keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Noki 4v.

Noki juhlistaa neljättä synttäripäiväänsä treenaamalla Lehtosen Sannan johdolla. :)

Valaistunut ja aikuistunut Noki on alkanut pilkuttua oikein urakalla. Valkoinen rintakehä ei todellakaan ole enää valkoinen ja valkoiset sukatkin ovat likaisen harmaat. Mitä sille oikein on tapahtumassa?!


perjantai 26. heinäkuuta 2013

pikkuäiskä-tiitiäinen

torstai 25. heinäkuuta 2013

it's a f****ng miracle

Kola pääsi tänään vuorollaan treenaamaan. Maija toimi puomin päässä apupalkkaajana ja minä puolestani ohjasin Kolaa vaihdellen putkeen ja puomille. U-putken suut olivat tiiviisti puomin molemmilla puolilla tarjolla.

Ja hittovie.

Kola teki vain YHDEN virheen erottelussa ja silloinkin niin päin, että käskin ja ohjasin putkeen, mutta kola meni puomille. Puo-mil-le! :O Virheitä tuli sitten kyllä siinä, että Kola otti puomista samat vauhdin hurmat irti kuin putkesta, eikä malttanut läheskään joka kerta pysähtyä puomin loppuun odottamaan vapautuskäskyä.. ;) Edelleen Kola näyttää puomia lähestyessään siltä, että se menee putkeen mutta koukkaakin sitten puomille. Wau. Ylipäätään se jo on saavutus, että sain Kolan "näkemään" U-putken välissä olevan puomin. Mutta että tänään sain sen tekemään oikean valinnan yhtä kertaa lukuunottamatta kaikilla suorituksilla, niin se on totta totisesti ihme.

Ja tämän sain aikaan "OHO :(" -tokaisuilla ja muuttumalla passiiviseksi jokaisesta väärästä ratkaisusta.

Pika pääsi katsomon puolelta tekemään pussin muutaman kerran. Ei olla pussia juurikaan vielä ehditty treenata - ja viimeksi se oli Pikan mielestä vielä ihan outo juttu. Eipä ollut enää. :) Pussin suuta ei tarvitse raottaa, sillä herra Pikkuherra survoutuu pussin läpi varsin mallikelpoisesti ilman apuja. Taisi vähän turhauttaa pikkumiestä, kun koko muu lauma (Kola, Mökö ja Gimma) olivat päässeet urheilemaan kentälle ja vasta sitten tuli pikkumiehen vuoro. Ei siinä voi alkaa mamoilla pussin suorittamisen kanssa, kun on se vaara, että joutuu pois kentältä.. ;)

Noki ja Pika, Hertan kanta-asiakkaat

Tänään piipahdettiin nopea visiitti Hertassa päivittämässä Nokin rokotukset ajan tasalle.

Nappasin mukaan myös herra Pikkuherran, koska kotipuntarin patterit ovat hiljentyneet, eikä puntari siten suostu enää paljastamaan salojaan. Samalla oli tarkoituksena selvittää myös se, onko Nokin lihotuskuuri tuottanut oikeasti tulosta.

Herttaan astellessa Nokista huomasi, että se on käynyt siellä tarpeeksi monta kertaa "ikävissä" merkeissä: läähätys ja takajalkojen tärinä eivät jättäneet arvailuille sijaa. Ja Pikastakin huomasi, että se on käynyt Hertassa tarpeeksi monta kertaa. ..nimittäin leikkimässä Tigi-siskon kanssa. Pika rämpi sisään nelitassuveto päällä, piippasi ja vispasi villisti häntäänsä, sekä pyrki päättäväisesti kohti takahuoneita. :D Ikävä kyllä jouduin tuottamaan Pikalle pettymyksen, sillä tällä kertaa Tigi ei ollut viihdyttämässä veljeään.

Punnituskeikan lopputulema:
Noki on lihonut vähän yli kilon ja painaa nyt 16,8kg - eli saa kerryttää pläskejä vielä jonkin verran.
Pika paikaa 12,8kg ja näyttää kenialaiselta pitkänmatkanjuoksijalta. ;)

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Kivikossa

Pika ja Noki pääsivät treenailemaan Anninan ja Kiiton seurassa. Nokin päivän teema olivat takanaleikkaukset kepeille - ja ne alkoivatkin sujua jo ihan tosi hienosti. Pitää vain malttaa odottaa, että Noki saa keppirytmistä kiinni ja lähteä leikkaamaan vasta sitten.

