torstai 22. helmikuuta 2018

Hiihtoloman saavutuksia

Sunnuntaina Papu kävi Lahdessa epiksissa supermölleissä ja mölleissä. Supermölleistä tuli voitto ja mölleistä pari rimaa ja kielto - ja paljon hyvää kokemusta. :) Ja tänään 22.2.2018 saavutettiin se etappi, että Papu teki täyskorkean keinun osana "rataa". Putki-hyppy-keinu-hyppy -pätkä oli Papun mielestä ihan yhtä simppeli kuin se olisi ollut madalletulla keinulla. Siihen ei siis keinun nosto täyskorkeaksi vaikuttanut millään näkyvällä tavalla. Hassu koira. Aloitettiin myöa kujakepit loman aikana ja tänään niiden osalta syttyi myös ymmärrys siitä, millä pallon saa lentämään palkaksi. Vain kujan päästä aloittamalla voi ansaita palkan.

lauantai 17. helmikuuta 2018

mainiot piskit

Aluksi kurjemmat kuulumiset:
Pika on kolmen viikon saikulla, koska sen lonkankoukistajat ovat jostain syystä aivan jumissa. Riina käsitteli Pikan 2 viikkoa sitten maanantaina ja voi sitä kiemurtelun määrää. Pika ei olisi malttanut millään maata paikallaan käsiteltävänä, joten oli aika ilmeistä, että kroppa tosiaankin oli jumissa. Joko Pika on liukastunut jossain tai sitten sen takaosa meni jumiin Papun juoksujen aiheuttamista humppaliikkeistä - joita ei kuitenkaan kertynyt aivan holtittomasti, onneksi. Niin tai näin, viikon päästä selviää, onko 3 viikon hihnalenkityslevosta ollut apua. Toivottavasti on.

Nokin osalta elämä on ruusuilla pompahtelua, etenkin nyt, kun Papun juoksut päättyivät ja viimeisetkin huumaavat tuoksut ovat liuenneet olemattomiin. Nokin siirtyminen pikkumakseihin on aivan totaalisen hieno muutos. Tehdään kyllä vielä isomaksien hyppyjä tämä kevät ja alkukesä aina SM-kisoihin asti, koska halutaan osallistua seuran joukkueeseen, jos siihen meille mahdollisuus suodaan. Mutta sen jälkeen Noki siirtyy täysin matalammille rimoille. Tekeminen on miljoonasti helpompaa Nokille, eikä minun tarvitse suoda pienintäkään ajatusta sille, mistä Noki hypyille ponnistaa. Isomakseissa ponnistuspaikkaa tulee pohdittua väkisinkin ja tehtyä Nokin puolesta asioita, jotta tekeminen olisi sille helpompaa. Mutta pikkumakseissa se ei sellaista apua tarvitse.

Pikkumakseissa Noki on onnistunut nakuttelemaan alkuvuoden aikana muistaakseni 5 nollaa. Niistä kolme on voittonollia, yksi hopea ja yksi pronssi. Nokin tekeminen ja vauhti on siis pikkumaksien puolella varsin kilpailukykyistä. :)

..ja tästä päästään siihen aiheeseen, joka kytee pinnan alla agilitypiireissä. Ja olen aivan varma, että tutuissanikin on ihmisiä, jotka ajattelevat tästä asiasta eri tavalla kuin minä. Nimittäin pikkumaksien "virallisuus"/"epävirallisuus" herättää väkisinkin monenlaisia näkemyksiä ja tunteita. Kuten myös se, kuinka merkityksellistä menestyminen pikkuluokkien (sS/sL) puolella on. Ja erityisesti se, kuinka "oikeaa" voitot/sertit/menestys pikkuluokkien puolella on.

