keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

IT'S OK!

Toimintakykyni osoittautuisi luonnetestissä varmaan erittäin heikoksi. Vai miten muuten voi selittää sen, että jäin jälleen kerran täysin aivottomana ja puhekyvyttömänä seisomaan, kun venäjää pölöttänyt nainen ei saanut irti ollutta flättiurostaan millään tavalla hallintaan, vaikka jäin seisomaan useiden kymmenien metrien päähän naisen huidottua minut pysähtymään? Siellä minä möllötin hihnassa olevine koirineni, kun nainen juoksenteli koiransa perässä ja huuteli minulle kymmeniä kertoja "IT'S OK!" Koira sinkosi ensin Nokin ympärille häärimään ja siinä ei olekaan ongelmaa, koska Noki suhtautuu iholle säntääviin koiriin ystävällisesti.

Mutta ei helvetti se ole "IT'S OK", että flätti sinkoaa ihan kyselemättä tai mitenkään Kolan elekieltä huomioimatta myös Kolan kimppuun. Toki koira oli ystävällinen, mutta ei se paljon ilahduta, jos oma koira ei kestä luvatta iholle saapuvaa paljon itseään isompaa urosta. >:I

Yritin pitää Kolan selkäni takana samalla, kun ympärillä pomppi hysteerisen aktiivisen oloinen flätti ja IT'S OK:ta huuteleva nainen. Nainen sai nappailtua flättiään niskavilloista, mutta edes tämä ei pysäyttänyt elukan säntäilyä. Naisella ei ollut kerta kaikkiaan minkäänlaista hallinnan hitustakaan koiraansa. Lopulta nainen sai paimennettua (?) koiransa muutaman metrin päähän, joten minä liukenin paikalta. Teki mieleni karjua naiselle, että "IT'S NOT FAKIN OK, YOU GET IT?!" Autolle kävellessäni yritin löytää sanoja sille ilmaisulle, että "koiraa ei hemmetti vieköön pidetä irti, jos sitä ei hallita pienintäkään vähää" ja että "tuossa sadan metrin päässä menee vilkasliikenteinen autotie, urpo".

Ärsyttää, että Kola sai juuri nyt kokemuksen siitä, etten pysty "suojelemaan" sitä vierailta koirilta. Ärsyttää, että nainen hoki its oukeitaan, vaikka tilanne ei todellakaan ollut oukei.

Nainen jäi vilkuttelemaan minulle its oukeitaan, kun marssin paikalta ja mieleni teki karjua.

huomioita (päivä 3)

Ensimmäinen huomio

Kola on rennompi. Joku saattaisi tässä tilanteessa sanaa "masentunut", mutta voiko Kolasta sellaista sanaa edes käyttää? ;) Sehän on lähes aina otsa kurtussa ja suupielet henkisesti maata kohti osoittaen.. No, suoraan sanottuna Kola ei kyllä näytä tällä hetkellä masentuneelta vaan ihan oikeasti rennommalta. Se lepäilee paikoillaan eikä vaella perässäni - ja mikä parasta, ei näytä koko ajan niin varuillaan olevalta kuin normaalisti. Yleensä se siis on jollain tasolla koko ajan valmiina toimimaan, jos jotain sattuisi tapahtumaan. Nyt se ei välttämättä edes nosta päätään, kun vaihdan paikkaa.

Toinen huomio

Kola ei pompota Nokia. Viime viikot (/kuukaudet?) Kolalla on ollut tapa asettaa korvat lenkiltä sisään tultuamme "panoasentoon". Tuo on hyvin kuvaava termi ja olen sen ihan itse lanseerannut. ;D Kola siis vetää korvat hörölleen, tepsuttelee varpaillaan ja vispaa häntäänsä terhakkaasti. Se hyörii ja pyörii Nokin ympärillä, tuuppii kuonollaan, painaa päätään selkää vasten ja liehittelee kuin herkkupeppuisintakin juoksunarttua. Tätä Kola ei siis ole tehnyt kertaakaan tällä viikolla. Se tallustelee rauhallisesti sisälle ja menee makoilemaan makuuhuoneeseen.

Kolmas huomio

Noki ei anna läheskään niin helposti periksi kuin Kola. Tänä aamuna Kola ei ylös noustessani lähtenyt edes nukkumapaikaltaan vaan jäi siihen, vaikka päivä selvästi alkoi. Noki sitä vastoin tuli makuuhuoneen ovelle ja heilutti kysymysmerkin näköisenä minua tuijotellen häntäänsä. Ihan pienikin sille osoitettu ele olisi saanut sen sinkoamaan jalkoihin hyörimään. Se kuitenkin luki minua hienosti, ja kun en suonut sille huomiota, se rötkähti keittiönpöydän viereen odottamaan, mitä tuleman pitää. Kuitenkin Noki on koko ajan valmiudessa purkamaan tämän huomioimattomuuden, kun Kola sitä vastoin näyttää osaansa tyytyneeltä.

Neljäs huomio

Tämä huomio on vain aavistus, enkä ole ihan varma, kuinka oikea huomio oikeastaan onkaan. Kola on nimittäin lenkillä rennompi. Ehkä. Sillä on ollut tapana reagoida tiettyihin vastaantulijoihin häntää nostamalla. Vastaantulijat tuskin huomaavat Kolan reaktiota, mutta minä sen kyllä huomaan. En oikein osaa sanoa, millä perusteella Kola valikoi ne vastaantulijat, joiden kohdalla se kokee tarpeelliseksi osoittaa olevansa IsoMies. Nyt se ei tuota valikontia ole tehnyt. Tai sitten kyse on siitä, että on niin kuuma, ettei Kola jaksa reagoida. En tiedä ja nähtäväksi jää.

En ole niin perillä koirien aivoituksista, että osaisin suoralta kädeltä kertoa, mistä nämä ilmiöt viestivät. Hyviä arvauksia - ja miksei huonompiakin! ;) - otetaan vastaan.

tiistai 29. kesäkuuta 2010

toinen päivä

Aamulla koirat pitivät omatoimisesti etäisyyttä eivätkä tulleet tavalliseen tapaan jalkoihin hyörimään, kun nousin ylös. Noki oli vieläkin vähän kysymysmerkkinä ja näytti pohtivan kovasti, että saisiko kuitenkin tulla ehkä jalkoihin hyörimään, mutta jätti sitten kokeilematta. Kola ei edes yrittänyt. Nähtäväksi jää, miten Kola tähän tilanteeseen pidemmän päälle reagoi, sillä se ei näytä kovinkaan vahvasti "kaipaavan" kontaktia minuun. Saatan kyllä olla väärässäkin, sillä Kolan tyylinä ei muutenkaan ole kyöhnätä ihan iholla ja olla avoimen ihastunut omistajaansa tai mihinkään muuhunkaan (paitsi palloon ja halkoihin), mutta silti se kyllä joka päivä aktiivisesti hakee minulta kosketusta ja huomiota ja nauttii rapsutteluista.

