perjantai 18. huhtikuuta 2014

Aina oppii uutta :)

Eilen Timon tämän kauden viimeisissä treeneissä tehtiin Pikachun kanssa ensimmäistä kertaa ikinä 20 esteen rata yhdellä kieltovirheellä varustettuna läpi. Koko treeni meni aika vahvasti ruoskitussa nollaratatreenihengessä ja hiki suorastaan roiskui oman vuoron päätteeksi. :D "Uudestaan alusta vaan." "ALUSTA." "Uudestaan!" "Alkuun vaan." "Alusta." "Sä saat tehdä vähän pidempää pätkää tässä...  eli alusta!" Viimeisillä toistoilla tuli jo pehmeitä rumia sanoja, kun marssin lähtöpaikalle uudelleen ja uudelleen. :D Mukavaa oli huomata, että Pika kesti toistojen määrän eikä lyönyt hanskoja tiskiin. Treenin varrella sain taas suoraa palautetta siitä, miten "TÄSTÄ MATOSTA EI JÄÄNYT MILLIÄKÄÄN TAMPPAAMATTA. SÄ TÖPÖTIT J O K A I S E N KOHDAN TÄSTÄ MATOSTA. PIDEMPIÄ ASKELIA!!!"

Jäi tosi hyvä mieli ja tunne, että kyllä me Pikan kanssa yhteissävel vielä löydetään. :) Treenin lopuksi Timo kertoi, että treeni (meillä muokattu sen verran, että kepit ja kontaktit oli poistettu) oli ollut tällä viikolla mm. MM-tasolla kisaavilla koirakoilla, joten sikäli voinen olla ihan ylpeä, että Pikan kanssa selvittiin radasta yhdellä kiellolla.

Paljon on opittu Pikan kanssa tässä Timon talvikauden aikana - ja paljon on vielä opittavaa. :)

Tänään puolestaan Nokin kanssa kisoissa tuli todettua, että Noki on oppinut, että puomin kontakti ei oo niin justiinsa. Ensimmäistä kertaa kolmosluokassa saatiin kontaktivirhe puomin alastulolta! Ja siinä samalla sikaillessaan Noki sinetöi ns. kontaktitylytyskauden alkaneeksi. Meillä ei ole mitään tarvetta tehdä kisoissa mahdollisimman nopeita nollia tässä vaiheessa kautta. Voidaan ihan hyvin tehdä vaikka yliaikanollia, kunhan kontaktit tulevat jälleen taotuiksi tuon kilttiäkin kiltimmän sikailijan aivoihin. Tylytys aloitettiin heti toiselta kontaktiradalta ja kävi ilmi, että kerran käsketään napakasti ottamaan se perhanan kontakti, niin sitten se on vaan pakko ottaa. Kunnollisia pysäytyksiä tehdään siis ainakin SM-kisoihin asti. Siitäs saat, possu-Noki!

Lisäksi tajusin, että Noki on oppinut tulemaan putken "väärään" päähän ohjauksessani! Vitsi miten superia! Olen oppinut käyttämään vastakättä niin, että saan sen avulla Nokin väistämään ansaesteitä ja tulemaan putken suista ohi. Tänään kisoissa mentiin siihen "vaikeaan" päähän pariin otteeseen ja väistettiin yksi ansahyppy - ja kaikki tämä vastakäden ansiota! Jesjesjesjesjes!

Tämän päivän radoista jäi sama tunne kuin viikko sitten Kirkkonummella. Ei ole kiire. Ei ole hätä. Ehdin ajatella. Ehdin katsoa Nokia. Siis oikeasti katsoa, ei vain hätäisesti vilkaista, että "Apua se menijo!" Oma liikkumisenikin näyttää videoilla rauhallisemmalta, suorastaan hitaalta. Etenemät ovat kuitenkin ihan normaalien rajoissa, joten kai me silti liikutaan ihan tavallista vauhtia.

Huomenna uudelleen kisaamaan! Toivottavasti feng shuit ovat huomennakin yhtä hyvin järjestyksessä kuin ne tänään olivat! ;)





Lopuksi video siitä, miten Karvanappula opiskelee herra Isosedältä kuplien kalastamista. Oppimista ei voine estää - vaikka haluaisi..

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Kyllä MINÄ tiiän!

Käytiin tänään ottamassa raivoaksaa turhauttajien nostatuksella. Sormesta tulee tämän seurauksena verta. Taas. ;) No, keppeihin kuitenkin tuli ihan uutta asennetta.. :D Asennetta tuli loppua kohden niin paljon, että kun oli jo tarkoitus lopettaa keppitreeni ja tehdä jotain ihan muuta, niin Pika päättää toisin. Voihan koomikko. :D "Voi H U O H mä niin tiiän mitä tässä treenissä on tarkoitus tehdä, kepitkepitkepit joojooJOO!"