Pikan kanssa treenattiin peruskääntymistä. Se onkin juttu, joka on Nokin kanssa jäänyt aikanaan treenaamatta. Hups.. No, Pika on siinä jotenkin ihan ilmiömäisen hyvä. Se kokoaa askelensa hirmuisen hienosti ja kääntyy siivekettä nuollen ja kiihdyttää jälleen hyvään vauhtiin heti kääntymisen jälkeen. (Oikeasti Pika lienee ihan tavallinen koira peruskäännöksien suhteen, mutta oma kokemukseni Nokin kanssa on niin vahva kontrasti Pikan osaamiseen, etten voi kuin hämmästellä sen kääntymistä.;)

Tehtiin myös muutaman minuutin kontaktikimara, jonka aikana tuli edelleen todetuksi, että ohitse reippaalla vauhdilla liikkuminen ei vielä suju. Pika reagoi liikkeeseeni ihan jo silloinkin, kun kuulee takaansa juoksuaskeleita. Harjoittelua, harjoittelua.. :) Oppimista on kuitenkin tapahtunut, sillä yksin kontaktin suorittaessaan Pika pystyi joka kerralla pysähtymään oikeaan kohtaan, vaikka vauti on kasvanut ensimmäisistä treenikerroista.


maanantai 22. heinäkuuta 2013

treenaamassa

Viikonloppu meni maajoukkuekarsintojen parissa. Lauantaina ja sunnuntaina tuli istuttua kentän laidalla yhteensä reilut 15 tuntia, joten kotiin tullessa väsytti.

Pika viihtyi Sannan ja Raimon laumassa, Noki Miikan ja Main hoivissa ja Kola mökillä.

Ja koska viikonloppuna joutui tyytymään pelkkään katseluun, piti tänään tietenkin päästä tekemään vähän omienkin koirien kanssa. Nokin kanssa tehtiin mj-karsintojen finaaliradan keppi- ja kontaktiosuutta, koska halusin päästä näkemään, miten Noki kestää kepeille takanaleikkauksen ja kontakteilla sivuttaista irtoamista. Takanaleikkaus toimi ihan suht hyvin, kun maltoin odottaa, että Noki lähti tekemään keppejä. Vauhti kylläkin putosi, kun jäin selän taakse. Kontaktit sitä vastoin sujuivat odotusten mukaan ja ongelmitta - Noki karkasi kontaktilta vain kerran ja silloinkin kyllä meni A:n ihan loppuun asti, ei vaan malttanut odottaa vapautuskäskyä. (Videolla myös näyttää kuin Noki karkaisi puomilta, mutta itse asiassa tuulenpuuska tuuppaa sen sivusuunnassa alas koko puomin alastulolta, tai sitten se kompastuu muuten vaan ennen kuin edes ehtii 2o2o-paikalle.)

Pika teki jälleen puomitreeniä ja se sujui hienosti. Ylösmenot ovat edelleen vähän vieras juttu, kun alastuloa on tehty niin paljon, mutta en jaksa uskoa, että asia olisi pidemmän päälle mikään ongelma. Tällä kertaa jopa sain tallennettua pari suoritusta videolle. :)


torstai 18. heinäkuuta 2013

kontakteja ja pika-juoksija -treenejä

Ei paljon vesisateet haitanneet, kun Pika pääsi aksakentälle ahertamaan. Tehtiin jälleen juoksutreeniä takanaleikkaustreeniin yhdistettynä. Tänään takanaleikkaukset eivät to-del-la-kaan häirinneet putkeen syöksymistä. Lisäksi kävi ilmi, että Pika ymmärtää erinomaisen hyvin, mitä tarkoittaa kun palkka jätetään "maaliin" palkkaajalle. Se tarkoittaa sitä, että pitää tehdä aksaa ja varsinkin juosta täysillä.. ..tai jotain.. :D Pika kävi muun muassa heittämässä ylävitoset A-esteelle, jos vaikka siitä olisi saanut palkkalelun.

Sen lisäksi tehtiin kokonaista "puomia"! Jipii! Eli puomin ylös- ja alasmenot oli jälleen nostettu nojaamaan pöytään. Pika ei juossut läpi kertaakaan, vaikkei Maija edes palkannut 2o2o-paikasta vaan oli heti ekasta suorituksesta alkaen etupalkkaamassa metrien päässä. Harmillisesti sade määritteli sen, että kamera joutui taskuun suojaan, eikä ensimmäinen hieno puomisuoritus päätynyt videolle.