Minä omasta puolestani kyllä kaipaan jo nyt koiran rapsuttelua ja silittelyä ja höpöttelyä koirille. Käsillä on jotenkin ikävä koiran silityksen tuntua. Ja koirien luppakorvien rutistelua ja venyttelyä! Huoh.. :)

Noki teki toisen huomioimattomuuspäivän kunniaksi jotain, mitä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Ehkäpä sen pienessä sahajauhopäässä syttyi älynväläyskipinä ja se keksi kokeilla seurailemiseni sijaan jotain muuta konstia saada huomiota. Noki nimittäin tallusteli eteiseen - joka yleensä on suljettu koiraportilla, mutta ei ihan aina kuten ei tänä aamunakaan - poimi suuhunsa lenkkarini, tassutteli olohuoneeseen metrin päähän minusta ja alkoi mussuttaa lenkkarin nauhaa keskittyneen oloisena. Unohdin siinä tapahtumaa seuraillessani, että koirille ei nyt anneta huomiota. "Noki! >:I " ehdin tokaista, ennen kuin muistin sulkea suuni. Nousin sohvalta ja kävelin parvekkeelle. Pikkuapuri unohti lenkkarini ja tuli katsomaan, mihin minä menin. Palasin hakemaan kenkäni, palautin sen eteiseen ja pistin koiraportin kiinni.

Tilanne tällä hetkellä: Emppu 1 - Noki 0.

MWHAHA. ;)

maanantai 28. kesäkuuta 2010

huomioimattomuutta

Tänään aloin noudattaa huomioimattomuutta omalla reviirillä eli sisällä ja pihassa täällä Ahtialassa. Aamulla molemmat pojat olivat kysymysmerkin näköisiä, kun aamurutiini ei mennytkään totutulla tavalla. Kola haukotteli kerta toisensa jälkeen ja yritti selvästi muodostaa käsitystä vallitsevasta tilanteesta. Rauhoitteli varmasti sekä minua että itseään. Se ei oikeastaan ensimmäisen kerran jälkeen edes yrittänyt tulla "iholle" vaan tyytyi nopeasti siihen, että nyt ei lääpitä puolin eikä toisin. Nokin jouduin äänellä siirtämään kai kaksi kertaa kauemmas ja sen jälkeen sekin on pitänyt minuun minimissään ehkä metrin etäisyyden. Tällä hetkellä kun päivä on puolessa, pojat makoilevat rauhassa tyytyväisen ja levollisen oloisina, eivätkä näytä enää hämmentyneiltä.

Saa nähdä, miten tilanne kehittyy.

Mahdollistahan on, että otukset alkavat tavoitella huomiota epätoivotuilla tavoilla, mutta en oikein keksi haukkumisen lisäksi, mitä ne tavat voisivat olla. En ikimaailmassa voi kuvitella, että kumpikaan koira kiipeäisi sänkyyn. Huonekaluja ne eivät kumpikaan ole koskaan (ihmisen läsnäollessa) tuhonneet (paitsi Noki söi pikkupentuna yksin olessaan keittiön tuolista poikkipuun), sohvalle tulo on kielletty Kolalta jo aiemmin ja Noki oppii sen todennäköisesti puolessa tunnissa, kunhan päästään kotiin.

Arvaukseni siis on, että sunnuntaita kohden koirat rauhoittuvat vielä entisestään sisätiloissa. Ulkoilun merkeissä sitten aiotaankin riekkua entiseen malliin Missen ja varmaan Romppu&Remppusenkin kanssa. :)

perjantai 25. kesäkuuta 2010

älypää

Kola osoittaa välillä melkoisia älypään merkkejä. :O

Olemme Lahdessa juhannusta viettämässä ja tämä on tietenkin Kolan yksi Paratiiseista, koska täällä on halkovaja. Harmi kyllä halkovaja on tällä hetkellä aika tyhjillään eikä muutenkaan viitsi kylvää nurmikolle kovin montaa halkoa poikien kannettavaksi. Niinpä pojilla on tasan kaksi halkoa: isojen poikien iso halko ja pikkuapurien pikkuhalko. Ja kuten arvata saattaa, tahtoisi pikkuapurikin omakseen isojen poikien ison halon.

Hetki sitten pikkuapuria onnisti ja se sai isojen poikien halon käsittelyynsä, kun Kola sinkosi ihan eri suuntaan kuin lentävä halko. Kolan ilme on tuossa tilanteessa aina näkemisen arvoinen..

Paria tuntia aiemmin olimme leikkineet omakotitalon toisella puolella olevalla pihalla molemmilla haloilla ja sinne oli tuo vähäarvoinen pikkuapurin halko jäänyt. Niinpä huikkasin Kolalle, että "Hae se toinen halko! Hae!" ja näytin kädelläni suuntaa. Kola sikosi näkyvistä. Kului ehkä puoli minuuttia, kunnes talon takaa pinkoi näkyviin Kola pikkuapurihalko suussaan. :D Jo tuo nauratti. Miten ihmeessä se muisti, että aamuleikkien yhteydessä talon toiselle puolelle oli jäänyt pikkuruinen halko? Vielä enemmän nauratti, kun se kantoi pikkuhalon Nokin nenän eteen ylpeänä, pudotti suustaan ja varmaan tunsi itsensä Älytieteiden maisteriksi, kun pikkuapuri sortui sinkoamaan pikkuhalon perään unohtaen täysin, että sillä oli hallussaan isojen poikien iso halko. Puoli sekuntia myöhemmin Kolalla on isojen poikien iso halko ja pikkuapuria kadehdituttaa ihan satasella.

