lauantai 30. kesäkuuta 2012

mökkeilyn jälkeen

Käytiin Kolan ja Nokin kanssa Haminassa Maijan mökillä. Paikalla puuhailivat Maijan, Annan ja Empun lisäksi Kola, Noki, Nero, Neva, Mökö ja Nemi. Pieneenkin mökkiin mahtuu yllättävän paljon piskejä, eikä Kolakaan hermostunut sisätiloissa. Ulkona hermo sitä vastoin kiristyi kaksi kertaa, kun Kola olisi halunnut vahtia omakseen valitsemaansa keppiä muilta koirilta. Ikävä emäntä sitten lopulta kielsi Kolalta kaikki keppipuuhat.

Mökkeilyn päätteeksi Anna pisti Neron etsimään metsästä kännykkäänsä, mistä palasi mieleen, että Kolahan hallitsee saman homman. En ollut muistanut koko puuhaa pitkiin aikoihin. Testattiin ensin minun kännykälläni. Hyvin toimi ja Kola merkkasi löytönsä vauhdikkaasti. Löytyipä metsästä sitten myös Annan piilotettu kännykkä. :)

Ja koska Kola ilmiselvästi pitää tuosta touhusta, tehtiin harjoituksia myös kotiuduttuamme. Kola on tähän mennessä etsinyt vain kännyköitä ja avaimia, joten uutena juttuna videolla etsitään kangasta. Ennen videoinnilla tapahtuvaa etsintää oltiin jo tehty muutama helppo toisto. Videolla etsittävän kangaspussukan heitin muutamia minuutteja ennen itse etsintää Kolan huomaamatta kauas kävelemästäni reitistä. Sen jälkeen kierrettiin laaja ympyrä ja palattiin "takakautta" 50-100 metrin päähän löydöstä. Käskystä Kola lähtee etsimään ja pysyy kiinni tehtävässä, joskin tarvitsee kerran vahvistuskäskyn. Hännän vispauksesta huomaa myös sen hetken, kun Kola saa ensimmäisen kerran vainun löydöstä. Ja erinomaisesti työmies merkkaa lopulta löytönsä. :) Taitava piski!


keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

öisiä ajatuksia

Kolan kanssa kisaaminen ja tekeminen ylipäätään on aika kuluttavaa. Kola tekee kaiken niin suurella volyymillä ja isoilla, nopeilla reaktioilla. Sen mielialat ikään kuin ovat kovin äärimmäisiä ja sen moottorista löytyy ulottuvuuksia, joita Nokissa ei ole. Siis molempiin suuntiin. Kylmäkäynnissä moottori todellakin käy vain hädin tuskin ja jos siinä vaiheessa liikaa yrittää kiihdytellä, Kola paineistuu ja sulkeutuu kuplaansa. Hallinta katoaa. Etenkin kylmäkäynnistä lämmittely on tasapainottelua, sillä jos moottori hehkuu punaisena, katoaa hallinta silloinkin. Lisäksi Kolan palkkaaminen radan jälkeen on vielä ihan hakusessa. Se ei palkkaudu yhtään paikallaan olevasta lelusta - ja lelun heittäminen on kisatilanteessa täysi mahdottomuus. Täytyy varautua jatkossa nameilla.

Nokin kanssa toimiminen on todella täydellisen erilaista. Noki huolehtii itse omasta moottoristaan. Moottori hyrähtää aina kierroksille, kun sitä tarvitaan, eikä koskaan tapahdu ylikuumenemisia. Kylmäkäyntitilaa ei ole olemassakaan, vaan Nokin moottori hyrisee lämpöisenä niin pienillä kuin suurillakin kierroksilla. Lisäksi Noki palkkautuu mistä tahansa, mitä se saa ottaa suuhun tekemisen päätteeksi. Se lussuttaa palloa viisi minuuttia onnesta soikeana ja on sen jälkeen laskenut moottorin hyrinän sille tasolle, että on valmis juomaan vettä. Sitä ennen on ihan turha edes yrittää. ;)

En olisi tätä eroa edes tullut ajatelleeksi, ellen olisi eilen HSKH:n kisojen jälkeen tehnyt myös Nokin kanssa ykkösluokan ekaa rataa. Noki oli istunut pitkälti koko illan autossa ihan hiljaa. Takakontti oli auki, mutta kaltereiden läpi ei kuulunut karjuntaa. Noki tuijotteli hiljaa mekkalaa ympärillään. Kun hain sen kisojen jälkeen kentälle, moottorin kierrokset olivat jo sitä luokkaa, etteivät jalat pysyneet maassa, vaan Noki ponnisteli kasvojeni tasolle tämän tästä. Otin Nokin hihnasta ja istutin sen lähtöpaikalle. Noki puhkui ja pullisteli koko illan padottua intoa, mutta oli siitä huolimatta täysin hallinnassa. Kun päästin sen etenemään, homma sujui kuin tanssi. Pystyin itse rentoutumaan ja keskittymään omaan liikkumiseeni. Kolan kanssa lähes kaikki keskittyminen menee Kolan liikkumiseen.

