lauantai 25. helmikuuta 2012

kisaamassa

Tänään aamulla mentiin ensin Kolan kanssa testaamaan uudelleen kisaamista Vuokkoset-areenalla agilityradalla. Ja iltapäivällä Noki pääsi sekä agility- että hyppyradoille.

Aamulla Kolasta melko heti näki, että se säilytti toimintakykynsä ihan eri tavalla kuin ensimmäisissä agilitykisoissa. Kola pystyi tarjoamaan temppuja. Se haki Miialta silityksiä. Kola katseli ympärilleen korvat höröttäen ja säpsyi vain hyvin harvakseltaan. Kun päästiin radalle, otin Kolan pannasta irti jo ennen istuttamista ja se nostikin Kolan kierrokset sopivasti koholle, joten se oli helppo saada lähtöpaikalla istumaan. Viimeksihän ongelmana oli, ettei Kola tunnistanut agilitytilannetta, vaan oli melkein liian paineistunut noudattaakseen istu-käskyä. Nyt Kola tunnisti tilanteen heti ja istui odottamaan lähtölupaa.

Rata sujui oikein hallitusti. Ainoa moka sattui, kun Kolan piti tulla A-este. Videollehan se tallentui, kun Saviojan treeneissä sekoiltiin oikein huolella A:n kanssa. Kola huomasi A-esteessä mustan tapin alastulon reunassa ja mitä ilmeisimmin luuli, että kyseessä on palkkalelu. Kola kääntyi alastulolla lähes poikittain ja meni nuuskimaan tappia. Tuli Kola sentään alastulokontaktille, mutta etujalat eivät kyllä tulleet oikeaoppiseen 2on2off-paikkaan. >:( A menee siis superhyperuusintakertaukseen. Vedätin Kolaa hieman liikaa sen taitoihin nähden radan takaosassa, jolloin Kolalle tuli niin kiire perääni, että se pudotti riman. Muuten rata oli virheetön ja aliaikaakin kertyi yli kuusi sekuntia. :)



Nokin kanssa ensin oli edessä hyppyrata. Radan aikana tuli jotenkin tosi hallittu fiilis. Tiesin, mitä haluan ohjata ja missään kohtaa ei tullut apua-mulla-on-hirvee-kiire -tunne. Muurilla juoksen Nokin päälle, kun se tulee muurin yli, joten palanen putosi ja siitä tuli virhepisteitä. Ja kun alla oli vitonen, päätin kepeille viennissä testata, hakeeko Noki kepit kisatilanteessa yhtä pienellä ohjauksella kuin treeneissä. Testin tulos: ei hae. Niinpä tuloksena oli kielto kepeiltä. Jäi kuitenkin ihan hirmuisen hyvä mieli radasta.

Toinen rata oli agilityrata. Radan takaosassa oli kohta, johon en keksinyt mitään hyvältä ja varmalta tuntuvaa ohjausta. Olisin toki saanut Nokin helposti hypyistä yli, mutta kun hyppyjen jälkeen piti saada koira puomille ja vieressä oli putki, johon koira toisensa perään juoksi, jos hyppylinja oli huono, niin yritin sitten siihen keksiä jotain ratkaisua. Olisi varmaan pitänyt vaan ottaa riski ja vetää hypyt hyppyinä ja sitten vaan luottaa siihen, että kyllä Noki erottaa puomin putkesta. Näin en tehnyt, vaan ensinnäkin saattelin Nokia pituudelle ja sitten ehdin miettiä, että "nyt en ehdi valssata!", joten käänsin jollakin poispäinkäännöksen tyyppisellä huitaisulla hypylle. Eihän siitä mitään tullut. Noki lipsahti hypyn taakse ja hyppäsi sen väärään suuntaan.

Loppurata meni tietenkin sitten taas oikein mainiosti ja sujuvasti, kun tiesin, että hylkäys on tiedossa. Ei tarvitse jännittää, niin koiran antaa tehdä paljon rennommin juttujaan.



