keskiviikko 29. lokakuuta 2014

..se on sellainen, että sen tuntee..

Jaakon treenit. Hyvä mieli. :) Uutta luottoa siihen, että takaakin voi ohjata. Takaa saa ohjata. Se on outoa ja ihmeellistä, mutta niin voi ja saa tehdä. Huh.

Tuli hyvä mieli jo siinä kohdassa, kun osasin teorian tasolla selittää itse itselleni ennen Jaakkoa, miksi yhdessä kohdassa minulla ei ole kiire ja osasin itse perustella, miksi oman liikkeen rytmi pitää olla sellainen kuin sen pitää olla. Näitä tälläisiä kohtia, jossa osasin perustella ohjausvalintani ihan tosi oikeasti, ei ollut ehkä kovinkaan montaa, mutta mitä siitä. Muissa kohdissa ymmärsin saamani perustelut. En ehkä osannut noudattaa saamiani ohjeita läheskään aina, mutta ymmärsin, miksi ja miten minun pitäisi muuttaa ohjaustani.

Jo tästä jäi ihan todella leijuva olo. Olen oppinut jotain olennaista ja merkityksellistä koko lajin kannalta. Pystyn kuvittelemaan koiran kanssani radalle, näkemään ainakin ajoittain jo rataantutustumisessa, milloin olen koiran edessä ja mikä on ylipäätään mahdotonta. En aina. En ehkä edes usein. Mutta edes joskus. Aikaisemmin minä suunnittelin oman liikkumiseni ja sitten koira tuli ja teki jotain ohjaukseeni liittyvää - tai siihen näennäisesti liittymätöntä - ja koko homma oli suhteellisen hallitsematon kemiallinen reaktio. Nykyään pystyn tekemään ajoittain jopa ihan tarkkojakin ennustuksia siitä, mitä seuraa, jos. Ja mitä sitten, jos jotain muuta.

Se on vähän kuin taikaa: koskematta ja pakottamatta saan toisen olennon toimimaan haluamallani tavalla. Niin siistiä.

Taottiin allekirjoittaneen päähän takana ohjaamisen kauneutta. Sitä, miten linjojen pitää olla pehmeitä. Ei ole kiire. Samat logiikat pätevät kuin edestäkin ohjatessa, mutta liikkeen on pakko olla pehmeämpää, linjakkaampaa, loivempaa. Ei voi huitoa, nykiä, kääntyä töksähtäen.

Pitää ottaa hallintaan, ja päästää irti juuri oikealla hetkellä.

Ja voi pyhä jysäys, miten sen tuntee omassa kropassaan ja jossakin telepaattisessa yhteydessä koiraan. Sen vain aistii, kun ohjauksen ajoitus osuu. "Ei sitä poispäinkäännöksen ajoitusta voi selittää. Se pitää... tuntea." Olen tästä Jaakon kanssa tämän päivän treenien perusteella samaa mieltä. Tilanne itsessään on niin silmänräpäyksen lyhyt, ettei mitenkään voi sanallisesti selittää, että missä vaiheessa koiran voi vapauttaa hallinnasta. Hetkellisesti koira jollakin mystillisellä tavalla on hallinnassa (miten? mistä sen näkee? en tiedä) vaikka liikkuukin näennäisesti täysin samalla tavalla laukaten kuin ennen hallintaan ottamista - ja sitten se päästetään menemään (millä hetkellä? mistä sen näkee, että koira pääsee irti ohjauksesta, jossa ei alunalkaenkaan ole ollut mitenkään fyysisesti kiinni? en tiedä) ja ajoitus pitää vain... tuntea. Ja sen tuntee. Silloin kun kaikki siinä silmänräpäyksen aikana toimii oikein, sen tietää.

Poispäinkäännös muuttui tänään astetta tutummaksi ohjaukseksi. "Ei Noki/Pika sitä osaa" -lausahdus olisi taas ollut ihan pölvästin juttuja. Noki/Pika osaa sen, jos minä osaan. Ei saa pitää liian kauan kiinni ja hallinnassa. Ja hallinnan jälkeen pitää päästää koira irti ja kertoa oman liikkeen suunnalla, mihin hallinnasta vapautetun liikkeen tulee suuntautua. Helppoa. (Haha.)

..mistä päästään siihen magiikkaan takaisin. Jos tämä on ihmiselle näin hitonmoisen monimutkaista ja nanosekunneista kiinni, niin miten halvatussa koira osaa silti lukea liikettäni kuin avointa kirjaa? Miten se sen silmänräpäyksen aikana osaa lukea kropastani, nopeudestani, katseestani, käskyistäni ja käsistäni, mitä haluan?

Ehkä siksi, että eleet ja liike ovat koirien kieltä. (Mutta jumankekka, että ne osaavat puhua kieltään nopeasti. Siinä jää ihmisen puhe ihan sata-nolla nopeudessa tuolle viestintävälineelle.)

