sunnuntai 31. tammikuuta 2016

kisat jee, osa2

Tänään kurvattiin karavaanin kera JAU:n uuteen halliin kahdelle agilityradalle. Aamulla jalka tuntui aika väsyneeltä ja jäykältä, mutta kyllä se siitä sitten vetreytyi. :) Vähän jännitti, että tuntuuko juokseminen hirmuisen hankalalta tai hitaalta, mutta mitä vielä. Hyvin kulki juoksu tänäänkin! :) Ekalla radalla päätin, että hoitelen ensimmäiset 5 estettä erittäin tarkasti, katson koiraa ja pidän ajatukset koko ajan tiukasti kasassa. Kepeille oli tullut monen monta virhettä ja koirat olivat puskeneet keppien jälkeen yksi toisensa perään väärään putken päähän. Lisäksi olin ajatellut, että juuri ennen A:ta en yksinkertaisesti ehdi tönäisemään Nokia takaakiertoon ja valssaamaan alta pois. Luuseriratkaisuna ajattelin lähettää taakse ja sitten leikata takana, kun Noki lukitsee A:n. Se olisi ollut jatkon kannalta huono ratkaisu ja myös hitaampi. Luuseriratkaisu, siis. Mutta kun rima putosi, päätin irroittaa jaloista sen, mikä jaloista irtoaa, olla varomatta matkan varrella olevia rimoja ja vain juosta täysillä taakse lähetykseen. Ehdin aivan loistavasti! :) A:n jälkeen yhteistyö tuntui tanssimiselta ja kropassa oikein tunsi, miten ehdin alta pois ja olen juuri siellä, missä ajattelinkin olevani. Niiiiiiin siistiä!



Toisella radalla päätän, että ihan sama mitä muuta tapahtuu, mutta keppien jälkeen ohjaan tarkasti ja keskityn. Jos alla olisi ollut virhe, olisin testannut Nokin kanssa poispäinkääntöä keppien jälkeen olleelle hypylle. Alla oli kuitenkin nolla, joten otan varmemman ja tutumman ohjauksen, joka ei varmaan ollut myöskään yhtään hitaampi. Molemmat radat tuntuivat helpoilta, tekeminen tutulta ja vaivattomalta. Ensimmäisellä putosi rima, toisella ei pudonnut. Nollalla sijoituttiin hopealle ja palkintojenjaossa tuomari Karstunen kehui, että rata oli hieno. Jes. :)

Paluu kisakentille ylitti kaikki tavoitteet mennen tullen. Kaikki viikonlopun kuusi rataa tuntuivat helpoilta, yhteistyö oli välittömästi tuttua, jalat kantoivat. Eiköhän me nyt tahkota kisakenttiä intensiivisesti siihen asti, että SM-nollat ovat koossa. :)

lauantai 30. tammikuuta 2016

kisat jee!

Eka rata ei harmi kyllä tullut videolle. Jalka tuntui täysin normaalilta ja olin koko ajan pidemmällä mitä oletin olevani. Kaksi rimaa putosi, joten juostiin kympillä maaliin. Tuuletin ja nieleskelin kyyneleitä. Niin siistii! Se oli niin siistii! :)

Tokalla radalla vaihdoin ohjaussuunnitelmaa lennosta, kun niin moni meni kakkoshypyn takana olleeseen putkeen sillä ohjauksella, jonka alunperin valitsin. No. Enpä usko, että niisto-vastakäännöksellä oltaisiin saavutettu yhtään parempia tuloksia. Noki kyllä vilkaisee sylivekin jälkeen ohjausta, mutta valitsee silti putken. Puomilla Noki pysähtyy, mutta vapautuu ennen kuin annan lupaa, joten passitan Nokin takaisin puomille.

Kolmannen radan ehdoton onnistuminen on se, että ehdin A:lle tekemään valssin ja A:n jälkeen persjätön ja valssin ennen pituutta. En olisi uskonut ehtiväni. :) Kolmannella radalla yliohjaan rankasti ennen puomia, joten eihän Noki sinne puomille sitten mene. Sen lisäksi jalan vauhti ei enää vaan riitä radan lopussa, joten lähestulkoon törmään Nokiin. Selostaja sanoo "aijai" ja minä sanon kovalla äänellä "perkele". :D Ei olisi pitänyt edes yrittää persjättöön, kun ei ollut mikään pakko.

Neljännellä radalla kepeillä tulee aika outo virhe, kun Noki ei taivu tai jotenkin edes yritä taipua toiseen väliin. Lisäksi putoaa rima, mutta maalissa fiilis on aika hurmoksellinen. Se oli aivan älyttömän kiva rata! Ja jalka suostui pinkomaan vielä päivän neljännelläkin radalla hyvää kyytiä. :)

Huomenna Porskin kisoihin kokeilemaan, miten väsynyt jalka mahtaakaan olla neljän radan jäljiltä. :)





kisaamaan!