Toki eroa poikien välillä korostaa myös se, että Nokin kanssa tiedän, mitä se osaa ja mitä se ei osaa. Tiedän, missä kohtaa voin luottaa sen taitoihin ja missä kohtaa minun pitää ottaa enemmän vastuuta etenemisestä. Esimerkiksi kepeille ja kontakteille en mene söhläämään, koska ne ovat Nokin reviiriä ja sen vastuulla olevia hommia. Minun vastuullani on vain näyttää, mihin rata etenee. Kolan kanssa en ole lainkaan varma, mitä se oikeastaan hallitsee ja mitä ei. Miten vahvasti pitäisi ohjata ja auttaa? Milloin se pystyy lukemaan rataa edessään ja milloin ei?

Noki tuntuu paperiliidokilta, jonka ohjaaminen on kevyen kevyttä. Puhaltelen tuulensuuntia ja Noki reagoi. Kola ei tunnu enää junalta, mutta se tuntuu farmarimalliselta hieman raskasrakenteiselta 80-luvun autolta. Siis sellaiselta, jolle piti antaa "ryyppyä" käynnistettäessä. Ja jos ryyppyä antoi liikaa kylmälle autolle, käynnistäminen vaikeutui tai muuttui mahdottomaksi.

Ehkä Kolan kanssa tekeminen tästä edelleen helpottuu ja muuttuu vaivattomammaksi. Tai sitten ei. Mutta joka tapauksessa sen kanssa tekeminen on hauskaa ja palkitsevaa, ehkä juuri tuosta haasteellisesta moottorista johtuen. :)

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kolan kisatauko päättyi

Helmikuun jälkeen ollaan treenattu erityisesti keppejä ja ylipäätään kisanomaisen suorituksen tekemistä. Ja tietysti haettu yhteistä säveltä.

Ja täytyy sanoa, että yhteistä säveltä on todellakin alettu myös löytää. :) Enhän minä vieläkään osaa ennakoida radan Kolalle haastavia ja helppoja paikkoja lähellekään yhtä hyvin kuin Nokin kanssa, mutta sentään pystyn jo ohjaamaan pitkiäkin pätkiä Kolaa ihan sujuvasti.

Tänään Ojangossa saatiin kahdelta radalta kummaltakin kymppi ja -9,8 sekuntia ja -4 sekuntia. Ekalla radalla Kola teki lentokeinun (mutta eipä tehnyt enää uudestaan, kun kisojen jälkeen testasin radan alkua uudelleen :) ja pudotti riman. Toisella radalla takaaleikkaus ei sujunut (ja se meneekin treenattavaksi, kun on Kolalle vielä aika vieras ohjaus), joten siitä tuli kielto, ja sen lisäksi kepeillä luotin liikaa siihen, että Kola osaa hakea kepit, vaikken mene auttamaan. Vauhtiakin oli kovasti paljon keppejä lähestyttäessä.

Mutta kontaktit sujuivat MAINIOSTI, Kolan tekemisen meininkin oli kerrassaan upeaa, Kolan kuppi ei kipsahtanut nurin, vaikka tehtiinkin virheitä radalla ja rimojakin putosi vain yksi. Hyvä Komppunen! :)

maanantai 25. kesäkuuta 2012

omatoimitreeniä

Käytiin Maijan, Nemin ja Mökön kanssa piiiitkästä aikaa treenailemassa.

Tämän päivän juttu olivat erikoishypyt, kepit ja kontaktit.

