maanantai 30. tammikuuta 2017

eo-karsinnoissa

Nokin kanssa juostiin kolme rataa. Ensimmäinen meni aamukohmeen piikkiin, joskin kepit olivat super. :) Toinen rata meinasi mennä ihan ohi kokonaan, kun unohduin juttelemaan Papun isän omistajan kanssa. Yhtäkkiä tajusin, että jengi seilaa kakkoskentällä tutustumassa ja minä höpisen omiani pentu sylissä kentän laidalla. :D Jäi siinä kuitenkin sen verran aikaa tutustua rataan, että ennätin kiertää rataa nähtävästi ihan riittävästi, sillä tehtiin Nokin kanssa nolla ja tultiin sillä lopulta sijalle 15. Viimeisellä radalla menen ohjaamaan mitään varmistelematta. Rohkeus maksaa hyllyn verran, mutta tunnelma maalissa on huikea. Uskalsin pistää kaiken likoon!

Papu puolestaan pääsi moikkaamaan äitiään ja siskojaan. Milja ja Noora ottivat Papun vesikoiratreffeille mukaan, joten Papun ei tarvinnut viettää ihan koko päivää kisapaikalla. :) Reippaasti Papu näytti videopätkillä tepsuttelevan itselleen vieraiden ihmisten seassa vieraassa ympäristössä. :)

Papu on päässyt vähitellen Pikan sydämeen. Tänään jopa siinä määrin, että Pika ryhtyi riehuttamaan pentua. Papulla on ainakin toistaiseksi sellainen ajatus, että koska Pika on pitänyt tiukkaa kuria tähän asti, on turvallisempaa retkottaa selällään ja vain olla Pikan "purtavana". Pika siis sanoo kovalla äänellä RÖÖÖÖ RÖÖÖÖÖ! ja suu auki leikkipuree Papun etujalkoja ja kaulaa. Papu Pentunen liukuu pitkin lattioita selällään, kun iso paha Pika karjuu ja tunkee kitaansa Papun kaulaan. Lopulta tämä kaikki johti siihen, että kun Pika hetkeksi lopetti karjumisen, Papu sai aivan julmetunmoisen hepulin. Se ei pysynyt jaloillaan, kun se oli niin hurmostilassa ja räpiköi Pikan jaloissa ainne tänne ja tuonne kuin heikkomielinen. :D Se pursusi hurjaa innostusta Pikan innostamana.

Nokikin harkitsi parin sekunnin verran tänään ryhtyvänsä nuoleskelemaan Papun kasvoja. Se olisi helppo tapa Nokille ottaa Papu osaksi laumaa. Mutta luulen, ettei sitä aivan heti tule oikeasti tapahtumaan. Noki haluaisi, että naamapesu otetaan vastaan raukean rauhallisena seisten niin kuin Kola ja Pika ottavat. Ja tämä tuskin onnistuu Papulta ainakaan ihan hetkeen. :D

Tällä ja viime viikolla on alettu treenata sitä, että Papu osaa jäädä myös ihan ypöyksin kotiin. Ei ongelmia. Pitkiä pätkiä en vielä ole viitsinyt testata, lähinnä kyseessä on ollut vartin pituisista pissatuslenkeistä, joiden aikana Papu on syönyt kotona luuta ja aikuiset ovat olleet minun kanssani lenkillä. Kotiin saapuessa Papu on ollut aivan rauhallinen.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Papu 10 viikkoa

Outi käytti hirmuisen kuvaavaa sanaa Gilbertistä, Papun veljestä: "Se on kipakka." Tosi osuva adjektiivi! Papukin on kipakka. Vähän sellainen sähköisesti ritisevä paketti. Se tykkää touhuta ja se tykkää touhuta juuri sellaisia juttuja, mitä se tykkää touhuta. Eikä siihen kysytä muilta lupaa ellei ole pakko. ;) (No. Kolalta on välillä pakko. Muilta ei.) Eilen Papu kipakasti yritti pakottaa kylässä olleen Mökön leikkimään, mutta leikkiasennossa räyhäämisestä ja Mökön edessä pompahtelusta huolimatta Mökö ei pakottunut. Mutta koska Papu TAHTOI, metelin määrä oli huomattava. :D

