Meinasi jäädä Petra Niemenpalon fyssarointi kokonaan väliin, kun töistä kotiin ajellessa Sitikka alkoi yhtäkkiä murista kuin pahainen amerikanrauta. RÖNTTTÖTÖTÖNTÖNTÖNTÖNRÖNNNN, se sanoi. Ja samaan aikaan takapuoleni alta kuului ympäristöä selvästi viihdyttänyttä metallin kilinää ja kolinaa. RÖNTTTÖTÖTÖNin ja kilinkolinin säestämänä ajelin viimeiset kilometrit ja puhelin kuumana hehkuen yritin tavoittaa koko maailmankaikkeutta auttamaan tässä hieman meluisassa pulmassa. Pakoputki roikkui/roikkuu surullisena kuin vesihäntä.
Anna onneksi pelasti ja kuskasi minut ja koirat fyssarin luo, joten Noki pääsi kuitenkin käsiteltäväksi.
Noki oli oma vilkas itsensä ja olisi halunnut nähdä, kuulla, haistaa ja erityisesti maistaa kaikkea ja kaikkia. Ei olisi ollut lainkaan kiva käydä vaan makailemaan kyljelleen, kun oli niin paljon kaikkea uutta. Kipattiin piski kuitenkin tatamiin ja kyllähän tuo siinä sitten makasi ihan rentonakin jopa.
Nenä alkoi valua nestettä, kun elimistö reagoi hierontaan ja käsittelyyn. Ja hilse pöllysi. :D
Tuomio oli, että Nokin etuosan lihakset voisivat olla paremmassa kunnossa kuten myös takaosan syvät lihakset, mutta kaiken kaikkiaan kroppa oli oikein mainiossa kunnossa. :) "Et sä tänne silti turhaan tullut, ranka oli ihan hyvä saada käsiteltyä!" rauhoitteli fyssari. Eikä tuo turhaan tulemisen ajatus kyllä käynyt mielessäkään. Sen takiahan sinne fyssarille nimenomaan veinkin Nokin, että saisin parhaassa tapauksessa tietää kropan olevan kunnossa. :)
Odotushuoneessa Kola oli toiminut, kuten kunnon vahtikoiran ja omistajalleen omistautuneen koiran kuuluukin: se kiipesi Annan syliin ja välillä itkeä vollotteli.. ;) Saipa Anna Kolalta jopa suudelman poikineen - ja vaihtarina rapsutuksia - joten ehkä Kolakin sai osansa huomioinnista tänään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste noki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste noki. Näytä kaikki tekstit
tiistai 8. toukokuuta 2012
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Kolmas nolla ja kuonot kohti kolmosia
Viikko edellisestä nollasta, ja tässä ollaan jälleen. Uskomatonta. :)
Jo ennen lähtöä tuntui jotenkin tosi rennolta. Ehdin seurailla minien ja medien ratasuorituksia jonkin verran ja totesin, että radalla on kaksi vaikeaa kohtaa: vienti kepeille ja keppien jälkeen olevan renkaan edessä oleva putken väärä pää. Muuten rata oli ansoista vapaa. Päätin puolivalssata Nokin kepeille, koska jo medeissä näytti siltä, että hitaammallakin koiralla valssin pyörittäminen näytti todella tahmealta ja paniikkikiireiseltä. Renkaalta päätin myös erittäin tehostetusti vetää Nokin pois putken väärältä päältä ikään-kuin-puolivalssaamalla. Muuten rata olikin sitten vaan juoksemista. :)
Meidän vuoro tuli ja homma tuntui alusta alkaen jotenkin.. vaivattomalta. Kepeille viennissä totesin, etten tehnytkään ihan sitä, mitä olin ajatellut vaan tein valssin, vaikka olin päättänyt, etten tosiaankaan tee. Erotuksena muiden valssin tehneiden suorituksiin en mennyt kuitenkaan tekemään valssia koiran laskeutumispaikalle, vaan valssasin sivussa, käänsin Nokin kepeille ja hoplaa. Siellä se tikutti menemään ilman pienintäkään epäröintiä. :)
Keppien jälkeen renkaalla puolivalssasin niin vahvasti, että Noki oli hetken kysymysmerkkinä, kun se ei todellakaan ollut menossa putken väärään päähän, mutta ei vielä osannut alkuunkaan myöskään aavistaa, että mihin esteelle pitäisi mennä. Onneksi sain käännettyä ohjauksen vauhdilla oikeaan suuntaan ja Noki lähti suorittamaan putkea juuri sinne mihin pitikin.
Huomenna olisi mahdollista ottaa ensimmäiset kolmosten startit, mutta saa nähdä.. En ole vielä päättänyt, haluanko lähteä kisaamaan noin 80 muun starttaajan kanssa, vai säästänkö kolmosten korkkauksen johonkin vähän pienempiin kisoihin.
Tiitiäistä ei päiväunilta herätettynä paljon naurattanut poseeraaminen ruusukkeen kanssa.
Vähän edustavampi otos.
Jo ennen lähtöä tuntui jotenkin tosi rennolta. Ehdin seurailla minien ja medien ratasuorituksia jonkin verran ja totesin, että radalla on kaksi vaikeaa kohtaa: vienti kepeille ja keppien jälkeen olevan renkaan edessä oleva putken väärä pää. Muuten rata oli ansoista vapaa. Päätin puolivalssata Nokin kepeille, koska jo medeissä näytti siltä, että hitaammallakin koiralla valssin pyörittäminen näytti todella tahmealta ja paniikkikiireiseltä. Renkaalta päätin myös erittäin tehostetusti vetää Nokin pois putken väärältä päältä ikään-kuin-puolivalssaamalla. Muuten rata olikin sitten vaan juoksemista. :)
Meidän vuoro tuli ja homma tuntui alusta alkaen jotenkin.. vaivattomalta. Kepeille viennissä totesin, etten tehnytkään ihan sitä, mitä olin ajatellut vaan tein valssin, vaikka olin päättänyt, etten tosiaankaan tee. Erotuksena muiden valssin tehneiden suorituksiin en mennyt kuitenkaan tekemään valssia koiran laskeutumispaikalle, vaan valssasin sivussa, käänsin Nokin kepeille ja hoplaa. Siellä se tikutti menemään ilman pienintäkään epäröintiä. :)
Keppien jälkeen renkaalla puolivalssasin niin vahvasti, että Noki oli hetken kysymysmerkkinä, kun se ei todellakaan ollut menossa putken väärään päähän, mutta ei vielä osannut alkuunkaan myöskään aavistaa, että mihin esteelle pitäisi mennä. Onneksi sain käännettyä ohjauksen vauhdilla oikeaan suuntaan ja Noki lähti suorittamaan putkea juuri sinne mihin pitikin.
Huomenna olisi mahdollista ottaa ensimmäiset kolmosten startit, mutta saa nähdä.. En ole vielä päättänyt, haluanko lähteä kisaamaan noin 80 muun starttaajan kanssa, vai säästänkö kolmosten korkkauksen johonkin vähän pienempiin kisoihin.
Tiitiäistä ei päiväunilta herätettynä paljon naurattanut poseeraaminen ruusukkeen kanssa.
Vähän edustavampi otos.
sunnuntai 18. maaliskuuta 2012
Seinäjoella leireilemässä
Vuosi sitten oltiin Seinäjoella ja sen viikonlopun perusteella tehtiin koko kevät ja seuraava kesä hommia kontaktien uudistamisen parissa.
Tällä kertaa ei mukaan tarttunut ihan tuon tyyppistä massiivista urakkaa, mutta oivalluksia sain tälläkin kertaa. Oikeastaan tärkein oivallus oli se, että olen oppinut ihan oikeasti paljon ohjaamista vuoden aikana. Nauroin ääneen (sillä tavalla ystävällisen ymmärtäväisesti) katsoessani noita viime vuoden videoita. Videoista näkyi ihan hirveä kiire ja ihan kauhea hätä ja paniikki.
Nyt viikonlopusta jäi se fiilis, että minä ehdin - ja tiedän, mitä haluan tehdä. :) :) :) "Tehdään seuraavaksi niisto-persejättö." Ja minä pystyin sanomaan, että "Okei, tehdään vaan" ja ihan vilpittömästi tiesin, mitä on tarkoitus tehdä ja miten ja miksi. Pääsin kokeilemaan pakkovalssia (noin miljoona kertaa :D ), twistiä, valssia, niistoa, back-lappiä, poispäinkäännöstä, jaakotusta, takaaleikkausta, persjättöä... (Ymmärtänette pointin.) Tehtiin siis rataa noin viiden esteen pätkissä ja kukin pätkä tehtiin vähintään kahdella-kolmella erilaisella ohjaustekniikalla.
En todellakaan osaa edelleenkään ohjata niin hyvin kuin haluaisin, mutta vähä vähältä alkaa tuntua siltä, että pystyn käyttämään kisoissakin muitakin ohjauskuvioita kuin valssia. Työkalupakissa on siis jo muutakin kuin pelkkä leka. ;) Tuntui tosi mahtavalta huomata, että pystyin "lennossa" vaihtamaan ohjausta ja Noki toimi hienosti, vaikka vaihdoinkin itselleni vieraampiin ohjauksiin.
Noki puolestaan. No. Se on mahtavan mahtavan mahtava yhteistyökumppani. Se tekee innosta puhkuen juuri niin kauan kuin jalat sitä kantavat. Se tekee ohjaukseni mukaan kuuliaisesti ja kiltisti. Irtoaa, kun käsken irtoamaan. Ei keksi itse eikä sovella tai sählää. Sen puolesta minun ei tarvitse vältellä tiettyjä ohjauskuvioita tai jumittua käyttämään paria tutuinta ohjausta. Noki tulee ihan mihin tahansa ohjaukseen, jos minä vain osaan ohjata.
Nokista kyllä huomasi sunnuntain treenien lopussa, että sen jalat alkoivat painaa aivan samalla tavalla kuin minunkin jalkani. Sementtikengissä rämmittii... ei rämmitty. Mentiin hienosti ja sujuvasti. Sementtikengistä huolimatta siis tehtiin sujuva, mainio rata, jossa toki on parannettavaa. Mutta myös monet asiat sujuivat paremmin kuin koskaan aiemmin. :)
Tykkäsin tosi paljon siitä, että Sanna pisti kokeilemaan samalla pätkällä erilaisia ohjauksia. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsenkin. Pitää saada lisää näkökulmaa siihen, miten monella eri tavalla saman tilanteen voi hoidella. :) Ja miten hyvin voi hoidella tilanteen itselle vieraammallakin ohjauksella! Jebou!
Viikonlopun viimeinen suoritus. Nollarata, jonka jälkeen olin enemmän puhki kuin minkään aikaisemman agilitytreenin jälkeen. :D Ja kyllähän se näkyy, ettei minun eikä Nokinkaan jaloista enää oikein irtoa. Mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että tehtiin kumpikin tosiaan täysillä. ;)
Jälkikäteen pohdittua:
On hassua, miten vahvasti sitä voikaan keskittyä treenaamiseen. En kuule enkä näe mitään muuta, kun treenaan. En havainnoi ympäristöäni lainkaan.
En kertaakaan esimerkiksi "nähnyt", kuka minua videoi radan reunalla. Se oli Annina tai Katja, mutta kumpi.. En tiedä. Lisäksi videolta kuulee kaikkia radan ulkopuolisia juttuja, joihin olisi voinut kuvitella havahtuvansa ja kääntyvänsä katsomaan, mutta en ole kiinnittänyt niihin _mitään_ huomiota. En myöskään nähnyt, missä Sanna on silloin, kun tehdään Nokin kanssa yhdessä. Kuulin kyllä tietyt huomautukset, kuten "MENE MENE!" tai "HYVÄ!", mutta noin muuten minulle olisi varmaan voinut kertoa Elämän Tarkoituksen tai sen, mihin universumi päättyy. En olisi kuullut. Kaikki ulkopuolinen ikään kuin katoaa, kun keskittyminen Nokiin ja omaan liikkeeseen on niin vahvaa.
Hassu huomio.
Tällä kertaa ei mukaan tarttunut ihan tuon tyyppistä massiivista urakkaa, mutta oivalluksia sain tälläkin kertaa. Oikeastaan tärkein oivallus oli se, että olen oppinut ihan oikeasti paljon ohjaamista vuoden aikana. Nauroin ääneen (sillä tavalla ystävällisen ymmärtäväisesti) katsoessani noita viime vuoden videoita. Videoista näkyi ihan hirveä kiire ja ihan kauhea hätä ja paniikki.