Tehtiin okseri-rengas-muuri -hyppy-yhdistelmää Nokin kanssa niin, että ensin hypyt olivat suorassa linjassa ja lähetin Nokin itse sarjaa tekemään. Sen jälkeen vaikeutin vähä vähältä siirtämällä rengasta vaikeampaan linjaan ja vaikka rengas lopulta oli niin, että Noki todellakin joutui ihan itse hakemaan renkaan ja muurin, niin kerta toisensa jälkeen Noki teki hyppysarjan lähettämällä hienosti ja itsenäisesti. Ainoastaan niillä kerroilla, kun menin kutsumaan kolmen hypyn taakse Nokia, meni renkaalle ponnistaminen ensin pieleen ja seuraavalla suorituksella muurista putosi palikka. Noki kuitenkin korjasi suorituksensa ja lopulta homma sujui myös kutsuttuna. :)

Kolakin suoriutui samasta sarjasta yllättävän mainiosti, ei nimittäin olla okseria tehty varmaan vuosiin - eikä sen puoleen yhdistelty erikoishyppyjä kyseisellä tavalla kai koskaan aiemmin.

Kepit sujuvat Kolalta jo tosi mainiosti. Ainoastaan kepeille jarruttaminen oli vähän hakusessa. Ei oikein voi ryysätä täysillä ensimmäiseen väliin, jos haluaa osua vielä toiseenkin väliin.. :D Kontakteillakin Kola alkaa olla lähes yhtä luotettava kuin Noki!

Huomenna Kola pääsee kokeilemaan kisahermojensa kestävyyttä Ojangossa kahden startin verran. Ylihuomenna Noki menee näillä näkymin yhteen starttiin Purinalle ja torstaina kahteen starttiin Ojankoon. Maanantaina lienee taas Kolan vuoro Purinalla ja viikko siitä jälleen Nokin vuoro purinoida. :)

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

..noki and his balls..

Noki yllätti ryhtymällä puhumaan englantia.


(Tätä Noki harrasti kerta toisensa jälkeen juhannuksena mökillä. Lelut oli pakko tunkea Missen suuhun, koska ei se ääliö muuten tajunnut olla niistä yhtään kateellinen saati että olisi muulla keinoin edes yrittänyt ottaa niitä Nokilta pois.)

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Jennan treeneissä

Ei yllättänyt varmaan ketään, että tänään kouluttajien treenien aiheena oli minien SM-finaalirata. :D Jennan Neon otti hyllyn todella yllättävällä putken yli hypyllä heti kolmannelta esteeltä, joten käytiin se kohta melkoisen tarkasti heti treenien alussa sanallisesti läpi. :D

Tutustuttiin rataan yhdessä ja Jenna kertoi, miten oli itse suunnitellut tekevänsä radan. Monissa kohdissa olisi kyllä jäänyt itseltä keksimättä nuo ohjaukset (kuten alun vastakäsiohjaus putkeen, persjättö puomi-hyppy-hyppy-putken jälkeen olleelle hypylle ja vastakäännös heti sen perään). Meidän vuoromme oli ihan treenien lopussa ja jo radalle kävellessä itsellä oli tunne, että tiedän mitä olen menossa tekemään.

Ja niinhän siinä kävi, että hiottiin ensin vain kuntoon muurille tehtävä valssi, minkä jälkeen nakuteltiin Nokin kanssa rata nollalla läpi. :O Ilman mitään suuria paniikkeja tai pelasteluja. Hiottiin paria kohtaa vielä ja sitten pääsin näyttämään vielä kerran. Muurille tehtävä valssi oli jälleen vaikea (lähinnä minulle), joten parin harjoitusvalssin jälkeen ryhdyttiin jälleen tositoimiin. Nolla. Sujuva, helpon tuntuinen nolla. Aivan loistavaa. Ekaa kertaa ehkä ikinä tuli sellainen olo, että todellakin tiesin, mitä olen tekemässä ja tein sen, mitä aioinkin tehdä. :) Jipii. :)



Kola pääsi taas tekemään Miian kanssa samaa treeniä. Ja hyvinhän se Kolalta ja Miialtakin sujui! :) (Ilmeisesti saksalainen tollasen höyryjyrän kanssa oli treenien Miialle jännittävin hetki..;)

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

sm-kisat

Perjantaina ajeltiin Annan kanssa mökille Kangasniemelle, koska mökiltä on kisapaikalle matkaa n. 70 kilometriä, joten ei tarvinnut yöpyä hotellissa.