Papu osaa kymmenen viikon iässä seuraavat asiat:
* Se tunnistaa oman nimensä hirmu näppärästi. Ja myös väännökset nimestä kuten "Paapeli" ja "Paputski".
* Papu osaa käydä pissalla ja kakalla heti, kun sen vie ulos. 
* Se osaa istua odottamaan, kun iltaruuan jälkeen saa puruluun. Mutta ei se mitään käskyä siihen osaa, enkä ole tuota mitenkään sille edes opettanut. Se vain aina istuu alas odottamaan. :D
* Se osaa kulkea hihnassa hämmästyttävän hyvin. Panta aiheuttaa "TÄMÄ KUTITTAA!!!" -jämähtämisiä kyllä ja välillä maailma ympärillä vain vie huomion niin, että sitten odotellaan että Papu on tuijotellut elämää ympärillään tovin, jotta voidaan taas jatkaa matkaa. Mutta se ei saa mitään "APUA IRTI KAULASTANI!!!" -hepuleita tai roiku hampailla hihnassa. Olisi toki hirmu mukavaa kuljettaa sitä mahdollisimman paljon irti, mutta Mellunmäki on mikä on. Täällä on ensinnäkin niin paljon ihmisvilinää, että on liki mahdotonta varmistua siitä, ettei pentu sinkoudu vieraiden jalkoihin. Toisekseen alueen asukkaista useat ovat muslimeita, jotka eivät halua pentua iholleen - mikä minusta on aivan jees, ei tarvitsekaan haluta. Kolmanneksi: autoteitä on mahdotonta välttää. joten irti pitämistä tapahtuu vain hyvin pienissä määrin kaupunkialueella.
* Papu tietää, että agilityhallilla tapahtuu kaikkea hauskaa riehumista.
* Papu osaa lähteä heitetyn lelun perään ja tulla lelun kanssa takaisin.
* Sillä on selvästikin ajatus siitä, että se voi ehdottaa tekemistä ja joskus nämä ehdotukset johtavat kehuihin ja palkkaan.

Eli käytännössä pentu osaa paljon ja ei mitään. :) Mitään varsinaisia temppuja se ei osaa ainoaakaan, enkä ylipäätään ole tietoisesti sille opettanut oikeastaan mitään muuta kuin sitä, että minun kanssani on hirveän hauskaa puuhata.

Tänään mennään treffaamaan Yuppi-veljeä ja kahta muuta vesikoiralasta sekä käydään Mustimirrilässä puntarilla. Ilman puntariakin osaan sanoa, että Papu on kasvanut ihan hurjasti. Enää sitä ei pysty kantamaan käsivarren päällä, koska käsivarteni on käynyt liian lyhyeksi. Iso pikku-Papu! :)

torstai 26. tammikuuta 2017

Paputski treenaa taas

Taas on opittu vaikka mitä.

Yöt Papu on ollut jo liki viikon verran sisäsiistinä. Se herää arkena kellon soittoon ja pääsee suoraan sylikyydillä ulos. Aika jees. :)

Agilityhallilla käytiin taas höpöilemässä ja leikkimässä. Seuran hallista löytyy 2m pitkä putki, joten virittelin sen suoraksi ja testasin, miten Papu suhtautuu putken läpi lentävään leluun. Harjoiteltiin siis toisin sanoen kuolleelle lelulle lähtemistä, mutta välissä oli putki. Ja kun vain onnistuin heittämään lelun läpi putkesta, niin sinnehän se tenava pinkoi. :) Tätä tehtiin muutama kerta ja sen jälkeen istahdin maahan katselemaan lelujen kanssa hepuloivaa Papua. Ja ihan hetkessä Papu alkoi tarjota putken läpi pinkomista, kun äänellä kehuin aina omatoimista suoritusta. :D Lopulta pentu oli niin raivokkaana, että vähän hirvitti päin juokseva villisti ärjyvä pienpeto. ;) No. Ainakin se palkkautuu myös sosiaalisesta palkasta ja mitä ilmeisimmin lähtee tarjoamaan tekemistä ihan tosta noin vaan. Ja onhan tuosta pääteltävä se, että yhdessä tekeminen ja leikkiminen on sen mielestä ihan hurjan palkitsevaa, koska se toisti putken läpi juoksemista kerta toisensa perään. Lopulta nappasin ärjyvän naperon kainaloon ja lopetettiin treeni, kun pennulla oli vielä aivan sairaan kivaa ja vielä täysi into päällä.




tiistai 24. tammikuuta 2017

papua pataan, vol2

Niinhän se elämä heittelee, että kun tarpeeksi monta päivää putkeen on röyhkeämpi ja röyhkeämpi, niin lopulta JU-TUM. Papua alkaa taas tulla pataan niin että raikuu. Eihän se montaa sekuntia kestä, mutta varmaankin tuntuu aika samalta kuin joutuisi tehosekottimeen.