----

Pikkuapuri ei oikein tunne vielä talon tapoja. Se kuskaa isojen poikien halkoa sisälle aina, kun on mahdollista. Halko ei kuitenkaan yllättävää kyllä ole sisälelu, joten Pikkuapuria yritetään ohjeistaa palauttamaan aarre ulos. Eihän se toimi. Pikkuapuri tuijottaa käskijää silmät pyöreinä sen näköisenä, että "Mina ei ümmarta!"

Niinpä ei auta muuta kuin kutsua Älypää apuun. "Kolaaa! Tuu auttaa. Vie toi halko ulos." Ja sinnehän se sen vie. :D Eikä todellakaan kanna sitä kertaakaan kynnyksen yli sisälle. Oven ollessa auki Kola ja halko nököttävät kynnyksen takana vienon vikinän säestäessä näkyä.

torstai 24. kesäkuuta 2010

kesäiset aamut

Olen jossain määrin aamuihminen. En halua nukkua pitkälle iltapäivään tai edes aamupäivään. On mukavaa nousta ennen muita. Kesällä tästä puolestani on hauskaa ottaa ilo irti. Niinpä olemme monena aurinkoisena (ja ei-niin-kauhean-aurinkoisenakin) aamuna suunnanneet kuonomme kohti Leppävaaran urheilupuistoa. Siellä on laajat nurmikentät, joilla on hyvä juoksuttaa koiria ja jo kaaaaaaukaa näkee, jos joku haluaa kulkea ohitseni.

Koirat, pyyhe, vettä, lukemista, jotain popsittavaa itselle, aamupala koirille ja jälkiruuaksi koirille pari palloa. Noilla tarvikkeilla selviää pitkälle toista tuntia ulkosalla vaeltaen ja pötkötellen.

Tänä aamuna villiinnyin ottamaan mukaan termarikahviakin. Lukeminen unohtui, mutta onneksi on kännykkä, niin nettiaddikti voi toteuttaa itseään lukemalla aamun lehdet netistä. ;)

Puolisentoista tuntia nurmikoilla vietettyämme suunnattiin tyytyväiset kuonot takaisin kotia kohti. Alkoi olla jo tukahduttavan kuuma. Pääsimme kotiin, istuin alas.. ja puhelin soi. "Niin, mites se aamulenkki urheilupuistoon..?" No mitenkäs se. Toki olimme valmiita lähtemään toisellekin aamulenkille MiikaMiskan seurassa. Kastelin kuumat koirani ja paluu urheilupuistoon alkoi.

Toinen lenkki olikin oikein onnistunut - ja myös viimeinen niitti koirien väsymysarkkuun. Noki ehti karjua miljoonia rumia kirosanoja Misselle, taklata sen nurmikkoon niin että pölisi ja kahlata kaulaa myöten kuraojassa sorsan perässä. Kolan lenkki oli astetta aikuismaisempi, mutta kyllä sekin nukkui kuolleen unta monta tuntia sen jälkeen, kun neljätuntiseksi venähtänyt aamu-ulkoilu vihdoin päättyi.

Tälläiset aamut ovat minun makuuni!

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

kola ja noki naksahtelee (mukana myös videoraportti!)

Muistinko edellisessä tekstissä tarpeeksi hehkuttaa, miten huikea harrastuskoira Kola onkaan? Jos en, niin tässä tulee. Ja jos muistin, niin hehkutanpa silti vähän lisää. :D

Kontaktit ovat Kolalle edelleen heikoin lenkki agilityn saralla. Niinpä ajattelin ryhtyä vahvistamaan "OTA!" -käskyä (=2on2off -asento) kotona pahvilaatikon avulla. Eli takajalat laatikolle, etujalat maahan. Pilkoin nameja ja kaivoin naksun käsiini. Tässä vaiheessa Kola oli jo ihan messissä.

"Joo mä tiiän mä tiiän mä tiiän mitä me tehää! Makkariin naksuttelemaan, eiks joo eiks joo!"

Siltä Kola näytti. Noki tiesi myös, mitä tehdään. Se jäi suosiolla makkarin oven taakse möllöttämään, kun Kola ja minä marssimme nameinemme ja naksuinemme makkariin.

Laitoin pahvilaatikon makuuhuoneen lattialle jo ennen kuin hain naksun ja namit, joten Kola ei heti tajunnut, että pahvilaatikko liittyy jotenkin tämän päivän puuhailuihin. No. Ei hätää. Ajattelin, että naksutan ensin laatikon katsomisesta. Sen tein. Kaksi laatikon katsomisesta naksauttamista ja palkkaamista riitti.

"Joo joo joo kyllä mä tajuun mitä sä haluut", Kolan katse karjui.
Niinpä en enää naksauttanut pelkästä katsomisesta. Ajattelin, että naksautan siitä että Kola koskee laatikkoa ja etenen siitä pikkuhiljaa laatikon päälle kiipeämiseen ja sitten puoliksi alas laskeutumiseen.

"Ei me nyt noin hankalasti sitä tehdä", totesi Kola ja kun en naksauttanut laatikon katsomisesta, Kola kiipesi laatikon päälle seisomaan. NAKS. Olin hämmästynyt.
"Mistä helkkarista se keksi siihen päälle kiivet..."
"Mä meen seisoo tällee takajalat laatikolla ja etujalat maassa, äiskä! Mitäs siitä sanot!!"
NAKS. :O Nameilla vedin Kolan pois laatikon päältä. Asetuin odottamaan. Kola kipusi laatikolle ja laskeutui täydelliseen 2on2off-asentoon. NAKS. :O

Tuntui ehkä hieman typerältä harjoitukselta, kun koko homma oli saatu kasaan alle viidellä naksautuksella. :D Kolakin taisi hämmästyä, että "näinkö helppoa juttua me tänään harjoteltiin?!" Ja siis tätä harjoitusta ei oltu koskaan aiemmin edes kokeiltu. :D

Täytyy kuitenkin toki toistaa tuota harjoitusta vielä, että Kolalle tosiaan porautuisi aivojen mutkaan tuo asento.

Mutta on se hassu ja ennen kaikkea fiksu otus! :O

-------------

Tajusinpas kerrankin ottaa videolle talteen Nokin naksuttelua! Eli tässä videoraportti 2on2off-asennon opettamisesta Nokille ihan alusta alkaen. En siis nostele tai siirtele tai käskytä Nokia mitenkään vaan sen tehtävä on itse tarjota aktiivisesti juttuja ja keksiä, mistä tässä on kyse. Saa nähdä, miten äijän käy!