Päivän ajatuksia:
* Kolan kanssa saadaan se nolla ihan varmasti jossain vaiheessa. Tänään se oli jo niin lähellä, että en epäröi vähääkään, etteikö nolla olisi ihan mahdollinen tulos.
* Nokin kanssa muurille pitäisi tehdä jotain. Kerta toisensa jälkeen muurilla palat kolisevat. Ideoita?

torstai 23. helmikuuta 2012

OBS! HUOM!

Tänään opittua
1. Nokia EI jäädä ihailemaan, kun se menee hypylle. Ei ole mitään järkeä pysäyttää omaa liikettä ja jäädä toljottamaan kuin lehmä uutta aitaa, että "ohhoh, siinäpäs hyppää!", koska silloin olen seuraavaa estettä varten myöhässä. Lisäksi Nokiin saa ihan uuden vaihteen silmään, kun sitä vedättää esteeltä esteelle.

2. Nokia pitäisi palkata lisää ohjauskuvioihin tulemisesta. Eli palkka hypyn jälkeen sinne, mihin haluaa Nokin laskeutuvan. Näin saisi opetettua Nokia irtoamaan kauempaa hypylle ja tulemaan silti ohjaukseen mukaan.

UGH. Olen puhunut.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

annen treeneissä taas :)

Tehtiin kolmosluokan tasoista rataa ja aivan käsittämätöntä oli se, että ensin vedettiin Nokin kanssa rata kaksi kertaa putkeen nollana (joskin toinen huonompi nolla ja toinen parempi) ja Kolan kanssakin tehtiin melkein-nollia pari kappaletta! :O Kolalle vaikeaa oli jälleen putki-puomi -erottelu, mutta Kolaan tepsi vastaisen käden ohjaus. Tuli sellainen olo, että vitsit tää menee sujuvasti ja vitsit mulla on mukavat yhteistyökumppanikoirat. :) Koirat sai Anneltakin kehuja. :)

Enpä olisi vielä ennen joulua uskonut, että Kolan rata ei mitenkään hillittömän silmiinpistävästi eroa Nokin suorituksesta. Mutta niin se vaan on, katso vaikka!


hyvän mielen valokuvia

Pojat on erittäin ilmeikkäitä nyt, kun niillä on lyhyt kevätturkki.

31 hihityttävää ototsta

auringossa aina..

..varjo seuraa haukkujaa.

Keväinen aurinko on täällä taas! Ikkunat näyttävät piristävän ja keväisen likaisilta! Kola ja Noki reagoivat kevätturkkiin kumpikin omalla persoonallisella tavallaan. Tiitiäinen käpertyy Arska-pehmokoiran kainaloon ja näyttää melko myrskypilveltä. (Se jopa sanoi Kolalle "mur >:(" kun Kola sähläsi ja riehasi. Kolan ilme oli sen jälkeen näkemisen arvoinen. Se oli kuin pikkupoika, joka oli saatu kiinni tuhmuuksista.)

Kola reagoi turkin lähtöön sähläämällä. Se tassuttelee ympäriinsä. Tarjoaa lelua. Tarjoaa toista lelua. Tassuttelee. Heittää uinuvan viluisen Tiitiäisen päälle keltaisen pallon ja saa Tiitiäisen sanomaan hiljaisen kirosanan. Ja sitten Kola taas tassuttelee vähän.

Kasari-Pirjo ja vilukisu kevätauringossa

tiistai 21. helmikuuta 2012

uusi tukka, vanhat kujeet




sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Sanna Lehtosen kurssilla

Lauantaina oltiin ohjaustekniikoiden teematunnilla ja pääsinkin tarkentamaan käsitystä erityisesti saksalaisen suorituksessa. Oli tosi jees päästä kokeilemaan samaan ratapätkään tosi monta erilaista ratkaisua. Helpoimmaksi, tutuimmaksi ja Nokiin eniten luottavaiseksi osoittautui niisto. Pakkovalssi tuntui ihan oudolta. Saksalaiseen sain ihan uutta tatsia. Jäi vähän sellainen olo lauantailta, että hitsi kun jotkut ohjauskuviot on niiiiin outoja. Pakkovalssista ei vaan tuntunut saavan mitään otetta.