..ja eihän Papu tyhmä ole. (Sillä on vain aika lyhyt muisti.) Aamuisen mylläkän jäljiltä taloudessa asustaa jälleen hieman nöyrempi tenava. Luulen, että nöyryyttä kestää taas vähintäänkin muutaman päivän ajan. Ehkä jopa viikon? Nähtäväksi jää. ;)

(Röyhkeydessä mentiin sille tasolle, että toissapäivänä Papu maistoi Kolan rintakarvoja ja eilen se nykäisi Kolaa hännästä. Äänekäs palaute siitäkin tuli, mutta vain äänekäs. Fyysinen tuuppaaminen jäi tuolloin vielä tekemättä. Ja pelkkä ääni - se on vain pelkkää ääntä.)

maanantai 23. tammikuuta 2017

mennään putkeen!

Käytiin lauman kanssa Kivikon nurmikentillä jälleen ulkoilemassa. Papua otti kupoliin, koska nurmikentällä tuulee aika paljon. Vaatettaminen sitä ei häiritse yhtään ja se kulkee häntä pystyssä reippaasti eteenpäin. Mutta se metelin määrä.. :D IIP!! IIP IP IIIIIP IIIP! I I P ? IIP!

Lenkin lopuksi muistin, että olin varannut hallin, joten ajeltiin sitten lenkiltä suoraan hallille.

Pika treenasi sitä, että kontaktille pysähtyminen on vaan ihan sairaan hauska leikki ja siitä vapautuminen jännää, koska milloinkaan ei tiedä, kuinka nopeasti käsky tulee. Kerran sain sen vapauttamaan itse itsensä, mutta muuten se pysähtyi tosi hienosti.

Noki (tai oikeastaan minä) treenasi sitä, miten erottaa sen, koska on tulossa viskileikkaus ja koska tarkoitus on kääntyä 180 astetta.

Ja Papu treenasi sitä, miten mahtavan hauskaa hallissa on riehua yhdessä minun kanssani ja lähteä kuolleelle lelulle. Lisäksi möngerrettiin yhdessä putkeen ja syötiin siellä välipalaherkkuja. Papua ei putkeen meno jännittänyt yhtään. Se mussutti kumimurua putken pohjalta heti viihdetoimisto Kainulaisen lopetettua viihdyttämisensä. Niinpä viihdetoimisto sitten tarjoili välipalaherkkuja aika tasaisen nopeaa tahtia. Kokeiltiin myös tovi namista luopumista ja varmaan ainakin himmeä ymmärryksen lamppu syttyi siitä, miten kädessä olevan namin saa. Sen saa luopumalla namin väkisin tavoittelusta ja istumalla alas odottamaan.

Pennulla on jo ajatus siitä, että sisälle ei ole kiva kakata. Aamulla se jaksoi pidätellä aina puoli seitsemään asti. Pissat se lorotti ennen nousemistani sanomalehdelle, mutta kakan malttoi säästää siihen, että kannoin sen ulos. Työpäivän aikana se kyllä kakkaa ja pissaa sisään, mutta kun olen kotona, tulee vahinkoja sisälle vain ihan hirmuisen harvoin. Toki raahaan sitä ulos noin kerran tuntiin, mutta asian tekee helpoksi se, että Papu pissaa aina heti ulos, kun sen sinne vain kantaa. Ei tarvitse seistä pihalla värjöttelemässä, joten pennun ulos kuskaaminen on nopeaa ja vaivatonta.

lauantai 21. tammikuuta 2017

kumpi voittaa: karhu vai leijona?

Kumikana vääntää ihan hirveän hyvällä tekniikalla ja loistavin painiottein. Ottelu on tasainen, mutta voittaja on lopulta selkeästi karvaisempi osapuoli. Ilta päättyy reseptillä "Rubber chicken, shaken not stirred."


perjantai 20. tammikuuta 2017

Ihan omat säännöt

Papu on venytellyt Kolan sääntöjen rajoja ihan urakalla. Se onkin saavuttanut sellaiset oikeudet, joita Nokilla ja Pikalla ei ole tälläkään hetkellä - eivätkä ne edes yritä saavuttaa tälläisiä oikeuksia.

