lauantai 31. heinäkuuta 2010

Noki ja siskot juhlii!

Noki, Miisa, Cara, Sessan ja Zili täyttävät tänään vuoden. :) (Ja eilen Nokin iskä sisaruksineen täytti vuosia ja Katja juhlii tänään hääpäiväänsä. Pelkkää juhlaa siis nämä päivät. Onnea kaikille juhlistaville! :)

Noki juhlii synttäreitään mökillä. Vieraita on käynyt melkoinen liuta: Milka, Ninni, Piippa, Nelli ja tietenkin Kola ovat olleet bileissä mukana.

Mökiltä kotiutumisen jälkeen on luvassa Kolan ja Nokin vuosi -kuvakavalkaadi. :)


maanantai 26. heinäkuuta 2010

Sami Osenius halusi testailla mustan koiran kuvaamista Uutelassa ja me ilmoittauduimme tietenkin vapaaehtoisiksi. :) Valoa riitti ehkä kymmenen minuutin ajan, muuten taivas oli tuhkan harmaa ja meri velloi harmaata harmaampana. Onneksi saatiin auringolta edes pieni avustus kuvaushetkeen ja jälki oli huisin hienoa. :) Nokin silmät näkyvät ja sen turkissa on yksityiskohtia!





Noki täyttää alle viikon kuluttua vuoden. Hakusessa on poikien yhteispotretti synttäreiden kunniaksi..

Suomi-pojat.












Nuija ja Tosinuija.

















Idea: "Otanpa sellaisenkin kuvan, missä pojat seisoo nenäkkäin. Se on varmaan ihan helppoa, kun kumpikin osaa paikka-käskyn."
..hetken kuluttua..
"Kola, seiso! Paikka.. Noki, se.. KOLA PYSY! Kola, seiso! Paikka! Noki, tääll.. KOLA SEISO! PAIKKA! Noki, tuus t.. KOLA! PAIKKA! NOKI! SEISO! KOLA!"
Mutta onnistuihan se lopulta.








Päivän säätiedote:
Taivaalta ei satanut kissoja tai koiria vaan kettuja.














sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

agilityä pitkästä aikaa



perjantai 23. heinäkuuta 2010

LEIKI MUN KAAAA!

Uuden laajakulman testailua ahtaissa sisätiloissa. Pojille iski riehu.

















torstai 22. heinäkuuta 2010

nokin kisaura

Tänään korkattiin Nokin kisaura. Ja Noki sijoittuikin mahtavasti kuudenneksi!

Mikä lajiko? Rallytoko.

Pulmia oli oikestaan vain kahdessa jutussa. Nimittäin vasemmalle käännöksessä ja takaa sivulle kiertämisessä. Ja jälkimmäinenhän aiheutti pulmia sitten muutamassakin kohtaa. Radalla yhtenä tehtävänä oli ns. saksalainen täyskäännös eli minä käännyn vasemmalle samalla kun koira kiertää selän takaa oikean kautta ympäri. Toinen tehtävä oli tulla omistajan eteen istumaan ja kiertää siitä selän takaa sivulle. Niistähän ei sitten meinanntukaan tulla yhtään mitään, kun Noki ei voinut tajuta, että selän takanakin voi tehdä jotain luvallista..

Ei voi sanoa, että nuo pulmakohdat olisivat yllättäneet. Vasemmalle kääntymistä ei olla harjoiteltu vielä lainkaan ja selän takaa kiertämistä ei olla edes kokeiltu koskaan. ;D

Anna-tuomari oli tiukka mutta reilu ja saatiin kuitenkin 63/100 pistettä! Nokin ihkaensimmäinen rallytokokokeilu ikinä tuotti siis 63 pistettä yli odotusten. :D

Niin ja kisaajia paikalla oli kaiken kaikkiaan kuusi.

uusi päivä, uudet ja vanhat kujeet

Vanhat kujeet:

Aamupalan jälkeen pidettiin Kolan kanssa taas yhteinen hellittelyhetki. Kola tuli tällä kertaa nopeasti marssien jalkojeni väliin, kellahti ensin kyljelleen ja kääntyi autuaana selälleen. Kun aloin muhjuttaa sen kroppaa, se sulki silmänsä ja oli reporanka. :) Kääntelin ihan tarkoitushakuisesti harjoituksen vuoksi Kolaa sinne tänne. Ukkeli oli rentona ja vain otti vastaan käsittelyä. Tassujen muokkaaminen on yleensä saanut Kolan ensin vähän jännittymään. Se kyllä rakastaa anturoiden painelua ja puristelua, mutta jostain syystä se on aina tähän asti avannut silmänsä ja jännittänyt lihaksiaan, kun tartun tassuun. Tänään se otti vastaan alusta loppuun rentona myös tassukäsittelyt. :)

Uudet kujeet:

Ostin eilen kahden minuutin harkinnan jälkeen uuden objektiivin. *hykertelyä* Perustelut: NO KUN HALVALLA SAI JA KOSKA JUST TOLLASTA MÄ OON AIIIIINA HALUNNU! (Tosin en tiennyt haluavani _juuri tuollaista_ kuin vasta sillä hetkellä, kun facebookin etusivulta luin kaverin kyseistä putkea myyvän..;)

Emppu Emppusen valikoimiin kuului tähän asti Canonin 70-200mm f2.8 teleobjektiivi ja Canonin 50mm f1.8 kiinteä normiputki (ja rungon mukana tulleet putket, joita en ole käyttänyt kai vuoteen kertaakaan), joten sanomattakin on selvää, että tästä setistä puuttuu laajakulmaputki. Niinpä kotiin saapuu tänään Canonin 17-85mm f4-5.6.

Tällänen:
http://www.objektiivi.info/objektiivi_info/canon/ef+s+17+85mm+f4+5+6+is+usm/49

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

operaatio Suhteen Parantaminen

Korjaamo oli alkurysäys sille, että yritän muuttaa minun ja Kolan (ja ehkä jopa laajemmassa mittakaavassa ihmisten ja Kolan) välistä suhdetta paremmaksi. Luottavaisemmaksi. Siis molemmin puolin. Minä luottaisin enemmän Kolaan ja Kola minuun.

Niinpä nyt, kun Kolan asenne minua kohtaan on jollain tasolla muuttunut, olen päättänyt ryhtyä pitämään äiti-poika -hetkiä päivittäin. ;) Kola ei ole koskaan pitänyt siitä, että sitä "pakotetaan" käsiteltäväksi. Se ei myöskään mielellään ole asennossa/tilanteessa, jossa se ei voi hallita ja taata omaa turvallisuuttaan. Mutta toisaalta se kuitenkin pitää siliteltävänä olosta ja erityisesti hierottavana olemisesta.

Niinpä olen nyt yhdistänyt sen, että huomioimattomuus on siirtymässä vähitellen taka-alalle ja sen, että Kolalle esimerkiksi selällään olo on suhteellisen turvaton kokemus. Miten? Kola osaa "käskyn" tulla käsiteltäväksi. Istun leveään haara-asentoon lattialle ja kutsun Kolaa. Kola tietää heti, mistä on kyse. Se tulee jalkojeni väliin ja käy siihen selälleen ilman, että minun tarvitsee mitenkään koskea Kolaan. Tähän asti tuohon asentoon on kuitenkin liittynyt enemmänkin turkin ajelu tai kynsien leikkaus, joten se ei millään tavalla ole tukenut asennon miellyttävyyttä.

Aion ottaa päivittäiseksi tavaksi pyytää Kolan luokseni tuohon epäilyttävään asentoon ja yhdistää siihen sen, mitä Kola käsittelyssä ihan eniten rakastaa: hieronnan. En ole minkään maailman hieroja, mutta osaan sentään käsitellä Kolaa niin, että se ilmiselvästi nauttii. (Ei siis huolta, että päivittäisellä hieronnalla tuhoaisin sen kropan.. :D )

Äsken se tuli melkoisen epäröivästi luokseni ja asettautui selälleen. Mutta hetkessä lattialla makasi rento raato, joka silmät ummessa melkein hyrisi onnesta. :) Kola siis saa näin toimiessani niin kovasti haluamaansa huomiota, mutta se joutuu samalla hieman joustamaan siitä, missä asennossa huomiota saa, ja palkkana on erityis-spesiaali-äiti-poika -aikaa hieronnan merkeissä. :) Ainakin äsken kauppa näytti Kolan mielestä kai ihan kannattavalta, sillä se ei jännittynyt pientä hiventäkään niissäkään hetkissä, kun kääntelin Kolaa kyljeltä toiselle ja vaihtelin lattiatasossa omaa paikkaani. Oikeastaan Kola näytti rennommalta kuin aikoihin.