-------

Toinen hillitöntä iloa tuottava havainto tänään oli, että Pika ihan oikeasti lukee minun liikkeeni rytmiä taivahisen hyvin. Edessä oli ansaputki, mutta Pika ei harkinnut _kertaakaan_ sinne juoksemista, kun vain kevensin omaa rytmiäni. Se kääntyi rytmillä jopa liian tehokkaasti, sillä jarrupolkimen asetukset ovat yhä edelleen minulle lievästi vieraita. Vastakäännöksellä Pika kääntyi tuossa kohdassa aivan hurjan paljon liikaa. Jaakko käski juoksuttaa Pikan tahallaan putken väärään päähän, että päästään testaamaan, suostuuko se vielä sen jälkeenkin taipumaan rytmini muutoksella kääntymiseen. Olisin voinut kertoa vastauksen jo ennen testiä: suostuu se. Se ei edes ajatellut putken väärää päätä, kun tehtiin uudestaan ja kerroin rytmilläni, että suunta kääntyy pois putken väärästä päästä.

Voin säästää Pikaa yliohjaamiselta ja itseäni ihan täysin turhilta, aikaa syöviltä ja ohjausvirheiden mahdollisuuksien määrää lisääviltä pyörähdyksiltä ja käännähdyksiltä, kun hyödynnän sen taitoa lukea rytmiäni. Jes. :) Superjes. :)

-------

Ai oliko hyvät treenit? Joo, ihan hyvät!

perjantai 24. lokakuuta 2014

zZz...

Hätä keinot keksii, kun makuuhuoneen koirapedit
ehditään melkein joka ilta varata Tiitiäisen nenän edestä.
Tiitiäinen synkkämieli
lattialla makaa,
miettii: häiriköi mua öisin
möröt tavan takaa.

Tiitiäinen synkkämieli
kaipaa omaa rauhaa,
harmittaa kun öisin kuorsaukset
möykkää, pauhaa.

Keksin! Huraa! Heureka!
huutaa synkkäpylly.
Vaatekaapin sisään astuu,
kutsuu alahylly.

Siel on hyvä uneksia,
kaapin uumenissa.
Hyvää yötä, Tiitiäinen
nähdään huomenissa.


 

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Nyt menisi hermo, jos menisi hermo!!

En ole vielä koskaan nähnyt, että Nokilla menisi oikeasti kunnolla hermo. Se kyllä ärsyyntyy - useinkin. Tosi usein. :D Päivittäin monen monta kertaa. Se ärsyyntyy Pikaan kerta toisensa jälkeen ja pullistaa silmänsä isoiksi ja pupillit mustiksi. Ja kulmakarvat... Voihan kulmakarvat. :D Maailman synkimmät kulmakarvat, kun Tiitiäinen ärsyyntyy. Hirmuista ärsyyntymismurinaa ja silmien pullistelua, kulmakarvojen rypistelyä ja jäykistelyä, mutta ei. Ei vaan pysty menemään hermo.

Siitä syystä alkoi naurattaa mustavalkoisten tämän päivän Täyttömäki-ilottelua videoidessa. Pika rouskaisee ilmeisesti videon kohdassa 0:40 kovempaa kuin säännöt sallivat, ja Nokilla A L K A A  I H A N  K O H T A  K I R I S T Y Ä  H E R M O. Ja mikä on Pikan vastaus melkein kiristyneisiin hermoihin? Videolta sen näkee. :D (Ja Nokin reaktio melkein-hermostumisen jälkeen on lähes poikkeuksetta sama: se joko ravistelee pahan mielen pois tai alkaa nuolla Pikan naamaa, koska "jos nyt en ravistele tai pussaa sinun naamaasi litimäräksi, saattaisin ruveta harkitsemaan suuttumista!" ;)


Auringonlaskun aikaan Täyttömäellä.

maanantai 20. lokakuuta 2014

veli ja sen sisko


Täyttömäen tänään valloittivat mörököllit Kola ja Hippi, luottomies Noki ja sisarukset Pika ja Indi. Lapsoset kyllä jaksavat yhä edelleen reuhata ja painia kuin heikkopäiset. Iikka pitää karmeaa merimieskiroilua ja Pikkari iskee takaisin minkä ehtii - tosin lähes äänettömästi. On ne kyllä sellainen parivaljakko. :) Touhussa ei ole mitään tyttö-poika -asetelmaa, vaan ihan täysin mennään veli ja sen sisko -pohjalta.

Noki olisi aika pahasti halunnut myös päästä lasten leikkiin, mutku. Mutku! Mutku Hippi on vähän turhan raju mummeli eikä Noki voi olla ihan varma, jos tulee rautakäsilaukusta päähän! Mitä siitä, että Hippi (ja Kola) on hihnassa, kukaan ei voi olla ihan varma psykomummelin voimista ja ulottuvuudesta. ..sanoo Noki. Niinpä Noki vain harjoitti korvat lytyssä etäällä seisoskelua lasten riehuessa ja yritti lopulta epätoivoissaan saada hihnassa olevan Kolan riehumaan kanssaan.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

sovella oppimaasi

..niin se jää mieleen.