Papu siis "saa" mennä Kolan ihan lähelle, vaikka Kola lepäilee. Ei se oikeasti saisi, sillä Kola kieltää lähes joka kerta. Mutta Papu ei vaan välitä. Kola murisee ja Papu vaan tepsuttaa lähelle ja käy lepäämään. Äsken Papu oikein venyttämällä venytti etutassut niin suoraksi kuin mahdollista, joten lopulta se pötkötti vain noin 20cm päässä herra Isokihosta. Noki ja Pika eivät menisi lähellekään, kun Kola lepäilee. Itse asiassa Pika ei halua edes kulkea Kolan ohi, kun Kola nukkuu tai "nukkuu". Mutta Papu haluaa. Ja kun se haluaa, se myös menee. Ihana. :D

torstai 19. tammikuuta 2017

torstain saldo

Torstain aikana Papu keräsi kaksi virallista varoitusta. Ei siis vielä varsinaista luentoa talouden säännöistä. Mutta onhan tässä 2h50min aikaa. ;) Viralliset varoitukset kerättiin jo heti aamusella, koska pennulla oli vauhti päällä. Vauhti sillä on kyllä ollut päällä työpäivän jälkeenkin: lenkkeilyä, lenkkeilyä, tappoleikkejä leluilla, kenkien telottamista, Kolan töppösen kaivelu jostain ja sen tuhoamisyrityksiä, pissaamista, pissaamista, pissaamista, pissaamista, dentastickin imeskelyä.. Hieman(?) yliväsyneen oloinen pentu syö tällä hetkellä sänkyään portin takana. :D Huomenna otetaan ehkä vähän rauhallisemmin. Ehkä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

papua pataan?

Kolme päivää siinä meni, että Papun muistista pyyhkiytyi Kolan lakiluento. Ei se vielä ole saanut uutta luentoa, mutta se tilailee sitä ihan todella ahkerasti. :D Luulen, että ihan lähitulevaisuudessa käydään luentosarjan toinen osa. Iltavillit alkavat saavuttaa sellaisia mittasuhteita, että äsken nappasin tenavan syliin vetämään henkeä, kun sen silmissä kiilui täysin villiintynyt palo ja meno oli aivan holtitonta. Sylissä se vielä tovin puhkui ja puhisi ja rääkyi pussipiruhenkisesti - ja tietenkin yritti purra kaikkea lähellä olevaa. Luulen, että Kola suunnitteli tuon hepulin aikana luennon seuraavaa aihetta aika tiiviisti. ;) Tällä hetkellä iltavilli ei ole vielä ollenkaan ohi, vaan Papu kuskaa hengästyneenä tavaroita huoneiston laidasta laitaan ja tassut kiihdyttävät vauhtia epämääräisiin suuntiin. Todennäköisesti sammuminen käy melkoisen lähiakoina.

MINÄ OLEN PAPU JA MINÄ SAAN OLLA TÄSSÄ JOS HALUAN!


Käytiin tänään lenkillä Kivikon niityillä. Siellä tuuli niin kovasti, että Papu alkoi jäätyä. Tungin sen toppatakin sisään ja sinne se lopulta kaivautui melkein hihaan asti. Käytiin sitten ihan suosiolla ostamassa uusi villapaita ja samalla punnitsemassa 8,5 viikkoa vanha pentu. Puntari sanoi 2,4 kiloa, joten se totisesti on pieni ihan niin kuin viikonlopun kisoissa jokainen vastaantulija totesi.

(Papu kerjää verta nenästään haarukalla kaivellen tälläkin hetkellä. Se tunki itsensä 40 cm päähän leijonan murinalta kuulostavaa ääntä pitävästä Kolasta. Röyhkeä lapsi sai tästä kokemuksesta varmaankin lisää röyhkeyttä, koska se vain lätsähti siihen 40 cm:n päähän Kolasta, eikä liikkunut milliäkään mihinkään - ja lopulta Kola antoi periksi ja kävi nukkumaan. :D )

Tänään on treenattu "kahden" lelun leikkiä. Eli ensin leikitään yhdellä lelulla ja kun Papu innostuu ja tarraa leluun, päästän aika pian irti leikin kohteena olevasta lelusta ja vaihdan johonkin toiseen leluun. Tavoitteena on treenata sitä, ettei lelun omiminen kannata, vaan aina on arvokkaampaa pyrkiä leikkimään minun kanssani, koska minulla on aina se paras lelu. Leikki ei kuitenkaan tapahdu kahdella lelulla, vaan käytetään kaikkia mahdollisia leluja, joita lattialla pyörii: vinkupehmoleluja, naruleluja, vinkuvia kumileluja, isoja leluja, pikkuruisia kumilelun riekaleita.. Papu tarraa villiintyessään leluihin sellaisella volyymillä, että pienimpien lelujen kanssa leikittäessä jännittää omien sormien puolesta. :D

