keskiviikko 23. helmikuuta 2011

ilmeitä

Ilma oli mainio, pakkastakin suhteellisen sopivasti. Nero, Neva, Kola ja Noki ottivat kantavista hangista kaiken irti. Loput kuvat täällä.

Muistikortille tallentui aika monta hauskaa ilmettä. Toiseksi alimmassa kuvassa Kolan versio hymiöstä ":/"

Kysymys:
Kuinka moni näkee jotain tuttua tässä kuvassa?























lauantai 12. helmikuuta 2011

Kola

Kola on erikoinen otus. Onhan se tullut todettua moneen kertaan. Ei todellakaan mikään jokapojan unelmakoira, joka toimisi kuin ihmisen mieli. Ei sinne päinkään.

Mutta jotain vetoavaa siinä on. Jotain sellaista, mitä en osaa kuvailla. Se on itsessään harrastus. Harrastan Kolaa. Noki on koira ja sen kanssa voi harrastaa juttuja. Nokia itseään sen sijaan ei oikein voi harrastaa. Kolan harrastaminen on kuin mielenkiintoisen mutta vaikeaselkoisen kirjan lukemista. Nokin harrastaminen olisi saman Aku Ankan lukemista alusta loppuun ja lopusta alkuun. Kaikella rakkaudella Nokia kohtaan, siis. (Enkä todellakaan haluaisi kahta vaikeaselkoista mutta mielenkiintoista harrastusta käsiini. Yhdessä on tarpeeksi.)

Tänään pääsin taas ihailemaan sitä, miten kaikista vastoinkäymisistä ja haasteista huolimatta olen onnistunut tekemään ainakin jotain oikein. Käytiin Anun ja Tara-vauvelin kanssa Jakomäen hiekkakuopilla ulkoilemassa. Sää oli mitä mahtavin ja paikalla oli ymmärrettävästi useita muitakin ulkoilijoita meidän lisäksemme. Pari vuotta sitten lenkkeily tuollaisessa ympäristössä ei olisi sujunut niin kuin se tänään sujui.

Heti lenkin alussa vastaan tallusteli kaksi ihmistä kahden (ehkä) maremma-koiran kanssa. Siis sellaisia iiisoja valkoisia pitkäkarvaisia kavereita. Kola huomasi tulijat, mutta pystyi kääntämään heille selkänsä ja palaamaan luokseni. Minun ei tarvinnut karjua. Ei hyppiä tasajalkaa tai polkea edes maata. Se on suuri saavutus.

Myöhemmin lähistöllä kuljeskeli muutenkin ihmisiä ja Kola jätti ihmiset huomiotta. Se ei kai edes suunnitellut karjumista tai muuta pullistelua. (Tai jos suunnittelikin, niin teki sen täysin eleettömästi ja hiljaa itsekseen. ;)

Myös Kolan suhtautuminen Taraan oli suorastaan täydellistä. :) Tara kävi Anun kertoman mukaan kerran rouskauttamassa Kolaa korvasta, mihin Kola tokaisi äärimmäisen hiljaisen "mur, älä viitti" -lausahduksen. Muuten se toimi Taran kanssa äänettömästi ja katseella ilmaisi, jos oli jotain ilmaistavaa. Tosin aika vähän oli mitään ilmaistavaa, koska Tara on siinä iässä, että se oli kummallekin meidän pojalle käytännössä näkymätön. :D

Kola on ainakin jollain tasolla siis oppinut luottamaan siihen, että minä voin tehdä valintoja sen suhteen, mihin tarvitsee reagoida ja mihin ei. Lisäksi Kola on oppinut "taakse!" -käskyn niin hyvin, että vilkkaampiliikenteisemmissä metsissä pystyn tarvittaessa käskyttämään Kolan selkäni taakse ja se kulkee siellä niin pitkään kuin saa luvan tulla ohi. Tämä käsky on osoittautunut kovin käytännölliseksi.