Sunnuntaina oltiin rytmiryhmässä harjoittelemassa oman liikkeen rytmittämistä radalla. Radan osana oli lauantaina treenattu pätkä, mikä olikin erittäin toimiva ratkaisu Sannalta. :) Radalla oli niin monta haastavaa juttua, että tuntui hyvältä, kun edes osa radasta oli jo jollain tavalla hallussa ja oli jo joku näkemys, että miten tulen sen pätkän vetämään. :)

Noki teki ensimmäisenä treenatun pätkän mainiosti. Erityisen tyytyväinen olin keppeihin. Noki teki ne kerta toisensa jälkeen erittäin luotettavasti ja nopeasti. Jäi tosi hyvä maku suuhun. Poispäinkäännöskin toimi, vaikka se ei kuulukaan aktiivisesti käytettyihin ohjauskuvioihimme. Putkijarrutus ei myöskään ole erityisen tuttu, joten se sotki kerta toisensa jälkeen ajatukset kovin pahasti. Siinä kohtaa homma aina meni päässä ihan kaurapuuroksi, joten en pystynyt niinkin vaikeaan ohjauskuvioon kuin valssaukseen.. Huoh. ;)


Toisella ratapätkällä aloitettiin A:sta ja päädyttiin ensin harjoitellun ratapätkän alkupisteeseen. Tämän pätkän ehdottomasti vaikein kohta oli saada Noki tiukalla käännöksellä hypyn ympäri, sitten putken ja putkesta 7 metrin päässä sivusuunnassa olevalle hypylle niistoon. "HEILUTA SITÄ VASENTA KÄTTÄ, HEILUTA!" Neiti Kainulainen heilutti kyllä. Oikeaa. Voi tuuba. Ensin olin kerta toisensa jälkeen myöhässä, minkä lisäksi Noki hyppelehti villivarsana väärää hyppyä. Sitten olin kai jo ihan hyvissä ajoin. Noki oli siitä huolimatta edelleen villivarsa. Vasen käsi heilui kuin epilepsiakohtauksessa ja silti villivarsa hypähteli väärää hyppyä. :D Halvattu. Eipä olla Nokin kanssa kai juuri koskaan tehty noin pitkiä siirtymisiä esteeltä toiselle niin, että Nokin pitäisi juosta 7 metriä minua kohti ilman ainoaakaan estettä matkan varrella. Lopulta saatiin Nokin kanssa sovittua sävelistä ja oltiin yhtä mieltä siitä, että putkesta tullaan siihen villisti vispaavaan vasempaan.

Sain Sannalta ja katsojilta (suuret kriitikkoni neidit Maija, Annina ja rouva Katja) palautetta siitä, että selostin omaa suoritustani. :D Voi pyhä lehmä. Ei siinä siis NIIN kiire ollutkaan juoksennella vispaamaan vasenta tai kääntämään kabaita, koska ehti samalla kertoa katsomolle, että "no oohhhhoh!" tai "hhupsis, olen myöhässä" tai "voi perhanaaaaarghh.." :D Jätin sen selostamisen sitten kai aika suurelta osin siihen, kun siitä niin kovin hihitellen huomautettiin!! ;D

Lopulta yhdistettiin toinen ja ensimmäinen rata kokonaiseksi ja tehtiin päivän viimeiset suoritukset. Sanna oli kieltänyt käyttämästä "TÄSSÄ!" -käskyä muualla kuin tarkasti harkituissa kohdissa. Radan edetessä korvissa soi kerta toisensa jälkeen "NOKI TÄS" ja jälleen "TÄSSSS!" ja "NOKI TÄÄÄNNNE!" "TÄSSSÄÄÄÄÄÄ!" Suusta vaan sinkosi niitä tässiä, vaikka ei pitänyt. Mutta kuten Sanna sitten sanoi, niin nolla mikä nolla. Ei niistä tässistä jaeta miinuksia - vaikka kyllä niistä pitäisi päästä eroon.