Tänään totesin myös, että lähikaupasta saatavat yksittäispakatut lihatikut ovat Papun mielestä taivas maan päällä. Se kulki kuin tokokoira pohkeeni vieressä minua palvovasti tuijottaen, kun tajusi, mitä minulla on taskussani. Aika jees tämä huomio, sillä pennun rohkeus lähiympäristön suhteen on kasvanut päivä päivältä. Ei se missään vaiheessa ole mitään pelännyt, mutta kulkenut paremmin lähellä. Nyt se alkaa uskaltaa irtautua minusta kauemmas, ja se ei tämän tyyppisessä elinympäristössä kuin missä me olemme, ole ollenkaan hyvä juttu, jos haluaa milloinkaan pitää pentua irti. Ihmisiä tulee ja menee koko ajan, eivätkä kaikki todellakaan halua pientä rääpälettä jalkoihinsa pyörimään. Nyt on keino saada Papun huomio nimeä huutamalla todella nopeasti. :)

MINNÄ OLEN PAPU JA MINUA VILLITTÄÄ JOTEN EN EHTISI NYT POSEERATA!

tiistai 17. tammikuuta 2017

reipas pentu

Papu oli tänään mukana Ojangon treeneissä. Se pääsi radanrakennuksen aikana toviksi kentälle vilistämään. Kauaa se ei ehtinyt vilistellä itsekseen, kun Iina-koutsi saapui paikalle. Iina kutsui pennun luokseen ja sinne se pinkoi leikkimään pehmosiilillä. :D Häntä pystyssä tepsutteli syliin, tarttui leluun ja alkoi riehua. Treenien aikana draama-Papu kirkui ensin tovin pentukopassa, mutta lopulta päätyi valitsemaan päiväunet. Jäähdyttelylenkillä Papu vispasi häntäänsä Malva-cockerille ja olisi ihan hirveän kovasti halunnut leikkiä Mallun kanssa. Reipas pentu.

Tänään Papu sai jo tulla lenkille lähtiessä eteiseen pantojen pukemista odottamaan, eikä Kola vaivautunut edes murisemaan. Kyllähän se Kola edelleen pennulle urputtaa erinäisissä tilanteissa, mutta se on alkanut sietää Papua lähempänä itseään ilman paineistumista. Pikakin pitää pennulle kuria sisällä, koska Pika on Tärkeä Aikuinen Koira, joka ei alennu naperoiden touhuihin. Noki pitää kuria sohvalla ja on vihdoinkin alkanut nähdä Papun. Ainakin hetkittäin.. Valtaosan ajasta se edelleen leikkii, että Papua ei ole olemassa, mutta enää se ei käännä koko ajan katsetta pois ällötyksestä. :)

Mukavaa, että vaikka Papu on nyt kahtena yönä herännyt kitisemään kello 5, se on tyytynyt käymään sanomalehdellä pissalla, jyrsinyt minuutin verran sormiani - kun olen laskenut käden sängystä sen pedin viereen - ja jatkanut sitten unia kellon soittoon asti. Olisi lievästi rasittavaa, jos pentu bilettäisi pidempään. Onneksi pentu osaa rauhoittua uudelleen herättyäänkin. :)

maanantai 16. tammikuuta 2017

pikku-papu kotiutuu

Ensimmäinen työpäivä on takana. Kyllä jännitti jättää Papu yksin. Kola jäi makuuhuoneeseen ja muut kolme olohuone-keittiö -alueelle. Lähinnä jännitti se, ryhtyykö pentu kirkumaan päivän aikana. No. Sitähän en saa koskaan varmaksi tietää, mutta alaovella ei ollut lappua ja kotoa löytyi rauhallinen lauma, joten oletettavaa on, ettei kirkumista ole ehkä ollut. Toinen mikä jännitti oli luonnollisestikin se, että keksiikö pentu jotain sellaista syötävää, jota en ole osannut ajatella syömisen näkökulmasta. Rouskimisvahinkoja ei ainakaan tänään ilmennyt. :)

Pentu vaikuttaa kerrassaan nokkelalta paketilta. Se tykkää riehua ihmisen kanssa. Se riemastuu kerta kaikkiaan, kun päiväunien jälkeen istuu maahan ja ryhdytään peuhaamaan. Hienoa on myös se, miten hyvin Papulle meni päähän, että Kolaa on ihan oikeasti järkevää vähän varoa. Papu ei kyyristele tai hermoile, mutta se pakittaa ja poistuu, jos Kolan käämit alkavat kärytä. Nokin ja Pikan käämeistä se sitten ei olekaan yhtään samalla tavalla huolissaan. :D Ne käryävät monta kertaa päivässä, mutta ilmeisesti käry on sen verran kevyttä, että kuka sellaisesta jaksaa ottaa stressiä. Ei ainakaan Papu.



