutta yhtään "taisi kynsi ehkä osua" -juoksua ei ole tullut tehtyä vaan kaikki ovat kyllä olleet ihan reilusti osumia.

Ehdottomasti tyytyväisin olen tämän päivän suorituksista. A:ta lähestyttiin aika hankalasta kulmasta ja vielä niin, että olin Pikan tiellä ihan liian pitkään, kun yritin ehtiä saksalaisesta alta pois tekemään tilaa A:lle kiihdytykselle. Mutta niin tuo pikkarimies vaan kiihdytti ja osui joka kerta. :) Jes! :)

Lauantaina mennään testaamaan, miten A toimii kisatilanteessa. Toivon sormet ja varpaat ristissä, että muutosta olisi tapahtunut myös kisavireessä tehdyssä A:ssa. Nähtäväksi jää.

tiistai 4. marraskuuta 2014

uusi päivä, uudet pumpit

Tänään tehtiin viisi toistoa A:lla ja puomi muutamaan kertaan. Kyllä Pika osuu ihan jokaisella suorituksella A:n kontaktille, mutta saisi kyllä mielellään osua 10cm alemmas. Täytyy jatkaa edelleen tutkimuksia sen suhteen, mikä pumpin paikka on se paras. Täytyy ehkä kokeilla heittää palloa eteen palkaksi, sillä Pikan pää on turhan pystyssä viimeisessä laukassa. Saisi kohdentaa liikettä paremmin kohti maata.




Nokin kanssa käytiin tänään ensimmäistä kertaa uudessa Niinulassa. Ihan hyvältä tuntui jaloissa uusi alusta. Ja mukavalta tuntui sekin, että oman treenivuoron jälkeen samassa ryhmässä treenaava henkilö tuli kehumaan, että rytmitän liikettäni hienosti. Ei kylläkään siltä tuntunut tämän päivän treenin jälkeen, sillä rynnistin ihan liian monta kertaa ihan liian pitkälle enkä vain saanut kroppaani jarruttamaan kaikissa niissä kohdissa, joissa olisin halunnut jarruttaa. Mutta useassa kohdassa sain kyllä liikkeeni sovitettua Nokin liikkeen rytmiin oikeinkin mainiosti. Lisäksi pääsin taas kerran nautiskelemaan kauas sivulle irtoavasta Nokista. Paras Noki.

Tietysti tämä tälläinen nautiskelu johti siihen, että olin lopulta aivan käsittämättömän edellä Nokia ja sekosin askelissani. Niinu hehkutti, miten pitkälle pääsin irtoamaan. "Mikset sä tehnyt valssia, kun olisit sen ehtinyt tekemään takanaleikkauksen sijaan?!!!" No. En vain pystynyt enää siinä hetkessä muuttamaan suunnitelmaani. Hipsuttelin pikkuruisilla askelilla eteenpäin ja yritin odotella kaukana takana esteitä suorittavaa Nokia. Perhana. :D Nauroin ääneen, että tuntui ihan tosi koomiselta yrittää töpötellä pikkuaskelilla kohti takanaleikkauskohtaa. Ja varmaan se myös näytti ihan törpöltä.

Nokilla alkaa olla sellaisia taitoja, että ehdin tekemään vaikka minkälaisia taikatemppuja, jos vain ymmärrän hyödyntää Nokin osaamista. Sivulle/eteen irtoaminen ja itsenäiset kepit ovat aivan superloistavia taitoja!

maanantai 3. marraskuuta 2014

pump pump

Tällä hetkellä A on siinä vaiheessa, että yritän saada Pikan tekemään alastuloa pidemmällä laukalla. Huipun ylittävä laukka laskeutuu turhan ylös, jolloin viimeinen laukka jää töpöttäväksi ja liian lyhyeksi. Niinpä olen tällä viikolla käynyt totuttamassa Pikaa pumppeihin ja hakenut pumpille hyvää paikkaa. Pitäisi saada huipun ylittävä laukka 15-20 cm pidemmäksi (eli osumaan jotakuinkin kolmanteen "raitaan" A:n alastulolla), niin viimeinen laukka osuisi rennosti kontaktipinnalle.

Huomenna mennään uudestaan tekemään muutamat toistot ja venytän huipun jälkeen olevaa pumppia vielä alemmas. Saapi nähdä, kuis käy.


sunnuntai 2. marraskuuta 2014

kiusaamisesta ja kadehtimisesta

Koirat ovat vain eläimiä, eikä niiden ajatuksenjuoksusta voi niin kauhean paljoa odottaa. Ne kykenevät vain alkeelliseen ajatteluun.


..tai jotain sellaista?

Käytäntö kuitenkin kerta toisensa perään osoittaa aivan muuta. Toki nopealla vilkaisulla näyttää, että minunkin laumani vain nukkuu, syö, ulkoilee kun minä tahdon ja treenaa aksaa minun päätöksestäni. Mutta sitten, kun  niiden elämää seurailee vähääkään enemmän, huomaa, että puuhat ovat monisyisiä ja tekojen taustalla monimutkaisia tapahtumaketjuja.

Tänä aamuna Noki löysi lenkillä tienvarren pusikosta tennispallon. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että se on hämmästyttävän tehokas löytämään luonnosta tennareita. Se on aikojen saatossa löytänyt lukuisia ehjiä ja rikkinäisiä palloja.) Ja koska pallo on Nokin itse löytämä ja kotiin kuljettama, sillä on aivan erityinen arvo Nokin mielestä. Kotoa löytyy jos vaikka minkälaisia leluja ja palloja. Mutta yksikään niistä ei merkityksellisyydessään pääse lähellekään itse löydetyn lelun tärkeyttä. Sama ilmiö on tapahtunut aikaisempienkin Nokin löytämien lelujen kanssa. Noki muistaa löytämänsä lelut pitkään ja muun muassa tänään löydetty pallo on ollut ekstratärkeä ihan koko päivän ajan.

