lauantai 26. marraskuuta 2016

vahtikoira vartioi..

..uskollisna meitä.

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

kisakuulumisia ja kolmas pentue

Käytiin mustavalkoisten kanssa korkkaamassa tämän talvikauden Ojangon hallikisat. Ja olihan kisoilla kokoa ja pituutta. Kisapäivä kesti lopulta 11.50-21. Ja se oli aika paljon se. Mutta sitkeästi taisteltiin Nokin kanssa illan viimeisetkin startit ja tehtiin lopulta viittä vaille triplanolla, kun Noki teki minut täysin yllättäen keppivirheen viimeisellä radalla. Muuten ratavirheetöntä (joskin ei-koko-ajan-niin-sujuvaa) menoa. :)

Kisapäivän loppupuolella Espanjasta tuli viesti, että synnytys on alkanut. Pilar synnytti lopulta 2 narttua (musta ja beige) ja 3 beigeä/valkoista urosta. Pentujen nimet on otettu pitkälti anime-hahmoista, mikä osuu kuin kirsu päähän Pikachun pentujen nimiksi.

Pikan starteista ensimmäinen meni kontaktitreenin piikkiin, sillä pikkumies sai sylikyydin radalta vapautettuaan itse itsensä puomilta. Toisella radalla homma töksähteli enemmän kuin laki sallii ja luulin meidän ottaneen kiellon jo neloselta. Kolmoshyppy oli osoittautunut todella hankalaksi ja ihan hirmuisen moni koira suoritti sen väärältä puolelta. Niinpä itse keskitän voimat kolmoselle, jolloin Pikan mielestä mitä ilmeisimmin mistään ei pysty päättelemään, mihin pitäisi jatkaa. Niinpä Pika päättää karjua minulle ja pyöriä jaloissa. Saman valinnan se tekee radan loppupuolella, kun pitäisi irrota yksin eteen putken hieman erikoisesti sijoittuneeseen päähän. Perhanan napero. ;)

Nokin kanssa eka rata meni ihan kaaoksessa. Kolmoshyppy oli ollut vaikea jo Pikan kanssa, enkä Nokinkaan kanssa ihan luottanut, että saan sen hypylle oikein. Lisäksi keinun jälkeen oli vaikea ansaputki ja kepeiltä oli kiire jatkoon. Keppien yhteydessä lähden jonkin aivopierun seurauksena A:n vasenta puolta, vaikka tarkoitus oli mennä oikeaa puolta. Niinpä päädyn tilanteeseen, jossa Noki nakuttaa keppejä A:n toisella puolella, eikä minulla ole näköyhteyttä siihen. Pitkiltä tuntuivat ne kymmenesosasekunnit, kun odottelin näköyhteyden katkettua Nokia takaisin näkyviin. En tiennyt, tekikö se kepit loppuun tai tulisiko se A:lle vai sen ohi. Kilttinä Noki teki kepit ja suoritti A:n, vaikka suoritus ei ollutkaan kovin hallittu. Eipä olla vielä ikinä kisoissa tehty A:ta niin, että Noki tulee yksin eikä näe minua.

Toisella radalla yhteys Nokiin säilyy lähdöstä maaliin asti katkeamattomana. Näen koko ajan Nokin ja näen tauotta, mitä se tekee. Jos joku rima olisi pudonnut, olisin voinut sanoa, millä jalalla Noki riman pudotti - niin tarkasti pystyin sen menemistä koko radan ajan seuraamaan. :) Viimeisellä radalla Noki tulkitsee kepeillä hypyn leijeröinnin väärin ja luulee tehneensä virheen kepeille mennessään. Rassukka arvioi, että olisikin pitänyt tulla hypylle ja se jättää kepit kesken. Tuo tulkintavirhe rikkoo nollaradan, joten triplanolla jää saavuttamatta. Mutta ei se kaukana ollut. :)






tiistai 18. lokakuuta 2016

kisoissa

Onhan se nyt melkoista, jos Pikkarin kanssa kisaaminen tuntuu vaivattomammalta kuin Nokin kanssa. Mutta niin se nyt vaan on parissa viime kisassa mennyt. Viikonlopun Riman kisat olivat toissaviikonlopun JAU:n kisoihin verrattuna yhtä nautintoa. Omista jaloista irtosi juoksu kuin ennen polvileikkausta ja tekeminen tuntui kevyeltä. Ehdin persjättöihin ja vedätin Nokia enemmän kuin olisin kuvitellutkaan. :)

Nokin juoksuA vaatii fiksailua, sillä se on nyt kahdessa viime agilitystartissa ottanut vitosen A:lta. Tästä syystä päätin testata, miten pysäytysA toimii. Tehtiin lämppäesteellä pysäytys, eikä siinä ollut mitään ongelmia. Viimeksi olen kokeillut pysäyttämistä joskus.. Vuosi, kaksi vuotta sitten. En edes muista. Mutta kun Noki tietää, mitä pysähdyskäsky tarkoittaa, se pysähtyy. :) Kisaradalla sen sijaan se teki kisapysäytyksen, eli jarrutti alareunaan ja vapautui vauhdin huumassa lupaa odottamatta. Korjattiin suoritus ja tultiin radalta pois. Joka tapauksessa Noki kuunteli käskyä todella hyvin ja pysähdykseen palaaminen ei takuulla olisi mikään ongelma. Mutta eiköhän me nyt kuitenkin korjata se juoksuA, kun tuskin sekään mikään ihmetemppu on. Toivottavasti ainakaan. :)


Pikan kanssa tehtiin kaksi vitosta ja yksi hylly. Vitoset tulivat rimoista, mikä on Pikalle aavistusen outo virhe. Se kun ei yleensä rimoja edes kolisuttele, saati että pudottelisi. Liekö jumissa, tai sitten se alkaa luopua nätisti tekemisestä ja siirtyä enemmän kohti "TÄÄLTÄ TULLAAN POIS ALTA" -tekemistä. ;) Riinalle mennään käsiteltäväksi joka tapauksessa torstaina, joten jumitilanne selviää silloin. Hylly puolestaan oli Pikan uran yksi hykerryttävimmistä. Se vain lähti kuin hauki rannasta. Suihkis. Irtosi lukemaan rataa kohdassa, jossa ei käynyt pienessä mielessäkään etukäteen, että lähtisi. Olisi pitänyt kääntyä keinulle, mutta Pika ei käänny mihinkään, on lukinnut kaukana edessä olevan esteen ja sen jälkeen vielä sitä seuraavankin esteen. Ja sitten vasta se lähti kaartamaan minua kohti. En usko, että se missään vaiheessa edes etäisesti huomasi lähteneensä ns. ihan lapasesta. :D Kaarrattamista pitäisi saada karsittua, sillä keskimmäisellä radalla aikaa kului ihan tolkuttomasti siihen, että odottelin selän taakse valuvaa koiraa takaisin ohjaukseen. Pitäisi löytää balanssi sille, ettei kääntämällä vedä vauhtia ihan nolliin, mutta toisaalta kuitenkin kääntää sen verran tehokkaasti, että Pokemoni ei lähde bortsupaimenkaarratukselle. Harjoitusta, harjoitusta.



torstai 13. lokakuuta 2016

isipappa voimantunnossaan

Tänä aamuna Pikkarista tuli isä toistamiseen. :) Maailmaan putkahti kaksi beigeä urosta, kaksi mustaa urosta, yksi musta pikkuprinsessa ja yksi enkelipentuna syntynyt beige tyttö. Hauskaa, että Pika sai tyttären ja surullista, että toinen tytär oli kuollut jo ennen syntymää. Mukavaa oli saada tietää myös se, että Pikkari kuljettaa värigeeneissään beigeä väriä mukanaan. :) Toivottavasti Fii ja pennut voivat hyvin tulevina viikkoina. Pentuja pääsen katsomaan sitten marraskuussa.

Espanjan Pilar-morsian puolestaan synnyttää 1-2 viikon sisällä. Jospa sieltä saadaan lisää prinsessoja Pikkarin soturijoukkioon. :)

Ehkäpä juuri kasvaneen soturijoukon ansiosta Pika tänään päätti, että on aika vihdoinkin nousta tässä laumassa Kolan kakkosmieheksi ohi Nokista. Istuin iltaruuan jälkeen poikien kanssa olohuoneen lattialla höpisemässä. (Koirat osaavat arvostaa riimirunoutta.) Ja ihan yllättäen ja täysin kulman takaa Pika alkaa yhtäkkiä murista. Ei mitään pikkumurinaa, vaan ihan sellaista "NYT EI NAURATA!" -ärinämurinaa. Kola on ottanut tavaksi tulla minun luokseni, jos Pikan ja sen välit syystä tai toisesta kiristyvät. Se on kerrassaan hyvä tapa, sillä noissa hetkissä Kola luovuttaa Pikan osalta ratkaisun avaimet minun käsiini ja vetäytyy henkisenä voittajana, koska se on minun lähelläni turvassa. Niinpä Kola nytkin otti askelia minua kohti ja laskeutui mielenrauhaan. Siksi ihmetyttikin, kun Pika jatkoi selkäni takana murinaa. Mutta miksipä ei olisi jatkanut, murinan kohde kun ei ollutkaan Kola - vaan Noki! Noki oli ahdistunut välittömästi, kun murina alkoi. Noki murisi ja perusti itseluottamuksensa puhtaasti siihen, että se on minun lähelläni. Ja täytyy sanoa, että kertaalleen Kolan pureman naamaan saatuani en enää uudelleen aio tieten tahtoen hakeutua tilanteeseen, jossa koirat alkavat fyysisesti ottaa mittaa toisistaan naamani korkeudella. Niinpä asetuin Nokin puolelle ja pakotin sillä Pikan väistämään. Pika väisti minua, mutta ei kyllä takuulla väistänyt Nokia. Ainakaan henkisesti. Palo kuitenkin katosi lopulta Pikan silmistä ja Noki alkoi rakennella rauhaa Pikan silmiä nuolemalla. Ja heti perään Noki heittäytyi lattialle selälleen Pikan jalkoihin.


Vain paria minuuttia aiemmin käynnissä oli vallanvaihto.
Nyt täytyy kyllä sanoa, että enpä tiedä, onko Noki enää kakkosmies. Saattaa olla, että tällä päivämäärällä se on siirtynyt kokonaan pikkuäiskän rooliin. Toisaalta voi olla, että minun väliintuloni siirsi Nokin viraltapanoa tuonnemmaksi. Paria minuuttia myöhemmin mustavalkoiset nukkuivat jo sohvalla kylki kylkeä vasten rentoina kuin pehmolelut eli minkäänlaista kaunaa tai riitaa poikien välillä ei tuosta hetkestä jäänyt. Tilanne oli välittömästi ohi, kun Noki alkoi nuolla Pikan naamaa ja kellistyi selälleen.

Jos Kolaa ei olisi, Noki olisi aikapäivää sitten jo päätynyt laumajärjestyksessä pohjimmaiseksi. Pikan ei tarvitsisi mitään muuta kuin pistää Nokille henkistä painetta ja laittaa Noki väistämään. Se riittäisi. Enkä usko, että Noki kovin montaa hetkeä vastustaisi painetta. Mutta nyt Noki saa Kolalta tukea ja toisaalta Kolan läsnäolo estää Pikaa pistämästä Nokia riittävän kovan paikan eteen.


torstai 29. syyskuuta 2016

Zaragozassa

Siellähän me oltiin. Oli mahtava reissu, vaikka paluumatkalla koettiinkin Köpiksen kohdilla koneesta myöhästyminen ja kotiutuminen meinasi siirtyä 24 tunnilla eteenpäin. Univelkoja maksellaan edelleen kotimatkan jäljiltä.. :D

Zaragoza oli kerrassaan mainio paikka. Hotelli sijaitsi vanhan kaupungin puolella ja sieltä köröteltiin (...välillä liikennesääntöjen rajoja venyttäen..) espanjalaisessa hengessä taksilla kisapaikalle aamukahdeksan tietämissä. Ja hotellille palattiin 12 tuntia myöhemmin. Päivät hurahtivat katsomossa ja radanrakennuksien ajan istuttiin terassilla oluttuopposen ääressä, istuskeltiin kisapaikan ulkopuolella säästä ja ilmapiiristä nauttien ja syötiin välillä mielenkiintoisesti ja välillä paremmin. :D

Suomen katsomo piti loistavaa meteliä kannustaessaan suomalaisia. Oltiin ehdottomasti lähimaiden katsomoiden jälkeen äänekkäin sakki - näin puolueellisesta näkökulmasta tarkasteltuna tietenkin.