Päivä päättyi siis loistavasti nollarataan ja oma fiilis hipoi taivaita. :) Vielä kohti Lahtea ajellessa kävin läpi kerta toisensa jälkeen päivän kulkua ja löysin monta juttua, joita pääsen soveltamaan oman torstairyhmäni kanssa! :)

Päivän viimeinen rata ja käytettyjen ohjauskuvioiden nimet (En mene vannomaan, että ohjauskuviot tulisivat oikein tehdyiksi videolla.)


Tykkäsin erityisen paljon Sannan koulutuksessa siitä, että käytiin ohjauskuvioiden nimet läpi vasta ihan viimeisenä juuri ennen kotiin lähtöä. En siinä rataa harjoitellessa edes tajunnut, miten montaa itselleni täysin nimeltä vierasta ohjauskuvioita tuli käytettyä. Ihan turhaa olisi ollut sotkea ohjauskuvioiden nimiä radan opiskeluun. Osaan pyörähtää itseni ympäri ja sitten juosta minkä jaloistani pääsen. Tai osaan ottaa askelen eteen, heittää Nokin hypylle ja tehdä sitten persjätön. No problem. Mutta en osaa tehdä kabaikäännöstä tai sylivekkiä.. Paitsi että näköjään osaan. :) (:

Kyseinen koulutustapa herätti paljon pohdintaa ihan oman työnkin osalta. Pakkoko sitä on aina paljastaa, että tässä nyt opiskellaan jotain uutta? Ikään kuin narrataan opiskelijat tekemään itselle uusia juttuja, koska hämätään luulemaan, että "kyllähän sä tämän jo osaat". Otan tämän jutun ehdottomasti omaan käyttööni ja sovellan sitä hyväksi katsomassani kohdassa! :)

Kaiken kaikkiaan sunnuntaista jäi ihan hemmetin hyvä fiilis. Jos aina olisi kevät, kesä tai syksy, niin voisin treenata vaikka miten paljon. En jättäisi päivätyötäni, sillä tykkään siitäkin. Mutta voisin sitten aina työpäivän jälkeen mennä vääntämään aksaa poikien kanssa.

Huhtikuu ja sulat maat, tule jo.
Kevät, sinua odotellaan kovasti.

läkähtyäkö vaiko eikö läkähtyäkö

Espanjanvesikoiraharrastajat ry:n järjestämässä Sanna Lehtosen koulutusviikonlopussa kävi ilmi, että Nokille tulee ihan karmea hiki, kun treenataan lämmitetyssä hallissa ja turkki on 5 kuukautta vanha. Niinpä kone sanoi eilen surrur ja tänään treeniviikonloppua pääsee jatkamaan naku urheilijanuorukainen. :)



perjantai 17. helmikuuta 2012

tekniikkaa haltuun

Noki melkein poikkeuksetta osaa. Minä en. Niinpä minun pitää treenata. Yritin tänään saada haltuun saksalaista ja viskikäännöstä.

Viskikäännös on sekä minulle että Nokille uusi juttu. Tätä päästiin kokeilemaan ekaa kertaa Annen treeneissä viikko sitten. Otettiin tänään vähän haltuun uutta ohjauskuviota, mutta tuossa treenissä liikkeeseen ei tullut niin paljon vauhtia, että tilanne olisi esim. kisaradan näkökulmasta kovin realistinen.


Saksalaisessa en oikein itse osaa vielä hallita sitä, miten nopeasti pitäisi lähteä "alta pois". Eli pitäisi löytää tasapaino sen suhteen, etten jää Nokin tielle hypyn alastulopaikalle, mutta toisaalta en voi karata liian aikaisin, ettei Noki jätä hyppyä hyppäämättä. Ensimmäisillä kerroilla olin liian kauan Nokin edessä.


Lopuksi otettiin muutama toisto itsenäisiä keppejä erilaisista lähetyspaikoista ja erilaisilla häiriöjutuilla.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

hyvää tuulta!