Toki Kolalla on omat omituisuutensa - ja tulee olemaan varmasti hamaan hautaan asti. Mutta olen oppinut tuntemaan ne omituisuudet jo aika hyvin, joten Kolan toiminta on aika yllätyksetöntä ja suoraviivaista. Kuukauden kuluttua Kola täyttää neljä vuotta ja haasteista huolimatta Kola on antanut paljon niiden neljän vuoden aikana, jotka se on elämääni maustanut. Kolan harrastaminen tuskin tulee koskaan päätepisteeseen vaan aina löytyy uusia juttuja, joiden parissa riittää pähkäiltävää ja ihmeteltävää. Ja hyvä niin. :)

välistä vetoa

Kolmatta kertaa tälle viikolle Iippa pääsi liitämään. Pakkasrajat lähes paukkuivat, mutta onneksi vain lähes.

Renkaan treenaamisen runsaus parin viime viikon aikana näkyi mahtavana kehityksenä kyseisen esteen osalta! Iippa ei tarvinnut enää katsekontaktia renkaan läpi, vaan pystyimme menemään yhtä matkaa esteelle ja silti ukkeli osasi joka kerralla mennä oikeasta kohdasta läpi. Jipii!

Välistä vetokin oli paljon sujuvampaa kuin muistinkaan.

Ajoittain tuntuu, että voiko Iippasen vauhti riittää, jos kisaamista ryhdytään ajattelemaan. Kun siis vertaan Kolaan, Nokin vauhti on jollain tavoilla todella paljon hitaampaa. Se kyllä juoksee lujaa, ei todellakaan hölkyttele tai hidastele, mutta se ei myöskään räjähdä vauhtiin. Pitäisi joskus tehdä helppoa samaa rataa Kolan ja Nokin kanssa ja videoida ne, että pääsisin näkemään, miten eri tavoin pojat radan suorittavat. Toki Kolalla räjähtävä vauhti menee tällä hetkellä sikäli hukkaan, että minä en pysy siinä vauhdissa (vielä) mukana ja ylimääräinen aika sitten kuluu kaikkeen sähläämiseen - mikä johtaa siihen, että Kolan kanssa ratojen suorittamiseen kuluu varmaankin enemmän aikaa kuin Nokin kanssa. Mutta jos joskus saan Kolan ja oman vauhtini/ohjaamistaitoni kohtaamaan, luulen, että Kolan suoritusajat ovat ihan eri luokkaa Nokiin verrattuna.

Kola syöksyy, Noki juoksee. Siinä se ero.

Voihan se toki olla, että Nokikin jossain vaiheessa oppii ottamaan itsestään vielä enemmän vauhtia irti. Nähtäväksi jää.

Esteet 1-3 sujuivat tosi kivasti. Lähdin itse esteiden 1 ja 2 puolivälistä, joten olimme Nokin kanssa suurin piirtein yhtä aikaa renkaan kohdalla. Hypyn (3) jälkeen ehdin aivan mainiosti kutsumaan Nokin välistävedolla seuraavalle hypylle ja Noki taipui sinne ilman sen suurempia taikatemppuja. (Tässä kohtaa varsinkin näkyy Kolan ja Nokin ero vauhdissa. Kola tekee välistävedotkin _täysillä_, kun Nokilla puolestaan putoaa tuossa kohtaa aika paljon vauhti, kun se juoksee esteiden välistä ja kääntyy seuraavalle hypylle.)

Putkeen (4) irtoaminen sujui jälleen ja lopulta ehdin tekemään persjätön putken jälkeen. Muutamia toistoja siihen tosin sai tehdä, että temppu onnistui, sillä minun kiihtyvyyteni ei oikein vastaa Nokin kiihtyvyyttä.. ;) Lopulta kuitenkin ehdin tekemään persjätön, kun luotin siihen, että Noki tosiaan irtoaa itsekseen putkelle ja minä voin lähteä jo hyvissä ajoin juoksemaan kohti seuraavaa hyppyä.

Loppuosa radasta sujui jälleen pulmitta. Pöytäkin oli Nokilla hyvin muistissa, vaikkas sitä ei olla tehty kai koko talvena. :)

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

iippa kiitää

Treenattiin tänäänkin. Iippasen kanssa, siis. Kola on aristanut jalkaansa nyt parissa viime treenissä jostain syystä, jota en osaa mitenkään paikallistaa. Ja missään muualla se ei arista kuin treeneissä. Joten sitä on nyt pohdittava ja tehtävä asialle jotain. Niinpä Iippa Kiituri pääsi tekemään sitä, mitä se näyttäisi rakastavan koko sahajauhopäällään. :)