Nyt viikonlopusta jäi se fiilis, että minä ehdin - ja tiedän, mitä haluan tehdä. :) :) :) "Tehdään seuraavaksi niisto-persejättö." Ja minä pystyin sanomaan, että "Okei, tehdään vaan" ja ihan vilpittömästi tiesin, mitä on tarkoitus tehdä ja miten ja miksi. Pääsin kokeilemaan pakkovalssia (noin miljoona kertaa :D ), twistiä, valssia, niistoa, back-lappiä, poispäinkäännöstä, jaakotusta, takaaleikkausta, persjättöä... (Ymmärtänette pointin.) Tehtiin siis rataa noin viiden esteen pätkissä ja kukin pätkä tehtiin vähintään kahdella-kolmella erilaisella ohjaustekniikalla.
En todellakaan osaa edelleenkään ohjata niin hyvin kuin haluaisin, mutta vähä vähältä alkaa tuntua siltä, että pystyn käyttämään kisoissakin muitakin ohjauskuvioita kuin valssia. Työkalupakissa on siis jo muutakin kuin pelkkä leka. ;) Tuntui tosi mahtavalta huomata, että pystyin "lennossa" vaihtamaan ohjausta ja Noki toimi hienosti, vaikka vaihdoinkin itselleni vieraampiin ohjauksiin.
Noki puolestaan. No. Se on mahtavan mahtavan mahtava yhteistyökumppani. Se tekee innosta puhkuen juuri niin kauan kuin jalat sitä kantavat. Se tekee ohjaukseni mukaan kuuliaisesti ja kiltisti. Irtoaa, kun käsken irtoamaan. Ei keksi itse eikä sovella tai sählää. Sen puolesta minun ei tarvitse vältellä tiettyjä ohjauskuvioita tai jumittua käyttämään paria tutuinta ohjausta. Noki tulee ihan mihin tahansa ohjaukseen, jos minä vain osaan ohjata.
Nokista kyllä huomasi sunnuntain treenien lopussa, että sen jalat alkoivat painaa aivan samalla tavalla kuin minunkin jalkani. Sementtikengissä rämmittii... ei rämmitty. Mentiin hienosti ja sujuvasti. Sementtikengistä huolimatta siis tehtiin sujuva, mainio rata, jossa toki on parannettavaa. Mutta myös monet asiat sujuivat paremmin kuin koskaan aiemmin. :)
Tykkäsin tosi paljon siitä, että Sanna pisti kokeilemaan samalla pätkällä erilaisia ohjauksia. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsenkin. Pitää saada lisää näkökulmaa siihen, miten monella eri tavalla saman tilanteen voi hoidella. :) Ja miten hyvin voi hoidella tilanteen itselle vieraammallakin ohjauksella! Jebou!
Viikonlopun viimeinen suoritus. Nollarata, jonka jälkeen olin enemmän puhki kuin minkään aikaisemman agilitytreenin jälkeen. :D Ja kyllähän se näkyy, ettei minun eikä Nokinkaan jaloista enää oikein irtoa. Mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että tehtiin kumpikin tosiaan täysillä. ;)
Jälkikäteen pohdittua:
On hassua, miten vahvasti sitä voikaan keskittyä treenaamiseen. En kuule enkä näe mitään muuta, kun treenaan. En havainnoi ympäristöäni lainkaan.
En kertaakaan esimerkiksi "nähnyt", kuka minua videoi radan reunalla. Se oli Annina tai Katja, mutta kumpi.. En tiedä. Lisäksi videolta kuulee kaikkia radan ulkopuolisia juttuja, joihin olisi voinut kuvitella havahtuvansa ja kääntyvänsä katsomaan, mutta en ole kiinnittänyt niihin _mitään_ huomiota. En myöskään nähnyt, missä Sanna on silloin, kun tehdään Nokin kanssa yhdessä. Kuulin kyllä tietyt huomautukset, kuten "MENE MENE!" tai "HYVÄ!", mutta noin muuten minulle olisi varmaan voinut kertoa Elämän Tarkoituksen tai sen, mihin universumi päättyy. En olisi kuullut. Kaikki ulkopuolinen ikään kuin katoaa, kun keskittyminen Nokiin ja omaan liikkeeseen on niin vahvaa.
Hassu huomio.
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Lohja 4.3.2012
Anne Viitanen oli suunnitellut aika haastavat agiradat kakkosluokkalaisille. Eka rata oli kylläkin vähän helpompi ja siitä olisikin ollut ihan mahdollista saada nolla. Ikävä kyllä olin ehtinyt rataan tutustumisessa ajatella loppuradasta aivoihini talteen vain sen ajatuksen, että kolmanneksi viimeisenä olevan suoran putken aikana juoksen kuin en ole koskaan aiemmin juossut, tukkani hulmuaa, jalkani iskevät kipinää ja hädin tuskin kosketan maata, kun vauhtini on niin kova... Kunnes sitten heräsin siihen todellisuuteen, että unohdin täysin ohjata Nokin suoraa putkea edeltävälle hypylle. Ajatukset olivat NIIN vahvasti siinä täysillä kohti loppusuoraa pinkomisessa, että hopsanssaa.. Noki ohitti hypyn ja juoksi putkeen.
Toisella radalla tuloksia saatiin ainoastaan kolme kappaletta ja omalla kympillämme sijoituttiin Nokin kanssa hopealle. Radalla oli useampikin ansapaikka. Heti radan alussa hyppy 3 oli TODELLA vaikea. Maksikoiria ei saanut oikein kukaan kääntymään nätisti kolmannelle hypylle, vaan suoritukset olivat aikamoista räpiköimistä. Niin meilläkin. Neljäntenä esteenä koira piti ohjata suoraan putkeen, jonka päässä näkyi hyppy - johon koiran ei tietenkään pitänyt mennä, vaan kaartaa muurille. Yksi koira toisensa perään hyllytti mineissä ja medeissä tuohon kohtaan, joten päätin ottaa sen tarkasti ja karjua Nokia kuin jalopeura jo hyvissä ajoin, kun Noki oli vielä putkessa. Se toimikin. :) (Tuomari Anne Viitanen kertoi radastaan kisan jälkeen ja sanoi, että tuo kohta meni pieleen lähes kaikilla juuri siksi, että omistajat eivät pitäneet meteliä siitä, että mihin koiran pitää kääntyä, joten koira luki edessä olevan hypyn. Luonnollisestikin.)
Pohdittiin Siiri-porgtugeesin omistajan Sannan kanssa medejä ja minejä katsellessa, että miten halvatussa suoristetaan koiran linja keppejä seuranneen U-putken jälkeen, ettei piski mene puomin alla olevaan putkeen vaan sinne puomille. Olisi pitänyt jotenkin vekata linja paremmaksi.. tai jotain.. En keksinyt hyvää ratkaisua, vaan tein ihan hölmösti - näin jälkikäteen ajatellen - ja menin ulkokaarteeseen ajatuksena kevyesti Nokin päälle juoksemalla työntää Noki pois putkelta kohti puomia. Noki luki kohti suuntautuvan juoksulinjani ja väisti koko halvatun hypyn. ;)
No, hyvä mieli jäi taas ja tuomarikin kehui menoamme kisan jälkeen. :) Eiköhän ne kolmoset sieltä jossain vaiheessa päästä korkkaamaan.
Toisella radalla tuloksia saatiin ainoastaan kolme kappaletta ja omalla kympillämme sijoituttiin Nokin kanssa hopealle. Radalla oli useampikin ansapaikka. Heti radan alussa hyppy 3 oli TODELLA vaikea. Maksikoiria ei saanut oikein kukaan kääntymään nätisti kolmannelle hypylle, vaan suoritukset olivat aikamoista räpiköimistä. Niin meilläkin. Neljäntenä esteenä koira piti ohjata suoraan putkeen, jonka päässä näkyi hyppy - johon koiran ei tietenkään pitänyt mennä, vaan kaartaa muurille. Yksi koira toisensa perään hyllytti mineissä ja medeissä tuohon kohtaan, joten päätin ottaa sen tarkasti ja karjua Nokia kuin jalopeura jo hyvissä ajoin, kun Noki oli vielä putkessa. Se toimikin. :) (Tuomari Anne Viitanen kertoi radastaan kisan jälkeen ja sanoi, että tuo kohta meni pieleen lähes kaikilla juuri siksi, että omistajat eivät pitäneet meteliä siitä, että mihin koiran pitää kääntyä, joten koira luki edessä olevan hypyn. Luonnollisestikin.)
Pohdittiin Siiri-porgtugeesin omistajan Sannan kanssa medejä ja minejä katsellessa, että miten halvatussa suoristetaan koiran linja keppejä seuranneen U-putken jälkeen, ettei piski mene puomin alla olevaan putkeen vaan sinne puomille. Olisi pitänyt jotenkin vekata linja paremmaksi.. tai jotain.. En keksinyt hyvää ratkaisua, vaan tein ihan hölmösti - näin jälkikäteen ajatellen - ja menin ulkokaarteeseen ajatuksena kevyesti Nokin päälle juoksemalla työntää Noki pois putkelta kohti puomia. Noki luki kohti suuntautuvan juoksulinjani ja väisti koko halvatun hypyn. ;)
No, hyvä mieli jäi taas ja tuomarikin kehui menoamme kisan jälkeen. :) Eiköhän ne kolmoset sieltä jossain vaiheessa päästä korkkaamaan.
lauantai 25. helmikuuta 2012
kisaamassa
Tänään aamulla mentiin ensin Kolan kanssa testaamaan uudelleen kisaamista Vuokkoset-areenalla agilityradalla. Ja iltapäivällä Noki pääsi sekä agility- että hyppyradoille.
Aamulla Kolasta melko heti näki, että se säilytti toimintakykynsä ihan eri tavalla kuin ensimmäisissä agilitykisoissa. Kola pystyi tarjoamaan temppuja. Se haki Miialta silityksiä. Kola katseli ympärilleen korvat höröttäen ja säpsyi vain hyvin harvakseltaan. Kun päästiin radalle, otin Kolan pannasta irti jo ennen istuttamista ja se nostikin Kolan kierrokset sopivasti koholle, joten se oli helppo saada lähtöpaikalla istumaan. Viimeksihän ongelmana oli, ettei Kola tunnistanut agilitytilannetta, vaan oli melkein liian paineistunut noudattaakseen istu-käskyä. Nyt Kola tunnisti tilanteen heti ja istui odottamaan lähtölupaa.
Rata sujui oikein hallitusti. Ainoa moka sattui, kun Kolan piti tulla A-este. Videollehan se tallentui, kun Saviojan treeneissä sekoiltiin oikein huolella A:n kanssa. Kola huomasi A-esteessä mustan tapin alastulon reunassa ja mitä ilmeisimmin luuli, että kyseessä on palkkalelu. Kola kääntyi alastulolla lähes poikittain ja meni nuuskimaan tappia. Tuli Kola sentään alastulokontaktille, mutta etujalat eivät kyllä tulleet oikeaoppiseen 2on2off-paikkaan. >:( A menee siis superhyperuusintakertaukseen. Vedätin Kolaa hieman liikaa sen taitoihin nähden radan takaosassa, jolloin Kolalle tuli niin kiire perääni, että se pudotti riman. Muuten rata oli virheetön ja aliaikaakin kertyi yli kuusi sekuntia. :)
Nokin kanssa ensin oli edessä hyppyrata. Radan aikana tuli jotenkin tosi hallittu fiilis. Tiesin, mitä haluan ohjata ja missään kohtaa ei tullut apua-mulla-on-hirvee-kiire -tunne. Muurilla juoksen Nokin päälle, kun se tulee muurin yli, joten palanen putosi ja siitä tuli virhepisteitä. Ja kun alla oli vitonen, päätin kepeille viennissä testata, hakeeko Noki kepit kisatilanteessa yhtä pienellä ohjauksella kuin treeneissä. Testin tulos: ei hae. Niinpä tuloksena oli kielto kepeiltä. Jäi kuitenkin ihan hirmuisen hyvä mieli radasta.