Neljä opittua asiaa:

1. Lähtö kannattaa suorittaa lähes 90 asteen kulmasta, jos haluaa saada koiran irtoamaan itsestään aivan halvatun kauas sivusuunnassa. (kts. ratapiirrustuksen lähtö)
2. Käsky pitää huutaa ihan hiton ajoissa - eikä sen jälkeen jäädä ihailemaan sitä käskyä noudattavaa koiraa, vaan JALAT LIIKKUU JALAT LIIKKUU!
3. Putkea suorittava koira kuulee käskyn seuraavaa estettä varten. JOTEN HUUDA SE KÄSKY, PERHANA! (kts. ratapiirroksen putki-pussi -yhdistelmä)
4. Pussista tuleva koira on pakko ottaa hyvin haltuun, jos haluaa saada koiran haltuun, ettei se mene ns. herran haltuun.

Aivan sairaan hauskat treenit tänään! :) Otin ensin radan Nokin kanssa, koska ajattelin, että Kolan jäljiltä olen pelkkä värisevä hermoraunio.. ;) Rata sisälsi nimittäin erittäin paljon sivuttaista irtoamista, ja se ei ole Kolan vahvimpia puolia. Tai näin ainakin oletin.

Lähdöstä välittömästi koira piti saada irtoamaan niin paljon sivusuunnassa, että ohjaaja pääsi juoksemaan puomin eri puolta kuin koira. Sivuttainen irtoaminen saatiin Kolankin kanssa aikaan ilman pienintäkään ongelmaa, kun lähetin sen ensimmäiselle hypylle kuvan osoittamsta kohdasta. Enpä olisi ikimaailmassa keksinyt moista, ellei Anne olisi tuohon lähtöpaikkaan opastanut koiraa viemään. Jouduin jopa odottelemaan Kolaa nelosen ohjaukseen! ODOTTELEMAAN! Kolalle meinasi tulla hätä, kun yhtäkkiä kakkoshypyn jälkeen olinkin jo melkein nelosella odottelemassa ja Kola päätti pitää näköyhteyden ja tulla puomin ali niin lujaa kuin jaloista pääsee. Jouduin siis himmaamaan vauhtia niin, että pystyin tekemään rintaman käännöllä Kolalle selväksi, että sen pitää mennä kolmosputkeen.

Ehdin myös erittäin mainiosti tekemään kummankin pojan kanssa 7-8 -kohtaan persjätön ja Kolakin tuli radan kaikkiin persjättöihin aivan käsittämättömän mainiosti. Noki (tietenkin;) myös. Alan vähitellen olla ihan rakastunut persjättöihin! :O

















Puomin jälkeen Nokin kanssa hinkattiin kepeille heittoa ja keppien TODELLA itsenäistä suorittamista. Se sujuikin paremmin kuin uskalsin toivoa, kunhan vaan ensin oltiin tehty yhden kerran niin, että vietiin palkkapallo keppien päähän odottamaan ja sen jälkeen toinen suoritus niin, että Anne palkkasi Nokin keppien jälkeen. Näiden treenien jälkeen pystyin juoksemaan puomin "väärää" puolta eikä Noki kiinnittänyt minun liikkeeseeni pienintäkään huomiota. Kolan kanssa en edes yrittänyt moista, sillä Kola tarvitsee minut parin metrin säteelle itsestään kepeillä. Hyvin Kolankin kanssa ehti, kun heitti keppien jälkeen mahdollisimman kaukaa putkeen ja pinkoi minkä jaloista pääsi kohti A:ta käsi korkealla ja raivokkaasti käskyä karjuen. Sain kehuja A:lle viennistä Annelta, joten nähtävästi tällä kertaa jalat veivät lujempaa kuin arvelin. :D

A:n jälkeen hypyt ja putki sujuivat mallikelpoisesti kummaltakin pojalta. Putkesta omatoimisesti pussiin irtoaminen ei puolestaan sujunut kummaltakaan - paitsi siinä vaiheessa, kun Anne siirsi pussin suun kiinni putken takakaarteeseen niin, ettei "umpikujasta" päässyt pois kuin pussin kautta. :D Minulla ei ollut toivoakaan ehtiä pussille viemään poikia takaakiertoon. Treenattiin siis takaakiertoon pussista viemistä ihan erillisenä juttuna ja siinä saikin olla tarkkana, että koira ei karannut lapasesta paikkaan X, vaan tuli ihan aikuisten oikeasti siihen ohjaavaan käteen ja lähti takaakiertoon. Tarkkuutta pussin kanssa, siis!
















