Pomppusellakin on pehmopuoli, vaikkei sitä ihan joka päivä pääse näkemään. Nyt lähipäivinä Kola Pomppunen on jostain syystä ollut kovin onnellinen ja pehmo. Se on vispannut häntäänsä Anulle ja Annalle ja Maijalle ja Miialle (tietenkin) ja haastanut Taraa leikkiin. Joskin Taraa lähinnä hirvittää, koska Kolan leikkiinhaastopuuhat ovat sellaista "LEIKI TAI KUOLE!!!" -tyyppistä karjumista. Mutta sellaista to-del-la hyväntahtoista kaikesta metelistä ja fyysisyydestä huolimatta.
Ehkä kevät on iskenyt Kolaan?
Pari viikkoa sitten Kola itkeä pillitti Maijan perään meidän seuran kisoissa ja kyöhnäsi Jakomäessä Anun jaloissa. Ja Nokin fyssarissa kiipesi odotusaulassa Annan syliin.
Eilen pojat ähräsivät pikkuruisella sohvalla kylki kyljessä ja Kola yritti lähes tassusta kiinni pitäen neuvoa Nokia, miten pitäisi oikeaoppisesti painia. "Se yrittäis ottaa tätä etutassusta kii ja sit tää yrittäis ottaa etutassuja karkuun! Yrittäis nyt, jooooooko!! Eksä tajuu, yrittäisit ottaa näistä etutassuista kii ja sit HIHIHIHI sit tää ottais niitä äkkiä karkuun niin ettei se oikeesti sais etutassuista tätä kii! PLIIS!" Sillä tavalla minä ja Kola painitaan ja se on Kolasta parasta ikinä. Noki ei oikein tajunnut, mutta ei se mitään. Kola nakersi leikkimielisesti Nokin korvia ja suu ammollaan leikkipuri Nokin kuonoa ja kaulaa. Nokia ihan vähän jännitti ajoittain, mutta pääosin se yritti tajuta, miten Kola oikein olisi halunnut leikkiä. Huitoivat tassuilla ja ärräsivät ja purrasivat ja tuuppivat kuonolla toisiaan.
Tänään Kolaan iski taas hellyysleikkimieli Nokia kohtaan. Tällä kertaa kamera oli lähellä, joten sain talteen sitä, miltä näyttää, kun Kola haluaisi puuhata Nokin kanssa sellaisessa leppoisan lempeässä yhteisymmärryksessä. Kola ei yritä astua Nokia eikä mielestäni eleillä myöskään halua alistaa Tiitiäistä. Kola ihan vilpittömästi haluaisi leikkiä, mutta Nokilla on vähän erilainen käsitys sisätiloissa leikkimisestä. Siksi homma lopulta laantuu. Mutta Kolalla on kuitenkin hyväntahtoinen yritys päällä. :D
Siis saanko esitellä: Pehmopomppu
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kola. Näytä kaikki tekstit
maanantai 14. toukokuuta 2012
torstai 26. huhtikuuta 2012
Miia Kolan ohjaksissa
Miia testannee Kolan kanssa kisaamista toukokuun alussa, joten vaikka lahjattomat treenaa, niin siitä huolimatta Miia ja Kola kävivät edes vähän testaamassa yhteiseen hiileen puhaltamista ennen kisoja. ;) (Mennään kyllä sunnuntainakin, että Miia tottuu vähän kisavälineeseensä. ;)
Kolalle ei näyttäisi olevan _MITÄÄN_ merkitystä sillä, kuka sitä ohjaa. Aivan sama, mitä väliä! :D Kunhan saa tehdä ja juosta ja hyppiä ja syöksyä! Kolan jarrupoljin nyt tietenkin on näin alkuun aika kadoksissa, mutta kylläpä tuo sitten lopulta reagoi ihan vahvastikin jarrupolkimen paineluun..
lauantai 25. helmikuuta 2012
kisaamassa
Tänään aamulla mentiin ensin Kolan kanssa testaamaan uudelleen kisaamista Vuokkoset-areenalla agilityradalla. Ja iltapäivällä Noki pääsi sekä agility- että hyppyradoille.
Aamulla Kolasta melko heti näki, että se säilytti toimintakykynsä ihan eri tavalla kuin ensimmäisissä agilitykisoissa. Kola pystyi tarjoamaan temppuja. Se haki Miialta silityksiä. Kola katseli ympärilleen korvat höröttäen ja säpsyi vain hyvin harvakseltaan. Kun päästiin radalle, otin Kolan pannasta irti jo ennen istuttamista ja se nostikin Kolan kierrokset sopivasti koholle, joten se oli helppo saada lähtöpaikalla istumaan. Viimeksihän ongelmana oli, ettei Kola tunnistanut agilitytilannetta, vaan oli melkein liian paineistunut noudattaakseen istu-käskyä. Nyt Kola tunnisti tilanteen heti ja istui odottamaan lähtölupaa.
Rata sujui oikein hallitusti. Ainoa moka sattui, kun Kolan piti tulla A-este. Videollehan se tallentui, kun Saviojan treeneissä sekoiltiin oikein huolella A:n kanssa. Kola huomasi A-esteessä mustan tapin alastulon reunassa ja mitä ilmeisimmin luuli, että kyseessä on palkkalelu. Kola kääntyi alastulolla lähes poikittain ja meni nuuskimaan tappia. Tuli Kola sentään alastulokontaktille, mutta etujalat eivät kyllä tulleet oikeaoppiseen 2on2off-paikkaan. >:( A menee siis superhyperuusintakertaukseen. Vedätin Kolaa hieman liikaa sen taitoihin nähden radan takaosassa, jolloin Kolalle tuli niin kiire perääni, että se pudotti riman. Muuten rata oli virheetön ja aliaikaakin kertyi yli kuusi sekuntia. :)
Nokin kanssa ensin oli edessä hyppyrata. Radan aikana tuli jotenkin tosi hallittu fiilis. Tiesin, mitä haluan ohjata ja missään kohtaa ei tullut apua-mulla-on-hirvee-kiire -tunne. Muurilla juoksen Nokin päälle, kun se tulee muurin yli, joten palanen putosi ja siitä tuli virhepisteitä. Ja kun alla oli vitonen, päätin kepeille viennissä testata, hakeeko Noki kepit kisatilanteessa yhtä pienellä ohjauksella kuin treeneissä. Testin tulos: ei hae. Niinpä tuloksena oli kielto kepeiltä. Jäi kuitenkin ihan hirmuisen hyvä mieli radasta.
Toinen rata oli agilityrata. Radan takaosassa oli kohta, johon en keksinyt mitään hyvältä ja varmalta tuntuvaa ohjausta. Olisin toki saanut Nokin helposti hypyistä yli, mutta kun hyppyjen jälkeen piti saada koira puomille ja vieressä oli putki, johon koira toisensa perään juoksi, jos hyppylinja oli huono, niin yritin sitten siihen keksiä jotain ratkaisua. Olisi varmaan pitänyt vaan ottaa riski ja vetää hypyt hyppyinä ja sitten vaan luottaa siihen, että kyllä Noki erottaa puomin putkesta. Näin en tehnyt, vaan ensinnäkin saattelin Nokia pituudelle ja sitten ehdin miettiä, että "nyt en ehdi valssata!", joten käänsin jollakin poispäinkäännöksen tyyppisellä huitaisulla hypylle. Eihän siitä mitään tullut. Noki lipsahti hypyn taakse ja hyppäsi sen väärään suuntaan.
Loppurata meni tietenkin sitten taas oikein mainiosti ja sujuvasti, kun tiesin, että hylkäys on tiedossa. Ei tarvitse jännittää, niin koiran antaa tehdä paljon rennommin juttujaan.
Päivän ajatuksia:
* Kolan kanssa saadaan se nolla ihan varmasti jossain vaiheessa. Tänään se oli jo niin lähellä, että en epäröi vähääkään, etteikö nolla olisi ihan mahdollinen tulos.
* Nokin kanssa muurille pitäisi tehdä jotain. Kerta toisensa jälkeen muurilla palat kolisevat. Ideoita?
Aamulla Kolasta melko heti näki, että se säilytti toimintakykynsä ihan eri tavalla kuin ensimmäisissä agilitykisoissa. Kola pystyi tarjoamaan temppuja. Se haki Miialta silityksiä. Kola katseli ympärilleen korvat höröttäen ja säpsyi vain hyvin harvakseltaan. Kun päästiin radalle, otin Kolan pannasta irti jo ennen istuttamista ja se nostikin Kolan kierrokset sopivasti koholle, joten se oli helppo saada lähtöpaikalla istumaan. Viimeksihän ongelmana oli, ettei Kola tunnistanut agilitytilannetta, vaan oli melkein liian paineistunut noudattaakseen istu-käskyä. Nyt Kola tunnisti tilanteen heti ja istui odottamaan lähtölupaa.
Rata sujui oikein hallitusti. Ainoa moka sattui, kun Kolan piti tulla A-este. Videollehan se tallentui, kun Saviojan treeneissä sekoiltiin oikein huolella A:n kanssa. Kola huomasi A-esteessä mustan tapin alastulon reunassa ja mitä ilmeisimmin luuli, että kyseessä on palkkalelu. Kola kääntyi alastulolla lähes poikittain ja meni nuuskimaan tappia. Tuli Kola sentään alastulokontaktille, mutta etujalat eivät kyllä tulleet oikeaoppiseen 2on2off-paikkaan. >:( A menee siis superhyperuusintakertaukseen. Vedätin Kolaa hieman liikaa sen taitoihin nähden radan takaosassa, jolloin Kolalle tuli niin kiire perääni, että se pudotti riman. Muuten rata oli virheetön ja aliaikaakin kertyi yli kuusi sekuntia. :)
Nokin kanssa ensin oli edessä hyppyrata. Radan aikana tuli jotenkin tosi hallittu fiilis. Tiesin, mitä haluan ohjata ja missään kohtaa ei tullut apua-mulla-on-hirvee-kiire -tunne. Muurilla juoksen Nokin päälle, kun se tulee muurin yli, joten palanen putosi ja siitä tuli virhepisteitä. Ja kun alla oli vitonen, päätin kepeille viennissä testata, hakeeko Noki kepit kisatilanteessa yhtä pienellä ohjauksella kuin treeneissä. Testin tulos: ei hae. Niinpä tuloksena oli kielto kepeiltä. Jäi kuitenkin ihan hirmuisen hyvä mieli radasta.
Toinen rata oli agilityrata. Radan takaosassa oli kohta, johon en keksinyt mitään hyvältä ja varmalta tuntuvaa ohjausta. Olisin toki saanut Nokin helposti hypyistä yli, mutta kun hyppyjen jälkeen piti saada koira puomille ja vieressä oli putki, johon koira toisensa perään juoksi, jos hyppylinja oli huono, niin yritin sitten siihen keksiä jotain ratkaisua. Olisi varmaan pitänyt vaan ottaa riski ja vetää hypyt hyppyinä ja sitten vaan luottaa siihen, että kyllä Noki erottaa puomin putkesta. Näin en tehnyt, vaan ensinnäkin saattelin Nokia pituudelle ja sitten ehdin miettiä, että "nyt en ehdi valssata!", joten käänsin jollakin poispäinkäännöksen tyyppisellä huitaisulla hypylle. Eihän siitä mitään tullut. Noki lipsahti hypyn taakse ja hyppäsi sen väärään suuntaan.
Loppurata meni tietenkin sitten taas oikein mainiosti ja sujuvasti, kun tiesin, että hylkäys on tiedossa. Ei tarvitse jännittää, niin koiran antaa tehdä paljon rennommin juttujaan.
Päivän ajatuksia:
* Kolan kanssa saadaan se nolla ihan varmasti jossain vaiheessa. Tänään se oli jo niin lähellä, että en epäröi vähääkään, etteikö nolla olisi ihan mahdollinen tulos.
* Nokin kanssa muurille pitäisi tehdä jotain. Kerta toisensa jälkeen muurilla palat kolisevat. Ideoita?
lauantai 11. helmikuuta 2012
kola kierroksilla
Eihän tämä kisatilanteessa matalammassa vireessä tekeminen tietenkään saanut aikaan mitään siirtovaikutusta treenitilanteeseen. Annen treeneissä keskiviikkona lauteille asteli jälleen moottori punaisena hyrräävä Komppu Perronen. (Ja lähes yhtä pahasti ylikuumentunut Tiitiäinen.) Yli kahden viikon lähes täydellinen treenitauko (kisoja lukuunottamatta) ja muutenkin pakkasen takia vähillä liikkumisilla vietetyt lähipäivät näkyivät ja kuuluivat.
Lisäksi Anne oli valinnut treeniradaksi kolmosluokan kisaradan, joten Kolalla oli todellakin haasteen paikka edessään. Ja minulla myös. Nokin sain kyllä vietyä kai nollalla radasta läpi - joskin tosi rumalla nollalla - mutta Kolan kanssa homma kaatui ensinnäkin siihen, että A:n alla oli putki, jonka molemmat päät olivat A:n ylösmenon vieressä tarjolla. Ja toisekseen Kola olisi pitänyt saada taipumaan viskikäännökseen, ja sehän nyt ei kuulu tässä vaiheessa Kolan repertuaareihin ollenkaan. Niinpä Kola ei voinut käsittää, mitä yritin huitoa ja miksi juoksentelin sen selän takana ihan-mihin-sattuu -paikkoihin.