Tällä teemalla lähdettiin eilen Kotkassa radoille. Jälleen löytyi parikin kohtaa, joissa pääsin harjoittelemaan käsi matalana kääntämistä. :)

Eka aksarata näytti ja tuntui jokseenkin vaikealta. Erityisesti neljä ekaa estettä ja keinun ja putken jälkeen olleet kaksi hyppyä tuntuivat aika katastrofaalisen hankalilta. Vaikka kuinka moni koira lipsahti hypyltä 4 edessä häämöttäneeseen hämyputkeen. Ensin suunnitelmana oli selvitä neloselta ilman valssia, mutta jaa-a.. en tiedä olisiko onnistunut. Noki selvästi valmistautuu etenemään putkeen, mutta kilttinä poikana mukautuu siihen, että kerron valssilla radan jatkuvan muualle. Pitkäksihän se loikka menee, mutta ei vaan minun töppöjaloillani saanut nakutettua valsseja nopeammin.

Keinun jälkeen edessä on jälleen hämäysputki, jonne sujahti myös useita koiria. Suunnitelma oli pitää käsi matalana putken jälkeen olleella hypyllä ja toivoa, että oma liike suuntautuu oikealle linjalle. Lopputulemana putki vetää Nokia juuri sopivasti ja matalana pysynyt käsi pitää hallussa juuri sopivasti, joten Noki kaartaa kuin ajatukseni lukien hypyn taakse. :)

Tällä radalla käytin matalana pysyvää kättä myös ennen keppejä. Aikaisemmin olisin huitaissut Nokin hypystä yli - ja usein tälläiset rimat ovat myös rytisseet alas. Kotkan kisoissa ainoakaan käännösrima ei pudonnut. Huraa. :)


Hypärillä ajatus on (tyhmästi) tuplanollan teossa. Se vielä puuttuu SM-nollista, joten kyllähän se sitten jäi mieleen pyörimään, kun hypärirata oli kiva ja helpohkon näköinen etenevä tykitys. Päädyin vaihtamaan aloitusohjausta vasta rataantutustumisen jälkeen ja yllättäen se ei sitten tuntunut kovin hallitulta, kun lähdin pakkovalssaamaan ilman ohjauksen testaamista rataantutustumisessa. Selvittiin kuitenkin alusta ihan kohtalaisen kivasti (tosin peruutin typerästi pakkovalssin jälkeen Nokille ylimääräisiä metrejä kaarrokseen). Putken jälkeen olen auttamattoman myöhässä ja peitän kokonaan yhden hypyn, jolle Noki sitten ponnistaakin liki tasakäpälää, kun lopulta poistun hypyn edestä. Rima putoaa, ja ehdin seuraavan putken aikana päättää, että kepeillä tehdäänkin vitosen takia oikein kunnon vedätys. Noki nakuttaa kepit ihan ongelmitta, vaikka karkaan kauas sivulle. :) Jostain syystä - ehkä siksi, että polvi naksahti vähän kurjasti keppien jälkeen olleessa välistävedossa ja meinaan kompuroida - Noki hyppää seuraavan hypyn ihan nollakulmasta. Rima putoaa ja siivekekin kaatuu. Sitten olen vielä pitkän etenemisen jälkeen valssista myöhässä, joten Noki irtoaa melkein väärään putkeen, mutta jälleen kilttinä tulee ohjaukseen. :)



Viimeisestä radasta ei ole videota. Sillä oltaisiin tehty ihan hyväkin nolla yhtä valahtanutta kaarrosta lukuunottamatta, mutta sitten Nokille tulee kova kiire perääni, kun vedätän taas kepeiltä irtoamisen avulla oikein huolella. Rima putoaa ja lopputulemana on vitonen. Mutta äärimmäisen tyytyväinen ole siihen, että matalan käden rimat pysyivät jälleen. Käytin myös viimeisellä radalla tiukahkossa käännöksessä maagista matalaa kättä ja hyvin toimi sielläkin. :)

perjantai 17. lokakuuta 2014

rakennekuvat


Perjantai-iltana on aikaa (koska unohdin Vain elämää -ohjelman TAAS, perhana!), joten värkkäsin olohuoneeseen tilaa ja pistin kameran itselaukaisimella räpsyttelemään sekunnin välein kymmenen kuvaa. Ja kuin ihmeen kaupalla sain kaikista ihan kai onnistuneen rakennekuvan.

Pojat ovat kyllä kovin erinäköisiä keskenään.
Kolalla on spagettijalat ja täysin olematon rintakehä. Sillä on urosmainen pää, jossa on otsapenger ja isot korvat. 
Nokilla on vähän paremmin rintakehää, mutta täysin olematon otsapenger ja pienet korvat. :D Kettupää. :) Nokilla on vähän vähemmän jalkoja kuin Kolalla, mutta kuitenkin rotumääritelmään verrattuna liikaa.
Pikalla on rintakehää todella selkeästi ja eri kuvista mitattuna sen mittasuhteet ovat niin lähellä espanjanvesikoiran ideaalia (8:9=0,88..) kuin olla voi. Mittasuhteet pyörivät jossain 0,86 ja 0,89 välillä, eli tosiaan selkää ja jalkoja on juuri sen verran kuin rotumääritelmä sanoo. Pikalla on myös otsapenger kuten Kolalla.

Hyvät mittasuhteet on onnistunut setä Rotumääritelmänkirjoittaja valikoimaan, koska kyllä tuo Pikan rakenne vain on sopusuhtainen ja tasapainoinen. :)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

A:ta jälleen

Tänään ajettiin päivälenkkeilemään Ojangon maastoihin. Ajatuksena oli lämppäämisen jälkeen käydä Pikan kanssa tekemässä 1-2 kisanomaista "rataa" ja sitten lähteä koko lauman kanssa lenkille. Onneksi esteet olivat jotakuinkin järjellisissä paikoissa eikä tarvinnut kuin siirrellä paria hyppyä ja kääntää putken suuta. Sain kasattua putkesta putkeen juoksemista höystettynä kepeillä ja A:lla.