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kirkkonummella kisaamassa ja vähän tylytystä

Rupesi nyppimään ihan huolella, kun Noki pudotteli rimoja. Käytiin eilen hallilla ja rimat vain lentelivät. Toki provosoin ja sen lisäksi nostin rimat tappiin asti, mutta silti. Noki pudotteli sekä "ääririmoja" (eli hyppyjä joilta käännytään tulosuuntaan ja joille lähetetään vähän kauempaa) että ihan tavallisia matkan varrella olevia rimoja. Teki tiukkaa olla hermostumatta, koska rimojen putoilu oli puhtaasti Nokin vastuulla. Toki minä juoksin rinnalla ja lähetin hypylle kääntymään, mutta hittovie. Kyllä tuolla hyppykokemuksella ja niin olemattomalla rimanpudotusprosentilla, joka Nokilla on, pitäisi rimat pitää ylhäällä.

En oikeastaan usko myöskään siihen, mitä aina ensimmäisenä tarjotaan: "Se on kipee." Ei. Nokista on tässä kokemuksen myötä tullut omalla tavallaan röyhkeämpi ja omatoimisempi ja se tekee itsenäisiä ratkaisuja ja päätelmiä aina vain enemmän. Se poimii esteitä ilman "minkäänlaista" ohjausta. Riittää, että juoksen eteenpäin, se poimii matkalta esteitä vaikka ne olisivat minkälaisissa kulmissa. Se valikoi putken päätä ilman, että vaivautuu ihan kauheasti katsomaan ohjausta. (Paitsi nyt, kun olen vihdoin löytänyt toimivan ohjauksen. "Päällejuoksukäsi" on ihan hemmetin tehokas väline monessa muussakin kohdassa Nokin kanssa!) Ja siinä itseluottamuksen kasvaessa, kierrosten noustessa, raivon kasvaessa ja omien päätösten tekemisen myötä Noki on alkanut suurpiirteisemmäksi. Ei se tunnu miltään, jos vähän kolauttaa rimaa. Mitä siitä, jos kolisee. Pääsee lujempaa, saa tehdä pitkiä raivokkaita loikkia. Saa mennä äärirajoille. Ja hintana ovat rimat.

Paitsi että se ei käy minulle. Eilen tosiaan hyppyytin Nokia ja "pakotin" sen tajuamaan, että homma ei enää jatku, jos rima putoaa. Varmaan kymmenen ensimmäistä lentänyttä rimaa menivät ihan puhtaan raivon alle. Ei tuntunut missään, että tekeminen pysähtyi. Noki meni käskystä maahan, mutta jatkoi raivoamistaan. Vaan kyllähän se järki vähitellen palasi päähän ja lasittuneet silmät muuttuivat hämmentyneen näköiseksi, kun riman putoamisen jälkeen käskettiin kerta toisensa jälkeen maahan, eikä saanutkaan enää raivota tietä eteenpäin.

Jäin eilen miettimään, että noinkohan sain taottua Nokille samalla päähän myös epävarmuutta ja epäuskoa omaan osaamiseensa. Ja tänään siihen saatiin vähän näkemystä, kun käytiin Nokin kanssa juoksemassa kaksi Tuija Kokkosen rataa Kirkkonummella. (Olisi ollut kolmaskin rata, mutta Siuntion koirakerhon väki oli vähän turhan verkkaista ja kisat siksi tunnin myöhässä ja sen lisäksi sää hyytävä. Lähdin kotiin ennen viimeistä rataa.)

..ja kuinka ollakaan, rimat eivät edes kolahdelleet. Mieleen jäi valokuvan omaisesti useampikin hyppy, jossa joko ylitulkitsen jälleen eläintä tai sitten vain jotenkin tunnen ja tiedän ja näin, että Noki keskittyi paremmin. Se hyppäsi hallitummin. Sen kroppa ei tehnyt pelkkiä raivokkaita repäisyjä, vaan se koukisti jalkojaan hallitummin ja kääntyi keskittyneemmin. (Vaikea tätä on kuvailla oikeastaan sen täsmällisemmin. Minulle vain jäi tunne, että Nokin hypyt olivat keskittyneempiä.) Vauhti ei kärsinyt pienintäkään vähää, sillä radan etenemä oli meille ihan "tavallinen" 4,17m/s.

