sunnuntai 27. syyskuuta 2015

synttärionnea!

Pikkari täytti viikko sitten 3 vuotta. Aikuinen poika! Pika on kyllä vakavoitunutkin tässä lähikuukausina, tosin kopterihäntä nyt ei katoa mihinkään, kuten ei myöskään laajamittainen ystävällisyys ja avoimuus. Mutta ei sitä aikuinen poika nyt viitsi ihan jokaiseen sähläykseen ja pöhköilyyn ja hassutteluun lähteä mukaan. Nii. Aikuistumisen kunniaksi käytiin Indi-siskon kanssa aksaamassa.

Kuluneella viikolla pojat ovat totutelleet taas arkeen, kun palasin töihin. Työpäivät ovat venyneet todella pitkiksi, kun yritän päästä kärryille siitä, missä ollaan menossa ja mitä pitäisi tehdä. Polven kuntoutus tuntuu työltä, kun duunipäivän jälkeen ei voi kaatua koomassa sohvalle, vaan koirien ulkoilutusten lisäksi oikeastaan kaikki muu aika kuluu kuntopyörän selässä tai lattialla polven ojennus- ja koukistustreeniä treenaten.
Sisko ja mä. 

Katsokaa hänen viixiään. :D Ne on aikuismaisesti vahattu asentoon.
Synttäreiden jälkeen herra Pikkari pääsi turkistaan. Parturin lattialle jäi myös rokkitukka, joten nyt lähdetään rakentamaan uusia kampauksia ihan puhtaalta pöydältä. 

Tänään käytiin Ojangossa taas siskon kanssa aksaamassa. Sisarukset tekivät puomitreeniä. Pika meni hienosti puomia itsenäisesti, kun meikäläisestä ei noita juoksuaskelia ihan lähiviikkoina irtoa. Maiju namitti 2o2o-paikkaa ja minä palkkasin heittämällä pallon puomin alastulolta eteen vapautumiskäskyn palkaksi. Sen lisäksi tehtiin parit itsenäiset keinut ja kepit. 

Nokin kanssa aloitettiin juoksuA:n boksi ihan alusta, koska Noki keksi loikata A:n yhdellä alastulolaukalla. Ja kun nyt on aikaa hinkata alusta pitäen, niin tehdään sitten niin. Maiju etupalkkasi juustolla boksia ja minä keskityin nakuttelemaan osumat. 

Huomenna mennään Maijalle trimmitalkoita pitämään. Perjantaina turkistaan pääsivät Musti ja Pika. Huomenna nakulaisiin liittyy Kola. Ja ehkä Nokikin. 

pieni&ISO, iloinen&ÄREÄ - rodun ääripäät

Hän, jolla on rintakehää - ja hän, jonka kroppa on mallia silakka. 

tiistai 15. syyskuuta 2015

luonnetestissä.. ei vaan luonnontestissä

Täällä on käynnissä oikea luontodokumentti, kun toisaalla luontoäiti kuiskii Pikkarin korvaan, että "täytät viiden päivän kuluttua 3 vuotta ja olet silloin aikuinen mies, ja mitenkäs se aikuinen mies on kahden kastraattikuorolaisen alamaisena!?" ja toisaalla luontoäiti pelästyttelee ja luonnetestaa omilla välineillään.