Jännittää. Tunnin päästä pakataan systeemit kasaan ja käynnistetään karavaani kohti Janakkalaa. Edelliset kisat on käyty Orimattilassa viime vuoden heinäkuussa. Lähes päivälleen puoli vuotta taukoa lopulta kertyi. Ja jotta päästäisiin tämän ihan typerän jännityksen ja lievän kauhun yli, niin tänään otetaan härkää sarvista neljän radan verran ja huomenna ajellaan JAU:n uuteen halliin kahdelle radalle kisaamaan. Eiköhän se rutiini siitä taas löydy.

Remontin saralla puolestaan eletään epämääräisen pompahtelevaa aikaa. Ensin odotellaan tarjouksia ja kysellään kilpailevia tarjouksia. Mitään ei kuulu mistään. Ja sitten RINGU-RINGU soi puhelin, isännöitsijä ilmoittaa että tarjouksista on nyt valittu The Tarjous, ja hetken päästä RINGU-RINGU soi puhelin jälleen. Tällä kertaa The Tarjouksen antanut firma ilmoittaa, että tapetit pitäisi olla valittuna tiistaihin mennessä. Mitä siitä, että soiton hetkellä on perjantai, kello on 16 ja minulla on menoa koko viikonlopuksi. "Bauhausista ne tapetit löytyy, siellä on hyvä valikoima, käy siellä valitsemassa ja ilmoita meille sitten!" No hitto sehän kuulostaa helpolta! Paitsi että kun kyse on _minun_ kodistani, eikä aikomuksena ole tapetoida sitä ihan hetkeen uudestaan, niin vaikka Bauhausissa olisi miten maailman ihanin valikoima, niin ei siellä välttämättä ole tapetteja, jotka haluaisin _minun_ kotiini. Eikä olekaan. Eikä tämä totuus suoranaisesti edes yllättänyt, kun Bauhausista kävelin ulos. Viime viikonloppuna nimittäin tein samaa tapettikiertelyä pitkin firmoja. RTV:ssä myyjä bongasi minut, käveli luokseni ja aloitti: "Voisinkohan mä jotenkin auttaa?" Suustani tuli aika kimeällä äänellä "No en mä oikein usko! Tai siis.. Aargh. Kun mulla on visio, eikä mikään tapetti ole sen vision mukainen!" Myyjä nauroi, mutta ryhtyi silti palvelemaan ja esittelemään tapetteja. Kaivoi kännykästään kuvan oman kotinsa tapetista ja sen sellaista. Lopulta en osanut mitään, koska ei sielläkään ollut sitä, mitä hain. Mutta sain hyvää palvelua. Vastaavaa palvelua en saanut muutama viikko sitten, kun etsin parketteja. "Joo. Aha. Niin. En mä sulle sellaista osaa kertoa. Jaa. Joo-o.. Niin." Huikkasin RTV:n myyjälle poistuessani kiitokset hyvästä palvelusta ja kerroin, ettei sellainen vaikuttaisi olevan itsestäänselvyys muissa firmoissa.

Joutunen ilmoittamaan remppadudelle, että tiistaiksi tapetit eivät mitenkään valikoidu. Minä EN valitse kotiini mitään hempeän pehmeää kukkakuosia, hillityn hallittuja värejä, pliisuja "ihankivoja" tapetteja. Tähän asti tapetit ovat olleet vahvaa, syvää keltaista, ja vaikken väristä varsinaisesti pidäkään, se on intensiteetiltään sitä, mitä haluan. Haluan geometristä, mutta ei liian. Haluan mustaa, valkoista ja harmaata. Haluan minun näköistä seinäpintaa. Jotain hauskaa, vähän erilaista, vahvaa. "Bauhausista se löytyy!" Ei löytynyt.

Lisäksi pitäisi mitata keittiö, valita keittiön kaapit ja kutsua kylään joku keittiösetä. Paitsi että miksi hitossa minä sen keittiön mittaan, kun minulle on palkattu remonttimiehet remonttia tekemään? Keittiösetäkin oli vähän huuli moponrenkaana, kun yritin epämääräisesti selittää, että "en kyllä tiedä mittoja, enkä tiedä oikein sitäkään, miten tässä pitäisi edetä, kun minun tietääkseni remonttifirma ostaa teiltä minulle keittiön ja tuota..." Hänen mielestään remonttifirma mittaa, ottaa yhteyttä keittiöfirmaan ja siitä se sitten lähtee etenemään. Jaa. Puhelussa remppadude sai kuulostamaan asian siltä, että minä mittaan, järjestelen ja hoidan. Ja hän sitten tulee asentamaan. BLAAH. Jos jotain hyvää, niin keittiösetä kertoi yläkaappien uusimisen hinnan ja se yllätti täysin pienuudellaan. Todellakin uusitaan koko keittiö, jos minun maksettavaksi jäävä hinta pyörii satasissa tonnien sijaan.