Eikä Kola voinut tajuta sitäkään, että Anne pistää lypsykumin (joka sitten saatiin Annelta ihan ikiomaksi ja johon Kola rakastui lähes hysteerisesti) A:n huipulle, mutta sitä ei saakaan sitten heti singota hakemaan. Että muka pitäisi ensin malttaa tehdä putki ja hyppy ja vasta sitten juosta A:lle. Tarkoitus oli saada Kola siis valitsemaan putken sijasta A, mutta koko homma meni kyllä ihan reisille. :D Enkä sitä oikean valinnan tekemistä aio jatkossa todellakaan tällä systeemillä (houkuttelemalla) opettaa. Mutta olihan se kaiken kaikkiaan hihityttävää, kun Kolaa ei ensin saa A:lle edes pakottamalla ja lypsykumin voimasta johtuen sitä ei sitten saanut enää A:lta alas. Kirjaimellisesti. (Onneksi videon kohdassa 3:02 selviää, kuka pilasi koiran.. :D )
Treeneissä tuli kyllä taas niin vahvasti se tunne, etten osaa vielä oikeastaan yhtään tehdä yhteistyötä Kolan kanssa. Noki on kuin Sitikkani, helppo ajaa ja ohjata, kiva ja tuttu. Kola on kuin englantilainen, ratti väärällä puolen ohjaamoa sijaitseva kiihdytysauto, jolla pitäisi ajaa vasemmanpuoleisessa liikenteessä liikenneympyrään ja sieltä ulos. Kolan treenivuoron jälkeen oli ihan sellainen fyysinen helpotuksen tunne, kun tuli Nokin vuoro. Ei tarvinnut enää pinnistellä oman osaamisen äärirajojen tuolla puolen.
Saanko esitellä: sähläystä kerrakseen -treenit
Lisäksi Anne oli valinnut treeniradaksi kolmosluokan kisaradan, joten Kolalla oli todellakin haasteen paikka edessään. Ja minulla myös. Nokin sain kyllä vietyä kai nollalla radasta läpi - joskin tosi rumalla nollalla - mutta Kolan kanssa homma kaatui ensinnäkin siihen, että A:n alla oli putki, jonka molemmat päät olivat A:n ylösmenon vieressä tarjolla. Ja toisekseen Kola olisi pitänyt saada taipumaan viskikäännökseen, ja sehän nyt ei kuulu tässä vaiheessa Kolan repertuaareihin ollenkaan. Niinpä Kola ei voinut käsittää, mitä yritin huitoa ja miksi juoksentelin sen selän takana ihan-mihin-sattuu -paikkoihin.
Eikä Kola voinut tajuta sitäkään, että Anne pistää lypsykumin (joka sitten saatiin Annelta ihan ikiomaksi ja johon Kola rakastui lähes hysteerisesti) A:n huipulle, mutta sitä ei saakaan sitten heti singota hakemaan. Että muka pitäisi ensin malttaa tehdä putki ja hyppy ja vasta sitten juosta A:lle. Tarkoitus oli saada Kola siis valitsemaan putken sijasta A, mutta koko homma meni kyllä ihan reisille. :D Enkä sitä oikean valinnan tekemistä aio jatkossa todellakaan tällä systeemillä (houkuttelemalla) opettaa. Mutta olihan se kaiken kaikkiaan hihityttävää, kun Kolaa ei ensin saa A:lle edes pakottamalla ja lypsykumin voimasta johtuen sitä ei sitten saanut enää A:lta alas. Kirjaimellisesti. (Onneksi videon kohdassa 3:02 selviää, kuka pilasi koiran.. :D )
Treeneissä tuli kyllä taas niin vahvasti se tunne, etten osaa vielä oikeastaan yhtään tehdä yhteistyötä Kolan kanssa. Noki on kuin Sitikkani, helppo ajaa ja ohjata, kiva ja tuttu. Kola on kuin englantilainen, ratti väärällä puolen ohjaamoa sijaitseva kiihdytysauto, jolla pitäisi ajaa vasemmanpuoleisessa liikenteessä liikenneympyrään ja sieltä ulos. Kolan treenivuoron jälkeen oli ihan sellainen fyysinen helpotuksen tunne, kun tuli Nokin vuoro. Ei tarvinnut enää pinnistellä oman osaamisen äärirajojen tuolla puolen.
Saanko esitellä: sähläystä kerrakseen -treenit
lauantai 4. helmikuuta 2012
Kolan ekat viralliset!
Olin erittäin kaksijakoisissa fiiliksissä, kun aamulla pakkasin kisakamoja ja Kolaa valmiiksi.
Toisaalta tuntui ihan tosi rennolta, koska tavoitteet oli asetettu Kolan suhteen ihan eri tavoin kuin Nokin kanssa. Kolan ja minun tavoitteena oli saada onnistunut lähtötilanne ilman radalle karkaamista ja onnistuneet kontaktit.
Mutta sitten toisaalta ei todellakaan tuntunut rennolta vaan lähinnä pakokauhuiselta. Mitä hittoa mä olen mennyt tekemään? Vien Kolan ja itseni ihan liian haastavaan tilanteeseen!
Mentiin Ojankoon jo tosi hyvissä ajoin nuuskimaan Kolan kanssa kisafiilistä. Ajattelin, että ehdin hypyttää Kolan henkihieveriin lämppähypyillä. ;) Sitä ennen kuitenkin saatiin Saviojan Annelta kuittaus uunituoreeseen kisakirjaan siitä, että Kola on kuin onkin maksi. ;) (Ei edes mitattu, koska pyysin ettei Kolaa suotta huidota mittatikulla.) Siinä sitten moikkailtiin tuttuja ja Kola näytti yllättävän jotenkin.. yllättävän hallitulta.
Menin lämppäesteille ja hämmästys oli melkoinen, kun yhtäkkiä tajusin, että Kolaa jännittää tosi paljon. Kola nuuski maata eikä pystynyt istumaan tai kuuntelemaan käskyjä. Sen korvat olivat luimussa ja häntä matalana. Pieni jännäpissiolohan siinä tuli itselle, kun oltiin palattu siihen, mistä vuosien työn kautta on päästy eroon. Sain lopulta Kolan istumaan ja siinä samassa Kola tunnisti tilanteen ja ryhdistäytyi. Se tuijotti hyppyä ja lähti käskystäni tekemään lämmittelyesteitä ihan tavalliseen tapaan. :)
Odottelua oli ihan tosi paljon ennen ensimmäistä rataa ja päätin, etten lähde mitenkään kehumaan tai huomioimaan Kolaa tai edes yritä saada sitä väkisin irti jännitystilasta. Juttelin tuttujen kanssa ja Kola änkesi jännittyneenä kaikkien tuttujen rapsuteltavaksi. ;)
Lopulta oma vuoro lähestyi ja menin Kolan kanssa lähtöalueen liepeille notkumaan. Päätin temputtaa Kolaa muutamilla pölyisillä nameilla, joita taskun pohjalta löysin. Se toimi paremmin kuin olisin voinut arvata. Kola teki nenä-temppua ja läts-temppua, istui ja meni maahan. Ja sen silmistä katosi ylitse vuotava jännitys. Se terästäytyi ja katsoi minua käskyä odottaen. Viimeisenä temppuna ennen omaa vuoroa käskin Kolan sivulle, otin hihnan pois ja marssittiin lähtöpaikalle. Kola oli ryhdistäytymisestään huolimatta tosi hitaalla ja vaisuna ja minua jännitti, että jääkö se siihen istumaan, kun kävelen ekan hypyn taakse lähtölupaa antamaan, vai lähteekö stressaantuneena nuuskimaan tai karkaa radalle. Pysyi se. :) Ja loput näettekin sitten videolta.
Kola oli paremmin hallinnassa kuin treeneissä koskaan. :) (: Selvästi jännitys laski sen kierroksia monta astetta alaspäin ja se pystyi kuuntelemaan sen ansiosta ohjaustani paljon tarkemmin kuin milloinkaan. Otettiin kuitenkin ekalta radalta hylly, koska en oikein keksinyt hyvää ohjauskuviota kepeille vientiin ja Kola lipsahti väärälle hypylle.
Toiselta radalta saatiin 10,73 virhepistettä riman putoamisesta, kiellosta ja yliajasta. Yliaikaan syynä oli kontakteilla istuttaminen, mutta se oli ihan harkittua ja noudatteli juuri sitä, mikä minun ja Kolan tavoitteena radoilta oli. Kontaktien suorittaminen oli toinen päätavoite, joten aikavirheellä ei ollut mitään merkitystä. :) Toisellakin radalla Kolan jännitys näyttäytyi parempana ohjattavuutena. Veikkaan, että tämä piirre on himmenevää sorttia eli ohjattavuus laskee, kun Kola tottuu kisafiilikseen ja -tilanteeseen. Mutta ei se mitään. :)
Toisella radalla oli muuten pöytä! Pöytä?! Hitto. Olin ihan varma, että Kola sinkoaa putkesta pöytää hipaisten kohti ääretöntä ja sen yli. Niinpä päädyin Anninan kanssa neuvoteltuani siihen, että menin U-putken sisäänmenopäähän ottamaan Kolaa putkesta vastaan, suhisin, kumarruin Kolaa kohti ja painoin käsiä nyrkissä alas lähellä itseäni. Käytin siis koko jarrutusreperutaarin, että saisin Kolan käytännössä pysähtymään putken jälkeen. Se toimikin! :D Sen jälkeen aika hallitsemattomasti marssittiin pöytää kohti ja suoritettiin se ihan ilman virhepisteitä! :D :D
Kisaura ei pääty todellakaan näihin kisoihin vaan tästä on erittäin hyvä jatkaa. Ja väittäisin, ettei nollien tavoitteleminen ole Kolankaan kanssa näköjään mitenkään epärealistista!
---------
Kisat osoittivat, että Kolan kanssa tärkein treeniä vaativa juttu on keppien itsenäinen suorittaminen. On jotenkin sydäntä sulattavan yllättävää, että Kolan kanssa treenitavoite on jotain näinkin arkipäiväistä ja yksinkertaista. Kolan kanssa asiat harvoin ovat yksinkertaisia tai arkipäiväisiä, joten ilolla otan vastaan tämän haasteen ja keppitreeni tulee olemaan tämän kevään juttu. :)
----------
Nokille agiradoilta kaksi hyllyä. Ensimmäinen oli ihan karmeeta sekoilua ja toisessa rytisivät muurin palat ja rima ja lisäksi keppien jälkeen tein radan jatkon hetkellisesti unohtaneena persjätön, jota ei todellakaan pitänyt tehdä. Noki lipsahtaa putken väärään päähän ja sekin rata oli siinä. Muuten toinen rata oli oikein sujuvan tuntuinen suoritus. :)
Toinen rata
-------------
Loppuun päivän piristyksenä Annan sponsorihenkinen seuran sivuille otettu seurakuva. (Tai seuranhakukuva? Hm.)
Toisaalta tuntui ihan tosi rennolta, koska tavoitteet oli asetettu Kolan suhteen ihan eri tavoin kuin Nokin kanssa. Kolan ja minun tavoitteena oli saada onnistunut lähtötilanne ilman radalle karkaamista ja onnistuneet kontaktit.
Mutta sitten toisaalta ei todellakaan tuntunut rennolta vaan lähinnä pakokauhuiselta. Mitä hittoa mä olen mennyt tekemään? Vien Kolan ja itseni ihan liian haastavaan tilanteeseen!
Mentiin Ojankoon jo tosi hyvissä ajoin nuuskimaan Kolan kanssa kisafiilistä. Ajattelin, että ehdin hypyttää Kolan henkihieveriin lämppähypyillä. ;) Sitä ennen kuitenkin saatiin Saviojan Annelta kuittaus uunituoreeseen kisakirjaan siitä, että Kola on kuin onkin maksi. ;) (Ei edes mitattu, koska pyysin ettei Kolaa suotta huidota mittatikulla.) Siinä sitten moikkailtiin tuttuja ja Kola näytti yllättävän jotenkin.. yllättävän hallitulta.
