sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

hylhylhyl - mutta hyvä mieli

Tänään haettiin Purinalta kolme radallista hyllyjä. Minna Räsänen oli tehnyt tosi kivat radat, mutta jokaisessa oli yksi putki sijoitettu niin, että suora linja vei väärään päähän. Ja kahdelta radalta sitten hyllytettiinkin juuri siinä kohtaa. Kolmannella radalla jään munimaan ja odottelemaan Nokia rintamasuunta kohti ihan väärää estettä, jolloin Noki kuuliaisesti lukee ohjaustani ja hyppää väärän hypyn ennen keppejä.

Jäi kuitenkin tosi hyvä mieli jokaisesta radasta. Nokin esteosaaminen ja radanlukutaito on niin hyvätasoista, että sen kanssa edelleen virheet johtuvat lähes poikkeuksetta minusta.

Ekalta radalta jäi ehdottomasti paras fiilis, koska siinä vekkaamalla sain Nokin väistämään lopulta putkea niin, että vaikka se oli suoraan kuonon edessä (ja sinne siis olisi pitänyt mennä) niin pelkällä liian voimakkaalla vekillä sain sen jättämään putken suun rauhaan. Lisäksi rata tuntui muutenkin siltä, että ehdin ohjatessani miettiä, mitä teen ja toimia ripeästi, mutta rauhallisesti ja hallitusti. Ennen puomia tajusin, että olen puolisen metriä jäljessä siitä, mitä rataantutustumisessa olin ajatellut, enkä pääse törkkäämään Nokia kunnolla takaakiertoon. Niinpä juostessa ehdin ajatella, että Noki osaa takaakierron käskyllä. En lähtenyt rynnimään ja painamaan väkisin kropalla Nokia, vaan valitsin käskyttää sen takaakiertoon ja sinnehän se sitten kuuliaisesti lähtikin ilman pienintäkään ongelmaa. :) Lisäksi ehdin takaakiertoon käskettyäni ajatella, että "nyt otan sen RAUHALLISESTI ja huolellisesti hypystä yli ja jatkan omaa liikettäni vasta sitten eteenpäin". Ja sekin toimi aivan tylyn hyvin. 8)

Tuo yksi ainoa hyppy ja sen hallittu ajatuksella tehty ohjaus sai puhkumaan hyvää mieltä, kun päästiin maaliin. Aivan huikeaa, että ehdin nykyään ajatella samalla kun ohjaan! :D Muutenkin tuolla radalla ehdin tietoisesti miettiä hyppysuorien aikana, että "pidä kädet rauhassa, älä huido, anna koiralle suoritusrauha". Saman ajatuksen ehdin käydä läpi kahdella muullakin hyllyradalla. :) Jes.

Jälkikäteen ajateltuna hyvää mieltä tuottaa myös se, että muistin putkilta katsoa koiraa. Muistin ottaa sen mukaani ja tehdä yhteistyötä. Lisäksi maltoin niistoissa rau-hal-li-ses-ti varmistaa, että Noki ei ota kieltoa vaan oikeasti noudattaa ohjaustani. Ja kaiken muun hyvän lisäksi uskalsin kolmannella radalla mennä kolmannen hypyn taakse tekemään pakkovalssia. Ei olla moista koskaan aiemmin kisoissa tehty, mutta hyvin se toimi silti. Nokin hyväksi on luettava jälleen luotettavat kepit ja putki-kontakti -erottelu kuten myös ylhäällä pysyneet 65cm korkeudessa kiikkuneet rimat. Muita rimoja kyllä sitten putoili, mutta kuusvitoset pysyivät. :D

Ensimmäisen radan video on eri kameralla, joten saan sen haltuuni vasta myöhemmin. Tässä kaksi jälkimmäistä rataa kuvattuna ikivanhalla kameralla, jossa kuvanlaatu on too-oo-odella huono.



maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pikachu treenaa

Pika pääsi tänään Ojankoon reenaamaan. Ja tänään tuli fiilis, että Pikalla oikeasti oli ensimmäistä kertaa käsitys siitä, että minä ohjaan ja Pika menee ohjauksen mukaan. :D Hyvin se sinkoutuu putkesta suoraan eteenpäin ja Maijalta sain erinomaisen ohjeen, kun meinasin alkaa kääntää treenissä Pikaa tiukasti putken jälkeen takaisin tulosuuntaan. Miksi ihmeessä alkaisin kääntää sitä nyt? Opetan putkijarrun sitten erikseen, sillä nyt se ampuu putkesta suoraan eteenpäin kohti palkkaa, jota ei näe mutta jonka se tietää tippuvan jostain kuonon eteen ennemmin tai myöhemmin. :)

Lisäksi tehtiin hyppysuoraa, johon lähetin Pikan "pyöräyttämällä" sen itseni ympäri ja sitten kohti edessä olevaa kolmen hypyn suoraa. Hyvin Pika pyörähtää ja lähtee heti sen jälkeen hakemaan edessä olevia esteitä. Se ei häiriintynyt yhtään siitä, että juoksin mukana.