Toinen rata oli agilityrata. Radan takaosassa oli kohta, johon en keksinyt mitään hyvältä ja varmalta tuntuvaa ohjausta. Olisin toki saanut Nokin helposti hypyistä yli, mutta kun hyppyjen jälkeen piti saada koira puomille ja vieressä oli putki, johon koira toisensa perään juoksi, jos hyppylinja oli huono, niin yritin sitten siihen keksiä jotain ratkaisua. Olisi varmaan pitänyt vaan ottaa riski ja vetää hypyt hyppyinä ja sitten vaan luottaa siihen, että kyllä Noki erottaa puomin putkesta. Näin en tehnyt, vaan ensinnäkin saattelin Nokia pituudelle ja sitten ehdin miettiä, että "nyt en ehdi valssata!", joten käänsin jollakin poispäinkäännöksen tyyppisellä huitaisulla hypylle. Eihän siitä mitään tullut. Noki lipsahti hypyn taakse ja hyppäsi sen väärään suuntaan.
Loppurata meni tietenkin sitten taas oikein mainiosti ja sujuvasti, kun tiesin, että hylkäys on tiedossa. Ei tarvitse jännittää, niin koiran antaa tehdä paljon rennommin juttujaan.
Päivän ajatuksia:
* Kolan kanssa saadaan se nolla ihan varmasti jossain vaiheessa. Tänään se oli jo niin lähellä, että en epäröi vähääkään, etteikö nolla olisi ihan mahdollinen tulos.
* Nokin kanssa muurille pitäisi tehdä jotain. Kerta toisensa jälkeen muurilla palat kolisevat. Ideoita?
Aamulla Kolasta melko heti näki, että se säilytti toimintakykynsä ihan eri tavalla kuin ensimmäisissä agilitykisoissa. Kola pystyi tarjoamaan temppuja. Se haki Miialta silityksiä. Kola katseli ympärilleen korvat höröttäen ja säpsyi vain hyvin harvakseltaan. Kun päästiin radalle, otin Kolan pannasta irti jo ennen istuttamista ja se nostikin Kolan kierrokset sopivasti koholle, joten se oli helppo saada lähtöpaikalla istumaan. Viimeksihän ongelmana oli, ettei Kola tunnistanut agilitytilannetta, vaan oli melkein liian paineistunut noudattaakseen istu-käskyä. Nyt Kola tunnisti tilanteen heti ja istui odottamaan lähtölupaa.
Rata sujui oikein hallitusti. Ainoa moka sattui, kun Kolan piti tulla A-este. Videollehan se tallentui, kun Saviojan treeneissä sekoiltiin oikein huolella A:n kanssa. Kola huomasi A-esteessä mustan tapin alastulon reunassa ja mitä ilmeisimmin luuli, että kyseessä on palkkalelu. Kola kääntyi alastulolla lähes poikittain ja meni nuuskimaan tappia. Tuli Kola sentään alastulokontaktille, mutta etujalat eivät kyllä tulleet oikeaoppiseen 2on2off-paikkaan. >:( A menee siis superhyperuusintakertaukseen. Vedätin Kolaa hieman liikaa sen taitoihin nähden radan takaosassa, jolloin Kolalle tuli niin kiire perääni, että se pudotti riman. Muuten rata oli virheetön ja aliaikaakin kertyi yli kuusi sekuntia. :)
Nokin kanssa ensin oli edessä hyppyrata. Radan aikana tuli jotenkin tosi hallittu fiilis. Tiesin, mitä haluan ohjata ja missään kohtaa ei tullut apua-mulla-on-hirvee-kiire -tunne. Muurilla juoksen Nokin päälle, kun se tulee muurin yli, joten palanen putosi ja siitä tuli virhepisteitä. Ja kun alla oli vitonen, päätin kepeille viennissä testata, hakeeko Noki kepit kisatilanteessa yhtä pienellä ohjauksella kuin treeneissä. Testin tulos: ei hae. Niinpä tuloksena oli kielto kepeiltä. Jäi kuitenkin ihan hirmuisen hyvä mieli radasta.
Toinen rata oli agilityrata. Radan takaosassa oli kohta, johon en keksinyt mitään hyvältä ja varmalta tuntuvaa ohjausta. Olisin toki saanut Nokin helposti hypyistä yli, mutta kun hyppyjen jälkeen piti saada koira puomille ja vieressä oli putki, johon koira toisensa perään juoksi, jos hyppylinja oli huono, niin yritin sitten siihen keksiä jotain ratkaisua. Olisi varmaan pitänyt vaan ottaa riski ja vetää hypyt hyppyinä ja sitten vaan luottaa siihen, että kyllä Noki erottaa puomin putkesta. Näin en tehnyt, vaan ensinnäkin saattelin Nokia pituudelle ja sitten ehdin miettiä, että "nyt en ehdi valssata!", joten käänsin jollakin poispäinkäännöksen tyyppisellä huitaisulla hypylle. Eihän siitä mitään tullut. Noki lipsahti hypyn taakse ja hyppäsi sen väärään suuntaan.
Loppurata meni tietenkin sitten taas oikein mainiosti ja sujuvasti, kun tiesin, että hylkäys on tiedossa. Ei tarvitse jännittää, niin koiran antaa tehdä paljon rennommin juttujaan.
Päivän ajatuksia:
* Kolan kanssa saadaan se nolla ihan varmasti jossain vaiheessa. Tänään se oli jo niin lähellä, että en epäröi vähääkään, etteikö nolla olisi ihan mahdollinen tulos.
* Nokin kanssa muurille pitäisi tehdä jotain. Kerta toisensa jälkeen muurilla palat kolisevat. Ideoita?
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Sanna Lehtosen kurssilla
Lauantaina oltiin ohjaustekniikoiden teematunnilla ja pääsinkin tarkentamaan käsitystä erityisesti saksalaisen suorituksessa. Oli tosi jees päästä kokeilemaan samaan ratapätkään tosi monta erilaista ratkaisua. Helpoimmaksi, tutuimmaksi ja Nokiin eniten luottavaiseksi osoittautui niisto. Pakkovalssi tuntui ihan oudolta. Saksalaiseen sain ihan uutta tatsia. Jäi vähän sellainen olo lauantailta, että hitsi kun jotkut ohjauskuviot on niiiiin outoja. Pakkovalssista ei vaan tuntunut saavan mitään otetta.
Sunnuntaina oltiin rytmiryhmässä harjoittelemassa oman liikkeen rytmittämistä radalla. Radan osana oli lauantaina treenattu pätkä, mikä olikin erittäin toimiva ratkaisu Sannalta. :) Radalla oli niin monta haastavaa juttua, että tuntui hyvältä, kun edes osa radasta oli jo jollain tavalla hallussa ja oli jo joku näkemys, että miten tulen sen pätkän vetämään. :)
Noki teki ensimmäisenä treenatun pätkän mainiosti. Erityisen tyytyväinen olin keppeihin. Noki teki ne kerta toisensa jälkeen erittäin luotettavasti ja nopeasti. Jäi tosi hyvä maku suuhun. Poispäinkäännöskin toimi, vaikka se ei kuulukaan aktiivisesti käytettyihin ohjauskuvioihimme. Putkijarrutus ei myöskään ole erityisen tuttu, joten se sotki kerta toisensa jälkeen ajatukset kovin pahasti. Siinä kohtaa homma aina meni päässä ihan kaurapuuroksi, joten en pystynyt niinkin vaikeaan ohjauskuvioon kuin valssaukseen.. Huoh. ;)
Toisella ratapätkällä aloitettiin A:sta ja päädyttiin ensin harjoitellun ratapätkän alkupisteeseen. Tämän pätkän ehdottomasti vaikein kohta oli saada Noki tiukalla käännöksellä hypyn ympäri, sitten putken ja putkesta 7 metrin päässä sivusuunnassa olevalle hypylle niistoon. "HEILUTA SITÄ VASENTA KÄTTÄ, HEILUTA!" Neiti Kainulainen heilutti kyllä. Oikeaa. Voi tuuba. Ensin olin kerta toisensa jälkeen myöhässä, minkä lisäksi Noki hyppelehti villivarsana väärää hyppyä. Sitten olin kai jo ihan hyvissä ajoin. Noki oli siitä huolimatta edelleen villivarsa. Vasen käsi heilui kuin epilepsiakohtauksessa ja silti villivarsa hypähteli väärää hyppyä. :D Halvattu. Eipä olla Nokin kanssa kai juuri koskaan tehty noin pitkiä siirtymisiä esteeltä toiselle niin, että Nokin pitäisi juosta 7 metriä minua kohti ilman ainoaakaan estettä matkan varrella. Lopulta saatiin Nokin kanssa sovittua sävelistä ja oltiin yhtä mieltä siitä, että putkesta tullaan siihen villisti vispaavaan vasempaan.
Sain Sannalta ja katsojilta (suuret kriitikkoni neidit Maija, Annina ja rouva Katja) palautetta siitä, että selostin omaa suoritustani. :D Voi pyhä lehmä. Ei siinä siis NIIN kiire ollutkaan juoksennella vispaamaan vasenta tai kääntämään kabaita, koska ehti samalla kertoa katsomolle, että "no oohhhhoh!" tai "hhupsis, olen myöhässä" tai "voi perhanaaaaarghh.." :D Jätin sen selostamisen sitten kai aika suurelta osin siihen, kun siitä niin kovin hihitellen huomautettiin!! ;D
Lopulta yhdistettiin toinen ja ensimmäinen rata kokonaiseksi ja tehtiin päivän viimeiset suoritukset. Sanna oli kieltänyt käyttämästä "TÄSSÄ!" -käskyä muualla kuin tarkasti harkituissa kohdissa. Radan edetessä korvissa soi kerta toisensa jälkeen "NOKI TÄS" ja jälleen "TÄSSSS!" ja "NOKI TÄÄÄNNNE!" "TÄSSSÄÄÄÄÄÄ!" Suusta vaan sinkosi niitä tässiä, vaikka ei pitänyt. Mutta kuten Sanna sitten sanoi, niin nolla mikä nolla. Ei niistä tässistä jaeta miinuksia - vaikka kyllä niistä pitäisi päästä eroon.
Päivä päättyi siis loistavasti nollarataan ja oma fiilis hipoi taivaita. :) Vielä kohti Lahtea ajellessa kävin läpi kerta toisensa jälkeen päivän kulkua ja löysin monta juttua, joita pääsen soveltamaan oman torstairyhmäni kanssa! :)
Päivän viimeinen rata ja käytettyjen ohjauskuvioiden nimet (En mene vannomaan, että ohjauskuviot tulisivat oikein tehdyiksi videolla.)
Tykkäsin erityisen paljon Sannan koulutuksessa siitä, että käytiin ohjauskuvioiden nimet läpi vasta ihan viimeisenä juuri ennen kotiin lähtöä. En siinä rataa harjoitellessa edes tajunnut, miten montaa itselleni täysin nimeltä vierasta ohjauskuvioita tuli käytettyä. Ihan turhaa olisi ollut sotkea ohjauskuvioiden nimiä radan opiskeluun. Osaan pyörähtää itseni ympäri ja sitten juosta minkä jaloistani pääsen. Tai osaan ottaa askelen eteen, heittää Nokin hypylle ja tehdä sitten persjätön. No problem. Mutta en osaa tehdä kabaikäännöstä tai sylivekkiä.. Paitsi että näköjään osaan. :) (:
Kyseinen koulutustapa herätti paljon pohdintaa ihan oman työnkin osalta. Pakkoko sitä on aina paljastaa, että tässä nyt opiskellaan jotain uutta? Ikään kuin narrataan opiskelijat tekemään itselle uusia juttuja, koska hämätään luulemaan, että "kyllähän sä tämän jo osaat". Otan tämän jutun ehdottomasti omaan käyttööni ja sovellan sitä hyväksi katsomassani kohdassa! :)
Kaiken kaikkiaan sunnuntaista jäi ihan hemmetin hyvä fiilis. Jos aina olisi kevät, kesä tai syksy, niin voisin treenata vaikka miten paljon. En jättäisi päivätyötäni, sillä tykkään siitäkin. Mutta voisin sitten aina työpäivän jälkeen mennä vääntämään aksaa poikien kanssa.
Huhtikuu ja sulat maat, tule jo.
Kevät, sinua odotellaan kovasti.