Pitäisi löytää Papulle villapaita kokoa "marsu". Selän pituuden puolesta sopiva takki kyllä löytyy, mutta sen saisi kieputettua pari kertaa Papun rintakehän ympäri, joten sen kanssa ulkoilu ei yksinkertaisesti onnistu. :D Onneksi nyt ei ole niin paljon pakkasta, etteikö tuo pärjäisi. Ja välillä sen voi tunkea takin sisään lämpiämään, jos meinaa jäätyä.


Huikeaa huomata, että ainakin toistaiseksi pikku-Papu tajusi kertalaakista, että portin takana ei auta itku markkinoilla. Sunnuntaiaamun liki puolen tunnin rääkymissessio ei ole toistunut, vaan Papu on jäänyt portin taakse rauhallisesti ja hiljaa.

Olen oppinut jo, miltä tuntuu olla Hullu Koiranainen. En ole saanut vielä ihan hirveän miljoonaa tuijotusta osakseni, kun vaellan pitkin Mellunmäen kävelyteitä, sillä ollaan YMMÄRRETTÄVÄSTIKIN käyty neljän koiran hihnalenkeillä vasta hyvin rajattu määrä. (Kulje itse kolmen semihyvin kulkevan ja yhden totaaliurpon kanssa! Nii! ;) Mutta vaikken ole saanut tuijotuksia, olen tiedostanut hyvinkin vahvasti, miltä minä ja tilanteeni näyttää: "tuo HULLU on ottanut vielä yhden!" :D Mutta hittovie. Jos selviän kolmen semihyvin kulkevan ja yhden totaaliurpon kanssa lyhyen hihnalenkin, niin aika hemmetin varmasti selviän hihnalenkeistä myös sitten, kun tuo totaaliurpo on oppinut kulkemaan hihnassa. :) 

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Papu treenaa

Nuorena se on vitsa väännettävä, niinhän tuota ruukataan sanoa. Joten Papu vääntelee vitsaa ihan alusta asti.

Tärkeimmät treenit se tekee ihan omatoimisesti: se harjoittelee elämään neljän koiran laumassa, jota johtaa kuivaruutinen helposti ärtyvä Kola. Tähän asti Papu on saanut Kolasta irti pelkkiä MURHG! -ärjähdyksiä, mutta tänään Kola selvästi havaitsi, että nämä äänen korotukset kaikuvat kuuroille korville. Niinpä Kola sanoi MURHG! ja runttasi Papun nurin. Kirkuva pentu katosi eteiseen. Oli kuitenkin aivan ilmiselvää, ettei Kola käyttänyt hampaita tai muutenkaan satuttanut Papua, joten sinne sai Papu jäädä mietiskelemään juuri tehtyä treeniä.

Puolisen tuntia myöhemmin ryhdyin imuroimaan ja availin eteisen kaappeja. Ja hupsis, kun meinasi kolauttaa kaapin ovella pentua päähän. Olin unohtanut koko pennun sijainnin, eikä pentukaan vaivautunut reagoimaan vieressä hurisevaan imuriin. Onneksi Papu on vielä niin pieni, että avautunut ovi suhahti aika pitkälti sen pään yli ja muksautti vain hienoisesti päälakea. Papu jatkoi pienenä ruskeana keränä nukkumista vielä tunnin verran eteisessä itsekseen. :D

Tämä treeni tuotti kerta laakista tulosta, sillä loppupäivän ajan se on vaivautunut suomaan ajatuksen sille, missä Kola milloinkin on ja mitä sen läsnäollessa kannattaa tehdä.

Yhdessä treenattiin tänään taas lyhyesti hihnassa kulkemista. Hyvin pentu töpsöttelee lauman mukana peränpitäjänä, vaikka panta vähän ärsyttääkin.

Tämän lisäksi ollaan harjoiteltu yhdessä riehumista ja kuolleelle lelulle eteen irtoamista. (Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan leikin tuoksinassa jossakin kohdassa pidän pentua kevyesti rintakehästä ja heitän juuri leikin kohteena olevan lelun metrin päähän. Pentu painelee pysähtyneen lelun perään ja onnesta soikeana kuljettaa sen minulle takaisin. Ja sitten riehutaan vähän lisää. :)

Aamulla Papu treenasi itsenäisesti äänijänteitään, kun pistin sen portin taakse odottamaan ulos lähtemistä eli että saisin kengät jalkaan ja takin päälle. Se lähteminenhän sitten venyi. Ja venyi. Papu kun oli päättänyt, että kun pentu käskee, niin ihmiset tottelee. Ja pennun käskyääni oli kimeää kirkumista. Sitä jatkui varmaankin 20 minuuttia ellei pidempäänkin. Mutta hiljenipä lopulta. Tuon jälkeen Papu on päässyt samaisen portin taakse tänään jo monen monta kertaa - itse asiassa joka kerta ruokaa odottaessaan. Eikä se enää ole kirkunut tippaakaan.