Yleensä Pika saa tulla sohvalle, vaikka Noki murisisikin. Mutta ei tänään. Noki on kuskannut palloaan mukana ja vahtii aarrettaan niin voimallisesti, ettei Pikalla ole edes aikomusta tulla sohvalle. Yleensä Pika myös saa Nokilta lelut hetkessä itselleen, jos vain haluaa. Mutta ei tänään. Tänään Noki on ottanut kaiken irti siitä faktasta, että kerrankin sen EI on ehdoton. Noki on kiusannut oikein todella tarkoitushakuisesti Pikaa pitkin päivää, kuskannut palloaan Pikan naaman eteen ja kieltänyt sitten ottamasta. Tai "nukkunut" pallon vieressä ja pelkällä katseella rajannut Pikalta pääsyn pallolle.

Ja voi sitä kadehtimisen määrää, mikä täällä tänään on ollut ilmassa. Pikalla olisi ihan omakin pallo, mutta ei siitä ole mitään iloa, koska pakko saada NOKIN PALLO!

Tänään löydetyllä pallolla ei itsessään voi olla mitään erityisarvoa Pikalle sen enempää kuin Nokillekaan, koska kumpikin voisi koska tahansa kantaa suussaan kotoa löytyviä leluja ja palloja. Mutta niin sillä siitä huolimatta vain on.

Jos nuo eläisivät suoraviivaista eläimen elämää, ne saattaisivat taistella ruuasta ja juomasta ja ehkä jopa huomiostani. Ne eivät kävisi tahtojen taistelua pallosta, joka ei ole lainkaan ainoa laatuaan eikä siten missään määrin erityinen resurssi tässä taloudessa. Eivätkä ne enää tunteja pallon talouteen tuomisen jälkeen muistaisi pallon erityismerkitystä. Eikä Noki kuskaisi palloa tahallaan Pikan naamalle tai makailisi "epähuomiossa" pallon lähellä.

Kiusaaja ja kadehtija

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

..se on sellainen, että sen tuntee..

Jaakon treenit. Hyvä mieli. :) Uutta luottoa siihen, että takaakin voi ohjata. Takaa saa ohjata. Se on outoa ja ihmeellistä, mutta niin voi ja saa tehdä. Huh.

Tuli hyvä mieli jo siinä kohdassa, kun osasin teorian tasolla selittää itse itselleni ennen Jaakkoa, miksi yhdessä kohdassa minulla ei ole kiire ja osasin itse perustella, miksi oman liikkeen rytmi pitää olla sellainen kuin sen pitää olla. Näitä tälläisiä kohtia, jossa osasin perustella ohjausvalintani ihan tosi oikeasti, ei ollut ehkä kovinkaan montaa, mutta mitä siitä. Muissa kohdissa ymmärsin saamani perustelut. En ehkä osannut noudattaa saamiani ohjeita läheskään aina, mutta ymmärsin, miksi ja miten minun pitäisi muuttaa ohjaustani.

Jo tästä jäi ihan todella leijuva olo. Olen oppinut jotain olennaista ja merkityksellistä koko lajin kannalta. Pystyn kuvittelemaan koiran kanssani radalle, näkemään ainakin ajoittain jo rataantutustumisessa, milloin olen koiran edessä ja mikä on ylipäätään mahdotonta. En aina. En ehkä edes usein. Mutta edes joskus. Aikaisemmin minä suunnittelin oman liikkumiseni ja sitten koira tuli ja teki jotain ohjaukseeni liittyvää - tai siihen näennäisesti liittymätöntä - ja koko homma oli suhteellisen hallitsematon kemiallinen reaktio. Nykyään pystyn tekemään ajoittain jopa ihan tarkkojakin ennustuksia siitä, mitä seuraa, jos. Ja mitä sitten, jos jotain muuta.

Se on vähän kuin taikaa: koskematta ja pakottamatta saan toisen olennon toimimaan haluamallani tavalla. Niin siistiä.

Taottiin allekirjoittaneen päähän takana ohjaamisen kauneutta. Sitä, miten linjojen pitää olla pehmeitä. Ei ole kiire. Samat logiikat pätevät kuin edestäkin ohjatessa, mutta liikkeen on pakko olla pehmeämpää, linjakkaampaa, loivempaa. Ei voi huitoa, nykiä, kääntyä töksähtäen.

Pitää ottaa hallintaan, ja päästää irti juuri oikealla hetkellä.

Ja voi pyhä jysäys, miten sen tuntee omassa kropassaan ja jossakin telepaattisessa yhteydessä koiraan. Sen vain aistii, kun ohjauksen ajoitus osuu. "Ei sitä poispäinkäännöksen ajoitusta voi selittää. Se pitää... tuntea." Olen tästä Jaakon kanssa tämän päivän treenien perusteella samaa mieltä. Tilanne itsessään on niin silmänräpäyksen lyhyt, ettei mitenkään voi sanallisesti selittää, että missä vaiheessa koiran voi vapauttaa hallinnasta. Hetkellisesti koira jollakin mystillisellä tavalla on hallinnassa (miten? mistä sen näkee? en tiedä) vaikka liikkuukin näennäisesti täysin samalla tavalla laukaten kuin ennen hallintaan ottamista - ja sitten se päästetään menemään (millä hetkellä? mistä sen näkee, että koira pääsee irti ohjauksesta, jossa ei alunalkaenkaan ole ollut mitenkään fyysisesti kiinni? en tiedä) ja ajoitus pitää vain... tuntea. Ja sen tuntee. Silloin kun kaikki siinä silmänräpäyksen aikana toimii oikein, sen tietää.