OSA 1 "Ai mitä ihmettä?!"


OSA2 "Voi hitto."
Tässä osassa nähdään, miten helposti tempun eteneminen voi hidastua.

Alussa palaan helpompaan ja naksutan jo yhdestä jalasta laatikolla. Nopeasti palaan vaatimaan kahta jalkaa. Ikävä kyllä Noki hätkähtää liikahtavaa laatikkoa ja eteneminen pysähtyy.

No. Ei luovuteta! Treenit jatkuivat videon latautumisen aikana ja tietenkin juuri sillä hetkellä, kun kamera ei ole mukana, Noki epähuomiossa kiipeää laatikon päälle. Neljän onnistuneen toiston jälkeen lähdetään saavutuksen kunniaksi lenkille.

OSA3 "Näin se käy!"

Neljän harjoituskerran jälkeen Noki siis osaa kiivetä laatikolle. Nähtäväksi jää, kuinka monta kertaa tarvitaan, että se osaa tulla siitä oikein alas. :)

TULE!

Kolan kanssa ollaan kevään aikana harjoiteltu luoksetulon pysäytystä. Hyväksi havaittu tapa on ollut varautua treeneihin kahdella pallolla ja alueella, jossa mahtuu heittelemään palloa eri suuntiin. Heitän siis yhden pallon ja Kolan haettua pallon huudan "Tule!" ja joko peruutan karkuun tai seison paikallani. Kun Kola on hyvänsä vauhdissa, pysäytän sen käsimerkillä ja heitän toisen pallon milloin mihinkin suuntaan. Kola siis pudottaa ensin hakemansa pallon, pysähtyy ja vapautettuani lähtee uuden palkkapallon perään.

Ongelma on kuitenkin siinä, että olen muistanut huomioida liikaa sitä, että koiran vauhdin pitäisi pysyä hyvänä niin kauan, kunnes pysäytyskäsky tulee. Olen siis juoksuttanut Kolaa lähes poikkeuksetta hyvin lähelle itseäni. En siis kuitenkaan ihan "iholle", mutta ehkä arviolta 10 metrin päähän itsestäni. Ja näin toimien olen unohtanut harjoitella sitä, että Kolan pitäisi pysähtyä myös kauempana käsikäskyllä. Huoh.. ;)

Niinpä ryhdyin eilen harjoittelemaan takapalkalla pysäytystä. Kola ei ensin tajunnut yhtään, että mistä sen palkan oikein saa ja miksi ihmeessä lähtisin omistajaa kohti, kun pallo on selän takana. Mutta kylläpä sitten kuitenkin lopulta sai ajatuksesta kiinni. Ensin Kola oli turhan fiksu ja Tule! -käskystä kääntyi suoraan takapalkalle. Onneksi mukana oli apujoukkoja ja Partasen Emäntä seisoi takapalkan lähellä niin, että palkalle karkaamiset olisi ollut mahdollista estää. Karkaamisia ei kuitenkaan tuossa vaiheessa syystä tai toisesta enää tullut vaan Kola tuli hienosti minua kohti ja pysähtyi kauempanakin käsimerkistä. Nyt pitää vaan yhdistää takapalkalla saatu hyvä pysähtyminen ja pallon heitolla saatu vauhti. Todennäköisesti helpommin sanottu kuin tehty. :D

Nokin kanssa treenailtiin tokon luoksepäästävyyttä ja Noki onkin siinä melkoisen taitava! :) Se nakottaa vierelläni minua katsoen eikä oikeastaan millään tavalla häiriinny kohti kävelevästä ihmisestä.

Otettiin myös seuraamisen alkeita. Piksulla alkaa olla perusasento hienosti selkäytimessä ja se tarjoaa sitä (tai maahan menoa...;) jos mitään muutakaan käskyä ei ole annettu. Olen ryhtynyt ottamaan seuraamisessa jo muutamia askeleita ja Piksu pitää hyvin kontaktin minuun, vaikka lelupalkka on kädessä. Toisaalta Piksunen kiihtyy lelupalkasta melkoisille kierroksille aika nopeasti, jolloin se alkaa poikittaa ja karjua ja pomppia ja kitistä. Ihana elukka. ;) Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa parin seuraamispätkän sarjaa ja palkkasin vasta sen jälkeen. Otus turhautuu aika nopeasti palkkaamattomuudesta ja kerää helposti liikaa kierroksia, kun palkkaa ei heti saakaan. Eli noissa tilanteissa on todennäköistä, että Piksu alkaa ylisuorittaa seuraamista, mikä ilmenee poikittamisena niin perusasennossa kuin seuraamisessakin. Mutta pakkohan tuotakin treeniä on alkaa sille hioa.. Kärsivällisyys kunniaan, Piksu!

Lisäksi tein harjoituksia, joissa suoran seuraamisen päätteeksi käännyin oikealle. Hyvin herra Piksu tuonkin jutun tajusi ja hakeutui hyvään perusasentoon käännöksenkin jälkeen.

Minulla ei itselläni ole kovinkaan vahvaa luottoa Nokin taitoihin. Minusta tuntuu, että se on ihan ensiluokkainen urpo, joka ei tiedä mitä tekee, koska se keskittyy minun kanssa tekemisen sijasta puhtaasti palkan saamiseen. En siis pohjimmiltani luota siihen, että se osaisi seuraamisen alkeita niin hyvin, että voisin vaikeuttaa hyvin mielin harjoituksia. Ja silti silmäni viestittävät kuitenkin aivoilleni, että "siinähän tuo seuraa, sen kun vaikeutat vaan harjoituksia!" Tässä on ehkä kyse siitä, että Noki toimii edelleen palkan vuoksi, kun Kola toimii usein ihan vaan siksi, että yhdessä tekeminen on maailman parasta. Oletukseni siis on, että ainakin tällä hetkellä Noki ei tekisi juuri mitään / ei muistaisi käskyjä / ei olisi koskaan kuullutkaan mistään perusasennosta, jos palkkaa ei ole lähistöllä. Todennäköisesti olen väärässä ja epäluottamukseni pahvipään taitoihin on suhteellisen perusteetonta.