Mainio pentu pentunen!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

"Tykkään siitä, kun mua rangaistaan!"

Pika on oikea tasmanian tuholainen. Kaikki pureskeltava on purkeskeltava ja vaikka ei olisikaan pureskeltava asia siinä kuonon edessä, niin pureskelempa silti.

Tämä sama pätee myös koirakavereihin. Niitä ei pureskella pahoin taka-ajatuksin, vaan kaikella rakkaudella. Eilen Arpa niittaili Pikaa kerta toisensa jälkeen lumihankeen ja vasten puuta. Ärinä ja karjunta oli melkoista, kun Arpa tuuttasi menemään oikein isän kädestä. Pika pisti hanttiin, minkä vielä hieman epävarmalta kehonhallinnaltaan kykeni - tosin muksahteli toistuvasti kyljelleen. Vaan eipä hätää, ainahan voi nousta uudelleen jaloilleen - ja sännätä puremaan juuri niittaamisen lopettanutta Arpaa hännästä. Ja sama alkaa alusta uudelleen.

Tänään Pika otti myllytystä vastaan Milkalta. Älli ja Tälli mylläsivät hangessa, mutta koska Milka on Pikaa jotakuinkin 10 kiloa painavampi, oli Pika jälleen fyysisesti alakynnessä ja vastaanottavana osapuolena. Ei haittaa! Taas voi ihan hyvin nousta hangesta ylös ja syöksyä ottamaan uusia iskuja. Myös Luka yritti antaa isän kädestä pikkupennulle, mutta Lukan miehisyys on niin epäuskottavaa, että Pika luuli Lukankin vain leikkivän. Todellisuudessa Luka kyllä ihan oikeasti yritti pistää omasta mielestään aika pelottavaa Pikaa järjestykseen, mutta uskottavuus ei vain riitä. Pika pompahteli takapuoli pystyssä Lukan ympärillä ja otti koko homman leikkinä, vaikka Luka sinkoili kohti kauhean (? ;) karjunnan kera ja yritti saada Pikan järjestykseen. Pikan mielestä Luka näytti olevan "KIVA ÄKÄINEN TÄTI JOLLA ON KASSIT!"

On se epeli tuo Pika. Mitä kovempi niitti, sitä kivempi leikki.

torstai 14. maaliskuuta 2013

"Tee tähän valssi.."

, sanoi Niinu.

"Joo, minä teen", minä puolestani vastasin.

Yritin ajatella sitä koiraa vasten tulevaa askelta ja samalla mielessä pyöri hämäränä se ajatus, että ei tule onnistumaan. En tajunnut, miten sen askelen jälkeen voin päästä okserilta ohjaamaan seuraavaan putkeen. Mutta jos Niinu sanoo, että valssilla mennään, niin sitten mennään.

Ja pieleenhän se meni.

"No.. Niin.. Nyt sinä jäit siihen hypylle tönöttämään.. Sen valssin pitäisi olla sellainen liikkuva valssi."

Ja siinä tuli avainsana. Ei siihen ollut siis tarkoitus mitään valssia tehdä, vaan liikkuva valssi. Ja onneksi ollaan Lehtosen Sannan kanssa harjoiteltu kyseistä ohjausta, joten ymmärsin heti, mitä meni pieleen. Pystyinkin sitten muuttamaan ohjaustani pyydetyksi ja homma sujui paljon paremmin.

En siinä kohtaa sitä asiaa sen enempiä ehtinyt miettimään, mutta kotimatkalla sitten taas kyllä ehdin. Ensinnäkin tuli mieleen se, että tässä korostuu syy, miksi ohjauskuvioilla sitten kuitenkin on ihan kiva olla nimiä - vaikka periaatteessa kaikki ohjaukset pohjaavat ihan muutamaan perusohjaukseen. Olisi vaatinut ihan erilaista selostusta siitä, millaista ohjausta Niinu tarkoittaa, jos ei olisi ollut tuota liikkuvan valssin nimeä käytössä.

Ja toinen ajatus.

Miksi halvatussa liikkuvaa valssiakin kutsutaan valssiksi? Oikeastaan kääntävällä valssilla ja liikkuvalla valssilla ei ole mitään muuta yhteistä kuin se, että molemmissa ohjaava käsi vaihtuu koiran edessä. Kääntävässä valssissa otetaan askel ponnistuspaikkaa kohden ja sen jälkeen askelet jatkuvat kohti seuraavaa estettä. Liikkuvassa valssissa puolestaan liikutaan koko ajan kohti seuraavaa estettä ja jos oikein ajattelin, se sopii tilanteisiin, joissa nimenomaan päätarkoituksena on se puolenvaihto eikä koiran linjaa tarvitse välttämättä kääntää juuri lainkaan.