Eka suoritus meni pölhösti, kun jäin niin pahasti jälkeen keppien jälkeen enkä ehtinyt ohjaamaan jatkoa kunnolla. Niinpä tehtiin vielä toinen suoritus. Molemmilla kerroilla Pika teki A:n näppärästi. :) Kerättiin kimpsut ja kampsut kasaan ja sitten lähdettiin jäähdyttelemään.

Se on superjees, että treenikenttä on noin lähellä. Minuutin treenin takia ei ole mikään ongelma ajaa Ojankoon. :)

Koko treeni alusta loppuun:





tiistai 14. lokakuuta 2014

leijailen

Tänään oli Nokin vuoro päästä treenaamaan. Edellisistä treeneistä onkin pieni ikuisuus. En edes muista, koska Nokin kanssa on viimeksi käyty ohjatuissa treeneissä.

Noki veti hihnassa niin kovasti, että meinasin kaatua Niinulan portaissa. Sisälle päästyä meteli oli aikamoinen, kun Noki pomppi tasajalkaa ja karjui.

Paras Noki.

Tehtiin ensin valkoiset neliöt. Minä tönäisin huolimattomasti putkeen kolme, joten Noki meni pariinkin kertaan putkeen 16. Sain ohjeen KATSOA koiraa (vitsi, mikä ylläriohje!) ja sen jälkeen homma alkoikin sujua. Noki irtosi neloshypylle vaivattomasti ja sen jälkeen serpentiini seiskalle asti meni ihan omalla painollaan. Pääsin irtoamaan seiskalta niin hyvin, että ehdin ohjaamaan kympin ongelmitta. Ekalla kerralla vain hairahduin siihen, mihin Nokin kanssa ihan todella liian helposti hairahdan: oletan. Oletin, että Noki kyllä menee ja oletin että se kyllä lukee rataa edessään. Ja niin se lukikin. Mutta kun mikään minussa ei ohjannut kympille, Noki joutui katsomaan minulta tarkennusta putken 9 jälkeen. Ja vasta, kun tarkensin ohjaustani, se lähti kympille. Aikaa meni hukkaan siinä vilkaisussa, kun olisin ihan hyvin voinut antaa ohjeen kympille menosta jo ennen vilkaisua.

Mustilla palleroilla pääsin taas nautiskelemaan Nokin irrottamisesta esteillä 3, 8 ja 14. Sillä silmänräpäyksellä, kun Noki lukitsi seuraavan esteen, minä lähdin pinkomaan kohti radan jatkoa. Sain ihan hillittömiä etumatkoja ja sisäinen onnen hyrinä olisi ehkä kuulunut minusta ulos asti, jos oltaisiin kuunneltu hiljaa.

Ja koska tänään oli superpäivä, pääsin testaamaan Nokin kanssa uutta ymmärrystäni rytmillä kääntämisen suhteen. Mustien palleroiden radalla pääsin irtoamaan kolmoselta niin hitsin hyvin, että olin kutosella ja seiskalla paljon ennen Nokia. Näin ollen pystyin rytmillä ja matalallla kädellä kääntämään Nokin seiskalta A:lle. Ensimmäisellä yrityksellä sain Nokin kääntymään ja hyppäämään kauniisti peruskääntämisellä, mutta tilanteen hämmästely ja ihan kirjaimellinen ihastelu sai aikaan sen, että jähmetyin suolapatsaaksi ja vain nautin näkemästäni: Noki reagoi rytmiini ja minä osasin valita rytmin tilanteeseen sopivaksi. Tilanteen ihastelun takia rintama jäi kohti keinua, joten sinne Noki sitten menikin. Niinu käski rytmittämisen jälkeen korjaamaan rintamasuunnan sinne, mihin Nokin haluan. Otettiin alusta uudelleen - ja niin se vain toimi: Noki kääntyi kuin ajatuksen voimalla. Minä en tehnyt mitään muuta kuin pudotin vauhtiani ja käänsin rintaman kohti A:ta. Maagista. Ihan niin kuin olisin vihdoin oppinut puhumaan agilityä. Jos tämä ohjaustapa jatkossakin toimii Nokiin yhtä tehokkaasti kuin mitä se nyt kahtena päivänä on toiminut, jäävät vastakäännökset vielä nykyistäkin vähemmälle. Ei ole mitään tarvetta vastakääntää, kun rytmi on ainakin tällä hetkellä niin hemmetin tehokas ohjaus.

Meitsi leijailee ilmassa tämän takia. Varpaat ei kosketa maata.

Pikkarin kanssa käytiin tekemässä neljä A:ta ja hyvin se nakutti jokaisen suorituksen kontaktille. Lisää näitä. :)

maanantai 13. lokakuuta 2014

Luotan sinuun.