Toiselta radalta tuli hylly, kun en ollut tajunnut suoda ajatustakaan sille tosiasialle, että keppien päässä vain noin 2-3 metrin päässä oli putken suu suoraan edessä. Noki irtosi putkeen kuin rasvattu salamipötkö ja minä jäin keskenäni huitomaan vasemmalla olleen hypyn takaakiertoa. Noki osaa sen verran agilitysäännöstöä, että tullessaan ulos putkesta puomin toisella puolella, se hämmentyi kutsustani ja lähti kiertämään puomia tulematta sen ali. Tietenkin, koska ei puomin ali saa tulla! Se olisi sääntörikkomus! ;) Muuten rata eteni hyvällä rauhallisella mielialalla ihan kuten ensimmäinen ratakin. :)

Saa nähdä, kantaako hyppytylytys pidemmälle, vai pitääkö rimojen lentelyyn puuttua lähitulevaisuudessa uudelleen. Ainakin nämä äärihypyiltä kääntymiset jäävät aktiiviseen harjoitteluun ja yritän muistaa ottaa niitä vaikka jokaisella omatoimitreenikerralla pari-kolme suoritusta.




perjantai 11. huhtikuuta 2014

Vuoden maksi: Noki

Tiitiäinen, luottopoika, tienasi tänään itselleen kunnianarvoisan tittelin "IHAH:in Vuoden 2013 maksi". :)

Kyllä nyt kelpaa omistajan virnistellä.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

pikkari tikuttaa

Turhauttimien ja Pikkarin kanssa poikettiin hallille moikkaamaan keppejä. Vinot ovat niin vähän vinossa, mitä ne voi vinoon pistää ilman, että olisivat suorassa. Tarkoituksena on turhauttimien avulla saada Pikan aivoon taottua, että kepit on kivaa, kepit on vauhdikasta, kepit on JEEJEE! Ja aika jeejeehän ne olivatkin, kun ihan jokaista ohjausta ei vaivauduttu edes vilkaisemaan.. ;) "Siinähän huidot, ota ohvia, mä treenaan näitä keppejä, sehän tässä on tarkoituksena, eiKÖ!"


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

kisaamassa jälleen

Noki lukee rataa puomia juostessaankin. Se selviää alla olevasta videosta. Noki näkee alastuloa kohti tullessaan, että "ehheheeeei, tää rata EI tule jatkumaan eteenpäin vaan sivulle!!!!" Perhana. :D Harjoiteltavaksi NOKIN osalta menee _ehdottomasti_ se, että rimat pysyisivät hypyillä, joiden jälkeen tulee käännös. Rimat putoavat aivan liian usein. Niin kuin videollakin. Grrr...


"Pahus! Huh! Oho! Jaiks! Huidon! Iik! KEPIT!!!" -rata, jossa homma lähtee karkaamaan käsistä, kun olen suoran putken jälkeen askelen verran myöhässä ja Noki lukee ohjauksen väärin ja kääntyy hypyltä väärään suuntaan. Joudun ohjaamaan Nokia kauemmin seuraavalle hypylle kuin mitä olin ajatellut, joten puolenvaihto ennen muuria jää kaukaiseksi haaveeksi. Olisin ihan hyvin voinut juosta muurin sitä puolta, johon sitten pakon sanelemana jäin, mutta aivot eivät ehtineet kahden esteen aikana luomaan vaihtoehtoista suunnitelmaa. Niinpä väkisin vaihdan puolta, vaikka siinä ei ole järjen hiventäkään. No. Noki on kiltti ja tekee niin kuin käsken. :)

Tässä radassa ei oikeastaan muuta hyvää ollutkaan kuin se, että ehdin hyllyn jälkeen päättää, että lähetän Nokin pussille ja layeroin kepit. Se toimi hienosti! Osa koirista meni muurille, kun ohjaaja meni keppien toiselle puolelle törkkäämään keppien ekaan väliin ja osa koirista kaartoi muuten vain liian pitkälle. Noki ei kaarra milliäkään mihinkään vaan tulee suorinta reittiä kepeille. :) Homma on kuitenkin jo hylly, koska lähtötilanteessa lähden tekemään ROHKEASTI pakkovalssia kolmannen esteen taakse, mutta rohkeus ropisee lattianrakoon, kun annan Nokille vapautuskäskyn. En luotakaan Nokiin, vaan tuijotan pakkovalssihuitomisessa Nokia, enkä paikkaa, johon Nokin haluaisin. Noki tulee hypystä yli ja se on siinä. Lisäksi rimatkin lentelevät. Höh.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

kepit nopeammaksi ja luotettavammiksi -projektin korkkaus

Tänään palattiin keppitreenin pariin. Tämä este onkin ollut tauolla jo hyvän tovin, joten olikin jo aika ottaa härkää sarvista. Kepeillä on vähän samaa ilmiötä kuin puomilla, eli Pikalla ei vain ole ihan hirveä kiire - mihinkäs sitä olisi, valmiissa maailmassa.. ;) Niinpä otettiin turhauttimet jälleen käyttöön. Noki ja Kola tekivät parhaansa turhauttaakseen keskelle kenttää kiinnitetyn Pokemonin: raivosivat, hyppivät, sinkoilivat. Ja turhautuivat kyllä sitten itsekin, kun joutuivat takaisin seinään kiinni ja Pikachu pääsi hommiin.