Pikan käytöksessä on huomannut aikuistumista tässä ihan lähiviikkoina. Kyllä se edelleenkin telmii ja riehaa Nokin kanssa metsässä, mutta kotona Pikkari mieluummin asettelisi alaleukaansa Nokin selälle ja testailisi, että "jospa humppaisin, tai muutoin alistuisit tahtooni?" Indin kanssa lenkillä Pika innostui riehumaan pari melko laimeaa kertaa, muun ajan se töpsötteli hyvin omanarvontuntoisena ja ryhdikkäänä Aikuisena Poikana omia teitään. Ja Kolan kanssa täällä on edelleen käynnissä johtoportaan neuvottelut. Pikalla on työhakemus vetämässä firman ykkösmieheksi, mutta ikävä kyllä Kola ei ole omasta mielestään yhtään jäämässä eläkkeelle. Eikä Nokiltakaan voi kysellä suosituksia Pikan työhakemukseen. Noki on uskollinen ja lojaali nykyiselle johtoportaalle ja varsin tyytyväinen suosikkialamaisen asemaansa. Ja kuka hölmö sitä lähtisi vallanvaihtoa tukemaan, jos nykyinen pomo osoittaa mieltymystään ja luottamustaan? Ei ainakaan Noki. Näin ollen Noki on aina valmiina asettumaan Kolan puolelle, jos Pikkari vähänkin kokeilee kepillä jäätä. Ja Pikkarihan kokeilee. Eikä tämä ole mennyt ohi Kolan silmien. Kuri ja nuhde tiukkenee sitä mukaa, kun Pikkarin keppi koputtelee jäätä. Hyvin sopuisasti ne elelevät, eikä täällä ole käynnissä mikään avoin sisällissota. Mutta sitten välillä Pikkarin vaan on pakko jähmettyä betoniporsaaksi häntä tikkuna ja testata, että väistääkö Kola, jos tässä seistä tökötän ja näytän uskottavalta. Ei väistä. Joko Kola on hiljaa tai Kola murisee. Ja jos se ei riitä, Kola murisee ja vilauttaa kulmahampaita. Siinä kohdassa ainakin tähän asti Pikkarin pokka on katkennut ja se liukenee paikalta. Ja siinä se. Sitten jatketaan taas normaalia elämää.

Pika haluaisi päästä sohvalle, mutta Kola on edessä. Pika testaa ennen videoinnin aloittamista hiljaisella murinalla painostamista. Ei toimi. Videolla Pika tahtoisi reteästi vain marssia Kolan ohi sohvalle, mutta pokka ei riitä haastamaan. Kolan tapa hallinnoida tilannetta on kerrassaan rento ja "ei-paljon-hetkauta" -itsetuntoa hönkivä.
Pikalla saattaisi olla saumat painostamalla syrjäyttää Kola, mutta. Siinä on se mutta, jonka uskon pitävän Kolan ykkösmiehenä vielä vuosia, ehkä hamaan hautaan asti. Siinä on mutta nimeltä Noki. Noki kallistaa vaa'an niin vahvasti Kolan puolelle, että Pika olisi aavistuksen kajahtanut, jos se lähtisi haastamaan parivaljakon, joka niin selvästi pitää yhtä.

-----

Eilen illan viimeisellä lenkillä pääsin näkemään, miten luontoäiti teki Pikalle luonnetestin "haalariosion". Se on se osuus, missä yllätetään koira vetäisemällä maasta haalari pystyyn ja katsotaan, miten koira hommaan reagoi ja miten nopeasti se säikähdyksestään toipuu. Luontoäidin haalarina toimi siili. Yhtäkkiä tien yli vipeltää siili, jota laumani ei huomaa. Mutta ne huomaavat sen kyllä siinä vaiheessa, kun ollaan menossa ihan kävelytien reunassa olevan pikkuruisen puskan alle päätyneen siilin ohi. Siili pompahtaa ja alkaa suhista ja puhista ja sen jälkeen hiljenee piikkipalloksi. Kola ei varmaan näe tai kuule siiliä, joten se ei tilanteeseen reagoi oikein mitenkään. Noki säikähtää ja pakittaa, mutta metsämiesvaistot ajavat sitä tekemään jotain. Mutta mitä.. Sitä metsämiesvaistot eivät paljasta, joten Noki säntäilee ympäriinsä, murisee ja hetkittäin näyttää hieman hätääntyneen epätietoiselta. Nokille tämä ei oikein vastaa luonnetestin haalaria, koska se pelaa siilin hajusta johtuen riistavietillään.

Pikakin hypähtää siilin yllätyspomppausta ja suhinaa pakoon. Ja sitten se jähmettyy häntä pystyssä tuijottamaan, että mikä sen säikäytti. Joko se ei saa siilistä hajua, tai sitten se ei osaa tulkita saamaansa hajua, joten Pika päätyy kaartamaan ensin pois ja sitten takaisin, taas vähän kauemmas ja takaisin. Häntä pysyy pystyssä ja ryhti korkeana. Se on valmiina reagoimaan, jos suhinan aiheuttaja osoittautuu vaaralliseksi, mutta sillä ei ole pienintäkään aikomusta paeta. Se haluaisi kovasti päästä näkemään, mikä puskassa on.