Minun mielipiteeni on se, että nyt kun säännöt on muutettu, on täysin käsittämätöntä ajatella, että tulokset olisivat missään määrin epävirallisempia tai kyseiset luokat missään mittakaavassa merkityksettömämpiä kuin vanhojen luokkien vastaavat. On aikamoista otsaa väittää, että sertit/voitot/jne ovat epävirallisia tai merkityksettömiä. Näin väittämällä asettaa itsensä melkoiseen ylimieliseen asemaan, kun "Tietää" asioiden oikean laidan lajiliittoa paremmin. Ja tuolla logiikalla myös mediluokka on epävirallinen - eihän sekään ole lajin alkuperäinen säkäluokka Suomessa. Toki tiedostan, että tällä hetkellä esimerkiksi minä ja Noki kisaamme palkintosijoitusten kannalta otolliseen aikaan. Luokka on vielä kovin pieni ja nopeita kisaajia siksi melko rajattu määrä. On siis vähemmän kilpakumppaneita pistämässä kampohin nollaradan aikaa vastaan. No. Elämä on. Sama tilanne on ollut esimerkiksi silloin, kun agilityssä on aikoinaan alettu kisata Suomessa. Olivatko nuo tulokset tuolloin jotenkin vähempiarvoisia? Tai jos tarkasteltaisiin jotain muuta lajia, jossa on vähän harrastajia ja kisataan, niin onko tuolloin kisan voittanut ansainnut voittonsa vähemmän kuin jossain harrastajarikkaassa lajissa?

Voin ihan rehellisesti myöntää, että minä ottaisin vahvasti itseeni, jos joku tulisi minulle kertomaan, että pikkumaksien tulokset ovat epävirallisempia kuin isojen maksien. Tai voitot jotenkin vähempiarvoisia. Jos ajattelet näin, niin onneksi sinun ei ole mikään pakko tulla sitä minulle kertomaan. Jos haluat voitoista tai serteistä jotain minulle sanoa, niin voit onnitella minua ja Nokia ja pitää loput mölyt mahassasi, koska ellet ole Herra/Rouva Sagi, sinun mielipiteesi on se epävirallinen, ei minun ja Nokin kisaluokka. :)

Papun kuulumisista sen verran, että voi hurja, miten hauskaa sen kanssa treenaaminen ja ylipäätään tekeminen on. Ja voi hurja, miten suuresti Papu minut tänään yllätti. Oltiin Anninan ja Yupin kanssa mätsärissä Ojangossa. Olin aivan varma, että näyttelytouhujen handlaaminen tulee tuottamaan Papulle isoja haasteita. Pitäisi malttaa ravata nätisti ja keskittyä olemaan söpö. Ou nou. Olin varma, että tulee meteliä, pomppuja, hihnassa sinkoilua.. Ja mitä vielä! Papu ravasi kuin näyttelyponi. Ihana! Laitan tähän alle videon tämän päivän mätsäristä.

Katsokaa nyt, miten nättinä ja söpönä se töpsöttelee menemään ja miten kilttinä ja rauhallisena se seisoo paikallaan, kun tuomari tulee tutustumaan. 




Huomenna mennään Papun kanssa Lahteen katsomaan, miltä A-qilityn epikset näyttävät. Jippijaijee! :)

Ja ihan viimeiseksi vielä video siitä, miten keinuhommelit Papun kanssa tällä hetkellä sujuvat. :)

perjantai 2. helmikuuta 2018

niin taitava

Papun kanssa treenaaminen on kyllä ihan ruusuilla tanssahtelua. Eihän se osaa vielä lähellekään kaikkia esteitä, enkä minä osaa edes likimain ohjata sen pirskahtelevan kuohahtelevan reaktiivista liikkumista. Mutta hittovie miten nopeasti se hiffaa, keksii, tajuaa, mukauttaa toimintaansa, käyttää kroppaansa.

Tänään oltiin Mustosen Saijalla treenaamassa. Ostin viikkotreenipaikan Lägille, kun koiria riittää ja ohjattua treenausta vain harvakseltaan. No nyt on ohjattua, ihan joka viikko kevääseen asti. :) Papun kanssa tehtiin penturataa, jossa oli 11 estettä, putkia ja hyppyjä. Nostin rimat tällä viikolla ensimmäistä kertaa 30cm korkeuteen ja niillä mentiin tänäänkin.