Mistä sen tietää, että laumassa kaikki hyvin - ellei vieläkin paremmin? Siitä, että Pika saa Kolalta luvan tulla noin lähelle, kun Kolan on käynyt lepäilemään. En ole koskaan aiemmin nähnyt, että yksikään koira olisi saanut tulla tuolla tavalla alle metrin päähän Kolasta nukkumaan.

Pika on tehnyt ihan hurjan sääntöjenvenytystyön saadakseen tuohon luvan. Noki ei ikimaailmassa edes yrittäisi moista. Sille Kolan sääntö "älä tule lepäävän Kolan lähelle" on ihan ehdoton. Mutta Pikkari on toista maata. Se kyllä kunnioittaa Kolan sääntöjä omalla tyylillään, mutta kai se on vähän autisti tai jotain, kun tietyt jutut se vaan kyseenalaistaa tavallaan kyseenalaistamatta niitä kuitenkaan. Se vaan marssii Kolan henkiselle alueelle ja käy siihen nukkumaan. Enkä voi tajuta, miksi se niin tekee, kun olohuoneessa on yksi tyhjä koiranpeti, sohvalle Nokin kylkeen mahtuu aina (Nokin kiroiluista huolimatta) ja olohuoneen pehmeää mattoa on muuallakin kuin ihan Kolan vieressä. Tai vaikka lenkillä se päättää ilmoittaa Kolalle, että "Mua et perseeseen pure!" Noki ei tuotakaan tekisi ikinäkoskaanmilloinkaan.

Voihan tuo olla Pikalta sellaista aikuistumisen henkeä. "Tulen tähän, koska voin." Mutta hyvin se kunnioittaa sitten toisaalta kuitenkin sitä, jos Kola murahtamalla kieltää tulemasta.

Pojat, minun oma luontodokumenttini. :)

A:ta juoksemassa

Tänään käytiin Katjan avustuksella tekemässä 6 A:n läpijuoksua Pikan kanssa. Ekalla kerralla laitoin pumpin erottamaan viimeisen laukan sijaintia. Pumppi oli melkoisen alhaalla, mutta ihan vaivattomasti Pika sen yli asetti laukkansa. Loput suoritukset tehtiin ilman ja hyvin tuo edelleenkin venytti laukkaa kontaktialueelle. Osuma ei jäänyt yläreunaan vaan nätisti 20-30cm kontaktin rajan alapuolelle.

Huomenna mennään uudestaan ja tällä kertaa rakennan jotain radan tyyppistä ennen A:ta, että päästään ottamaan kisatyyppisenä, sillä tänään tehtiin ihan puhtaasti A-treeninä putken ja hypyn kautta otetulla vauhdilla.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

6 starttia..

..ja viisi hallittua ja hyvää rataa. :)

..ja ihan sairaan hyvä mieli.

..ja kokemus, että tänä viikonloppuna opin jotain tärkeää.

..ja kaksi mainiota mustavalkoista. 

Eilisillä Pikan radoilla käytin ohjausta, jota en Nokin kanssa ole ikinä oppinut käyttämään: peruskääntämistä. Siis ihan vaan kääntämistä ilman mitään kikkailuita. Ja yhtäkkiä tänään tajusin, että voin käyttää sitä myös Nokin kanssa. Tähän asti olen ties kuinka usein sanonut, että Noki ei osaa peruskäännöstä, koska en ole sitä sille koskaan opettanut. Ja tästä syystä en ole peruskäännöstä sitten koskaan Nokin kanssa käyttänyt sen enempää treeneissä kuin kisoissakaan. (Tarkoitan tässä peruskäännöstä tilanteissa, joissa käännytään suhteellisen tiukasti. Toki muuten kääntyillään ihan ilman yliohjauksia, mutta tiukoissa käännöksissä olen aina ollut ihan löysät housuissa, jos ei ole voinut esim. valssata.)

Kuinka väärässä olinkaan. Oikeasti olisi pitänyt sanoa, että "Minä en tajua, miten peruskäännös toimii, joten en osaa sitä käyttää." Olen niin autuaan surkea käyttämään omaa kroppaani ja hahmottamaan omaa liikkumistani, että opin ohjausten käytön vain järjen kautta. Toistot eivät pelasta mitään, jos en ymmärrä ohjauksen taustalla olevaa ideaa. Ja tätä ideaa en peruskääntämisessä ole koskaan tajunnut. Miten ihmeessä koira voisi saada tiedon tiukasta käännöksestä, jos ei valssaa tai tee vastakäännöstä? Ei mitenkään.

Paitsi että eilen sain Pikan ihan totaalisen vaivattomasti kääntymään ilman valssia tai vastakäännöstä. Esimerkiksi viimeisellä eilisen radalla keppien jälkeen teen peruskääntämistä ja keskimmäisellä radalla heti tokalla hypyllä myös. Pika reagoi rytmiin ja matalaan käteen todella hyvin ja kääntyy juuri sinne minne pitää.

Ja ihan yhtäkkiä yllättäen tänään Nokin ratoihin tutustuessa tajusin, että voin kääntää Nokia aivan samalla menetelmällä: pidän käden lähellä kroppaa ja pudotan omaa liikkeen rytmiä sen verran alaspäin, mitä nyt haluan koiraa kääntää. Jos käännän tiukasti, pudotan rytmiä rohkeasti. Ja jos käännän vähemmän, rytmi muuttuu vähemmän. Wau.