En kuitenkaan halua päästää koiria siiliä kiusaamaan, joten en pääse näkemään luonnetestin lopullista lopputulosta. Pika yrittää muodostaa mielikuvaa puskassa suhisseesta yllättäjästä, mutta parin metrin päästä siilistä se ei lopultakaan onnistu. Noki puolestaan jatkaa säntäilyä ja murinaa ja haluaisi ehkä tehdä siilistä paistin tai vaihtoehtoisesti paeta, joten poistumme paikalta.

Pika ei jää säpsymään tai muistelemaan puskasuhisijaa. Se töpsöttelee menemään. Elämä jatkuu.

maanantai 14. syyskuuta 2015

1kk

Eilen tuli täsmälleen kuukausi leikkauksesta. Tänään kävelin koko päivän ilman keppejä. Ensimmäistä kertaa kuukauteen selvisin ilman apuvälineitä koko päivän. Tai no.. Ilman särkylääkkeitä en kyllä vielä selviä. Tai halua kokeilla selvitä. Ehkä ensi viikolla..

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

ruoto jumissa

Noki kävi viime viikolla Riinalla ja tänään palattiin taas Janakkalaan. Ja olihan se ruoto edelleen jumissa. Mutta eipä tuo juurikaan yllättänyt, sillä viime viikolla selkää ei saatu kokonaan auki. Eikä yllättänyt sikälikään, että Nokista kyllä edelleen näki, että selkä on kipeä. Kun se istui, selän lihakset tekivät nykivää liikettä ja selkään koskeminen sai aikaan samaa nykimistä lihaksissa. Kolaan törmäämisen hinta on ilmeisen kova, harmi kyllä.

Ensi viikolla käydään vielä kertaalleen Riinalla, ja toivottavasti sitten on saatu Nokin selkään jousto ja rentous kokonaan takaisin.

Minä puolestaan kävin fyssarilla eilen. Polvi koukistuu jo 120 astetta, joten kuntopyöräily voidaan aloittaa. Suoristamisen suhteen sitten onkin tekemistä, sillä oikea polvi on yliojentuva. Tästä syystä myös vasen täytyy saada palautettua yliojentuvaksi, jotta pystyn seisomaan tasapainoisesti. Blah. Suoristaminen on vaikeaa. En osaa rentouttaa kivulta suojaavia lihaksia - ja sitten toisaalta kipua pitäisi nimenomaan kyetä tuottamaan, koska jos kipua ei tunnu, ei tapahdu myöskään kudosten venymistä. Pitäisi pystyä painamaan polvea suoraksi aste asteelta enemmän, mutta typerät lihakset pyrkivät tahdosta riippumatta suojaamaan kivulta. Meinaa tulla isomman luokan turhauma, kun kykenen suoristamaan jalkaa vain hetkellisesti, ja melkein välittömästi lihakset palauttavat jalan tahtomattani hiuksenhienoon koukistukseen, josta ei suoristumisen lisäämisen kannalta ole mitään iloa. Todella ärsyttävää.

Toinen omituinen ja ehkä vähän hassukin huomio polven suoristamisesta on se, että kun sitten onnistun suoristamaan polvea hetkellisesti ja kivun tunnetta pääsee oikein tunnustelemaan, alkaa samalla kuvottaa ja melkein oksettaa. Jotenkin ajatus siitä, että tuotan tahallani kipua leikattuun polveen aiheuttaa kuvotusta. Olo on vähän sama kuin leikkausta seuraavana aamuna. Kipu oksettaa - vaikkei tällä kertaa edes ole mitenkään hillittömän kovaa. Vastaavalla tasolla oleva selkäkipu ei aiheuttaisi pahoinvointia, mutta jostain syystä leikattu polvi on eri asia.

tiistai 8. syyskuuta 2015

treenikentällä

Uskaltauduin sittenkin jo tänään treenikentälle koirien kanssa! Aivan mahtavaa. Kerrassaan superia.