Kola käyttäytyi treeneissä taas kuin mikäkin ensiluokkainen harrastuskoira. Noki pentu-urpoili, haukkui ja kiskoi hihnassa ja jos olisin kysynyt joltakin ihan minua ja koiria tuntemattomalta ulkopuoliselta, että "kumpi näistä koirista on pulmallisempi" niin en varmasti olisi saanut vastaukseksi Kolaa. Omien treeniensä aikana Kola keskittyi satasella yhdessä tekemiseen ja Nokin treenien aikana maastoutui hipihiljaa leijonamaisesti puskiin. Kola makasi käskyn alla treenien jälkeen sivummalla, kun Noki karjui Räyhikselle eikä Kolaa häirinnyt, vaikka Partanen köllötti lähistöllä Emäntänsä sylissä. Kola ei myöskään hölmöillyt ohitusharjoituksissa saati muutenkaan huomioinut treenien aikana Partasta (tai muitakaan koiria) millään tavalla. Kola siis toimii treenitilanteissa minun mittakaavassani täydellisesti eikä minkään valtakunnan ongelmia ole havaittavissa. Noissa tilanteissa luotto pelaa molemmin puolin erinomaisesti. :)

Rehellisyyden nimissä on kehuttava myös herra Piksua. Sekin oli omien treeniensä ajan irti, eikä tainnut edes harkita muiden koirien luokse lähtemistä.

(Jälkihuomautuksena: Urpo Pahvipääni on erittäin mahtava koira kaikesta länkytyksestäni huolimatta! :D)

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Noki lentää...

...ja muita kesäisiä kuvia.













torstai 17. kesäkuuta 2010

lomalla






































































Kuva tiistain tokotreeneistä:
Noki näyttää mummiaan Ronjaa suuremmalta, vaikka ei tiettävästi kuitenkaan ole.









keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Kola korjaamolla

Kola on Kola, vaikka voissa paistaisi. Eli ei mikään maailman helpoin otus. Aika ajoin se on kotona pyrkinyt olemaan turhan itsenäinen ja muodostamaan ihan omia sääntöjä, joita se olettaa meidän ihmisten (ja Nokinkin) noudattavan. Koska en halua elää koirani ehdoilla, niin halusin päästä kuulemaan, mitä Emilia Rainetojalla, Koirakorjaamon henkilöllä, on Kolasta sanottavaa ja mitä mieltä hän on tilanteesta. Ja ennen kaikkea miten tilanne saataisiin sellaiseksi, että Kola luottaa siihen, että elämä minun ja Matin ehdoilla on sujuvaa ja mieluisaa.

Mukana olivat kummatkin koirat, mutta alkulenkityksen ja -höpöttelyjen jälkeen Noki meni takaisin autoon odottelemaan, että päästiin katsomaan Kolan toimintaa radalla, jossa on koliseva tynnyri, puskasta pomppaava haalari ja luonnetestin kelkka.

Tynnyrin kohdalla Emilia Rainetoja vetäisi narusta, joka aiheutti paikallaan pysyvän tynnyrin rämähdyksen. Kola reagoi tähän siirtymällä hieman kauemmas ja röyhistämällä rintaansa ja nostamalla hännän korkealle pystyyn. Kiersin uudelleen tynnyrin luo ja Kola kulki sen ohi ilman, että minä olisin huomannut sen suurempia reaktioita. Ilmeisesti Kola kuitenkin röyhisteli myös tällä kertaa.

Seuraavaksi kävelin Kolan kanssa kohti maassa makaavaa haalaria. Kun haalari nousi yllättäen ylös maasta, minun oli tarkoitus pysähtyä ja antaa Kolan reagoida valitsemallaan tavalla. Ikävä kyllä hihna riistäytyi peruuttavan Kolan painosta käsistäni ja Kola pakeni tilannetta arviolta muutamankymmenen metrin (ehkä sadankin?) päähän. Kola antoi kiinni, kun menin sitä hakemaan ja tuli kanssani uudelleen nyt maassa makaavaa haalaria kohti. Kola oli kuitenkin ihan matalana ja sen häntä roikkui alhaalla. Se oli selvästi pelästynyt ja varuillaan. Emilia R. ohjeisti minua menemään haalarin luo Kolan kanssa ja kyykistymään haalarin viereen. Tarkoitus oli saada Kola nuuskimaan haalaria. Eihän Kola sellaiseen ryhtynyt. Se leikki, että koko tilanne on ilmaa ja se on jossain ihan muussa ulottuvuudessa. Se siis suostui kyllä tulemaan aika lähellekin haalaria (joskin kyykyssä ja häntä matalana ja valmiina pakenemaan), mutta nuuskimaan se suostui ihan pikaisesti vasta sitten, kun sekä minä että Matti kyykimme haalarin vieressä ja aikaa oli käytetty jo melkoinen tovi.

Kolan reaktiosta johtuen Emilia R. ei kokenut järkeväksi/tarpeelliseksi (?) lähteä viemään Kolaa enää kelkalle, joten tehtiin Kolan kanssa vielä pieni kävely ja palautin Kolan autoon Nokin seuraksi.

Emilia Rainetojan tulkinta Kolasta on, että se on pehmeä, terävä ja sillä on heikko toimintakyky. Pehmeyden osalta tulos oli ehkä hieman yllättävä, mutta muuten kuulosti ihan Kolalta. Terävyyttä Emilia R. ei päässyt varsinaisesti kelkan kanssa tutkimaan, mutta Kolan käytös esim. tynnyrillä oli ilmeisesti terävyydestä kertovaa. Toimintakyvyn olisin voinut vaikka vannoa jo etukäteen olevan heikko ja Emilia R.:n tulkinta kuulostikin erittäin tutulta. Kola siis kykeni haalarilla pakenemaan eikä mennyt "lukkoon", mutta se ei kyennyt toipumaan pelästyksestä ajankaan kanssa eikä halunnut tutustua pelästymisen kohteeseen.

Minun ja Matin suhde Kolaan on kuulemma sellainen, että se voisi olla paljon huonompi mutta myös paljon parempi. Tämänkin allekirjoitan täysin. Kola tuli kelkalle kanssani takaisin ilman, että sitä piti lainkaan pakottaa, mutta se ei luottanut minuun niin paljon, että olisi tullut katsomaan pelästymisen kohdetta. Muutenkin Kola kohteli minua ja Mattia ilmeisesti Emilia R:n mielestä suhteellisen välinpitämättömästi koko vierailun ajan eikä pidä meitä kovinkaan suurina auktoriteetteina.