Poispäinkäännös muuttui tänään astetta tutummaksi ohjaukseksi. "Ei Noki/Pika sitä osaa" -lausahdus olisi taas ollut ihan pölvästin juttuja. Noki/Pika osaa sen, jos minä osaan. Ei saa pitää liian kauan kiinni ja hallinnassa. Ja hallinnan jälkeen pitää päästää koira irti ja kertoa oman liikkeen suunnalla, mihin hallinnasta vapautetun liikkeen tulee suuntautua. Helppoa. (Haha.)

..mistä päästään siihen magiikkaan takaisin. Jos tämä on ihmiselle näin hitonmoisen monimutkaista ja nanosekunneista kiinni, niin miten halvatussa koira osaa silti lukea liikettäni kuin avointa kirjaa? Miten se sen silmänräpäyksen aikana osaa lukea kropastani, nopeudestani, katseestani, käskyistäni ja käsistäni, mitä haluan?

Ehkä siksi, että eleet ja liike ovat koirien kieltä. (Mutta jumankekka, että ne osaavat puhua kieltään nopeasti. Siinä jää ihmisen puhe ihan sata-nolla nopeudessa tuolle viestintävälineelle.)

-------

Toinen hillitöntä iloa tuottava havainto tänään oli, että Pika ihan oikeasti lukee minun liikkeeni rytmiä taivahisen hyvin. Edessä oli ansaputki, mutta Pika ei harkinnut _kertaakaan_ sinne juoksemista, kun vain kevensin omaa rytmiäni. Se kääntyi rytmillä jopa liian tehokkaasti, sillä jarrupolkimen asetukset ovat yhä edelleen minulle lievästi vieraita. Vastakäännöksellä Pika kääntyi tuossa kohdassa aivan hurjan paljon liikaa. Jaakko käski juoksuttaa Pikan tahallaan putken väärään päähän, että päästään testaamaan, suostuuko se vielä sen jälkeenkin taipumaan rytmini muutoksella kääntymiseen. Olisin voinut kertoa vastauksen jo ennen testiä: suostuu se. Se ei edes ajatellut putken väärää päätä, kun tehtiin uudestaan ja kerroin rytmilläni, että suunta kääntyy pois putken väärästä päästä.

Voin säästää Pikaa yliohjaamiselta ja itseäni ihan täysin turhilta, aikaa syöviltä ja ohjausvirheiden mahdollisuuksien määrää lisääviltä pyörähdyksiltä ja käännähdyksiltä, kun hyödynnän sen taitoa lukea rytmiäni. Jes. :) Superjes. :)

-------

Ai oliko hyvät treenit? Joo, ihan hyvät!

perjantai 24. lokakuuta 2014

zZz...

Hätä keinot keksii, kun makuuhuoneen koirapedit
ehditään melkein joka ilta varata Tiitiäisen nenän edestä.
Tiitiäinen synkkämieli
lattialla makaa,
miettii: häiriköi mua öisin
möröt tavan takaa.

Tiitiäinen synkkämieli
kaipaa omaa rauhaa,
harmittaa kun öisin kuorsaukset
möykkää, pauhaa.

Keksin! Huraa! Heureka!
huutaa synkkäpylly.
Vaatekaapin sisään astuu,
kutsuu alahylly.

Siel on hyvä uneksia,
kaapin uumenissa.
Hyvää yötä, Tiitiäinen
nähdään huomenissa.


 

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Nyt menisi hermo, jos menisi hermo!!

En ole vielä koskaan nähnyt, että Nokilla menisi oikeasti kunnolla hermo. Se kyllä ärsyyntyy - useinkin. Tosi usein. :D Päivittäin monen monta kertaa. Se ärsyyntyy Pikaan kerta toisensa jälkeen ja pullistaa silmänsä isoiksi ja pupillit mustiksi. Ja kulmakarvat... Voihan kulmakarvat. :D Maailman synkimmät kulmakarvat, kun Tiitiäinen ärsyyntyy. Hirmuista ärsyyntymismurinaa ja silmien pullistelua, kulmakarvojen rypistelyä ja jäykistelyä, mutta ei. Ei vaan pysty menemään hermo.

Siitä syystä alkoi naurattaa mustavalkoisten tämän päivän Täyttömäki-ilottelua videoidessa. Pika rouskaisee ilmeisesti videon kohdassa 0:40 kovempaa kuin säännöt sallivat, ja Nokilla A L K A A  I H A N  K O H T A  K I R I S T Y Ä  H E R M O. Ja mikä on Pikan vastaus melkein kiristyneisiin hermoihin? Videolta sen näkee. :D (Ja Nokin reaktio melkein-hermostumisen jälkeen on lähes poikkeuksetta sama: se joko ravistelee pahan mielen pois tai alkaa nuolla Pikan naamaa, koska "jos nyt en ravistele tai pussaa sinun naamaasi litimäräksi, saattaisin ruveta harkitsemaan suuttumista!" ;)


Auringonlaskun aikaan Täyttömäellä.

maanantai 20. lokakuuta 2014

veli ja sen sisko


Täyttömäen tänään valloittivat mörököllit Kola ja Hippi, luottomies Noki ja sisarukset Pika ja Indi. Lapsoset kyllä jaksavat yhä edelleen reuhata ja painia kuin heikkopäiset. Iikka pitää karmeaa merimieskiroilua ja Pikkari iskee takaisin minkä ehtii - tosin lähes äänettömästi. On ne kyllä sellainen parivaljakko. :) Touhussa ei ole mitään tyttö-poika -asetelmaa, vaan ihan täysin mennään veli ja sen sisko -pohjalta.