Tässä kuitenkin tämän päivän vauhti-ilottelua teille tarjoaa Pika-pellehermanni:



Iltasella Pika otti kaiken irti ainoana koirana olemisesta:

"tää puris sitä ja sit se puris tätä takas"

Kola lähti mökille viikonlopuksi, joten tämän päivän mustavalkoiset saavat viettää kahdestaan. Ja voi sitä vapautumisen määrää, kun laki ja järjestys on poistunut talosta. (Illalla Noki menee Miikalle viikonloppukylään ja huomenna Pika pääsee ensimmäistä kertaa yksin reissuun - ja joutuu heti Sannan lauman pahnanpohjimmaiseksi yökyläilemään. Ei tiedä ressukka, mihin on joutumassa.. ;)

Mustavalkoisten leikeistä päätellen Pikan pentupassi on edelleen jossain määrin kai voimassa - tai sitten Noki vaan on toivottoman kiltti. Leikit nimittäin etenevät vieläkin samaa rataa kuin ne etenivät Pikan ollessa ihan pikkupentu. Noki kupsahtaa nurin ja kyljellään maaten heiluttelee hammashymyistä kitaansa. Ja samaan aikaan Pika leikkiraatelee Nokin kaulasuonia ärinän säestämänä. Pika ei koskaan käy selälleen, koska näissä leikeissä se on suuri ja mahtava tappaja.


tiistai 16. heinäkuuta 2013

pikan kontaktit

Kahtena kertana tällä viikolla ollaan nyt Pikan kanssa tehty apupalkkaajan avulla "kokonaista" puomia. Eli maksipöydän päälle on nostettu ylösmeno ja alastulo.

Ensimmäisellä kerralla Pika ei meinannut millään saada ajatuksesta kiinni. Vauhtia oli liikaa siihen nähden, että malttaisi, ehtisi tai pystyisi pysähtymään alastulolle oikeaan paikkaan. Niinpä sitten helpotettiin ja tehtiin aika pitkälti pelkkää alastuloa.

Tänään tehtiin aluksi muutama kerta niin, että Maija oli alastulolla apupalkkaamassa, että saadaan palkattua oikeasta suorituksesta heti kärkeen. Etupalkalla toteutettuna hommassa oli kuitenkin edelleen vähän liikaa, mutta kun pidettiin tauko ja tehtiin uudestaan, alkoi homma toimia ihan mainiosti. Ei kuitenkaan otettu vielä ihan koko "puomia", mutta pidensin lähtöpaikan sijaintia jo ylösmenon puolelle. Torstaina voitaisiin kokeilla sitä, että ensimmäisillä suorituksilla 2o2o-paikalla on apupalkkaaja ja toinen kontaktin edessä, että saadaan heti oikea suoritus ja päästään sitten nopeasti luopumaan 2o2o-paikan palkkaajasta.

Lisäksi pitää ryhtyä nostamaan vaatimustasoa sen suhteen, että Pika kestää ohijuoksun pysähdyttyään kontaktille.

Jossain vaiheessa - ehkä ensi viikolla - täytynee testata myös vauva-A:ta. :)


Ja viimeiseksi vielä yksi linkittämättä jäänyt Mikkelin rata. Tuloksena vitonen, kun tein persjätön ihan liian myöhään - ja oikeasti aikomus ei edes ollut tehdä persjättöä vaan ruma takanaleikkaus. Mutta sitten jalat vei nopeammin kuin ajatus kulki ja päädyin puolivillaiseen persjättöön. Lisäksi juuri ennen rengasta törmäsin putken suuhun, jolloin melkein menin turvalleni, mutta ehdin löytää tasapainon. Horjahtelu johti kuitenkin siihen, että renkaalla jouduin kiihdyttämään omaa rytmiäni, että ehtisin ylipäätään ohjaamaan Nokia eteenpäin, jolloin rytmini puski Nokin hyppäämään aivan hurjan pitkän loikan renkaan jälkeen olleella hypyllä. Lisäksi keppien jälkeen kahden pakkovalssin viidakossa olin myöhässä, jolloin Noki kääntyi tuijottamaan minua PAHALLA silmällä, että "voisitko vaikka ESIMERKIKSI kertoa mihin rata jatkuu?!!" Sen ansiosta toisen pakkovalssin hyppy olikin vähän tasajalkapomppu. :D

putkihulluuden hyödyt ja haitat

Kola on aivan totaalisen putkihullu. Sen irtoavuus ratatreenissä perustuu nimenomaan putkiin. Pystyn lähettämään sen vaikka miten pitkältä eteenpäin, jos näkyvissä on putki ja silloin Kola ei taakseen katsele eikä jää odottelemaan. Silloin sen kiihtyvyydestä ja vauhdista saa kaiken mahdollisen irti. En osaa sanoa, miten tämä putkihulluus on aikoinaan rakennettu tai mihin se perustuu. Todennäköisesti osa syystä on siinä, että putkessa saa juosta täysillä - ja sehän näyttäisi olevan Kolalle agilityn ydin. Putken aikana sitä ei joudu jarruttamaan juuri koskaan, joten putki jo itsessään on Kolalle äärimmäisen palkkaava este.