Ensi vuonna sitten Liberec?!
























Kotiin palaaminen oli mukavaa etenkin siitä syystä, että koirat oli ihanaa saada takaisin kotiin. Ei niitä ikävä ollut, kun reissussa oli niin paljon tohinaa ja touhua, mutta oli ne kyllä mukava saada taas arkeen mukaan. Luonnollisestikin kurvattiin tänään Ojankoon treenaamaan. Nokin juoksupuomi otti askelen uuteen suuntaan, kun ryhdyin jatkamaan takaperin ketjuttamalla länkiin totuttamista. Päästiin nopeasti siihen, että Noki tuli kohtalaisen hyvällä ja melko rennolla laukalla koko puomin. Ja koska se on Noki, se teki myös erittäin hyvän pysäytyspuomin juoksuttamisten välissä. :)

Täytyy vielä vähän testata, missä kohdassa ja minkä korkuisena länkien kannattaa olla, että Noki saa tehtyä vielä rennomman juoksun. Saisivat ehkä olla aavistuksen korkeampana kaarena, niin Nokin ei tarvitsisi litistyä ihan puomin pintaan. :D

torstai 15. syyskuuta 2016

Pikasta koulukoira?

Kävin eilen tutustumassa Hietakummun kouluun, jossa yhdessä luokassa työskentelee Mimmi-labradorinnoutaja parina päivänä viikossa. Koulutukseen osallistuneet muut opettajat kyselivät opettaja/oppilas -aiheisia kysymyksiä. Minä innostuin ihan hirveästi ja kyselin koira-aiheisia kysymyksiä. Hiljenin hetkeä myöhemmin, kun tuli tunne, että eksyin pois opettajan roolista ja vaihdoin epähuomiossa koiraharrastajan roolivaatteisiin - ja opettajat ympärilläni huomasivat sen. :D "Missä se koira lepää?!" "Väsyykö se koira paljon?!" "Kuinka usein se käy täällä?!"

Olen käyttänyt mustavalkoisia useana vuonna keväällä ja/tai syksyllä koulussa kylässä. En ole koskaan vienyt koiria sisälle, vaan vierailut on toteutettu sellaiseen vuodenaikaan, että koira voi käydä pihakylässä ja sitten nukkua lopun ajan autossa läkähtymättä tai jäätymättä. Mutta nyt olen aivan innostuksesta pulleana, koska rehtori näytti vihreää valoa koulukoirahommille, ja tähän mennessä vanhemmatkin ovat olleet positiivisissa fiiliksissä asian tiimoilta. :)

Pika olisi tehtävään aivan nappivalinta. Se ei turhista hötkyile ja tykkää huomiosta. Toisaalta se myös osaa ottaa rennosti ja pötkötellä, jos mitään ei tapahdu. Päästäisiin harjoittelemaan koiran kanssa toimimista, heikomman huomioimista, rauhallisesti liikkumista, empatian osoittamista, palkitsemista,... Jos jo "pelkkä" Krisse-akaattikotilo nosti aikanaan oppilaista pintaan monenlaisia positiivisia juttuja, niin odotan hurjan innostuksen vallassa, millaisia positiivisia reaktioita Pika läsnäolollaan saisi lapsissa aikaan.

Toivottavasti tämä jo kauan epämääräisessä ehkä-harkinnassa oleva projekti nyt vihdoin toteutuu! :)

torstai 25. elokuuta 2016

treeneissä

Ihan superit Iinan treenit - jälleen kerran. :) Luottoa, nopeutta, uskallusta.. ..ja uusia oivalluksia siitä, mikä on mahdollista.

Viime viikolla kokeiltiin ulkokulmien ohjaamista vetämällä. Siis karsittiin kaikki kikkailu pois ja vain juostiin. Tuon treenin perusteella piirimestaruuksissa ohjasin "vain juoksemalla" - ja se toimi sielläkin. Ja tällä viikolla treeneissä Iina pisti testaamaan "vain juoksemista" tai ehkä lievästi japanilaisehkoa ohjaamista monessa eri kohdassa. Ihan älyttömän hauskaa! Homma toimi kummallakin koiralla kuin junan vessa. Nokin kanssa toki astetta paremmin, koska luotan sen takaakiertoihin hurjasti enemmän kuin Pikan vastaaviin.

Tässä treenien viimeinen veto. Puomin jälkeen ohjaajan jalat kirkuvat hoosiannaa ja kiihdyttäminen tuntuu juoksuhiekassa tarpomiselta. :D On se silti vaan helppoa sitten, kun yhteinen sävel lähtee raikumaan oikein huolella ja kumpikin tekee oman osansa täysillä. :)

sunnuntai 21. elokuuta 2016

piirinmestikset

Lauantaina käytiin mustavalkoisten kanssa ottamassa osaa Helsingin seudun kennelpiirin piirimestiksiin ja sunnuntaina vuorossa olivat joukkuskabat. Pika pääsi ensimmäistä kertaa edustamaan seuraa joukkuekoirana ja Noki oli joukkueessa jo ties miten monetta kertaa. :)

Yksilöradoilla paketti ei ollut kasassa missään kohdassa ihan täysin. Noki tuli renkaasta ohi, kun sille lähestyttiin vaikeasta kulmasta, takana odotti putki ja minä valssasin renkaan edessä. En lähtenyt korjaamaan, koska tilanne tuli niin yllättäen, enkä enää olisi saanut oikeastaan mitenkään pakettia takaisin kasaan. Myös radan lopussa tuli kaikenlaista hässäkkää, kun ensin yliohjasin ja sitten aliohjasin. :D Toisella radalla pisteltiin tosi hyvää kyytiä puoliväliin asti. Sitten tulee välistäveto, josta pitäisi päästä lähtemään ihan hiton haipakkaa eteenpäin, mutta eihän siitä päässyt. Jään nallina kalliolle, kun Noki karauttaa ohitseni ja se on sitten siinä. En vain ehdi kertomaan, mihin pitää mennä.

Pikan ensimmäinen rata kaatuu putkesta kaarrattamiseen. Arvasinkin jo etukäteen, että jos joku kohta ei toimi, niin se on juuri se. Putken jälkeen ollutta hyppyä ei voinut jäädä ohjaamaan, koska jatkoon oli hirmuinen kiire. Ja koska Pika saa mahdollisuuden kaarrattaa, niin senhän se tekee. Pinkoo hypyn ohi tukka hulmuten. Toisella radalla väännetään maailmanlopun nolla, kun oikein mikään kohta ei suju vaivattomasti. :D Ei se videolta niin pahalta näytä: vähän töksähtelee siellä täällä, mutta juostessa se tuntui siltä, ettei missään vaiheessa päästy yhteiseen rytmiin kiinni.

Tänään joukkueradalla otetaan kielto pituudelta, kun pituuden jälkeen oleva putki syöttää jaloille ja polven leikkauksen jälkeen olen ollut noiden putken eteen juoksemisten suhteen aika kauhuissani. Pelkään ensisijaisesti omien polvieni puolesta, vaikka toki siinä koiraakin voi sattua pahastikin, jos putkesta tulee suoraan jaloille. Pikan radalla kyseinen pelko aiheuttaa sen, etten uskalla jäädä ohjaamaan pituutta, vaan yritän päästä mahdollisimman pitkälle ennen kuin Pika ehtii putkeen. Eihän siinä sitten tietenkään mikään enää ohjaa pituudelle, joten Pika tulee siitä ohi. Ja tämän seurauksena päästään testaamaan juuri sitä, mitä käy, kun koira ja ohjaaja tulevat putken suulle yhtä aikaa. Suusta pääsee kovaääninen kirosana ja tunnen, miten kasvoille leviää todella synkkä ilme. Siinä kohdassa otti päähän aivan todella huolella se, että olin joutunut riskeeraamaan terveyteni typerän ratapohjan vuoksi. Onneksi tuomari ottaa huoleni tosissaan, kun käyn ennen maksien rataa kysymässä, että kai tuomari muuttaa rataa makseille, koska kyseinen kohta on vaarallinen. Rata muutetaan ja hyvä niin, koska en tiedä mihin päätökseen olisin Nokin ohjaamisen osalta tullut. Olisinko ottanut riskin ja juossut 17 kiloisen koiran eteen? Vai olisinko vain päästänyt Nokin tulemaan putkesta ja sitten elänyt hetkessä ja yrittänyt vain estää hylkäyksen? En tiedä.

I-hahin medijoukkue tekee Pikan kieltovitosen lisäksi nollan, nollan ja kympin, ja lopputuloksissa joukkueemme kipuaa pronssille. :) Maksit nakuttavat kolme hyllyä ja vitosen, joten tuloksilla juhlitaan joukkueen kesken hilpeän "no sehän meni tasaisesti" -tunnelman vallitessa. :D

Pika joukkueradalla, kielto jaloille syöttävää putkea ennen


Noki joukkueradalla, muurin palikka putoaa ja keppien jälkeen ohjaaja kikkailee koiran ohi hypystä


Pikan yksilöhypäri, jossa tulee kohtalaisen monta hyllyä :D


Viimeisen videon lopussa taustalla joku nauraa, että siinä ei jäädä hinkkaamaan - mehän siis Pikan kanssa jatketaan matkaa jokaisen hylkäyksen jälkeen. En oikein nykyään enää koe mielekkääksi lähteä korjailemaan, kun ei se korjailu johda kovin kauheasti mihinkään. Paljon mukavampaa molemmille on jatkaa matkaa ilman töksähtelyjä, jos se vain mitenkään on mahdollista. Keppivirheet korjaan ja selkeät ohjauksesta huolimatta otetut kiellot, mutta jos Pika (tai Nokikin) tulee hypystä ohi tai irtoaa väärään putken päähän, niin mitä sitä hinkkaamaan, rytmi vain menee ihan mönkään sellaisesta ja hauska vauhdikas tekeminen katkeaa. :) Etenkin, kun on enemmän kuin todennäköistä, että hypyn ohitus johtuu siitä, että olen ohjannut hypyn huonosti tai tehnyt jotain muuta sellaista, että koira tekee väärän esteen.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

seuran omissa kisoissa

Tänään käytiin juoksemassa mustavalkoisten kanssa yhteensä neljä rataa. Kerrankin pääsi juoksemaan kaksi samaa rataa ja kerrankin saatiin kummallekin mustavalkoiselle hyvä sujuva rata, jolloin pääsin vähän vertaamaan, että miten pojat liikkuvat toisiinsa verrattuna. :) Rinta rinnan ne menivät, sillä aikaeroa kertyi Nokin voitoksi noin 0,5 sekuntia ja tuo ero tuli kahdesta laukasta, joiden aikana Pikan rata töksähti. Muuten pojat pistelivät aivan samaa tahtia.