..ja sen lanteen alueen lihakset ovat jumissa hihnalenkkeilyn ansiosta..

tiistai 20. heinäkuuta 2010

muuttunut mies?

Kola käyttäytyy ulkona erilailla. Siis ihan erilailla. Jos tämä on pysyvä tila, niin täytyy opetella elämään ihan erilaisen koiran kanssa. Kola on nimittäin jollakin tasolla laskeutunut korkeuksistaan koiraksi koirien joukossa. Tähän asti minulla on aina ollut sellainen tunne takaraivossa, että Kola hallitsee vahvasti itse itseään ja tekee itsenäisiä päätöksiä minusta huolimatta. Olen saanut sitä kyllä hallintaan, mutta kysymys on ollut enemmänkin YYA-henkisestä "sinä ruokit minut, joten voin kai totella" -toiminnasta. Toki sillä on miellyttämisenhalua paljonkin ja se näkyy erityisesti harrastuksissa. Mutta elämä treenien ulkopuolella on ollut aika pitkälle sitä, että minä yritän pysyä Kolan reaktioissa mukana ja mahdollisuuksien mukaan hillitä niitä.

Eilen ja tänään on ollut sellainen tunne, että Kola on koira ja minä olen omistaja. Ja niin mukavaa kuin se olisikin antaa koiran elää vapaasti elämäänsä, niin jos tämä tilanne pysyy tälläisenä, olen ihan jo pelkistä itsekkäistä syistä erittäin tyytyväinen. Tuntuu suoraan sanottuna hienolta, kun on ehkä löytänyt Kolasta lisää hallintanappuloita. Tähän asti on menty vähän "vesiliirrossa" ja hallinta on ollut sen mukaista. Ehkä vesikeli on nyt ohi ja voidaan vaihtaa kuivankelin renkaat.

..ja mitenkö tämä muuttunut mies näyttäytyy minulle?

Siten, että lenkillä se ei yrittänyt pullistella millään tavalla kenellekään. Ihmiset saivat olla ihan rauhassa. Kola ei vaivautunut nostelemaan korviaan tai häntäänsä vaan ohitti ihmiset niin kuin se olisi aina ohittanut ne hiljaa ja nätisti. Ohi meni juoksijoita, pyöräilijöitä, lapsia... Kola oli vapaana, eikä sillä ollut minkään valtakunnan tarvetta kiinnittää heihin huomiota. Enkä voi uskoa, että muutamassa viikossa olisin "tappanut" Kolan elekielen pullistelun osalta. Olen ihan varma, että sillä on se taito yhä hallussa, mutta se ei koe sitä enää joko tarpeelliseksi tai kannattavaksi. Joko tunnen koirani ihan äärimmäisen huonosti tai sitten se ihan oikeasti on ainakin jollain tasolla tajunnut, että minä pystyn arvioimaan, onko jostakusta ihmisestä/koirasta sille uhkaa.

Minulla on olo, että Kola kunnioittaa minua aikaisempaa paljon enemmän.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

viimeinen korjaamotunti

Aloitettiin käymällä läpi kulunut viikko. Hyvinhän se on pääpiirteittäin kulunut. Käytiin kävelyttämässä Kolaa ja se kulki nätisti hihnassa. Odottamiskäskyssä se ottaa muutamia teputepu-askelia edelleen. Pitäisi olla tiukempi vaatimuksissaan. Mutta noin muuten kävelyretki oli leppoisaa tassuttelua.

Sen jälkeen sain ohjeet seuraavaan tapahtumaan. Tarkoitus oli kävelyttää Kola "koiratarhan" ohi. Siellä oli ohjaajan pari koiraa häkissä odottamassa ja Kolan kanssa kuljettiin häkkien ohi. Vahdin, ettei Kola ala tuijotella koiria. Eikä se alkanutkaan. Ei sitä kiinnostanut yhtään hiljaa häkissään seisovat koirat. Tämän jälkeen päästin Kolan irti hihnasta. Muutamankymmenen metrin päässä meistä ohjaaja tuli urosaussiensa kanssa tielle seisoskelemaan. Tarkoitus oli, että Kola ajetaan tilanteeseen, jossa se mahdollisesti ei tottele käskyjäni, vaan menee vieraan koiran luokse luvatta. Tällöin tehtäisiin laumasta häätö.

Kola huomasi uroksen ja vilkaisi sitä. Välimatkaa oli kuitenkin niin paljon, ettei minun tarvinnut kieltää tai käskeä. Jatkoimme lähestymistä ja kouluttaja siirtyi aussiensa kanssa tien laidalta lähtevälle hiekkatielle ja antoi meille hieman lisää tilaa lähestyä edelleen. Kola otti muutaman kevyen hölkkäaskelen koirakkoa kohti ja nosti hieman korviaan. Kielsin. Kola laski korvansa ja jätti vieraan uroksen huomiotta. "Älä sitten kiellä enää, jos se yrittää vielä", kuului ohje. Kola ei yrittänyt. Tallustelimme ehkä 10 metrin päästä koirakosta ohi ja Kola oli kuin ei olisikaan nähnyt koko koirakkoa. Huikkasin ohjaajalle, että "ei Kola koskaan ole ollut sellainen, että se lähtisi kaukaa riitaa tarkoituksella haastamaan". Se puolustaa kyllä itseään hanakasti, mutta ei se ole mielestäni riidanhaastaja sanan varsinaisessa merkityksessä. (Saa olla eri mieltäkin. ;)

Vaikeutettiin edelleen tehtävää. Kouluttaja lähti koirineen hiekkatien vasenta laitaa kulkemaan edellämme. "Ohittakaa meidät ja ole valmiina kieltämään, jos tarpeellista!" Lähdimme lähestymään kapean tien oikeaa laitaa. Kola oli siis edelleen irti. Kun olimme parin metrin päästä koirakosta, Kola päästi vaimean murahduksen. Kielsin. Kola hiljeni ja irrotti tuijotuksen uroksesta. Kävelimme koirakosta ohi ja Kola oli hiljaa eikä oikeastaan mitenkään huomioinut urosta.

Vaikeutettiin vielä hieman. Kolalle vieras uros jäi kulkemaan selkämme takana ja me jatkoimme edellä. Kola yritti ensin vilkuilla takana kulkevaa, mutta kun annoin vauhtia reipastuttavan "mennään!" -käskyn, se luopui yrityksestä ja lähti jatkamaan kanssani matkaa uroksesta välittämättä. Olimme siis juuri tulleet kohti vierasta urosta, ohittaneet sen ja antaneet sen kulkea takanamme - ja Kola oli irti hihnasta! Wau.

Vein Kolan takaisin autoon. Häätöä ei siis päästy tekemään ja kouluttaja vaikutti hetken kai hieman pettyneeltä. (Mikä herätti vähän ristiriitaisia tunteita..) Kun Kola oli autossa, menimme vielä keskustelemaan kurssin kulusta ja jatkosta kouluttajan kanssa. Tuossa yhteydessä kouluttaja totesi, että "Noh.. Häätöä ei päästy tekemään, mutta parempihan se on näin! Tälläisiä viimeisiä koulutuskertoja on ilo katsella.:)" Hän olisi aivan varmasti halunnut päästä tekemään häädön, mutta sai "tyytyä" ilman häätöä onnistuneeseen suoritukseen. ;)

Tulevaisuuteen ohjeena ovat seuraavat asiat:
1) hihnakäytöksen vaaditaan edelleen olevan hyvää = ei vetämistä
2) koira ei saa vaatimalla/ehdottamalla päättää asioista vaan asioita tehdään ainostaan ihmisen päätöksestä
3) koiraa ei koskaan mennä silittämään, vaan se kutsutaan silitettäväksi

Nämä ohjeet eivät siis millään tavalla kiellä koiran huomioimista, sen kanssa leikkimistä tai sen palluttamista. Mutta huomioimisen on oltava ihmislähtöistä, se alkaa ja loppuu ihmisen päätöksestä. Koiraa saa ja pitääkin huomioida jatkossa. :)

-----------

Mitä tämä kurssi minulle opetti?