Kuulostaa niin perusasialta kuin nyt vain agilityssä voi perusasia olla. Ja niin se onkin. ..ja minä tajusin sen neljä vuotta lajin pariin tulon jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se meni. :)

Viikonlopusta jäi hallitun kokonaisuuden tunne. Ratoja ei tehty ajatuksella "oho tehtiiks me nolla vähän siistii!" vaan "minä menen tekemään hyvää rataa ja tiedän, mitä olen tekemässä". Toki radoille jäi monta parannettavaa juttua. Ekalla radalla pituuden jälkeen olen tosi myöhässä. Tokalla radalla lähdössä epäröin oman rytmini kanssa ja siksi Noki pudottaa ekan riman. Kolmannella radalla ennen puomia jään liian pitkäksi aikaa takaakierron lähetykseen, joten myöhästyn seuraavasta takaakierrosta (ja Noki tekee hyllyn, mutta tuomari ei sitä sitten lopulta näköjään huomannut, vaan tuomitsi radan nollaksi). Mutta kokonaisuutena kaikki kolme rataa (ja eiliset Pikan 2 rataa) sisältävät 19-20 hyvin hallittua estettä ja yksittäiset lipsahdukset ovat vain yksittäisiä lipsahduksia.

Niin siistii.

"Ohjaaja sekoilee jaloissaan pituudessa, mutta koska kiltti Noki, niin nolla."

"Ohjaaja epäröi omaa rytmiään alussa, joten rima putoaa."

Nolla, jonka pitäisi olla hylly. Hyllykohtaa lukuunottamatta yhteistyö toimii. Paras Noki.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Pika TAMSKin kisoissa

Ekasta radasta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, joten säästetään blogi myös kyseisen radan videolta. Kaksi jälkimmäistä rataa sen sijaan menivät yhtä virhettä lukuunottamatta oikein sujuvasti, jälkimmäinen jopa hienosti. :)

A:lle täytyy vain ryhtyä tekemään jotain. Pika ottaa viimeisen laukan A:lla aivan liian lyhyenä, joten ensimmäisellä videolla saadaan A:lta vitonen. Luulin, että tultiin nollalla maaliin, joten pettymys oli aika hurja, kun rata olikin vitonen. Ja varsinkin siksi, että vitonen tuli A:n alastulolta.

Mutta jälkikäteen kyllä jäi positiiviset fiilikset kokonaisuudesta, sillä Pika on kisapäivä kisapäivältä nostanut menohalujaan. Tällä hetkellä lähdöt alkavat olla sillä mallilla, etten enää tiedä, pysyykö Pika varmasti lähdössäkään, kun se karjuu niin kovasti. Se tamppaa etutassuilla maata ja ponnahtelee karjumisen voimasta jotakuinkin ilmaan. :D

Kisoista jäi päällimmäisenä tunteena yhteistyön fiilis. Tuli tunne, että on jo joku käsitys siitä, miten Pikaa ohjataan ja miten se reagoi mihinkin ohjaukseen. Ällistyttävän hyvä mieli jäi siitä faktasta, että Pika kääntyy todella hyvin. Se reagoi rytmin muutokseen hurjan hienosti ja tulee peruskääntämiseen ihan tosta noin vaan. Lisäksi se haki kepit kovastakin vauhdista hyvin, kesti vedättämistä ja teki keinun vauhdikkaasti. Viimeisellä radalla se tuli puomin alusta alkaen sen näköisenä, että "MEIKÄJÄBÄ EI NIIN PYSÄHDY ALASTULOLLA!! NÄHDÄÄN MAALISSA SE OMMORO!" Eikä pysähtynytkään. :D Hittovie. Alla oli siihen asti hyvä nolla (lukuunottamatta liian ylhäällä otettua A:n alastuloa). Ja sitten tuo apina sössii radan tukka hulmuten tehdyllä sikailupuomilla. Nolla oli molemmilla radoilla niiiiiin lähellä. Jälkimmäisellä radalla ei kyllä edes harmittanut, koska eteneminen oli muulta osin niin hienoa.

Tällä hetkellä tuntuu ehkä jopa ihan aavistuksen siltä, että Pikaa on helpompi ohjata kuin Nokia. :O Pikan kääntämiseksi ei tarvitse tehdä juuri mitään vekkauksia tai taikatemppuja tai miettiä, mihin se laskeutuu hypyltä tai pystyykö se hyppäämään tästä tai tästä suunnasta. Rimat ovat niin matalia koiran kokoon nähden, että agilitystä katosi joku sellainen haaste, joka Nokin kanssa on aina rataantutustumisessa läsnä. Nokin kanssa pitää aina miettiä, että pystyykö Noki ponnistamaan tästä 60-65cm:n korkeuteen tai että mihin Noki näin ohjatessa laskeutuu. Pika laskeutuu hyvin, jos vain käännän ja pystyy kyllä ponnistamaan huonommastakin paikasta.

Nyt vaan A kuntoon ja kohti kakkosia ja kolmosia. :)



perjantai 10. lokakuuta 2014

Pikkarin kanssa ei pelleillä! NII!