Oli kyllä kaiken kaikkiaan varsin kiva kisapäivä. Pikan kanssa tekeminen alkaa tuntua paljon tutummalta kuin ikinä aiemmin. Pystyn ennakoimaan ja luottamaan, eikä koko ajan tarvitse mennä "oho kato se reagoi noin oho hups viuh wroom oho" -tunteella. :D Ekalla radalla tosin Pika sanoi Wroom ja sinkoutui suoralta putkelta kohti ääretöntä, mutta minä olin auttamattoman myöhässä kertomaan muutakaan. Ne hetket, kun minä olin paikalla kertomassa mitä tapahtuu, Pika noudattaa annettuja ohjeita hirmuisen hienosti. :)

Nokin kanssa ekalla radalla rimat räpsyivät ihan huolella. 65cm rimat ja Nokin hedelmäpelinä pyörivät silmät ja kierrokset aivan katossa saivat aikaan sen, että kolme rimaa putosi. Toisella radalla putoaa yksi rima, kun ohjaan huonosti. Lisäksi Noki vapautti itsensä puomilta. En ollut ollenkaan osannut edes ajatella, että se tekisi niin, joten en osaa reagoida, vaan jatkamme rataa. Tämä tietää sitä, että piirimestiksissä käskytetään vähän tiukemmin kontaktille ja sen jälkeen seuraavissa kisoissa mennään kontaktinatsilinjalle. :) Virheestä ulos.

Päivän neljästä radasta kolme päätyi videolle:







Tässä linkissä rinta rinnan juoksevat mustavalkoiset. Toivottavasti videoiden kohdistus toimii.. En lupaa varmaksi. :D
Noki hyp 140816 vs. Emppu ja Pika I-Hah Ojanko 14.8.16 by emppu

lauantai 13. elokuuta 2016

love is in the air

..Nyt sitten odotellaan ja katsotaan, tuleeko Pikasta toistamiseen isäpappa. Jos näin käy, on Vivaracho-kennelissä lokakuun puolivälistä eteenpäin tiedossa pentujen täyteistä aikaa. :)

tiistai 2. elokuuta 2016

Haminan kisat

Olipas kerrassaan mukava kisamatka Maijan kanssa Haminaan. Sää oli vähän turhan kuuma, mutta siitä selvittiin, kun koirille oli tarjolla amme täynnä viileän raikasta vettä. Pika ei viihdy kuumassa, joten kastelupiste oli todellakin tervetullut lisä.

Pikan kisapäivän huomiot:

1) Puukeinu on ongelma. Se laskeutuu niin hitaasti, että Pika ei sellaista osaa tai halua odotella. Tai sitten keinu tuntuu muuten inhottavalta, koska eka suoritus oli ok, mutta toisella radalla se tuli keinun sivusta pois.

2) Erittäin positiivinen huomio on se, että A ja erityisesti puomi on miljoonasti parempi ja nopeampi kuin koskaan aiemmin. Treeni tuottaa tulosta, jee!! :)

Muutenkin Pika menee hyvällä asenteella. Kaarteet kyllä valuvat, kun en uskalla ohjata niitä kieltojen pelossa kunnolla.. ja ennen puomia Pika käy näyttämässä kauniilta kameran edessä.. :D Mutta ollaan samalla radalla ja tehdään hyvää yhteistyötä.



maanantai 1. elokuuta 2016

juostaan, juostaan! Asennetta!

Arvelin, ettei kukaan ole yön ja aamupäivän aikana siirrellyt eilisen juoksupuomiasetuksia, joten kahden aikaan otettiin viimeisistä lomapäivistä iloa irti ja palattiin juoksupuomin pariin. Ja niinhän se oli, että rakentamani setup oli paikoillaan koskemattomana. Jes!

Tänään tehtiin 8 suoritusta, joista 2 oli huonoja yhden jalan osumia, yksi etujalkojen osuma, yksi etujalka+takajalka -osuma ja 4 hyvää takajalkojen osumaa. Ei siis yhtään varsinaista loikkaa, mutta kahden/kolmen jalan osumia 75%.


Pikan kanssa puolestaan tehtiin Asennetta Kontakteihin -treeni, jossa Pika ensin turhautetaan Nokin treenien kuunteluttamisella ja sitten tehdään täsmäiskuna yksi ainoa suoritus, jossa tavoitteena tehdä A ja puomi vauhdikkaasti ja edetä muutenkin täysillä. Suoritus kesti noin 10 sekuntia ja palkkaaminen noin 50 sekuntia, eli minuutissa olimme kentältä pois. :D Ja Pikahan totisesti palkkasi itseään ihan koko sen 50 sekuntia. ;)

7 vuotta puhdasta kultaa

Tämän synttäripojan kanssa käytiin vielä mahtavan päivän päätteeksi tekemässä juoksupuomia. Tänään tekeminen ei ollut niin "tasalaatuista" kuin viimeksi - ja syy on se, että tehtiin tänään 3 metrin putken kautta. Epätasalaatuisuus tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että välillä osuivat takajalat, välillä etujalat, välillä yksi jalka ja sekaan mahtui yksi loikkakin. Kolme suorituksista oli ns. "huonoja osumia" ja yhdeksän hyvää osumaa. Jatketaan tällä setupilla vielä seuraavallakin kerralla ja katsotaan sitten, pitäisikö lähteä nostamaan puomia. :)

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Noki 7v

Nokin synttäreitä vietettiin Maijan, Mökön ja Mustin sekä tietenkin Pikan ja Kolan kanssa Haminassa. Maijan mökki tarjosi ensiluokkaisen synttärienviettopaikan, sillä merivesi oli lämmintä ja sinilevätöntä ja paikalla oli maailman ihanin Mökö, johon Noki synttäripäivän kunniaksi rakastui tulisesti. Niin tulisesti, että Mökön hampaat pystyi laskemaan, kun se esitteli niitä sen verran leveällä hammashymyllä. :D Pika puolestaan piti huolen, että jokainen rantaan tullut aalto käytiin henkilökohtaisesti toivottamassa tervetulleeksi juhliin. Se riensi rantaan aina, kun ohi meni moottoriveneen aikaan saama aaltoparvi. Kiireisenä tepsutellen ehti kyllä moikata jokaista aaltoa, kunhan vain keskittyi huolellisesti!




Haminan kisoissa lauantaina Pikan kanssa tehtiin ihan kohtalaisen hyvää yhteistyötä. Jälleen vain törmättiin siihen pulmaan, että paikalle oli tuotu puukeinu. Ensimmäisellä radalla Pika malttoi kovan käskyttämisen avulla odotella ne pitkät kymmenesosasekunnit keinun laskeutumista, mutta tokalla radalla nolla muuttui vitoseksi, kun Pika ei vain viitsinyt odottaa ja tuli keinulta vinosti pois kontaktipintaan koskematta ennen kuin keinu pamahti alas. Täytyisi ehdottomasti päästä treenaamaan painavaa puukeinua jonnekin.. Lisäksi Pika tuolla radalla käytti sekunnin, pari, käydessään poseeraamassa metrin päässä kehän reunasta maassa maanneelle valokuvaajamiehelle. :D Jouduin karjahtamaan ihan äänekkäästi, että herra Olenkaunis vaivautui keskittymään taas minuun eikä sarjatulella kuvanneeseen mieheen.
"Ota kuva, näytän ihanalta tässä valaistuksessa!!" (Petri Hiironen / Dog-O-Photo)

Nokin kanssa iltapäivästä tehtiin samat radat. Ensimmäinen kaatui tokan riman putoamiseen, minkä jälkeen vedettiin aika löysin rantein hylly. Ja toisella radalla en vain ehtinyt A:n jälkeen kertomaan, että suoraan edessä olevan hypyn jälkeen pitäisi kääntyä eikä mennä sen edessä kutsuvasti huhuilleeseen putkeen. Kolmas rata oli ihan ok nolla ja sijoitus 5.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

juoksemassa, mitenkäs muutenkaan

Kun lähtöpaikka on metrin päässä puomista, Noki kipittää äärimmäisen tasalaatuisesti puomin päästä päähän ja osuu jokaikinen kerta. Täytyy siis lähteä hakemaan kauempaa tehtyä kiihdytystä ja siihen myös osumia. Onneksi on loma, niin voi treenata yöllä näinä päivinä, kun valoisan aikaan treeneistä ei tulisi läkähtymisen takia yhtään mitään. :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

kovaakovaa jälleen

Tänään tehtiin juoksuttamista puomin ylösmenoilla, jotka oli asetettu loivaan A:n muotoon. Ensimmäisten suoritusten aikana lähtöpaikka vaihteli ja väliin tuli ohijuoksuja (ne on leikattu videolta pois), joten videon 4 ensimmäistä suoritusta ovat vähän sillisalaattia. Kolme viimeistä tehdään U-putken antamalla vauhdilla. Putki on 4,5 metrin päässä lankuista ja loppupäässä ovat siivekkeet selkiyttämässä tehtävää. Noki juokseekin todella hyvin nuo kolme viimeistä. Osumat tulevat etujaloille. Nyt menee pohdintaan, pitäisikö lähteä hakemaan takajalkaosumia ja seuraavissa treeneissä testaan sijoittaa putken 5 metrin päähän lankuista.

Tänään aloitettiin vinkumattomalla pallolla, ja se kelpasikin aivan mainiosti. Ja viimeiset kaksi tehtiin vinkupallon voimalla, kun vinkumaton alkoi olla puolisenttisen limahiekkakerroksen peitossa. Yök. :D




Venyvää, vaahtoavaa kuolaa ja hiekkaa, nam! Onnellinen juoksija.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

KOVAAKOVAAKOVAA

Nokin rc-projekti jatkuu. :) Ollaan käyty muutamia kertoja juoksemassa ihan tasaisella olevaa lankkua ja näyttäisi siltä, että suoritusvarmuus on todella hyvä, ellen minä sekoile pallon heiton kanssa. Siis jos heitto ei lähde kohti taivaita tai ihan vinoon (niin kuin se välillä lähtee), niin Noki kyllä osuu ja erottelee jalat superkauniisti. Videolla on yksi sösselström-heitto, jonka takia Noki osuu vain yhdellä jalalla. Muut ovat jackpotteja.

Vähän sokkona tässä seilataan uutta oppimassa, vaikka olenkin Trkmanin dvd:n katsonut useampaan kertaan, joten eilen yöllä istuin miettimässä vaihtoehtoja etenemisen suhteen. Selasin nettiä tuntikaupalla ja yritin muodostaa omaa käsitystäni ja mielipidettäni opettamisen suuntaviivoista. Nyt hatara käsitys on muodostettu ja päädyin vaihtamaan puisen lankun oikeaan puomin ylösmenoon ja nostamaan sitä 25cm ylöspäin. Muuten ei näyttäisi olevan ongelmaa paitsi että en ihan vielä osannut kertoa Nokille, että tarkoitus olisi juosta sitä pitkin eikä sen ohi. :D Ne kerrat, kun sain Nokin juoksemaan lankulla, olivat ihan nättejä, eikä mitään törkyloikkia tullut vaan liike on kiihdyttävää ja eteen- ei ylöspäin suuntautuvaa. Ei-osumat johtuivat lähinnä siitä syystä, etten päässyt vielä yhtään panostamaan ajatusta siihen, mistä kohdasta Nokin on helpointa tehdä hyvä osuma, koska kaikki keskittyminen meni Nokin lankulle saamiseen. Näyttäisi siltä, että ehkä mahdollisesti paras tapa auttaa Nokia pysymään lankulla on laittaa siivekkeet lankun loppupäähän. Oltiin kuitenkin tehty jo niin monta toistoa, että testailua joudutaan jatkamaan ensi kerralla. Luulisin, että tämä ei ole mikään isomman luokan hankaluus, vaan Noki kyllä ymmärtää ihan pian, että tarkoitus on juosta lankulla eikä sen vieressä. :)

Noki muuten tajusi, että se voi vaatia vinkupallon palkaksi. Yritin vaihtaa maailman ällöttävimmäksi hiekkalimapalleroksi muuttuneen vinkupallon tavispalloon. Noki kyllä lönkytteli pallon perään, mutta ei vaivautunut edes ottamaan sitä suuhunsa. Palkkaneuvottelut olivat lyhyet ja ytimekkään: seuraava suoritus tehtiin vinkupallon voimalla. ;)


perjantai 22. heinäkuuta 2016

vähitellen.