2,5 viikon päästä mennään uudestaan ja katsotaan, mitä puolentoista viikon päästä aloitettava huomioimattomuusviikko tuo tullessaan.

Tiedän, että tämä metodi herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan eikä johtajuusoppi ole yhtään sen vähemmän tunteita herättävä sana. Itse kuitenkin miellyin tähän puuttumistapaan, sillä en usko, että Kolaa voisi pistää järjestykseen fyysisesti rikkomatta lopullisesti sen suhdetta minuun ja ihmisiin yleensä. En myöskään jotenkin pysty uskomaan, että Kolaa saisi pelkillä kehuilla tulemaan yhtään muuksi kuin mikä se on. Ja kun nämä kaksi asiaa yhdistetään siihen, että haluan todellakin tehdä tilanteelle jotain radikaalia enkä pelkästään jatkaa tähän asti kuljettua polkua, on tämän metodin kokeileminen minulle luonteva valinta. Aiemmin olisin ollut toista mieltä, mutta niin sitä vaan ihmisen mielipiteet vaihtuvat. ;)

Oli erittäin mielenkiintoista nähdä Kolan reaktioita. Se toimi mielestäni niin kuin Kola toimii eikä minulle tullut tunnetta, että Emilia R. olisi nähnyt Kolasta jotain mitä siinä ei ole. Nyt tiedän myös sen aivan täysin varmasti, ettei Kola tule koskaan menemään luonnetestiin. Tänään tehty "luonnetesti" on minulle aivan riittävä varmistamaan, että tunnen koirani yllättävänkin hyvin.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Munkkivuori/-niemi(?) tokoilee

Paikalla taisi olla seitsemän perroa tokoilemassa. Mukavaa, että on saatu Helsingin tokorinkikin taas aktiiviseksi!

Kolan kanssa tehtiin luoksetuloja pysäytyksellä, seuraamiskikkailua ja yleistä koiraporukassa keskittymistä.

Nokin kanssa perusasennot (ja ihan pikkuriikkinen seuraamisen aloittelu) sekä liikkeestä maahan menot olivat päivän teema.

aamupuuhia

Uusi sänky kaipaa järjestämistä ja kuria. Onneksi on koko aamu aikaa, sanoo Noki.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Kola liitää

Ikävä kyllä en tajunnut varmistamisen jälkeen vielä kerran varmistaa, että kameran patterit todellakin ovat täynnä. Niinpä kamera sanoi tämän pätkän jälkeen PIU ja sammui.

Tässä siis uudelleen rakennettuna alemmassa tekstissä piirrettynä ollut rata. Kola ei osannut ensin sokeaa putkikulmaa, mutta yhden virhesuorituksen jälkeen teki sen kyllä oikein. Jossain kohdassa annoin seuraavan esteen käskyn liian myöhään ja Kola teki radan väärin tämän seurauksena. En kuitenkaan ohjannut Kolaa kaksinkerroin kyyryssä juosten, kuten sunnuntaina Sannan treeneissä ohjasin.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Voi Noki, senkin sydänkäpyseni!

Nalle Puhini, tuo pieni ja pullea onnellisen urpo otukseni on melkoinen taituri! Oikein hykerryttää, kun muistelee tämän päivän agilitytreenejä. Ikävä kyllä ne olivat viimeiset Sannan vetämät treenit! :( Ollaan opittu siellä ihan hitsisti ja tänään opin kerta rysäyksellä melkoisen älynväläyksen. En varmaankaan olisi sitä tajunnut, ellei Sanna olisi sanoittanut sitä ääneen. Nimittäin Noki ei toimi samanlaisella ohjauksella kuin Kola. Tai no. Toimisi ehkä, mutta tekisin siinä tapauksessa asioista ihan liian vaikeita. "Sun ei tarvii ryntäillä. Relaat ja menet vaan kolme askelta. Eikä sun tarvii välistävedossa ohjata noin kauheen voimakkaasti sitä. Näytät vaan, niin kyllä se menee. Esteet imee sitä."

No aijaa! ;)

Minä olen asennoitunut Kolan kautta agilityyn niin, että siihen kuuluu sekä omistajan että koiran a) räjähtävä vauhti (paitsi omistajalla räjähdys jää aina vain aikeeksi, kiitos fyysisen kuntoni ja lihaksieni) ja b) ärjyvä ääni. Siis molemmat menevät niin lujaa kuin pystyvät ja pitävät niin kovaa meteliä kuin ehtivät. Lisäksi Kolaan saa kontaktia radalla yleensä vain (lähes?) liioitelluilla ohjausliikkeillä.

Noki ei toimi näin. Tänään se kyllä haukahti kaksi kertaa radalla (hihihihi), mutta ei se tarvitse minun hillitöntä  spurttailuani (EHHEHHEHEHEHHEHE, kuvitelkaa hillitön spurttailuni, se on todellakin hillitöntä ;) eikä varsinkaan ylikorostunutta ohjausta. Noki menee, kun vähän näyttää, että "tonne" tai "tuolla". :O

Wau.

Nokia ei siis tarvinnut kiskomalla kiskoa kahden käden ohjauksella hyppyjen 4 ja 5 välissä, vaan riitti että ohjasin yhdellä kädellä sen hyppyyn 5. Lisäksi Noki irtosi aivan älyttömän hienosti sokeasta putkikulmasta putkeen (3), vaikka minä jäin seisomaan hypyn 2 luokse ja pelkällä käsiohjauksella ja käskyllä käskytin sen putkeen. Ei siis tarvinnut saattaa tai mennä ohjaamaan putken suulle. (Putki 3 oli muuten enemmän vasemmalla..)  Wau wau wau! Lyhyt käppyräviiva on jotain sellaista, jota minä juoksentelin Nokia ohjaamassa..
Nokia on ilo ohjata kentällä. Se keskittyy oikeastaan täydellisesti minuun eikä sitä kiinnosta lähes pienintäkään vähää lähteä sähläämään muiden kentällä olevien koirien kanssa.

Huomenna menen testaamaan samaa radanpätkää Kolan kanssa. Saa nähdä, miten erilaiselta pätkä sen kanssa tuntuu ja lisäksi on mielenkiintoista, osaako Kola lainkaan sokeaa putkikulmaa. Videoita tiedossa, ehkä!

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Seitsemisestä

Laavupaikkamme.