Noki olisi aika pahasti halunnut myös päästä lasten leikkiin, mutku. Mutku! Mutku Hippi on vähän turhan raju mummeli eikä Noki voi olla ihan varma, jos tulee rautakäsilaukusta päähän! Mitä siitä, että Hippi (ja Kola) on hihnassa, kukaan ei voi olla ihan varma psykomummelin voimista ja ulottuvuudesta. ..sanoo Noki. Niinpä Noki vain harjoitti korvat lytyssä etäällä seisoskelua lasten riehuessa ja yritti lopulta epätoivoissaan saada hihnassa olevan Kolan riehumaan kanssaan.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

sovella oppimaasi

..niin se jää mieleen.

Tällä teemalla lähdettiin eilen Kotkassa radoille. Jälleen löytyi parikin kohtaa, joissa pääsin harjoittelemaan käsi matalana kääntämistä. :)

Eka aksarata näytti ja tuntui jokseenkin vaikealta. Erityisesti neljä ekaa estettä ja keinun ja putken jälkeen olleet kaksi hyppyä tuntuivat aika katastrofaalisen hankalilta. Vaikka kuinka moni koira lipsahti hypyltä 4 edessä häämöttäneeseen hämyputkeen. Ensin suunnitelmana oli selvitä neloselta ilman valssia, mutta jaa-a.. en tiedä olisiko onnistunut. Noki selvästi valmistautuu etenemään putkeen, mutta kilttinä poikana mukautuu siihen, että kerron valssilla radan jatkuvan muualle. Pitkäksihän se loikka menee, mutta ei vaan minun töppöjaloillani saanut nakutettua valsseja nopeammin.

Keinun jälkeen edessä on jälleen hämäysputki, jonne sujahti myös useita koiria. Suunnitelma oli pitää käsi matalana putken jälkeen olleella hypyllä ja toivoa, että oma liike suuntautuu oikealle linjalle. Lopputulemana putki vetää Nokia juuri sopivasti ja matalana pysynyt käsi pitää hallussa juuri sopivasti, joten Noki kaartaa kuin ajatukseni lukien hypyn taakse. :)

Tällä radalla käytin matalana pysyvää kättä myös ennen keppejä. Aikaisemmin olisin huitaissut Nokin hypystä yli - ja usein tälläiset rimat ovat myös rytisseet alas. Kotkan kisoissa ainoakaan käännösrima ei pudonnut. Huraa. :)


Hypärillä ajatus on (tyhmästi) tuplanollan teossa. Se vielä puuttuu SM-nollista, joten kyllähän se sitten jäi mieleen pyörimään, kun hypärirata oli kiva ja helpohkon näköinen etenevä tykitys. Päädyin vaihtamaan aloitusohjausta vasta rataantutustumisen jälkeen ja yllättäen se ei sitten tuntunut kovin hallitulta, kun lähdin pakkovalssaamaan ilman ohjauksen testaamista rataantutustumisessa. Selvittiin kuitenkin alusta ihan kohtalaisen kivasti (tosin peruutin typerästi pakkovalssin jälkeen Nokille ylimääräisiä metrejä kaarrokseen). Putken jälkeen olen auttamattoman myöhässä ja peitän kokonaan yhden hypyn, jolle Noki sitten ponnistaakin liki tasakäpälää, kun lopulta poistun hypyn edestä. Rima putoaa, ja ehdin seuraavan putken aikana päättää, että kepeillä tehdäänkin vitosen takia oikein kunnon vedätys. Noki nakuttaa kepit ihan ongelmitta, vaikka karkaan kauas sivulle. :) Jostain syystä - ehkä siksi, että polvi naksahti vähän kurjasti keppien jälkeen olleessa välistävedossa ja meinaan kompuroida - Noki hyppää seuraavan hypyn ihan nollakulmasta. Rima putoaa ja siivekekin kaatuu. Sitten olen vielä pitkän etenemisen jälkeen valssista myöhässä, joten Noki irtoaa melkein väärään putkeen, mutta jälleen kilttinä tulee ohjaukseen. :)



Viimeisestä radasta ei ole videota. Sillä oltaisiin tehty ihan hyväkin nolla yhtä valahtanutta kaarrosta lukuunottamatta, mutta sitten Nokille tulee kova kiire perääni, kun vedätän taas kepeiltä irtoamisen avulla oikein huolella. Rima putoaa ja lopputulemana on vitonen. Mutta äärimmäisen tyytyväinen ole siihen, että matalan käden rimat pysyivät jälleen. Käytin myös viimeisellä radalla tiukahkossa käännöksessä maagista matalaa kättä ja hyvin toimi sielläkin. :)

perjantai 17. lokakuuta 2014

rakennekuvat


Perjantai-iltana on aikaa (koska unohdin Vain elämää -ohjelman TAAS, perhana!), joten värkkäsin olohuoneeseen tilaa ja pistin kameran itselaukaisimella räpsyttelemään sekunnin välein kymmenen kuvaa. Ja kuin ihmeen kaupalla sain kaikista ihan kai onnistuneen rakennekuvan.