Eihän me mitään suuria tehty, mutta sen verran, että nyt sohvalla nukkuu reporankana raukean näköinen Noki, ja Pika ja Kolakin näyttävät seesteisiltä. Ja sohvan toisessa kulmassa konettaan nakuttaa tyytyväisenä kahvia hörppivä allekirjoittanut. :)

Noki oli ainakin viime viikolla jumissa kuin rautakanki, joten se pääsi perjantaina Riinan käsittelyyn, ja huomenna mennään itse asiassa uusintakäsittelyyn varmistamaan, että miten jumissa mahtaa olla vai onko. Tästä syystä Noki teki pelkkää 2o2o-treeniä ja revittelyt jätetään siihen hetkeen, kun kroppa on varmasti treenikunnossa. Mutta voi sitä onnen ja innon määrää. Fyysisesti ei tehty juuri mitään,  mutta henkinen töräytys syöksähti ilmiselvän vahvana Nokista ulos, sillä se läähätti kuin raskaan ratatreenin jälkeen. :D

Nyt hän on onnellinen. 
Pika teki keppejä - ja hyvin se nakuttikin niitä loppuun asti, vaikka minä otin vain pari askelta keppien suuntaisesti. Ainoa haasteen paikka oli, kun lähdin ottamaan askelia todella tiukkaa takaaleikkauslinjaa kiertääkseni keppien toiselle puolelle. Mutta toisella yrityksellä tämäkin onnistui pulmitta. :) Lisäksi tehtiin parit itsenäiset keinut.

Kola puolestaan suihki puomia edestakaisin kuin heikkopäinen.

Ihan hirmu hienosti koko sakki oli tönimättä minua. Ainoastaan Nokille jouduin kaksi kertaa ärähtämään, kun sen kuppi treenin alussa oli aivan kumollaan ja energia olisi pitänyt voida purkaa vaikkapa minun rintakehääni vasten BOJOINK!kailemiseen.

Tästä se kuulkaas lähtee. Käveleminen kun sujuu tänään jo huomattavasti paremmin kuin eilen. Jesssss.

maanantai 7. syyskuuta 2015

ohjauskuvioita kerrakseen

Nyt on käytetty melkoinen määrä tunteja ja aivokapasiteettia eri ohjauskuvioiden pohdintaan. Periaatteessa kaikki viikonlopun ohjauskuviokurssin ohjaukset olivat tuttuja, mutta niiden perusopettamisen ajatus ei ollut minulle alkuunkaan selkeä. Kuten ei myöskään ollut se, mikä kussakin ohjauksessa on Se Juttu.

Turun viikonloppun aikana käytiin läpi vippaus, poikkari, sylkkäri, pakkovalssi, saksalainen, päällejuoksu, kopteri, twisti, persjättö, japanilainen, esteen lukitus yleisesti, puolivalssi, valssi, takanaleikkaus, vastakäännös, jaakotus, kabaikäännös (tai mikähän se oli), flippi, sylivekki, vekki, kepeille ohjaamiset... Ja varmaan vielä joku muu, jota en nyt saa päähäni.

Erityisesti suuren "Tätä me treenataan mun saikulla!!!!" -innostuksen saivat aikaan kopteri ja vippaus. Ja esteen lukitus. Ja.. Hahmotatte ehkä, mitä tarkoitan. Tuli ihan hurja innostus päästä treenaamaan.

Kuunteluoppilaan rooli oli tilanne huomioiden ihan täydellinen juttu. Tietoa kertyi niin hurjasti, että molempien päivien viimeiset treenitunnit menivät jo liki harakoille, kun aivot pursusivat niin paljon sisäistettävää. :D Tuli kovin hyvä mieli siitä, että tunsin ymmärtäväni, mistä puhutaan ja käsittämään ohjausten taustalla olevia periaatteita. Kurssi olisi ollut omiaan minulle ja Pikalle. En luota, enkä näe. Ja tunnen kiirettä kohdissa, joissa ei pitäisi tuntea kiirettä. En näe, mitä Pika katsoo tai mitä se on lukinnut.