Se opetti erityisesti blogin keskustelujen kautta sen, että oma käsitykseni koiran kasvattamisesta täsmentyi. Se opetti olemaan järjestelmällinen vaatimuksissa koiria kohtaan. Se opetti, että voin vaatia Kolalta asioita ja saada vaatimukseni toteutumaan. Se opetti, että itse asiassa Kola pyrkii dominoimaan muita ihmisiä kovin kovin monissa eri yhteyksissä (niin kotona, lenkillä kuin pihassakin). Tämän toiminnan yleisyys yllätti minut laajuudessaan, vaikka mielestäni olen aina pohtinut Kolan toimintaa paljon. Enkä tarkoita tässä nyt sitä, että kouluttaja olisi sanellut minulle, että "tuo toiminta on dominointia ja tuo ja tuo ja tuo", (oikeastaan kouluttaja ei tainnut mainita ainoatakaan varsinaista dominanssista kertovaa Kolan toimintaa)vaan ihan itse olen kaikki nuo dominointitavat huomannut jo aikaa sitten, mutten ole tajunnut/osannut alkuunkaan muodostaa kokonaiskuvaa Kolan toimintatavoista. Olen nähnyt asiat yksittäisinä toimintatapoina, vaikka oikeasti kyse on yhdestä toimintatavasta eri yhteyksissä.

Ja erityisesti kurssi opetti sen, että on mahdollista saada Kola sietämään ihmisiä.

Oliko kurssi hintansa arvoinen?

Mielestäni kyllä. Yksityistä koulutusta melkein aiheen kuin aiheen osalta saa, kun suostuu maksamaan siitä tietyn tuntitaksan. 65 euron tuntitaksa on mielestäni vielä kohtuullisuuden rajojen sisäpuolella. Sain kurssituntien lisäksi ohjausta sähköpostitse ja tarvittaessa olisin saanut myös puhelinapua. Lisäksi jäi mahdollisuus kysyä jatkossakin apua mailitse Kolaan liittyvissä pulmissa.

Kenelle suosittelisin tätä kurssia?

En kenellekään. Koiranomistajan on tunnettava koiransa niin hyvin, että hän itse pystyy tekemään päätöksen, voisiko tästä toimintatavasta olla koiralle hyötyä. Siitä oli hyötyä niin Kolalle kuin Nokillekin, mutta enpä ole niin fiksu, saati ennustaja, että voisin kenenkään muun koiran puolesta ryhtyä lupailemaan.

Mitä vaikeuksia ja helppouksia kurssi piti sisällään?

Se, mikä oli vaikeaa, osoittautui yllättäen myös kurssin helppoudeksi. Nimittäin huomioimattomuus. Totesin olevani kykenevä toimimaan erittäinkin päättäväisesti tämän asian suhteen. Vanhempani ja pikkuveli eivät olleet lainkaan niin taitavia ja järjestelmällisiä kuin minä! (Yleensä tämän tyyppiset erityistä tarkkaavaisuutta ja periksiantamattomuutta ja järjestelmällisyyttä vaativat toiminnat ovat minulle lähes suhteettoman vaikeita, jos niihin ei liity jotain mukavaa.) Ylitin siis omat odotukseni tässä asiassa.

Aluksi oli vaikeaa kestää esimerkiksi sitä, että koiria ei voi lääppiä esim. kotiin tullessa vaan ne pitää murahtaa pois. Samoin oli vaikea kestää itseä tuijottava ja huomiota hakeva karvaturri. Lopulta sekä minä että koirat opimme systeemin. Koirat eivät enää syöksy hyppimään päin, kun saavun kotiin. Ne ovat rauhallisia, joskin hyvin iloisia saapumisestani. Ne eivät enää aktiivisesti hae koko ajan huomiotani, vaan valitsevat lepopaikkansa ja seurailevat elämää ympärillään tai nukkuvat. Lisäksi Kola ei enää lenkeillä (niin) maanisesti pyri saamaan ihmisiä leikkimään kanssaan kepeillä. Se pystyy keskittymään nuuskiskelemiseen ja hölköttelyyn eikä tauotta vaadi minua viihdyttämään itseään. Se on rentouttavaa niin minulle kuin varmasti Kolallekin. Lisäksi se puuhailee mökillä omiaan kantamatta tauotta halkoa jokaisen vähänkin kiinnostuneen (tai täysin kiinnostumattomankin) jalkoihin.

Lisää pohdintaa on ehkä tulossa, jos tässä illan valoisina tunteina tulee uusia ajatuksia tai havaintoja mieleen. :)

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

vaatimuksia edelleen

Mökille saapui kylään iskän veli, jota Kola on tähän asti aina vahdannut ja jonka seurassa se on rentoutunut vain hyvin vähän jos ollenkaan. Auto saapui pihaan ja koirat aloittivat pöhisemisen. Kielsin. Kola laski korvansa alas ja istui käskystä ulko-ovelle odottamaan lupaa päästä pihalle tulijaa katsomaan. Luvan saatua koirat ryntäsivät auton ympärille haukkumaan. Kielsin. Kola tuli luokseni (vaikken kutsunut), pysyi lähelläni, ja oli muutamaa vaimeaa pöhinää lukuun ottamatta hiljaa. Se ei pyrkinyt tulijan luokse ja harkitsi vielä vahtihaukkumista. Kielsin. Kola näytti siltä, että se luopui vahtimisesta ja siltä se tälläkin hetkellä vaikuttaa.

Tulija meni mökkiin sisälle ja me menimme koirien kanssa perässä. Noki meni sähläämään omiaan vieraan ympärille. Kola pysyi muutaman metrin päässä ja näytti siltä, että se tosiaan on luopunut vahtimisesta. Häntä pysyi normaalissa asennossa eikä Kola ollut varuillaan. Istuin vieraan lähelle. Kola tuli viereeni ja oli hiljaa. Kehuin Kolaa ja rapsuttelin sitä rauhallisesti. Kolan ilme ja eleet näyttivät rennolta. Se ei vahdannut vierasta.

Tällä hetkellä Kola nukkuu vieraasta parin metrin päässä. Se ei ole mennyt tulijaa katsomaan eikä sen tarvitsekaan mennä. En ole tutustumista sille ehdottanut enkä vaatinut. Tälläinen Kolan toiminta on erittäin suotavaa. :)

Piksu Paksunen puuhaa

Piksulla vaistot jyllää. Paksu Peppunen on mökillä saanut aamupalan jatkeeksi raa'an luun, jota se toissa-aamuna söikin oikein antaumuksella. En sitten ajatellut asiaa sen enempää, kunnes luuasiaan palattiin seuraavana aamuna. Piksu nimittäin etsi tassuihinsa edellisaamuisen luun kätköstä, joka oli mitä ilmeisimmin tarkasti pohdittu piilo. Pylly pystyssä Piksu ihan vaivihkaa puuhaili pihapiirin ulkopuolella. Hetken kuluttua mökin ikkunasta seurailin, kun Piksu eilinen luu suussaan kulki matalana kovaa vauhtia hiipien mökin takana olevalle hiekkarinteelle. Luu maahan ja kuoppaa kaivamaan. Nopeasti pehmeässä hiekassa oli luun mentävä kolo. Luu sinne ja kuonolla villisti hiekkaa luun päälle. Peitteleminen vei hyvän tovin ja mökin ulko-ovelle palatessaan Piksun sieraimet pölysivät.

Tänä aamuna laskin Piksusen pihalle ajatuksenani, että jatketaan aamupissan jälkeen unta. Piksu katosi heti näkyvistä ja hetken kuluttua kurkkasin ovesta kutsuakseni sen takaisin nukkumaan. Missäpä muuallakaan Piksu Paksunen olisi ollut kuin peittelemässä luuta uudelleen. Uteliaisuus oli voittanut ja sen oli ollut kai ihan pakko varmistaa, että luu on edelleen tallella. Piksu näytti vähän paheksuvalta, kun kesken peittelyoperaation ryhdyin sitä huutelemaan.