"Tee tähän valssi" -ohje on siis tälläiselle aloittelevalle ohjaajalle ihan pikkuisen epäselvä. Nyt olen kaksi viikkoa takonut päähäni kääntävää valssia. Ja jatkossa täytyy valssikohdissa miettiä, haluanko tehdä kääntävän vai liikkuvan valssin.

Ugh. Opinpa tänäänkin jotain uutta. :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

seura-aktiivin viikot

Ranteessa on tuota pikaa jännetupen tulehdus tai vastaava ja niskat ovat jumissa jo nyt. Tulevien parin viikon aikana punnerretaan Maijan ja Allun kanssa seuralle kesän treenilukujärjestys. Jotenkin sairaalla tavalla tuo on kovin addiktoivaa puuhaa ja flow-tunne iskee välittömästi, kun palaset alkavat vähitellen muodostua ja loksahdella paikalleen. Vaan en kyllä ymmärrä, millä aivolihaksella 650 oppilaan ja 60 opettajan lukujärjestys tehdään - niin monimutkaista tämä 170 ihmiselle tehtävän lukujärjestyksen aikaansaaminenkin on.

Muuttujia, toiveita ja aikataulurajoitteita on niin paljon, että silmissä surisee. Mutta sitten, kun  yhtäkkiä huomaa, että punainen lanka on löytynyt ja sitä lähtee selvittelemään excel-taulukoiden uumenista, niin onhan se hienoa. Ainakin allekirjoittaneesta. ;)

Tänään tuijottelin taulukoita parisen tuntia ja kummasti hommaan pääsee taas sisälle puolen vuoden tauon jälkeen. Ryhmäkoot, säkäluokat, kouluttajien toiveet, kouluttajien treenipäivät, valmennusryhmäläisten treenipäivät, kouluttajien lukuisat (tai vielä useammat) koirat, treenaajien taitotaso... Muuttujat vilisevät silmissä, mutta aluksi varsin kaoottiselta näyttänyt excel alkaa taas tulla tutuksi. Maijan kanssa meillä on jo yhden lukujärjestyksen tekemisen verran yhteistyökokemusta, ja silloin viimeksi homma meni aivan järjettömän hyvässä hengessä flow-tunteessa leijaillen. :D Mailit sinkoilivat suuntaan ja toiseen ja face-keskustelu kävi kuumana. "Jos tän pistää tonne, niin sit... sithän tää menee sinne.. Ja hei! Hittovie tonne vapautui nyt tollanen." "Ja kato kun sä nyt pistit ton tonne, niin tää ryhmä mahtuukin tähän ja tää tyyppi pääsee tänne, mihin ei meinattu saada sitä mahtumaan!"

Eihän tämä ihan tervepäisen hommaa ole, se on myönnettävä. Aina joutuu tekemään kompromisseja ja kaikki niistä eivät luonnollisestikaan tyydytä kaikkia. Mini joutuu mediryhmään. Kouluttaja saakin maksiryhmän, vaikka olisi toivonut medejä. Jatko1-ryhmäläisten ryhmä on ihan täynnä ja yhdelle pitäisi vielä löytää paikka - ja mielellään tietenkin tiistaista kello 18 ja 20 välistä - jossa ei sitten olekaan ainoaakaan jatko1-ryhmää vaan pelkästään pennut ja kisaavien ryhmät. Ja sitten tuijotellaan lukujärjestystä taas niin, että niskat jumiutuvat - kunnes kompromissi jostain taas löytyy. Jne jne jne.

En kuitenkaan osaa ottaa kompromisseista mahdollisesti aiheutuvia harmistuksen tunteita henkilökohtaisesti, sillä käytännössähän minä olen vain "kone", joka järjestää sekaisin olevan aineiston, jossa kaikki rajoitteet, määritykset ja arvot ovat jo valmiiksi olemassa - minä vain siirrän jokaisen osasen sille paikalle, johon se rajoitustensa ja ominaisuuksiensa puolesta kuuluu.