Pojat ovat kyllä kovin erinäköisiä keskenään.
Kolalla on spagettijalat ja täysin olematon rintakehä. Sillä on urosmainen pää, jossa on otsapenger ja isot korvat. 
Nokilla on vähän paremmin rintakehää, mutta täysin olematon otsapenger ja pienet korvat. :D Kettupää. :) Nokilla on vähän vähemmän jalkoja kuin Kolalla, mutta kuitenkin rotumääritelmään verrattuna liikaa.
Pikalla on rintakehää todella selkeästi ja eri kuvista mitattuna sen mittasuhteet ovat niin lähellä espanjanvesikoiran ideaalia (8:9=0,88..) kuin olla voi. Mittasuhteet pyörivät jossain 0,86 ja 0,89 välillä, eli tosiaan selkää ja jalkoja on juuri sen verran kuin rotumääritelmä sanoo. Pikalla on myös otsapenger kuten Kolalla.

Hyvät mittasuhteet on onnistunut setä Rotumääritelmänkirjoittaja valikoimaan, koska kyllä tuo Pikan rakenne vain on sopusuhtainen ja tasapainoinen. :)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

A:ta jälleen

Tänään ajettiin päivälenkkeilemään Ojangon maastoihin. Ajatuksena oli lämppäämisen jälkeen käydä Pikan kanssa tekemässä 1-2 kisanomaista "rataa" ja sitten lähteä koko lauman kanssa lenkille. Onneksi esteet olivat jotakuinkin järjellisissä paikoissa eikä tarvinnut kuin siirrellä paria hyppyä ja kääntää putken suuta. Sain kasattua putkesta putkeen juoksemista höystettynä kepeillä ja A:lla.

Eka suoritus meni pölhösti, kun jäin niin pahasti jälkeen keppien jälkeen enkä ehtinyt ohjaamaan jatkoa kunnolla. Niinpä tehtiin vielä toinen suoritus. Molemmilla kerroilla Pika teki A:n näppärästi. :) Kerättiin kimpsut ja kampsut kasaan ja sitten lähdettiin jäähdyttelemään.

Se on superjees, että treenikenttä on noin lähellä. Minuutin treenin takia ei ole mikään ongelma ajaa Ojankoon. :)

Koko treeni alusta loppuun:





tiistai 14. lokakuuta 2014

leijailen

Tänään oli Nokin vuoro päästä treenaamaan. Edellisistä treeneistä onkin pieni ikuisuus. En edes muista, koska Nokin kanssa on viimeksi käyty ohjatuissa treeneissä.

Noki veti hihnassa niin kovasti, että meinasin kaatua Niinulan portaissa. Sisälle päästyä meteli oli aikamoinen, kun Noki pomppi tasajalkaa ja karjui.

Paras Noki.

Tehtiin ensin valkoiset neliöt. Minä tönäisin huolimattomasti putkeen kolme, joten Noki meni pariinkin kertaan putkeen 16. Sain ohjeen KATSOA koiraa (vitsi, mikä ylläriohje!) ja sen jälkeen homma alkoikin sujua. Noki irtosi neloshypylle vaivattomasti ja sen jälkeen serpentiini seiskalle asti meni ihan omalla painollaan. Pääsin irtoamaan seiskalta niin hyvin, että ehdin ohjaamaan kympin ongelmitta. Ekalla kerralla vain hairahduin siihen, mihin Nokin kanssa ihan todella liian helposti hairahdan: oletan. Oletin, että Noki kyllä menee ja oletin että se kyllä lukee rataa edessään. Ja niin se lukikin. Mutta kun mikään minussa ei ohjannut kympille, Noki joutui katsomaan minulta tarkennusta putken 9 jälkeen. Ja vasta, kun tarkensin ohjaustani, se lähti kympille. Aikaa meni hukkaan siinä vilkaisussa, kun olisin ihan hyvin voinut antaa ohjeen kympille menosta jo ennen vilkaisua.

Mustilla palleroilla pääsin taas nautiskelemaan Nokin irrottamisesta esteillä 3, 8 ja 14. Sillä silmänräpäyksellä, kun Noki lukitsi seuraavan esteen, minä lähdin pinkomaan kohti radan jatkoa. Sain ihan hillittömiä etumatkoja ja sisäinen onnen hyrinä olisi ehkä kuulunut minusta ulos asti, jos oltaisiin kuunneltu hiljaa.

Ja koska tänään oli superpäivä, pääsin testaamaan Nokin kanssa uutta ymmärrystäni rytmillä kääntämisen suhteen. Mustien palleroiden radalla pääsin irtoamaan kolmoselta niin hitsin hyvin, että olin kutosella ja seiskalla paljon ennen Nokia. Näin ollen pystyin rytmillä ja matalallla kädellä kääntämään Nokin seiskalta A:lle. Ensimmäisellä yrityksellä sain Nokin kääntymään ja hyppäämään kauniisti peruskääntämisellä, mutta tilanteen hämmästely ja ihan kirjaimellinen ihastelu sai aikaan sen, että jähmetyin suolapatsaaksi ja vain nautin näkemästäni: Noki reagoi rytmiini ja minä osasin valita rytmin tilanteeseen sopivaksi. Tilanteen ihastelun takia rintama jäi kohti keinua, joten sinne Noki sitten menikin. Niinu käski rytmittämisen jälkeen korjaamaan rintamasuunnan sinne, mihin Nokin haluan. Otettiin alusta uudelleen - ja niin se vain toimi: Noki kääntyi kuin ajatuksen voimalla. Minä en tehnyt mitään muuta kuin pudotin vauhtiani ja käänsin rintaman kohti A:ta. Maagista. Ihan niin kuin olisin vihdoin oppinut puhumaan agilityä. Jos tämä ohjaustapa jatkossakin toimii Nokiin yhtä tehokkaasti kuin mitä se nyt kahtena päivänä on toiminut, jäävät vastakäännökset vielä nykyistäkin vähemmälle. Ei ole mitään tarvetta vastakääntää, kun rytmi on ainakin tällä hetkellä niin hemmetin tehokas ohjaus.