Pari tuntia myöhemmin oli Piksusen aamupala-aika. Upouutta jälkiruokaluuta syötiin ensin sisällä, mutta sitten tuli käsky siirtyä pihalle mattoa luilla sotkemasta. Kola alkoi järsiä omaansa ulko-oven välittömässä läheisyydessä. Piksu otti luun suuhunsa ja paineli - yllätys yllätys - pihapiirin ulkopuolelle. Se katosi kuusten oksien alle. Viiden minuutin kuluttua ulko-ovelle saapui luuton Piksu salamyhkäisyyttä puhkuen.

"Meillä ei ole täällä puutarhaa vaan luutarha", sanoi äiti.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Siirrän kommentissa käytävää keskustelua tähän ihan omaksi kirjoituksekseen, sillä mielestäni kommenteissa on monia hyviä huomioita. :)

prr, Juu, asiallinen keskustelu ja väittely on paikallaan ja mielelläni tosiaan ihan oikeasti kuulen erilaisia tapoja puuttua pulmiin. Voisin kuvitella, että naksuttelemallakin päästäisiin ainakin yksittäisten ihmisten kanssa hyviin tuloksiin. Ikävä kyllä naksuttelun toteuttaminen tässä yhteydessä on erittäin vaikeaa. On käytännössä mahdotonta löytää vieraita ihmisiä tähän harjoitukseen käytettäväksi etenkin, kun naksuttelu vie aikaa ja se pitäisi tehdä rauhassa. Harjoitusta pitäisi päästä toteuttamaan useiden, useiden ihmisten kanssa erilaisissa yhteyksissä, ympäristöissä, miehiä, naisia, lapsia, lihavia, parrakkaita, jne.. Saattaisin jopa löytää Kolalle vieraan (naispuolisen) koiraihmisen tähän harjoitukseen mukaan, mutta yksi (nais)ihminen ei millään riitä. En kerta kaikkiaan keksi, mistä löytäisin ihmisiä, joilla on aikaa ja kiinnostusta sitoutua.. :/ Olisi tietenkin ihan mahtavaa, jos pääsisin lisäämään vaikka naksuttelemalla Kolan positiivisia kokemuksia ihmisistä, mutta en oikein keksi, miten sen käytännössä toteuttaisin.

Mutta korostan silti, että en itse millään kykenisi kasvattamaan koiraa pelkällä positiivisella vahvistamisella. Se ei ensinnäkään tunnu minulle omalta ja lisäksi mielestäni koirat keskenäänkin käyttävät kieltoa ja rangaistuksia. On totta, että rangaistuksen ajoittaminen on ensiarvoisen tärkeää ja on helppoa mennä todella pahasti pieleen, jos toimii pelkällä tunteella rangaistusten suhteen.

Kolinapurkin ulkopuolisuudesta verrattuna minuun..
En ehkä osannut asettaa sanojani niin kuin oli tarkoitus. Enkä tiedä, osaanko niitä oikein asettaakaan, mutta yritetään. Kola ei siis kestä fyysistä pakottamista juurikaan. Niinpä ei auta "nuijia" Kolan päähän yhtään mitään. (Lisäksi tämä tapa ei missään nimessä sovi minun eettisten rajojeni sisäpuolelle mitenkään.)

Kola ei myöskään kestä henkistä painostamista kovinkaan hyvin. Jos ryhdyn painostamaan sitä käskyttämällä/eleillä/ilmeillä/jne, se paineistuu ja stressaa.

Kolinapurkki ei ole fyysinen eikä myöskään henkinen tapa reagoida Kolan toimintaan. En koske Kolaan fyysisesti, mutta toisaalta en myöskään painosta Kolaa, vaan kieltoon yhdistyy jotain muuta. Mitä se muu on, sitä en oikein osaa selittää. Se on tavallaan jotain sellaista, että Kola keskeyttää äänen ansiosta toimintansa. Tavallaan se on keino murtautua keskelle jo lukittunutta toimintakuviota ilman, että Kola kokee sen uhkaksi minulta. Tai ainakaan se ei käyttäydy purkin kolisuttamisen jälkeen paineistuneesti tai ahdistuneesti. Se käyttäytyy niin, kuin se olisi taas valmis kuuntelemaan ohjeita minulta.

Mielestäni Kola on nyt rennompi. Se on hakeutunut itse sellaisen (parrakkaan ;) miehen rapsuteltavaksi, jota se ei aiemmin ole lähestynyt muistaakseni kertaakaan aiemmin rentona. Se lopetti pihan vahtimisen nopeammin kuin koskaan aiemmin ja rentoutui, vaikka pihaan saapui
lauman ulkopuolisia.

En missään nimessä väitä, että tämä toimintatapani sopisi kaikille koirille - enhän vielä tiedä, sopiiko se edes Kolalle täysin tai edes valikoiduilta osin. Toivon, että jokainen tälle tielle lähtevä on pohtinut ihan oikeasti sitä, sopiiko metodi edes ajatuksen tasolla juuri sille omalle koiralle. Mutta toisaalta tuntuu myös aika hurjalta väitökseltä, että positiivinen vahvistaminenkaan sellaisenaan sopisi kaikille koirille. Myönnän, etten ole tutustunut tähän koulutustapaan kovinkaan syvällisesti. Olen naksutellut Kolalle mukavista tempuista ja opettanut sille hassuja juttuja ja Kola nauttii naksuttelemisesta kovasti. En kuitenkaan tiedä, miten esim. naksuttelemalla opetettaisiin arkitottelevaisuutta tai muita peruskäytöstapoja tai rajoja käytökselle. Varmasti se on mahdollista, mutta en vain ole asiaan niin tutustunut, että tietäisin, miten se käytännössä toteutettaisiin.

On vaikea edes kuvitella, miten olisin saanut Kolasta muokattua sellaisen koirakansalaisen, jonka kanssa voi yhteiskunnan seassa elää, jos olisin käyttänyt pelkkää positiivista vahvistamista. Ehkä se olisi ollut mahdollista ainakin teoreettisella tasolla. Mutta kun koiran kanssa eläminen ei ole päätyöni, asettaa esimerkiksi vuorokaudessa käytettävissä oleva aika tietyt rajat.

Olisi todella mielenkiintoista kuulla kokemuksia siitä, miten Kolan kaltaisen koiran toimintaan on vaikutettu positiivisella vahvistamisella. Ymmärrän hyvin, että esim. kynsien leikkaamisesta voi naksuttelemalla tehdä (ainakin joissakin tapauksissa, jos nyt ei kaikissa) mukavaa ja rentoa puuhaa. Tai koiraa voi opettaa olemaan haukkumatta ovikellolle naksuttelemalla. Mutta miten naksuttelemalla puututaan sellaisen koiran toimintaan, jonka luonne vaikuttaa elämää hankaloittamalla lähes kaikkeen toimintaan? Ja joka palkkautuu selvästi ja mielestäni erittäin vahvasti siitä, että se pystyy vaikuttamaan ympärillään oleviin ihmisiin kontrolloimalla heitä erilaisin "pakottein". Siis jos otetaan huomioon realistiset lähtökohdat koiran kasvattamiseen vaikkapa juuri siihen käytettävissä olevan ajan suhteen.

Odotan jännityksellä mielipiteitä! :)

edit.
Saunoessa tuli mieleen seuraavaa.
Ei siis missään nimessä ole tarkoitus jumiutua pelkkään kieltämällä opettamiseen. Se ei liene myöskään PEVI-kouluttajien tarkoitus. Tai ainakin toivon, ettei se ole. (Ja olen saanut jo sen suuntaista ohjeistusta, etten usko sen olevan. Kolalle siis opetettiin esim. hihnakävelyssä "reunaan" -käsky siten, että kiellettiin kulkemassa edessäni/takanani tai poukkoilemasta muutoin ja kun se noudatti kieltoa, sitä kehuttiin oikeasta toiminnasta.) Tarkoitus on siis pyrkiä siihen, että pääsen kehumaan Kolaa ja palkkaamaan sitä oikeasta toiminnasta yhä useammin. Kieltoa seuraa toivottavasti epätoivotun käytöksen keskeyttäminen, jolloin pääsen kehumaan ja palkkaamaan. Kielto ja kehu/palkka kulkevat käsi kädessä eikä mielestäni toinen ilman toista ole niin tehokas kuin nuo keinot yhdessä. :) Saman väittäisin pätevän niinkin kompleksisen otuksen kuin ihmisen kasvattamiseen. ;)

torstai 15. heinäkuuta 2010

uimassa

Kolan suloliikehdintää.