Aivan sairaan hauskat treenit, kuten sanottua. Ihan hirmuisesti haastetta ja ihan hirmuisesti juttuja, joita ei tule tavallisesti treenattua. Sain Nokista kehuja, että siitä tosiaan näkee, että keppien kanssa on tehty töitä. Etupalkka toimi piiiiiiiiitkästä keppitreenitauosta huolimatta törkeän hyvin, eikä Noki edes harkinnut, että jättäisi kepit tekemättä, vaikka etupalkkaa ei ollut kukaan vahtimassa. Se tikutti kuin ompelukone kepit kovalla vauhdilla ja olisin voinut tehdä vaikka niitä Annen mainostamia kärrynpyöriä. "Ootko siis oikeesti kokeillu kärrynpyöriä?" Anne kysyi, kun kehuin, että häiriötekijöitä on tullut harjoiteltua. Ei sentään. Ei taida vanhan selkä kestää sellaista puuhaa enää. ;)

lauantai 11. helmikuuta 2012

kola kierroksilla

Eihän tämä kisatilanteessa matalammassa vireessä tekeminen tietenkään saanut aikaan mitään siirtovaikutusta treenitilanteeseen. Annen treeneissä keskiviikkona lauteille asteli jälleen moottori punaisena hyrräävä Komppu Perronen. (Ja lähes yhtä pahasti ylikuumentunut Tiitiäinen.) Yli kahden viikon lähes täydellinen treenitauko (kisoja lukuunottamatta) ja muutenkin pakkasen takia vähillä liikkumisilla vietetyt lähipäivät näkyivät ja kuuluivat.

Lisäksi Anne oli valinnut treeniradaksi kolmosluokan kisaradan, joten Kolalla oli todellakin haasteen paikka edessään. Ja minulla myös. Nokin sain kyllä vietyä kai nollalla radasta läpi - joskin tosi rumalla nollalla - mutta Kolan kanssa homma kaatui ensinnäkin siihen, että A:n alla oli putki, jonka molemmat päät olivat A:n ylösmenon vieressä tarjolla. Ja toisekseen Kola olisi pitänyt saada taipumaan viskikäännökseen, ja sehän nyt ei kuulu tässä vaiheessa Kolan repertuaareihin ollenkaan. Niinpä Kola ei voinut käsittää, mitä yritin huitoa ja miksi juoksentelin sen selän takana ihan-mihin-sattuu -paikkoihin.

Eikä Kola voinut tajuta sitäkään, että Anne pistää lypsykumin (joka sitten saatiin Annelta ihan ikiomaksi ja johon Kola rakastui lähes hysteerisesti) A:n huipulle, mutta sitä ei saakaan sitten heti singota hakemaan. Että muka pitäisi ensin malttaa tehdä putki ja hyppy ja vasta sitten juosta A:lle. Tarkoitus oli saada Kola siis valitsemaan putken sijasta A, mutta koko homma meni kyllä ihan reisille. :D Enkä sitä oikean valinnan tekemistä aio jatkossa todellakaan tällä systeemillä (houkuttelemalla) opettaa. Mutta olihan se kaiken kaikkiaan hihityttävää, kun Kolaa ei ensin saa A:lle edes pakottamalla ja lypsykumin voimasta johtuen sitä ei sitten saanut enää A:lta alas. Kirjaimellisesti. (Onneksi videon kohdassa 3:02 selviää, kuka pilasi koiran.. :D )

Treeneissä tuli kyllä taas niin vahvasti se tunne, etten osaa vielä oikeastaan yhtään tehdä yhteistyötä Kolan kanssa. Noki on kuin Sitikkani, helppo ajaa ja ohjata, kiva ja tuttu. Kola on kuin englantilainen, ratti väärällä puolen ohjaamoa sijaitseva kiihdytysauto, jolla pitäisi ajaa vasemmanpuoleisessa liikenteessä liikenneympyrään ja sieltä ulos. Kolan treenivuoron jälkeen oli ihan sellainen fyysinen helpotuksen tunne, kun tuli Nokin vuoro. Ei tarvinnut enää pinnistellä oman osaamisen äärirajojen tuolla puolen.