Meitsi leijailee ilmassa tämän takia. Varpaat ei kosketa maata.

Pikkarin kanssa käytiin tekemässä neljä A:ta ja hyvin se nakutti jokaisen suorituksen kontaktille. Lisää näitä. :)

maanantai 13. lokakuuta 2014

Luotan sinuun.

Mistä sen tietää, että laumassa kaikki hyvin - ellei vieläkin paremmin? Siitä, että Pika saa Kolalta luvan tulla noin lähelle, kun Kolan on käynyt lepäilemään. En ole koskaan aiemmin nähnyt, että yksikään koira olisi saanut tulla tuolla tavalla alle metrin päähän Kolasta nukkumaan.

Pika on tehnyt ihan hurjan sääntöjenvenytystyön saadakseen tuohon luvan. Noki ei ikimaailmassa edes yrittäisi moista. Sille Kolan sääntö "älä tule lepäävän Kolan lähelle" on ihan ehdoton. Mutta Pikkari on toista maata. Se kyllä kunnioittaa Kolan sääntöjä omalla tyylillään, mutta kai se on vähän autisti tai jotain, kun tietyt jutut se vaan kyseenalaistaa tavallaan kyseenalaistamatta niitä kuitenkaan. Se vaan marssii Kolan henkiselle alueelle ja käy siihen nukkumaan. Enkä voi tajuta, miksi se niin tekee, kun olohuoneessa on yksi tyhjä koiranpeti, sohvalle Nokin kylkeen mahtuu aina (Nokin kiroiluista huolimatta) ja olohuoneen pehmeää mattoa on muuallakin kuin ihan Kolan vieressä. Tai vaikka lenkillä se päättää ilmoittaa Kolalle, että "Mua et perseeseen pure!" Noki ei tuotakaan tekisi ikinäkoskaanmilloinkaan.

Voihan tuo olla Pikalta sellaista aikuistumisen henkeä. "Tulen tähän, koska voin." Mutta hyvin se kunnioittaa sitten toisaalta kuitenkin sitä, jos Kola murahtamalla kieltää tulemasta.

Pojat, minun oma luontodokumenttini. :)

A:ta juoksemassa

Tänään käytiin Katjan avustuksella tekemässä 6 A:n läpijuoksua Pikan kanssa. Ekalla kerralla laitoin pumpin erottamaan viimeisen laukan sijaintia. Pumppi oli melkoisen alhaalla, mutta ihan vaivattomasti Pika sen yli asetti laukkansa. Loput suoritukset tehtiin ilman ja hyvin tuo edelleenkin venytti laukkaa kontaktialueelle. Osuma ei jäänyt yläreunaan vaan nätisti 20-30cm kontaktin rajan alapuolelle.

Huomenna mennään uudestaan ja tällä kertaa rakennan jotain radan tyyppistä ennen A:ta, että päästään ottamaan kisatyyppisenä, sillä tänään tehtiin ihan puhtaasti A-treeninä putken ja hypyn kautta otetulla vauhdilla.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

6 starttia..

..ja viisi hallittua ja hyvää rataa. :)

..ja ihan sairaan hyvä mieli.

..ja kokemus, että tänä viikonloppuna opin jotain tärkeää.

..ja kaksi mainiota mustavalkoista. 

Eilisillä Pikan radoilla käytin ohjausta, jota en Nokin kanssa ole ikinä oppinut käyttämään: peruskääntämistä. Siis ihan vaan kääntämistä ilman mitään kikkailuita. Ja yhtäkkiä tänään tajusin, että voin käyttää sitä myös Nokin kanssa. Tähän asti olen ties kuinka usein sanonut, että Noki ei osaa peruskäännöstä, koska en ole sitä sille koskaan opettanut. Ja tästä syystä en ole peruskäännöstä sitten koskaan Nokin kanssa käyttänyt sen enempää treeneissä kuin kisoissakaan. (Tarkoitan tässä peruskäännöstä tilanteissa, joissa käännytään suhteellisen tiukasti. Toki muuten kääntyillään ihan ilman yliohjauksia, mutta tiukoissa käännöksissä olen aina ollut ihan löysät housuissa, jos ei ole voinut esim. valssata.)

Kuinka väärässä olinkaan. Oikeasti olisi pitänyt sanoa, että "Minä en tajua, miten peruskäännös toimii, joten en osaa sitä käyttää." Olen niin autuaan surkea käyttämään omaa kroppaani ja hahmottamaan omaa liikkumistani, että opin ohjausten käytön vain järjen kautta. Toistot eivät pelasta mitään, jos en ymmärrä ohjauksen taustalla olevaa ideaa. Ja tätä ideaa en peruskääntämisessä ole koskaan tajunnut. Miten ihmeessä koira voisi saada tiedon tiukasta käännöksestä, jos ei valssaa tai tee vastakäännöstä? Ei mitenkään.

Paitsi että eilen sain Pikan ihan totaalisen vaivattomasti kääntymään ilman valssia tai vastakäännöstä. Esimerkiksi viimeisellä eilisen radalla keppien jälkeen teen peruskääntämistä ja keskimmäisellä radalla heti tokalla hypyllä myös. Pika reagoi rytmiin ja matalaan käteen todella hyvin ja kääntyy juuri sinne minne pitää.