Puoli tuntia aikaa karavaanin kisamatkaan. Pitäkää peukkuja, että kaikki sujuu hyvin. :) 

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

vipsis

Sinne vippautuu, vipsis vaan! :) Ja tuo pysätysA, ou jes!

tiistai 26. tammikuuta 2016

vips!

"Mä en vippauksia, en mä halua, kun en osaa eikä Pikakaan osaa, eikä me koskaan tehdä vippauksia."

"Jessss! Eli sit tehdäänkin vippauksella tää kohta!"

"No kun... että... äh.. no... okei."

Ensimmäinen vippaus oli yliohjattu jättikaarteinen käännös, mutta sen jälkeen aloin luottaa ja Pika vaan tuli vippaukseen kuin oltaisiin tehty niitä aina. :O Ihan älytöntä. Uskalsin jättää Pikan vippauksen jälkeen suorittamaan estettä ihan keskenään ja kerkesin seuraavana olleen suoran putken päähän (hädin tuskin, mutta kuitenkin) tekemään persjättöä.

Ja Pikkari lunasti paikan virallisena pysäytyskontaktiguruna, kun se teki keskellä rataa "loiva putki - hyppy - A" -vauhtipätkässä pysäytyksen A:lle kuin ammattilainen. Töks. Sinne jäi, vaikka juoksin ohi taakseni katsomatta.

Olipas aivan hirmuisen kivaa! Pika on ollut viimeksi ohjatuissa treeneissä joskus kai kesäkuussa tai heinäkuussa, joten onhan tuosta aikaa. Ja aika on tehnyt jotain, sillä tänään uskalsin lähettää Pikaa kaaaaaukaa takaakiertoon ja lähteä pinkomaan kohti seuraavia esteitä. Ja kesällä ongelmana oli, etten luottanut takaakiertoihin, Pika ei irronnut taakse oikein millään ja minä saattelin sitä kuin aivokääpiötä. Hieno napero, ihana kopterikoiranen! :) Eivätköhän kisakentät kutsu Pikaakin ihan lähiaikoina.


maanantai 25. tammikuuta 2016

Fixu vekotin

Neljäs kerta tätä laatua. Ja sinne se jää seisomaan, vaikka juoksen ohi ja este on ensimmäistä kertaa "radan osana". :) Fixu eläin.


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

niin kivaa NIIN KIVAA!

Vähän hetken huumassa lähdettiin lauman kanssa katsomaan, että josko sitä osallistuisi Pikan kanssa epiksiin Ojangossa. Puomitreeni oli ajatuksissa. Mutta totesin sitten, että ehkä Nokikin voisi päästä  kokeilemaan kisaamista ennen ensi viikon virallista kisadebyyttiä. Jännitti. :)

Ensimmäisenä areenalle pääsi Pikkari. Kepeillä käännyin seuraavaan ohjaukseen niin ajoissa, että Pikan sävelet sekosivat ja se tuli kepeiltä pois. Korjattiin kepit alusta ja sen jälkeen tehtiinkin kepit niin viimeisen päälle tarkasti, että unohdin kokonaan lähteä ohjaamaan seuraavaa hyppyä. Jos sitä nyt kerran vähän potkaisee koiraansa, niin ei kai se ole niin justiinsa? ;) Kyllä Pika meni oikein seuraavan hypyn ..kai.. mutta, ei se sujuvaa ollut. :D Puomi kuitenkin sujui. Rata olisi puomin jälkeen jatkunut A:lle, mutta koska sen treeni on kesken, kurvattiin takaisin puomille ja hyvin se toimi siihenkin suuntaan. :) Ei nyt ehkä ihan täyttä vauhtia, mutta Pika pysähtyi ja vapautui vasta käskystä.

Toisella radalla kepit ja sitä seuranneet hypyt sujuivat ja tehtiin hyvää nollarataa puomille asti. Mutta sitten Pika tulkitsi, että "on tässä alastulolla jo seisoskeltu riittämiin" ja vapautti itsensä sillä hetkellä, kun se oletti minun ihan niillä sadasosilla antavan luvan. Vaan enpä antanut. Käveltiin ottamaan puomi uudestaan.

Pikan kanssa aksaaminen tuntui ihan kauhean hauskalta! Jotain on tapahtunut saikun aikana. Tuntuu, että ollaan samalla radalla ja tehdään samoja asioita. :O Jee! Pika oli aivan raivona radalle lähdettäessä, mutta silti se tuli ohjaukseen ja irtoili esteille tosi hienosti.