Tänä aamuna käytiin kirkkaassa päivänvalossa katsomassa, miltä metroasema mainostauluineen Kolasta näyttää. Ei tarvinnut nähdä valomainosta. Riitti, että tultiin metrosillan ali eiliseen äänimaailmaan. Koko koira tärisi ja koitti paeta. Että näin. No, nyt sitten kierretään aamulenkeillä metroasemaa vähitellen lähempää ja lähempää. Ja totutellaan vähitellen siihen tosiasiaan, että valomainos ja äänimaailma eivät olleetkaan merkki saapuvasta maailmanlopusta.

Hihnalenkkejä on neljän viimepäivän aikana tehty joka tapauksessa enemmän kuin ikinä.
Syy: Pokémon.
Tietenkin. Neljässä päivässä 40 kilometriä on aika paljon enemmän kuin normaalisti - tosin enpä ole koskaan mitannut, miten paljon kilometrejä aksatreeneissä kertyy. Nyt on kertynyt se neljäkymmentä, eikä olla edes käyty treenaamassa kuin kerran. Aavistuksen etäisesti nolotti, kun asiaa sen kummemmin ajattelematta kutsun Pikaa eräällä lenkillä Pikachuksi - niin kuin nyt aika usein teen. Mutta kun maailman on vallannut Pokémania, niin kyllähän se kuulostaa vähän turhan hurahtaneelta, kun hihnaa nykäistessään käskee: "Mennään, Pikachu!"

Kauhean nopeasti pääsee skeneen sisälle, kun huomaa ajattelevansa, että "Hittovie, kymmenen kilsan muna on ihan kohta kypsä, lähellä on lure ja muitakin pokestoppeja vois käydä kurkkaamassa.. Ja leveli vaihtuu ihan just, plus vois pistää onnenmunan päälle, onneks on tarpeeksi pokepalloja ja vadelmia! Koirat, lähetäänkö lenkille?! Ähhh, taas yks Ratataa.."

Ojangosta löytyy Pikachun jälkeen toiseksi ihanin Pokémon: Eevee.
Jos sulkee silmät, se menee ehkä pois?

kyllä sen voi korjata / kyllä sen olisi voinut korjata

"Sitä ei vaan oo sosiaalistettu tarpeeksi."
"Jollain toisella - osaavammalla - se olisi ihan kiva koira."

Mutta niin ei käynyt. Kola ei päätynyt osaavammalle tai paremmin sosiaalistamisen kikat osaavalle. Se päätyi minulle. Ja mielestäni en ole niin pahasti päästäni sekaisin, etteikö koiran pitäisi kyetä kasvamaan täysipäiseksi minun hallinnassani.

Ole sinä mitä mieltä olet, mutta minä olen tälläisen koiran kanssa elävänä sitä mieltä, että on totaalisen yksi ja hailea, olisiko koirasta taidokkaalla sosiaalistamalla ja osaavammissa käsissä tullut kiva ja mahtava ja ihan normaali. Se päätyi minulle, eikä siitä tullut kivaa ja normaalia. Se ei muuta tilannetta eikä koiraa, että jeesustellaan sillä, miten koira olisi ehkä kuitenkin oikeasti ollut ihan kiva, jos vain olisi ollut se joku: parempi ja osaavampi.

Niin kauan kun koira on kodissa, jossa se saa säännöllisesti sapuskaa, sitä ei pelotella tai hakata ja se elää perheen mukana eikä ole suljettuna johonkin häkkiin pihan perälle, siitä pitäisi kasvaa ihan tavallinen kiva ja normaali koira - siis jos sen palikat ovat alunperin päässä hyvin paikallaan. Jos palikat eivät ole hyvin paikallaan, koirapalapelin lopputulos olisi ehkä ollut kauniimpi ja eheämpi jossain toisessa kodissa ja käytös monella tapaa "normaalimpaa". Mutta se ei olisi muuttanut sitä tosiasiaa, että palapelin palikat eivät vain ole priimaa. Hyvälaatuiset palikat kestävät, vaikka omistajat eivät olisi koirakuiskaajia.

--

Päästiin nimittäin Kolan kanssa palaamaan menneeseen, kun täysin yllättäen Kolan silmät lasittuivat, se veti henkensä hädässä pois, ei pystynyt katsomaan tai kuulemaan minua ja häntä käpertyi takajalkojen väliin. Kaiken tämän aikaan sai lähikaupan seinässä välkkynyt valomainos. Tai no. Eihän se varmastikaan pelkkä valomainos lopulta ollut. Busseista tuli kovia ääniä. Metro tuli laituriin, suhisi ja piippasi. Tuuli kävi oksiin ja lehdet havisivat kovasti. Ihmiset puhuivat. Ja sen lisäksi mainosvalon liike säikäytti Kolan. Kuppi meni nurin.

Kolaa on sosiaalistettu kaupungin elämään, sen ääniin ja valoihin, nyt 9,5 vuotta. Jos liki 10 vuotta kaupunkielämään sosiaalistamista ei riitä, niin mitä se kertoo sosiaalistamisen merkityksestä? Mielestäni se kertoo kaiken oleellisen erittäinkin napakasti. Sosiaalistaminen on suurelta osin ihan höpöhommaa. Jos sattuu saamaan hyvillä palikoilla varustetun koiran, voi jälkikäteen ylpeänä sanoa, että "minätyttö se sosiaalistin koirani, ja siitä tuli tosi kiva!" Ja jos koirasta kasvaakin epäsosiaalinen, voidaan kätevästi syyllistää tai kuiskia selän takana, että "olisi sosiaalistanut.." Jos koira tarvitsee sosiaalistamista, koirassa on jotain jo lähtökohtaisesti pielessä. Ei tavallista hyvähermoista täysipäistä koiraa tarvitse sosiaalistaa. Ja minulle on aivan taivahisen se ja sama, jos tuo kuulostaa mustavalkoiselta ja tekisi mieli sanoa, että "Mutta.." ja "Entäs, jos.." ja "Ei se ihan noinkaan.."

Ei. Kiinnosta.

Tai sitten alkaa kiinnostaa, jos vaikka kymmenen vuoden rajapyykin kohdalla Kolasta tuleekin yhtäkkiä kaupunkielämän suhteen valmis ja sosiaalistettu. Eli jos se kymmenen vuoden sosiaalistaminen vaikkapa lopulta tuottaa tulosta niin, että Kola ei enää höristele, nostele häntäänsä ja jää tuijottamaan mahdollista uhkaa aivan tuikitavallisella lenkillä.

Myös se riittää kiinnostuksen herättämiseen, jos minulle näytetään alunperin epäsosiaalinen sosiaalistamisesta hyötynyt koira, joka _ihan oikeasti_ ensin osoittaa epäsosiaalisia taipumuksia ja lopulta on _ihan oikeasti_  sosiaalinen ja avoin.

Jos sosiaalistaminen on niin hirmuisen merkittävää, mitä sen sanotaan olevan, luulisi näitä alunperin jossakin määrin epäsosiaalisia ja arkoja, mutta sittemmin avoimeksi ja rohkeaksi muuttuneita olevan sankoin joukoin jokaikisellä kasvattajalla. Mutta eihän niitä ole. On vain "tämä on sosiaalinen koira!" -tyyppisiä tai sitten "se olisi sosiaalinen ja rohkea jos olisi sosiaalistettu" -tyyppisiä. Missä ovat kaikki ne "se olisi epäsosiaalinen ja arka, jos ei olisi sosiaalistettu" -koirat?

Tässä se 9,5 vuoden kaupunkielämään sosiaalistamisen hedelmä:


ps. Pakokauhu ei tallentunut videolle, koska pahimman kauhun ajan keskityin pitelemään hihnasta kiinni, kun Kola yritti singota mihin tahansa ilmansuuntaan pakoon. Vasta hetkeä myöhemmin pystyin vapauttamaan yhden käden kameraa varten. Ja miksi en auttanut Kolaa, vaan kuvasin? Ihan siitä itsekkäästä syystä, että halusin tallentaa nähtäväksi, miltä Kolan perustukset näyttävät ja minkälaiset piirteet voivat pysyä melko hyvin piilossa oppimisen ja tottumisen (eli sen suuren ja mahtavan sosiaalistamisen) avulla - mutta jotka eivät silti katoa pohjalta mihinkään.
pps. Kyllä, koen vaihteeksi suurta turhaumaa tämän asian tiimoilta.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Sopeutumisen mestari

Pika kävi eilen tapaamassa pikkuveljeään Porvoossa. Tapaaminen meni juuri niin kuin sen piti mennä. Pika suhtautui 11,5 viikkoa vanhaan pentuun ystävällisen rauhallisesti ja antoi pennun tutustua omaan tahtiinsa eikä missään vaiheessa aloittanut sähläämistä tai ollut tunkeileva. Vieraat ihmiset Pika tervehti kuin olisi tuntenut heidät aina.

Tänään Pika pääsi yksin mukaan, kun mentiin Terhin luo kylään. Paikalla oli Pikalle suhteellisen vieraat koirat, parivuotias napero, naapurin isompi lapsi, tramboliini, menoa, meteliä.. ..ja Pikan häntä pyöri kopterina miltei tauotta. Pikasta oli ihan parasta, että se sai huomiota ja ihan yhtä parasta oli, kun sai häntä kopterina pyörien kierrellä itsekseen ympäri vierasta pihaa. Kaikki oli niin parasta! Ja se vasta olikin parasta, kun kukaan ei juossut hakemaan heitettyä palloa Pikan nenän edestä. Pika sai haettua kaikki heitetyt pallot! Pika sai jopa leikkimään koiran, joka ei yleensä oman lauman ulkopuolisten koirien kanssa leiki. Mitä ilmeisimmin se on niin vilpittömän ystävällinen ja harmiton, ettei sen hyväntuulista puuhailua voinut vastustaa.

Pika sopeutuu. Se on missä tahansa kuin kotonaan. Maailma on mahtava paikka, täynnä kaikkia kivoja mahdollisuuksia. Aina on mahdollista, että juuri tuo ihminen antaa ruokaa tai kaivaa jostain pallon heitettäväksi. Aina on mahdollista, että juuri tuon nurkan takaa löytyy jotakin mahtavaa syötävää maasta tai joku muu hieno yllätys ! Mistä sen tietää! Kannattaa valmistautua häntä pyörien, koska se ON mahdollista!

----

Olen aina sanonut, että varautunut luonne vesikoiralla ei voi mitenkään olla kiva juttu eikä KUKAAN voi toivoa koiralleen varautunutta luonnetta, koska kuka voisi haluta koiran, joka varautuu johonkin ikävään jatkuvasti? Välinpitämätön luonne on ihan kiva juttu, koska sellainen koira ei välitä.

Mutta muutan mielipidettäni ihan hieman. Pika on ihmisten suhteen varautunut: Pika varautuu siihen, että kaikki ihmiset ovat tosi mahtavia ja erittäin mahdollisesti kantavat mukanaan leluja tai ruokaa.

Sellainen varatuneisuus on ihan kiva juttu.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

jos ruvetaan, niin ruvetaan sitten ihan kunnolla

Kävin aamulla testaamassa puomin ylösmenoilla juoksuttamista niin, että peitän hiekalla puomin ja maan väliin syntyvän raon, ettei Noki vain satuta jalkojaan siihen. Blah, suoritukset olivat aika sen näköisiä, että Noki vältteli puomin päähän astumista. Hallissa sisällä Noki ei varonut puomin päätä - enkä minä vielä tiennyt, että sitä pitäisi varoa ennen kuin seurakaveri siitä minulle eilen illalla sanoi - mutta hiekalla Noki jostain syystä ei halunnut juosta paksua puomin lankkua kunnolla. Huonoja suorituksia.