Tänään oli vauvatreenit - eli palattiin takaisin lähtöpisteeseen. Tehtiin suoraa eteen lähettämistä ja takaaleikkauksia yhdellä hypyllä. Noki irtosi jälleen palkalle kuin suurmestari. En voi olla ihastelematta sen taitoa viedä yhdessä kanssani palkka vaikka maailman ääriin, sitten tullaan maailman ääristä lähtöpaikalle, annan Iippaselle luvan lähteä ja se sinkoaa sinne ääriin hakemaan palkkaansa. Se on mainio taito. Niinpä meillä ei ollut mitään hankaluuksia eteen irtoamisen kanssa. Irtoaminen onnistui muutaman tälläisen toiston jälkeen niinkin, että Noki sinkosi kolmen hypyn yli ja vasta sitten palkka lensi sen eteen. Ei siis mitään valmista palkkaa siellä odottamassa ja silti irtosi. Hyvä Noki!

Takaaleikkaus olisi sujunut paremmin, jos Noki olisi malttanut olla tuijottamatta minua lähdössä. Se killitti kuin mikäkin killisilmä minua, eikä meinannut millään tajuta, että voisi esimerkiksi keskittyä katsomaan edessä olevaa hyppyä. Niinpä käytiin tahtojen taistelua ja minua nauratti ihan hurjasti, kun toinen tuijottaa märillä silmillä eikä vaan tajua, että mitä hittoa tässä tapahtuu kun mitään ei tapahdu. Jossain vaiheessa pää kuitenkin kääntyi edes hetkeksi kohti hyppyä, joten päästiin tekemään takaaleikkausharjoitusta. Se sujuikin namialustan avulla ihan hyvin. Toistoja tarvittaisiin kuitenkin vielä.

"Sä ohjaat kauhean lähellä Nokia", sanoi Annina. "Se hakee hyvin noita esteitä, voisit olla kauempanakin esteistä. Kyllä se hyppää, vaikket oo ihan vieressä ohjaamassa."

Niin. "Mutta kun mä en vielä jotenkin yhtään luota sen taitoihin."

Pitäisi kai jotenkin opetella luottamaan.

tiistai 8. helmikuuta 2011

noki liitää

Tiistain kunniaksi vierailtiin jälleen Miian treeneissä. Neljän viikon ajan Noki saa tehotreeniä pari kertaa viikossa - mikä on jo nyt osoittautunut edistystä edistäväksi (öh ;) treenitavaksi. Vielä viikko sitten Nokin sai tekemään renkaan vain kepulikonsteilla ja tänään rengas meni jo osana rataa! :) Toki helpotin renkaan suorittamista vielä niin, että sain Nokiin katsekontaktin renkaan läpi ohjauksen aikana, mutta kuitenkin! Keinukin on edistynyt. Noki hidastaa omatoimisesti hieman keinun puolivälissä ja rämäyttää sitten keinun maahan. Hihnasta en kuitenkaan ole vielä Nokia vapauttanut keinua tekemään, ettei se ala hyppiä keinun sivulta alas.

Myös kepit ovat edistyneet. Tänään tehtiin erilaisia lähetyskulmia ja ne sujuivatkin yllättävän mainiosti. Harmi kyllä tuli tehtyä vähän liian monta toistoa, joten loppua kohden Noki selvästi väsyi eikä tehnyt enää tarkasti. Ensi kerralla pitää siis muistaa lopettaa ennen kuin pikkuvauvelin henkinen jaksaminen on käytetty ihan loppuun. ;) Joka tapauksessa kepit ovat nyt siinä vaiheessa, että voin itse kulkea etuperin kummalla tahansa puolella ja vain pienellä liikkeellä ohjata sivusuuntaista liikettä kepiltä kepille.

Nyt on helmikuun alku. Tammikuun alussa - eli vain kuukausi sitten - Nokilla ei ollut vielä oikein mitään käryä keppien omatoimisesta suorittamisesta ja minä ohjasin sitä peruuttamalla. Renkaan suorittamisesta ei ollut pienintäkään hajua. Ja keinua oltiin tehty vain hidastamalla keinun liikettä ihmisvoimin.

Pieni koira, suuri sielu.

Kola naksahtelee

Noki pääsee tänään liitelemään, joten Kolalle piti keksiä jotain omaa aktivaatiota. Ulkona sää on suoraan perseestä eikä todellakaan huvita lähteä testaamaan (uudelleen), millainen lumipallohirviö Kolasta ulkona kuoriutuu, joten sisäpuuhat kunniaan.