Käytiin tänään ensimmäistä kertaa tälle syksylle tallustelemassa pitkin Mellunmäen sänkipeltoja. Pojat juoksivat jättimäisiä kaarroksia - jopa niin jättimäisiä, että lopulta alkoi jännittää, riittääkö pellon pinta-ala kattamaan laajimmat kurvailut.

Noki ja Pika käyttävät toisiinsa aika kovaa taklailua ja välillä Noki ärvähtää kurinpalautuksen, kun taklailu ja perspurijaisen rouskuttelu menee ns. överiksi. Ja ei siinä Pikalle ole koskaan mitään sen suurempaa. "Jäbä okei okei, relaa, no hard feelings!"

..mutta Kolan kanssa..

Komppukin tykkää välillä osallistua taklailuun ja perspureskeluun ja sinkoiluun. Vaan sepä ei sitten olekaan Pikan mielestä ihan niin okei. Tänään meinasi ruveta naurattamaan ihan kovasti paljonkin, kun Kola kurvasi Nokia pakoon kurvailevan Pikan persukseen ja hetken päästä Pikalla olikin sitten käpy ihan umpijäässä. :D Pika nosti hännän ihan tikuksi ja oli niin Iso Mies kuin noin pienessä paketissa vain voi olla. Ja marssi tiukkana pakettina Kolan luokse sanomaan asiansa. Kola melkein vihelteli, koska se oli ihan hetken huumassa ja erittäin hyvässä pössiksessä. Se ei ottanut alkuunkaan pahalla Pikan henkistä läksytystä. (Pika ei siis lähtenyt kiipeämään fyysisesti vuoristoon nimeltään Kola, vaan tyytyi vuoren juurelta ilmoittamaan, että "mua et rouski!")

Kola toden totta väisti Pikaa tuossa tilanteessa. Kola ei nöyrtynyt (ei kai sille sellainen olisi tullut pieneen mieleenkään), ei ärsyyntynyt, ei tosiaankaan pelännyt tai antanut periksi. Mutta se ikään kuin totesi, että no joo menihän se vähän yli sopivaisuuden rajojen.  Ja Pika kyllä luopui ihan heti Ison Miehen roolistaan, kun Kola astui askelen syrjään. Mutta kai se henkisellä tasolla hetkellisesti kuitenkin leijaili joitakin senttejä irti maasta, koska sai Kolan toimimaan tahtonsa mukaisesti. ;) Hassu pariskunta. :)

torstai 9. lokakuuta 2014

punkeroinen

Herra Pikkari alkaa näyttää taas jälleen sellaiselta, että lempinimi taipuu muotoon herra Karvapikkari. Pikan turkki on ihan erilaista isojen turkkeihin verrattuna: se on tiheä ja päällystää Pikkarin kuin vaahtomuovipehmuste.

Näin ollen kohta on taas aika ottaa Oster kauniiseen käteen ja etsiä karvan alta Nakupikkari. :)

Mutta hyvin tuo punkeroisen näköinen vesikoira pinkoi tänään Iinan treeneissä. Iina koutsaa meitä talven ajan keskimäärin parin viikon välein ja kun lähetettiin treenitoiveita männäviikolla, niin tänään sitten saatiin juuri sellaiset treenit, mitä Iinalta toivottiin eli etenevää menoa höystettynä sopivalla määrällä kikkailua. :)

Minä pääsin treenaamaan japanialaista, koska viime viikon iinailuissa se osoittautui ihan mahdottomaksi. Pika ei osannut sitä, enkä minä kurja ohjaaja osannut myöskään olla pätkääkään avuksi, koska sösselöin koko ohjauksen kerta toisensa perään. Mutta tänään saatiin japanialaisesta niskalenkki! Jee! :) Lisäksi Pikkari sai kehuja hypyllä kääntymisestään.

Muutama viikko sitten Timon treeneissä otin ihan kunnon osuman Pikan kanssa. Yritin ehtiä suoran putken eteen linjaamaan Pikaa hypylle, mutta olin ratkaisevat sadasosat myöhässä. Niinpä Pika päätyi suoraan jalkoihin, jolloin minä lennähdin ihmeen pehmeällä tavalla rytisten kuperkeikkojen vietäväksi ja päädyin makaamaan pää pyörällä Vuokkosten tekonurmelle. Pika ei pelästynyt, enkä minäkään siinä tilanteessa ehtinyt pelästyä, kun ei edes sattunut mihinkään. Mutta tänään sitten kyllä huomasin, että vähän siitä jäi hirvitys juosta putken edestä tekemään persjättöä. Olisin tänään varmaankin ehtinyt ensimmäisellä suorituksella ihan hyvin persjättöön, kun olisin vain juossut. Mutta pieni pelko iski juuri sillä hetkellä, kun olisi pitänyt lähettää Pika rohkeasti putkeen ja lähteä oikeasti juoksemaan putken edestä. Niinpä persjättö jäi siltä erää tekemättä. Ennen uutta yritystä piti oikein päättämällä päättää, että minähän uskallan siihen juosta ja kyllä siihen varmasti ehtii, kun vaan juoksee. Ja hyvin siihen sitten ehtikin, eikä Pika tullut jaloille kertaakaan - eikä siis ollut edes lähellä, että tulisi. :)

Jäi tosi hyvä mieli treenistä. Puhkuin iloa, kun tuli vahva tunne siitä, että japanialaisen onnistuminen ei ollut enää kolmannella ja neljännellä suorituskerralla pelkkää sattuman kauppaa ja onnenkantamoista, vaan ihan oikeasti tiesin, mitä olin tekemässä. :) Pikakin jaksoi tosi hyvin tehdä hommia treenin loppuun asti.