Nokikin yrittää, mutta peppu ei tottele.









vaatimuksia

Kommentissa kritisoitiin tapaani puuttua varsin mustavalkoisesti Kolan toimintaan. Ymmärrän kyllä oikein mainiosti, miksi tapani herättää vastustusta. Onhan se oikeasti rankkaa kieltää koiralta ihmisen huomio viikoksi täysin ja siitä eteenpäinkin huomiota lisätään vain vähitellen. Olin itsekin pitkään sitä mieltä, että jääkautta en voisi koirilleni käyttää. Mutta niin sitä ihminen vaihtaa mielipidettään kokemusten lisääntyessä. Kolaan ei toimi nameilla lahjominen. Se ei ole namivetoinen koira, joten namit eivät saa Kolaa muuttamaan toimintaansa. Lelut ovat vahva vetokeino, mutta ne toimivat vain silloin, kun niitä on saatavilla. Aina ei ole mahdollista lahjoa leluilla. Tämän kaiken lisäksi minulla on tunne, että Kola on valmis muuttamaan toimintaansa lahjomalla vain tiettyyn pisteeseen asti. Sen käytös ja ihmisten reaktiot ympärillä ovat sille niin vahva palkinto, että on vaikea ylittää tuota palkintoa millään kuviteltavissa olevin keinoin.

Niinpä tulin lopulta siihen päätelmään, että jos palkitsemalla en voi Kolaa ohjata kaikissa tilanteissa, on pakko lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta. On pakko alkaa vaatia Kolaa muuttamaan käytöstään. Mutta. Miten vaaditaan koiralta, joka ei kestä fyysistä pakottamista eikä jollain tasolla myöskään minulta tulevaa henkistä painostamista/uhkaamista? On pakko siirtää pakote pois minusta johonkin täysin ulkopuoliseen. Kolinapurkki toimii tässä suhteessa hienosti. Minä en karju pää punaisena saatanaa ja helvettiä, vaan Kola hätkähtää keskeyttämään toimintansa rämähdykseen. Lisäksi Kola on sen verran ääniherkkä, että sen toimintaan on tehokasta vaikuttaa nimenomaan (sopivasti mitoitetulla ja sille vieraalla) äänellä.

Äsken testasin, miten kolinapurkki toimii, kun ryhdytään vaatimaan Kolalta sitä kaikkein vastenmielisintä: lauman ulkopuolisen ihmisen käsittelyä. Ollaan Lahdessa ja tässä on naapurissa sopivia testikohteita. Kävelin Kolan kanssa pihan portille, jossa seisoskeli puhelias naiskaksikko. En vaatinut Kolaa lähestymään ihmisiä, koska se tekee sen kyllä ihan itse. Se haluaa tutustua ihmisiin, mutta se ei halua, että ihmiset tutustuvat siihen. Joka kerta, kun Kola nosti häntäänsä ja/tai murahti epäilevästi lähestyessään naisia, kielsin. Parin pelkän kiellon jälkeen kopsautin kolinapurkkia kevyesti. Rämähdys sai Kolan ensin vetäymään ihmisten luota, mutta se yritti jokaisen vetäytymisen jälkeen uudestaan. Vaadin purkin avulla, että lähestyminen tehdään täysin hiljaa. Lopulta Kola seisoi ihan hiljaa naapurin naisen rapsutettavana eikä näyttänyt alkuunkaan niin jännittyneeltä kuin mitä se yleensä näyttää. Naapurin puhelias Tanja kumarteli Kolan päälle, höpötteli, kimitti, mörisi ja rapsutti. Kola seisoi rauhallisesti paikoillaan ja minä olin valmis kieltämään kaikki örinät ja jäykistelyt.

Hetken kuluttua Kola oli toisen - itselleen paljon vieraamman - naisen jaloissa pyörimässä. Se siis taas hakeutui omaehtoisesti vieraan ihmisen luokse. Tällä kertaa minun ei tainnut tarvita kieltää kertaakaan, vaan Kola seisoi rapsuteltavana ilman ohjeistusta.

Mielestäni tämä viittaa ainakin jossain määrin kahteen seuraavaan asiaan:
1. Kola on kiinnostunut vieraisiin tutustumisesta.
2. Kolalta voi vaatia asiallista käytöstä noissa tilanteissa.

Pelkäsin nimittäin sitä, että Kola yhdistää räminäpurkin ja vieraat ihmiset väärällä tavalla. Siis niin, että vieraista ihmisistä seuraa räminää. Mutta näköjään Kolan tarve päästä vieraidenkin ihmisten luo on sen verran vahva, että se yhdisti purkin ihan oikein omaan toimintaansa: "Jos sikailen, en pääse nuuskimaan tuota tyyppiä. Ja jos haluan nuuskia tuota tyyppiä, pitää kestää myös se, että se tyyppi lähestyy minua." Ei Kolasta ikimaailmassa tule mitään vieraita rakastavaa karvaturria, jota voi halia ja pusia ihan tuosta noin vaan, mutta jollain tasolla nyt heräsi usko siihen, että pystyn vaatimaan Kolalta asiallista käytöstä ja se kestää vaatimukseni ja on silti halukas tutustumaan ihmisiin.

Mielenkiintoinen eläinkoe, sanoisin. ;)

-----

edit.

Sen verran on pakko vielä puolustaa valitsemaani tietä, että tokihan olen kokeillut myös tuossa ihmisiin tutustumisessa positiivisia keinoja. Olen palkannut namilla. Olen kehunut. Olen ohjannut vieraita ihmisiä palkkaamaan. Olen ohjannut vieraita ihmisiä kyykistymään epäuhkaavaan asentoon ja odottamaan Kolan lähestymistä. Tämä ei ole millään tasolla johtanut toivottuun tilanteeseen. Kola ennemminkin kiihtyy, kun se huomaa, että sille yritetään tyrkyttää namia tai sitä kehutaan ihmisten lähestymisestä. Se on entistäkin epäluuloisempi ja käyttäytyy entistä huonommin. Paras keino tähän asti on ollut pyytää vieraita ihmisiä jättämään Kola täysin huomiotta. Tällöin Kolalta jää saamatta se palkkio, että se omasta mielestään kokee pystyvänsä kontrolloimaan vieraiden ihmisten toimintaa haukkumalla tai murisemalla. Mutta sekään tie ei mielestäni ole johtanut kovin pitkälle. Sen tien pää on siinä, että Kolan saa lähestymään vieraita ihmisiä jäykistellen ja nähtä tikkuna, mutta vieras ihminen ei edelleenkään voi huomioida Kolaa mitenkään, tai Kola protestoi äänellään.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

on se vaikeaa..

..nimittäin löytää haasteita silloin, kun niitä haluaisi kohdata.

Haluaisin päästä kieltämään Kolaa ihmisten/koirien tuijottelusta ja äijäilystä, mutta eihän se onnistu. Tällä säällä koirat eivät kai käy ulkona (Kolaa lukuunottamatta) ja kaikki ohitettavat ihmiset ovat Kolan listalla: "tyhjänpäiväiset asiat, joiden takia en vaivaudu reagoimaan".