Pika ei (vielä) ole putkihullu. Se kyllä lähtee putkeen kulmasta kuin kulmasta. Mutta radan osana se ei vielä lähde putkeen, jos minun liikkeeni kääntyy pois putkelta - eli jos lähden ennakoimaan putken jälkeen olevan esteen/esteiden ohjaamista. Niinpä joudun pitämään liikkeen putken suuntaisena huomattavasti pidempään kuin Kolan kanssa.

Eilen treenattiin Miian kanssa etenevää rataa, jossa ajatuksena oli edelleen se, että Pika saisi kokemusta siitä, että se pystyy lukemaan rataa edessään, koska rata etenee aina jotakuinkin siihen suuntaan, mihin kuono näyttää. Itseluottamuksen ja irtoamisen kasvattamista, siis. :) Putkeen irtoaminen sujuikin tänään jo paljon paremmin kuin viikko sitten vastaavalla idealla toteutetussa treenissä. Osittain kyse on myös oman liikkeeni rytmittämisestä ja ajoittamisesta. Pitäisi kyetä ajoittamaan oma juokseminen niin, että olen mahdollisimman "takana", mutta juoksen silti täysillä ohjaamaan edessä olevaan putkeen. Eli etten turhaan juoksisi liian edellä ja sitten väkisin valuisi ohjaamaan ihan putken suulle asti. Mutta en vielä oikein tunne Pikan juoksunopeutta ja irtoavuutta.. :)

Videolta huomaa, miten Pikan kanssa saattelen putken suulle asti ja etenkin putkella tapahtuvassa takanaleikkauksessa varmistelen ihan viimeiseen asti, että Pika menee putkeen. Niinpä loppusuoralla olen myöhässä. Pika on kuitenkin opetettu alusta asti juoksemaan suoraan eteenpäin, jos muutakaan ohjetta ei ole annettu, joten sydän onnesta sykkyrällä huomasin siinä treenatessa, että Pika pinkoo loppusuoran täysillä, vaikka häviän sille loppusuoran juoksukilpailun jo putken aikana. ;)

Kola pääsi tekemään saman ralliradan. Putkesta putkeen juoksemisen huumassa pääsin ottamaan kaikki ne metrit etumatkaa, mitä otettavissa oli. Niinpä Kola+minihypyt+etenevä suoraviivainen rata ei yhtäkkiä ollutkaan yhtä kuin loppusuoralla kauas taakse jäävä ohjaaja. Yllätin itsenikin juoksemalla maaliviivalle Kolan kanssa rinta rinnan. Kolan kanssa oman liikkeeni rytmittäminen on suhteellisen tuttua ja selkärangasta tulevaa, jolloin putken takanaleikkaukselta pääsen lähtemään suorinta reittiä kohti loppukiihdytystä. Olen Kolaa metrikaupalla edellä loppusuoran auetessa ja pääsen ohjaamaan viimeisenkin hypyn eikä kyse ole ainakaan siitä, että (miniesteitä suorittava) Kola olisi Pikaa hitaampi. 

Täytyy yrittää saada taottua Pikaankin putkihulluus sillä ainoalla eroavuudella Kolaan, että Pikalle opetetaan putkihulluuden lisäksi myös kontakti-putki -erottelu. Ainoana haittana putkihulluudesta nimittäin Kolalle aiheutuu se, että en saa sitä kontaktille.