Lauantaiaamuna viideltä kello soi ja vähän puoli kuuden jälkeen oltiinkin jo matkalla kohti Tikkakoskea. Seitsemän tienoilla päästiin kisapaikalle, mutta kisajännitys loisti poissaolollaan. Oli hyvä, rento fiilis, vähän samanlainen kuin sää - pilvetön sininen taivas ja hellepäivä tulossa. :)

Kahdeksan jälkeen pääsivät joukkueiden ensimmäiset ohjaajat tutustumaan rataan. Sinne siis tallustelin jälkimmäisessä tutustumiserässä. Rata alkoi hyppy-okseri-muuri -suoralla, joka herätti aikamoista pohtimista allekirjoittaneessa. Noki ei tosiaankaan ole tehnyt maksimikokoon levitettyä okseria kai koskaan. Eikä varsinkaan niin, että okserin jälkeen on heti toinen erikoishyppy. Jos kyseessä olisi ollut normaaleista hypyistä koostuva alku, olisin mennyt kutsumaan Nokia kolmannen esteen taakse tai ainakin valssannut kolmannelle rohkeasti. (Videolta näkee, että tuota rohkeutta ei TODELLAKAAN ollut. :D )

Keskiviikon omatoimiryhmän treeneissä Lehtosen Sanna ohjeisti kaikkia treeniryhmämme SM-kisoihin osallistuneita sanoittamaan radan suorituksen jollekin kaverille vielä rataantutustumisen jälkeen. Niinpä marssin ennen omaa vuoroani Maijan ja Annan luo ja kerroin vaihe vaiheelta, miten aion radan ohjata, ja miksi ohjaan niin kuin ohjaan.

1. En mene alussa kutsumaan kovinkaan kauas, koska pelkään, että Nokille tulee kiire perääni ja se hyppää huolimattomasti päin okseria tai muuria. Annan hypyn tarkoituksella valua kolmosen jälkeen. Tärkeintä on, että Noki saa hypätä rauhassa ja mahdollisimman turvallisesti kolme ensimmäistä hyppyä.
2. Kutsun Nokin tarkasti neloshypyltä itseäni kohti. En luota liikaa siihen, että "kyllä se tulee".
3. Putken jälkeen otan Nokin haltuun.
4. Pituudelle saatan kunnolla, ettei tule vahingossa pituudelta väärin pois.
5. Putken jälkeen otan taas tarkasti haltuun ja annan keinun jälkeen Nokin rauhassa hypätä kaksi seuraavaa hyppyä, ettei se pudota jälkimmäisen hypyn rimaa. (Tosi moni oli pudottanut.)
6. Yritän pysyä kepeille viennissä pois Nokin linjalta, että se näkee kepit.
7. Vedätän sopivasti kepeiltä kohti seuraavaa hyppyä, etten joudu peruuttamaan liikaa.
8. Muistan ohjata putken jälkeen olevan hypyn.

Aika paljon muistettavaa. Mutta muistin lähes kaiken sen, mitä olin ajatellutkin. :) Keinun jälkeen olleet kolme hyppyä menivät kuitenkin melkoiseksi taisteluksi, sillä ensimmäinen rima putosi, seuraava pysyi, mutta Noki kääntyi lukitsemaan vieressä ollutta puomia. Onneksi rääkäisyni sai Nokin irti puomille juoksemisesta. Hetken aikaa ilmeisesti kuitenkin olin ohjauksessa ns. ihan pihalla ;), koska Noki ehti vilkaista ympärilleen ja etsiä seuraavaa estettä. Se meinasi lukita keinun jälkeen olleen hypyn, mutta lievässä paniikissa tiukensin KEKEKEKE!-käskyä ja sain kuin sainkin Nokin sinne, mihin olin halunnutkin.

Maalissa oli hyvä fiilis edelleen ja tuntui, että tehtiin taistelun kautta ihan ok suoritus. Ei se mitään kaunista ollut, mutta pystyin tekemään tuloksen ja tarjoamaan siten joukkueelle paremmat lähtökohdat seuraavien koirien suorituksia silmällä pitäen. Lisäksi Noki pudotti vain yhden riman, vaikka hypyt olivat 65cm korkeita! Tähän mennessä ei oltu tehty ainoaakaan kokonaista rataa, jossa olisi ollut pelkkiä 65cm korkeita hyppyjä. Ylipäätään niin korkeita hyppyjä on Nokin elämän aikana tehty ehkä parisenkymmentä hyppysuoritusta - eli ei juuri nimeksikään. Toisekseen Noki teki jälleen tasaisen varman, hyvän ja ihan itsensä näköisen radan, otti kontaktit, teki kepit loppuun asti ja seurasi ohjaustani. :) :)

Ja tietenkin hyvältä tuntui myös se, että oma jännitykseni ei missään vaiheessa oikeastaan edes muodostunut jännitykseksi. Oli rento ja hyvä olo ja pystyin tekemään hallitun suorituksen SM-"paineista" huolimatta. :) Harmillisesti joukkueen jäsenet eivät kuitenkaan saaneet kolmea tulosta, joten joukkueena jäimme ilman tulosta.