En niin kovin paljon seuratoiminnasta välitä noin periaatteellisella tasolla, koska kokemukset yhdistyspuuhista ovat osittain hirmuista paskaa. Mutta tämä tälläinen on kyllä mukavaa. (Ei, ei mulla ole kuumetta. Ja kyllä. Kyllä mun lääkitys on ihan kohdillaan.;)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

valssia valssia vaan

En halua millään antaa periksi typerän haastavan inhottavan kivan ällöttävän valssin kanssa. Ja tänään tuli ensimmäistä kertaa sellainen tuntuma, että pääsin jotenkin purkamaan sitä väärää asetusta, joka aivoihin on taottu vuosien aikana. Löysin netistä Cleanrunin footwork -videon, joka naksautti jotain muutosta liikkeelle. Tajusin nimittäin, että ihan turha keskittyä yhtä aikaa käsiin ja jalkoihin, jos siihen ei vain kykene. Niinpä päätin tänään jättää Kolan treeneissä ohjauksesta kädet kokonaan pois.

Päätin ajatella, että valssi on jalan painallus, jonka teen oikea-aikaisesti ennen kuin Kola ponnistaa hypylle ja askellus tapahtuu siivekkeen luona jotakuinkin koiraan päin. Toki niiaukset ovat tällä hetkellä tosi korostuneita, mutta tuollaista tässä nyt tarvitaan, kun haluan päästä irti vanhasta tavasta. Tuosta pystynee ajan kanssa muovaamaan hienovaraisemman ohjauksen, kunhan saa ajoituksen ja paikan ja suunnan ensin haltuun (ilman niitä typeriä käsiä).

Hidastettujen videoiden katsominen on todella mielenkiintoista ja ne avaavat ajoituksen merkityksen ihan uudella tavalla. Lisäksi videosta pääsi näkemään, miten koiran vauhtiin vaikuttaa ajoissa ja päättäväisellä äänensävyllä annettu putki-käsky. Kola suorastaan ampuu eteenpäin käskyn kuullessaan ja käskyn antohetken todellakin huomaa, vaikkei videossa ole ääntä.

Takaperinaskeleita on edelleen, mutta en enää sipsuttele epävarmasti - ja uskallan lähteä liikkeelle huolimatta siitä, että ohjaan Kolaa! Jesh!


hitaaaaaaasti

Kun nyt pääsin hitaiden videoiden makuun, niin tässä Nokin kepit slowmotionina. Mököön verrattuna Noki tekee aavistuksen hitaammin ja ero näyttäisi kahden slowmotionin perusteella tulevan siitä, että videoidussa suorituksessa Mökö "kauhoo" kaksi viimeistä väliä. Eli laskee vain toiselle tassulle painon. Eroa on vain maksimissaan pari kymmenesosasekuntia, mutta joka tapauksessa kauhominen näyttäisi tehokkaammalta.




Ja täällä Mökö ja Noki rinnakkaisissa videokuvissa.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

aurinkoisen sään ulkoilijat

Erittäin erinomainen sää, kolme puuhakasta koiraa ja kamera = hyvä lenkki :)
Loput kuvat TÄÄLLÄ

perjantai 8. maaliskuuta 2013

valssia ja kontakteja

Käytiin isojen poikien kanssa vääntämässä tänään uudelleen valsseja. Aika todella vaikeaa, ei voi muuta sanoa. En meinaa millään ehtiä tekemään ajoissa valssia, vaan aina valuu. Etenkin alussa jäin jotenkin munimaan hypylle, jolloin kiire oikein korostui. Eipä tuo pyöriminen ja valssin merkkaaminen edelleenkään tunnu omalta jutulta.

Lisäksi testailin huvikseni videokameran hidastettua videokuvaa. Hidastetusta videosta huomaa, miten hemmetin tiiviisti Noki tekee ensimmäisenä olleen takaakierron. Se ponnistaa hypylle siivekkeen jalkojen kohtalta eikä milliäkään kauempaa kuin on pakko. Hypyn päällä kylki hipoo rimaa, mutta eipä rima pudonnut kertaakaan. :O

Pika oli mukana, joten pääsi tekemään muutaman kerran kontakteja - ja kun putki sattui sopivasti olemaan juuri A:n edessä, pääsin testaamaan, miten Pika reagoi putkeen ohjaamisen jälkeen palkkaamisella. Toimi erittäin hyvin. :) Hidastetuissa videoissa näkee, millaisen kettuloikan Pika tekee palkkalelulle. :D Takanaleikkaus putkelle ei häiritse kuten ei myöskään nenän eteen pudotettu palkkalelu.




torstai 7. maaliskuuta 2013

kotimatkalla - tarinaa valssista

Treenien jälkeen kotimatka kestää Niinulasta sen puolisen tuntia. Siinä ajassa ehtii aina ajatella kaikenmoisia.