No eipä siinä sitten. Kun on asialle alettu, niin suunta kohti Honkkaria ja kuramattoa, liimapuuta ja solkia ostamaan. 2 kappaletta 2m:n mittaisia 1,8cm paksuja lankkuja ja kuramattoa sen verran, että sillä voi päällystää lankut. Ja soljet sitä varten, että lankut saa tukevasti yhteen ja kuljettamisen helpottamiseksi ne saa myös erilleen.

Sitten hiki otsalta kirjaimellisesti roiskuen ruuvia, liimaa, mattoveistä, viuh vauh! Ja Ojankoon testaamaan.

10/10 suorituksista oli loistavia. :) Vedetään vielä pari kertaa tälläistä treeniä niin, että minäkin pinkaisen juoksuun. Ja sitten merkkaan lankulle kontaktikohdan rajat. Ja sen jälkeen lähdetään hakemaan täysosumia.


tiistai 12. heinäkuuta 2016

varkauden voittorata ja uusia tuulia

Tässä se Varkauden voittorata, jonka päätteeksi olisin voinut kiljahdella onnesta. :) Siitä ei minun tulkintani mukaan kovin montaa laukkaa - jos ainoaakaan - voi karsia pois. Noki etenee niin optimilinjoja ja pienillä kaarteilla, että sillä raaputetaan kaikki ylimääräiset sekunnin sadasosatkin pois ajasta. :)



Nyt on useampi viikko lomaa niin ohjatuista treeneistä kuin kisoistakin. Joten mitäpä muuta sitä ajallaan tekisi kuin treenaisi omatoimisesti. :) Nokin kanssa ei ollut mitään sellaista, mitä olisin lähtenyt omatoimisesti treenaamaan, joten aika vähällä suunnittelulla lähdin treenaamaan jotain sellaista, mistä minulla ei ole mitään tietoa tai kokemusta. Mutta koska Noki on Noki ja minä luotan siihen kuin peruskallioon, uskallan lähteä opettamaan sille puomille toista käskyä pysähtymiskäskyn lisäksi. Ja se käsky on: KOVAAKOVAAKOVAA! Uskon, että pysäytyspuomi säilyy pysäytyspuomina tästä treenistä huolimatta, joten sillä ei ole loppuviimeksi mitään merkitystä, onko tämä nyt aloitettu touhu pelkkää hassuttelua, vai johtaako se lopulta johonkin järjelliseen lopputulokseen. Siksi en tunne paineita asian onnistumisen suhteen. :)

Pikan kanssa puolestaan projektina on puomin nopeutus ja ylipäätään asenteen pistäminen kohdilleen puomin suhteen niin minun kuin Pikankin osalta. :) Luottoa ja vauhtia! Asennetta ja adrenaliinia saatiinkin aikaiseksi ihan heti kättelyssä, kun Pika muutamaankin otteeseen vahingossa (.....) rouskautti minua kämmeneen, kun tarkoitus oli leikkiä lelulla. Täytyy pistää harkintaan, että luovun "ota" -käskystä kokonaan, sillä se jossain määrin näyttäisi paineistavan Pikkaria, nimittäin viimeisellä suorituksella jätän tuon käskyn antamatta ja Pika tulee todella hienosti 2o2o-paikalle! :)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

+17C ja puolipilvistä

Luvassa oli niiiin hyvä kisasää, paras mahdollinen. Koko päivä Varkaudessa ulkona. Ihan jees.

Menomatkalla tuli muutama pisara. Mutta mitä siitä, kun onneksi Varkaudessa ei sada koko päivänä!

Pari kilometriä ennen kisapaikkaa satoi hetken tosi paljon. Oltiin kyllä jo Varkaudessa, mutta ei se mitään koska sitten kun olen kisapaikalla, on hyvä kisasää!

Ja olikin. Harmaata mutta ei kylmä.

Pikan radat olivat ensin. Yhteistyö alkaa löytää jotakin oikeaa. Ensimmäisellä radalla ei tehty tulosta, mutta tokalla radalla unohdin ohjata vain yhteen putkeen kun keskityin ohjaamaan jo seuraavaa kohtaa, ja toisella radalla Pika meni ensin keppien toiseen väliin. Muuten radat olivat hyvää ja kivaa menoa.

Ja sitten alkoivat maksit. Ja sitten alkoi sataa. Ei vähän. Vaan paljon.

Noki pääsi sateessa tekemään lähes samaa rataa kuin Pika vain hetkeä aiemmin. Jotenkin tuli sisäinen rauha ja ajatus, että nyt tehdään eikä varota yhtään. Ja sitten annettiin vain mennä. Niin täysillä kuin meistä irtoaa. Maalissa tuntui aika samalta kuin SM-kisoissa nollaratojen jälkeen. Olisi voinut melkein karjua keuhkojen pohjasta asti. Me tehtiin niin hyvä rata, että niin hyviä ei olla kovin montaa tehty.

Tulokset eivät ilmestyneet mihinkään näkyviin, joten en tiennyt, miten sijoituttiin. Ajattelin, että jos ei olla mitaleilla, niin se on pettymys - niin hyvältä meno tuntui. Ja niin pienillä käännöksillä edettiin. Mikkilän Sari ilmestyi tuomarin ominaisuudessa yllättäen keskelle käynnissä olevaa sateista rataantutustumista ja leveä hämmästynyt hymy kasvoillaan marssi luokseni. "Te voititte!" Nauratti, sillä eipä ole koskaan aiemmin tuomari tullut raportoimaan minulle rataantutustumisen aikana, tai millään muullakaan hetkellä, sijoittumistamme. :D

Seuraava rata oltiin myös tehty kertaalleen jo Pikan kanssa. Keppien jälkeen päätin ohjata eri tavoin kuin Pikaa. Tämän lisäksi jouduin tekemään Pikalle flipin A:n alla olevalle putkelle, koska Pika nyt vaan ei mene putkeen, jos vaihtoehtona on kontaktieste. Nokiin päätin luottaa ja vain käskeä putkeen, vaikka Sari oli medien rataantutustumisessa sanonut, että kohtaan sopii flippi - niin kuin siis kyllä sopikin, jos koira ei valitse kontaktin ja putken välillä sanallisen käskyn avulla. Noki osaa erotella käskyn avulla, joten ylimääräinen pyöriminen olisi vienyt vain aikaa. Mutta koska minä en osaa viskikäännöstä (tätä ON PAKKO harjoitella, todella typerää, etten osaa sitä), Noki ei lukinnut putkea seurannutta hyppyä, vaan epäröiden kääntyi hypyltä pois. Se ei pyörähtänyt itsensä ympäri, mutta se teki yhden laukan verran väärään suuntaan, kunnes käänsi laukan jälleen kohti hyppyä. Tuomaroin itselleni vitosen. Maalissa kysyin entiseltä seurakaverilta, että oliko se vitonen ja sain vastaukseksi että taisi se olla.

Tulokset eivät edelleenkään ilmestyneet mihinkään. Mutta tulos selvisi, kun Sari suunnisti jälleen minua kohti. "Te voititte taas!!" En melkein voinut uskoa. Toinen rata ei ollut erityisen hyvä, mutta ilmeisesti riittävän hyvä. Sanoin, että luulin saaneeni kieltovitosen, ja Sari myönsikin pohtineensa pitkään, oliko kyseessä kielto vai ei. Mutta kun Noki ei pyörinyt esteen linjalla ympäri ja jatkoi koko ajan matkaansa, ei kieltoa voinut tuomita.

Tuplanollavoitto. Huhhuh.

Jos kahdella ensimmäisellä radalla ja rataantutustumisissa satoi paljon, niin viimeisen radan tutustumisessa tuli vettä kuin ämpäristä kaatamalla. En kyennyt olemaan tutustumisessa koko aikaa ja nekin minuutit, jotka kahlasin lammikossa lenkkarit jalassa ja collegehousut jalkoihin liimautuneena, kuluivat lähinnä säätä kauhistellen ja syvältä hupun sisältä rataa silmäillen. Eipä siis yllättänyt, kun esteen 11 jälkeen en vain enää muistanut, mihin rata jatkuu. Noki on putkessa, joten ehdin ääneen vinkaista, että "mihin tää oikein jatkui?!" ja tuijotella ympärilleni. Joku nauraa ääneen ja minuakin naurattaa. Liian pitkän ajan jälkeen lopulta erotan esteen, johon pitäisi jatkaa. Huitaisen kohti hyppyä ja rynnistän liikkeelle. Noki suorittaa hypyn oikein, mutta sinkoaa liikkeeni voimalla sen jälkeen totaalisen väärään suuntaan ja sukeltaa väärään putkeen. Maaliin juostiin siitä huolimatta virnistys kasvoilla. 

Varkaudesta mökille Kangasniemelle ajaa 1,5 tuntia. Perille päästessä olin edelleen läpimärkä. Onneksi saunassa oli lämmintä.

Ei ehkä sittenkään ollut täydellinen kisasää, mutta niin täydellinen kisapäivä kuin nyt kuvitella saattaa. Ja jopa huomattavasti parempi kuin mitä olisin mitenkään ikinä voinut kuvitella. :)

torstai 7. heinäkuuta 2016

menemenekepkepkepkep!

Viime viikolla aloitettiin Pikan kanssa projekti "JEE KEPIT!" Tähän asti kepit eivät ole olleet Pikalle missään määrin lempieste, eivätkä ne sellaisenaan ole vetäneet luokseen, vaan kepeille pitää ohjata ja katsoa, että herra Laiskamato viitsii ne ihan oikeasti tehdä kunnolla alusta loppuun asti. Niinpä ollaan nyt neljänä tai viitenä päivänä käyty tekemässä keppejä namimaatin kanssa. Ensin tehtiin vaan yksittäisenä esteenä, sitten lisäsin vähän häiriöputkia sisäänmenoon ja nyt tehdään jo kauuuukaa lähetettynä. Tänään Pika irtosi yksin 90 asteen kulmassa keppien sisäänmenoon nähden olevan suoran putken ja hakeutui sitten kepeille ja nakutti ne ihan fiiliksissä loppuun. Kaikki tämä ihan ilman minun liikkeeni tukea. Se jopa karkasi lopulta kepeille ja sai siitäkin palkan, koska tuota tässä vähän niin kuin tavoitellaan: kepit on vaan niin sairaaaaaaan kiva este!

Tottahan se on, että namimaatti on ihan hifistelyä ja kermaperseilyä, mutta ihan sama. Ei tälläinen treenaaminen onnistuisi yksin oikein millään muulla järkevällä tavalla. Namimaatin avulla ei koskaan joudu kieltämään Pikaa, jos se tekee väärin, en joudu estämään etupalkalle karkaamista, jne. Riittää, etten paina namimaattia pudottamaan namia, jos Pika tekee virheen. Ja apupalkkaajan kanssakin siinä olisi se haaste, että apupalkkaaja joutuu joko syöksymään etupalkalle estämään namin saamisen tai sitten tulee vahvistaneeksi koiralle, että etupalkka on paikalla vain silloin, kun siellä seisoo ihminen. Nyt voin vähitellen siirtää namimaatin helposti näkymättömiin. Ihmistä sen sijaan on kauhean vaikea piilottaa. ;)

Seuraavaksi täytynee ryhtyä lisäämään rataa keppien jälkeen tehtäväksi ennen kuin saa juosta namimaatille. Ennen keppejä olevat esteet sujuvat jo varsin mallikelpoisesti. Ja sama JEE! -efekti pitänee lisätä namimaatin avulla myös puomille ja kontakti-putki -erottelussa putkelle, koska nythän Pikaa ei putkeen saa millään kisatilanteessa, jos on erottelu. :D

Onpas mukavaa, että nyt on aikaa hioa esteosaamista - ja keinot sen hiomiseen. :)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Missä Vallu luuraa?