Tea ja isukki tallensivat suorituksen vastakkaisilta puolilta rataa, joten leikeltynä ja liimailtuna homma näytti lopulta tältä:


Ensimmäinen "valssi" on jotain ihan karmeaa, eikä se mikään valssi edes ole, pelkkää sipsuttelua ja hipsuttelua, mutta ei vain riittänyt kantti ennakoivaan valssiin muurilla etenkään okserin jälkeen. Keinun jälkeen oleva rima putoaa ilmeisesti siksi, että hyppy on sellaisessa linjassa, että juoksen lievästi Nokin "päälle". Kameroihin ei ikävä kyllä tallentunut, miten Noki melkein käy puomilla.

Jännittävä huomio oli, että joukkuekisan palasena omaan suoritukseen suhtautui radalla eri tavalla kuin yleensä kisoissa. Vaikka ei jännittänytkään oikeastaan missään vaiheessa, muistan ajatelleeni radan sähläyskohdissa, että "NYT EN OTA HYLLYÄ!!" Ja sillä päättäväisyydellä sain Nokin karjaistua puomilta pois ja heti kohta sen jälkeen "pakotettua" kepeille. Normaaleissa kisoissa olisin varmaankin paljon helpommin vain todennut, että "oho se lukitsi puomin" tai "oho ei se löydä keppejä" ja ottanut hyllyn. Nyt olin päättänyt, että hylly ei ole vaihtoehto, jos siihen mitenkään vain itse pystyn vaikuttamaan. Pitänee ottaa tämä ajatus käyttöön myös yksilösuorituksissa, sillä liian helppo luovuttaminen on ihan turhaa, jos kerran taistelemalla voi vaikuttaa lopputulokseen. :D

Mukavaa oli ja ehdottomasti haluan päästä SM-kisoihin uudelleen parantamaan nyt tehtyä suoritusta! :) On vielä niin paljon opittavaa, vaikka ihan hurjasti onkin tässä vuoden aikana opittu. Onneksi seuraaviin kisoihin on aikaa vuosi, joten ehkä silloin osataan taas paljon enemmän ja saadaan taas mahdollisuus koetella taitojamme Suomen huippujen seassa. :)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Sannan treeneissä

Kola pääsi tänään kokeilemaan Sanna Lehtosen treeneissä vuoden 2009 joukkue-SM -kisan rataa. Tosi mainiosti Kolan tekeminen sujuukin ja sain Sannalta moitteita, että aliarvioin ja väheksyn Kolaa.. (Miten tuntuu, että olen kuullut saman moitteen aiemminkin..;) Ehkä kyseessä on kuitenkin enemmän se, että asennoidun Kolan kanssa aina niin, että ei tavoitella mitään suurta ja ihmeellistä, vaan tärkeintä on tavoittaa hyvä mieli ja hauskanpito. Kaikki sen yli menevä on odotusten ylittämistä.

Eli Kolan onnistuneiden suoritusten äimistely ja Nokin luotettavuuden korostaminen ei niinkään ole Kolan väheksymistä vaan sitä, että olen kokemuksen kautta asettanut lähtökohdat Kolan kanssa tekemiselle ihan eri tavoin kuin Nokin kanssa. Jos yhtään ryhdyn ryppyotsaisesti vääntämään väkisin, niin siitä ei tule mitään. Eli jos ryhdyn ajattelemaan, että "tämä PITÄÄ saada sujumaan/tullaan VARMASTI saamaan nollia joskus kisoissa/tämän haluan tuon otuksen ehdottomasti oppivan" (kuten voin ihan hyvin Nokin kanssa ajatella), niin Kola hermostuu hirmuisen herkästi minun asenteeni muutoksesta (eli mahdollisesta jännittymisestäni/ärsyyntymisestäni jos joku ei sujukaan heti). Ja kun Kola hermostuu - ja minulla on ajatus, että PITÄÄ saada sujuva suoritus/nolla/opettaa joku juttu - niin minä hermostun. Ja sitten Kola hermostuu lisää. Noidankehä on valmis.