Suojuoksukisoissa oli osallistujia vain yksi kappale. Voittaja oli siis aika selvä heti lähdössä.
Joutsenten kiitoradalla oli vilskettä ja vaarallisia tilanteita.
Mennään eikä meinata!
Piehtarointia, osa 182
Kola jaksoi touhuta keppien kanssa ihan loputtomiin.
Takana 15 kilometriä kävelyä. Koirat ovat saaneet jo välipalansa ja nyt on aika tehdä myös lopulle seurueesta ruokaa. Noki otti taukohetkestä välittömästi kaiken hyödyn irti.
Lopulta Kolakin jätti keppinsä ja suostui lepäämään hetken.
Jokainen suolätäkkö hyödynnettiin tavalla tai toisella eli kastautumalla tai juomalla.
Illalla omistaja ei kyennyt katsomaan maassa hyttysten keskellä nukkuvia koiria, joten kesäiltaa vietettiin Pompan suojissa.
Suomalaistakin suomalaisempi maisema.
Noki osallistuu.
Kirjaimellisesti peilityyntä.
Piehtaroimisen jälkimainingeissa..
Viimeisenä aamuna kaikkensa antaneena.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Seitsemisellä

Keskiviikkoaamuna kurvattiin koirien kanssa Tampereelle noukkimaan Linda kyytiin. Ruokaostosten jälkeen rinkat natisivat liitoksissaan ja matka kohti Seitsemistä alkoi mustanmakkaran voimin. Laavu sijaitsi ihan lähellä metsäautotietä, joten syntisesti painavien rinkkojen raahaaminen majoituspaikkaan ei ollut kohtuuton homma vaan suorastaan helppoa kuin heinän teko.

Päästiin laavulle iltapäivällä, levitettiin kamat, pakattiin pienempi reppu välinapostelupaloilla ja lähdettiin tallustamaan kohti Liesijärven telttailualuetta. Koirat suorastaan puhkuivat intoa ja energiaa ja säntäilivät kuin sekopäiset pitkin poikin edellämme. Välillä taisi hirvikin kulkea jossain ihan lähistöllä, sillä Kola pinkoi hetken jos toisenkin laajaa vähäpuista suotannerta kuono maata viistäen pienenä pisteenä horisontissa. Saatiin sentään sekopää kutsuttua takaisin.. Kola kuskasi keppejä ja Noki ryntäili isompansa perässä.

Kymmenen kilometriä ja nelisen tuntia myöhemmin olimme taas takaisin laavulla. Koirat söivät ja olivat aika valmiita yöpuulle. Niin olimme minä ja Lindakin.

Yöllä kolmen jälkeen laavulle saapui mieskaksikko, joka ei tullut juttelemaan saati kertomaan aikeitaan ja pisti leirin pystyyn laavun ulkopuolelle 50 metrin päähän sinitaivaan alle. Noki nosti melkoisen metelin eikä enää koko yönä suostunut rauhoittumaan. Tilannetta ei parantanut sekään, että Kettu Repolainen kävi laavun edessä kylässä. Meteliin herättyäni näin vain Repolaisen hännän, kun se vilahti takaisin metsään. Noki vietti kai koko loppuyön silmääkään räpäyttämättä metsää synkästi tuijottaen. :D Yritin vihjata, että nukkuakin voisi, mutta tiukka patsasmainen synkiö ei suostunut nukkumaan. Jonkunhan se pitää valvoa ja vahtia, kun Kola ei sitä hommaa suostunut hoitamaan vaan pelkästään mulkoili välillä murisevaa Nokia kulmien alta silmäpussit poskilla roikkuen. ;)

Seitsemältä aamulla miehet olivat kaikonneet. Mihin lie menneet ja mistä tulleet..?

Torstaiaamuna koirat puhkuivat jälleen intoa ja Kola raahasi keppejä jalkoihin sen näköisenä, että "ala heittää sitä". Noki ryntäili Kolan perässä. Hyttyset ja mäkärät olivat syöneet koirien vatsat punapilkullisiksi, mutta se ei menoa haitannut. Päivävaelluksen suunnitelmana oli kulkea Liesijärven kautta Liesilammelle ja lopulta Multiharjun aarnimetsään."Ei me päiväreissulle trangiaa tarvita, ainahan nuotiopaikkoja löytyy! Otetaan vaan kattila ja Blåbandit!" -toteamuksen saattelemana lähdimme matkaan.

Liesiharju saavutettiin nopeasti, reitti kun oli jo tuttu. Liesilampi oli upea ja joutsenten koristama lampi oli kyllä suomalaisin maisema pitkiin aikoihin. Aurinko paistoi ja matka taittui. Kahden aikoihin oltiin ohitettu Liesilampi ja kartalla luki, että seuraavaan nuotiopaikkaan on matkaa 900 metriä. Ne olivatkin elämäni pisimmät 900 metriä. Kirjaimellisesti kaksi kertaa niin pitkät. Tulimme siis seuraavaan kartasta tunnistettavaan polkujen risteykseen ja olimme edenneet 1,8 km ohittaen samalla täysin nuotiopaikan. Se tuntui mysteeriltä, sillä polussa ei ollut oikeastaan haaroja. Yksi ainoa pieni polku oli lähtenyt jossain kohtaa loittonemaan polustamme, mutta... No. Ehkä Multiharjun aarnimetsästä löytyisi nuotiopaikka, jotta saisimme lounasta. Kolmen jälkeen olimme Multiharjulla, eikä alueella ollut ainoatakaan nuotiopaikkaa. Löysimme sentään ruokapöydän. Koirat saivat hyvin ansaitun välipalansa, me söimme pähkinöitä, kuivahedelmiä ja kuivalihaa sekä tietenkin karkkeja. Pistimme hetkeksi pötkötellen, sillä vaellusta oli takana yli 5 tuntia ja reilut 10 kilometriä. Lämmin ruoka olisi todellakin ollut siinä kohtaa paikallaan.