Nokin kanssa aloitettiin projekti "keinun nopeutus". Oletin, että edessä on pitkä ja kivinen tie. Kuinka väärässä olinkaan. :D Toissapäivänä kisoissa Noki kulutti keinun suorittamiseen varmasti yli sekunnin kauemmin kuin eilen. Palkattiin herkuilla muutama kerta Noki keinun päähän juoksemista ja lopputulos oli keinu, joka ei sen nopeampi enää voisi olla. Wau.
Ekassa videossa nopeutettu keinu ja sen alla Mikkelin ratoja.




torstai 11. heinäkuuta 2013

naku-Pika

Tänään koitti vihdoin taas se päivä, että Pika pääsi turkistaan. Viimeksi minä ja Maija taisteltiin Pikan kanssa oikein urakalla, kun Pika protestoi rimpuilemalla, kirkumalla ja karjumalla. Oletus oli, että maailmansota 3 käydään tänäänkin. Hämmästys oli melkoinen, kun Pika antoikin trimmata itsensä lähes täysin protestoimatta. Etutassut olivat edelleen vähän YÖK, mutta muuten Pika seisoi omilla jaloillaan ja pysyi pitelemättä trimmerin alla. Minun tehtäväkseni ei tullutkaan painiotepuuha, vaan lähinnä varmistelin, ettei Pika epähuomiossa livahda pois Maijan käsittelystä.

Etutassujen YÖKötyksen korvasi Pikalle takuulla moninkertaisesti se, että erityisesti Gimma toimi ensiluokkaisena leikkitätinä. Mökökin olisi halunnut ehkä osallistua, mutku ei kolmestaa voi! Ja kaiken mahtavuuden lisäksi lopuksi pääsi järveen uimaan. Aivan parasta! :)

Pika on edelleen vaan niin kaunis!




keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Pika: kaveri.

Mörköiästä huolimatta Pika on oikea kaikkien kaveri. Se kerta kaikkiaan rakastaa erityisesti koirien seuraa. Kolaa pitää kunnioittaa, eikä sen kanssa voi riehata juurikaan. Kaikki muut koirat ovat potentiaalisia riehumiskavereita.

Parin päivän sisällä on taltioitunut videolle riehumista seuraavien koirien kanssa: Noki, Indi, Neva, Gimma. Ja sen lisäksi Pika tahtoisi oikein kovasti riehata myös Hipin, Neron, Mökön ja Nemin kanssa, mutta sopivaa saumaa ei ole tullut, joko siitä syystä että vastapuoli ei ole kovin innokas riehumaan herra Tykkään-susta-silleen-kaveripohjalta!:n kanssa tai sitten ei vain ole tullut sopivaa tilaisuutta riehua. Muita Pikan riehaamiskavereita ovat muun muassa Miian villakoirat, Kiito ja Arpa. Pikan kaveruus sisältää painimista, leikkiasentoja, lelujen repimistä ja maastojuoksukaahailuja pitkin korpea. Tyttöbakteereista Pika ei tajua edelleenkään mitään, vaan on toistaiseksi ollut tilanteissa vain Pika - ei poika saati Mies.

Tämän koirakaveriuden lisäksi Pika vispasi häntäänsä (se ei osaa heiluttaa häntää sivistyneesti oikealta vasemmalle, vaan propelli pyörii ihan hallitsemattomasti jokaiseen ilmansuuntaan ja muihinkin suuntiin.. ;) tänään Maijan Juhani-puoliskolle ja könysi tämän itselleen lähes täysin vieraan tyypin syliin möyryämään onnellisena.


(Videolla ei ole vahingoitettu eläimiä - eikä Neva-kassleria, vaikka kohtelu näyttääkin aika murealta. ;)

tiistai 9. heinäkuuta 2013

mörköilyä ja treenailua

Pika on mörköiän kourissa. Eilen Purinan piha oli Suuri ja Paha. Yhtenä päivänä pihassa rapissut kuollut puskan oksa oli TAPPAVAN hurja. Tänä aamuna mummo ja kävelykeppi olivat Big Evil One. Eräänä päivänä nuotion kivikehä oli too-oodella karmiva. Mitä lie koirangrillausbileitä siinä oli vietetty..

Onneksi elämä noin pääpiirteissään kulkee samaa vanhaa rataa kuitenkin. :)

Tänään aamulla käytiin Maiju&Indi&Hippi -lauman kanssa ulkoilemassa Jakomäessä. Lapsukaiset leikkivät keskenään, Hippi oli päävastuussa siitä, että ei vedetä ilottelua ihan överiksi ja Noki haahuili omiaan. Välillä sitten tytöt juoksivat keskenään täysillä ja pojat juoksivat keskenään täysillä. Kaikilla näytti olevan erittäin mukava retki. :)

Illalla kurvattiin Kivikkoon etsimään tauolla ollutta aksayhteistyötä Nokin kanssa ja Pikakin pääsi pinkomaan. :) Nokin putki-puomi -erottelu on vaan niiiiin hyvä. Se ei erehtynyt kertaakaan. Pikankin kanssa tehtiin erottelun alkeita, kun välillä käsin sitä menemään puomin alla olleeseen U-putkeen ja välillä tehtiin kontaktitreeniä. Hyvin sekin alkoi erottaa, kumpaa treeniä ollaan tekemässä. Pyrin pitämään sen logiikan Pikankin kanssa, että putkeen ohjataan ja kontaktille se menee ihan itse. Pika teki myös pitkää ja loivaa etenemiskaarta.