Nokin kanssa homma on mennyt lievästi toiseen suuntaan. En tunne omaa vauhtiani, enkä reaktionopeuttani, joten alku meni plörinäksi. Noki luulee, että teen niiston(tai sylivekin tai mikä ikinä olikaan, joku välimuoto ehkä), vaikka tarkoitus oli tehdä niistosokkari. Ja näkeehän sen videoltakin, miksi Noki luulee niin kuin luulee. Huidon käsilläni epämääräisesti eikä Noki mitenkään voi tietää, kummalle puolelle sen haluan. Mutta tuosta eteenpäin rata kulkee toooosi näppärästi! :) Noki nakuttaa kepit kuuliaisesti loppuun, vaikka irtoan sivulle ja jään taakse. Ja puomille se pysähtyy ihan partiopoikana, vaikka teen persjätön. Ja lopun A sujuu niin kuin se Nokilla sujuu: mainiosti. :)

Koko hommasta jäi ihan hirmu hyvä mieli. Minulla on kaksi osaavaista aksakoiraa, joista toiselle toivottavasti ihan pian saadaan A kuntoon, niin pääsen sitten kisaamaan sydämen kyllyydestä kevään ajan. :)

torstai 21. tammikuuta 2016

niin se vaan sujuu :)

Hyvin tuo Pikkari hakee takajalkoja A:lle, vaikka minuutin kohdalla tulee A:n yli niin vauhdilla, että meinaa kipata niin etupainoiseksi, että takajalat osuvat kontaktille vain vaivoin.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

tiedättehän sen tunteen..

..kun kuulee jotain niin koomista, että kykenee sisäistämään koomisuuden vasta aika paljon myöhemmin?


tiistai 19. tammikuuta 2016

hiki.

Siitä on ikuisuus. Joskus loppukesästä se on ollut, kun viimeksi olen juossut itseni niin hengästyksiin ja hikeen, että ei enää vaan pysty juoksemaan.

Tänään pääsin tuon taas tekemään. Kunto on ihan tautisen huono ja aloin piiputtaa huomattavasti aikaisemmin kuin ennen saikkua. Eikä vauhti ole vielä se, mikä se on ollut, joten oman sijoittumisen ja ehtimisen arvioiminen on himppusen vaikeaa. Kuitenkin ehkä enemmän siihen suuntaan, että ehdin pidemmälle, kuin mihin uskoisin polven kanssa ehtiväni. Jee. :) Tänään ehdin tekemään valssin ja persjätönkin. Noki on loistava juoksuttaja, sillä se jaksaa ja tekee. Mutta sekin kyllä oli hieman hämmennyksissä minun liikkumisestani ja kyseli huomattavasti paljon enemmän kuin normaalisti, kun jäin selän taakse enemmän kuin ennen saikkua. Mutta ei auta. Juoksemaan oppii juoksemalla, joten sitten vaan juostaan ja treenataan.

Josko sitä parin viikon päästä lähtisi testaamaan kisaamista. :) :)

Pikan kanssa puolestaan tehtiin pysäytysA:ta. Ensin pelkkää 2o2o:a ja sitten madallettua koko A:ta. Hyvinhän se sujui. Pika ei näyttänyt edes etäisesti harkitsevan läpi juoksemista. Ainoastaan ohi heitetty lelu provosoi karkaamaan kontaktilta kaksi kertaa. Pika tuli hyvää vauhtia varsinkin videon lopussa olevissa suorituksissa. Ja sen fokus oli kuin taikaiskusta eteen.

Tästä on hyvä jatkaa. :)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

uutta oppimaan

Polvisaikku alkaa toivottavasti vihdoinkin vedellä viimeisiään. Ihan suunnittelemattomasti osallistuttiin Pikkarin kanssa lauantai-iltana epävirallisiin kisoihin oman seuran virallisten kisojen jälkeen. Tarkoitus oli testata paria eri asiaa. Saikun aikana treenattua puomia ei olla tehty pitkään, pitkään aikaan, koska Tattiksella en puomia halua juoksuttaa. Puomi on turhan hutera, enkä halua riskeerata Pikan puomin vauhtia sillä, että vien sen epämukavalle ja epäluotettavan tuntuiselle puomille.

Niinpä oli aika tosi jännää napata nameja käteen, pistää Pika lähtöpaikalle karjumaan ja suunnata kohti puomia. Suunnitelma oli, että jos Pika tulee puomista läpi, sanon "ohhoh..", kävelen puomin alkuun eleettömästi ja tehdään uudestaan. Mutta eipä tarvinnut turvautua tuohon suunnitelmaan! :) Kahdella episradalla Pika teki hyvät pysäytyspuomit, söi palkkanamit ja jatkoi rataa raivokkaana. Jes! :)

Toinen tavoite oli nähdä, miten polvi kestää ja miltä juokseminen tuntuu. Hyvin kesti ja hyvältä tuntui! :) Seuraavana päivänä polvi tuntuu jäykältä, mutta se johtunee puhtaasti siitä, että jalalla ei ole juostu puoleen vuoteen. Näin ollen lihakset ymmärrettävästikin ovat jumissa juoksemisen ja suunnanvaihtojen jälkeen.