Lähdettiin takaisin samaa reittiä ja tällä kertaa kävimme kurkkaamassa sen pienen polun, joka oli loitonnut isommasta. Nuotiopaikan jäänteet löytyivät. Paikalla oli ilmoitus: "Nuotiopaikka siirtyy!" Onneksi metsästä löytyi halkokasan pohjalta muutama halko, joten saatiin tulet aikaiseksi ja pastat tulille. Noki oli suorastaan rättipoikki. Se kävi kyljelleen ja näytti aika raadolta. Kola kantoi keppiä ja olisi halunnut tehdä jotain. "Ei vaan istuta jooko! Tehdään jotain jooko!" Ruokailun (blåbandia, kuivalihaa ja kuivasipulia, nam) ja päivälevon jälkeen matka jatkui. Hyvä ruoka, parempi mieli -sanonta pätee metsässä erittäin hyvin. Nokikin suostui nousemaan jaloilleen. :D

Lopulta iltakahdeksalta päästiin takaisin laavulle. Takana oli n. 25 kilometriä vaeltamista yhden päivän aikana. Koirat söivät ja kiertyivät kerälle nukkumaan. Omistajan jalat saivat Feelmax-kengistä hiertymiä vasta viimeisen parin kilometrin aikana. Paluun kunniaksi käytiin lammessa uimassa ja todettiin, että lampi KUHISEE sammakonpoikasia. "SÄ UIT SAMMAKOIDEN KANSSA!" hihkaisi Linda ja minulla tuli aikamoinen kiire laiturille. Iuuuuu yök yök! Ainakin miljoona nuijapäätä! Olisi voinut todeta tuonkin asian vasta jälkikäteen!

"Katso, Pertti! Iso valkoinen valas! Mennään uimaan valaan kanssa!" nuijapää varmaan totesi toiselle..

Aamulla laavusta heräsi puuhakas Kola, apupoika Noki, juminen Linda ja vielä jumisempi Emppu.

35 kilometriä kahdessa päivässä.

Vaelluksella opittua: Koirille pitää ottaa ruokaa vielä enemmän mukaan. Vähintään pari kertaa se määrä, mitä ne yleensä syövät. Nyt perjantain aamupalaksi jäi vain pieni nyrkillinen kuivalihaa ja kuivamuonaa.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Nalle, Miranja's Cheri Caruso

s. 8.9.1995
k. 7.6.2010

Nalle sai nimensä ulkonäkönsä perusteella sillä hetkellä, kun se Pukinmäestä haettiin. Ensin se sai kunnian olla Aatun apupoika ja alainen, mutta Aatun kuoleman jälkeen se sai kunnian olla se half-human, joka Aatu ensin oli. Vuosien kuluessa askel muuttui pikkuhiljaa hitaammaksi ja viikonlopun aikana uni taisi lopullisesti voittaa. Tänään Nalle saa juosta taas kevyin askelin. :)

Lahden Ahtialan Hitleri sai elää hienon ja pitkän elämän.

omatoimiliitelyä

Ensimmäisen virallisen lomapäivän kunniaksi kerättiin kimpsut, kampsut ja koirat kyytiin ja ajettiin Main kanssa Ojankoon treenailemaan. Kolan kanssa treenattiin taas kontakteja ja keppejä - tosin tällä kertaa kontaktit jäivät vain ihan lyhyen muistuttelun ja mieleen palauttelun asteelle. Enemmän treenasin keppejä ja erilaisia kulmia sisääntulolle. Lisäksi kokeilin tehdä lyhyttä "radanpätkää" siten, että juoksutin Kolan ensin U-putkeen, josta ohjasin sen keinulle ja pysäytin ottamaan kontaktin rauhassa. Tässä välissä ehdin itse kävellä keppien luo ja ohjasin Kolan kepeille. Yllättävän hienosti Kola malttoi ottaa kontaktin, vaikka "rata" jatkuikin kontaktin oton jälkeen.

Kola osaa kepit ajoittain erittäinkin vauhdikkaasti ja oikein, mutta siitä huomaa, että kepit todellakin vaativat keskittymistä, nimittäin lopputreenejä kohden keppien suorittamisesta tuli summittaista sähläämistä. Kola ei tarvitse kepeille käsiapua - lukuun ottamatta sisäänmenon näyttämistä - mutta tekee kepit tarkemmin, jos kädellä ja/tai käskyillä ohjaan(/painostan?) sitä jatkamaan tarkasti loppuun asti.

Nokin kanssa tein eteen lähettämistä, sokeita putkikulmia, muutaman kerran kontakteja ja kujakeppejä. Noki olisi halunnut kokeilla myös keinua, mutta minä tylsänä vastuunkantajana kielsin moisen puuhan ihan alkuunsa. Myös aikuisten A-este olisi kiinnostanut kovasti.  

lauantai 5. kesäkuuta 2010

lorvantai on alkanut

Yhdeksän viikkoa kestävä lorvantai on tänään lauantaina alkanut. Toivottavasti se tarkoittaa koirille aktiivista ulkoilua, innostunutta treenaamista ja mukavaa aikaa. Omistajalle se tarkoittaa yhdeksän viikon lorvailua ilman sitovia suunnitelmia tai aikatauluja.
Lorvantain kunniaksi kännykän kotisoittoääneni Noki&Kola: "auuuuuUUuuUuuuuVÄYVÄYauuuuUu.."

torstai 3. kesäkuuta 2010

Uusi blogi, vanhat kujeet

Aktiivinen blogaaminen on tehnyt tehtävänsä. Tila kilinkolinissa kävi niin vähiin, että oli aika vallata uusi reviiri Nokin ja Kolan seikkailuille. Oikeastaan on ihan mukavaakin aloittaa tavallaan alusta. Nokista on tullut oma tärkeä osansa laumaamme, joten on vähintäänkin kohtuullista, että senkin olemassa olo otetaan blogin nimessä huomioon. :)

Vanha blogi kattaa Kolan elämän seitsemän kuukauden iästä aina hieman yli kolmevuotiaaksi asti. Matkalla on ehtinyt tapahtua toisaalta paljon, toisaalta vain hyvin vähän. Noki on saapunut laumaan ja agilitystä ja tokosta on tullut erittäin suuri osa elämäämme. Meidät voi bongata tiistaisin Espoon Kaitaan tietämiltä tokoilemassa, Vantaan Hakkilan hallilta joka keskiviikkoilta agiliitämässä, torstaisin Heurekan parkkipaikalta tokoilemasta tai lähes päivänä kuin päivänä Espoon Leppävaaran ja Lintuvaaran poluilta ja kaduilta ulkoilemasta.

Blogin päähenkilöinä jatkavat

Kola 3v3kk, Noki 10kk ja Emppu 29v.