Sunnuntaina oltiin rytmiryhmässä harjoittelemassa oman liikkeen rytmittämistä radalla. Radan osana oli lauantaina treenattu pätkä, mikä olikin erittäin toimiva ratkaisu Sannalta. :) Radalla oli niin monta haastavaa juttua, että tuntui hyvältä, kun edes osa radasta oli jo jollain tavalla hallussa ja oli jo joku näkemys, että miten tulen sen pätkän vetämään. :)
Noki teki ensimmäisenä treenatun pätkän mainiosti. Erityisen tyytyväinen olin keppeihin. Noki teki ne kerta toisensa jälkeen erittäin luotettavasti ja nopeasti. Jäi tosi hyvä maku suuhun. Poispäinkäännöskin toimi, vaikka se ei kuulukaan aktiivisesti käytettyihin ohjauskuvioihimme. Putkijarrutus ei myöskään ole erityisen tuttu, joten se sotki kerta toisensa jälkeen ajatukset kovin pahasti. Siinä kohtaa homma aina meni päässä ihan kaurapuuroksi, joten en pystynyt niinkin vaikeaan ohjauskuvioon kuin valssaukseen.. Huoh. ;)
Toisella ratapätkällä aloitettiin A:sta ja päädyttiin ensin harjoitellun ratapätkän alkupisteeseen. Tämän pätkän ehdottomasti vaikein kohta oli saada Noki tiukalla käännöksellä hypyn ympäri, sitten putken ja putkesta 7 metrin päässä sivusuunnassa olevalle hypylle niistoon. "HEILUTA SITÄ VASENTA KÄTTÄ, HEILUTA!" Neiti Kainulainen heilutti kyllä. Oikeaa. Voi tuuba. Ensin olin kerta toisensa jälkeen myöhässä, minkä lisäksi Noki hyppelehti villivarsana väärää hyppyä. Sitten olin kai jo ihan hyvissä ajoin. Noki oli siitä huolimatta edelleen villivarsa. Vasen käsi heilui kuin epilepsiakohtauksessa ja silti villivarsa hypähteli väärää hyppyä. :D Halvattu. Eipä olla Nokin kanssa kai juuri koskaan tehty noin pitkiä siirtymisiä esteeltä toiselle niin, että Nokin pitäisi juosta 7 metriä minua kohti ilman ainoaakaan estettä matkan varrella. Lopulta saatiin Nokin kanssa sovittua sävelistä ja oltiin yhtä mieltä siitä, että putkesta tullaan siihen villisti vispaavaan vasempaan.
Sain Sannalta ja katsojilta (suuret kriitikkoni neidit Maija, Annina ja rouva Katja) palautetta siitä, että selostin omaa suoritustani. :D Voi pyhä lehmä. Ei siinä siis NIIN kiire ollutkaan juoksennella vispaamaan vasenta tai kääntämään kabaita, koska ehti samalla kertoa katsomolle, että "no oohhhhoh!" tai "hhupsis, olen myöhässä" tai "voi perhanaaaaarghh.." :D Jätin sen selostamisen sitten kai aika suurelta osin siihen, kun siitä niin kovin hihitellen huomautettiin!! ;D
Lopulta yhdistettiin toinen ja ensimmäinen rata kokonaiseksi ja tehtiin päivän viimeiset suoritukset. Sanna oli kieltänyt käyttämästä "TÄSSÄ!" -käskyä muualla kuin tarkasti harkituissa kohdissa. Radan edetessä korvissa soi kerta toisensa jälkeen "NOKI TÄS" ja jälleen "TÄSSSS!" ja "NOKI TÄÄÄNNNE!" "TÄSSSÄÄÄÄÄÄ!" Suusta vaan sinkosi niitä tässiä, vaikka ei pitänyt. Mutta kuten Sanna sitten sanoi, niin nolla mikä nolla. Ei niistä tässistä jaeta miinuksia - vaikka kyllä niistä pitäisi päästä eroon.
Päivä päättyi siis loistavasti nollarataan ja oma fiilis hipoi taivaita. :) Vielä kohti Lahtea ajellessa kävin läpi kerta toisensa jälkeen päivän kulkua ja löysin monta juttua, joita pääsen soveltamaan oman torstairyhmäni kanssa! :)
Päivän viimeinen rata ja käytettyjen ohjauskuvioiden nimet (En mene vannomaan, että ohjauskuviot tulisivat oikein tehdyiksi videolla.)
Tykkäsin erityisen paljon Sannan koulutuksessa siitä, että käytiin ohjauskuvioiden nimet läpi vasta ihan viimeisenä juuri ennen kotiin lähtöä. En siinä rataa harjoitellessa edes tajunnut, miten montaa itselleni täysin nimeltä vierasta ohjauskuvioita tuli käytettyä. Ihan turhaa olisi ollut sotkea ohjauskuvioiden nimiä radan opiskeluun. Osaan pyörähtää itseni ympäri ja sitten juosta minkä jaloistani pääsen. Tai osaan ottaa askelen eteen, heittää Nokin hypylle ja tehdä sitten persjätön. No problem. Mutta en osaa tehdä kabaikäännöstä tai sylivekkiä.. Paitsi että näköjään osaan. :) (:
Kyseinen koulutustapa herätti paljon pohdintaa ihan oman työnkin osalta. Pakkoko sitä on aina paljastaa, että tässä nyt opiskellaan jotain uutta? Ikään kuin narrataan opiskelijat tekemään itselle uusia juttuja, koska hämätään luulemaan, että "kyllähän sä tämän jo osaat". Otan tämän jutun ehdottomasti omaan käyttööni ja sovellan sitä hyväksi katsomassani kohdassa! :)
Kaiken kaikkiaan sunnuntaista jäi ihan hemmetin hyvä fiilis. Jos aina olisi kevät, kesä tai syksy, niin voisin treenata vaikka miten paljon. En jättäisi päivätyötäni, sillä tykkään siitäkin. Mutta voisin sitten aina työpäivän jälkeen mennä vääntämään aksaa poikien kanssa.
Huhtikuu ja sulat maat, tule jo.
Kevät, sinua odotellaan kovasti.
läkähtyäkö vaiko eikö läkähtyäkö
Espanjanvesikoiraharrastajat ry:n järjestämässä Sanna Lehtosen koulutusviikonlopussa kävi ilmi, että Nokille tulee ihan karmea hiki, kun treenataan lämmitetyssä hallissa ja turkki on 5 kuukautta vanha. Niinpä kone sanoi eilen surrur ja tänään treeniviikonloppua pääsee jatkamaan naku urheilijanuorukainen. :)
perjantai 17. helmikuuta 2012
tekniikkaa haltuun
Noki melkein poikkeuksetta osaa. Minä en. Niinpä minun pitää treenata. Yritin tänään saada haltuun saksalaista ja viskikäännöstä.
Viskikäännös on sekä minulle että Nokille uusi juttu. Tätä päästiin kokeilemaan ekaa kertaa Annen treeneissä viikko sitten. Otettiin tänään vähän haltuun uutta ohjauskuviota, mutta tuossa treenissä liikkeeseen ei tullut niin paljon vauhtia, että tilanne olisi esim. kisaradan näkökulmasta kovin realistinen.
Saksalaisessa en oikein itse osaa vielä hallita sitä, miten nopeasti pitäisi lähteä "alta pois". Eli pitäisi löytää tasapaino sen suhteen, etten jää Nokin tielle hypyn alastulopaikalle, mutta toisaalta en voi karata liian aikaisin, ettei Noki jätä hyppyä hyppäämättä. Ensimmäisillä kerroilla olin liian kauan Nokin edessä.
Lopuksi otettiin muutama toisto itsenäisiä keppejä erilaisista lähetyspaikoista ja erilaisilla häiriöjutuilla.
Viskikäännös on sekä minulle että Nokille uusi juttu. Tätä päästiin kokeilemaan ekaa kertaa Annen treeneissä viikko sitten. Otettiin tänään vähän haltuun uutta ohjauskuviota, mutta tuossa treenissä liikkeeseen ei tullut niin paljon vauhtia, että tilanne olisi esim. kisaradan näkökulmasta kovin realistinen.
Saksalaisessa en oikein itse osaa vielä hallita sitä, miten nopeasti pitäisi lähteä "alta pois". Eli pitäisi löytää tasapaino sen suhteen, etten jää Nokin tielle hypyn alastulopaikalle, mutta toisaalta en voi karata liian aikaisin, ettei Noki jätä hyppyä hyppäämättä. Ensimmäisillä kerroilla olin liian kauan Nokin edessä.
Lopuksi otettiin muutama toisto itsenäisiä keppejä erilaisista lähetyspaikoista ja erilaisilla häiriöjutuilla.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
kisaamista ja sairauslomaa
PORSKin kisoissa tänään Noki teki jälleen tasaisen varmaa työtä. Ensimmäistä rataa ei tullut videoitua, ikävä kyllä. Seitsemäntenä radalla ollut U-putki imaisi väärään päähän, kun en saanut käsiteltyä Nokin linjaa sellaiseksi, että se olisi valinnut oikean pään. Muutoin rata oli hyvän tuntuista ja hallittua, nopeaa etenemistä. Aliaikaa kertyi hieman alle 10 sekuntia, vaikka ei tehty kontakteja missään määrin hätiköiden tai kiireellä. Rata päättyi puomiin ja hyppyyn ja koska alla oli hylly, juoksin puomin jälkeen maalihypyn ohi minkä kintuistani pääsin ja vapautin Nokin vasta, kun itse olin jo maalialueella. Hienosti Tiitiäinen jäi kontaktille istumaan ja lähti vasta luvan saatuaan perääni. 8)
Toisella radalla jo rataan tutustumisessa oli tunne, että "tää ei oo mun rata". Rataprofiili oli yhtä kiemuraa ja kieputusta eikä ainoaakaan suoraa linjaa löytynyt. Rata ei siitä huolimatta oikeastaan ollut kovinkaan vaikea - löysin yhden ainoan ansakohdan. Mutta jotenkin rata ei vaan tuntunut hyvältä.
Rataan tutustumisessa kävelin takakulman hyppy-U-putki-pituuden ympärillä kerta toisensa jälkeen, kun en oikein saanut sitä kohtaa mitenkään järkeväksi tai omille jaloille sopivaksi. Tuntui, että en vain saa sitä kohtaa haltuun. Ja niinhän siinä kävi, että olin autuaan myöhässä ja pihalla kuin lumiukko kisatilanteessakin. Valssi puomin jälkeen tuntui ihan typerältä ratkaisulta, mutta Noki on persjätöissä karannut pari kertaa kontaktilta. Niinpä otin varman päälle ja valssasin. Valssin jälkeen vein Nokin ihan turhaan pitkälle kohti seuraavaa hyppyä ja olin myöhässä putken jälkeen. Noki lipsahti selän taakse ja unohdin melkein radan ja kaiken tämän sählingin perusteella Noki saa pituudelle niin kurjan ponnistuspaikan ja minun liikkeeni on yhtä kaaosta, joten Nokilla ei oikein ole mitään toivoa suorittaa estettä oikein. Videossa lukee, että oltaisiin saatu vitonen, mutta kymppihän siitä tuli, kun saatiin pituudesta sekä kielto että virhe. Ilmeisesti siksi, että paloja kaatui ja Noki tuli pituuden sivusta pois..
Rata oli melkoista pyöritystä ja käännöstä käännöksen perään, joten sikäli voinen olla ihan tyytyväinen, että selvittiin siitä noinkin pienin "vaurioin". ;)
edit. Ai niin! Tunnustaako joku, että kuka hitsi se oli, kun sanoi kisojen ilmoittautumisessa, että "ai TÄMÄ on SE Noki!" Oliko se joku, joka minun pitäisi ehkä tietää tai tuntea? (Pahoittelen, jos oli. Kasvo- ja nimimuistini on äärimmäisen huono.) Tosin veikkaan, että kyseessä oli sellainen joku, joka tuntee Nokin (ja Kolan?) muttei niinkään minua.. ;)
Illalla huomasin, että Nokin kynsi on lohjennut. Voi pylly. Huomenna mennään Sannalle näyttämään varvasta. Oma veikkaukseni on, ettei ole mitään toivoa, että kynnen voisi säästää. Kolan vastaavalla tavalla pituussuunnassa lohjennut kynsi poistettiin, joten mikäpä säästäisi Nokinkaan kynnen.. Kolasta tulee siis tulevan kuukauden (?) ajaksi treenikoirani ja varmaan myös kisakoirani. Eiköhän me Kolankin kanssa uskaltauduta kisaamaan, nyt kun ei ole mitään tekosyytä ("En mä ehdi/jaksa/pysty kahdella koiralla kisaamaan...") olla kisaamattakaan. ;) Onneksi on kaksi koiraa, koska kynnen paranemiseen menee kuitenkin useampi viikko, ja olisin ihan rikki ja hajalla, jos pitäisi piiiiitkät viikot vaan maata kotona kun muut saa treenata! ;)
edit. Sanna ei onneksi joutunutkaan kuorimaan koko himputin kynttä, joten sairausloma jää vain pariin viikkoon. Hieno homma. :)
Toisella radalla jo rataan tutustumisessa oli tunne, että "tää ei oo mun rata". Rataprofiili oli yhtä kiemuraa ja kieputusta eikä ainoaakaan suoraa linjaa löytynyt. Rata ei siitä huolimatta oikeastaan ollut kovinkaan vaikea - löysin yhden ainoan ansakohdan. Mutta jotenkin rata ei vaan tuntunut hyvältä.