Photo bomber iskee.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Tiitiäisen uniruno

Kuuntele. Kuuntele.
Kuuletko sen?
Näetkö saapujan hiljaisen?
Hengitä. Hengitä.
Hitaasti syvään.
Vajoa uneen niin rentoon ja hyvään.
Katsele. Katsele.
Luomien takaa.
Unten maa taas uniaan jakaa.




joku raja sentään

Noki on tottunut siihen, että Pikalle käy kaikki. Sitä saa purra leikin tiimellyksessä perseeseen, ja se vaan vähän ränkyttää sen jälkeen - ja sitten leikki taas jatkuu. Sen kanssa voi juoda palautusjuomaa samasta kupista. Sen saa nuolla litimäräksi ja sille voi ränkyttää sohvatilasta, kun se ärsyttävästi änkeää aina ihan iholle.

Mutta joku raja se on Pikallakin. Ei nimittäin mene vitsinä läpi, jos juuri hetkeä aikaisemmin huolella ja rakkaudella kangaskääreistään kuorittu tennispallon rähjä yhtäkkiä vain napataan jaloista. Noki kyllä yrittää kääntää keskustelun siihen suuntaan, että "minä olen tässä laumassa tärkeämpi jätkä ja ikääkin on enemmän kuten myös kokoa", mutta Pika ei edes etäisesti harkitse väistävänsä. ..ja kun Pika päättää katsoa loppuun Nokin pokerikäden, niin bluffiksihan se varmistuu.

Seuraa "minäpoika se tässä jalkaani vain nakertelen ja turkkia ravistelen kuntoon" -toimintaa ja sen jälkeen hyvin pitkälle vietyä "ei riidellä, oon tässä ihan ystävällisenä" -toimintaa, kun Noki alkaa häntä matalana tehdä sitä, mitä Pika _rakastaa_: Noki alkaa nöyränä kadehtien seurailla Pikaa ja Aarretta.

Ei Pika mikään ihan tossukka ole. Todellakaan.


keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

uimassa

Kola ja luottomies
jätkät pelleilee
Noki on ainoa, joka lähtee hakemaan Kolan kanssa samaa palloa.

Heitä jo!

..polskuti polskuti..
AAAAAAAAAAAAaaAaAAAAaaaa!! KORVAT LEPATTAAaaAAaaaAAA!!

virallinen passikuva
Ota espanjanvesikoira. Suosittelen.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

onko koira kotona?

Koko lauma on jälleen saman katon alla. :)

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

juhannus Savonlinnassa

Juhannuskisoissa sää suosi ja kisapaikka oli suorastaan paratiisi. Saimaan ranta, sininen taivas, aurinko ja viilentävä tuuli.

Juhannusaattona sään lisäksi myös agilityjumalat suosivat ja tehtiin itseni yllättäen Pikan kanssa tuplanolla. Ohoh. Kaiken järjen mukaan ensimmäinen tuomarin nollaksi tuomitsema rata olisi ollut kieltovitonen, mutta ei siinä kai auta kitistä. Tuomittu miten tuomittu. :) Tuon radan videosta näkee, miten ilmaiseksi Pika kääntyy. Kolmoshypylle ei tarvitse tehdä käytännössä mitään, ja Pika kokoaa ja kääntyy.
Perjantain toisella radalla Pika vähän yllättäen menee väärin kepeille sisään. Toinen virhe tulee, kun keinu on hi-das, eikä Pika malta odotella keinun laskeutumista. Ei ollakaan kai ikinä tehty noin hitaasti laskeutuvaa painavaa puukeinua, joten ihan täysin en pistä virhettä Pikan piikkiin.


Lauantaina Pika ensimmäisen radan lähtöön kävellessä puri reiteen moneen otteeseen. Sitä se ei ole tehnyt ikuisuuksiin, mutta en silti arvannut, mitä se tarkoitti. No, äkkiäkös se sitten selvisi. Se tarkoitti sitä, että Pikan kuppi oli aivan nurin, silmät pyörivät päässä ja sen kultakalan keskittymiskyky oli kokonaisuudessaan pistetty siihen, että se huusi ja silmät päässä pyörien tuijotti minua. Kolmantena esteenä ollut keinu ei saanut Pikalta ajatustakaan, vaikka miltei potkaisin perhanan rakin esteelle. :D Ei mennyt silläkään, joten jatkettiin matkaa kieltovitosella. Paria estettä myöhemmin olisi pitänyt venyttää kultakalan keskittymiskykyä siihen, että kepit tulee tehtyä kunnolla. No ei venynyt keskittymiskyky siihen, ei. Pika teki ehkä kaksi keppiväliä ja sen jälkeen jätti kepit kesken ja tuli karjumaan minulle. Totesin, että eiköhän tämä ole nyt nähty, nappasin Pikan syliini ja se hiljeni laakista. Silmiin palasi järjen valo ja pieni hiljainen valaistunut otus jäi hihnassa puun juureen istuskelemaan ja miettimään syntyjä syviä, kun jätin sen ihan keskenään vetämään henkeä ja palasin kisakentän reunaan katselemaan muiden suorituksia. :D

Ja kuinka ollakaan, kaksi seuraavaa rataa menivät aivan kuin eri koiran kanssa. Ihme homma. Pika irtosi, kuunteli, kääntyi ja mikä yllättävintä, juoksi loppusuoratkin kunnolla, vaikka Saariselällä oli täysin unohtanut, miten loppusuorille irrotaan. Eikä se purrut minua. Meni ainakin hetkellisesti perille, että joku järki on pidettävä päässä, tai muuten vihelletään peli poikki.

Nokin kanssa tehtiin kolme hyllyä, kaksi todella hyvää vitosta ja kolmossijaan oikeuttanut nolla. Nollaradalla jäätiin Zoista ja Riinasta vain sekunti. :) A oli tuolla radalla kyllä niin hiton rajalla kuin olla voi. Sari nosti kätensä puoliväliin vitosen merkiksi mutta perui vitosen heti perään. :D Tultiin A:lle tosi huonolla vauhdilla ja huonosta linjasta ja lisäksi A vielä oli ihan radan ulkoreunalla, joten en ihmettele suorituksen heikkoa laatua.



Oli ihan hirmuisen kiva juhannus ja Jussin Juoksuja Savonlinnassa voisi harkita ensi vuonnakin ohjelmistoon. :)

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Agilityn SM2016

Melkoinen viikonloppu kaikkineen.

Ystäviä. Tuttuja. Jännitysnäytelmiä. Huikeita suorituksia. Kaatosadetta. Riskinottoa. Epäonnistumisia. Taistelua. Ja lisää sadetta.

Lauantaina menin Nastolan kisakentille jo hyvissä ajoin aamulla tuttujen ja seurakavereiden - ja tietysti erityisesti maksijoukkuetovereiden - ratoja seuraamaan. Noki jäi vielä Ahtialaan lepäilemään. Jari Helin oli suunnitellut varsin hauskan radan. Se oli omasta näkökulmastani joukkueradoista mukavin, sillä radalta löytyi suoraa tykitystä ja sopivasti kääntymistä. Cara, Sinna ja Remu tekivät pohjatyöt, ja minulle ja Nokille jäi vastuulle joko tehdä joukkueelle tulos, tai hyllyttämällä hyllyttää koko joukkue.

Rataantutustumisessa aika tuntui jotenkin kummasti loppuvan aivan kesken. Neljä ensimmäistä estettä jäivät hämärän peittoon ja ennen omaa vuoroa koitin vielä tuijotella niiden sijainteja, että osuisin varmasti neloshypylle Nokin kanssa enkä suuntaisi valssia kolmoselta ihan pieleen. Puomin jälkeen oleva hyppy oli rämähtänyt useammalta koiralta alas, ja sitä pelkäsin Nokinkin kohdalla. Samoin A:n jälkeen ollut käännöshyppy oli pudonnut erittäin monelta, sillä pohja pehmeni hypyn ponnistuspaikalta sateen takia. Onneksi A:ta ennen olivat kepit, joille jätin Nokin yksin ja sain tarvittavan etumatkan käännöshypylle. Loppusuoralla päätin ehtiä tekemään persjätön putkien väliin, maksoi mitä maksoi. Ja se maksoi. Nimittäin tuon loppusuoran aikana leikattu polvi ilmoitteli itsestään. Maaliin juostiin melkein rinta rinnan ja luulin, että tehtiin nolla. Noki oli kuitenkin loikannut puomin ylösmenon ja siitä vitonen. Tunne oli tästä huolimatta huikea. Pystyttiin jälleen kerran tekemään hieno suoritus joukkueradalla!



Sunnuntain karsintahypärin rataantutustumisessa aivot eivät meinanneet oikein päästä mukaan, kun leikattu polvi oli niin hemmetin kipeä. Todennäköisesti joku arpikudos on taas repeytynyt, koska polvi tuntui ikään kuin revähtäneeltä. Se häiritsi keskittymistä ja pakotti miettimään, miten ohjaan radan, jos en ehdi mihinkään. Tästä syystä en tutustumisen missään vaiheessa pystynyt tekemään lopullista päätöstä radan ohjauskuvioiden suhteen, vaan arvoin eri vaihtoehtojen välillä vielä siinä vaiheessa, kun oli enää 10 koiraa matkaa meidän vuoroon. Päätin jättää alusta yhden vastakäännöksen pois, vaikka en ollut kyseistä vaihtoehtoa edes kokeillut tutustumisessa, koska mitä vähemmän kääntyilen, sitä enemmän jää aikaa esteeltä toiselle siirtymiselle. Keppien jälkeen päätin mennä "ulkokaarretta", koska jos jään pahasti jälkeen, on vielä mahdollisuus pelastaa rata käskyttämällä Nokia yksin eteenpäin ja saada se mahdollisesti silti kääntymään päätyhypyn jälkeen oikeaan suuntaan radan jatkoa ajatellen. Myös loppusuoran valmistauduin ohjaamaan tarvittaessa takaa.

Alun vastakäännöksen pois jättäminen osoittautui äärettömän hyväksi päätökseksi, sillä olin auttamattoman myöhässä neloshypyltä. Noki ehti pyörähtää hypyn ponnistuspaikalla ja tuomaroin itse siitä Nokille kieltovitosen. Keppien aikana sain viimein jalat liikkeelle ja siitä eteenpäin mentiin suunnitelmien mukaan. Siitä on aivan hillitön etu ja hyöty, että voin jättää Nokin nakuttamaan keppejä ihan yksikseen ja pinkoa eteenpäin ilman, että millään tavoin jään tukemaan Nokin keppisuoritusta. Se ei tarvitse katsetta tai kättä, vaan tekee kepit loppuun ja sen jälkeen suorittaa itsensä ja minun välissä olevat esteet.

Loppusuoralla useampi koira oli lähtenyt okserille ennen aikojaan. Oma suunnitelmani oli sanoa "NOKI" ennen viimeistä käännöstä. Suunnitelma toteutui sen verran painokkaasti, että hoin NOKIa varmaankin kolmeen otteeseen. Nokin liikkumisesta näkee, että se vaihtaa "NYT MENNÄÄN!" -asenteen "???"-tilaan, eikä edes harkitse okserille lähtemistä, kun ei ilmiselvästi osaa yhtään arvata, mitä olen tulossa siltä pyytämään. Aikaahan se syö, se on ihan fakta. Mutta kipeän polven kanssa ei ollut oikein vaihtoehtoja. Loppusuoralla päästän Nokin ohi, koska olen tuomaroinut itselleni sen vitosen, eikä tarvetta hötkyilylle näin ollen ole, sillä olin jo etukäteen tullut siihen tulokseen, että vitosella meillä ei ole mitään asiaa finaaliin. Noki suorittaa okserin ja loput kaksi hyppyä ja tullaan maaliin. En sen suuremmin tuulettele, koska mitä sitä vitosta tuulettamaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin löydän seurakaverit ja saan kuulla, että suoritus olikin nolla. :O Kyynelet eivät todellakaan ole kaukana. Me ollaan finaalissa?! Ei voi olla totta? Nolla? Siis ihan oikeastiko me ollaan finaalissa? Sielläpä siellä.