Ja siksi olen tehnyt tietoisen päätöksen suhtautua Kolan kanssa treenaamiseen aina niin, että hyvä mieli on pääasia ja kaikki vähänkään onnistuneet suoritukset ovat odotusten ylittämistä. :) En ehkä osannut selittää, mutta ainakin yritin! ;)

Näiden saatesanojen myötä, tämän päivän hyvänmielen treenit, jotka ylittivät taas kaikki odotukseni. :)

maanantai 11. kesäkuuta 2012

putki vai puomi?

Otettiin vihdoin härkää sarvista ja mentiin Ojankoon näyttämään närhen munat puomin ja putken erottelun ongelmille.

Tarkoituksena on opettaa Nokille (ja Kolalle) seuraava asia:
1) Matala ohjaus = putki
2) Korkea ohjaus = puomi

Asettelin ensin putken puomin alle niin, että putken suuaukot olivat mahdollisimman kaukana puomista. Nokin putkeen ohjaaminen korostetun matalalla käsiohjauksella olikin helppoa ja ongelmatonta. Käytin välillä käskyä ja välillä ohjasin pelkällä kropalla. Pari kertaa tein välissä korkean ohjauksen ja ohjasin Nokin puomille. Sujui ihan mahtavan hienosti. Ei ainoaakaan erehdystä.

Tauon jälkeen siirsin putken päät hieman lähemmäs puomia ja jatkoin samaa treeniä. Ei ongelmia.

Viimeisen tauon jälkeen siirsin putken päät vielä lähemmäs ja toin puomin eteen hypyn. Ensimmäisellä suorituksella rima putosi, koska kumarruin ohjaamaan putkeen liian aikaisin hypyn päällä. Putkeen Noki meni joka tapauksessa. :) Seuraavilla suorituksilla rima ei pudonnut ja Noki sukelsi putkeen ohjauspuolesta tai putken päästä riippumatta. Viimeisenä usean putkisuorituksen jälkeen päätin tehdä puomin. Jännitti, koska olin luonut putkitoistojen määrällä aika vahvat mahdollisuudet epäonnistuneelle suoritukselle. Käskin Nokin hypyn yli, nostin käteni korkealle ohjaukseen ja käskin puomille. Sinne meni! Aivan loistavaa!

Tätä treeniä täytyy tehdä lisää - ja muistaa pitää kisoissakin logiikka tuollaisten erottelujen ohjaamisen kanssa.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

torstain treenit

Torstaisin treenaamaan pääsee ensin Noki ja melkein heti perään on Kolan treenit. Oma jaksaminen on vähän koetuksella, mutta sitkeästi vaan. ;)

Nokin treeneissä radan alku oli aivan liian vaikea hallittavaksi pelkällä vekillä ja olkapääkäännöllä, joten siihen en saanut missään vaiheessa oikein mitään otetta. Olisi pitänyt tehdä joku ihan muu ohjaus. Ensi kerralla sitten tajuan ryhtyä protestoimaan uudelleen ja uudelleen pieleen menevää ohjausta ja pyrin kokeilemaan jotain muuta. Kiva huomata, että olen oppinut tekemään ennakoivaa valssia niin, että Noki osaa koota itsensä ja kääntyä ilman, että käännös valuu aivan jumalattomaksi. :)



Kolan treeneissä puolestaan tehtiin hieman mukailtuna viikko sitten oman seuran kisoissa ollutta kolmosten hypäriä. Ennakko-oletukset olivat jokseenkin pessimistisiä ja ensimmäinen suoritus olikin sellainen, ettei sitä videota voi julkistaa. Mutta Anninan opastuksella saatiin lopulta tehtyä pidempiäkin pätkiä ihan mukavasti - jos vaikka täysin nollarataa ei taidettu kertaakaan tehdä. Mutta joka tapauksessa: Kola ja kolmosten hypäri JA minulle ei jäänyt lainkaan epätoivoinen olo! Wau.