Papu on meteliä, räjähdyksiä, vauhtia, lisää meteliä ja taisteluleikkiin valmis purukalusto. Mutta siitä huolimatta se on myös korvia, aivoja ja miellyttämishalua pullollaan. Se on ihan käsittämätön yhdistelmä. Tuntuu, ettei tuollaiseen aivottomaan räkä poskella rähjäämiseen, hyppimiseen ja luvattomaan lelun varasteluun voi mahtua sekaan yhtäkään järjellistä ajatusta saati että voisi mahtua jotakin oppimisen edellytyksiä. Mutta niin se vaan oppii ihan todella pienestä.

Radan toinen hyppy oli takaakierto, johon olisi voinut tehdä pakkovalssin, niiston tai "laittoman päällejuoksun". Niisto on tuttua, joten päädyin valitsemaan päällejuoksun. Ja niin sitä mentiin. "Tule!" Papu lähtee hienosti takaakiertoon ja minä lähden pinkomaan alta pois. Ehdinkin mielestäni ihan hyvin, mutta silti Papu puskee jalkoihin ikään kuin ei olisi edes yrittänyt päätyä muualle kuin kinttujeni sekaan. "Ei se edes yrittänyt vaihtaa laukkaa! Teepä uudestaan, ohjaa vielä tarkemmin." Ja siinä kohdassa tajuan, että eihän me koskaan olla tehty sellaista ohjausta. :D Ei ihme, ettei vaihtanut laukkaa, kun luuli olevansa menossa juuri sinne, missä minä liikuin sen laskeutumis- ja juoksulinjalla.

Tehtiin toinen suoritus. Katsoin pikkuruisen hetken pidempään Papua ja puolta, johon sen haluan laskeutuvan. ..eikä mitään ongelmaa enää ollut. Se muokkasi toimintaansa tuosta noin vaan. Sen on ilmiselvän helppoa hallita kroppaansa kovassa vauhdissa ja jotakuinkin maksimivireessä. Kolmekymppiset rimat saivat aikaan sen, että muutama rima putosi. Rimoja ei tähän mennessä ole putoillut kuin ihan yksittäisiä joskus harvakseltaan. En kuitenkaan ole huolissaan, koska kropan käyttö on niin helppoa Papulle. Se tarvitsee vain toistoja ja rutiinia.

Radalla oli myös yksi niisto. Olen jo ehtinyt muodostaa ajatuksen siitä, millaisella ajoituksella Papu lukitsee niistohypyn. Ja se lukitsee sen ihan todella nopeasti, joten pääsen lähtemään ohjauksesta eteenpäin hetkessä. Tänään niisto vaati enemmän apuja. 30cm hypyt ja totuttua leveämmät siivekkeet pakottivat helpottamaan suoritusta hitusen.

On se Papun ohjaaminen vaan melkoista. "Mä en voi hengittää kun mä katson sun ohjaamista. Rauhoita ohjaamista, et voi ohjata noin vilkasta koiraa tuolla tavalla! Sun pitää olla rauhallinen!!" "Mä olen rauhoittanut ohjaamistani jo tosi paljon, olisit nähnyt mun ohjaamista muutama kuukausi sitten! Videolta katsottuna se on aivan kauheeta paniikkia alusta loppuun.." Pitää panostaa rauhaan. Pakko.

"Tosi magee koira sulla kyllä", sanoi Saija. "On se. Se on tosi hauska tapaus! Se on tosi vilkas, eikä tosiaankaan tarvii olla yhtään tuon vilkkaampi. :D " Jos se olisi tuosta vielä vilkkaampi, se olisi arjessa vaikea ja menisi ylivilkkaan puolelle. Mutta kun vilkkaus ei mene yli, pysyy järki päässä ja oppimiskyky menossa mukana, vaikka ihan aina ei siltä näytä tai kuulosta. :D