Epiksissä vahvistui myös se taustalla muhinut ajatus, että opetan Pikalle pysäytysA:n. Saikulta harrastuksen pariin palaaminen on kirkastanut sen ajatuksen, että tämä harrastus ei ole minulle yhden esteen osaamisen kanssa painimista. Haluan päästä kisaamaan. Haluan tuntea, että teemme yhteistyötä. Haluan tuntea vilpitöntä ja rehellistä iloa ja onnea jokaisen radan jälkeen. Sitä vilpitöntä iloa tunnen Nokin ratojen jälkeen, koska virheet ovat minun virheitäni ja Noki tekee sen, mitä siltä pyydän. Pikan kanssa on ollut haasteita tuntea tuota samaa iloa, koska A on ollut niin epäluotettava. Jokaisen loikatun A:n jälkeen tunnen ärtymystä siitä, etten ole osannut opettaa Pikaa tekemään estettä oikein. Ja jokaisen ärtymyksen jälkeen tunnen lisää ärtymystä siitä, että tämä ei ole se, mitä harrastukseltani haluan. En halua ärtyä. En halua turhautua. En halua kokea, että koirani ei ymmärrä minua enkä minä sitä. En halua harrastaa juoksuA:ta. Haluan harrastaa yhteistyötä.

JuoksuA:han palaaminen ei ole mahdottomuus. Mutta nyt en vain löydä motivaatiota ryhtyä selvittämään, mistä minuun fokusoiminen johtuu. Kaikilla muilla esteillä Pika fokusoi eteenpäin, mutta A:lla se tuijottaa minua. Enkä juuri nyt jaksa pohtia tuota asiaa, joka kaiken Pikan osaaman rinnalla on kuitenkin hyvin vähäpätöisen pieni siivu. Haluan välillä vain nauttia siitä kaikesta hirmuisen suuresta määrästä asioita, jotka Pika ja minä osaamme. :) Kisataan, treenataan, opitaan olemaan koirakko. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa. :)

Tänään aloitettiin pysäytysA-treenit Ojangon kisojen päättyessä. Pika alkoi tarjota välittömästi 2o2o:ta minun sijoittumisestani riippumatta. Käsky "Ota!" on sille aivan tuttu, joten se kimposi A:n sivusta/edestä aivan oikeaan paikkaan ja pysyi siinä, vaikka heitin pallon maata pitkin sen eteen. Namitin sekä 2o2o:ta että vapautumista. Ja kuin taikaiskusta Pika fokusoi eteen, ja tätähän se ei juoksuA:lla tee. Tehtiin myös muutamat toistot niin, että nostin Pikan A:n alastulolle, pidin niskanahkasta kiinni ja kiihdytin "ota! ota!" -käskyä hokemalla. Pika laskeutui vauhdikkaasti oikealle paikalle ja jäi odottamaan etupalkkaa. Palkkasin sekä pysymisestä ja vapautumisesta että välillä pelkästä vapautumisestakin. Tosi luotettavaa, tutun tuntuista ja ihanan stressitöntä. :)

Tiistaina treenataan A:ta uudestaan. Ihanaa treenata välillä jotain sellaista, jonka opettamisesta minulla on oma visioni eikä pelkkää "no kokeillaan nyt tällästä, kun tätä on joku joskus kokeillut ja se saattaisi ehkä toimia mutta minulla itsellänihän tästä ei ole mitään näkemystä, joten en osaa olla kriittinen tarjottujen ideoiden sekamelskassa".

Nähtäväksi jää, milloin Pikan kanssa palataan agilitykisaradoille. Toivottavasti pian, koska sen ryppyotsainen raivokkuus, maailman söpöin ja kaunein ulkonäkö ja karmea meteli ovat vastustamaton kombinaatio kisakaverin rooliin. :)



Katsokaa nyt sitä. :D Lähdössä karjuu kimeän epäuskottavasti, pysähtyy puomille kuin pieni koulupoika ja irtoaa loppusuoralle itsenäisesti, koska minun vauhtini nyt ei vaan vielä riitä tuollaisene kiihdyttelyyn. Ihana Pikkari.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Lähtökuopissa

Huomenna lähtee kuorma kohti varastoa. Sänky, sohva, kirjahyllyt, keittiön kaappien sisältö.. On siinä tavaraa. Mahdollisimman paljon yritän saada mahtumaan kylpyhuoneeseen ja kellarikoppiin, jotta voin tarvittaessa hakea käyttööni mitä nyt keksinkin tarvita. Todennäköisesti en tarvitse mitään mistään, mutta onpahan se mahdollisuus kuitenkin olemassa.