Ja hienoa oli, että kameran takana seissyt Anna onnistui tallentamaan myös sen treenien viimeisen suorituksen, jota ennen olin Anninalle vannonut ja vakuuttanut olevani sipsuttamatta takaperin valssissa. Pidin lupaukseni ja omaan silmääni tuo valssi näyttää siltä, että siinä on kolme askelta ja ne vievät ohjausta eteenpäin! Ja se lienee valssin idea noin pääpiirteissään. :)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Miia Komppusen kartturina

Kolalle ei ole niin justiinsa, että kuka siellä agilitykentällä kartturin paikalla juoksee. Kolaa ovat koeajaneet ainakin Annina, Anu ja Miia. Ja Kolalle tosiaan näyttäisi olevan aivan se ja sama, kuka ohjeita antaa - kunhan joku niitä etenemiskäskyjä ilmoille karjuu. :)

Tiistaina Kola sai Jenna Caloanderin treeneissä kartturikseen Miian. Odotin treenejä innosta puhkuen, koska en koskaan aiemmin ole päässyt seuraamaan sivusta Kolan kokopitkiä kunnon ohjattuja treenejä. Ja kyllähän sitä kannattikin innokkaasti odottaa. Treenien sivusta seuraaminen oli viihdyttävää ja sydäntä sykähdyttävää katsottavaa. Kola otti treenistä ihan kaiken irti - ja lisäksi pääsi kokeilemaan sellaisia ohjausjuttuja, joita en ikimaailmassa itse olisi lähtenyt kokeilemaan. En olisi ensinnäkään uskonut itse osaavani ohjata Kolaa poispäinkäännökseen(?) ja toisekseen luottanut siihen, että Kolalla olisi kyseisestä ohjauskuviosta mitään käsitystä.

Lisäksi oli mahtavaa huomata, että se ei ollut vain joku hetkellinen illuusio, kun viime viikolla ehdin tehdä Kolan kanssa persjätön. Miia toisti saman ohjauskuvion eilisissä treeneissä useampaan kertaan onnistuneesti! :) Mukavaa, että Kola pääsi treenaamaan persjättöä uudelleen.

Kola oli treenien loppupuolella niin poikki, että makaili pallon kanssa sivummalla. Se ei missään kohtaa kuitenkaan kai edes harkinnut kentältä minun luokseni tassuttelemista. Ja mitäpä järkeä minun luokseni olisi ollut tassutellakaan - enhän minä ollut agilitykentällä, vaan Miia. ;) Ystävällismielisesti Kola kuitenkin muutaman kerran kääntyi katsomaan minua, joten ehkä en kadonnut täysin sen aivoista.

Hauska huomio oli, että Kola ei ole oikein missään määrin tottunut syömään nameja treenien aikana. Videolla Miia tuuppaa jossain kohtaa lähtöön istuttaessa Kolan nenän eteen peuranamin ja Kolalla kestää hetken tajuta, että tässä pitäisi ruveta syömään. Kohteliaasti se kuitenkin syö namin, mutta ilmiselvää on, ettei Kolalle oikein aukene, miksi kesken treenien pitää alkaa lounastaa. ;D





Kolan ja Nokin alkukesäkisakalenterin alustava pohdinta:
NOKI la 16.6.2012 SM-kisat
KOLA ti 26.6.2012 HSKH
NOKI ke 27.6.2012 HAU
KOLA ma 2.7.2012 HAU
NOKI ma 9.7.2012 HAU
NOKI ja KOLA su 15.7.2012 Kookoo99

tiistai 5. kesäkuuta 2012

tavoitteita ja tavoitettuja

Vähän yli vuosi sitten ajattelin, että Nokin kanssa voidaan EHKÄ JOSKUS SITTEN MAHDOLLISESTI päästä kolmosiin. Että se on meidän päätavoite ja uran ehdoton huippu. Ja että siihen on sitten hyvä tavallaan lopettaa - ei ehkä treenaamista, mutta se tavoitteellisuus.

Vuosi sitten saatiin ensimmäisistä kisoista melkein nolla. LUVA vesittyi ainoastaan siihen, että Noki loikkasi keinun ylösmenon ohi. (Se ainoa kontaktivitonen, mitä tähän menneissä noin sadassa startissa on saatu.;) Silloin jotenkin havahduin, että ehkä se kolmosiin nouseminen ei olekaan niin mahdotonta. Piti siis alkaa miettiä jotain uutta, mitä tavoitella sitten-joskus -mielessä.

Puoli vuotta sitten ajattelin, että yritetään sitten joskus hamassa tulevaisuudessa päästä SM-kisoihin mukaan. Täysin yllättäen siihen tarjoutuikin mahdollisuus jo tänä kesänä. Kieltäydyin kunniasta, koska ei tuntunut jotenkin "oikealta" mennä kisaamaan juuri kolmosiin nousseena SM-tasolle.