Oikeastaan luulen, että kyse on monen asian summasta, ettei Kola reagoi vastaantulijaihmisiin millään tavalla.
1. On kuuma ja Kola inhoaa tätä säätä.
2. Huomioimattomuusjakso on vaikuttanut Kolan käytökseen.
3a. Räminäpurkki on taskussani ja Kola tietää sen.
JA/TAI
3b. Räminäpurkki on taskussani ja minä tiedän sen.
Eli oikein odotan, että "Kohotapa korvat ja häntä isotteluasentoon. Anna palaa! Kohotapa, niin saat tuntea nahoissasi. Anna mennä!" Ja koska Kola on niin taitava lukemaan minua kuin avointa kirjaa, se tiedostaa, että puhkun itsevarmuutta, eikä se näin ollen halua/uskalla/joku muu verbi reagoida.
Oli syy mikä tahansa, olen tietenkin tyytyväinen Kolan käytökseen. Tietenkin. :)
----
Toinen selkeästi huomattava muutos Kolan käytöksessä:
Se haukahtaa ulko-ovesta tulevalle Matille ja lopettaa, kun kiellän. Aiemmin se räykytti tutullekin tulijalle huomattavasti pidempään kielloista huolimatta.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

pojat painii

Misse ei suotta hienostele mitään tyttöpainia, vaan vetää ihan yhtä jätkänä kuin Nokikin. Hellettä on varmaankin yli 30C, mutta kummasti pojat jaksoivat vääntää, kun välillä pääsi kuraojaan kirmailemaan. Missen parasta antia on Nokin pyllyttäminen ja Nokin tehokkain ase on merimieskiroilu ja niskanahkan venyttäminen.

On ne vaan niin söpösiä, katso vaikka! :D

kolinapurkki

Eilen tehtiin Kolan kanssa kahdestaan ensimmäinen metsälenkki pariin viikkoon. Kolan elämän pisimmän hihnalenkkiajat takana, siis. (Tosin kyllähän se mökillä vietti tämän parin viikon aikana monta päivää pihassa vapaana.)

Kolinapurkki oli mukana, ja joko Kola on niin fiksu, että se osaa ennakoida kolinapurkin käyttöä, tai sitten sen käytös on parissa viikossa muuttunut. Se nimittäin oli jotenkin erityisen nöyrä. Se kulki suuren osan lenkistä paljon aikaista lähempänä minua ja irtosi kymmenien metrien päähän vain pari kertaa. Ja tuolloinkin se tuli innokkaasti takaisin, kun kutsuin.

Lenkin alkupuolella Kola sai joko vainun jostakin metsänelukasta tai sitten siihen meinasi vain iskeä juoksuhepuli. Oma reaktioni tuli varsin suoraan selkärangasta, enkä ehtinyt - eikä siihen olisi ollut aikaakaan - analysoida sitä, miten tässä tilanteessa nyt pitäisi kouluttajan mielestä toimia. (Olisi siis ollut paikka tehdä Kolalle karkoitus, mutta selkärangan viestit päättivät toisin.) Parin sekunnin sisällä ehti tapahtua paljon: Kola kyyristyi pinkomisasentoon, mistä yleensä poikkeuksetta tiedän, että nyt se lähti ja takaisin tulee 30 sekunnin kuluttua. Sitä ennen on turha kutsua. Kolinapurkki kuitenkin muutti toimintatapaani ja päätin karjaista "EI!" Karjaisun yhteydessä ravistin rivakasti purkkia hetken ja jatkoin: "Täällä!" Kas kummaa. Kola pysähtyi, kääntyi ja palasi luokseni ihan jalkoihin nöyrän oloisena.

Jatkettiin matkaa. Hetken kuluttua puiden välissä näkyy valkoisena loistava miehen yläkroppa. Mättäiden välissä oli iltalenkkiään vetämässä urheilullinen nuorukainen. Kola ei miestä ensin huomannut ja siinä kohtaa meinasi ruveta oma puntti tutisemaan, kun yritin ehtiä miettiä toimintatapaani. Päädyin kutsua Kolaa luokse, vaikka se olikin parhaillaan syventynyt nuuskimaan herkkutuoksuista sammalta. Kola nosti päänsä ja ryhtyi järjestäytymään luokseni siirtymiseen. Samaan aikaan mies pomppii lähemmäs ja lähemmäs Kolan selän takana ja ajatukseni on, että Kola säikähtää hiljaa taakseen yhtäkkiä ilmestynyttä kalpeaa yön urheilijaa. Kola ehtii lähelleni, otan kolinapurkin valmiiksi ja odotan. Kola huomaa lenkkeilijän ja kääntyy tuijottamaan sitä. Kiellän ja heläytän purkkia ihan kevyesti. Kola kääntää päänsä juoksijasta pois. Kehun. Päästän Kolan jatkamaan matkaa ja Kola on kuin ei olisi mitään lenkkeilijää koskaan nähnytkään. :)

Jos olisin antanut tuon tilanteen mennä ihan omalla painollaan, Kola olisi todennäköisesti säikähtänyt vierasta miestä ja alkanut karjua vahtihaukkua. Nyt lenkkeilijä ei varmaankaan edes oikein tajunnut, miksi kielsin hiljaa lähelläni ollutta koiraa.

Aion nyt todella tarkasti kieltää Kolalta ihan kaikki pullistelut ihmisiä ja koiria kohtaan ja kolinapurkilla se näyttäisi onnistuvan hyvin pienieleisesti.

Mielenkiintoinen huomio lenkin varrelta:
Molempien kolinapurkkihetkien jälkeen Kola jäi omatoimisesti kulkemaan selkäni takana ikään kuin olisin sen käskenyt "PYSY!"-käskyllä sinne kulkemaan. Se ei näyttänyt paineistuneelta vaan lähinnä erittäin korostuneen nöyrältä. Se kulki pitkiäkin matkoja selkäni takana ja kun annoin luvan: "meevaa" -vapautuskäskyllä, se lähti taas iloisesti hölkkäilemään edelläni. Ja takana kulkemisessa Kolalla oli siis vahva sellainen henki, että "ei oo pienintäkään aikomusta ohittaa sua ilman lupaa". :O Hassua, että se ainakin noissa tapauksissa "päätteli" kolinapurkin käytön ja luoksetulokäskyn pitävän sisällään takananikulkemisvaatimuksen.

Jos leikkisin johtajuusopin tuntijaa, niin sanoisin, että Kola viestitti takanani kulkemisella jotain sen tyyppistä, että "sä oot pomo". Mutta koska en ole tuon opin tuntija, en uskalla muuta kuin veikkailla.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

vapauksia (viikko 3)

Alkavalla viikolla Kola pääsee pitkästä aikaa ulkoilemaan taas vapaana. :) Tosin oman lauman ulkopuoliset koirat ovat edelleen kiellettyä seuraa.. Noki sitä vastoin saa tällä viikolla tapailla vapaasti muitakin koiria, joten eiköhän sitä seuraa Nokille löydy.

Vapaana ollessa Kolalta vaaditaan ehdotonta luoksetulokäskyn noudattamista. Jos se ei sitä noudata, teen laumastahäädön. Eiköhän niitäkin tilanteita eteen tule ja jos ei tule, niin tehdään turvallisesti sellainen tilanne, että Kolalla on kiusaus olla noudattamatta käskyjäni. (Aion röyhkeästi hyödyntää Main ja Miskan osaavaa apua ja uskon sellaista saavani! ;) Tänään koulutustuokiossa Kola siis totteli kuin ihmisen mieli luoksetulokäskyä eikä häätöä siellä ollut minkään valtakunnan mahdollisuutta toteuttaa. Kola totteli jopa Matin luoksetulokäskyä, vaikka lähtökohta tälle kokeilulle oli Matin paljon kertova kysymys: "Ai niin millä sanalla sen saa luokse?" ;D Joo-o, kuten sanottua: koirat ovat minun harrastukseni. (Ja vielä rehellisemmin: kylläpä teki tiukkaa antaa hihna välillä Matille, että Mattikin pääsi ohjaamaan, kieltämään ja kehumaan Kolaa. Oli sellainen kolmevuotiaan tunne, että MINÄITTE!)