Nyt on videoitu listaus siitä, millaisia pikkutreenejä etenkin Pika pääsee tekemään, kunhan saan vähän enemmän vapauksia liikkua ja liikuttaa polvea. Noki puolestaan palaa perustreeniin A:n, keinun ja puomin suhteen, sekä pääsee tutustumaan vippauksen saloihin.

Videot valuvat vähitellen lähitulevaisuuden aikana youtube-tililleni ja videoiden tähtinä loistavat Tea ja Mallu. :) 

torstai 3. syyskuuta 2015

Koirien kanssa kylässä. Ja kylässä.

Mustavalkoisten kanssa tultiin viime viikon perjantaina Helsinkiin junalla. Kyllä, kyllä, junalla. Minä, kaksi koiraa, kaksi laukkua, kepit. Matka sujui ongelmitta, kun isä kuskasi koirat ja kassit Lahdessa junaan ja Pasilassa konnari nosti laukut ulos junasta. Minä loikin kepeillä koirien kanssa Pasilassa laiturille, mistä Miika haki kassit ja koirat - ja minä loikin jälleen kepeillä perässä.

Perjantaista maanantaihin oltiin Miikalle dalmatialaisia moikkaamassa. Nokia otti aivoon. Miskaa otti aivoon. Pika ja Taimi olivat onnellisia. Noki ja Miska lähinnä möksöttivät kippuralla ja loivat murhaavia katseita ylenpalttisen onnellisiin Pikaan ja Taimiin.

Maanantaista torstaihin oltiin Maijalla. Nokia otti aivoon. Pikaa otti aivoon. Musti oli ylenpalttisen onnellinen. Ihan totta. Pikaa otti oikeasti aivoon. Rankasti. :D Musti rakasti niin maailmoja syleilevällä intensiteetillä Pikaa, että Pikan pää meinasi räjähtää. Pentu kieppui jaloissa ja vispasi häntää. Ja seuraili. Ja vispasi häntää. Ja sinkoili perässä. Ja kieppui ympärillä. HERMO MENI! totesi Pika moneen kertaan - ja hermojen menon hetkellä väisti onnesta soikeana kieppuvaa Mustia. Tämä väistämistaktiikka ei varsinaisesti toiminut pentuun.. Ainoastaan ruokakupilla Pika ihan aikuisten oikeasti totesi, että "mun kupille et tuu onneas jakamaan!" Musti ei missään vaiheessa (ruokakuppia lukuunottamatta) ottanut Pikan ja Nokin päänräjähdystunnelmia todesta. Musti vain ui liiveihin ja vispasi häntäänsä. "Jäbät, rakastan teidän murinaa!"

Noki ja Pika jaksoivat olla kiinnostuneita Mintusta. Vauvaa piti nuuskia jokaisena päivänä monen monta kertaa. Mutta hirmu hienosti mustavalkoiset malttoivat olla nuoleskelematta tai rynnistelemättä liian tunkeilevasti sitterissä tai sylissä istuneen vauvan luo.

Mustavalkoisten kanssa oli todella helppoa majoittua. Ne ovat sopivan huomaamattomia kyläilijöitä.

Nyt ollaan vihdoin kotona. Kola on vielä Lahdessa, mutta pian sekin pääsee takaisin laumaan. Jalka on aika spagetti. Erityisesti pohkeen lihakset ovat aivan täydellisen kadoksissa. Jalka tuntuu painavalta ja voimattomalta. Tänään kylläkin sain jo otettua askelia ilman keppejä. Lupa jalalla astumiseen tuli eilen. Kävelin kotiutumisen kunniaksi koirien kanssa korttelin ympäri. Matkaa kertyi ehkä 500-600 metriä. Aikaa kului varmaankin puolisen tuntia. Vauhti ei siis päätä huimaa, eikä matkakaan olisi voinut olla yhtään pidempi. Mutta eiköhän jalka palaudu vähä vähältä oikeasti käyttökuntoiseksi. Tällä hetkellä jalka tuntuu siltä, että siirryn tästä sohvalta omaan sänkyyn keppien avulla. Jalan voimat on kulutettu täysin loppuun, ja todennäköisesti menisin naamalleni, jos yrittäisin saada jalkaa kestämään askeleiden painon.