Hienot mustavalkoiset! :)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Iso-Antiaksella

Kolme vuotta sitten oltiin viimeksi Miikan kanssa reissussa Iso-Antiaksella. Siis Nuuksiossa. Silloin oli hauskaa ja niin oli tänäänkin. :) Koirat nauttivat aivan satasella, kun sää oli kuuma, mutta silti pystyi urheilemaan oikein sydämensä kyllyydestä uiden. Ja märkähepuloiden.

Pääsin itsekin heittämään talviturkin (!!!!) vihdoista viimein. Noki veti uimisestani ihan kauheat silmät-pullahtaa-kohta-päästä -hepulit ja ui ympärilläni kuin heikkopäinen paimen. :D En ymmärrä, miten se kykenee saamaan silmänsä sellaiseen asentoon, kun oikeasti lautasen kokoisilla muljottimilla ja hillittömällä ultraäänivolinalla yritti ohjailla minua kohti rantaa. Pika puolestaan muuten vaan oli innosta soikeana, kun pääsi uimaan minun kanssani. ..ja Kolaa ei oikeastaan paljon vähempää olisi voinut kiinnostaa, uinko minä vai en. Tärkeintä on, että saa etsiä ja haukata suuhunsa Iso-Antiaan jokaikisen kuplan, joka järven sisuksissa vaanii - ja niitähän totisesti riitti.

Talven pakkaspäivien varalle taltioin kerrankin pidemmän kaavan kautta reissun etenemisen videoksi. Ja huomasin videoita editoidessani, että lähes joka halvatun kerta kun olen pistänyt videoinnin päälle, olen itse tehostanut tilannetta hallitsemattomalla hekottelulla. No, kertoohan se ainakin sen totuuden, että oikeasti oli tosi kiva reissu ja että koirien (lue: tällä kertaa Pikan) hepulointi on aivan hulvattoman viihdyttävää katseltavaa. Ja onhan se pikkuveljen häröilykin aika koomista, kun yksi yrittää ärjymällä saada Pikan vetämään hepulia, ja onnistuu siinä enemmän kuin hyvin. Pika ja Miika olivat oikeat Älli ja Tälli, kun kumpikin innosti toista yhä älyttömämpiin suorituksiin. ;)

Tässä lyhytelokuva Iso-Antias vs. hekottaja

puolen vuoden kasvu

Puolessa vuodessa Pika on kasvanut korkeutta ja pituutta, mutta noin pääosin näyttäisi säilyttäneen samat mittasuhteet läpi pentuajan. Kovin sopusuhtaiselta näytti puoli vuotta sitten ja kovin sopusuhtaiselta näyttää edelleen. :) (Tosin turkkia on ihan liikaa tällä hetkellä. ;) ) Omaan silmään Pika Pentunen näyttää vielä ihan vauvalta, vaikka kaikkien muiden saman ikäiset kakarat näyttävät ihan aikuisilta koirilta. Ehkä kyse on hieman "kotikenttäedusta", eli katselee tuota vauvaa vaaleanpunaisten pentusilmälasien läpi yhä edelleen.. ;)

Vai onko se jotenkin ihan baby face..?

perjantai 5. heinäkuuta 2013

NÄLKÄ!

Noki alkaa totta totisesti olla taas oma itsensä. Aamupalaa ennen se hyöri kahdeksikkoa jaloissa eikä jäänyt epäselväksi, mikä aika päivästä on: AAMUPALA-AIKA! Harmillista, että kupillinen ruokaa on vain kupillinen ruokaa, sillä Noki olisi ehdottomasti halunnut viettää aamupalaa pitkän kaavan mukaan.

Nokin sisäinen ruokakello käy melkoisilla ylikierroksilla, sillä kolmelta iltapäivällä alkoi ensimmäinen "TILAISIN YHDEN ILTAPALAN, KIIIITOS!" -hyörintä. Noki nuoleskeli käsiä ja polvia ja pyöri kahdeksikkoa erittäin hengästyneenä. Yritin sille sanoa, että "kello on KOL-ME, sun ruoka-aikasi ei todellakaan ole vielä", mutta eipä tuo kuunnellut. Kuskasin Nokin pihalle huohottamaan. Nopean ulkoilun jälkeen Noki jaksoikin levätä puoli tuntia, kunnes ruokaherätyskello herätti jälleen. Onnesta huohottava ja kahdeksikkoa jaloissa kiemurteleva nuolemislaite olisi varmaan osoitellut etusormellaan vuorotellen rannekelloaan ja ruokakaappia, jos olisi etusormi tai rannekello.