Kaivoin naksuttimen esiin ja Kola oli heti juonessa mukana. (Kuten oli Nokikin. Noki tuijotteli k*rpä otsassa sohvalta minua, eikä todellakaan suostunut tulemaan makuuhuoneeseen edes namin avulla. "En oo vapaaehtoisesti menossa eriöön! En oo! Mä tiijjän miten tää juttu etenee ja mä EN ole tulossa koiraportin taakse eriöön, kun te pidätte hauskaa!" Lopulta kannoin Nokin koiraportin taakse. ;)

Keksin ryhtyä naksuttelemaan Kolalle siitä, että se kiertää selkäni taakse ja sukeltaa jalkojeni väliin istumaan. Kola osaa kierrä-käskyllä kiertää minun ympäri, joten menin seisomaan vasen kylki seinää vasten ja käskin Kolan kiertää minut oikealta. Eipä mahtunut seinän ja omistajan välistä menemään, joten Kola nokkelana poikana sukelsi jalkojen välistä. NAKS!

Muutamien toistojen jälkeen Kola tajusi, että pointti on hakeautua jalkojen väliin. Ja melko pian Kola tajusi myös, että miksi hitossa lähtisin kiertämään selän takaa, kun jalkojen väliin pääsee myös etukautta. Eihän siinä olisikaan muutoin mitään vikaa, mutta Kola ei tajunnut ajatella, että suunnalla voisi olla merkitystä. Ei tullut naksahdusta siitä, naamani edessä heilahteli jännittyneesti tuuhea perrohäntä ja takapuoltani kohti kurotteli naksahdusta odotteleva ahne kuono. :D

Saatiin lopulta kuitenkin monta onnistunutta suoritusta. Ehkä tätä joskus tulee kokeiltua vaikkapa ruuhkajunassa tai agilitykentän laidalla. (Toki täytyy vielä harjoitella lisää, jotta voidaan siirtää tämä temppu olohuoneen ulkopuolelle.)

tiistai 1. helmikuuta 2011

jaakotusta ja eteen lähettämistä

Mentiin tänään vaihteeksi vierailemaan Miian treeniryhmään. Aiheena oli eteen lähettäminen ja jaakottaminen.

Noki osasi irrota erittäin mainiosti edessä olevaan putkeen kaukaakin. Jälleen. :) Putkeen irtoaminen onkin sen bravuuri, sillä sitä on harjoiteltu ihan vauvasta asti. Ja sen huomaa.























Jaakottaminen sitten olikin hankalampi - minulle. Jälleen. Sähläsin vaikka miten: unohdin radan ja juoksentelin ihan väärään kohtaan jaakottamaan. Mutta viimeisellä suorituskerralla itselläkin oli lopulta se tunne, etten ole vain jalkojen automaattiohjauksen kyydissä täysin passiivisena vaan pystyin kontrolloimaan, mihin jalkani ohjaan. Juoksin aluksi ihan liian kauas hypystä 5 ja 9, jolloin Noki ohjautui tekemään suuren kaaren eikä muutenkaan oikein tiennyt, mitä pitäisi tapahtua. Kun sain vihdoin jalkani hallintaan, sain juostua lähes hyppyjen keskiosaa kohden, jolloin jaakotuksesta oli se hyöty, mitä sillä haetaan: Noki kaartoi tiukasti takaisin tulosuuntaan ilman ylimääräisiä mutkia.

Kepeissä Noki pompahteli Miian kertoman mukaan jotenkin korkealle toispuoleisesti. Siirsin ohjaavan käden toooosi alas ja vedin Nokin edessä palloa houkuttamassa liikettä matalammaksi. Kyllähän se parani. Ja niin: Noki osaa kepit jo ihan hirmuisen hyvin! Wau. Se on oppinut kepit kymmenen kertaa nopeammin kuin Kola. Miia uskalsi väittää, että kyse voisi olla siitä, että MINÄ osaisin ohjata ja opettaa kepit nykyään paremmin ja Kola-rassu on joutunut olemaan se koekaniini, joka yrittää ottaa epämääräisestä kepinopetuksestani jotain selkoa. Enpä ryhdy väittämään vastaankaan. ;)