Toinen uusi asia on kolinapurkki. Kolinapurkin ääni on Kolalle huomattavasti vahvempi rankaisu kuin hihnasta nyppääminen. Purkki on aikoinaan ollut Kolalla käytössä, joten sikäli uskon, ettei purkin voima kuitenkaan ole liian vahva - vaikka Räyhiksen Anu-emännän purkki onkin Kolan scary-listan TOP 1. Ja toivottavasti purkista päästäisiin myös eroon, sillä purkin käyttöhän etenee: kielto - kielto+purkki - kielto+purkki+heitto. Joten jos ja kun purkki on Kolalle kova pala, niin todennäköisesti se yhdistää hyvinkin pian, että pelkkä kielto tietää purkin räminää, jos kieltoa ei kuuntele. Kola ei siis saa tuijotella ohi kulkevia koiria/ihmisiä eikä varsinkaan osoittaa eleillä, että "vähänkö meikä on teikään verrattuna äijjä". Kiellettyä on myös vahtihaukun jatkaminen ja kaikki muukin epämääräinen sikailu.

Kolmas uusi asia on se, että huomioimattomuutta lähdetään purkamaan. Kola saa kerran päivässä sekä minulta että Matilta henkilökohtaista rapsutteluhuomiota meidän valitsemallamme hetkellä.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

urpo ja turpo puhelinhälyttäjinä

Urpo ja Turpo ovat ottaneet tehtäväkseen ilmoittaa, kun puhelin soi. Urpo aloittaa ja Turpo komppaa. May I introduce:

Sound of Howlic.


Turpo. Huomioi kuvassa Turpon sähköpiuha. Erittäin epätoimiva energiaratkaisu, kun kyseessä on liikkuva yksilö. Koita siinä sitten aina löytää lähin pistorasia, ettei otus ihan hyydy. Huomioi myös imurin suutin. Meillä on imuroitu! Oikeesti.



















urpojen kokoontumisajot?

Mikä urpojen kokoontumisajo Leppävaarassa oikein on vallalla? :O Kola on ollut minulla nyt yli kolme vuotta ja sinä aikana koiranomistajaurpoihin on tällä alueella tullut törmättyä ehkä kaksi kertaa. Tai no. Totuuden nimissä niihin pariin samaan urpoon tuli aikoinaan törmättyä useammasti. Mutta noin keskimäärin koiraihmiset Leppävaarassa ovat erittäin järkevää porukkaa ja hihnassa kulkeva koira saa kulkea niin halutessaan ihan rauhassa. Fleksissä tai muutenkaan kyselemättä iholle koiransa tunkevia ei ole.

Mutta on se nyt halvatun perse, että juuri niillä viikoilla, kun haluaisin ihan ehdottomasti kulkea Kolan kanssa rauhassa, niin näitä iholle kyselemättä puskevia on ihan ylenmäärin. Ja tietenkin kyseessä on iso uros. Niin tälläkin kertaa.

Iltapissatus puoliltaöin sujui mallikkaasti aina kotinurkille asti. Kapealla metsäkävelytiellä mutkan takaa näkyviin tuli sakemannisekoitus, joten ennakoin ja lähdin risteyksestä eri suuntaan menevää polkua. Yhtäkkiä tapahtuu paljon samaan aikaan. Mutkan takaa tulee saman seurueen toinen iso musta hieman suursnautserin oloinen sekarotuinen ja sen perässä hoikka minua pidempi tyttö. Siis kirjaimellisesti koiran perässä. Sakemannimixin hihnan jatkeena on aikuinen nainen, jonka tässä hässäkässä kuulen huikkaavan hoikalle tytölle: "Jaksatsä pitää sitä?" Siinä samassa tajuan, että en ehdi karkuun, kun sora tytön jalkojen alla vain rahisee koiran raahatessa tyttöä ensin perässään ja sitten koira riuhtaisee itsensä kokonaan irti ja ryntää minua ja koiria kohti. Poimin Kolan lyhyelle hihnalle ja seison päin ryntäävän koiran ja Kolan välissä samalla tuuppien Kolaa eteenpäin pois tilanteesta. "Älä päästä sitä tänne!" ehdin huudahtaa, kun koira on jo paikalla. Noki pyörii jälleen vieraan koiran saatavilla, mutta onneksi vieras uros ei tee Nokista pihviä. En nimittäin yön pimeydessä näe yhtään lukea vieraan koiran eleitä, joten mennään ihan vaan tuurilla. (Ilmeisen hyvä tuuri meillä kuitenkin on, sillä koiran metelöinnistä ei voinut tilanteessa päätellä, millä fiiliksellä se on kohti ryntäämässä..) Nainen saa sakumixinsä johonkin ja juoksee paikalle. Vituttaa jälleen niin että panta kiristää päätä, mutta tällä kertaa saan sentään suuni auki. "Et sä voi antaa koiraa sellaselle, joka ei jaksa sitä pitää!" Nainen tokaisee jotain siihen viittaavaa, että "ei täällä yöllä ketään kulje".

Joopa joo.

Kuka hemmetti antaa arviolta nelikymmenkiloiselle tytölle arviolta nelikymmenkiloisen koiran kuljetettavaksi. >:O Ja sehän onkin tälläisenä helleaikana erittäin epätodennäköistä, että koiria ulkoilutettaisi pimeän ja viileyden laskeuduttua..? Joo-o, ei se oikeasti ole epätodennäköistä. Se jäi ärsyttämään, että olisi pitänyt sanoa naiselle, että yhtä hyvinhän sitä mustaa isoa voi sitten yöllä ulkoiluttaa irti, jos narunjatke on ihan vaan näön vuoksi siellä hihnan päässä. Ei tuota narunjatketta voinut kutsua esteeksi tai edes hidasteeksi. Eikä narunjatkeen epätoimivuus tullut naiselle edes yllätyksenä, koska ensimmäinen reaktio häneltä oli kyseenalaistaa tytön kyvyt pidellä mustaa isoa koiraa.

Voi pyhät pyssyt.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

missä mennään?

Tällä hetkellä Kolan kanssa puuhataan seuraavaa:

Lenkeillä Kola kulkee ketjukaulaimessa ja suhteellisen lyhyessä hihnassa. Ei siis missään tokohihnassa vaan tavallisessa nahkahihnassa. Se ei kuitenkaan ole täydessä pituudessaan, joten sikäli tämä on muutos Kolan arkeen. Olin jossain määrin epäileväinen sen suhteen, että voidaanko Kolalle lähteä opettamaan hihnakäytöksen kautta EI-sanaa, mutta väittäisin olleeni turhaan huolissaan. On totta, ettei Kola juurikaan kiristä hihnaa, joten sitä kautta EItä harjoitellaan liian vähän ja se on melko teennäistä. Kolalle kuitenkin opetetaan tässä samalla ehdotonta "ODOTA" -käskyä, joka tarkoittaa täydellistä seisahtumista niille jalansijoille ilman ylimääräisiä tassutteluja. Käytännöllinen käsky, siis. Enkä tälläistä käskyä ole tokokentän ulkopuolella oikeastaan opettanutkaan. Ja tässä yhteydessä pääsen harjoittamaan Kolalle myös EItä. En tiedä, opetetaanko odottamiskäsky kaikille Koirakorjaamon asiakkaille, vai onko se Kolan tarpeisiin tehty toimintatapa, mutta se tuntuu minusta hyvältä. On oikein käytännöllistä, että saan Kolan pysähtymään välittömästi ja toivottavasti saan tämän taidon siirrettyä myös ilman hihnaa tapahtuvaan ulkoiluun.

Aluksi Kolaa (yllättäen) jälleen ahdisti, kun nypin hihnasta ja vaadin sitä kulkemaan tien laidassa nätisti seikkailematta sinne tänne. Se jäi kulkemaan selkäni takana ja näytti henkistä keskisormeaan. Myös odottamiskäskyn opettaminen aiheuttaa myrskypilvessä haukoittelua (eli minua/itseään rauhoittavia eleitä). Mutta aika hyvin Kola jo tajuaa, että kun annan odottamiskäskyn, se todellakin tarkoittaa, että silloin pysähdytään välittömästi. Nyt Kola ei enää kulje selkäni takana vaan nätisti vähän edelläni hihna ihan löysällä.

Ja Noki?