Ja tietysti se saa innostettua etenkin perheen pienimmän hyörimään ja huohottamaan. Kolakin yrittää päästä tunnelmaan, mutta se ei taida oikein ymmärtää, että miksi keskellä päivää hyöritään ja pyöritään.

Onhan se onni, että toisella on taas ruokahalu tullut takaisin - mutta jospa Nokin ruokaherätyskello palaisi normaaliin päiväjärjestykseen lähiaikoina..

(ps. Timo Rannikko kouluttaa meitä talvella jotakuinkin joka toinen viikko. Ou jes, rupesikin olemaan vähän jännää, että mistä mä löydän toisen viikkokoulutuksen laumalleni! 8)

torstai 4. heinäkuuta 2013

polttelee, polttelee

Tiitäinen on edelleen sairauslomalla vatsansa takia, joten tämän päivän Porskin kisat siirtyivät Kolan vastuualueelle. Tuomarina oli slovakialainen Tomáš Glabazňa. Ja voi että meinasi lirahtaa jännäpissa housuun, kun paria tuntia ennen kisoja rupesin kaivamaan kyseisen tuomarin ratapiirroksia netistä.

Täältä niitä löytyi yllinkyllin ja totesin, että ei pyhä lehmä, nehän ovat käytännössä mahdottomia suorittaa. Tai ainakin mahdottomia suorittaa Kolan kanssa. :D Suoria putkia. Lyhyitä suoria putkia. Puomin ali meneviä putkia. A:n ali meneviä putkia. Putkesta putkeen vientejä ja sen jälkeen joku ohjausta vaativa este. Voi morrrrrjens.

No, tässä tämän illan radat:

















Eka rata osoittautui lopulta oikein hauskaksi rallatteluksi. Ikävä kyllä Kola tuli täysin minut yllättäen ekasta hypystä ali, joten otettiin hylly heti siitä. Lisäksi puomille viennissä se luki putken ja meni sinne vaikka väkisin - vaikka yritin peittää putken suun kaikilla mahdollisilla keinoilla. Noita kahta hässäkkää lukuunottamatta rata oli todella hyvä ja etenkin pituudelle irtoaminen oli jälleen Kolan ehdonta huippuosaamista. Se pinkoi pituudelle kuin hullu eikä jäänyt peräänsä katselemaan, että tulenko minä vai en. :D

Toka rata oli suht kaaosta heti kepeiltä alkaen. Kola ei tietenkään osaa keppejä edelleenkään kovinkaan hyvin, joten olisi pitänyt samaan aikaan estää Kolaa lukemasta A:ta ohi mennessään ja toisaalta näyttää kepit. Epäonnistuin tässä tehtävässä, joten Kola pompahti A:lle. Kepit osoittivat ratapiirroksesta poiketen enemmän putkelle 11, joten Kolalle oli vastustamaton kiusaus jättää kepit kesken ja karata hiukkaskiihdytinputkeen. Toisella yrityksellä Kola sentään malttoi tehdä kaikki kepit, kun painostin kropallani pysymään tehtävässään.. :D Lisäksi kaikessa hässäkässä unohdin esteellä 11 radan, joten olin autuaan myöhässä jatkon kannalta. Ja ettei paketista jäisi olennainen osa katastrofia puuttumaan, olin opetellut radan lopun väärin. :D En huomannut hyppyä 18 ollenkaan, mutta eipä haitannut, kun Kola sai tykittää kuin vähäjärkinen pussin jälkeen kohti putkea 19.

..ja mikä tässä bloggauksen otsikon mukaan polttelee, polttelee?

No se, että haluaisin jo päästä Nokin kanssa kisaamaan! Voi kurjuus, todellakin. Kolan kanssa tekemisessä on aina jännitystä ja minun on toimittava Kolan asettamien rajojen sisällä. Ja niin hauskaa kuin Kolan kanssa kisaaminen onkin, kaipaan aivan hurjasti sitä, että saan antaa koiralle vastuun esteiden oikeaoppisesta suorittamisesta ja keskittyä itse ohjaamiseen. Koiran heikkouksien "peittäminen" on opettavaista ja pistää miettimään rataa erilaisesta näkökulmasta. Mutta totta totisesti kaipaan myös sitä, että saan rauhassa haastaa omaa itseäni ohjaamisen osalta ilman esteosaamattomuuden rajoitteita.