Menin lämppäesteille ja hämmästys oli melkoinen, kun yhtäkkiä tajusin, että Kolaa jännittää tosi paljon. Kola nuuski maata eikä pystynyt istumaan tai kuuntelemaan käskyjä. Sen korvat olivat luimussa ja häntä matalana. Pieni jännäpissiolohan siinä tuli itselle, kun oltiin palattu siihen, mistä vuosien työn kautta on päästy eroon. Sain lopulta Kolan istumaan ja siinä samassa Kola tunnisti tilanteen ja ryhdistäytyi. Se tuijotti hyppyä ja lähti käskystäni tekemään lämmittelyesteitä ihan tavalliseen tapaan. :)
Odottelua oli ihan tosi paljon ennen ensimmäistä rataa ja päätin, etten lähde mitenkään kehumaan tai huomioimaan Kolaa tai edes yritä saada sitä väkisin irti jännitystilasta. Juttelin tuttujen kanssa ja Kola änkesi jännittyneenä kaikkien tuttujen rapsuteltavaksi. ;)
Lopulta oma vuoro lähestyi ja menin Kolan kanssa lähtöalueen liepeille notkumaan. Päätin temputtaa Kolaa muutamilla pölyisillä nameilla, joita taskun pohjalta löysin. Se toimi paremmin kuin olisin voinut arvata. Kola teki nenä-temppua ja läts-temppua, istui ja meni maahan. Ja sen silmistä katosi ylitse vuotava jännitys. Se terästäytyi ja katsoi minua käskyä odottaen. Viimeisenä temppuna ennen omaa vuoroa käskin Kolan sivulle, otin hihnan pois ja marssittiin lähtöpaikalle. Kola oli ryhdistäytymisestään huolimatta tosi hitaalla ja vaisuna ja minua jännitti, että jääkö se siihen istumaan, kun kävelen ekan hypyn taakse lähtölupaa antamaan, vai lähteekö stressaantuneena nuuskimaan tai karkaa radalle. Pysyi se. :) Ja loput näettekin sitten videolta.
Kola oli paremmin hallinnassa kuin treeneissä koskaan. :) (: Selvästi jännitys laski sen kierroksia monta astetta alaspäin ja se pystyi kuuntelemaan sen ansiosta ohjaustani paljon tarkemmin kuin milloinkaan. Otettiin kuitenkin ekalta radalta hylly, koska en oikein keksinyt hyvää ohjauskuviota kepeille vientiin ja Kola lipsahti väärälle hypylle.
Toiselta radalta saatiin 10,73 virhepistettä riman putoamisesta, kiellosta ja yliajasta. Yliaikaan syynä oli kontakteilla istuttaminen, mutta se oli ihan harkittua ja noudatteli juuri sitä, mikä minun ja Kolan tavoitteena radoilta oli. Kontaktien suorittaminen oli toinen päätavoite, joten aikavirheellä ei ollut mitään merkitystä. :) Toisellakin radalla Kolan jännitys näyttäytyi parempana ohjattavuutena. Veikkaan, että tämä piirre on himmenevää sorttia eli ohjattavuus laskee, kun Kola tottuu kisafiilikseen ja -tilanteeseen. Mutta ei se mitään. :)
Toisella radalla oli muuten pöytä! Pöytä?! Hitto. Olin ihan varma, että Kola sinkoaa putkesta pöytää hipaisten kohti ääretöntä ja sen yli. Niinpä päädyin Anninan kanssa neuvoteltuani siihen, että menin U-putken sisäänmenopäähän ottamaan Kolaa putkesta vastaan, suhisin, kumarruin Kolaa kohti ja painoin käsiä nyrkissä alas lähellä itseäni. Käytin siis koko jarrutusreperutaarin, että saisin Kolan käytännössä pysähtymään putken jälkeen. Se toimikin! :D Sen jälkeen aika hallitsemattomasti marssittiin pöytää kohti ja suoritettiin se ihan ilman virhepisteitä! :D :D
Kisaura ei pääty todellakaan näihin kisoihin vaan tästä on erittäin hyvä jatkaa. Ja väittäisin, ettei nollien tavoitteleminen ole Kolankaan kanssa näköjään mitenkään epärealistista!
---------
Kisat osoittivat, että Kolan kanssa tärkein treeniä vaativa juttu on keppien itsenäinen suorittaminen. On jotenkin sydäntä sulattavan yllättävää, että Kolan kanssa treenitavoite on jotain näinkin arkipäiväistä ja yksinkertaista. Kolan kanssa asiat harvoin ovat yksinkertaisia tai arkipäiväisiä, joten ilolla otan vastaan tämän haasteen ja keppitreeni tulee olemaan tämän kevään juttu. :)
----------
Nokille agiradoilta kaksi hyllyä. Ensimmäinen oli ihan karmeeta sekoilua ja toisessa rytisivät muurin palat ja rima ja lisäksi keppien jälkeen tein radan jatkon hetkellisesti unohtaneena persjätön, jota ei todellakaan pitänyt tehdä. Noki lipsahtaa putken väärään päähän ja sekin rata oli siinä. Muuten toinen rata oli oikein sujuvan tuntuinen suoritus. :)
Toinen rata
-------------
Loppuun päivän piristyksenä Annan sponsorihenkinen seuran sivuille otettu seurakuva. (Tai seuranhakukuva? Hm.)
torstai 26. tammikuuta 2012
kolan tasapainottava voima
Saviojan Annen sanoittama huomio Kolasta mietityttää edelleen. Tässä viikon aikana olen tiedostanut, että "älä mene mukaan sen kierroksiin, pysy itse rauhallisena" -ajatus kantaa läpi Kolan kaikkien elämän osa-alueiden.
Tänään oltiin poikien kanssa lenkillä Miian, Milkan, Jassun, Pepin ja Lukan (Pepin veli) kanssa. Tunnin lenkin aikana Kola osoitti useassa kohdassa erittäin selvästi sitä, miten joko tuen ja lisään sen reaktioiden suuruutta tai vastapainoisesti tasoitan ja vähennän sen reaktioita. Eikä tämä lisääminen tai vähentäminen toimi oikeastaan millään käskyllä, vaan minun eleeni, ilmeeni, liikkeiden nopeus ja äänensävyni saavat Kolassa aikaan reaktioiden laatua. Voin toki käskyttää Kolan istumaan paikoilleen ja näennäisesti rauhoittaa sen, mutta siinäkin tilanteessa - vaikka Kola istuisikin käskystä - voin helposti joko hermostuttaa Kolaa tai rauhoittaa sitä. Eli pelkkä istu-käsky ei itsessään aiheuta mitään "tunnetilan" muutosta Kolassa.
Kun käveltiin poikien kanssa kohti päiväkodin kulmalla olevaa tapaamispaikkaa, matkanvarrelle sattui remonttimiessakki ja kauhakuormaaja. Miehet häärivät kauhakuormaajan ympärillä ja jättimäinen kauha raapi asfaltin pintaa, jyrisi ja kolisi korvia huumaavalla äänellä. Reittimme kulki jalkakäytävän tukkivan kauhakuormaajan ohi, joten keräsin koirat hyvissä ajoin lyhyelle hihnalle ja ängettiin itsemme metelin ohi. Tiesin jo kauhakuormaajaa kohti kävellessä, että Kolaa tulee jännittämään liikkuva ja kovaa ääntä pitävä kauha. Nykyään en joudu enää tietoisesti niin kauheasti miettimään, vaan toimin aika tiedostamatta, kun valikoin sopivia tapoja reagoida Kolan mielentiloihin. Kola laski häntänsä alas ja veti korvia luimuun. Minun vastaukseni Kolan hiljaiseen "o-ou!" -huutoon oli, että pidin katseeni suoraan eteenpäin ja askelteni rytmin täysin muuttumattomana - en edes harkinnut katselevani Kolaa tai kiihdyttäväni tai hidastavani vauhtia. Kola hidasti ja olisi halunnut selvästi kauhistella enemmänkin kolinan ja jyrinän lähdettä. Minä tokaisin tympeällä äänellä: "Mee jo >:|" ja jatkoin marssimista.
Kola jatkoi matkaa ja nosti häntänsä taas pystyyn. Se ei katsellut taakseen eikä jäänyt muistelemaan tilannetta.
Namittaminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Kehuminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Kieltäminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Pysähtyminen olisi ehkä toiminut, mutta sitten olisi pitänyt seisoskella niin kauan, että Kola nostaa itse ilman minun apuani häntänsä pystyyn tai muutoin osoittaa tylsistyneensä ja rentoutuneensa. Siihen ei ollut aikaa. Ja oltaisiin tukittu koko hitsin jalkakäytävä. :D
Oma toimintani siis osoitti Kolalle, että tilanteessa ei ole mitään sellaista, miksi ryhtyisin sitä kehumaan tai kieltämään saati palkkaamaan. Ei se lenkillä muutenkaan saa palkkaa/kehuja/kieltoja yhdentekevistä tavallisista asioista, joten miksi kauhakuormaajastakaan. Ja Kolan reaktio osoitti, että se pääsi hieman jännitystä aiheuttaneesta hetkestä välittömästi ohi.
Täysin päinvastaisesti lenkin puolivälissä aiheutin Kolassa reaktion - tosin epähuomiossa. Metsurit olivat putsaamassa kävelytieltä talvimyrskyssä kaatuneita puita ja sähköjohtoja. Koirat piti saada hihnaan, mutta Milka oli sitä mieltä, että "jos tässä nyt kuitenkin vaan ihan irti lenkkeillään.." Milka hölkkäsi pois päin Miiasta, joka huuteli Milkaa luokseen. Milka kiihdytti kohti minua ja hihnassa olevia poikia, joten ajattelin ärjäistä Milkalle, jotta se ei saisi poikien huomiosta palkkaa kutsun noudattamatta jättämisestä. Ärjäisin ja aivan välittömästi Kola oli minun reaktiossani mukana. Kola karjaisi ja hyökkäsi samaan suuntaan kuin minä, vaikkei todennäköisesti ehtinyt edes tajuta, mille tässä oikein karjutaan. Kola oli hetkessä siirtynyt rauhallisesta hihnakävelytunnelmasta hyökkäysvalmiuteen. Milka kääntyikin takaisin, sillä Kolan ärjäisy on (yllättäen :D) paljon tehokkampi kuin minun kauheinkaan karjunta. ;) Kola rauhoittui välittömästi, kun se huomasi, etten ollut tosissani hyökkäämässä minkään ulkopuolisen uhkan kimppuun eikä mielentilani siis ollut oikeasti aggressiivinen.
Näitä vastaavanlaisia välikohtauksia sattuu joka lenkillä. Ne eivät yleensä ole sellaisia hetkiä, joita ulkopuoliset pystyisivät mitenkään huomaamaan. Päivittäin Kola kääntyy katseella hakemaan omalle käytökselleen tai aikomukselleen tukea. Ja lähes poikkeuksetta minä käytökselläni sammutan sen aikomuksia. Kola siis näkee, haistaa tai kuulee jotain, mihin se luonteeltaan terävänä haluaisi reagoida jollain suurella ja näyttävällä tavalla. Mutta koska se ei saa minulta tukea reaktioihin, se lähes poikkeuksetta jättää minuun katsomista lukuunottamatta täysin reagoimatta tai lieventää reaktion määrää.
Minun pitää siis olla jing, kun Kola on jang. ;) Kauhakuormaajatilanteesta olisi ollut hirmuisen helppoa tehdä ongelma. Olisin vain lähtenyt Kolan fiilikseen mukaan ja nostanut sen kierroksia.
Matala ääni. Hitaat liikkeet. Muuttumaton toiminta. Rauha. Niiden kautta pyrin olemaan vastapainona Kolalle.
Ja tämän keksimiseen tosiaan meni vuosia.
Tänään oltiin poikien kanssa lenkillä Miian, Milkan, Jassun, Pepin ja Lukan (Pepin veli) kanssa. Tunnin lenkin aikana Kola osoitti useassa kohdassa erittäin selvästi sitä, miten joko tuen ja lisään sen reaktioiden suuruutta tai vastapainoisesti tasoitan ja vähennän sen reaktioita. Eikä tämä lisääminen tai vähentäminen toimi oikeastaan millään käskyllä, vaan minun eleeni, ilmeeni, liikkeiden nopeus ja äänensävyni saavat Kolassa aikaan reaktioiden laatua. Voin toki käskyttää Kolan istumaan paikoilleen ja näennäisesti rauhoittaa sen, mutta siinäkin tilanteessa - vaikka Kola istuisikin käskystä - voin helposti joko hermostuttaa Kolaa tai rauhoittaa sitä. Eli pelkkä istu-käsky ei itsessään aiheuta mitään "tunnetilan" muutosta Kolassa.
Kun käveltiin poikien kanssa kohti päiväkodin kulmalla olevaa tapaamispaikkaa, matkanvarrelle sattui remonttimiessakki ja kauhakuormaaja. Miehet häärivät kauhakuormaajan ympärillä ja jättimäinen kauha raapi asfaltin pintaa, jyrisi ja kolisi korvia huumaavalla äänellä. Reittimme kulki jalkakäytävän tukkivan kauhakuormaajan ohi, joten keräsin koirat hyvissä ajoin lyhyelle hihnalle ja ängettiin itsemme metelin ohi. Tiesin jo kauhakuormaajaa kohti kävellessä, että Kolaa tulee jännittämään liikkuva ja kovaa ääntä pitävä kauha. Nykyään en joudu enää tietoisesti niin kauheasti miettimään, vaan toimin aika tiedostamatta, kun valikoin sopivia tapoja reagoida Kolan mielentiloihin. Kola laski häntänsä alas ja veti korvia luimuun. Minun vastaukseni Kolan hiljaiseen "o-ou!" -huutoon oli, että pidin katseeni suoraan eteenpäin ja askelteni rytmin täysin muuttumattomana - en edes harkinnut katselevani Kolaa tai kiihdyttäväni tai hidastavani vauhtia. Kola hidasti ja olisi halunnut selvästi kauhistella enemmänkin kolinan ja jyrinän lähdettä. Minä tokaisin tympeällä äänellä: "Mee jo >:|" ja jatkoin marssimista.