Rataan tutustumisessa kävelin takakulman hyppy-U-putki-pituuden ympärillä kerta toisensa jälkeen, kun en oikein saanut sitä kohtaa mitenkään järkeväksi tai omille jaloille sopivaksi. Tuntui, että en vain saa sitä kohtaa haltuun. Ja niinhän siinä kävi, että olin autuaan myöhässä ja pihalla kuin lumiukko kisatilanteessakin. Valssi puomin jälkeen tuntui ihan typerältä ratkaisulta, mutta Noki on persjätöissä karannut pari kertaa kontaktilta. Niinpä otin varman päälle ja valssasin. Valssin jälkeen vein Nokin ihan turhaan pitkälle kohti seuraavaa hyppyä ja olin myöhässä putken jälkeen. Noki lipsahti selän taakse ja unohdin melkein radan ja kaiken tämän sählingin perusteella Noki saa pituudelle niin kurjan ponnistuspaikan ja minun liikkeeni on yhtä kaaosta, joten Nokilla ei oikein ole mitään toivoa suorittaa estettä oikein. Videossa lukee, että oltaisiin saatu vitonen, mutta kymppihän siitä tuli, kun saatiin pituudesta sekä kielto että virhe. Ilmeisesti siksi, että paloja kaatui ja Noki tuli pituuden sivusta pois..
Rata oli melkoista pyöritystä ja käännöstä käännöksen perään, joten sikäli voinen olla ihan tyytyväinen, että selvittiin siitä noinkin pienin "vaurioin". ;)
edit. Ai niin! Tunnustaako joku, että kuka hitsi se oli, kun sanoi kisojen ilmoittautumisessa, että "ai TÄMÄ on SE Noki!" Oliko se joku, joka minun pitäisi ehkä tietää tai tuntea? (Pahoittelen, jos oli. Kasvo- ja nimimuistini on äärimmäisen huono.) Tosin veikkaan, että kyseessä oli sellainen joku, joka tuntee Nokin (ja Kolan?) muttei niinkään minua.. ;)
Illalla huomasin, että Nokin kynsi on lohjennut. Voi pylly. Huomenna mennään Sannalle näyttämään varvasta. Oma veikkaukseni on, ettei ole mitään toivoa, että kynnen voisi säästää. Kolan vastaavalla tavalla pituussuunnassa lohjennut kynsi poistettiin, joten mikäpä säästäisi Nokinkaan kynnen.. Kolasta tulee siis tulevan kuukauden (?) ajaksi treenikoirani ja varmaan myös kisakoirani. Eiköhän me Kolankin kanssa uskaltauduta kisaamaan, nyt kun ei ole mitään tekosyytä ("En mä ehdi/jaksa/pysty kahdella koiralla kisaamaan...") olla kisaamattakaan. ;) Onneksi on kaksi koiraa, koska kynnen paranemiseen menee kuitenkin useampi viikko, ja olisin ihan rikki ja hajalla, jos pitäisi piiiiitkät viikot vaan maata kotona kun muut saa treenata! ;)
edit. Sanna ei onneksi joutunutkaan kuorimaan koko himputin kynttä, joten sairausloma jää vain pariin viikkoon. Hieno homma. :)
torstai 5. tammikuuta 2012
Anne Saviojan ekat treenit
Kevääseen asti koutsina I-HAHin kouluttajien treeneissä on Saviojan Anne. Ekat treenit olivat suhteellisen simppelit, mutta treeneissä oli pari kikkokolmos-kohtaa, joissa tuli yllätyksiä.
Radan alku sujui oikein kivasti oikeastaan aina puomille 10 asti. Hypylle 11 en tajunnut lähettää Nokia ensin niin, että se kääntyisi heti hypyn jälkeen takaisin tulosuuntaan keppejä kohti, vaan Noki valui liian kauas. Annen ohjeistamana vedin Nokin hypyltä puolivalssilla itseäni kohti ja käänsin sitten kepeille. Toimi mainiosti.
Vedätin Nokia oikein huolella kepeillä ja juoksin itse aina A:n puoliväliin melkein hypylle 19 asti ja vieläpä niin, että layeröin hypyn 19 taakse ottamaan Nokia niistolla A:lta hypylle. Noki teki uskollisesti kepit kerta toisensa jälkeen loppuun asti, eikä näyttänyt edes harkitsevan keppien kesken jättämistä, vaikka etäisyys minuun kasvoi hurjan suureksi. Vedättämisestä ja layeröinnistä seurasi kuitenkin se, ettei minun liikkeessäni oikein mikään enää ohjannut A:lle vaan ennemminkin A:n ohi.
Noki teki parikin kertaa niin, että se kävi A:n ylösmenolla, mutta usko loppui kesken ja se ryntäsi huipulle kiipeämättä perääni kohti hyppyä 19. "Sun tarttee käyttää kokonaista kontaktikäskyä. Sun etäisyys tohon A:han on niin suuri, ettei pelkkä Kii!-käsky riitä." Noki suoritti A:n, kun reippaalla volyymillä annoin kokonaisen käskyn KIIPEE!. Eipä ole tullut tuokaan mieleen, että käskyn osittaminen heikentää sen tehoa. Noki tarvitsi tuossa tilaneessa vahvistusta sille, että tosiaan tarkoitan A:ta, vaikka oma liikkeeni on jo tosi vahvasti A:n ohi. Oppia ikä kaikki. :)
A:lla Noki alkoi nopeasti ennakoida seuraavaa hyppyä, eikä meinannut oikein pysyä alastulokontaktilla. Tai kyllä se pysähtyi, mutta se oli niin valmis räjähtämään kohti seuraavaa hyppyä, että sen takajalat lipsahtivat alas kontaktilta kaksi kertaa. "HYVÄ!! Jatka vaan!" Anne huusi, kun Noki kovasta vauhdista kyllä näennäisen nätisti pysähtyi A:n jälkeen - mutta takajalat olivat hiekalla. "En muuten jatka", sanoin ja palasin ottamaan kepeiltä uudestaan. Eihän Anne tietenkään voi vielä tietää, mikä on meidän tapamme kontakteilla ja mitä minä koiraltani haluan ja mitä Nokilta voi ihan huoletta vaatia. En siis todellakaan aio lähteä luistamaan kontaktien suorittamisesta, koska siihen ei ole mitään älyllistä syytä. :) Onneksi oma käsitys Nokin taidoista ja etenkin luotto omaan harkintaan on tässä puolen vuoden sisällä vahvistunut, joten pystyn sanomaan kouluttajalle myös "ei", jos tilanne siltä jostain syystä näyttää.
Treenien lopuksi käännettiin puomin alla ollut musta putki vielä tiukemmaksi J-kurviksi ja siirrettiin hyppyjä niin, että saatiin aikaseiksi suoralinjainen helppo juoksurata. Yllätys oli, kun musta J-putki olikin Nokille (ja jokaiselle muullekin koiralle) TODELLA vaikea. :O Nokilla ei meinannut millään usko riittää siihen, että mustasta putkesta pääsee ulos, kun sisään sukeltaessa ei ilmeisesti putken päässä juuri valo kajasta putken väristä ja muodosta johtuen. Jälleen päästiin oppimisen äärelle. "Muistakaa aina huomioida mustat putket", sanoi Anne. En ole aiemmin huomannut mitään eroa värikkäiden tai mustien putkien välillä, mutta eipä ollakaan taidettu koskaan testata noin tiukasti kääntyvää mustaa putkea. Nokilla kesti varmaan ainakin sekunnin pidempään tulla tuosta putkesta läpi kuin mitä sillä yleensä kestää. Ja odottavan aika todellakin on pitkä, kun meinaa epäusko ohjaajalla iskeä, että "eikö se löydä ollenkaan tietään ulos tuolta putkesta?!"
Päivän opit:
1) käskyn osittaminen heikentää tehoa -> pidemmän välimatkan päästä tarvitaan lisää ääntä ja/tai kokonainen käsky
2) musta putki!
3) Nokin voi työntää kontaktilta melko kaukanakin olevaan putkeen. (10 ja 11)
En ollut koskaan aiemmin testannut koiran noin kaukaa tuuppaamista ja luotto Nokiin oli aika heikoissa kantimissa. Ihan turhaan. Noki lähti minusta pois päin ohjauksen ja käskyn voimalla ihan helposti.
Radan alku sujui oikein kivasti oikeastaan aina puomille 10 asti. Hypylle 11 en tajunnut lähettää Nokia ensin niin, että se kääntyisi heti hypyn jälkeen takaisin tulosuuntaan keppejä kohti, vaan Noki valui liian kauas. Annen ohjeistamana vedin Nokin hypyltä puolivalssilla itseäni kohti ja käänsin sitten kepeille. Toimi mainiosti.
Vedätin Nokia oikein huolella kepeillä ja juoksin itse aina A:n puoliväliin melkein hypylle 19 asti ja vieläpä niin, että layeröin hypyn 19 taakse ottamaan Nokia niistolla A:lta hypylle. Noki teki uskollisesti kepit kerta toisensa jälkeen loppuun asti, eikä näyttänyt edes harkitsevan keppien kesken jättämistä, vaikka etäisyys minuun kasvoi hurjan suureksi. Vedättämisestä ja layeröinnistä seurasi kuitenkin se, ettei minun liikkeessäni oikein mikään enää ohjannut A:lle vaan ennemminkin A:n ohi.
Noki teki parikin kertaa niin, että se kävi A:n ylösmenolla, mutta usko loppui kesken ja se ryntäsi huipulle kiipeämättä perääni kohti hyppyä 19. "Sun tarttee käyttää kokonaista kontaktikäskyä. Sun etäisyys tohon A:han on niin suuri, ettei pelkkä Kii!-käsky riitä." Noki suoritti A:n, kun reippaalla volyymillä annoin kokonaisen käskyn KIIPEE!. Eipä ole tullut tuokaan mieleen, että käskyn osittaminen heikentää sen tehoa. Noki tarvitsi tuossa tilaneessa vahvistusta sille, että tosiaan tarkoitan A:ta, vaikka oma liikkeeni on jo tosi vahvasti A:n ohi. Oppia ikä kaikki. :)
A:lla Noki alkoi nopeasti ennakoida seuraavaa hyppyä, eikä meinannut oikein pysyä alastulokontaktilla. Tai kyllä se pysähtyi, mutta se oli niin valmis räjähtämään kohti seuraavaa hyppyä, että sen takajalat lipsahtivat alas kontaktilta kaksi kertaa. "HYVÄ!! Jatka vaan!" Anne huusi, kun Noki kovasta vauhdista kyllä näennäisen nätisti pysähtyi A:n jälkeen - mutta takajalat olivat hiekalla. "En muuten jatka", sanoin ja palasin ottamaan kepeiltä uudestaan. Eihän Anne tietenkään voi vielä tietää, mikä on meidän tapamme kontakteilla ja mitä minä koiraltani haluan ja mitä Nokilta voi ihan huoletta vaatia. En siis todellakaan aio lähteä luistamaan kontaktien suorittamisesta, koska siihen ei ole mitään älyllistä syytä. :) Onneksi oma käsitys Nokin taidoista ja etenkin luotto omaan harkintaan on tässä puolen vuoden sisällä vahvistunut, joten pystyn sanomaan kouluttajalle myös "ei", jos tilanne siltä jostain syystä näyttää.