Hetkellisesti meinasi jysähtää isomman luokan "ei helvetti" päälle. Että on lähdettävä omasta kodista pois. Että tuossa mun elämäni on, noissa laatikoissa. Ja elämä hajaantuu ympäriinsä hallitsemattomasti.

Mutta se meni ohi yhtä nopeasti kuin meinasi tullakin. Minun elämäni ei ole noista tavaroista kiinni. Eikä näistä seinistäkään. Minun elämäni kulkee hyvin pienilläkin varusteilla, jos pakko on. Kunhan saan tehdä sitä, mistä pidän ja pitää laumani koossa. Se riittää siihen, että elämäni jatkuu jotakuinkin juuri sellaisena kuin se tähänkin asti on jatkunut.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

aksaa ja märkiä juttuja

Ollaan käyty treenaamassa erinäisiä pikkujuttuja pakkaspäivinä - eli käytännössä joka ikinen päivä tällä viikolla. Onneksi on lämmin halli ja sinne matkaa vain viitisen kilometriä. Koirien ulkoilutus on siis hoidettu pissatusten lisäksi oikeastaan puhtaasti sisätiloissa.

Noki on tehnyt sekalaisesti vähän kaikkea ja Pika on treenannut lähinnä A:ta, keppejä ja pakkovalssia. A:lle päädyin eilen lisäämään pumpin huipulle, että saisi vakioitua Pikalle paremman laukan huipun yli. Se töksäyttää etutassunsa liian nopeasti A:n alastulolle, jolloin viimeinen laukka jää ihan kontaktipinnan yläreunaan.  Nokin A sitä vastoin on mitä mainioin. Todettiin Iinan treeneissä, että Nokille ainakin treeniolosuhteissa sopii ihan ehdottomasti parhaiten se, että jos A:lta pitää kääntyä tiukasti takaisin tulosuuntaan, niin minä jään reilusti A:n ylösmenopuolelle ja Noki suorittaa A:n ihan itsekseen. Silloin se ensinnäkin kääntyy parhaiten ja toisekseen ehkä vähän yllättäen myöskin tekee esteen parhaiten loppuun asti.

Tällä videolla ensimmäistä kertaa melkein puoleen vuoteen ihan oikeasti juoksen. :) :) :)


Ensimmäisellä suorituksella en edes huomaa, että Pika tulee kesken keppien pois, mutta sen huomaan, että A:n alastulo on kerrassaan ilmava. ;) Toisella yrityksellä paljon nätimmät kepit ja A. Tämä video on kuvattu ennen pumppi-ideaa.


Alkuviikosta siirrytään lauman kanssa uuteen sijoituspaikkaan. Joku hetki asutaan Puotilassa ja odotellaan, että kodista tulee taas asumiskuntoinen. Aika tiukalla aikataululla asiat etenevät, sillä tiistaina koko kämppä pitäisi olla paketissa ja tällä hetkellä sunnuntaina täällä on kaikki vielä täysin pakkaamatta..

Lattiapohdinta käy kuumana, tapetit pitäisi etsiä, matto katsoa, miettiä keittiön kaappeja ja kaikkea sen sellaista pientä. Melkoiselta tuurilta tuntuu, että kun perjantaina vihdoin sain yhteyden vakuutusyhtiöön, niin neljä tuntia ensimmäisen puhelun jälkeen olin jo allekirjoittanut sijaisasunnon vuokrasopimuksen. Ja koirat saavat tulla mukaan. Helpompaa kuin olisin ikinä uskonut. Mitään hajua ei varsinaisen remontin kestosta ole, mutta eiköhän tuokin selviä aikanaan. Lattiat räjäytetään auki, pohja kuivataan, tilalle rakennetaan uusi ja sitä rataa.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pika saa. Pika antaa.

Pika saa.
Iltapesun, päiväpesun ja aamupesun saa pyytämättä. Ja jos haluaa pesuun jatkoajan, niin senkin saa. Kun vain pyytää.



Pika antaa.

tiistai 5. tammikuuta 2016

hankala mutta helppo

Kola on monella tavalla hankala koira. Se ei ole vieraalle ihmiselle turvallinen, enkä usko sen olevan tutulle ihmisellekään - edes minulle - turvallinen kaikissa tilanteissa. Oma tulkintani on, että Kola käyttäisi hampaitaan, jos ihminen satuttaisi sitä. Ja kun satuttamisen voi tehdä tahtomattaan, niin sen riskin kanssa sitten eletään. Myös yllättävä pelästyttävä tilanne voisi johtaa tikkaamiseen, sitä en epäile yhtään.

Mutta Kolalla on kääntöpuoli, joka tekee sen kanssa elämisestä kaiken kaikkiaan kuitenkin jopa helppoa. Siis helppoa minulle. Ja helppoa siinä tapauksessa, että minä saan kontrolloida ympäristöä eikä ympäristö tee yllättäviä päätöksiä ja tekoja Kolaa kohtaan minua konsultoimatta.