Kola jatkoi matkaa ja nosti häntänsä taas pystyyn. Se ei katsellut taakseen eikä jäänyt muistelemaan tilannetta.
Namittaminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Kehuminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Kieltäminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Pysähtyminen olisi ehkä toiminut, mutta sitten olisi pitänyt seisoskella niin kauan, että Kola nostaa itse ilman minun apuani häntänsä pystyyn tai muutoin osoittaa tylsistyneensä ja rentoutuneensa. Siihen ei ollut aikaa. Ja oltaisiin tukittu koko hitsin jalkakäytävä. :D
Oma toimintani siis osoitti Kolalle, että tilanteessa ei ole mitään sellaista, miksi ryhtyisin sitä kehumaan tai kieltämään saati palkkaamaan. Ei se lenkillä muutenkaan saa palkkaa/kehuja/kieltoja yhdentekevistä tavallisista asioista, joten miksi kauhakuormaajastakaan. Ja Kolan reaktio osoitti, että se pääsi hieman jännitystä aiheuttaneesta hetkestä välittömästi ohi.
Täysin päinvastaisesti lenkin puolivälissä aiheutin Kolassa reaktion - tosin epähuomiossa. Metsurit olivat putsaamassa kävelytieltä talvimyrskyssä kaatuneita puita ja sähköjohtoja. Koirat piti saada hihnaan, mutta Milka oli sitä mieltä, että "jos tässä nyt kuitenkin vaan ihan irti lenkkeillään.." Milka hölkkäsi pois päin Miiasta, joka huuteli Milkaa luokseen. Milka kiihdytti kohti minua ja hihnassa olevia poikia, joten ajattelin ärjäistä Milkalle, jotta se ei saisi poikien huomiosta palkkaa kutsun noudattamatta jättämisestä. Ärjäisin ja aivan välittömästi Kola oli minun reaktiossani mukana. Kola karjaisi ja hyökkäsi samaan suuntaan kuin minä, vaikkei todennäköisesti ehtinyt edes tajuta, mille tässä oikein karjutaan. Kola oli hetkessä siirtynyt rauhallisesta hihnakävelytunnelmasta hyökkäysvalmiuteen. Milka kääntyikin takaisin, sillä Kolan ärjäisy on (yllättäen :D) paljon tehokkampi kuin minun kauheinkaan karjunta. ;) Kola rauhoittui välittömästi, kun se huomasi, etten ollut tosissani hyökkäämässä minkään ulkopuolisen uhkan kimppuun eikä mielentilani siis ollut oikeasti aggressiivinen.
Näitä vastaavanlaisia välikohtauksia sattuu joka lenkillä. Ne eivät yleensä ole sellaisia hetkiä, joita ulkopuoliset pystyisivät mitenkään huomaamaan. Päivittäin Kola kääntyy katseella hakemaan omalle käytökselleen tai aikomukselleen tukea. Ja lähes poikkeuksetta minä käytökselläni sammutan sen aikomuksia. Kola siis näkee, haistaa tai kuulee jotain, mihin se luonteeltaan terävänä haluaisi reagoida jollain suurella ja näyttävällä tavalla. Mutta koska se ei saa minulta tukea reaktioihin, se lähes poikkeuksetta jättää minuun katsomista lukuunottamatta täysin reagoimatta tai lieventää reaktion määrää.
Minun pitää siis olla jing, kun Kola on jang. ;) Kauhakuormaajatilanteesta olisi ollut hirmuisen helppoa tehdä ongelma. Olisin vain lähtenyt Kolan fiilikseen mukaan ja nostanut sen kierroksia.
Matala ääni. Hitaat liikkeet. Muuttumaton toiminta. Rauha. Niiden kautta pyrin olemaan vastapainona Kolalle.
Ja tämän keksimiseen tosiaan meni vuosia.
maanantai 23. tammikuuta 2012
ON/OFF
Kola on äärimmäisyyksien koira. Tänään Kolan oli kovin KOVIN vaikea ymmärtää, että lähdettäisiin ihan oikeasti muka johonkin hitsin treeneihin, kun kello on jo karvaa vaille nahka ja isojen ja pienten koirien nukkumaanmenoaika on ollut ja mennyt aikapäivää sitten. Yritin sillä tavalla ystävällisen kevyesti innostaa omaan petiinsä yöunille käynyttä koiraani lähtemään. Videolle tallentuivat parin minuutin suostuttelu-/herättelytuokiosta viimeiset puoli minuuttia. :D Koko aikana koirasta liikkui ainoastaan oikea silmä. :D :D (Ehkä vasenkin, kuka tietää..)
Mutta sitten, kun päästiin hallille, oli kierroksissa vähän toinen lukema.. Kola rysäyttää TODELLA pahasti renkaaseen ja joku toinen koira saattaisi todeta sellaisen jälkeen, että "mä en kiitos enää halua treenata enkä ainakaan rengasta". Kolaa ei jäänyt painamaan, vaan se teki rengasta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kun rysäytyksen jälkeen mentiin heti uudestaan "hevosen selkään", ettei jäisi pahaa mieltä tai muistikuvia. Rengas meni mäsäksi, kun Kolan voima sai yhden koukkuruuvin suoristumaan. Mutta mitä yhdestä rysäyksestä, tuumii Kola.
(Ja jos katsoo Kolan häntää välittömästi törmäyksen jälkeen, niin häntä on vietikkäästi pystyssä ja heiluu. Moottorissa kierrokset on niin korkeella, ettei törmäystä kai ehdi edes huomata. :O )
Mutta sitten, kun päästiin hallille, oli kierroksissa vähän toinen lukema.. Kola rysäyttää TODELLA pahasti renkaaseen ja joku toinen koira saattaisi todeta sellaisen jälkeen, että "mä en kiitos enää halua treenata enkä ainakaan rengasta". Kolaa ei jäänyt painamaan, vaan se teki rengasta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kun rysäytyksen jälkeen mentiin heti uudestaan "hevosen selkään", ettei jäisi pahaa mieltä tai muistikuvia. Rengas meni mäsäksi, kun Kolan voima sai yhden koukkuruuvin suoristumaan. Mutta mitä yhdestä rysäyksestä, tuumii Kola.
(Ja jos katsoo Kolan häntää välittömästi törmäyksen jälkeen, niin häntä on vietikkäästi pystyssä ja heiluu. Moottorissa kierrokset on niin korkeella, ettei törmäystä kai ehdi edes huomata. :O )
perjantai 20. tammikuuta 2012
kola tekee renkaasta selvää
Kyllä. Tauko on tehnyt tehtävänsä. Rengasta hinkattiin joskus pari kuukautta sitten Kolan kanssa oikein urakalla ja nyt ei olla puututtu kyseiseen esteeseen ollenkaan - paitsi tänään. Kola haki renkaan ees ja taas, sieltä ja täältä, mutkasta ja suorasta, vinosta ja käänteestä. Kola suorastaan linkosi itsensä renkaaseen aina kun siihen suuntaan vähänkin viittasi - tai jätti viittaamatta, niin renkaaseen oli siltä aivan huikeaa sujahtaa. :D
Eiköhän me Kolan kanssakin suunnata kuonot kohti kisakenttiä, nyt kun epävarmin estekin alkaa olla hallussa.
Eiköhän me Kolan kanssakin suunnata kuonot kohti kisakenttiä, nyt kun epävarmin estekin alkaa olla hallussa.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Kola Saviojan treeneissä
Kola puhkui ja pullisteli intoa, kun pääsi treenaamaan ihan ilman Nokia. :) Ukkeli oli jotenkin ihan tohkeissaan ja onnellinen. Kun päästiin vuorollamme radalle, ehdin tehdä Kolan kanssa kai viisi tai kuusi ensimmäistä estettä ennen kuin tuli joku moka. Lähdin viemään Kolaa uudestaan radan alkuun. Kun Kola jäi lähtöpaikalle, Anne tokaisi jotain, mikä porautui aivoon ihan välittömästi ja osoitti ainakin minulle, että meidän treeniä katselee tällä hetkellä ihminen, joka todellakin tietää koirista paljon.
"Sä ET voi hermoilla. Sun täytyy pysyä TÄYSIN rauhallisena. Et lähde mukaan sen kierroksiin."
W a u.
Kolan kanssa on tullut treenattua vuosia, eikä kukaan ole koskaan osannut tuota asiaa sanottaa tuolla tavoin. Kolan pulmien kanssa on paininut yksi jos toinenkin ihminen ja olen hakenut apua sieltä, täältä ja tuolta. Olen saanut neuvoja, että "ärähdä sille" tai "älä huomioi sitä" tai "pistä se kuriin" tai "kehu sitä" tai "vie se seinään".. Kaikenlaisia varmasti monelle koiralle sopivia ohjeita.
Ja sitten siinä seisoo ihminen, joka viiden esteen suorittamisen jälkeen tietää, miten pitää toimia. Sillä niin Kolan kanssa on pakko toimia. Jos haluan työskennellä sen kanssa, minun on oltava tasapainottava voima. En voi lähteä edes ajatuksen tasolla sen kierroksiin mukaan, vaan minun on rauhoituttava sitä enemmän, mitä enemmän Kolan kierrokset nousevat. Ja mitä vakavammin Kola homman ottaa, sitä iloisemmin ja huumorintajuisemmin minun pitää toimia. Tämän olen oppinut nyt hieman yli vuoden aikana kantapään kautta kokeilemalla, joten sikäli Annen kommentti ei muuttanut omassa toiminnassani mitään. En ollut lähdössä Kolan kierroksiin mukaan. Mutta osoittaa minulle melkoista koiratuntemusta, että pystyy näkemään tuollaisen asian noin lyhyessä hetkessä.
Kola toimi tänään paremmin kuin kai koskaan. Ja pääsyy siihen lienee, että minä olen oppinut liikkumaan. Toki Kolakin on varmasti oppinut jotain - esimerkiksi hermojen hallintaa, koska se ei saa minulta enää tukea kierroksilleen - mutta tässä kohtaa ottaisin silti kunniasta pääosan itselleni, jos se vain sopii. ;)
Kola pystyi tekemään takaakiertoja, poispäinkäännöksiä, takaakiertosokkareita, jaakotuksia, eteen ja sivulle irtoamisia... :) Kunhan saan Kolan liikkumistapaa haltuun ja opin sopeuttamaan omaa liikkumistani ja ohjaamistani sille paremmin sopivaksi, niin en näe mitään estettä nollienkin saamiseen. :) Tällä hetkellä en osaa suhteuttaa omaa liikettäni oikein mitenkään Kolan liikkeeseen, enkä osaa ennakoida, miten mikäkin liike Kolaan vaikuttaa. Niinpä ohjaaminen tuntuu aika arpapeliltä. Mutta onneksi tuota on mahdollista oppia. Lisäksi käytän edelleen ihan liikaa aikaa siihen, että pinnistelen ehtimisen äärirajoilla ja kulutan energiaa "MÄ EN EHDI" -ajatukseen. Täytyy opetella ohjaamaan Kolaa ennakoiden.
(Helpommin sanottu kuin tehty.. :D Mutta onhan tässä aikaa opiskella.)
Treenien jälkeen Kola vaahtosi ja puhkui. Se oli ihan puhki. Kehuin ja rutistelin työn sankaria ja Kola nautti selvästi tilanteesta. :)
Ai niin. Treenien lopussa tehtiin nopeaa juoksurataa, jossa haasteena oli J-putken juokseminen. Kuulemma oli ollut monelle koiralle haasteellista säilyttää usko siihen, että putkesta pääsee ulos, kun koiran pistää sukeltamaan J:n sisään niin, että ensin on pitkästi suoraa putkea ja sitten tiukka kurvi. Kola räjähti J-putkiin kuin hiukkaskiihdyttimeen, eikä todellakaan jäänyt epäröimään putken kanssa. Putken jälkeen edessä oli hyppy, jonka jälkeen piti saada koira kääntymään nopeasti seuraavalle hypylle. Kola linkosi itsensä hiukkaskiihdyttimestä seuraavalle hypylle sellaista vauhtia, ettei käännöksistä tullut oikein yhtään mitään. Niinpä Annen innostamana lähdin testaamaan, miten hyvin Kola osaa suhina-jarrutuksen. Lähetin Kolan putkeen ja juoksin itse hypyn taakse suhinalla jarruttamaan Kolaa. Kola sukelsi putkesta edessä olevaa hyppyä (ja samalla hypyn takana seisovaa minua) kohti TÄYSILLÄ. Suhisin ja painuin Kolaa kohden molemmat kädet ojossa.
TUMPS.
Tuli osoitetuksi, ettei Kola osaa suhinajarrutusta.