Tänään ajattelin muun muassa sitä, miten yksityiskohtaiseksi hiomiseksi agilitykin muuttuu, kun haluaa oppia koko ajan lisää. Niistossa on merkitystä, kumpi jalka on edessä ja kumpi takana. Valssissa ei enää tärkeintä todellakaan ole se, että ohjaava käsi vaihtuu ja ehdin jotenkin kalastella koiran jostain mukaani. Tärkeintä siinäkin on oikean jalan oikea-aikainen oikeaan suuntaan tapahtunut askellus, jonka jälkeen toisen jalan sijoittaminenkin on tiettyjen ehtojen mukaista - jos siis haluaa tehdä valssin oikein ja niin, että koiran eteneminen on optimaalista. Toki valssin voi ajatella vain puolenvaihdoksena, jossa pyörähdetään mahdollisimman nopeasti ja sitten jatketaan juoksemista. Mutta pohjimmiltaan valssi ei ole sellainen. Siksi on hassua, että se opetetaan ohjauksista ensimmäisenä ja sitten siirrytään muihin ohjauksiin hyvin nopeassa tahdissa. Olen tehnyt väärin valssia nyt ainakin kolme vuotta, joten vanhasta on aivan sairaan vaikeaa päästä eroon. 

Ajattelin tuossa kotimatkalla äsken, että tarvitsisin tähän saumaan oikeasti kolme aikuista koiraa, joiden kanssa voisin hioa valssia. Tai neljä koiraa. Tai viisi. Miksei kuusikin. Niin monta koiraa, että voisin koko tulevan viikonlopun hioa valssia niin kauan, että saan edes aavistuksen verran muutettua väärin opittua valssia oikeaan suuntaan. Tässä nimittäin ei missään nimessä lopu minun motivaationi tai jaksamiseni kesken - kyse on siitä, että koiria ei voi pistää hyppimään esteitä loputtomasti. Halu ja mielenkiinto oikean suorituksen oppimiseen on polttava. Haluan ihan aikuisten oikeasti oppia liikkumaan sujuvasti ja optimaalisesti. Mutta siihen tarvitaan niin monta toistoa, että koirien jaksamisen rajat tulevat vastaan.

Lisäksi ehdin miettiä sitä, mitä kaikkea tässä viikon sisällä olen valssista oppinut. Olen tehnyt valssin alusta alkaen aivan väärään suuntaan ja se on tatuoituneena aivoihini ihan väärin. Jostain syystä olen tietämättäni opetellut valssaamaan hyppyä kohti, vaikka oikea suunta on koiran ponnistuspaikkaa kohden. Niinpä valssini oikein tuuppaa koiraa eteenpäin kääntymisen sijaan. Minun pitäisi siis olla koiraa kohden jo ennen kuin se ponnistaa. Helpommin sanottu kuin tehty.

Nyt tiedostin myös sen, että paitsi valssin rintamasuunta, myös valssin paikka on taottu päähäni ihan väärin. Jotenkin - jälleen tietämättäni ja ajattelemattani - olen ajatellut, että valssi tapahtuu hypyn edessä. Ja nyt se ajatus toki tuntuu aika oudolta, kun ryhdyin asiaa Niinun ohjeiden ja korjausten jälkeen oikein pohtimaan. Miten halvatussa minä voisin olla hypyn edessä, jos koiran on tarkoitus hypätä se hyppy? Valssin pitäisi siis tapahtua siivekkeen "luona". (En tiedä, miten sen sanottaisin oikein..) Minun pitäisi siis jättää rima vapaaksi ja pelkästään oikeasuuntaisella askelella, rintamasuunnalla ja kädellä osoittaa koiralle sieltä siivekkeen luota ponnistuspaikka.

Joo-o.

Olen aika varma, että 95% agilityn harrastajista selviää harrastamisesta ilman tälläisiä pohdintoja. Ehkä vielä huomattavasti suurempikin osuus.. Ikävä kyllä - tai onneksi - tai miten sen nyt ajatteleekin - olen oman kroppani kanssa niin ei-sujut, suuntavaistoni on niin olematon ja liikunnallinen taustani niin vähäinen, että minun pitää ajatella jokainen liike tietoisella tasolla, jotta voin muuttaa huonosti tehtyä paremmaksi. Siksi puolen tunnin kestoinen pohdintamatka treeneistä kotiin tulee erinomaiseen saumaan: kaikki korjaukset ovat vielä tuoreessa muistissa ja aivoissa surraa paljon ajatuksia.

Tulevana viikonloppuna aion mennä treenihallille tutustumaan valssiin ihan uudelta pohjalta. Jospa vaikka ihan ilman koiria vääntyilisi ja kääntyilisi ja yrittäisi muuttaa jotain aivoihin väärin koodattua.