Treenien lopuksi käännettiin puomin alla ollut musta putki vielä tiukemmaksi J-kurviksi ja siirrettiin hyppyjä niin, että saatiin aikaseiksi suoralinjainen helppo juoksurata. Yllätys oli, kun musta J-putki olikin Nokille (ja jokaiselle muullekin koiralle) TODELLA vaikea. :O Nokilla ei meinannut millään usko riittää siihen, että mustasta putkesta pääsee ulos, kun sisään sukeltaessa ei ilmeisesti putken päässä juuri valo kajasta putken väristä ja muodosta johtuen. Jälleen päästiin oppimisen äärelle. "Muistakaa aina huomioida mustat putket", sanoi Anne. En ole aiemmin huomannut mitään eroa värikkäiden tai mustien putkien välillä, mutta eipä ollakaan taidettu koskaan testata noin tiukasti kääntyvää mustaa putkea. Nokilla kesti varmaan ainakin sekunnin pidempään tulla tuosta putkesta läpi kuin mitä sillä yleensä kestää. Ja odottavan aika todellakin on pitkä, kun meinaa epäusko ohjaajalla iskeä, että "eikö se löydä ollenkaan tietään ulos tuolta putkesta?!"
Päivän opit:
1) käskyn osittaminen heikentää tehoa -> pidemmän välimatkan päästä tarvitaan lisää ääntä ja/tai kokonainen käsky
2) musta putki!
3) Nokin voi työntää kontaktilta melko kaukanakin olevaan putkeen. (10 ja 11)
En ollut koskaan aiemmin testannut koiran noin kaukaa tuuppaamista ja luotto Nokiin oli aika heikoissa kantimissa. Ihan turhaan. Noki lähti minusta pois päin ohjauksen ja käskyn voimalla ihan helposti.
tiistai 27. joulukuuta 2011
vuoden viimeiset treenit ja tavoitteita ensi vuodelle
Keskiviikkona 22.12. käytiin vielä viimeisen kerran tälle vuodelle treenailemassa Anna H.:n johdolla. Vuodenvaihteen jälkeen sitten siirrytäänkin Saviojan Annen treeniryhmään.
----------------------
Kisavuosi 2012 alkaa tammikuun puolivälissä ja ajatuksissa on hakea kakkosten nollia ainakin seuraavissa kisoissa:
15.1. Porvoossa
21.1. Vantaalla
4.2. Vantaalla
25.2. Vantaalla
Tavoitteena agilityvuodelle 2012 on se, että noustaan jossain vaiheessa kolmosiin Nokin kanssa ja toivottavasti ryhdytään testaamaan kolmosissa kisaamista. :) Lisäksi tavoitteena on saada Kola kisakuntoon ja päästä sen kanssakin tavoittelemaan nollia. Kolan tulosten suhteen en osaa asettaa sen kummempia tavoitteita.
Treenirintamalla tavoitteena on oppia ohjaamaan vielä paljon paremmin ja ehkä saada itselle juoksunopeutta ja -kestävyyttä edes hivenen lisää. ;) Nokille voisi ryhtyä miettimään vielä nopeampia kontakteja ja Kolalle luotettavuutta renkaaseen ja parempaa minusta irtoamista.
Siinäpä noita tavoitteita ja lisää muotoutuu vuoden edetessä, siitä olen ihan varma.
----------------------
Kisavuosi 2012 alkaa tammikuun puolivälissä ja ajatuksissa on hakea kakkosten nollia ainakin seuraavissa kisoissa:
15.1. Porvoossa
21.1. Vantaalla
4.2. Vantaalla
25.2. Vantaalla
Tavoitteena agilityvuodelle 2012 on se, että noustaan jossain vaiheessa kolmosiin Nokin kanssa ja toivottavasti ryhdytään testaamaan kolmosissa kisaamista. :) Lisäksi tavoitteena on saada Kola kisakuntoon ja päästä sen kanssakin tavoittelemaan nollia. Kolan tulosten suhteen en osaa asettaa sen kummempia tavoitteita.
Treenirintamalla tavoitteena on oppia ohjaamaan vielä paljon paremmin ja ehkä saada itselle juoksunopeutta ja -kestävyyttä edes hivenen lisää. ;) Nokille voisi ryhtyä miettimään vielä nopeampia kontakteja ja Kolalle luotettavuutta renkaaseen ja parempaa minusta irtoamista.
Siinäpä noita tavoitteita ja lisää muotoutuu vuoden edetessä, siitä olen ihan varma.
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
hyvinkään radat
Ensimmäinen rima putoaa ja muurista kolisevat palat. Takakulmassa pituuden jälkeen jännitti tosi paljon, että luiskahtaako piski kyljelleen käännöksessä. Ei luiskahtanut.
Toka rata. Yhdessä hypyssä vaikeuksia, enkä videon useiden tutkailuiden jälkeenkään keksi, miksi Noki ei suorita hyppyä, jota jäädään hinkkaamaan. Lisäksi A:n persjätössä Noki karkaa kontaktilta, joten otetaan se uudestaan ja laukataan pois radalta.
Toka rata. Yhdessä hypyssä vaikeuksia, enkä videon useiden tutkailuiden jälkeenkään keksi, miksi Noki ei suorita hyppyä, jota jäädään hinkkaamaan. Lisäksi A:n persjätössä Noki karkaa kontaktilta, joten otetaan se uudestaan ja laukataan pois radalta.
tiistai 29. marraskuuta 2011
muru hei takki auki, täältä tulee hauki..
..joka treeniaamisesta tykkää.
Päivälenkki Ojangon metsissä päättyi jälleen kerran lyhyisiin aksatreeneihin. Tästä alkaa tulla jo tapa. :)
Kola pääsi hakemaan rutiinia kyysikymppisten hyppyjen ja renkaan hyppimisessä ja lähinnä vaan hassuteltiin kaikenlaista, minkä ohessa Kola pompahteli hyppyjen yli erilaisissa yhteyksissä ja erilaisista kulmista, kutsumalla ja lähettämällä. :) Lisäksi hinkattiin kontaktien alastuloa ja se alkaakin olla Kolalla erittäin hyvin hallussa. Jopa niin hyvin, ettei ronttia meinannut saada radalta ilman pannasta kuskaamista pois, kun kerta toisensa jälkeen se loikahteli kontaktin alastulolle kököttämään. :)
Nokin kanssa tehtiin muutama muurin takaakierto (viikonlopun kokemusten takia) ja kierrot sujuivat ilman ainoaakaan pudotusta tai holtitonta loikkaa. Jei. Lisäksi tehtiin itsenäisyyttä keppeihin -projektin jatko-osaa, jossa oletuksena oli, etten radalla ehtisi saattaa Nokia kepeille, vaan Nokin olisi pakko hakea kepit itse minun jäädessä keppien loppupäähän.
Ensimmäisellä kerralla seisoin kauempana putkesta ja lähempänä keppien alkua. Lähetin paikallaan seisten Nokin putkeen ja kun Noki lähestyi putken ulostulopäätä, huusin keppikäskyn yhä paikallaan seisten. Ensimmäisellä kerralla Noki meni toiseen väliin, mutta "OHO!" -huomautuksen ja uuden putkeen lähettämisen jälkeen Noki korjasi suoritustaan ja haki kepit loistavasti. Parin toiston jälkeen siirryin vielä kauemmas keppien aloituksesta ja lähemmäs putken suuta. Tämäkin treeni toimi hienosti ja vääriä suorituksia tuli jälleen muistaakseni yksi. On se upea ukko. :)
Päivälenkki Ojangon metsissä päättyi jälleen kerran lyhyisiin aksatreeneihin. Tästä alkaa tulla jo tapa. :)
Kola pääsi hakemaan rutiinia kyysikymppisten hyppyjen ja renkaan hyppimisessä ja lähinnä vaan hassuteltiin kaikenlaista, minkä ohessa Kola pompahteli hyppyjen yli erilaisissa yhteyksissä ja erilaisista kulmista, kutsumalla ja lähettämällä. :) Lisäksi hinkattiin kontaktien alastuloa ja se alkaakin olla Kolalla erittäin hyvin hallussa. Jopa niin hyvin, ettei ronttia meinannut saada radalta ilman pannasta kuskaamista pois, kun kerta toisensa jälkeen se loikahteli kontaktin alastulolle kököttämään. :)
Nokin kanssa tehtiin muutama muurin takaakierto (viikonlopun kokemusten takia) ja kierrot sujuivat ilman ainoaakaan pudotusta tai holtitonta loikkaa. Jei. Lisäksi tehtiin itsenäisyyttä keppeihin -projektin jatko-osaa, jossa oletuksena oli, etten radalla ehtisi saattaa Nokia kepeille, vaan Nokin olisi pakko hakea kepit itse minun jäädessä keppien loppupäähän.
Ensimmäisellä kerralla seisoin kauempana putkesta ja lähempänä keppien alkua. Lähetin paikallaan seisten Nokin putkeen ja kun Noki lähestyi putken ulostulopäätä, huusin keppikäskyn yhä paikallaan seisten. Ensimmäisellä kerralla Noki meni toiseen väliin, mutta "OHO!" -huomautuksen ja uuden putkeen lähettämisen jälkeen Noki korjasi suoritustaan ja haki kepit loistavasti. Parin toiston jälkeen siirryin vielä kauemmas keppien aloituksesta ja lähemmäs putken suuta. Tämäkin treeni toimi hienosti ja vääriä suorituksia tuli jälleen muistaakseni yksi. On se upea ukko. :)
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
oman seuran kisoissa Hyvinkäällä
Kaksi agistarttia ja tuloksena 10 ja toiselta HYLly.
Ja päällimmäisenä tunteena on todella puhdas ärsytys. Ei ärsytys Nokin suorituksen takia. Ei ärsytys oman suorituksen takia. Vaan ärsytys siksi, että rata oli aivan perseestä ottaen huomioon Hyvinkään hallin alustan liukkauden.
Molemmilla radoilla oli pätkiä, missä koira kiihdytetään kovaan/täyteen vauhtiin ja sitten pitäisi kääntää koiraa 90-180 astetta hirmuisesta vauhdista. Etenkin takanurkassa nämä käännökset kaatoivat koiria tai saivat ne kiertämään seuraavan hypyn, kun kroppa ei vaan ilman kaatumista tai liukastumista olisi kääntynyt hypylle. Tuomari ei ollut MITENKÄÄN huomioinut, että alusta on tuollaisella radalla koiralle suoraan sanottuna vaarallinen. Kaksi maksikakkosta hyppäsi suoraan päin muuria niin kovasti, että muurin tolppa kaatui tai muuri hajosi. Ja useampi koira meni takanurkassa kyljelleen. Lisäksi kaarroksissa näki puusilmälläkin, että koirien kaarrosten suuret linjat johtuivat siitä, ettei tassuille ollut pitoa. Etenkin bortsut, belgi ja muutama muu erittäin nopea koira kärsi ja meni aivan varmasti todella suurella loukkaantumisriskillä.
Noki tuli ohi yhdestä hypystä. En tiedä, johtuiko ohitus liukkaudesta vai minun ohjauksestani, mutta minua pelotti tuo kohta mukaan lukien Nokin puolesta useassa kohdassa. Muuri oli sijoitettu esim. niin, että koiran piti hypätä se takaakiertona - ja voi sitä muurin palojen lentelyn määrää. Ponnistaminen muurille näytti todella vaivalloiselta lähes kaikilla koirilla.
Enpä ole yksissäkään kisoissa tähän mennessä nähnyt yhtä paljon kaatumisia ja hypyissä epäonnistumisia. Ja toivottavasti ei jatkossakaan tarvitse nähdä. Aika vahva tunne on, etten halua enää pistää Nokia tuollaista riskiä Hyvinkäällä ottamaan. En pysty elämään itseni kanssa, jos se teloo esimerkiksi selkänsä kaatuessaan tai katkoo kinttunsa.
-------
Jotain tuli kuitenkin myös opittua. Noki pudotti ensimmäisen riman, kuten se teki myös viikko sitten. Ja nyt pystyin näiden kahden pudotuksen perusteella päättelemään myös syyn. Nokille tulee liian kiire, jos minä lähden liikkeelle samalla, kun Noki suorittaa vielä ensimmäistä hyppyä. Pitää siis jatkossa malttaa odottaa, että Noki on tullut hypystä yli ennen kuin itse lähden juoksemaan.
Ja päällimmäisenä tunteena on todella puhdas ärsytys. Ei ärsytys Nokin suorituksen takia. Ei ärsytys oman suorituksen takia. Vaan ärsytys siksi, että rata oli aivan perseestä ottaen huomioon Hyvinkään hallin alustan liukkauden.