Saanko esitellä: sähläystä kerrakseen -treenit

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

aurinko 8)

Ei sitä voi kukaan enää kieltää. Kevät tulee, vaikka mitä tekisitte! Hähää!

Tossut tarvitsee silti, sillä pikkuherra Hipsuvarvas on varsinkin oikea herkkäkoipi. Kola taas kyllä kulkisi ilman tossujakin ehkä, mutta se on sellainen hienohelma, että sen elämä menee hetkessä ihan piloille, jos varpaisiin tai sääriin tai häntään tai kuonoon tarttuu ällöttäviä lumipalleroita. Ei voi kävellä, jos pallerot riivaa mielenterveyttä.

Muutama poiminto keväänenteilylenkiltä löytyy täältä.





lauantai 4. helmikuuta 2012

Kolan ekat viralliset!

Olin erittäin kaksijakoisissa fiiliksissä, kun aamulla pakkasin kisakamoja ja Kolaa valmiiksi.

Toisaalta tuntui ihan tosi rennolta, koska tavoitteet oli asetettu Kolan suhteen ihan eri tavoin kuin Nokin kanssa. Kolan ja minun tavoitteena oli saada onnistunut lähtötilanne ilman radalle karkaamista ja onnistuneet kontaktit.

Mutta sitten toisaalta ei todellakaan tuntunut rennolta vaan lähinnä pakokauhuiselta. Mitä hittoa mä olen mennyt tekemään? Vien Kolan ja itseni ihan liian haastavaan tilanteeseen!

Mentiin Ojankoon jo tosi hyvissä ajoin nuuskimaan Kolan kanssa kisafiilistä. Ajattelin, että ehdin hypyttää Kolan henkihieveriin lämppähypyillä. ;) Sitä ennen kuitenkin saatiin Saviojan Annelta kuittaus uunituoreeseen kisakirjaan siitä, että Kola on kuin onkin maksi. ;) (Ei edes mitattu, koska pyysin ettei Kolaa suotta huidota mittatikulla.) Siinä sitten moikkailtiin tuttuja ja Kola näytti yllättävän jotenkin.. yllättävän hallitulta.

Menin lämppäesteille ja hämmästys oli melkoinen, kun yhtäkkiä tajusin, että Kolaa jännittää tosi paljon. Kola nuuski maata eikä pystynyt istumaan tai kuuntelemaan käskyjä. Sen korvat olivat luimussa ja häntä matalana. Pieni jännäpissiolohan siinä tuli itselle, kun oltiin palattu siihen, mistä vuosien työn kautta on päästy eroon. Sain lopulta Kolan istumaan ja siinä samassa Kola tunnisti tilanteen ja ryhdistäytyi. Se tuijotti hyppyä ja lähti käskystäni tekemään lämmittelyesteitä ihan tavalliseen tapaan. :)

Odottelua oli ihan tosi paljon ennen ensimmäistä rataa ja päätin, etten lähde mitenkään kehumaan tai huomioimaan Kolaa tai edes yritä saada sitä väkisin irti jännitystilasta. Juttelin tuttujen kanssa ja Kola änkesi jännittyneenä kaikkien tuttujen rapsuteltavaksi. ;)

Lopulta oma vuoro lähestyi ja menin Kolan kanssa lähtöalueen liepeille notkumaan. Päätin temputtaa Kolaa muutamilla pölyisillä nameilla, joita taskun pohjalta löysin. Se toimi paremmin kuin olisin voinut arvata. Kola teki nenä-temppua ja läts-temppua, istui ja meni maahan. Ja sen silmistä katosi ylitse vuotava jännitys. Se terästäytyi ja katsoi minua käskyä odottaen. Viimeisenä temppuna ennen omaa vuoroa käskin Kolan sivulle, otin hihnan pois ja marssittiin lähtöpaikalle. Kola oli ryhdistäytymisestään huolimatta tosi hitaalla ja vaisuna ja minua jännitti, että jääkö se siihen istumaan, kun kävelen ekan hypyn taakse lähtölupaa antamaan, vai lähteekö stressaantuneena nuuskimaan tai karkaa radalle. Pysyi se. :) Ja loput näettekin sitten videolta.