Toivottavasti onnistun edes pikkuriikkisen.

pentu pentunen treenaa

Käytiin tänään siirtämässä rengastreeni oikeaan ympäristöön aksahallille. Jo pihassa huomasi, että pentu pentusella oli snadisti kierroksia moottorissa. Suostui sentään kakkaamaan ulos, kun tiesi, että sisälle ei ole asiaa ennen kuin tietyt asiat on hoidettu ulkona. Kun päästin hihnasta irti hallin pihassa, Pika loikki hallitsemattoman näköisesti nelitassusinkoiluna hallin ovelle pönöttämään. Ja kun oven sai raolleen, pentu pentunen pinkoi keskelle treenihallia ja karjui mennessään. :D Ilmeisesti laji on vienyt pentusen mukanaan jo nyt. ;)

Pistin renkaan tarjolle maahan ja Pika ryhtyi välittömästi tarjoamaan sen läpi menemistä. :) Fiksu otus, kuten sanottua. Varmasti monta kertaa fiksumpi kuin kenenkään muun pentu koskaan ikinä milloinkaan ja missään aiemmin.. ;) :D Renkaan lisäksi Pika yritti useampaan otteeseen ehdotella myös kameratelineenä toimineen siivekkeen kiertämistä palkan arvoiseksi tempuksi.

Harmi, että kamerasta loppui akku siinä kohtaa, kun rengastreenin jälkeen nostin renkaan sivuun ja virittelin lattialle speedbumpit ja siivekkeet. Oli nimittäin hykerryttävää katsella, miten Pika surffasi hallissa kuin Linnanmäellä. Se kipusi A:lle tekemään 2o2o:ta - ja tätä ei olla koskaan vielä edes testattu. Kunhan tosta noin vaan meni ja yleisti treenin siihenkin esteeseen.. Se juoksenteli siivekkeiden ympäri ja hakeutui speedbumpien yli. Tarjosi siis vähän sitä tätä ja tuota, että saisi lelun lentämään. Jesh! :) Ja huippua oli huomata myös se, että kun pentu pentunen pönötti A:n kontaktilla, se myös pysyi siinä, vaikka heitin lelun sen eteen palkaksi. Sinkoutui kontaktilta liikkeelle vasta käskyllä ja tekemisessä oli ihan erilaista rakettimoottoria, kun palkkana oli lentänyt lelu. :)

Todella palkitsevaa huomata, että Pika on jollain tasolla ainakin jo oppinut sen, että kannattaa tarjota ja yrittää ja kokeilla kaikenlaista. Kannattaa lähteä minun luotani myös poispäin. Tämä on palkitsevaa erityisesti siitä syystä, että maanantaina Vuokkosilla Pika oli aika vahvasti kädessä kiinni. Ehkä kyse maanantaina oli siitä, että Vuokkosilla ei olla päästy treenaamaan kuin kai kerran aiemmin, joten Pikalle ei heti auennut, että mistä tässä on kyse. Tai sitten se ei ole niin fiksu kuin antaa ymmärtää olevansa. (Mahdoton vaihtoehto. ;) ..tai sitten se on vasta kakara, jolle kaikki on vielä kovin uutta..

Videolla naurattaa erityisesti se hetki, kun Pika tarjoaa jotain tekemistä ja sen jälkeen juoksee renkaan taakse takaseinää tuijottamaan. "Tänne kun juoksi, niin siitä taisi tulla palkka!!"


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

monisyinen treeni

Tänään aloitettiin Pikan kanssa treeni, jolla on tarkoitus saada aikaan monenlaisia juttuja.

Ensinnäkin:
Vauvarenkaalla on tietenkin tarkoitus oppia hakemaan renkaan muotoa.

Toiseksi:
Tarkoitus on opetella yksin esteelle hakeutumista ja irtoamista, omatoimisuutta ja estevarmuutta siis.

Kolmanneksi:
Tarkoituksena on oppia työtapa, jonka kautta kesällä/syksyllä aletaan harjoitella keppejä - eli 2x2 -systeemin alkeet.

Miten tämä kaikki opitaan yhdellä kertaa?
Siten, että ensin naksuttelin ehkä viitisen kertaa renkaan läpi juoksemisesta ja naksusta putosi maahan namia syötäväksi. En siis houkutellut tai etupalkannut, pelkästään naksuttelin. Sitten vaihdettiin leluun. Pika tajusi heti, että renkaalle kannattaa hakeutua, joten pääsin palkkaamaan sen itsenäisesti eteenpäin hakeutumisesta ja renkaan suorittamisesta nenän eteen kuin taikaiskusta taivaista putoavalla lelulla. Sitten riehuttiin, riehuttiin ja riehuttiin lisää.

Toistettiin harjoitusta muutamia kertoja ja Pika alkoi tarjota renkaan läpi juoksemista erittäin taitavasti.

Pika alkoi hakeutua renkaalle (tavoite1) minusta poispäin (tavoite2) ja ryhtyi aktiivisesti varautumaan siihen, että samalla hetkellä renkaan läpi menemisen kanssa eteen putoaa lelu (tavoite3) ja alkaa riehu. :) Fiksu Pikachu! :)

"Anteeks, mut..