Molemmilla radoilla oli pätkiä, missä koira kiihdytetään kovaan/täyteen vauhtiin ja sitten pitäisi kääntää koiraa 90-180 astetta hirmuisesta vauhdista. Etenkin takanurkassa nämä käännökset kaatoivat koiria tai saivat ne kiertämään seuraavan hypyn, kun kroppa ei vaan ilman kaatumista tai liukastumista olisi kääntynyt hypylle. Tuomari ei ollut MITENKÄÄN huomioinut, että alusta on tuollaisella radalla koiralle suoraan sanottuna vaarallinen. Kaksi maksikakkosta hyppäsi suoraan päin muuria niin kovasti, että muurin tolppa kaatui tai muuri hajosi. Ja useampi koira meni takanurkassa kyljelleen. Lisäksi kaarroksissa näki puusilmälläkin, että koirien kaarrosten suuret linjat johtuivat siitä, ettei tassuille ollut pitoa. Etenkin bortsut, belgi ja muutama muu erittäin nopea koira kärsi ja meni aivan varmasti todella suurella loukkaantumisriskillä.
Noki tuli ohi yhdestä hypystä. En tiedä, johtuiko ohitus liukkaudesta vai minun ohjauksestani, mutta minua pelotti tuo kohta mukaan lukien Nokin puolesta useassa kohdassa. Muuri oli sijoitettu esim. niin, että koiran piti hypätä se takaakiertona - ja voi sitä muurin palojen lentelyn määrää. Ponnistaminen muurille näytti todella vaivalloiselta lähes kaikilla koirilla.
Enpä ole yksissäkään kisoissa tähän mennessä nähnyt yhtä paljon kaatumisia ja hypyissä epäonnistumisia. Ja toivottavasti ei jatkossakaan tarvitse nähdä. Aika vahva tunne on, etten halua enää pistää Nokia tuollaista riskiä Hyvinkäällä ottamaan. En pysty elämään itseni kanssa, jos se teloo esimerkiksi selkänsä kaatuessaan tai katkoo kinttunsa.
-------
Jotain tuli kuitenkin myös opittua. Noki pudotti ensimmäisen riman, kuten se teki myös viikko sitten. Ja nyt pystyin näiden kahden pudotuksen perusteella päättelemään myös syyn. Nokille tulee liian kiire, jos minä lähden liikkeelle samalla, kun Noki suorittaa vielä ensimmäistä hyppyä. Pitää siis jatkossa malttaa odottaa, että Noki on tullut hypystä yli ennen kuin itse lähden juoksemaan.
torstai 24. marraskuuta 2011
viime lauantain toinen rata
Tässäpä myös viime viikonlopun toinen rata, jonka nollatulos kaatui ensimmäisen riman putoamiseen. Noki mahdollisesti hämmentyi siitä, että minä jäin niin lähelle lähtötilanteessa. Tähän astihan lähdöt ovat pääosin menneet niin, että olen marssinut PALJON kauemmas ottamaan Nokia vastaan.
lauantai 19. marraskuuta 2011
BATin kisoissa
Hyvinkäällä BATin kisoissa fiilis oli jotenkin tosi leppoisa. En oikein osannut jännittää kuin vasta ihan siinä lähtöpaikalle kävellessä.
Anne Saviojan rata oli ihan mukava: ei erityisiä ansapaikkoja tai muuta paniikin aihetta. Suoraan sanottuna tämäkin rata tuntui ykkösten ratoja helpommalta. (Olisi enemmän kuin mielenkiintoista päästä testaamaan kesän ekoja ykkösten ratoja uudelleen Nokin kanssa. Selviäisi, että onko sitä oikeasti oppinut jotain tästä lajista vai ovatko nämä kakkosten radat ihan todellakin helppoja.)
Kontaktit sujuivat luotettavasti ja nopeasti. Kepit onnistuivat kuin treeneissä, kun muistin vedättää. :) Eipä siinä jää minulle sitten kovin paljoa ihmeteltävää, kun Noki tekee sen mitä osaa ja minä näytän mitä sen pitää tehdä. Viimeistä hyppyä kohti juostessa tiesin, että nyt saatiin nolla. Kulunutta aikaa en osannut arvioida, mutta kuulin sitten maalissa, että aliaikaa tuli. Ja varmaan myös luva-nolla.
Lopulta selvisi, että sijoituttiin tuloksella itse asiassa ykkösiksi, joten kotiintuomisena oli nollavoitto! :O Voitettiin 21 muuta koirakkoa ja jopa yksi nollan saanut bortsu!
Toinen rata sujui myös varsin mallikelpoisesti. Ainoastaan radan ensimmäinen rima aivan minulle käsittämättömästä syystä putosi, joten tuloksena oli aliaikavitonen.
Kakkosissa on takana tällä hetkellä 7 starttia, joista 1 nollavoitto, kolme aliaikavitosta, yksi yliaikavitonen, yksi kymppi ja yksi 15vp. Olen tuloksiimme sikäli erittäin tyytyväinen, että ensimmäistä kahta starttia (vitonen ja 15vp) lukuunottamatta kaikki lähdöt ovat tuntuneet jotenkin tosi hallituilta. Ei kaaosta tai paniikkia. Ja etenkin: ei hyllyn hyllyä. :) Ykkösissä lähes joka toinen tulos on hylly, joten tämä on huimaa parannusta!
Noki on alkanut hallita kierroksiaan entistä paremmin. Se odottelee vuoroaan radan reunalla täysin hiljaa, häntä ja pää rennosti roikkuen. Se näyttää lähes apaattiselta. (Tänään jopa jossain kohtaa hieman mietin, että onko jotain pielessä, kun ukkeli oli niin rauhallinen.. ;) Ja kun kävelemme lähtöpaikalle, se herää eloon, alkaa karjua ja hyppiä. Maalissa Noki kulkee kanssani pois radalta ja tuijottaa minua jännittyneenä. Se tietää jo rutiinin: nyt on palkkapallon aika. :)
Anne Saviojan rata oli ihan mukava: ei erityisiä ansapaikkoja tai muuta paniikin aihetta. Suoraan sanottuna tämäkin rata tuntui ykkösten ratoja helpommalta. (Olisi enemmän kuin mielenkiintoista päästä testaamaan kesän ekoja ykkösten ratoja uudelleen Nokin kanssa. Selviäisi, että onko sitä oikeasti oppinut jotain tästä lajista vai ovatko nämä kakkosten radat ihan todellakin helppoja.)
Kontaktit sujuivat luotettavasti ja nopeasti. Kepit onnistuivat kuin treeneissä, kun muistin vedättää. :) Eipä siinä jää minulle sitten kovin paljoa ihmeteltävää, kun Noki tekee sen mitä osaa ja minä näytän mitä sen pitää tehdä. Viimeistä hyppyä kohti juostessa tiesin, että nyt saatiin nolla. Kulunutta aikaa en osannut arvioida, mutta kuulin sitten maalissa, että aliaikaa tuli. Ja varmaan myös luva-nolla.
Lopulta selvisi, että sijoituttiin tuloksella itse asiassa ykkösiksi, joten kotiintuomisena oli nollavoitto! :O Voitettiin 21 muuta koirakkoa ja jopa yksi nollan saanut bortsu!
Toinen rata sujui myös varsin mallikelpoisesti. Ainoastaan radan ensimmäinen rima aivan minulle käsittämättömästä syystä putosi, joten tuloksena oli aliaikavitonen.
Kakkosissa on takana tällä hetkellä 7 starttia, joista 1 nollavoitto, kolme aliaikavitosta, yksi yliaikavitonen, yksi kymppi ja yksi 15vp. Olen tuloksiimme sikäli erittäin tyytyväinen, että ensimmäistä kahta starttia (vitonen ja 15vp) lukuunottamatta kaikki lähdöt ovat tuntuneet jotenkin tosi hallituilta. Ei kaaosta tai paniikkia. Ja etenkin: ei hyllyn hyllyä. :) Ykkösissä lähes joka toinen tulos on hylly, joten tämä on huimaa parannusta!
Noki on alkanut hallita kierroksiaan entistä paremmin. Se odottelee vuoroaan radan reunalla täysin hiljaa, häntä ja pää rennosti roikkuen. Se näyttää lähes apaattiselta. (Tänään jopa jossain kohtaa hieman mietin, että onko jotain pielessä, kun ukkeli oli niin rauhallinen.. ;) Ja kun kävelemme lähtöpaikalle, se herää eloon, alkaa karjua ja hyppiä. Maalissa Noki kulkee kanssani pois radalta ja tuijottaa minua jännittyneenä. Se tietää jo rutiinin: nyt on palkkapallon aika. :)
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
treeneissä taas :)
Olipas ihan huisin hauskaa taas treeneissä. :) Noki toimi jälleen itselleen tyypillisesti, eli kuuliaisesti mutta silti sopivan itsevarmasti. Vaikein paikka radalla oli jostain ihmeen syystä ehdottomasti putkelle 12 vienti. Noki valitsi ensimmäisellä suorituksella putken väärän pään, eikä sitten päässyt enää oikein millään siitä irti. Hinkattiin ja hinkattiin, mutta lopultakin suoritus jäi aika epämääräiseksi.
Hypyt 7-8 menivät ihan hirmuisen hyvin. Noki jäi A:n alastulolle, heitin sen seiskalle ja viskasin suorittamaan kasia. Samalla lähdin pinkomaan kohti hyppyä 10, joten kaarros hypyltä 8 tuli siivekettä nuolevaksi. Putken 13 jälkeen Noki kiersi hienosti hypylle 14 ja minä lähdin jälleen minkä jaloistani pääsin hyppyjen oikealla puolella kohti keppejä (17). Otin Nokin vahvasti vastakkaisella kädellä pituuden jälkeen ja sylkkäri-henkisesti käänsin kepeille. Noki luki kepit erinomaisesti ja teki kepit varmasti. Anna käski luottaa koiraan ja kielsi käyttämästä vastakkaista kättä. "Luota siihen, se osaa kepit!" Lopulta sain jätettyä vastakkaisen käden pois ja kuinka ollakaan: Noki luki kepit aivan törkeän hienosti. Suuntasin ohjaavan vasemman käden kohti keppejä ja käänsin katseeni samaan suuntaan, joten Noki luki kepit ja teki ne loistavasti. 8)
Keppien jälkeen loppurata oli pelkkää juoksemista. Oltiin siihen mennessä otettu putkelta 13 hyppysuoran 14-15-16 läpi kiitäen kepeille vientiä varmaan 4-5 kertaa , joten olin joutunut tekemään täyteen vauhtiin kiihdytyksiä enemmän kuin tarpeeksi. Jalat olivat ihan hapoilla. Pussin 21 jälkeen ainoa tehtäväni oli juosta Nokin perässä lyijynraskailla jaloilla puomin loppuun asti. Anna nauraa käkätti, kun loppusuoran jälkeen istuin A:n alastulolle puuskuttamaan. "Jee, kiva nähdä kun joku joutuu juoksemaan!" No niin varmasti :D "Ei taideta enää ottaa uudestaan?" Anna kysyi. "En mä pysty enää juoksemaan, että joo ei.."
Treenien päätteeksi seurakaveri Mika (jolla on n. 2 metriset jalat) halusi testata Nokin kanssa radan tekemistä. Nokista irtosi vielä yksi uusi vaihde, kun se paineli Mikan vauhdissa. Treenit päättyivät siihen, että minä läähätin ja Nokin jalat tärisivät rasituksesta. :D
Hypyt 7-8 menivät ihan hirmuisen hyvin. Noki jäi A:n alastulolle, heitin sen seiskalle ja viskasin suorittamaan kasia. Samalla lähdin pinkomaan kohti hyppyä 10, joten kaarros hypyltä 8 tuli siivekettä nuolevaksi. Putken 13 jälkeen Noki kiersi hienosti hypylle 14 ja minä lähdin jälleen minkä jaloistani pääsin hyppyjen oikealla puolella kohti keppejä (17). Otin Nokin vahvasti vastakkaisella kädellä pituuden jälkeen ja sylkkäri-henkisesti käänsin kepeille. Noki luki kepit erinomaisesti ja teki kepit varmasti. Anna käski luottaa koiraan ja kielsi käyttämästä vastakkaista kättä. "Luota siihen, se osaa kepit!" Lopulta sain jätettyä vastakkaisen käden pois ja kuinka ollakaan: Noki luki kepit aivan törkeän hienosti. Suuntasin ohjaavan vasemman käden kohti keppejä ja käänsin katseeni samaan suuntaan, joten Noki luki kepit ja teki ne loistavasti. 8)
Keppien jälkeen loppurata oli pelkkää juoksemista. Oltiin siihen mennessä otettu putkelta 13 hyppysuoran 14-15-16 läpi kiitäen kepeille vientiä varmaan 4-5 kertaa , joten olin joutunut tekemään täyteen vauhtiin kiihdytyksiä enemmän kuin tarpeeksi. Jalat olivat ihan hapoilla. Pussin 21 jälkeen ainoa tehtäväni oli juosta Nokin perässä lyijynraskailla jaloilla puomin loppuun asti. Anna nauraa käkätti, kun loppusuoran jälkeen istuin A:n alastulolle puuskuttamaan. "Jee, kiva nähdä kun joku joutuu juoksemaan!" No niin varmasti :D "Ei taideta enää ottaa uudestaan?" Anna kysyi. "En mä pysty enää juoksemaan, että joo ei.."