No. Pikku Piksunen, Paksu Peppunen on päässyt myös hihnakäytöksen kurikouluun. Sekin kulkee kovana kundina ketjukaulain helisten ja kappas perhanaa. Sekin on oppinut kulkemaan hihnassa huomattavasti aikaisempaa paremmin. Toki Piksu yhäkin kulkee joukon kärjessä ja hihna on melko suorana, mutta enää se ei kisko lainkaan. Kyllähän pelkkä hihnan kiristyminenkin aiheuttaa minussa ärtymystä, sillä Kola on totuttanut minut hyvään - se kun ei ole koskaan kiskonut hihnassa enkä näin ollen ole moista oppinut sietämään - mutta ehkä Piksukin pikkuhiljaa tajuaa, että paljon mukavampaa on kulkea hihna löysällä kuin puskea eteenpäin kuin höyryveturi.

Koiria yritetään tässä samalla ohjata siihen, että tienpientareiden nuuskiminen on kivaa, siihen kannattaa keskittyä ja sitä saa tehdä ihan rauhassa omistajan häiritsemättä. En ensin itse nähnyt tämän toimintatavan perusteita, mutta tiedusteltuani syytä moiseen sain ihan ymmärrettävän vastauksen: nuuskiminen rauhoittaa koiraa. Joo-o. Kolan ei tarvitse tikka tuulispäänä tarkkailla ympäristöään, vaan se voi rauhassa nuuskia maailman tuoksuja.

En osaa oikein sanoa, miten paljon tämä pariviikkoinen on Kolan käytökseen vaikuttanut. Se nähtäneen vasta myöhemmin, sillä vielä ei varsinaisesti olla puututtu pulmatilanteisiin vaan opeteltu maagista EItä ja sitä, ettei kaikki tapahtumat maailmassa pyörikään herra Myrskypilven navan ympärillä. Huomioimattomuuden ylläpitäminen on muuttunut arkipäiväiseksi sekä minulle että koirille. Koirat eivät tunge iholle, mutta toisaalta eivät myöskään näytä kärsivän siitä. Sohvalle viereeni ei kumpikaan koira ole pyrkinyt kai yli viikkoon ja sohvan jalkatila - tuo Kolan ennen suosima erittäin huonosti valittu makuupaikka - on pysynyt vapaana ihmisten jaloille. Ja minä olen oppinut olemaan lällyttämättä tauotta piskejä. Toki kaipaan yhä sitä, että voisin upottaa kädet Kolan jättidumbokorviin ja palluttaa Nokia, mutta kyllä siihenkin taas palataan, joskin hillitymmissä määrin.

-------------

Nokilta lähti eilen turkki. Hups vaan. Piksu oli sitä mieltä, että "sen kun otat vaan sen selkäturkin, mutta kasvoihin et koske". No. Väärinhän tuo arveli. Selkäkarvojen ajelun jälkeen siirryttiin kasvoihin ja painiottelun tuloksena Piksun kuono oli lyhyessä turkissa ja niin omistajalla kuin koirallakin melkoinen hiki. Kerroin Piksulle heti taistelun jälkeen, että ensi kerralla aloitetaankin sitten suoraan naamasta ja lopuksi ajellaan ne helpommat osat. Piksu ei näyttänyt uskovan. Saan sentään hoikistuneen Paksu Peppusen yksin ajeltua, mutta melkoista henkien taistoa se kyllä on. Ei vaan pysty edes ajattelemaan sitä mahdollisuutta, etten saisi koirani turkkia itse ajeltua. Yllättävän pitkälle riittävät kaksi kättä ja kaksi jalkaa, kun vaihtoehtona antaa periksi rimpuilevalle mitättömälle otukselle. Periksi antaminen kun ei ole niitä vahvoja puoliani.. ;)

perjantai 9. heinäkuuta 2010

Noki ja Miska, parhaat ystävät

Noki ja Miska jaksavat painia ihan loputtomiin. Tai no. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Miska jaksaa näillä säillä vielä enemmän loputtomiin kuin Noki. Nokilla tulee jossain vaiheessa niin hirveä hiki, että se ei Missen ajokoirahaukusta ("auVÄYVÄÄYYY") huolimatta nouse painimaan. Pojat painivat herrasmiessäännöillä, sillä välillä alla on Misse ja välillä Noki. Otteet ovat tiukkoja mutta helliä.

Loput kuvat tämän päivän painihetkestä löytyvät täältä.





torstai 8. heinäkuuta 2010

mökillä

Kalastusta. Koirapainia. Vessa ja akryylimaalit. +30C. Hiki.

Siinäpä se.






tiistai 6. heinäkuuta 2010

läähk. puuhk.

Aika lämmintä on, se täytyy sanoa. Kädet ovat ihan mustelmilla, kun olen uittanut piskejä ja rontit uivat päälle ja ympärillä suhteellisen holtittomasti. Molemmat pojat uivat erittäin mielellään ja Noki vieläpä niin, että se pitää lähestulkoon väkisin viedä välillä matalaan veteen lepäilemään. Se vaan uisi ja uisi ja uisi tasan niin pitkään kuin ihmisetkin uivat.

Ollaan testailtu Miikan kameran sukelluspussia ja onhan se hauska vehje. Uintikuviin tulee ihan uutta näkökulmaa, kun kamera on joko ihan vedenpinnan tuntumassa tai sen alapuolella. :)

maanantai 5. heinäkuuta 2010

tästä se lähtee

Tänään suunnataan koirien kanssa mökille. Säätiedotteet lupaavat sen verran helteisiä päiviä, että eiköhän me koirien, Miikan, Missen ja vedenpitävän järjestelmäkameralle sopivan sukelluspussin kanssa suunnata rantaan katsomaan, onko Noki kuinkakin halukas sukeltamaan.

Tämän verran Noki nyt sukeltaa. Pää on tuolla jossain veden alla olevan käteni tietämillä. :D

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

license to kill

Tänään käytiin katsomassa, miltä näyttää Iso-Antias Nuuksion kyljessä. Ensin törmättiin piiiiiiitkään suolampeen, jonka vesi oli kai lähelle 30-asteista, sillä viilentävästä vaikutuksesta ei ollut tietoakaan, kun rämmittiin etsimässä leiriytymispaikkaa. Tehtävä osoittautui mission impossibleksi, joten jatkettiin matkaa kohti Syvä-Antiasta ja Iso-Antiasta.

Lopulta päästiin perille ja voi sitä riemun määrää, kun pääsi kuoriutumaan hikisistä vaatteista ja pulahtamaan viileään - mutta ei todellakaan kylmään - veteen. 8) Koirat olivat molskahdelleet matkan varrella erinäisiin suolätäköihin ja mutapaikkoihin, mutta kuuma niilläkin oli. Nopeasti vedessä oli kolme koiraa ja kolme ihmistä.


Kolasta paljastui vesileikkien yhteydessä uusi piirre. Kun menin ensimmäistä kertaa veteen - siis ihan vaan matalaan rantaveteen istumaan - Kola alkoi hyppiä päälleni suorastaan vauhkona. Menin syvemmälle veteen ja vauhkoontumassa oleva elukka ui päälleni, joten oli pakko kauhoa rantaan.


Oma veikkaukseni toiminnan taustaksi = Kola on vihdoin keksinyt tavan päästä huomioimattomuudesta eroon: likvidoidaan typerä turhanpäiväinen huomiopihtari ja aloitetaan uusi itsenäinen elämä. License to kill, you know.


Tai sitten kyse oli.. paimentamisesta? Supersankari uimahousuissa? Hetkellinen mielenhäiriö?

Kun Kolalle pisti kepin suuhun, se lopetti päälleni kauhomisen ja vauhkoilun.


Noki innostui etsimään keppiä vedenpinnan alapuolelta ja hyvin vapautuneesti se painoikin päätään pinnan alle. Lopuksi Misse vs. Noki -matsin yksi eristä taisi päättyä Nokin erävoittoon. Noki myllytti Misseä kuin heikkopäinen ja Misse pyllähteli välillä Nokin voimasta, välillä pelkästä pyllähtämisen ilosta.





























uimassa

Smile! You're on candid camera!

















"Hei jätkät oottakaa, mä en uskalla hypätä!"













Yhteistyötaidot kunniaan!













Miika ja Kola uimahyppääjinä.













ÄLKÄÄ JÄTTÄKÖ!













AAAAAAA.... PLUMPS.