(Joo, minun syyni se on, ettei Kola osaa esteitä, tiedän sen ja myönnän mielihyvin. Motivaationi ei vain taida riittää siihen, että alkaisin opettaa 6,5 vuotiasta koiraa nollasta tai ainakin hyvin lähelle nollasta niin kauhean monien asioiden osalta. Kola osaa kuitenkin tehdä aksaa minun mielestäni ihan itselleen turvallisella tavalla, joten sen suhteen ei ole pakkoa palata alkeisopetukseen aksauran loppupuolella olevan koiran kanssa.)

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

illan viileydessä

Käytiin tänään aamupäivällä Maijun ja Indin kanssa treenailemassa. Sää oli kuitenkin sen verran kuuma, että pennuilla meni aika nopeasti ylikuumentumisen puolelle ja olivat rassukat ihan läkähdyksissään.

Illan viilennyttyä tuuppasin piskit takakonttiin ja ajoin takaisin Ojankoon. Oli tarkoitus treenata vain Kolan kanssa käännöksiä ja mustavalkoiset tulivat vain lenkkiseuraksi. ...tai niinhän minä luulin. Jossain kohtaa Kolan kanssa kääntyillessä käännyin katsomaan verkkoaidan takana kulkevaan koiraan. Mitä hittoa, Sanna ja Tigi on treenaamassa Ojangossa?! Yöllä?! Tuijottelin pitkältä tuntuneen tovin mustavalkoista irti juoksentelevaa koiraa, kunnes vähä vähältä totuus valkeni: Pika oli ottanut hatkat auton takakontista ja yritti päästä treenaamaan. :D Tietysti noin sitkeästä päättäväisyydestä pitää palkita, joten Pikakin pääsi tekemään parin minuutin treenin. ;)

Kolan kääntyilyt tuottavat tulosta. Alan vähitellen saada kroppaani valssin oikean ajoituksen. Saan Kolan kääntymään jo ihan mukavasti - ei se yhtä notkea ole kuin Noki, se nyt vain on fakta, mutta jäykkyyteensä verraten se kääntyy oikein mainiosti. Valssissa MIKÄÄN ei saa tukea kauas ponnistamista, koska Kola ottaa kaiken ilon irti siitä, jos joku vähäinenkin liike antaa luvan ponnistaa niin pitkälle kuin ikinä pääsee.

Pika teki putkien ja hyppyjen hässäkkää, jossa se lueskeli ensimmäisellä (videolle päätymättömällä) suorituskerralla rataa paremmin kuin minä. :D Unohdin, mihin olinkaan Pikaa viemässä, joten Pika luki itse hypyn, joka oli minusta sivusuunnassa todella paljon kauempana kuin mitä olisin ilman unohtamista pistänyt Pikan irtoamaan sivulleni. Mutta sinne se irtosi. Ensin Pika meinasi ihan hetken tulla hypystä ohi, mutta päätti sitten kuitenkin hypätä, koska ympärillä ei ollut muitakaan esteitä suoritettavaksi. :D


maanantai 1. heinäkuuta 2013

layerointireeniä

Käytiin poikien kanssa kokeilemassa, miten puomin layerointi sujuu. Osalla sujui hyvin, osalla vähän huonommin. Nokin kanssa layeroinnissa ei ole mitään ongelmia. Se ei epäröi hetkeäkään suorittaa esteitä puomin toisella puolella. Kolalla sitä vastoin oli suuria vaikeuksia uskoa, että ihan oikeasti voi tehdä jotain esteen toisella puolella ilman minua. Saatiin kyllä palkkaamalla Kolakin sitten lopulta hyppäämään hyppyjä puomin toisella puolella. :)

Pika teki isojen kanssa ihan samaa treeniä, tosin vain kuutta ensimmäistä estettä. Se layeroi puomin kuin vanha tekijä ja suoritti kaikki esteet oikein, kun muistin jälleen kääntää rintamani osoittamaan hyppyjä, jotka haluan sen hyppäävän. Viimeiseksi tehtiin Pikan kanssa pisin yhtäsoittoinen pätkä "niinku ikinä" eli juoksutin Pikan layerointiympyrän kahteen kertaan ympäri - toisin sanoen 11 estettä!! :) Ja hyvin se malttoi tehdä hommia noinkin pitkän pätkän ajan. Mainio pikkumies! :)