Treenien päätteeksi seurakaveri Mika (jolla on n. 2 metriset jalat) halusi testata Nokin kanssa radan tekemistä. Nokista irtosi vielä yksi uusi vaihde, kun se paineli Mikan vauhdissa. Treenit päättyivät siihen, että minä läähätin ja Nokin jalat tärisivät rasituksesta. :D
lauantai 12. marraskuuta 2011
toiset kisat kakkosissa
Riihimäellä meitä oli odottamassa kolmen startin verran kakkosratoja - kaksi hyppäriä ja yksi agirata. Ei jännittänyt, oli vaan hyvä fiilis.
Allan Mattsonista tuli kertaheitolla minua miellyttävä tuomari. Radat olivat paikoitellen erittäin haastavia, mutta silti ei tullut lainkaan epätoivo. Vaikeisiin paikkoihin oli ihan mahdollista löytää hyvät ohjauskuviot. :) Etenkin keppikulmat olivat tooodella paljon vaikeampia kuin ykkösluokassa. Selvitettiin ne kuitenkin virheittä, vaikka parannettavaakin jäi.
Ensimmäisellä radalla (hypäri) Noki sössi kepeillä. Taas. ARgh. Saatiin siitä vitonen. No, jotain hyvää tässäkin: tajusin, missä yhteydessä Noki sössii kepit. Menen kisoissa ihan liian lähelle keppejä ja kuljen Nokin kanssa samaa vauhtia. Tällöin Noki tekee helposti virheitä tulemalla kepeiltä kesken pois. Jos vedätän ja pistän Nokiin vauhtia, Noki tekee kepit oikein ja nopeasti. Oppia ikä kaikki.
Toisella radalla (agi) jännitin ainoastaan sitä, miten Noki tekee kontaktit. Ensimmäisissä kakkosten kisoissahan Noki rynni läpi sekä A:n että keinun kontaktista. Olin päättänyt, että pienikin moka kontaktissa, niin se on siinä. Tehdään kontakti uudestaan ja kävellään pois radalta. Ei tarvinnut kävellä pois. :) Tältä radalta otettiin vitonen, kun Noki meni muurin jälkeen olleesta hypystä ohi. Olisi pitänyt ottaa Noki tarkemmin ohjaukseen ja tehdä huolellisempaa työtä.
Kolmas rata (hypäri) meni sujuvasti ja takaaleikkaukset toimivat niin hyvin, että edelleenkin hykerryttää. :) :) :) Olen keksinyt, miten saan Nokin kääntymään takaaleikkauksella. Ja mikä parasta, olen keksinyt sen ihan itse. Kukaan ei ole edes vihjannut tätä keinoa. Ja keinoni on seuraava: pidän ääntä, kun vaihdan puolta Nokin takana. Tällä kertaa pidensin hyppy-käskyä hyyyyyyyyyyyyyyyppy-käskyksi ja näin ollen Noki kuuli, miten vaihdoin puolta. Se kääntyi juuri sinne, minne pitikin. Takaaleikkauksia oli kolmella radalla yhteensä muistaakseni kai 3 ja kaikissa näissä sain Nokin kääntymään äänellä. Mah-ta-vaa! Aivan mahtavaa! Aivan parasta ikinä, että keksin itse, miten homman saa toimimaan hallitusti ilman, että Nokin tarvitsee tehdä ylimääräisiä pyörähdyksiä tai päänkääntöjä minua kohti.
Kolmannella radalla Noki pudotti kaksi rimaa. Varmaankin tein jotain tyhmää, valssaisin huonolla ajoituksella tai jotain. (Katjan videokamerassa on radat tallessa. Laitan ne tänne, kunhan Katja saa ne masiinastaan ulos. :) Mutta ei se mitään. Muuten oli oikein sujuva fiilis ja olo oli kuplivan hyvä. :) Loistava loistava loistava kisapäivä!
Nyt illalla Arska-koiran kainalossa köllöttelee läähkipuuhkipoikkinainen Tiitiäinen. Noki on todennut, että Arska on hyvä kainalokaveri, joten ne viettävät sylityksin aikaa melkein joka ilta.
Allan Mattsonista tuli kertaheitolla minua miellyttävä tuomari. Radat olivat paikoitellen erittäin haastavia, mutta silti ei tullut lainkaan epätoivo. Vaikeisiin paikkoihin oli ihan mahdollista löytää hyvät ohjauskuviot. :) Etenkin keppikulmat olivat tooodella paljon vaikeampia kuin ykkösluokassa. Selvitettiin ne kuitenkin virheittä, vaikka parannettavaakin jäi.
Ensimmäisellä radalla (hypäri) Noki sössi kepeillä. Taas. ARgh. Saatiin siitä vitonen. No, jotain hyvää tässäkin: tajusin, missä yhteydessä Noki sössii kepit. Menen kisoissa ihan liian lähelle keppejä ja kuljen Nokin kanssa samaa vauhtia. Tällöin Noki tekee helposti virheitä tulemalla kepeiltä kesken pois. Jos vedätän ja pistän Nokiin vauhtia, Noki tekee kepit oikein ja nopeasti. Oppia ikä kaikki.
Toisella radalla (agi) jännitin ainoastaan sitä, miten Noki tekee kontaktit. Ensimmäisissä kakkosten kisoissahan Noki rynni läpi sekä A:n että keinun kontaktista. Olin päättänyt, että pienikin moka kontaktissa, niin se on siinä. Tehdään kontakti uudestaan ja kävellään pois radalta. Ei tarvinnut kävellä pois. :) Tältä radalta otettiin vitonen, kun Noki meni muurin jälkeen olleesta hypystä ohi. Olisi pitänyt ottaa Noki tarkemmin ohjaukseen ja tehdä huolellisempaa työtä.
Kolmas rata (hypäri) meni sujuvasti ja takaaleikkaukset toimivat niin hyvin, että edelleenkin hykerryttää. :) :) :) Olen keksinyt, miten saan Nokin kääntymään takaaleikkauksella. Ja mikä parasta, olen keksinyt sen ihan itse. Kukaan ei ole edes vihjannut tätä keinoa. Ja keinoni on seuraava: pidän ääntä, kun vaihdan puolta Nokin takana. Tällä kertaa pidensin hyppy-käskyä hyyyyyyyyyyyyyyyppy-käskyksi ja näin ollen Noki kuuli, miten vaihdoin puolta. Se kääntyi juuri sinne, minne pitikin. Takaaleikkauksia oli kolmella radalla yhteensä muistaakseni kai 3 ja kaikissa näissä sain Nokin kääntymään äänellä. Mah-ta-vaa! Aivan mahtavaa! Aivan parasta ikinä, että keksin itse, miten homman saa toimimaan hallitusti ilman, että Nokin tarvitsee tehdä ylimääräisiä pyörähdyksiä tai päänkääntöjä minua kohti.
Kolmannella radalla Noki pudotti kaksi rimaa. Varmaankin tein jotain tyhmää, valssaisin huonolla ajoituksella tai jotain. (Katjan videokamerassa on radat tallessa. Laitan ne tänne, kunhan Katja saa ne masiinastaan ulos. :) Mutta ei se mitään. Muuten oli oikein sujuva fiilis ja olo oli kuplivan hyvä. :) Loistava loistava loistava kisapäivä!
Nyt illalla Arska-koiran kainalossa köllöttelee läähkipuuhkipoikkinainen Tiitiäinen. Noki on todennut, että Arska on hyvä kainalokaveri, joten ne viettävät sylityksin aikaa melkein joka ilta.
maanantai 7. marraskuuta 2011
2 x 2 = 6
Tänään kävin lisäämässä Nokin laskutoimitukseen yhden keppivälin lisää. Avointakin avoimemmat kulmat eivät näyttäisi enää olevan minkään valtakunnan ongelma, vaikka keppejä on jo kuusi. 8) Jesh!
lauantai 5. marraskuuta 2011
2 x 2 = 4
Ollaan Nokin kanssa skannailtu näkökulmia keppien suorittamiseen tässä pitkin syksyä. Ja samalla on tullut sivusta seurailtua Maijan ja Mökön matkaa 2x2-keppitreenien sokkeloissa. Mökön kepit ovat erittäin mainiota katseltavaa, joten Maijan opastuksella ollaan Nokinkin kanssa lähdetty tutkailemaan keppejä ihan uudesta näkökulmasta. :)
Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa, että Noki metsästää oikeaa väliä neljän kepin seasta. Aivot sauhuten se kyllä löytää oikean välin ihan mistä kulmasta tahansa, jos vain malttaa keskittyä. Välillä homma menee aivosauhun takia pelkäksi pomppimiseksi ja karjumiseksi (siis Nokin osalta - minä seison viileänä viilipyttynä vieressä ;). Ensimmäisen välin löytäminen etenkin niistä inhottavista avokulmista on neljälläkin kepillä haastavaa, mutta tänään taidettiin Maijan kanssa pähkäillen tehdä läpimurto tässäkin pulmassa. Huomattiin, että ensimmäisen välin löytäminen vahvistui ja varmistui huomattavasti, kun huikkasin "jeee!" oikean välin kohdalla ja "oho!" kun valituksi tuli väärä väli. Olin kyllä aikaisemminkin ohotellut väärää väliä, mutta olin tyhmyyksissäni jättänyt jeejettelemättä oikean välin.
Nyt siis toimintasuunnitelma on seuraava:
1. Oikean välin kohdalla sanon "jee!"
2. Oikean välin jälkeen Noki tekee seuraavan välin ja naksautan sen kohdalla -> lelu lentää palkaksi.
3. Väärän välin kohdalla sanon "oho!" ja olen passiivinen.
4. Treeniä vaikeutetaan mahdollisimman jatkuvalla syötöllä tavalla tai toiselle. Kun "kipupiste" (eli se, ettei homma enää meinaa onnistua) löytyy, odotan, että Noki tekee oikein. EN auta. Kun Noki tekee oikein, palkkaan ja kehun isosti ja helpotan seuraavaa suoritusta.
Saas nähdä, miten äijän käy.
Tällä hetkellä ollaan siinä vaiheessa, että Noki metsästää oikeaa väliä neljän kepin seasta. Aivot sauhuten se kyllä löytää oikean välin ihan mistä kulmasta tahansa, jos vain malttaa keskittyä. Välillä homma menee aivosauhun takia pelkäksi pomppimiseksi ja karjumiseksi (siis Nokin osalta - minä seison viileänä viilipyttynä vieressä ;). Ensimmäisen välin löytäminen etenkin niistä inhottavista avokulmista on neljälläkin kepillä haastavaa, mutta tänään taidettiin Maijan kanssa pähkäillen tehdä läpimurto tässäkin pulmassa. Huomattiin, että ensimmäisen välin löytäminen vahvistui ja varmistui huomattavasti, kun huikkasin "jeee!" oikean välin kohdalla ja "oho!" kun valituksi tuli väärä väli. Olin kyllä aikaisemminkin ohotellut väärää väliä, mutta olin tyhmyyksissäni jättänyt jeejettelemättä oikean välin.
Nyt siis toimintasuunnitelma on seuraava:
1. Oikean välin kohdalla sanon "jee!"
2. Oikean välin jälkeen Noki tekee seuraavan välin ja naksautan sen kohdalla -> lelu lentää palkaksi.
3. Väärän välin kohdalla sanon "oho!" ja olen passiivinen.
4. Treeniä vaikeutetaan mahdollisimman jatkuvalla syötöllä tavalla tai toiselle. Kun "kipupiste" (eli se, ettei homma enää meinaa onnistua) löytyy, odotan, että Noki tekee oikein. EN auta. Kun Noki tekee oikein, palkkaan ja kehun isosti ja helpotan seuraavaa suoritusta.
Saas nähdä, miten äijän käy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)