Ja ihan yhtäkkiä yllättäen tänään Nokin ratoihin tutustuessa tajusin, että voin kääntää Nokia aivan samalla menetelmällä: pidän käden lähellä kroppaa ja pudotan omaa liikkeen rytmiä sen verran alaspäin, mitä nyt haluan koiraa kääntää. Jos käännän tiukasti, pudotan rytmiä rohkeasti. Ja jos käännän vähemmän, rytmi muuttuu vähemmän. Wau.

Kuulostaa niin perusasialta kuin nyt vain agilityssä voi perusasia olla. Ja niin se onkin. ..ja minä tajusin sen neljä vuotta lajin pariin tulon jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se meni. :)

Viikonlopusta jäi hallitun kokonaisuuden tunne. Ratoja ei tehty ajatuksella "oho tehtiiks me nolla vähän siistii!" vaan "minä menen tekemään hyvää rataa ja tiedän, mitä olen tekemässä". Toki radoille jäi monta parannettavaa juttua. Ekalla radalla pituuden jälkeen olen tosi myöhässä. Tokalla radalla lähdössä epäröin oman rytmini kanssa ja siksi Noki pudottaa ekan riman. Kolmannella radalla ennen puomia jään liian pitkäksi aikaa takaakierron lähetykseen, joten myöhästyn seuraavasta takaakierrosta (ja Noki tekee hyllyn, mutta tuomari ei sitä sitten lopulta näköjään huomannut, vaan tuomitsi radan nollaksi). Mutta kokonaisuutena kaikki kolme rataa (ja eiliset Pikan 2 rataa) sisältävät 19-20 hyvin hallittua estettä ja yksittäiset lipsahdukset ovat vain yksittäisiä lipsahduksia.

Niin siistii.

"Ohjaaja sekoilee jaloissaan pituudessa, mutta koska kiltti Noki, niin nolla."

"Ohjaaja epäröi omaa rytmiään alussa, joten rima putoaa."

Nolla, jonka pitäisi olla hylly. Hyllykohtaa lukuunottamatta yhteistyö toimii. Paras Noki.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Pika TAMSKin kisoissa

Ekasta radasta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, joten säästetään blogi myös kyseisen radan videolta. Kaksi jälkimmäistä rataa sen sijaan menivät yhtä virhettä lukuunottamatta oikein sujuvasti, jälkimmäinen jopa hienosti. :)

A:lle täytyy vain ryhtyä tekemään jotain. Pika ottaa viimeisen laukan A:lla aivan liian lyhyenä, joten ensimmäisellä videolla saadaan A:lta vitonen. Luulin, että tultiin nollalla maaliin, joten pettymys oli aika hurja, kun rata olikin vitonen. Ja varsinkin siksi, että vitonen tuli A:n alastulolta.

Mutta jälkikäteen kyllä jäi positiiviset fiilikset kokonaisuudesta, sillä Pika on kisapäivä kisapäivältä nostanut menohalujaan. Tällä hetkellä lähdöt alkavat olla sillä mallilla, etten enää tiedä, pysyykö Pika varmasti lähdössäkään, kun se karjuu niin kovasti. Se tamppaa etutassuilla maata ja ponnahtelee karjumisen voimasta jotakuinkin ilmaan. :D

Kisoista jäi päällimmäisenä tunteena yhteistyön fiilis. Tuli tunne, että on jo joku käsitys siitä, miten Pikaa ohjataan ja miten se reagoi mihinkin ohjaukseen. Ällistyttävän hyvä mieli jäi siitä faktasta, että Pika kääntyy todella hyvin. Se reagoi rytmin muutokseen hurjan hienosti ja tulee peruskääntämiseen ihan tosta noin vaan. Lisäksi se haki kepit kovastakin vauhdista hyvin, kesti vedättämistä ja teki keinun vauhdikkaasti. Viimeisellä radalla se tuli puomin alusta alkaen sen näköisenä, että "MEIKÄJÄBÄ EI NIIN PYSÄHDY ALASTULOLLA!! NÄHDÄÄN MAALISSA SE OMMORO!" Eikä pysähtynytkään. :D Hittovie. Alla oli siihen asti hyvä nolla (lukuunottamatta liian ylhäällä otettua A:n alastuloa). Ja sitten tuo apina sössii radan tukka hulmuten tehdyllä sikailupuomilla. Nolla oli molemmilla radoilla niiiiiin lähellä. Jälkimmäisellä radalla ei kyllä edes harmittanut, koska eteneminen oli muulta osin niin hienoa.

Tällä hetkellä tuntuu ehkä jopa ihan aavistuksen siltä, että Pikaa on helpompi ohjata kuin Nokia. :O Pikan kääntämiseksi ei tarvitse tehdä juuri mitään vekkauksia tai taikatemppuja tai miettiä, mihin se laskeutuu hypyltä tai pystyykö se hyppäämään tästä tai tästä suunnasta. Rimat ovat niin matalia koiran kokoon nähden, että agilitystä katosi joku sellainen haaste, joka Nokin kanssa on aina rataantutustumisessa läsnä. Nokin kanssa pitää aina miettiä, että pystyykö Noki ponnistamaan tästä 60-65cm:n korkeuteen tai että mihin Noki näin ohjatessa laskeutuu. Pika laskeutuu hyvin, jos vain käännän ja pystyy kyllä ponnistamaan huonommastakin paikasta.

Nyt vaan A kuntoon ja kohti kakkosia ja kolmosia. :)



perjantai 10. lokakuuta 2014

Pikkarin kanssa ei pelleillä! NII!

Käytiin tänään ensimmäistä kertaa tälle syksylle tallustelemassa pitkin Mellunmäen sänkipeltoja. Pojat juoksivat jättimäisiä kaarroksia - jopa niin jättimäisiä, että lopulta alkoi jännittää, riittääkö pellon pinta-ala kattamaan laajimmat kurvailut.