..onks noi KAIKKI koirat sun?! :)"

"On kyllä. :)"

"Oho! Ihanan paljon koiria! No niin, jatkatte kauniisti matkaa sitten vaan! Oijoi! :)"

--------

"Anteeks, mut saanks mä kysyy.. :)"

"Kysy pois vaan. :)"

"Ni että mitä koiria noi oikein on? :)"

"Espanjanvesikoiria."

"Jaahas! Ja tuo yksi on selvästi pentu! :)"

-------

..ja sitten melko lukematon määrä yhtään häpeilemättä tuijottaen ja höhlä kevätvirnistys kasvoillaan äimisteleviä puhumattomia ihmisiä...

Auringon määrä näyttäisi korreloivan puhumaan pysähtyvien ihmisten määrän kanssa. Ehkä ollaan pimeällä jotenkin epämääräinen karvainen ja 14-jalkainen möykky, jolle ei uskalla alkaa puhua? Tuijottajia totta totisesti riittää pimeälläkin, mutta valoisalla sekin korostuu. En ole siihen yhtään tottunut, vaikka Pika saapui jo nelisen kuukautta sitten, joten minua hymyilyttää edelleen aiheuttamamme hämmennys.

Toisaalta otan tuijotukset vastaan tällä hetkellä myös hienoista ylpeyttä tuntien, sillä pojat ovat alkaneet kulkea hihnassa varsin mallikelpoisesti. Kolmen rintamana tallustavat Mellunmäen metroaseman vilinässä kuin mikäkin caesarmillanilainen lauma. :D (No, rehellisyyden nimissä on myönnettävät, että eivät hihnalenkit ihan aina sellaisia sujuvan letkeitä vielä ole.. ;) )

Metsässäkin toimivat tänään neljän ulkoiluruuhkassa yllättävän taitavasti. Vastaan tuli metsäpolun mutkan takaa isohko koira, josta Kola sitten alkoi haukkumalla ilmoittaa. Ei mennyt kuitenkaan koiran lähelle, vaan pysähtyi niille tassunsijoilleen, josta koiran huomasi. Kutsuin Kolan pois ja Kola totteli lähes epäröimättä - ja tämä on Kolalta suuri edistysaskel. Noki ei edes aikonut mennä katsomaan ja Pikakin sanoi vain "VUHVUH!" ennen kuin kääntyi minun kanssani palaamaan tulosuuntaan kohti edellistä polkujen risteymää, ettei tarvitse minun tai sen toisen tulijan astua litimärkään, reiteen asti olevaan hankeen väistämään. Kola toisti saman toiminnan myös seuraavan vastaantulijakoirakon kanssa ja jälleen lauma kääntyi lopulta minun mukanani palaamaan ja tekemään tulijalle tilaa. Pika tosin kävi tätä kyseistä koirakkoa moikkaamassa ihan nenätysten eikä vastaantulija sitten karjaissut koiraani pois, vaikka huutelin ohjeita, että "Ärjäise se kauemmas." Höh. >:( Olisin totisesti kaivannut siinä kohtaa reipasta PERKELEttä tältä saapujalta. Täytynee lavastaa tilanne, jossa Pika karkaa tulijan luo ilman lupaa..

Jos paskansyöntikekkereitä ei lasketa, niin ulkoilu sujuu oikein mukavasti kolmenkin koiran kanssa. Kakkakekkereistä minun hermoni kiristyvät ja yritän olla silmät selässäkin, jotta sellaiset eivät pääsisi edes alkamaan. Kuitenkin joka metsälenkillä kerätään niin monet muiden jättämät kakat parempiin suihin, että meidän pitäisi saada joku Mellunmäen puhdistus -mitali..

maanantai 4. maaliskuuta 2013

mussu-Kola ja kumppanit treenaa

Takanaleikkaukset alkavat Kolan kanssa vihdoin sujua. Ja ylläripylläri sujuminen on aika pitkälti kiinni minusta. Jos rytmitän liikkeeni niin, että vauhti kiihtyy kohti leikkausta, mutta Kola pääsee silti ohitseni, leikkauksessa ei ole pienintäkään ongelmaa. Mutta jos olen liian edellä ja joudun himmailemaan, leikkaus menee aika lörinäksi. Toki Kolalla on ollut myös itsellä hankaluuksia sen kanssa, ettei se halua hypätä minun linjani kanssa ristiin, mutta nyt kun siitä on päästy yli, kaikki riippuu minun liikkeeni rytmistä.