Se ei myöskään täydessä viettihurmoksessa osaa tai halua tai viitsi väistää, vaan läsähtää päin kuin kärpänen auton tuulilasiin. :D :D Onneksi ehdin reagoida sen verran, että otin askelen poispäin, jolloin oma liikkeeni oli Kolan kanssa samansuuntainen, eikä törmäys ollut niin voimakas. Hihitytti ihan hillittömästi. Useinhan sitä tulee sanotuksi, että "koira tuli hypyssä päälle, kun en väistänyt ajoissa", mutta en kyllä itse koskaan ole nähnyt, että koira tulisi tuolla tavalla ihan kirjaimellisesti päälle. Aivoihin tatuioitui vain silmät palaen päin syöksyvä piski, joka ei reagoinut millään näkyvällä tavalla suhinaan ja päin kumartumiseen.
"Sä ET voi hermoilla. Sun täytyy pysyä TÄYSIN rauhallisena. Et lähde mukaan sen kierroksiin."
W a u.
Kolan kanssa on tullut treenattua vuosia, eikä kukaan ole koskaan osannut tuota asiaa sanottaa tuolla tavoin. Kolan pulmien kanssa on paininut yksi jos toinenkin ihminen ja olen hakenut apua sieltä, täältä ja tuolta. Olen saanut neuvoja, että "ärähdä sille" tai "älä huomioi sitä" tai "pistä se kuriin" tai "kehu sitä" tai "vie se seinään".. Kaikenlaisia varmasti monelle koiralle sopivia ohjeita.
Ja sitten siinä seisoo ihminen, joka viiden esteen suorittamisen jälkeen tietää, miten pitää toimia. Sillä niin Kolan kanssa on pakko toimia. Jos haluan työskennellä sen kanssa, minun on oltava tasapainottava voima. En voi lähteä edes ajatuksen tasolla sen kierroksiin mukaan, vaan minun on rauhoituttava sitä enemmän, mitä enemmän Kolan kierrokset nousevat. Ja mitä vakavammin Kola homman ottaa, sitä iloisemmin ja huumorintajuisemmin minun pitää toimia. Tämän olen oppinut nyt hieman yli vuoden aikana kantapään kautta kokeilemalla, joten sikäli Annen kommentti ei muuttanut omassa toiminnassani mitään. En ollut lähdössä Kolan kierroksiin mukaan. Mutta osoittaa minulle melkoista koiratuntemusta, että pystyy näkemään tuollaisen asian noin lyhyessä hetkessä.
Kola toimi tänään paremmin kuin kai koskaan. Ja pääsyy siihen lienee, että minä olen oppinut liikkumaan. Toki Kolakin on varmasti oppinut jotain - esimerkiksi hermojen hallintaa, koska se ei saa minulta enää tukea kierroksilleen - mutta tässä kohtaa ottaisin silti kunniasta pääosan itselleni, jos se vain sopii. ;)
Kola pystyi tekemään takaakiertoja, poispäinkäännöksiä, takaakiertosokkareita, jaakotuksia, eteen ja sivulle irtoamisia... :) Kunhan saan Kolan liikkumistapaa haltuun ja opin sopeuttamaan omaa liikkumistani ja ohjaamistani sille paremmin sopivaksi, niin en näe mitään estettä nollienkin saamiseen. :) Tällä hetkellä en osaa suhteuttaa omaa liikettäni oikein mitenkään Kolan liikkeeseen, enkä osaa ennakoida, miten mikäkin liike Kolaan vaikuttaa. Niinpä ohjaaminen tuntuu aika arpapeliltä. Mutta onneksi tuota on mahdollista oppia. Lisäksi käytän edelleen ihan liikaa aikaa siihen, että pinnistelen ehtimisen äärirajoilla ja kulutan energiaa "MÄ EN EHDI" -ajatukseen. Täytyy opetella ohjaamaan Kolaa ennakoiden.
(Helpommin sanottu kuin tehty.. :D Mutta onhan tässä aikaa opiskella.)
Treenien jälkeen Kola vaahtosi ja puhkui. Se oli ihan puhki. Kehuin ja rutistelin työn sankaria ja Kola nautti selvästi tilanteesta. :)
Ai niin. Treenien lopussa tehtiin nopeaa juoksurataa, jossa haasteena oli J-putken juokseminen. Kuulemma oli ollut monelle koiralle haasteellista säilyttää usko siihen, että putkesta pääsee ulos, kun koiran pistää sukeltamaan J:n sisään niin, että ensin on pitkästi suoraa putkea ja sitten tiukka kurvi. Kola räjähti J-putkiin kuin hiukkaskiihdyttimeen, eikä todellakaan jäänyt epäröimään putken kanssa. Putken jälkeen edessä oli hyppy, jonka jälkeen piti saada koira kääntymään nopeasti seuraavalle hypylle. Kola linkosi itsensä hiukkaskiihdyttimestä seuraavalle hypylle sellaista vauhtia, ettei käännöksistä tullut oikein yhtään mitään. Niinpä Annen innostamana lähdin testaamaan, miten hyvin Kola osaa suhina-jarrutuksen. Lähetin Kolan putkeen ja juoksin itse hypyn taakse suhinalla jarruttamaan Kolaa. Kola sukelsi putkesta edessä olevaa hyppyä (ja samalla hypyn takana seisovaa minua) kohti TÄYSILLÄ. Suhisin ja painuin Kolaa kohden molemmat kädet ojossa.
TUMPS.
Tuli osoitetuksi, ettei Kola osaa suhinajarrutusta.
Se ei myöskään täydessä viettihurmoksessa osaa tai halua tai viitsi väistää, vaan läsähtää päin kuin kärpänen auton tuulilasiin. :D :D Onneksi ehdin reagoida sen verran, että otin askelen poispäin, jolloin oma liikkeeni oli Kolan kanssa samansuuntainen, eikä törmäys ollut niin voimakas. Hihitytti ihan hillittömästi. Useinhan sitä tulee sanotuksi, että "koira tuli hypyssä päälle, kun en väistänyt ajoissa", mutta en kyllä itse koskaan ole nähnyt, että koira tulisi tuolla tavalla ihan kirjaimellisesti päälle. Aivoihin tatuioitui vain silmät palaen päin syöksyvä piski, joka ei reagoinut millään näkyvällä tavalla suhinaan ja päin kumartumiseen.
tiistai 29. marraskuuta 2011
muru hei takki auki, täältä tulee hauki..
..joka treeniaamisesta tykkää.
Päivälenkki Ojangon metsissä päättyi jälleen kerran lyhyisiin aksatreeneihin. Tästä alkaa tulla jo tapa. :)
Kola pääsi hakemaan rutiinia kyysikymppisten hyppyjen ja renkaan hyppimisessä ja lähinnä vaan hassuteltiin kaikenlaista, minkä ohessa Kola pompahteli hyppyjen yli erilaisissa yhteyksissä ja erilaisista kulmista, kutsumalla ja lähettämällä. :) Lisäksi hinkattiin kontaktien alastuloa ja se alkaakin olla Kolalla erittäin hyvin hallussa. Jopa niin hyvin, ettei ronttia meinannut saada radalta ilman pannasta kuskaamista pois, kun kerta toisensa jälkeen se loikahteli kontaktin alastulolle kököttämään. :)
Nokin kanssa tehtiin muutama muurin takaakierto (viikonlopun kokemusten takia) ja kierrot sujuivat ilman ainoaakaan pudotusta tai holtitonta loikkaa. Jei. Lisäksi tehtiin itsenäisyyttä keppeihin -projektin jatko-osaa, jossa oletuksena oli, etten radalla ehtisi saattaa Nokia kepeille, vaan Nokin olisi pakko hakea kepit itse minun jäädessä keppien loppupäähän.
Ensimmäisellä kerralla seisoin kauempana putkesta ja lähempänä keppien alkua. Lähetin paikallaan seisten Nokin putkeen ja kun Noki lähestyi putken ulostulopäätä, huusin keppikäskyn yhä paikallaan seisten. Ensimmäisellä kerralla Noki meni toiseen väliin, mutta "OHO!" -huomautuksen ja uuden putkeen lähettämisen jälkeen Noki korjasi suoritustaan ja haki kepit loistavasti. Parin toiston jälkeen siirryin vielä kauemmas keppien aloituksesta ja lähemmäs putken suuta. Tämäkin treeni toimi hienosti ja vääriä suorituksia tuli jälleen muistaakseni yksi. On se upea ukko. :)
Päivälenkki Ojangon metsissä päättyi jälleen kerran lyhyisiin aksatreeneihin. Tästä alkaa tulla jo tapa. :)
Kola pääsi hakemaan rutiinia kyysikymppisten hyppyjen ja renkaan hyppimisessä ja lähinnä vaan hassuteltiin kaikenlaista, minkä ohessa Kola pompahteli hyppyjen yli erilaisissa yhteyksissä ja erilaisista kulmista, kutsumalla ja lähettämällä. :) Lisäksi hinkattiin kontaktien alastuloa ja se alkaakin olla Kolalla erittäin hyvin hallussa. Jopa niin hyvin, ettei ronttia meinannut saada radalta ilman pannasta kuskaamista pois, kun kerta toisensa jälkeen se loikahteli kontaktin alastulolle kököttämään. :)
Nokin kanssa tehtiin muutama muurin takaakierto (viikonlopun kokemusten takia) ja kierrot sujuivat ilman ainoaakaan pudotusta tai holtitonta loikkaa. Jei. Lisäksi tehtiin itsenäisyyttä keppeihin -projektin jatko-osaa, jossa oletuksena oli, etten radalla ehtisi saattaa Nokia kepeille, vaan Nokin olisi pakko hakea kepit itse minun jäädessä keppien loppupäähän.
Ensimmäisellä kerralla seisoin kauempana putkesta ja lähempänä keppien alkua. Lähetin paikallaan seisten Nokin putkeen ja kun Noki lähestyi putken ulostulopäätä, huusin keppikäskyn yhä paikallaan seisten. Ensimmäisellä kerralla Noki meni toiseen väliin, mutta "OHO!" -huomautuksen ja uuden putkeen lähettämisen jälkeen Noki korjasi suoritustaan ja haki kepit loistavasti. Parin toiston jälkeen siirryin vielä kauemmas keppien aloituksesta ja lähemmäs putken suuta. Tämäkin treeni toimi hienosti ja vääriä suorituksia tuli jälleen muistaakseni yksi. On se upea ukko. :)
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
hyvän treenin resepti
Kolan kanssa hyvä treeni koostuu seuraavista asioista:
1) Omistajan hyvä mieli.
2) Omistajan hyvä mieli.
3) Omistajan hyvä mieli.
Sekoita ainekset ja tarjoile Kolalle agilitykentällä. :)
Olen ihan oikeasti oppinut ottamaan Kolan kanssa huumorilla. En mitenkään löysin rantein tai niin, että tehtäisiin tahallaan jotain-vähän-sinne-päin. Me tehdään ihan kunnolla ja yritetään parhaamme, mutta ryppyotsaisuus on pyyhitty pois. Täysin. Kolan hysteerinen rakkaus agilityyn näyttää minun silmissäni tällä hetkellä rakastettavan sympaattiselta ja sen dynamiittiräjähdykset aiheuttavan pelkkää hyvää mieltä. Ei stressiä tai ahdistusta. Rutistelen ja pussailen hassua lyhytsytytyslankaista otustani ja möyritään yhdessä onnistuneiden (ja epäonnistuneiden) juttujen jälkeen.
Tänään Kola pääsi taas kouluttajien treeneihin mukaan. Kouluttamassa oli Annan aviomies Petri. Petrin reaktio Kolaan oli tuttu: "Oho. Wau. Se on nopea." No onhan se. :D Radalla lähinnä räpiköin, että pysyisin Kolan vauhdissa. Radan kolme putkea aiheuttivat sen, että olin jatkuvasti myöhässä. Nauratti kovasti. "Sun tarvii opettaa tota sun koiraasi irtoomaan ja tekemään kauempaa ja lukemaan rataa, koska susta me tuskin saadaan ton nopeempaa." Oliko se kehu vai joku muu, se jäi epäselväksi, mutta hihitytti silti.
Rata päättyi siihen, että Kolan olisi pitänyt kiivetä tekemään puomi. Ikävä kyllä - tai Kolan riemuksi - puomin ylösmenon vieressä oli putki, johon pystyi räjähtämään kerta toisensa jälkeen. Lopulta Petri meni seisomaan putken suulle niin, että jalat peittivät putken. Kola inhoaa vieraita miehiä, joten ratkaisu oli toimiva. Tai niinhän sitä luulisi. Kola kyllä inhoaa vieraita miehiä, mutta miesinho ei pääse lähellekään agilityyn kohdistuvaa intohimoa. Niinpä Kola syöksyi kohti Petrin jalkoja, imaisi varmaan kyljet sisään ja pinnisti itsensä Petrin jalkojen välistä putkeen ihan hirveällä vauhdilla. Nauratti vielä hieman lisää. :D Tehtiin vielä kerran niin, että Petri peitti putken suun takillaan. Kola syöksyi. Ja syöksyi. Syöksyi. Kunnes ihan viime hetkellä teki paniikkijarrutuksen ja pysähtyi kuono kiinni Petrin takissa. Kolan pokka petti ihan viimeisellä sentillä, eikä se sitten rohjennut testata, mitä tapahtuu jos syöksyy takin läpi.