Käytiin 1. luokan starttejakin katsomassa. Papu kiersi jälleen sylistä syliin ja sai noin miljoona rapsutusta tutuilta ja tuntemattomilta. "Miten se on NOIN PIENI?!" oli liki jokaisen puhumaan tulleen ensimmäinen kommentti. :D Pikku-Papu. Kisoihin mennessä treenattiin takki päällä olemista. Se ei aiheuttanut Papussa sen suurempia reaktioita kuin että takajalat kulkivat vähän kuin itsenäisesti välillä eri suuntaan kuin oli tarkoitus. Reaktio oli kuitenkin ihan hirveästi paljon laimeampi kuin mitä olisin olettanut.

Papu, tehotyttö

Papu tahtoo purra Pikaa pyllyyn.
Papu tahtoo jo herätä. VIIK VIIK VIIK VIIK!
Papu TAHTOO eteiseen, koska siellä on kaikkea jännää, esim. kenkiä. VIIK VIIK!
Papu TAH-TOO että Kola rakastaa Papua.

Niinpä Papu rouskauttaa Pikaa pyllyyn niin monta kertaa, että Pika lopulta sanoo ihan oikeasti, että se ei ole ok.
Niinpä Papu yrittää väkisin kiivetä kuin Veikka Vuorikiipeilijä pois nukkumisaitauksesta.
Niinpä Papu kaataa eteisen kulkuväylällä olevan portin. Kaksi kertaa. RYSKIS! ja sitten pentu itseensä tyytyväisenä vilahtaa eteiseen. ..ja sitten siihen viritellään portti, joka ei kaadu.
Niinpä Papu pyrkii Kolan lähelle kerta toisensa perään, vaikka saa osakseen murahduksia ja ärähdyksiä.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Papu, vol2

Kuvaaja: Miika Kainulainen
Tänään Papu pääsi kokeilemaan kaikenlaista uutta. Aamulla se pääsi MiikaMiskalaan hoitoon, kun minä ja Pika suunnattiin kisaamaan. (Pikan tuloksilla ei juhlittu, mutta oli hirveän hauskaa ja mikä parasta: puomi on saanut tosi paljon vauhtia viime kuukausina! Jipii. :) Miika kuskasi kisojen lopuksi Papun Ojankoon ja käytiin lyhyesti nuuskimassa hallin tunnelmaa. Oli vähän jännää, mutta ei liian. Suunnattiin kotiin vetämään välikuolemat päiväunien muodossa ja Papu sammuikin kuin saunalyhty. Sen jälkeen koko lauma autoon ja takaisin Ojankoon makseihin Nokin kanssa kisaamaan. Sielläkään ei tuloksilla juhlittu, kun tokavikalla esteellä ryssin valssaamalla aivan mitä-sattuu -suuntaan. :D Tuntui kerrassaan hämmentävältä kääntää katse kohti kenttää valssin jälkeen - ja todeta, että eiiii jumankauta, ei näistä esteistä mikään näytä siltä, että se olisi seuraava este. Eikä ollutkaan. :D

Papu kiersi sylistä syliin seuralaisten joukossa ja välillä käytiin ulkona pissalla. Sitten Pika ja Papu nukkuivat häkissä sikiunessa pitkät pätkät, sitten taas pissittiin ulos ja kierrettiin sylistä syliin. ..ja jatkettiin Pikan kanssa nukkumista.

Oli hurmaavaa huomata, miten reipas tehotyttö pentu onkaan. Hallin äänimaailma jännitti jonkin verran, mutta kun tultiin hallista ulos ja pentu pääsi maahan tallustelemaan, se nosti hännän pystyyn ja näytti elämäänsä kerrassaan tyytyväiseltä. :) Ja kisojen loppupuolella se pääsi ihan toviksi hallin matollekin tallustelemaan. Papu olisi syönyt mielellään vaikka vatsan täyteen hallin kumirouhetta. Pöljä. ;) Mutta eipä jännittänyt äänimaailma enää siinä kohdassa.