Kola teki tänään myöhäisiltatreenissä siis takanaleikkausta ja vauhtiympyrää ja muutamia valsseja. Kola taipuu valsseihin tosi tosi mainiosti, kun vain olen ajoissa. Se osaa kasata itsensä ja ponnistaa oikeaan suuntaan. Jesh. :) Kolalle sopii todella hyvin tämä ryhmien vaihto. Saan myöhäisillassa treenata sen kanssa pieniä juttuja, joissa Kola saa paljon onnistumisia ja PALJON kovaa vauhtia. Parissa viikossa on siis saatu takanaleikkaus kuntoon, joten nyt voidaan siirtyä muiden haasteiden kimppuun yksi kerrallaan. :)

Noki teki alkuillan treeneissä kahden vierekkäisen hypyn treeniä, jossa ei saanut lähteä takaakiertoon. Eli ei saanut tehdä sitä, mitä Niinulassa on tapahtunut kerta toisensa jälkeen. Ja hommahan sujui ihan todella mallikkaasti, kun itse vaan juoksin epäröimättä ja varmistelematta ETEENPÄIN. Pitäisi olla tosi paljon Nokia edellä, niin silloin se ei takuulla lähde takaakiertoon. Ja lisäksi pitäisi nähdä, että jos ei ole mahdollista ehtiä edelle tälläisessä tilanteessa radalla, niin sitten valitaan joku muu ohjaus.

Pikan kanssa harjoiteltiin minusta pois päin suuntautuvan liikkeen palkkaamista ja kolmea hyppyä kuvan osoittamalla tavalla. Pika teki oikein mainiota työtä, kun maltoin olla huitomatta käsillä. Kun muistin pitää kädet kropan lähellä ja keskittyä ohjaamaan vain oman liikkeen ja kropan suunnalla, homma toimi. Ryhdytään harjoittelemaan esteille hakeutumista ja minusta irtoamista  paljon lisää. Tällä hetkellä tosi kivaa nimittäin olisi karjua ja pyrkiä haukkaamaan minua lahkeesta tai hihasta. Huoh. ;)

niin siinä kävi..

..että kaikki kulmahampaat on nyt vaihdettu. Eilen vielä napakasti kiinni ollut viimeinenkin yläkulmuri on vuorokauden sisällä pudonnut matkasta.

Hyvä!

lauantai 2. maaliskuuta 2013

R&R&A&K&N&P

Kola, Ronja ja Remu muodostivat sopuisan lauman jo puoli vuosikymmentä sitten. (Kauhea, miten aika juoksee!) Sitten lauman jatkeeksi tuli Noki. Remu ja Noki harrastivat kahden kerroksen juttuja, kunnes nipsnaps sai unohtamaan moiset hölmöilyt. Kola oli ehdoton pomo, vaikka kastroitiinkin ennen Remua.

Sitten lauma kasvoi parin vuoden tauon jälkeen Arpalla. Kola pyöräytti pikkuneidin laumaan omalle paikalleen ja muistutti ärjäisemällä paikan sijainnista pariin otteeseen. Sopuisuus ei kadonnut mihinkään, sillä Kola on niin ehdoton pomoudessaan, että Arpa mukautui tilanteeseen ns. "kertalaakista".

Ja kun Pika saapui, ei tullut edes mieleen, että lauman järjestys voisi mitenkään seota tai että uusi jäsen voisi aiheuttaa mitään muutoksia selvissä sävelissä. Eikä aiheuttanutkaan. :)

Tänään Husössä ulkoili ehkä maailman sopuisin vesikoiralauma. Kola on edelleen täysin ehdoton pomo, jonka sana on laki ihan jokaiselle alamaiselle. Arpa ei ryhdy niittaamaan Pikaa, koska Kola ei siedä laumassaan epäsopua: pahat sanat sallitaan vain ja ainoastaan Kolalle. Noki ja Remu puolestaan ovat alkuvuosien humppaamisen unohtaneet ja laumahierarkiassa lienevät yhtä korkealla portaalla - ja kumpikin mitä ilmeisemmin on omaan sijoittumiseensa erittäin tyytyväinen. Ronja on Kolan alapuolella hyvänä kakkosena ja Pika ja Arpa tasaväkisinä pentukastin jäseninä.

Pika sai Arpasta kauniita hammashymyjä irti, kun rouskautteli kerta toisensa perään pikkuneitiä hännästä. Pikaa pienet hymyt eivät kuitenkaan voisi vähempää järkyttää, sillä Kolan kurissa ja nuhteessa elävänä se osaa kyllä tunnistaa tilanteet, joissa hengenlähtö tuntuu olevan lähellä -  ja toisaalta ne tilanteet, joissa voi vielä jatkaa ärsyttämistä.

Aurinko paistoi ja hanki kantoi kuutta riemukkaasti ympyrää juoksevaa koiraa. Voiko parempaa ollakaan? :)