Finaalirata herätti kuhinaa jo ennen tutustumista. Kepit ja putki metrin päässä toisistaan ja koira pitäisi saada kepeille. Oma fiilis oli ihan loistava tästä huolimatta. Tutustumisessa ei jännittänyt, enkä oikeastaan seurannut yhtään, mitä muut aikoivat alun kepeillä tehdä. Oma päätökseni oli mennä pituuden putken puolesta oikeaa reunaa ja linjata oma liike niin, että jos Noki menee putkeen, se tekee kyllä ihan täysin vastoin minun liikelinjaani ja tulee jaloille. Kakkoshyppy oli sijoitettu niin, että jos aikomukseni on mennä pituuden oikealta puolelta, on kakkoshypyn takaakierto lähetettävä kaukaa ja sitten vain pelattava upporikasta ja rutiköyhää: joko ehdin ohjaamaan kepit ja linjaamaan Nokin pois putkelta tai sitten lähden liian aikaisin kakkoselta ja Noki ottaa kiellon. Päätin tietoisesti, että Nokin vastuulle jää kakkoshypyn lukitseminen ja minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa jäädä auttamaan sitä hypylle. Puomilta lähteneen piiiitkän kaartuvan suoraan etenemän päätin ohjata "luuseripuolelta" eli juosta putken ulkokaarretta ja sitten vain räpeltää jotenkin Noki seuraavalle poikittaishypylle. Pelkäsin polven puolesta. Pelkäsin, että olen putken suulla taklaamassa Nokin leikatulla polvellani, jos menen sisäkaarretta ja olenkin myöhässä.

Niin siinä sitten kävi, että Noki piti huolen omasta tehtävästään, lukitsi kakkoshypyn ja jäi suorittamaan sitä, kun minä olin jo kaukana. Nokin laskeutuessa olen kolme metriä sen edellä ja lopulta olen kepeillä niin pitkällä, että tukin Nokin pääsyn keppien ensimmäiseen väliin. :D Uskomatonta. Tuota vaihtoehtoa en todellakaan tullut edes etäisesti ajatelleeksi. Ongin Nokin takaisin, eikä se lipsahda putkeen tässäkään vaiheessa, vaikka niin on ties miten moni koira tehnyt. Saan Nokin kepeille, mutta sivusilmällä näen, että tuomari nostaa kätensä kiellon merkiksi. Silmänräpäyksen olen ehtinyt ajatella, että "äh, ei ollut nolla, joten jatketaan vaan matkaa", mutta seuraavassa hetkessä päätän, että perhana tahallaan en rupea finaalirataa hyllyttämään. Noki tulee pois kepeiltä ja suunnistaa putkelle. Mattsson ristii kätensä hylkäyksen merkiksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Noki kiltteilee niin paljon, että se luopuu putkesta ja palaa kepeille. Mattsson ei pääsekään nostamaan ristittyjä käsiään. Hah!

Puomille oli tarkoitus vähän rytmittää, että ylösmeno osuisi. Kepit ovat kuitenkin vieneet pään mukanaan, eikä rytmitys käy edes mielessä. Noki loikkaa ylösmenon, mutta minä en sitä tiedä. Puomin jälkeen olleen putken aikana ja sen jälkeen melkein olisi alkanut itseäkin naurattaa - jos sellaiseen olisi ollut aikaa - kun omasta suusta tulee N O K I -karjaisuja sellaisella volyymillä ja asenteella, että ei ole tähän mennessä tullut sillä tavalla Nokia käskytettyä. :D Pinkaisen vauhtiin ja vaihdan lennossa "luuseripuolen" ohjauksen persjättöön ja putken sisäkaarteen puolella juoksemiseen. Sanna huutaa yleisesöstä, että "kunnolla loppuun asti!!!" ja sen seurauksena pyörin ennen keinua olevalla hypyllä hieman hengen hädässä ja taistelen tilannetta takaisin hallintaan, sillä en ehdi yhtään katsoa tai ennakoida, miten Noki hypyn ponnistaa tai mihin se tulee laskeutumaan. Sähläyksen tunne katoaa, kun saan keinun ja Nokin näköpiiriini ja tehdään rata loppuun. Tuloksena 15 virhepistettä ja sekunnin verran yliaikaa.


..ja yhteistuloksissa lopulta 10. sija.

Kymmenes sija. Noki on vuoden 2016 AgilitySM-kisojen kymmenes.

Se on seuramme paras maksiyksilösijoitus ikinä. Se on tietääkseni paras maksiperroyksilösijoitus koko Suomen rotuhistoriassa. Se on enemmän kuin mihin kuvittelin meidän ikinä pystyvän.

Illalla Noki söi oman ruokansa lisäksi lasagnea, piimää ja kermavaahtoa.

Viikonlopun sijoitukset siis lopulta olivat
YksilöSM: 10./285 
JoukkueSM: 24./97






tiistai 7. kesäkuuta 2016

pikan kanssa

Taas niin hyvä mieli Pikan treeneistä. Tuntuu maagiselta, miten paljon Pika osaa, kun sitä vain tajuaa haastaa. Se ei tunnu samalla tavalla maagiselta kuin Nokin kanssa. Nokin kanssa tuntuu siltä, että se osaa asioita, joita en ole sille tietoisesti opettanut. Se vain osaa. Se lukee ajatuksia. Pikan kanssa tuntuu maagiselta siinä mielessä, että Pikalle olen tietoisesti yrittänyt opettaa vaikka mitä, ja vihdoin alan saada siitä irti sitä osaamista, jota olen siihen pyrkinyt tankkaamaan vuosien varrella.

Tänään Pika osasi tehdä kepit alusta loppuun, vaikka lähetin kepeille kaaaukaa ja olin koko suorituksen ajan kepeiltä sivusuunnassa liki seitsemän metrin päässä. Olisin voinut melkein vannoa, ettei se sellaista vielä osaa. Mutta osasi se.

Tänään Pika osasi tulla japanilaiseen (tai mikä flippi se mahtaakaan olla..), kun vain tein rohkeasti niin kuin tekisin Nokin kanssa. En kerta kaikkiaan tykkää ohjata välistävetohenkisiä kohtia puolivalsseilla. En osaa ajoittaa niitä, eikä sellainen sovi ketteryystasolleni. En vain osaa enkä ehdi enkä taivu. Niinpä pyörin kokonaan itseni ympäri ja saan sillä aikaan sen, minkä moni muu tekisi puolivalssilla. Ja tänään Pika tajusi heti ekasta yrityksestä, mitä siltä noin toimimalla halusin.

Tänään Pika osasi sen, jonka se nyt näyttäisi ihan oikeasti ja kunnolla osaavan niin treeneissä kuin kisoissakin: Se irtosi takaakiertoihin hirmuisen hienosti. Sille näyttäisi sopivan kuin nenä päähän kaukaa tehdyt "kaukoniistot". Lähetän kaukaa taakse ja ikään kuin niistolla nappaan Pikan mukaani. Noin toimimalla pääsen vedättämään ja tsemppaamaan Pikaa kiihdyttämään käännöksestä.

Tänään Pika osasi rutistaa itsestään keskittymistä ja vauhtia, vaikka oma treenivuoro oli jo ihan viimeisillä minuuteillaan. Oltiin tehty jo paljon ja se kaikki oltiin tehty hyväntuulisesta raivosta puhkuen. Ja silti Pikkari vain jaksoi. :)

Tämä osaamistaso siirretään vielä joku päivä kisakentille. Pika osaa. Pika haluaa. Pika pystyy. Luota. Tarjoa haasteita. Keskity. 


sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Tsau ja hirvi

Pika starttasi neljä rataa TSAU:n kisoissa. Kivaa oli, vaikka tuloksilla ei juhlittu. Pika oli jälleen hallinnassa ja teki sen, minkä minä ohjasin. Ja kun en ohjannut, teki jotain itse valitsemaansa tai sähläyksestäni pääteltyä. Videot laitan myöhemmin.

Autoni hajosi eilen. Se vain sammui KehäI:n varteen. Onneksi Anu miehineen saapui auttaviksi enkeleiksi ja nyt rotisko on hinattu kotiparkkipaikalle. Iloitsin eilen illalla Tealle, että niin hyvä tuuri, että auto hajosi perjantai-iltana klo 21.30 eikä 14 tuntia myöhemmin matkalla TSAUn kisoihin. Näinpä matkaan lähdettiin Tean autolla.

Tea&Emppu -matkailu on useampaan otteeseen osoittanut voimansa. Kaikkea aina vaan sattuu ja tapahtuu, ihan tahtomattaankin. Oho-hupsis-jaahas-ohhoh - tilanteita on lukemattomia.

Tällä kertaa ohohupsikset alkoivat, kun Tean auton akkuvalo alkoi kotiinpaluun hetkellä kisojen jälkeen ihan alkumatkasta vilkahdella. Auto kuitenkin pysyi käynnissä ja päästiin ABClle syömään. Ja auto jopa käynnistyi absin pihastakin. Hirmu pieni ohohupsis. Mutta isompi ohosaatana oli tulossa.

Sanoin kuulemma Tealle, että "joku meni pusikkoon" ja "pysäytä". Tien pientareelta nousi pölypilvi. Edellämme ajanut auto pysähtyi pientareelle ja me sen perään. Luulin, että välissämme ajanut auto ajoi jarruttamatta ojaan puiden sekaan. Mutta tilanne olikin aivan toinen. Tien pientareella makasi hirvi. Näin sen ehkä, nousin autosta ja lähdin edelle pysähtyneen auton luo. Oliko se ajanut hirvikolarin?! En hetkeen osannut käsittää, mistä on kyse. Auto näytti ihan ehjältä ja ihan kuin se olisi vain pysäköity tien reunaan. Mutta kun tulin autoa kohti näin, että etulasi on painunut sisään ja on täysin murskana. Mieleen tilanteesta jäi kuitenkin myös se, että ihmiset autossa istuivat pää pystyssä ja tajuissaan olevan näköisinä. Koira takapenkillä näytti ihan rauhalliselta.

Avasin oven, kysyin vointia, kerroin ettei ole mitään hätää, sanoin soittavani hätäkeskukseen, varoitin nousemasta autosta moottoritien puolelta ennen kuin on varmistanut, ettei takaa tule autoja, ohjasin matkustajaa nousemaan pientareelle... Ihan autopilotilla. Adrenaliini kuitenkin sai kädet tärisemään sen verran, että hätäkeskukseen soittamiseen joutui oikein paneutumaan, jotta sormet osuivat oikeille numeroille. Naisen kasvoilla ja rinnuksella oli hirven karvoja. Otsassa oli hirven verta. Autossa kyydissä olleet olivat täysin rauhallisia ja jokseenkin häkeltyneen näköisiä, ikään kuin he eivät olisi alkuunkaan ymmärtäneet, miksi vieras ihminen tulee heidän autoonsa lupaa kysymättä.
 
On yllättävän vaikeaa vastata häken kysymykseen onnettomuuden sijainnista, kun on keskellä ei-mitään moottoritiellä. Hölkytin uhrien ja Tean välillä ja yritin keksiä, mistä sen tietää, missä ollaan. Olin saanut heti alkuun jo kerrotuksi, että 1) hirvikolari 2) ei henkilövahinkoja, joten en meinannut malttaa kuunnella häkeä. Hyvin nopeasti minut käskytettiin hiljaiseksi. :D "Kuuntele ohjeita, lopeta sählääminen." Lopulta tapahtumapaikalle saatiin nimi (Lohjan kohdilla) ja kun häke sai tiedon, että sekä kolariauto että hirvi ovat pois ajokaistoilta, sain luvan sulkea puhelimen.