Mainio mainio hypersuperKola. :)
Kola on minun pieni projektini, jonka kanssa piiperretään kaikkea pientä mukavaa: kontakteja ja keppejä ja sen sellaista. Ja ehkä jonain päivänä olen niin hyvä, että riitän Kolalle myös radoilla, en pelkissä pikkupiiperrystreeneissä. :)
1) Omistajan hyvä mieli.
2) Omistajan hyvä mieli.
3) Omistajan hyvä mieli.
Sekoita ainekset ja tarjoile Kolalle agilitykentällä. :)
Olen ihan oikeasti oppinut ottamaan Kolan kanssa huumorilla. En mitenkään löysin rantein tai niin, että tehtäisiin tahallaan jotain-vähän-sinne-päin. Me tehdään ihan kunnolla ja yritetään parhaamme, mutta ryppyotsaisuus on pyyhitty pois. Täysin. Kolan hysteerinen rakkaus agilityyn näyttää minun silmissäni tällä hetkellä rakastettavan sympaattiselta ja sen dynamiittiräjähdykset aiheuttavan pelkkää hyvää mieltä. Ei stressiä tai ahdistusta. Rutistelen ja pussailen hassua lyhytsytytyslankaista otustani ja möyritään yhdessä onnistuneiden (ja epäonnistuneiden) juttujen jälkeen.
Tänään Kola pääsi taas kouluttajien treeneihin mukaan. Kouluttamassa oli Annan aviomies Petri. Petrin reaktio Kolaan oli tuttu: "Oho. Wau. Se on nopea." No onhan se. :D Radalla lähinnä räpiköin, että pysyisin Kolan vauhdissa. Radan kolme putkea aiheuttivat sen, että olin jatkuvasti myöhässä. Nauratti kovasti. "Sun tarvii opettaa tota sun koiraasi irtoomaan ja tekemään kauempaa ja lukemaan rataa, koska susta me tuskin saadaan ton nopeempaa." Oliko se kehu vai joku muu, se jäi epäselväksi, mutta hihitytti silti.
Rata päättyi siihen, että Kolan olisi pitänyt kiivetä tekemään puomi. Ikävä kyllä - tai Kolan riemuksi - puomin ylösmenon vieressä oli putki, johon pystyi räjähtämään kerta toisensa jälkeen. Lopulta Petri meni seisomaan putken suulle niin, että jalat peittivät putken. Kola inhoaa vieraita miehiä, joten ratkaisu oli toimiva. Tai niinhän sitä luulisi. Kola kyllä inhoaa vieraita miehiä, mutta miesinho ei pääse lähellekään agilityyn kohdistuvaa intohimoa. Niinpä Kola syöksyi kohti Petrin jalkoja, imaisi varmaan kyljet sisään ja pinnisti itsensä Petrin jalkojen välistä putkeen ihan hirveällä vauhdilla. Nauratti vielä hieman lisää. :D Tehtiin vielä kerran niin, että Petri peitti putken suun takillaan. Kola syöksyi. Ja syöksyi. Syöksyi. Kunnes ihan viime hetkellä teki paniikkijarrutuksen ja pysähtyi kuono kiinni Petrin takissa. Kolan pokka petti ihan viimeisellä sentillä, eikä se sitten rohjennut testata, mitä tapahtuu jos syöksyy takin läpi.
Mainio mainio hypersuperKola. :)
Kola on minun pieni projektini, jonka kanssa piiperretään kaikkea pientä mukavaa: kontakteja ja keppejä ja sen sellaista. Ja ehkä jonain päivänä olen niin hyvä, että riitän Kolalle myös radoilla, en pelkissä pikkupiiperrystreeneissä. :)
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
kotimatka hihitellen
Heinosen Annan treeneissä vapautui yllättäen tälle päivälle paikka meidän omasta ryhmästä, joten poikkeuksellisesti Kolakin pääsi mukaan. Tehtiin rataa, joka oli ollut TopTeamin (?) "pääsykoerata" jossakin karsintatilaisuudessa. Aika silmät pyöreinä katselin edellisen ryhmän treeniä ja olin varma, että Kola ampuu katosta läpi, kohti ääretöntä - ja sen yli! ..tai ainakaan se ei mene sellaista ohjaussiksakkia, jota rata näytti olevan pullollaan. Nopeita käännöksiä, valssia, ohjaamista ohjaamista ohjaamista..
"Magee koira", Anna sanoi, kun oltiin väännetty ensimmäistä pätkää pari kertaa. Hymyilytti.
"Nyt vaan pistät renkaan kuntoon Kolan kanssa ja sit kisaamaan!" Anna sanoi, kun oltiin väännetty oma treeniaikamme loppuun asti.
Hitto. Kola teki lähes juuri niin kuin ohjasin ja jopa sain paikoitellen ohjattua juuri niin kuin ajattelin. Ja ehdin valssatakin siellä täällä! :O Loppusuoralla oli neljä estettä ja taustalla kuulen, miten Anna karjuu, että "JUOKSE JUOKSE!!!!" ja pehmeällä hiekkapohjalla jalat eivät vain enää toimi. Kola pääsee edelle ja minä yritän saada jaloistani irti jotain ylimaallista. Todellisuudessa jään jälkeen ja Kola menee renkaan väärin. Naurattaa kovasti. Miten voi näin lyhyet jalat painaa näin paljon?
Heti perään tulee Nokin vuoro. "Jaksatsä", kysyy Anna. "Totta kai", läähätän hikeä valuen ja noudan Tiiperön kehiin. Siinä sitä onkin sitten tekemistä, kun enää käsissä ei ole rautakanki vaan pehmeäksi vaivattua savea, joka taipuu lähes ajatuksen voimalla.
Minä paiskon Nokia kuin se olisi samanlainen jähmeä savimöykky kuin Kola. Tuntuu, että teen Nokille sitä samaa alkuvaivausta, mikä juuri käsittelyyn otetulle savelle pitää tehdä. Paiskon ja vaivaan. Käytän raakaa hartiavoimaa. Niin Kolaa pitää vielä käsitellä. Ja Noki-raasu on varmasti hieman hämillään kaikesta siitä vääntämisestä. "Ei sun tartte niin hirveästi vedättää sitä tuossa keppien jälkeen. Käännät vähän rintamasuuntaa ja lähetät sitten hypylle. Se lukee rataa niin hyvin, ettei tuossa ole mitään ongelmaa." Jaa niin. Se ei olekaan jähmeä paiskottava savimöykky vaan taipuisa ja pehmeä, lämmin savi. Käännän rintamasuuntaa vain aavistuksen ja Noki sinkoaa juuri sinne mihin pitikin.
Loppusuora häämöttää taas U-putken jälkeen. Lähetän Nokin putkeen ja jälleen Anna karjuu. "LÄHDE JO!! JUOKSE! MENE MENE!!!" Kintut eivät vie yhtään niin nopeasti kuin pitäisi. Ja mitä tekee Noki? Ehdin miettiä, että himputin jalat, kun ette kanna nopeammin! Siinä samassa Noki painelee ohitseni ja... ja se kiitää itsenäisesti koko loppusuoran ilman minun ohjaustani! Voi jumantskekku. Kisaaminen ja ratojen harjoittelu on tehnyt tehtävänsä. Täysin minun tietämättäni Noki on oppinut lukemaan loppusuoraa! Aivan mieletöntä. Niin pieni juttu ja jotenkin varmaan ihan itsestään selvää, mutta miten iloiseksi tuosta voi tulla tälläinen tappijalka kuin minä? Kovin iloiseksi. Vielä kesällä ensimmäisten kisojen aikana Noki ei todellakaan lukenut loppusuoraa itsenäisesti. Nyt se sen tekee ja täysin epäröimättä. Se ei hetkeäkään edes harkinnut kääntyvänsä katsomaan minua ja hakemaan tukea, kun edessä kerran oli suora linja esteitä suoritettavaksi.
Jestapo jepulis, mahtavat treenit. 8)
"Magee koira", Anna sanoi, kun oltiin väännetty ensimmäistä pätkää pari kertaa. Hymyilytti.
"Nyt vaan pistät renkaan kuntoon Kolan kanssa ja sit kisaamaan!" Anna sanoi, kun oltiin väännetty oma treeniaikamme loppuun asti.
Hitto. Kola teki lähes juuri niin kuin ohjasin ja jopa sain paikoitellen ohjattua juuri niin kuin ajattelin. Ja ehdin valssatakin siellä täällä! :O Loppusuoralla oli neljä estettä ja taustalla kuulen, miten Anna karjuu, että "JUOKSE JUOKSE!!!!" ja pehmeällä hiekkapohjalla jalat eivät vain enää toimi. Kola pääsee edelle ja minä yritän saada jaloistani irti jotain ylimaallista. Todellisuudessa jään jälkeen ja Kola menee renkaan väärin. Naurattaa kovasti. Miten voi näin lyhyet jalat painaa näin paljon?
Heti perään tulee Nokin vuoro. "Jaksatsä", kysyy Anna. "Totta kai", läähätän hikeä valuen ja noudan Tiiperön kehiin. Siinä sitä onkin sitten tekemistä, kun enää käsissä ei ole rautakanki vaan pehmeäksi vaivattua savea, joka taipuu lähes ajatuksen voimalla.
Minä paiskon Nokia kuin se olisi samanlainen jähmeä savimöykky kuin Kola. Tuntuu, että teen Nokille sitä samaa alkuvaivausta, mikä juuri käsittelyyn otetulle savelle pitää tehdä. Paiskon ja vaivaan. Käytän raakaa hartiavoimaa. Niin Kolaa pitää vielä käsitellä. Ja Noki-raasu on varmasti hieman hämillään kaikesta siitä vääntämisestä. "Ei sun tartte niin hirveästi vedättää sitä tuossa keppien jälkeen. Käännät vähän rintamasuuntaa ja lähetät sitten hypylle. Se lukee rataa niin hyvin, ettei tuossa ole mitään ongelmaa." Jaa niin. Se ei olekaan jähmeä paiskottava savimöykky vaan taipuisa ja pehmeä, lämmin savi. Käännän rintamasuuntaa vain aavistuksen ja Noki sinkoaa juuri sinne mihin pitikin.
Loppusuora häämöttää taas U-putken jälkeen. Lähetän Nokin putkeen ja jälleen Anna karjuu. "LÄHDE JO!! JUOKSE! MENE MENE!!!" Kintut eivät vie yhtään niin nopeasti kuin pitäisi. Ja mitä tekee Noki? Ehdin miettiä, että himputin jalat, kun ette kanna nopeammin! Siinä samassa Noki painelee ohitseni ja... ja se kiitää itsenäisesti koko loppusuoran ilman minun ohjaustani! Voi jumantskekku. Kisaaminen ja ratojen harjoittelu on tehnyt tehtävänsä. Täysin minun tietämättäni Noki on oppinut lukemaan loppusuoraa! Aivan mieletöntä. Niin pieni juttu ja jotenkin varmaan ihan itsestään selvää, mutta miten iloiseksi tuosta voi tulla tälläinen tappijalka kuin minä? Kovin iloiseksi. Vielä kesällä ensimmäisten kisojen aikana Noki ei todellakaan lukenut loppusuoraa itsenäisesti. Nyt se sen tekee ja täysin epäröimättä. Se ei hetkeäkään edes harkinnut kääntyvänsä katsomaan minua ja hakemaan tukea, kun edessä kerran oli suora linja esteitä suoritettavaksi.
Jestapo jepulis, mahtavat treenit. 8)
torstai 13. lokakuuta 2011
kola, avain!
Auto saa syksyhuollon Lahdessa iskän toimesta. Samaan aikaan on hyvä hetki remontin lomassa testata, miten Kola on ihan oikeasti oppinut etsimään käskystä esineitä. Aiemmin Kola on poikkeuksetta etsinyt minun piilottamiani esineitä, joten treeniin on liittynyt mahdollisesti paljonkin tahattomia vihjeitä: askeleitteni haju, kehonkieleni etsintähetkellä, jo tutuiksi käyneet etsintämaastot lenkkipolun varrella, jne..
Tällä kertaa isukki piilotti avaimeni ja Kola sai etsiä. Aluksi Kola ei meinannut ymmärtää, että avaimia voi etsiä myös kotipihasta, mutta varsin nopeasti sain sen ryhtymään hommiin. Askeleitteni haju tai kehonkieleni eivät voineet Kolaa auttaa, koska en itsekään tiennyt, mihin avaimet oli piilotettu. Alle puolessa minuutissa Kola paikansi avaimet ja litistyi maahan merkkaamaan löytöään! Mahtavaa. :) Palkkasin lelulla hienon suorituksen.
Siirryttiin astetta haastavampaan puuhaan, jota ei sitäkään ole kai koskaan aiemmin kokeiltu. Toisin sanoen piilotettiinkin isän avainnippu, jossa ei minun hajuani ole lainkaan. Kolalle ei esitelty piilotettavaa esinettä tai muutenkaan vihjattu, mitä hajua tässä mahdollisesti ollaan etsimässä. Jälleen lähetin Kolan hommiin, enkä pystynyt mitenkään auttamaan etsimispuuhassa, sillä en tiennyt, missä avaimet olivat piilossa. Kola käytti jälleen alle puoli minuuttia omakotitalon puolikkaan tontin läpikäymiseen ja litistyi merkkaamaan löytöään. Aivan huikeaa! Ilman pienintäkään epäröintiä Kola merkkasi myös tuon tuoksun.