Jee. :)

(Lauantaina suunnataan Pikkari Perrosen ja Sukka Bortsusen kanssa alusvaatenimiteemalla Tamskin kisoihin ja otetaan Wütrichin radoista mittaa kolmen startin verran. Jee. :)

tiistai 7. lokakuuta 2014

uneen uppoutunut

Sängyn uumenissa on hyvä olla.

maanantai 6. lokakuuta 2014

monitoimiväline: 34,90e

Ei ihan joka päivä tule ostettua koirille lelua 34,90 euron hintaan. Mutta voisinpa kuvitella ostavani toisen hetikohta palkkapäivänä.

Nimittäin ei olisi uskonut, miten monipuolinen aktivointiväline XXL-urheiluliikkeestä ostettu koiranpeti voi ollakaan. On muuten monipuolinen. Todellakin.

Pojat tykkäävät nyt säiden viilennyttyä nukkua koiransängyissä, koska ihmisen sänkyyn ei ole pienintäkään asiaa. Siitä syystä päädyin ostamaan yhden pedin lisää, koska kolme koiranpetiä ei meinaa riittää. Olohuoneen ainoana ollut peti on kovin pidetty makuupaikka, joten piti hankkia yksi peti olohuoneeseen lisää.

Ja heti ensimmäisenä iltana kävi ilmi, että nyt tuli muuten ostettua rahan arvoinen tarvike. Kola tamppasi uutta pehmoista petiä kuin heikkopäinen. Jos Kola osaisi hikoilla niin että roiskuu, se olisi todella hikoillut niin että roiskuu. Kola ja peti siirtyilivät tamppaamisen tahdissa ympäri olohuonetta.

Ja sen tamppaamisen jälkeen peti on ollut erittäin kovassa käytössä joka päivä. Iltaisin siinä nukkuu autuaan näköisenä joko Kola tai Noki ja muina aikoina Pika telottaa sänkyä kuin hullu. Pikalle on tullut opetettua ihan suunnittelemattomasti hauska (kuka mitäkin hauskana pitää, mutta itseä tämä jaksaa edelleen naurattaa) tapa: se iskee kuin tappajahai, kun jotakin pintaa raaputtaa kynsillä. (En uskalla rapsuttaa omaa jalkaa pikanprovosoimismielessä, koska Pika saattaisi iskeä kiinni myös reiteen. :D ) Jos raaputtaa sohvan istuintyynyä, Pika avaa kitansa niin suureksi kuin voi ja yrittää saada kertahaukkauksella koko istuintyynyn suuhunsa. Ja uutta petiä raaputtamalla Pikan saa ihan hepuliin. :D Se puree heikkopäisenä pedin pehmusteita, tunkeutuu petin alle, sisälle, päälle ja yrittää purra tyynystä raaputusäänen ulos.

Hämmästyttävää on, ettei pedissä ole vielä repeämän repeämää. Pika ei onneksi raatele tai ravistele petiä vaan keskittyy puremaan kuin termiitti. Omat ranteetkin ovat ihan naarmuilla, kun pikku turmiitti pureutuu välillä pedin ohuempien pehmusteiden läpi iholle asti. Ja pakkoko siinä on edes aina niin olla pedin pehmusteitakaan välissä. Hepulissa voi rouskia käsiä ja murista hurjana.

Täytynee ehkä talveksi ostaa toinenkin XXL-peti, on nimittäin niin pehmoinen, että voisin itsekin käpertyä sinne kerälle - jos peti vain olisi aavistuksen suurempi. ;)

----------

Pika sai eilen äitin 60v-synttäreillä huomiota häntänsä kanssa: "Miten sen häntä menee tolla tavalla?! Sen häntä liikkuu tuolla tavalla ihan joka suuntaan?!" Jep. Kopterihäntien sukua.

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

pikkari pinkoo ja kääntyy

Pikkarin kääntymisen parantaminen jatkuu. Viimeksi tehtiin ekaa kertaa, joten silloin palkkalelu oli aluksi narun päässä putken ulostulolla, josta sitten kiskaisin sen Pikan tavoiteltavaksi. Tänään aloitettiin suoraan siitä, että palkka oli minulla kädessä. Edelleen vedän palkkalelua maata pitkin narun päässä. Vähän hakemista oli siinä kohdassa, kun piti yhdistää juoksuA ja putkijarru. Siis hakemista oli minulla. En oikein osannut ajoittaa omaa juoksemistani niin, että jarrukäsky olisi tullut sopivassa kohdassa. Yhden kerran jarrutan niin ajoissa ja voimalla, että Pika pysähtyy putken suulle. Ja pari kertaa jarru tulee myöhässä.

A:lla oli boksin yksi sivu alasmenokontaktin yläreunassa. Näin pystyin helpommin näkemään, että Pika varmasti asettaa laukkansa oikein. Ja asettihan se. Joka kerta. :)