Poliisit saapuivat pitkältä tuntuneen ajan päästä ja viimein saimme luvan lähteä kolaripaikalta kohti kotia.

Paitsi koska Emppu&Tea -matka, niin seuraava ohohupsis oli ihan kulman takana. Eihän se perhanan auto mihinkään käynnistynyt, koska akku oli tyhjentynyt hätävilkkujen takia. :D Poliisin kanssa työnnettiin auto poliisiauton viereen ja auto saatiin lopulta piuhoilla käyntiin. Hihityksen määrä oli melkoinen. Ihan käsittämätön, absurdi tilanne. Mistä näitä ohohupsiksia oikein tulee?!

Nyt pitäisi löytää sisäinen rauha, jotta pystyisi käymään nukkumaan. Millainen ohohupsis mahtaa tulla Tean ja minun Saariselän reissusta muutaman viikon päästä.. ;)

tiistai 17. toukokuuta 2016

uskossaan heikko

Myönnän sen. Uskoni on Pikan suhteen ollut heikko, enkä nähnyt mahdolliseksi, että sen kanssa löytyisi samanlainen sielujen sympatia kuin Nokin kanssa on vuosien saatossa löytynyt. Eikä se toki vielä olekaan lähelläkään samaa yhteyttä. Mutta hittovie. Pikan kanssa on ihan sairaan hauskaa treenata! :) Aikaisemmin ajattelin, etten millään pysty nousemaan Pikan arvoasteikossa niin korkealle, että se itsenäisyydestään johtuen löisi treeneissä kaikki panokset yhteistyön tekemiselle. Mutta sen se nykyään tekee! Se ei ole nöyrä palvelija ja pyri miellyttämään viimeiseen hengevetoon niin kuin Noki tekee. Mutta jotain sellaista yhteisessä harrastamisessa on tapahtunut, että nykyään Pika tekee töitä yhdessä minun kanssani, ei enää "teen tätä sun kanssa jonkun aikaa ja katellaan sit, mitä sen jälkeen sit tekis.." -lähtökohdista.

Sitä on ehkä aavistuksen vaikea pukea sanoiksi, mikä Pikan kanssa harrastamisessa on eniten aiheuttanut päänvaivaa. Pikan vahvaakin vahvempi itsenäisyys ja usko siihen, että "ihan kiva että sä elät mun kanssa, mutta kyllä mä yksinkin pärjään" on johtanut siihen, että Pikan keskittymisen ja jakamattoman huomion saaminen (ja erityisesti jakamattoman huomion saamisen ylläpitäminen) on ollut pitkä tie eikä missään määrin itsestäänselvää. Mutta nyt se on tosiaankin lunastettu. :) Nykyään  poistun treeneistä kerta toisensa jälkeen leveä virnistys kasvoilla ja onnea pullistellen. Paljon on vielä opittavaa, monessa jutussa vauhtia voisi saada vielä paljon lisää ja niin edelleen, mutta se on vain hauskaa nyt, kun treenikaverina koira, joka haluaa tehdä kanssani ja keskittyy ja antaa yhteistyölle jokseenkin raivokkaan määrän energiaa. :D

Ja miten olen sen jakamattoman huomion Pikalta lunastanut? En todellakaan tiedä. Onko se oikeasti voinut olla ratkaisevaa, että maaliskuussa vain yhtäkkiä aloin luottaa miljoonasti aikaisempaa enemmän, ohjata rohkeammin ja olla vähemmän Pikan tiellä ja hidasteena? En tiedä. Ehkä. :) Ja varmaan silläkin on ollut oma merkityksensä, että olen hyvin tietoisesti pyrkinyt välttämään tilanteita, joissa Pikan keskittyminen herpaantuu: Treenit ovat olleet lyhyitä ja olen pyrkinyt tarjoamaan sille säännöllisesti paljon sellaista tekemistä, jossa se saa luukuttaa helppoa etenevää menoa ja vain vähän pientä ohjauksissa väkertämistä, kääntymistä ja tiukassa ohjauksessa nyhjäämistä.

Tiistait ovat ihan parhaita päiviä, kun saan nautiskella kummankin mustavalkoisen kanssa treenaamisesta ihan täydellä sydämellä. :)

maanantai 16. toukokuuta 2016

zZz..

Koirat ovat kerrassaan taitavia lukemaan tilanteita. Viikonloppuna voin ihan hyvin käydä kuuden ja seitsemän välissä aamulla juomassa tai vessassa, eikä lauma aloita aamusählinkiä tai ryhdy jonottamaan aamiaista. Joku koirista saattaa nousta jaloilleen ja seurailla perässä raukean rauhallisena, mutta yleensä ainakin kaksi kolmesta pysyy pedeissään ja jatkaa unia. Toisin on arkiaamuina. Silloin sählinki alkaa heti, kun nousen ylös. Toki valtaosa arkiaamuista on helppo erottaa viikonlopusta, kun yö päättyy herätyskellon soittoon. Mutta sähläys alkaa myös niinä arkiaamuina, kun herään ennen herätyskellon soittoa.

Paitsi ei tänään. Nousin muutamaa minuuttia ennen kellon soittoa, ja hämmennys oli oikeasti aika suuri, kun Noki makasi kyljellään eikä eväänsä väräyttänyt noustakseen ylös. Piti oikein vilkaista, että onko sillä kaikki okei. Ja kun Noki ei noussut ylös, jatkoi koko muukin lauma sitkeästi yötä, vaikka oikeasti oli jo aamu. :D Joku outo syy sai Nokin tulkitsemaan, että on viikonloppu. En kerta kaikkiaan keksi, mistä se johtuu, sillä nousin täysin normaaliin arkiaamuaikaan. Lopulta Noki havaitsi virheensä ja lähti kiireesti aamupalajonoon, joten muukin lauma sai jalat alleen.

Ehkä Nokin kalenteri vain oli unohtunut näyttämään sunnuntaita?

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

viikonlopun kisat

Viikonloppuna ei tullut loputtoman monia huipputuloksia, mutta tunnelmat jälkikäteen ovat siitä huolimatta korkealla. :) Pika teki kuudesta startista yhden nollan ja yhden vitosen ja Noki kolmesta startista yhden nollan, yhden kympin ja hyllyn.

Lauantain radoista varsinkin keskimmäinen oli minun ja Pikan osaamistasolle täysin mahdoton. Minä en osannut, eikä Pika osannut. Rata oli sarjassamme "ei tälläistä agilityä jooko". Epäreiluja yllätyksiä koiralle ja epäreiluja vaarallisia kohtia ohjaajalle. Viimeisenä ollut hypäri oli ihan hauska ja sillä tehtiinkin nollaa, kunnes ihan lopussa yksi rima putosi.

Nokin radoista eka ryssiytyi kahteen pudonneeseen rimaan. 60cm rimat ja pehmeä alusta saivat koirat pudottelemaan rimoja niin, että tuomari laski rimat 55cm korkeuteen jälkimmäisille radoille. Toisella radalla tykitettiin Nokin kanssa se, mitä meistä irtoaa. Ja meistähän irtoaa, kun tähdet ovat kohdillaan. 4,97m/s on ihan kova, vaikka agilityrata olisi miten suoraviivainen. Eikä se edes pelkkää suoraan juoksemista ollut. :)





Sunnuntaina myöhästyin ensimmäisestä rataantutustumisesta, kun unohdin kisakirjan oman seuran kentälle. Sain kuitenkin tutustua 2 minuuttia, mutta ei siinä ihan saanut radasta otetta. Homma meni ihan sekoiluksi. :D Toisella radalla puolestaan oli ihan hakusessa, millaisella ohjauksella Pika irtoaa ja millä ei. Tämä onkin nyt vähän tasapainottelua ja totuttelua, kun Pika alkaa olla ohjauksessa ja sitä pitääkin yhtäkkiä ohjata paikkoihin, joihin se on tähän mennessä aika holtittomastikin irtoillut. Nyt se katsoo ohjausta, eikä enää irtoakaan samalla tavalla.

Kolmannella radalla tehtiin hyvää yhteistyötä, kunnes valitsen takaakiertovalssin, vaikka on kiire. Eihän siitä ehdi seuraavaa putkea ohjaamaan oikein. Pika lukee sijaintiani juuri niin kuin sen tuossa tilanteessa kuuluikin lukea. Se kääntyy putkelta eri suuntaan kuin mihin oli tarkoitus, joten Pika kiertää putken ja A:n ja saapuu lopulta luokseni. Kieltoa ei kuitenkaan tullut, kun Pika ei ylittänyt esteen linjaa. Aikaa kuluu nelisen sekuntia ylimääräistä, joten ei pelkoa sijoittumisesta. :D Sekoilukohdan takia itse jämähdän seisoville jaloille ja oma rytmi hajoaa sen verran, että Pikan etenemisestä katoaa suurin raivo. Mutta me taisteltiin kaikesta huolimatta nolla! :)

Pikkarin raivarointia on aivan hykerryttävää seurata. Se ei ottanut itseensä sunnuntain kuumasta säästä, vaikka viime kesänä hyytyi herkästi kuumassa, ja olipa lopulta jopa niin raivarina ennen omaa suoritustaan, että jyrsi silmät päässä pyörien rannettani. :D Olenkin jo ehtinyt odotella, että missä kohdassa herra Raivarin nostatus menee siihen pisteeseen, että se ottaa hampaat käyttöön. Nyt se on saavutettu. :D Ei se lujaa pure, eikä pahalla, vaan nakertelee kaikella raivokkaalla ystävyydellään, ja minustahan se vain on ihan hirveän hauskaa, jos koiran kanssa pelin säännöt ovat siltäkin osalta selvät, että miten leikissä käytetään hampaita. "Myyn sut, kauhee koira, kuka sut muka ostaa hyi hyi hyi paha koira, myyn sut, jollekin myyn, koko koiran..." nostatin rannetta järsivää pienpetoa. Nähtävästi minua kuunteli joku muukin kuin Pika, sillä tuntemattomaksi jäänyt kanssakisaaja tuli kesken myyntipuheiden nauramaan, että vai meinaat koirasi myydä. No en myynyt. ;) Ensi viikonloppuna jatketaan ranteiden jyrsimistä Tsaukkilassa Turussa.

Lauantain paras rata

Sunnuntain paras rata

tiistai 10. toukokuuta 2016

superimies pika

En olisi sitä itse edes osannut ajatella, mutta kun Iina sen sanoi, niin tottahan se on: Pikkari ei enää tee vammapomppuja, kun sen lähettää takaakiertoon. Se tulee täysillä, pitkällä laukalla ja kiihdyttää kierron jälkeen. Se on iso muutos! Pikkari nimittäin on tähän asti aina tullut kohti takaakiertoon lähetystä täyttä hurmoslaukkaa, sitten TÖKS TÖKS!!!!! tukka hulmuten tehnyt vammapomput ja vasta sitten lähtenyt takaakiertoon. Se syö vauhtia ja aikaa ja rikkoo hyvää rytmiä. Mutta nyt se on kadonnut olemattomiin!

Muutenkin Pikkarin itseluottamus, vauhti, rohkeus ja tekemisen moraali on astunut pitkän laukka-askelen eteenpäin. :) Ja kaikki tämä on tapahtunut hirmu lyhyessä ajassa, huhti-toukokuun aikana. Eikä Pika wrOOooommannut putkeenkaan tänään, vaikka sellainen oli ihan kuonon edessä tarjolla. Se tuli ohjaukseen, irtosi, teki kontaktit hienosti, kääntyi, kiihdytti.. Aivan sairaan kivaa! :)

Eihän tämä kaikki kisoissa vielä tosiaankaan toimi yhdellä kertaa, vaan aina jostain vähän repsahtaa. :D Mutta ajan ja kokemuksen kautta saadaan kyllä ihan varmasti siirrettyä tämä hallittu, osaava, vauhdikas ja karjuvainen Kiljusen herrasmies myös kisakentille, olen ihan varma siitä.