Näin ollen minulla siis on piski, joka etsii maastosta joko itselleen tuttujen ihmisten hajua, tai ihmisten hajua ylipäätään ja merkkaa ne varmalla otteella! 8)
Tällä kertaa isukki piilotti avaimeni ja Kola sai etsiä. Aluksi Kola ei meinannut ymmärtää, että avaimia voi etsiä myös kotipihasta, mutta varsin nopeasti sain sen ryhtymään hommiin. Askeleitteni haju tai kehonkieleni eivät voineet Kolaa auttaa, koska en itsekään tiennyt, mihin avaimet oli piilotettu. Alle puolessa minuutissa Kola paikansi avaimet ja litistyi maahan merkkaamaan löytöään! Mahtavaa. :) Palkkasin lelulla hienon suorituksen.
Siirryttiin astetta haastavampaan puuhaan, jota ei sitäkään ole kai koskaan aiemmin kokeiltu. Toisin sanoen piilotettiinkin isän avainnippu, jossa ei minun hajuani ole lainkaan. Kolalle ei esitelty piilotettavaa esinettä tai muutenkaan vihjattu, mitä hajua tässä mahdollisesti ollaan etsimässä. Jälleen lähetin Kolan hommiin, enkä pystynyt mitenkään auttamaan etsimispuuhassa, sillä en tiennyt, missä avaimet olivat piilossa. Kola käytti jälleen alle puoli minuuttia omakotitalon puolikkaan tontin läpikäymiseen ja litistyi merkkaamaan löytöään. Aivan huikeaa! Ilman pienintäkään epäröintiä Kola merkkasi myös tuon tuoksun.
Näin ollen minulla siis on piski, joka etsii maastosta joko itselleen tuttujen ihmisten hajua, tai ihmisten hajua ylipäätään ja merkkaa ne varmalla otteella! 8)
perjantai 16. syyskuuta 2011
mistä tietää, että on oppinut ohjaamaan ainakin vähän?
Siitä, että I-HAHin seuramestaruuskisoissa saa Kolan tekemään möllirataa niinkin siististi ja hallitusti kuin se tänään teki. Tosin en saanut Kolaa millään keinolla kolmantena olleen putken oikeaan päähän. Etenkin uusintaradalla karjuin minkä ääntä lähti, mutta lukittu mikä lukittu. Ei Kolaa saa lukitulta esteeltä pois oikein millään keinolla.
Onnistumisia: 1) Lähtötilanne. Kola rauhoittuu! 2) Kontaktit. Wau, ou jea. 3) Hypyt olivat viidessäkympissä ja Kola pudotti vain yhden riman. Oujee.
---------------
Nokin lähtötilanne toimi TÄY-DEL-LI-SES-TI. 8) Noki hillui kuin vähäjärkinen, kun mentiin lähtöpaikalle, huusi, hyppi, karjui. Lisäksi jouduttiin odottelemaan sekuntikellon paikalle saapumista ehkä minuutin verran siinä lähtöpaikan välittömässä läheisyydessä. Tästä huolimatta Noki istui käskystä viereeni ja pysyi kuin liimattuna. Se ei nytkähdellyt tai muutenkaan näyttänyt edes harkitsevan lähdöstä karkaamista. Wohooo!´
Noki sijoittui nollaradallaan seuramestaruuksien maksi kisaavissa kolmanneksi heti Anna&Nero -pariskunnan taakse.
Onnistumisia: 1) Lähtötilanne. Kola rauhoittuu! 2) Kontaktit. Wau, ou jea. 3) Hypyt olivat viidessäkympissä ja Kola pudotti vain yhden riman. Oujee.
---------------
Nokin lähtötilanne toimi TÄY-DEL-LI-SES-TI. 8) Noki hillui kuin vähäjärkinen, kun mentiin lähtöpaikalle, huusi, hyppi, karjui. Lisäksi jouduttiin odottelemaan sekuntikellon paikalle saapumista ehkä minuutin verran siinä lähtöpaikan välittömässä läheisyydessä. Tästä huolimatta Noki istui käskystä viereeni ja pysyi kuin liimattuna. Se ei nytkähdellyt tai muutenkaan näyttänyt edes harkitsevan lähdöstä karkaamista. Wohooo!´
Noki sijoittui nollaradallaan seuramestaruuksien maksi kisaavissa kolmanneksi heti Anna&Nero -pariskunnan taakse.
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
Kola Onni Perronen hyppytekniikkakurssilla
Maija onnistui bongaamaan Ulla Kaukosen hyppykurssin tällekin viikonlopulle ja siellä sattui olemaan kaksi vapaata paikkaa. Nemi ja Kola pääsivät siis Ullan tsekattavaksi.
Kurssin luennon jälkeen Ulla käpälöi osallistuvat koirat. Etukäteen vähän jännitti, että miten Kola mahtaa suhtautua siihen, että vieras ihminen vääntelee ja kääntelee, nostelee tassuja ja takapuolta ilmaan, koskettelee ja tutkii. Koska en haluaisi turhaan viedä Kolaa sille "liian vaikeisiin" tilanteisiin, päätin pyrkiä tekemään tilanteesta Kolalle tutun. Eläinlääkärihommathan ovat Kolalle ihan tuttua juttua ja niissä se tietää, mitä tapahtuu: mennään pöydälle eikä kukaan kumarru päälle. Niinpä ehdotin Ullalle, että Kolan voisi tsekata agilitypöydällä. Ja se menikin erittäin hyvin. :) Kola oli itse rentous, suorastaan lötkö.
Tuomio oli, että etenkin takapään syvät lihakset ovat heikot ja Kolan kulmaukset niin edessä kuin takanakin agilityn näkökulmasta liian suorat. Ullan ehdotus oli, että hakeudun Kolan kanssa fyssarille ja saadaan sieltä syvälihastreeniin ohjeet.
Itse hyppytreenissä olin jälleen negatiivisena itsenäni ( ;) ) olettanut, että meidät nauretaan kurssilta ulos. Ensimmäinen suoritus meni lähes juhlallisen rauhallisesti. Kola teki set point -harjoituksen hiljaisuuden vallitessa. Sen suorituksen jälkeen Kola tajusi, että "voi hitto näähän on agilityesteitä!" ja kierrokset nousivat paljon korkeammalle. :D Kola pystyi kuitenkin keskittymään yllättävän hienosti ja räykytti ja pomppi ainoastaan silloin, kun siirryttiin uudelleen kohti hyppytreenin lähtöpistettä. Harjoitukset se teki hienosti ja perussarjan mielestäni jopa paremmin kuin Noki. :O
Kommenttia tuli siitä, että Kola tekee hyvää työtä sillä kropalla mikä sillä on, joskin välillä se on vähän liian etupainoinen. Rimojen alitusta ryhdyn "poistamaan" liikkuva hyppy -treenillä. Eli kolme perussarjan hyppyä ja sitten hieman kauempana hyppy/muuri/rengas/jne, jonka etäisyyttä ei ainakaan alussa Kolan kanssa vaihdella vaan viimeisenä on tavallinen hyppy, jonka korkeutta vähitellen nostetaan kohti 65 senttiä. Lisäksi Ulla ehdotti, että alan vähitellen nostaa rimoja muussakin treenauksessa ylemmäs. Nythän Kola on tehnyt vuoden verran jo mini/medikorkeudella olevia rimoja.
Kurssin aikana Kola nautti tilanteesta koko pienellä sydämellään. Se aivan ilmeisen selvästi tunnistaa tilanteet, joissa se on oppinut, että se saa olla rauhassa eikä kukaan tule yllättäen lääppimään tai tuijottelemaan. Ja agilitytreenit/tokotreenit/muut koiratapahtumat ovat tälläisiä tilanteita. Niissä tilanteissa Kola on jopa ylikorostuneen tyyni. Lötkö. Valuva karvapallero, joka muistuttaa enemmän pörröistä mattoa kuin koiraa. Kola valui ja lötkyi Maijan jaloissa ja vaati rapsutuksia silmät lurpallaan. Se makasi selällään reporankana ja omistaja nautti moisesta lölleröstä. :) Kola änki ja tunki myös muiden kurssilla olleiden läheisyyteen ja yritti hakea rapsutuksia kaikilta lähellä olleilta. Aika poikkeuksellista, että Kolaa joutui kutsumaan pois vieraan ihmisen iholta, kun tämä vieras ihminen olisi halunnut keskittyä videoimaan hyppysuorituksia. ;)
Jatkossa hyppytekniikan osalta suunnitelma on siis seuraava:
¨
Kolan kanssa tehdään perussarjaa, set pointia, liikkuvaa hyppyä ja alastuloharjoituksia sekä käydään fyssarilla hakemassa treeniohjeet.
Nokin kanssa aletaan harjoitella häiriötreeniä perussarjassa, kunhan saan Nokille ensin taottua aivoon, miten perussarja tehdään oikein (eli viimeistä kahta hyppyä ei suoriteta yhdellä jättiloikalla).
Kurssin luennon jälkeen Ulla käpälöi osallistuvat koirat. Etukäteen vähän jännitti, että miten Kola mahtaa suhtautua siihen, että vieras ihminen vääntelee ja kääntelee, nostelee tassuja ja takapuolta ilmaan, koskettelee ja tutkii. Koska en haluaisi turhaan viedä Kolaa sille "liian vaikeisiin" tilanteisiin, päätin pyrkiä tekemään tilanteesta Kolalle tutun. Eläinlääkärihommathan ovat Kolalle ihan tuttua juttua ja niissä se tietää, mitä tapahtuu: mennään pöydälle eikä kukaan kumarru päälle. Niinpä ehdotin Ullalle, että Kolan voisi tsekata agilitypöydällä. Ja se menikin erittäin hyvin. :) Kola oli itse rentous, suorastaan lötkö.
Tuomio oli, että etenkin takapään syvät lihakset ovat heikot ja Kolan kulmaukset niin edessä kuin takanakin agilityn näkökulmasta liian suorat. Ullan ehdotus oli, että hakeudun Kolan kanssa fyssarille ja saadaan sieltä syvälihastreeniin ohjeet.
Itse hyppytreenissä olin jälleen negatiivisena itsenäni ( ;) ) olettanut, että meidät nauretaan kurssilta ulos. Ensimmäinen suoritus meni lähes juhlallisen rauhallisesti. Kola teki set point -harjoituksen hiljaisuuden vallitessa. Sen suorituksen jälkeen Kola tajusi, että "voi hitto näähän on agilityesteitä!" ja kierrokset nousivat paljon korkeammalle. :D Kola pystyi kuitenkin keskittymään yllättävän hienosti ja räykytti ja pomppi ainoastaan silloin, kun siirryttiin uudelleen kohti hyppytreenin lähtöpistettä. Harjoitukset se teki hienosti ja perussarjan mielestäni jopa paremmin kuin Noki. :O
Kommenttia tuli siitä, että Kola tekee hyvää työtä sillä kropalla mikä sillä on, joskin välillä se on vähän liian etupainoinen. Rimojen alitusta ryhdyn "poistamaan" liikkuva hyppy -treenillä. Eli kolme perussarjan hyppyä ja sitten hieman kauempana hyppy/muuri/rengas/jne, jonka etäisyyttä ei ainakaan alussa Kolan kanssa vaihdella vaan viimeisenä on tavallinen hyppy, jonka korkeutta vähitellen nostetaan kohti 65 senttiä. Lisäksi Ulla ehdotti, että alan vähitellen nostaa rimoja muussakin treenauksessa ylemmäs. Nythän Kola on tehnyt vuoden verran jo mini/medikorkeudella olevia rimoja.
Kurssin aikana Kola nautti tilanteesta koko pienellä sydämellään. Se aivan ilmeisen selvästi tunnistaa tilanteet, joissa se on oppinut, että se saa olla rauhassa eikä kukaan tule yllättäen lääppimään tai tuijottelemaan. Ja agilitytreenit/tokotreenit/muut koiratapahtumat ovat tälläisiä tilanteita. Niissä tilanteissa Kola on jopa ylikorostuneen tyyni. Lötkö. Valuva karvapallero, joka muistuttaa enemmän pörröistä mattoa kuin koiraa. Kola valui ja lötkyi Maijan jaloissa ja vaati rapsutuksia silmät lurpallaan. Se makasi selällään reporankana ja omistaja nautti moisesta lölleröstä. :) Kola änki ja tunki myös muiden kurssilla olleiden läheisyyteen ja yritti hakea rapsutuksia kaikilta lähellä olleilta. Aika poikkeuksellista, että Kolaa joutui kutsumaan pois vieraan ihmisen iholta, kun tämä vieras ihminen olisi halunnut keskittyä videoimaan hyppysuorituksia. ;)
Jatkossa hyppytekniikan osalta suunnitelma on siis seuraava:
¨
Kolan kanssa tehdään perussarjaa, set pointia, liikkuvaa hyppyä ja alastuloharjoituksia sekä käydään fyssarilla hakemassa treeniohjeet.