Kotioloissa minä ymmärrettävästikin kontrolloin ympäristöä, joten kotielämä on simppeliä. Kola reagoi asioihin aina samalla tavalla ja samalla volyymillä. Ja tekoihin on helppo keksiä syy ja seuraus. Seurausten ennustaminen on suorastaan lastenleikkiä: kun tapahtuu näin, Kola reagoi AINA noin.

Elämä kuitenkin kykenee harvakseltaan yllättämään myös kotioloissa. Ja tällä kertaa yllätys on tämä: Pika, tuo pieni pyrkyri, on löytänyt Kolan laumanjohtajuudesta porsaanreiän.

Kola on lauman ehdoton pomo. Sen sana on laki. Ja aika harvoin, jos koskaan, Pika on niin ääliö, että se lähtisi haastamaan ilmiselviä lakipykäliä.

1. "Älä häiritse lepäävää Kolaa. Turvaetäisyys: vähintään 1,5m. (Paitsi suosikkipojilla noin metri.)"
2. "Älä ole keittiössä, kun ruokaa jaetaan. (Paitsi suosikkipojat saavat olla keittiössä, kunhan pysyvät taaempana.)"
3."Älä töni Kolaa. (Paitsi suosikkipojat saavat töniä, jos tekevät sen nöyrästi ja mielistelyhenkisesti.)"
4. "Älä koske Kolan leluun, jos se on henkisesti tai fyysisesti Kolan hallussa. (Paitsi tietyissä erityistapauksissa suosikkipojat saavat koskea.)"

Ja siinäpä ne pääpykälät Kolan lakikirjassa sitten ovatkin. Noiden, ja noista muokattavien muunnelmien kautta elämä sujuu ja luistaa. (Noki on tehnyt vuosien työn suosikkipoika-aseman saavuttaakseen, joten sen kohdalla noudatetaan lakipykälien lisäysosaa.)

Kolan säännöstössä on myös yksi ainoa pykälä, joka sääntelee ja rajoittaa Kolan toimintaa. Ja tuon pykälän mahdollisuudet Pika on tajunnut.

Pykälä on seuraavanlainen:
5. "Kolan tulee käyttäytyä kiltisti, jos lauman jäsenistä joku vähäpätöisempi yksilö on hyvästä syystä** vihainen."
(**lista mahdollisista syistä: a) olet tönäissyt syytöntä lauman jäsentä kovalla voimalla b) olet tehnyt jotain sellaista, josta suosikkipoika ei pidä c) _____ . Listaa täydennetään tarvittaessa.)

Pika on tajunnut, että listaa täydentämällä pääsee rajaamaan ja kontrolloimaan Kolan toimintaa.

Aiemminhan Kola saattoi henkisellä painostamisella siirtää Pikan ruokakupiltaan ja syödä sapuskat parempiin suihin. Tätä pääsi tapahtumaan pari kertaa ennen kuin minä pistin leikille stopin. Pika söi varmaankin puoli vuotta aina joko minun valvonnassani tai portin takana. Sittemmin Pika sai kai vähän aikuistumisen suomaa itseluottamusta, eikä ole enää kupiltaan väistänyt vaan syönyt rauhassa (Pika syö h i t a a s t i) kuppinsa tyhjäksi.

Lopulta aikuistuminen ja ruokakupilla painostuksesta huolimatta pysyminen johti seuraavaan huomioon: Kävi niin, että Pika ihan vahingossa Kolaa hitaampana rullaluun syöjänä keksi, että Kola noudattaa pykälää 5, jos Pika puolustaa syötävänä olevaa rullaluutaan. Ja se huomiohan sitten riitti. Pika teki siltä istumalta lisäyksen Kolan 5. pykälän lisäehtoihin. "Kolan tulee olla kiltti, jos c) menet häiritsemään herkkuaan syövää Pikaa." Niin siellä nyt lukee. Ja kun se siellä lukee, niin sitä on Kolan myös noudatettava.

Porsaanreikä oli ujutettu Kolan pykäläviidakkoon.

Näin ollen Pikalla on mahdollisuus pistää Kola nöyrästi hiipimään ja jähmettymään ovensuuhun ja väistämään. Ihan vain hiljaisella murinalla tai pelkällä jähmettyneellä olemuksella. Eikä siihen tarvita mitään muuta kuin rullaluu. Se on MAHTAVAA! Se huikea tunne, kun Kola onkin mitätön maan matonen! Ihan tavan pulliainen. HA HA HA.