Alle kuukausi sitten ajattelin, että sertien kerääminen kolmosista on meille lähes mahdotonta. Toki siitä oli tullut SM-kisojen ohjella päätavoitteeni, mutta tavoitteen saavuttaminen ei tuntunut vähissäkään määrin ajankohtaiselta. Sitten täysin yllättäen ja kulman takaa neljänsissä kolmosten kisoissa saatiinkin serti, mikä johti myös siihen, että pyörsin päätökseni SM-kisojen joukkue-edustuksen suhteen. Lupauduin joukkueeseen.

Hetken aikaa tuntui vähän tyhjältä. Tässäkö se nyt oli?

Kaukaiset SM- ja sertitavoitteet olivat yllättäen ihan liian lähellä. Kuulostaa tyhmältä. Silti se kävi mielessä. Meillä ei ole "oikeita" mahdollisuuksia pärjätä bortsujen seassa. (Paitsi että näköjään kuitenkin jollain tasolla on, koska päästiin hopealle Järvenpäässä. Mutta vauhdissa ei pärjätä millään. Se on fakta.)

Tavoitteellisuus on selvästi tullut minulle tärkeäksi osaksi tätä lajia. En koe edelleenkään päätarkoitukseksi kisata muita koirakkoja vastaan, vaan kisaaminen on reitti omien tavoitteideni saavuttamiseksi. Agilityssä näitä tavoitteita ei voi saavuttaa kuin kisaamalla, mutta muiden päihittäminen ei silti tunnu minusta oleelliselta. Osaankohan selittää sitä ollenkaan ymmärrettävästi.. Tahdoin päästä kolmosiin. Sinne pääsee, kun saavuttaa tarpeeksi nollia tarpeeksi hyvillä ajoilla. Eli minä teen nollat ja minä yritän ohjata mahdollisimman nopean suorituksen. Muut tekevät mitä tekevät. Jos aika ei riitä, en ole ollut tarpeeksi hyvä. Iloitsen edelleen vilpittömästi muiden mahtavista suorituksista. Tunnen hyvää mieltä koirakon puolesta, kun vaikka juurikin ne bortsut takovat radalla ihan hillittömän nopean ja tykinkuulamaisen ilotulitussuorituksen. En osaa edelleenkään ajatella, että heidän onnistumisensa olisivat varsinaisesti minulta mitään pois.

...

Tähän mennessä asetetut tavoitteet on jossain määrin nyt saavutettu.

Mitä seuraavaksi?

Agilityvaliota Nokista ei koskaan tule, koska sillä ei ole näyttelymeriittejä, eikä kastraattisarjassa jaeta kauneuspalkintoja. ;) (Valioituminen siis edellyttää näyttelystä tietyn tuloksen.) Varjovalioituminen on ehdottomasti yksi tulevaisuuden haasteista. Toinen tavoite lienee yksilöedustuspaikan saavuttaminen SM-kisoissa. Ja jos tähän tavoitteeseen päästään, on seuraava tavoite varmaankin päästä yksilöpaikalle uudelleen ja parantaa edellisellä kerralla saavutettua tulosta. Lisäksi jatkuvana tavoitteena on oppia itse lisää. Paljon lisää.

Eli ehkä näitä tavoitteita sitten kuitenkin riittää tuleviksikin vuosiksi. :) Ja se on mukavaa. Enemmän kuin mukavaa. Se on parasta.

--------------
Loppuun vielä eilinen hyppyrata. Anne oli ystävällisesti tehnyt tosi selkeän ja simppelin radan, joten nollan tekemisessä ei olisi pitänyt olla ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Toisin kävi. Neljänneksi viimeisellä esteellä hetkellisesti olen aivan kadoksissa ja kai unohdin radan. Sitten saan jälleen radan mieleeni - mutta Noki on jo siinä ja sitten polvenikin sanoo NAKS ja meinaan kaatua. Noki menee takaakiertoon ja se on HYL. Hauskaa oli silti. (Ja Noki oli kylläkin pudottanut jo yhden riman, kun huusin putki-käskyn tyhmästi hypyn päällä.) :) Ja agilityradalla Noki pysyi kontaktilla, vaikka tein persjätön! :) :) (Agilityradallakin meinasin kaatua heti neljännellä esteellä. Koko homma luiskahti siinä kohtaa lapasesta ja jäin Nokin jälkeen, joten "PUTKI!" -käsky suuntasi ilman minkäänlaista ohjausta Nokin arpomaan putkien päistä sen väärän.)