Nokin kanssa aletaan harjoitella häiriötreeniä perussarjassa, kunhan saan Nokille ensin taottua aivoon, miten perussarja tehdään oikein (eli viimeistä kahta hyppyä ei suoriteta yhdellä jättiloikalla).
keskiviikko 24. elokuuta 2011
temppu kroonaa, komppu treenaa
Tänään oli jälleen Kolan vuoro treenailla. :) Otin tietokoneen muistilokeroista Miian Nokille viime talvena pitämän jaakotustreenin ja samaan treeniin pystyi vetämään myös vauhtiympyrää. Kola oli taas kuin tykinkuula, kun se sinkosi lähdöstä lähes maata kiertävälle radalle. Ja kyllä se vaan on niin, että Kolankin saa jaakotuksella kääntymään, kun vaan osaa jaakottaa tarpeeksi voimallisesti/oikein/oikea-aikaisesti. :D Toki Kola pitäisi vielä saada "kokoamaan" itsensä ennen hyppyä ja säätelemään hyppyvoimaa muihinkin kuin "ei hyppää" ja "HYPPÄÄN TÄYSILLÄ!" -asentoihin. Joka tapauksessa sain Kolan jopa jättämään hyppäämättä, kun jarrutin tarpeeksi. Ja se totta totisesti on ihan uusi ominaisuus Kolassa. ;)
Kola taitaa olla mitä mainioin mittari sen suhteen, minkä verran minä edistyn ohjaamisessa: onhan se nimittäin erittäin hyvää harjoitusta tehdä ensin Nokilla helpomman kautta ja sitten testata, miten sama tehdään, kun ohjattavana ei olekaan notkea pikkuauto vaan täysperävaunullinen turboahdetulla moottorilla varustettu rekka. Jos saan turboahdetun rekan pysymään hanskassa ja tottelemaan ohjausta, voi olla aika varma, että pikkuautoakin on mahdollista saada ohjailtua. :D
Ihania ovat molemmat, rekka ja pikkuautoni. :)
Kola taitaa olla mitä mainioin mittari sen suhteen, minkä verran minä edistyn ohjaamisessa: onhan se nimittäin erittäin hyvää harjoitusta tehdä ensin Nokilla helpomman kautta ja sitten testata, miten sama tehdään, kun ohjattavana ei olekaan notkea pikkuauto vaan täysperävaunullinen turboahdetulla moottorilla varustettu rekka. Jos saan turboahdetun rekan pysymään hanskassa ja tottelemaan ohjausta, voi olla aika varma, että pikkuautoakin on mahdollista saada ohjailtua. :D
Ihania ovat molemmat, rekka ja pikkuautoni. :)
keskiviikko 17. elokuuta 2011
kola ja muut liitelee
Katja oli tänään pois treeneistä, joten hetken mielijohteesta nappasin Kolankin autosta halliin mukaan. Ajattelin, että teen sen kanssa jotain pientä estetreeniä, mutta sitten tehtiinkin sellaista puuhaa, mikä näytti siltä, että Kolakin voisi pystyä tekemään.
Ja kyllä tosiaan kannatti ottaa. Kolan kanssa tekeminen oli hihityttävän hauskaa. Kola teki tyylilleen uskollisena TÄYSILLÄ. Ja mitä ilmeisemmin Kolan on paljon helpompi tehdä, kun tätä nykyä ohjaajallakin on vähän hajua, mitä haluaa. :) Tai sitten sillä vaan oli hyvä päivä. ;) Ihan sama, molemmilla oli huisin hauskaa.
Noki toimii niin eri tavalla, että ensin oli hankalaa jarrutella Nokia putken jälkeen, kun Kolan jarrupoljinta oli pitänyt polkea oikein urakalla ja ylitehostetusti. Nokin jarrupoljinta polkaisin ihan liikaa ja ihan liian tehostetusti, joten ensimmäisellä suorituksella Noki reagoi menemällä koko hypyn ohi. Jälkimmäisessä videossa käännös on himppusen liian pitkä, mutta eipä tule ainakaan jarruteltua liikaa sillä kertaa.
Ja kyllä tosiaan kannatti ottaa. Kolan kanssa tekeminen oli hihityttävän hauskaa. Kola teki tyylilleen uskollisena TÄYSILLÄ. Ja mitä ilmeisemmin Kolan on paljon helpompi tehdä, kun tätä nykyä ohjaajallakin on vähän hajua, mitä haluaa. :) Tai sitten sillä vaan oli hyvä päivä. ;) Ihan sama, molemmilla oli huisin hauskaa.
Noki toimii niin eri tavalla, että ensin oli hankalaa jarrutella Nokia putken jälkeen, kun Kolan jarrupoljinta oli pitänyt polkea oikein urakalla ja ylitehostetusti. Nokin jarrupoljinta polkaisin ihan liikaa ja ihan liian tehostetusti, joten ensimmäisellä suorituksella Noki reagoi menemällä koko hypyn ohi. Jälkimmäisessä videossa käännös on himppusen liian pitkä, mutta eipä tule ainakaan jarruteltua liikaa sillä kertaa.
maanantai 8. elokuuta 2011
Avain!
Käytiin vaihteeksi Kolan (ja pienen apupojan) kanssa tekemässä avainpiilojuttuja. Kola oli aivan intopinkeänä eikä meinannut ensin millään malttaa keskittyä. Se tarjosi maahan menoa eikä välillä edes yrittänyt etsiä hajua. En lähtenyt rauhoittelemaan tai suostuttelemaan vaan kävin hakemassa avaimet pois ja jatkoin lenkkiä palkkakeppi kädessäni. Parin tälläisen ratkaisun jälkeen Kola lopetti sähläämisen ja ryhtyi oikeasti tekemään sitä, mitä siltä pyydettiin.
Tällä hetkellä Kola etsii ja löytää avaimet hienosti, jos se näkee, että käyn piilottamassa avaimet johonkin. Se ei kuitenkaan etsi katseella, vaikka näkee piilottamispuuhani, vaan turvautuu nenäänsä. Kun tämä alkoi sujua, päätin vaikeuttaa hommaa ja piilotin avaimet niin, ettei Kola tiennyt, että olen ne piilottanut. Ja hommahan vaikutui heti kättelyssä.. ;)
Tätä treeniä siis lisää.
Tällä hetkellä Kola etsii ja löytää avaimet hienosti, jos se näkee, että käyn piilottamassa avaimet johonkin. Se ei kuitenkaan etsi katseella, vaikka näkee piilottamispuuhani, vaan turvautuu nenäänsä. Kun tämä alkoi sujua, päätin vaikeuttaa hommaa ja piilotin avaimet niin, ettei Kola tiennyt, että olen ne piilottanut. Ja hommahan vaikutui heti kättelyssä.. ;)
Tätä treeniä siis lisää.
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Kola puuhaa
Kolan "uudesta" videolle (13.7.2011 bloggaus) talletetusta taidosta innostuneena ajattelin opettaa Kolan etsimään tavaroita luonnosta. Ajatuksena siis se, että jos joskus kadotan vaikka avaimeni johonkin, Kola osaa paikallistaa ne minulle metsästä.
Ensin harjoiteltiin ihan Ojangon hiekkakentällä sitä, että Kola hakeutuu avainten luokse. Pelkästä luokse menemisestä sai ensin naksun. Koska pelkkä luokse hakeutuminen on ihan liian helppoa eikä Kola tarvitse siihen oikein minkään valtakunnan älyllistä ponnistelua, vaikeutin heti reilulla käpälällä. En naksauttanutkaan avainten viereen hakeutumisesta enkä edes siitä, että Kola haroi avaimia tassullaan. Ja mitä siihen herra Kompressori? No se kaivelee aivojensa perämutkista sen reaktiotavan, jonka opetin sille 2 vuotta sitten sienikurssilla. :O Se kävi avainten viereen maahan niin, että avaimet jäivät nätisti etutassujen väliin. NAKS. Jesh. Palkkasin ensin namilla, mutta se ei jotenkaan nostanut kierroksia eikä saanut Kolaa innokkaasti etsimään. Vaihdoin lelupalkkaan ja kierrokset nousivat hienoisesti. Tehtiin aika monta toistoa hiekkakentällä ja välillä homma toimi paremmin, välillä huonommin. Kola kyllä takuulla haistoi avaimet, mutta ei niinkään innostunut merkkaamaan niitä. Tai sitten merkkasi, mutta vasta monien mutkien jälkeen.
Ajattelin, että jätän homman hautumaan ja vein pojat lenkille lähimetsään. Kuitenkaan en sitten osannut luopua harjoittelemisesta, joten ajattelin testata, miten Kola reagoi, jos vaihdankin yhteen parhaista palkoista ikinä: lentävään keppiin. Muutamien koukeroiden ja kiekeröiden kautta sain kuin sainkin Kolan etsimään avaimia metsästä, merkkaamaan ne maahan menolla tarkasti juuri siihen kohtaan, missä avaimet ovat. Palkaksi ensin kehuja, kun Kola pysyi merkkipaikalla ja sitten lentävä keppi. Mainiota! Keppi ja porkkana -keinoista Kolaan siis toimii _ehdottomasti_ paremmin keppi. :D
Tätä harjoittelua täytyy jatkaa heti tänään myöhemmin. Otan pelkän Komppusen lenkille ja keppi lentää ainoastaan löydettyjen ja merkattujen avainten jälkeen.
Ensin harjoiteltiin ihan Ojangon hiekkakentällä sitä, että Kola hakeutuu avainten luokse. Pelkästä luokse menemisestä sai ensin naksun. Koska pelkkä luokse hakeutuminen on ihan liian helppoa eikä Kola tarvitse siihen oikein minkään valtakunnan älyllistä ponnistelua, vaikeutin heti reilulla käpälällä. En naksauttanutkaan avainten viereen hakeutumisesta enkä edes siitä, että Kola haroi avaimia tassullaan. Ja mitä siihen herra Kompressori? No se kaivelee aivojensa perämutkista sen reaktiotavan, jonka opetin sille 2 vuotta sitten sienikurssilla. :O Se kävi avainten viereen maahan niin, että avaimet jäivät nätisti etutassujen väliin. NAKS. Jesh. Palkkasin ensin namilla, mutta se ei jotenkaan nostanut kierroksia eikä saanut Kolaa innokkaasti etsimään. Vaihdoin lelupalkkaan ja kierrokset nousivat hienoisesti. Tehtiin aika monta toistoa hiekkakentällä ja välillä homma toimi paremmin, välillä huonommin. Kola kyllä takuulla haistoi avaimet, mutta ei niinkään innostunut merkkaamaan niitä. Tai sitten merkkasi, mutta vasta monien mutkien jälkeen.
Ajattelin, että jätän homman hautumaan ja vein pojat lenkille lähimetsään. Kuitenkaan en sitten osannut luopua harjoittelemisesta, joten ajattelin testata, miten Kola reagoi, jos vaihdankin yhteen parhaista palkoista ikinä: lentävään keppiin. Muutamien koukeroiden ja kiekeröiden kautta sain kuin sainkin Kolan etsimään avaimia metsästä, merkkaamaan ne maahan menolla tarkasti juuri siihen kohtaan, missä avaimet ovat. Palkaksi ensin kehuja, kun Kola pysyi merkkipaikalla ja sitten lentävä keppi. Mainiota! Keppi ja porkkana -keinoista Kolaan siis toimii _ehdottomasti_ paremmin keppi. :D
Tätä harjoittelua täytyy jatkaa heti tänään myöhemmin. Otan pelkän Komppusen lenkille ja keppi lentää ainoastaan löydettyjen ja merkattujen avainten jälkeen.
sunnuntai 15. toukokuuta 2011
testing.
Kola on treenannut elämänsä aikana kai kerran Anninan kanssa ja muutoin pysynyt vain minun ohjauksessani. Tänään testattiin, mitä tapahtuu, jos kuskiksi vaihdetaan Miia - tuo Kolan lauman rakastettu jäsen. :)
Miia oli varustautunut siihen, että palaa treeneistä kotiin ilman sormia tai jopa ilman käsiä, sillä videoilla Kolan meno on tosiaan ollut melkoista haipakkaa. ;) Mutta näyttäisi edelleen siltä, että parin viikon tehorauhatreeni on saanut aikaan muutoksia. Kola teki Miian kanssa intoa puhkuen, mutta keskittyneesti ja tarkasti. Halusin tietenkin myös itse kokeilla, miten Kola tekee saman treenin minun kanssani. Ja hyvinhän sekin meni. :) Hyvä Kola!
Miia oli varustautunut siihen, että palaa treeneistä kotiin ilman sormia tai jopa ilman käsiä, sillä videoilla Kolan meno on tosiaan ollut melkoista haipakkaa. ;) Mutta näyttäisi edelleen siltä, että parin viikon tehorauhatreeni on saanut aikaan muutoksia. Kola teki Miian kanssa intoa puhkuen, mutta keskittyneesti ja tarkasti. Halusin tietenkin myös itse kokeilla, miten Kola tekee saman treenin minun kanssani. Ja hyvinhän sekin meni. :) Hyvä Kola!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)