Kola oli paremmin hallinnassa kuin treeneissä koskaan. :) (: Selvästi jännitys laski sen kierroksia monta astetta alaspäin ja se pystyi kuuntelemaan sen ansiosta ohjaustani paljon tarkemmin kuin milloinkaan. Otettiin kuitenkin ekalta radalta hylly, koska en oikein keksinyt hyvää ohjauskuviota kepeille vientiin ja Kola lipsahti väärälle hypylle.

Toiselta radalta saatiin 10,73 virhepistettä riman putoamisesta, kiellosta ja yliajasta. Yliaikaan syynä oli kontakteilla istuttaminen, mutta se oli ihan harkittua ja noudatteli juuri sitä, mikä minun ja Kolan tavoitteena radoilta oli. Kontaktien suorittaminen oli toinen päätavoite, joten aikavirheellä ei ollut mitään merkitystä. :) Toisellakin radalla Kolan jännitys näyttäytyi parempana ohjattavuutena. Veikkaan, että tämä piirre on himmenevää sorttia eli ohjattavuus laskee, kun Kola tottuu kisafiilikseen ja -tilanteeseen. Mutta ei se mitään. :)

Toisella radalla oli muuten pöytä! Pöytä?! Hitto. Olin ihan varma, että Kola sinkoaa putkesta pöytää hipaisten kohti ääretöntä ja sen yli. Niinpä päädyin Anninan kanssa neuvoteltuani siihen, että menin U-putken sisäänmenopäähän ottamaan Kolaa putkesta vastaan, suhisin, kumarruin Kolaa kohti ja painoin käsiä nyrkissä alas lähellä itseäni. Käytin siis koko jarrutusreperutaarin, että saisin Kolan käytännössä pysähtymään putken jälkeen. Se toimikin! :D Sen jälkeen aika hallitsemattomasti marssittiin pöytää kohti ja suoritettiin se ihan ilman virhepisteitä! :D :D

Kisaura ei pääty todellakaan näihin kisoihin vaan tästä on erittäin hyvä jatkaa. Ja väittäisin, ettei nollien tavoitteleminen ole Kolankaan kanssa näköjään mitenkään epärealistista!

---------

Kisat osoittivat, että Kolan kanssa tärkein treeniä vaativa juttu on keppien itsenäinen suorittaminen. On jotenkin sydäntä sulattavan yllättävää, että Kolan kanssa treenitavoite on jotain näinkin arkipäiväistä ja yksinkertaista. Kolan kanssa asiat harvoin ovat yksinkertaisia tai arkipäiväisiä, joten ilolla otan vastaan tämän haasteen ja keppitreeni tulee olemaan tämän kevään juttu. :)
----------
Nokille agiradoilta kaksi hyllyä. Ensimmäinen oli ihan karmeeta sekoilua ja toisessa rytisivät muurin palat ja rima ja lisäksi keppien jälkeen tein radan jatkon hetkellisesti unohtaneena persjätön, jota ei todellakaan pitänyt tehdä. Noki lipsahtaa putken väärään päähän ja sekin rata oli siinä. Muuten toinen rata oli oikein sujuvan tuntuinen suoritus. :)

Toinen rata

-------------
Loppuun päivän piristyksenä Annan sponsorihenkinen seuran sivuille otettu seurakuva. (Tai seuranhakukuva? Hm.)

perjantai 3. helmikuuta 2012

kola on sekaisin

Kolalla vinksahti päässä hetkellisesti. Se yritti kovasti muistella menneitä Nokin kanssa.



..mutta eihän siitä sitten lopulta mitään tullut..