Kolan pää meinaa ihan levitä pentuun. :D Ei kuitenkaan onneksi liian fyysisesti, vaan Kola tyytyy pelkkään ääneen. Pentu ei montaa sekuntia Kolan murinaa tai ärähdystä muista, vaan lähtee uudestaan katsomaan, voisiko Kolan häntää saalistaa. Ei voi. Ei kertakaikkiaan vaan voi.

Ensimmäinen yö sujui sikiunessa aamun kellonsoittoon asti. Pissat ja kakat tulevat pääosin ulos ja sisällä kaikki ovat osuneet sanomalehdelle.

Kisapäivän jälkeen Papu on alkanut selvästi kuoriutua omaksi itsekseen. Se teloittaa mattoa ja imuria ja iltavillittelee lelujen kanssa. Kola yrittää pitää kuria tai vaihtoehtoisesti löytää paikan, johon Papu ei änkeä.

Mainio huomio pennusta: se tuo heitetyn lelun omatoimisesti heittäjän luokse.

Tästä tämä arkeen laskeutuminen vähitellen lähtee. :) 

perjantai 13. tammikuuta 2017

täällä ollaan taas!

On tullut pidettyä pitkä tauko bloggaamisesta. Syytä en oikein tiedä. Varmaan osasyy on siinä, että facettaminen täyttää sosiaalisen median tarpeeni aika vahvasti. Sieltä vain ei löydä historian lehtien havinaa samalla tavalla kuin blogista löytää, joten yritetään nyt aktivoitua tälläkin saralla.

..ja onhan siihen ihan pätevä syykin, miksi aktivoituminen tapahtuu juuri nyt.

Meidän laumaamme muutti tänään Concurrido Yola, Papu. Se vaikuttaa kerrassaan iloiselta ja reippaalta tytöntylleröltä. Jep, tytöltä. Yllätin ehkä aavistuksenomaisesti myös itseni ottamalla ihan oikeasti nartun. :D Yksi tärkeimmistä syistä on se, että edes jollakin todennäköisyydellä medikokoisen uroksen löytäminen on aika urakka. Narttujen kohdalla todennäköisyydet nyt vain ovat huomattavasti paremmat.

Muutaman tunnin perusteella Papu vaikuttaa reippaalta, rohkealta, tasapainoiselta ja aika äänekkäältä. :D Mentiin kotiutumismatkalla koko lauman kanssa Jakomäkeen lenkille. Papu pinkoi hienosti lauman mukana ja sai Kolalta ensimmäiset hienolla kärsivällisyydellä ja loistavasti volyymiltään mitoitetut oppitunnit siitä, mikä meidän laumassamme on ok ja mikä ei. Papu tuli Kolan sääntöjen kautta tulkittuna hyvinkin röyhkeästi kasvoille ja tunki Kolan vatsan alle. MUR, sanoi Kola. Pentu sanoi "hupsis kupsis" ja jatkoi matkaansa. Hetkeä myöhemmin se toisti sama ja sai astetta kovemman RÄYHin. "Viik!!" sanoi pentu ja jatkettiin lenkkiä.

Saman iholle luvattoman nopeasti tunkemisen Papu toteutti hihnalenkillä, ja sai jälleen vahvalla, mutta ei liian kovalla, volyymillä annetun palautteen. VIIK VIIK, sanoi hän. Ja sitten jatkettiin lenkkiä.

Kola on kouluttanut myös sitä, miten meillä jonotetaan ruokaa. Papu ei vissiin osaa lukea omaa vuoronumeroaan, joten Kola sitten kertoi, että se jonotusnumero siinä lapussa EI TODELLAKAAN ole 2. Se on ehkä 3 tai 4, todennäköisesti 5. Kola oli kuitenkin ennakoidusti portin takana ruoanjakohetkellä ja Papu toisella puolella, joten myllytys jäi tekemättä. Ja hyvä niin.

Kola on vuosien myötä pehmennyt ja menettänyt pahimman terävyytensä. Se osaa mitoittaa reaktioitaan järjellisemmin, mikä helpottaa toivottavasti uuden laumanjäsenen saapumisen tuskia.

Noki on viettänyt Papun saapumisen jälkeen 99,9% ajasta sohvalla kerälle käpertyneenä. Pika vispasi kopteria pennulle heti ensi hetkestä alkaen. Tosin siinä meni Pikallakin raja, kun lauma pääsi jyrsimään luita ja Papu olisi tahtonut katsoa ihan läheltä, millaista luuta Pika syö. ET MUUTEN KATSO, sanoi Pika.

Tervetuloa Papu!