Eikä Pika ole mikään tyhmä Pikkukalifi. Se säästelee rullaluutaan - tuota vallan ja ylivoiman mahdollistavaa ihmekapinetta - mahdollisimman pitkään. Lopulta minä puutun peliin ja vien rullaluun pois, jos sen syöminen ei etene. Tosin sen jälkeenkin Kola on vielä kilttinä ja nöyränä, joten Kolaa voi yhä edelleen pistää nöyristelemään. Tänään Kola nöyristeli niin kauan, että minä heitin sohvalle kiivenneen Pikan niskapersotteella lattialle ja kerroin Kolalle, että Pikan toiminta on ihan fuulaa ja kohtuutonta. Rauhanomaisesti sitten Kolan kanssa yhdessä muistutettiin Pikalle, että Kola on laumassa minun jälkeeni seuraava. Muistuttaminen on onneksi kovin helppoa, koska Kola on niin suoraviivainen: Riittää, että Kolalle sanoo rauhallisella äänellä "hyvä Kola" ja silittää rauhallisesti. Silloin Kolan häntä nousee taas pomon merkiksi ja Pikan häntä laskeutuu alamaisen tasoon.

Taitaa käydä niin, että Pikan porsaanreiän takia Pika syö jatkossa rullaluunsa eteisessä. Ei ole allekirjoittaneella mitään mielenkiintoa ruokkia Pikkukalifin suuruudenhulluja suunnitelmia tai antaa sen yrittää laajentaa nyt olemassa olevaa porsaanreikää. Eivätkä Pikan paukut todellisuudessa edes rullaluun ihmevoimilla riitä siihen, että se nousisi kalifiksi yksin ilman minun ja/tai Nokin apua. Pika on fyysisesti liian pieni Kolaan verrattuna. Eikä Kola epäröi käyttää voimiaan, jos Pika joskus keksisi lähteä pistämään Kolaa fyysisesti mattoon.

Voi Pika-rassukka. Se ei tahdo hyväksyä tai hahmottaa sitä Pikkukalifin kannalta kurjaa tosiasiaa, että minä en ole vaihtamassa puoltani tässä pelissä. Mutta niin se vaan menee, Pikkari-mussukka. Niin se vaan menee.

maanantai 4. tammikuuta 2016

treenaamassa

Mustavalkoiset kokivat aamulla isomman luokan kriisin, kun ulkona oli melkein 10 astetta pakkasta. Vaikka Pika ja Noki olivat Pomppiensa suojissa ja Kola ilman takkia, alkoivat mustavalkoisten hipsuvarpaat jäätyä ensin. Noki kulki korvat luimussa ja selkä köyryssä ja vihasi lenkkeilyä. Pika ei vihannut, mutta senkin käynti meni epärytmiseksi pompahteluksi. Kola alkoi jäätyä vasta kotiovelle tultaessa. ..ja lenkin pituushan oli ehkä kilometri, maksimissaan. ;)

Niinpä mentiin hoitamaan päivän aktivaatio-osuus hallin lämpöön.

Pikan kanssa treenattiin uutta ajatusta A:n osalta. Tarkoitus on, että alan katsoa kontaktin alastulokohtaa, enkä Pikaa. Pikahan tuijottelee minua ihan liikaakin A:lla, jolloin sen laukka saattaa kutistua ihmeelliseksi töpöksi ja osuma jää liian ylös tai pahimmillaan jää kokonaan osumatta. Nyt saatiinkin yhtä suoritusta lukuunottamatta kaikki osumia. ..mutta, ettei olisi liian simppeliä tämä elämä, niin enhän minä ehtinyt sitten yhtään keskittyä siihen, kuinka monella laukalla Pika A:n suorittaa. Ja Pikahan otti tästä riemun irti. Ensimmäisen kerran kahden askelen alastulo meni pieleen, kun sillä tuli kiire perääni, joten alastulolle tuli räpellystä jaloilla + laukka. Ja sen jälkeen Pika tarjosi useampaan kertaankin huipun yli liiiiiitämistä, jolloin se kyllä osui kontaktille (jota tuijotin niin tarkasti, etten muuta huomannut), kunnes ei sitten enää osunut. Oma reaktioni yliloikkaan oli "ohhoh.." Ja sen jälkeen Pika tekikin ihan hirmu hienon osuman. Täytyy ruveta puuttumaan noihin yhden laukan alastuloihin, koska Pikalla ei ole mitään syytä olla liitämättä alastuloa näköjään yhdellä laukalla. Ja täytyy ehdottomasti oppia näkemään/tuntemaan aivojen ydinjatkeella/aistimaan alastulon tuijotuksesta huolimatta se, kuinka monella laukalla Pika alastulon suorittaa.

Nokin kanssa testattiin Turun Nextarilla ollutta asiaa. Koira ei lähde putkeen, vaan tulee hypyn takaakiertoon, jos käsi pysyy matalana. Se ei mene putkeen edes silloin, jos putken ja siivekkeen välillä matkaa on alle metri. Olihan se testattava. Ja totta se vaan on. Noki ei tehnyt ainoaakaan virhettä, vaikka putki oli aivan sen kuonon edessä. Hauskaa! :)