Noki ja Pika käyttävät toisiinsa aika kovaa taklailua ja välillä Noki ärvähtää kurinpalautuksen, kun taklailu ja perspurijaisen rouskuttelu menee ns. överiksi. Ja ei siinä Pikalle ole koskaan mitään sen suurempaa. "Jäbä okei okei, relaa, no hard feelings!"

..mutta Kolan kanssa..

Komppukin tykkää välillä osallistua taklailuun ja perspureskeluun ja sinkoiluun. Vaan sepä ei sitten olekaan Pikan mielestä ihan niin okei. Tänään meinasi ruveta naurattamaan ihan kovasti paljonkin, kun Kola kurvasi Nokia pakoon kurvailevan Pikan persukseen ja hetken päästä Pikalla olikin sitten käpy ihan umpijäässä. :D Pika nosti hännän ihan tikuksi ja oli niin Iso Mies kuin noin pienessä paketissa vain voi olla. Ja marssi tiukkana pakettina Kolan luokse sanomaan asiansa. Kola melkein vihelteli, koska se oli ihan hetken huumassa ja erittäin hyvässä pössiksessä. Se ei ottanut alkuunkaan pahalla Pikan henkistä läksytystä. (Pika ei siis lähtenyt kiipeämään fyysisesti vuoristoon nimeltään Kola, vaan tyytyi vuoren juurelta ilmoittamaan, että "mua et rouski!")

Kola toden totta väisti Pikaa tuossa tilanteessa. Kola ei nöyrtynyt (ei kai sille sellainen olisi tullut pieneen mieleenkään), ei ärsyyntynyt, ei tosiaankaan pelännyt tai antanut periksi. Mutta se ikään kuin totesi, että no joo menihän se vähän yli sopivaisuuden rajojen.  Ja Pika kyllä luopui ihan heti Ison Miehen roolistaan, kun Kola astui askelen syrjään. Mutta kai se henkisellä tasolla hetkellisesti kuitenkin leijaili joitakin senttejä irti maasta, koska sai Kolan toimimaan tahtonsa mukaisesti. ;) Hassu pariskunta. :)

torstai 9. lokakuuta 2014

punkeroinen

Herra Pikkari alkaa näyttää taas jälleen sellaiselta, että lempinimi taipuu muotoon herra Karvapikkari. Pikan turkki on ihan erilaista isojen turkkeihin verrattuna: se on tiheä ja päällystää Pikkarin kuin vaahtomuovipehmuste.

Näin ollen kohta on taas aika ottaa Oster kauniiseen käteen ja etsiä karvan alta Nakupikkari. :)

Mutta hyvin tuo punkeroisen näköinen vesikoira pinkoi tänään Iinan treeneissä. Iina koutsaa meitä talven ajan keskimäärin parin viikon välein ja kun lähetettiin treenitoiveita männäviikolla, niin tänään sitten saatiin juuri sellaiset treenit, mitä Iinalta toivottiin eli etenevää menoa höystettynä sopivalla määrällä kikkailua. :)

Minä pääsin treenaamaan japanialaista, koska viime viikon iinailuissa se osoittautui ihan mahdottomaksi. Pika ei osannut sitä, enkä minä kurja ohjaaja osannut myöskään olla pätkääkään avuksi, koska sösselöin koko ohjauksen kerta toisensa perään. Mutta tänään saatiin japanialaisesta niskalenkki! Jee! :) Lisäksi Pikkari sai kehuja hypyllä kääntymisestään.

Muutama viikko sitten Timon treeneissä otin ihan kunnon osuman Pikan kanssa. Yritin ehtiä suoran putken eteen linjaamaan Pikaa hypylle, mutta olin ratkaisevat sadasosat myöhässä. Niinpä Pika päätyi suoraan jalkoihin, jolloin minä lennähdin ihmeen pehmeällä tavalla rytisten kuperkeikkojen vietäväksi ja päädyin makaamaan pää pyörällä Vuokkosten tekonurmelle. Pika ei pelästynyt, enkä minäkään siinä tilanteessa ehtinyt pelästyä, kun ei edes sattunut mihinkään. Mutta tänään sitten kyllä huomasin, että vähän siitä jäi hirvitys juosta putken edestä tekemään persjättöä. Olisin tänään varmaankin ehtinyt ensimmäisellä suorituksella ihan hyvin persjättöön, kun olisin vain juossut. Mutta pieni pelko iski juuri sillä hetkellä, kun olisi pitänyt lähettää Pika rohkeasti putkeen ja lähteä oikeasti juoksemaan putken edestä. Niinpä persjättö jäi siltä erää tekemättä. Ennen uutta yritystä piti oikein päättämällä päättää, että minähän uskallan siihen juosta ja kyllä siihen varmasti ehtii, kun vaan juoksee. Ja hyvin siihen sitten ehtikin, eikä Pika tullut jaloille kertaakaan - eikä siis ollut edes lähellä, että tulisi. :)

Jäi tosi hyvä mieli treenistä. Puhkuin iloa, kun tuli vahva tunne siitä, että japanialaisen onnistuminen ei ollut enää kolmannella ja neljännellä suorituskerralla pelkkää sattuman kauppaa ja onnenkantamoista, vaan ihan oikeasti tiesin, mitä olin tekemässä. :) Pikakin jaksoi tosi hyvin tehdä hommia treenin loppuun asti.

Jee. :)

(Lauantaina suunnataan Pikkari Perrosen ja Sukka Bortsusen kanssa alusvaatenimiteemalla Tamskin kisoihin ja otetaan Wütrichin radoista mittaa kolmen startin verran. Jee. :)