Ensialkuun raivoa ja turhaumaa oli niin paljon, että Pika ei meinannut edes osua jokaiseen keppiväliin. Muutamilla toistoilla osumatarkkuus kuitenkin palasi. :)

Tälläistä treeniä lisää!

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Uskallanko jo iloita?

Lievästi hirvittää kirjoittaa tämä teksti, mutta koska olen järjen enkä taikauskon ihminen, kirjoitan sen hirvityksestä huolimatta. Ehkä en tällä tekstillä manaa kipuja takaisin..

Parisen viikkoa sitten Kola kävi Sannan luona, koska Komppunen liukastui kalliolla ja oli kolme päivää aivan perässävedettävää mallia. Kävelemisestä ei tullut oikein mitään. Diagnoosiksi tuli etujalan lihaksen vamma ja saatiin särkylääkettä. Tämän lisäksi sain ohjeen ryhtyä lisäämään magnesiumia ja b-vitamiinia Kolan (ja mustavalkoisten) ruokaan.

Tuumasta toimeen.

..ja koska Kolan oireet noudattelivat jotakuinkin täydellisesti omia selkäkipujen oireita, otin eläinlääkärin määräyksen myös ihan henkilökohtaisesti käyttöön. Niinpä hankin magnesiumia ja b-vitramiinia Kolalle JA itselleni. (Hermosärky on jotain niin hirveää, että olen ihan valmis kokeilemaan vaikka sitten koiralle eläinlääkärin määräämää hoitoa.)

Ja se on oikeasti aivan käsittämätöntä. Jos nyt en ihan väärin muista, niin se oli välittömästi seuraava (tai ihan viimeistään sitä seuraava) päivä magnesiumin ja b-vitamiinin aloittamisen jälkeen, kun hermosärky oli poissa. Joko lumevaikutus on aivan hillitön (ja olen siinäkin tapauksessa erittäin onnellinen: lumevaikutus on ihan yhtä hyvä kuin mikä muukin vaikutus) tai sitten magnesium ja b-vitamiini tekevät ihmeitä ja olivat juuri se asia, joita hermoni kirkuen tarvitsivat.

Tuntuu samalta kuin selän hermoratoihin olisi piikitetty puudutusainetta. Tiedän täsmälleen ne tilanteet ja hetket, kun hermosäryn pitäisi tuntua polvissa, sormissa, selässä, sisäelimissä (tai jossain sisuskalujen alueella, en osaa sen täsmällisemmin kuvailla), mutta kipua ei vain tunnu. Kolan ja Nokin trimmauksen jälkeen selän olisi kuulunut olla maanantaina ihan karmeassa kunnossa. Tässä tietokoneella istuessa pitäisi edes välillä tuntua kevyttä kipua jossain kohdassa selkää. Tunne on suorastaan hämmentävä. Hermosärkyjä on ollut enemmän ja vähemmän jo niin hirmuisen pitkään, että tämä olotila tuntuu vieraalta ja oudolta. Tuntuu vähän samalta kuin sahaisi omaa täysin puudutettua sormea pois: tämän kuuluisi sattua, mutta ei vaan satu.

Kolan jalan nitkahdus oli kirkaimellisesti onni onnettomuudessa.

..käsittämätöntä..

(Tekstin kirjoitettuani ehkä ihan lievästi hämmästyksen lisäksi myös suututtaa: Miksi kukaan lääkäri ei ikinä koskaan milloinkaan kipulääkkeitä ja saikkupäiviä määrätessään ole ehdottanut lisäravinteita? >:(  ) 

pikkariiiiiii!

Pikkarin kanssa pääpaino on tällä hetkellä eteen irtoilevaisuuden, omatoimisuuden, itseluottamuksen ja vauhdin kasvattamisessa. Vain vähän kiemuroita, kovin paljon sinkoilua! Wohoo!

Maijun kanssa käytiin tekemässä pennuille muutamat puomit ja Pika teki sen lisäksi putkesta putkeen sinkoilua. :) Reitin varrelle osui myös rengas sellaiseen kohtaan, että ekalla yrittämällä väänsin sitä ennen väkisin persjätön, mutta se oli niin uskomattoman myöhässä, että oksat pois, joten päädyin testaamaan, miten takanaleikkaus onnistuu renkaalla. :D Ja sehän onnistui! Pika kokoaa todella mageesti renkaalle ja kääntyy tiiviisti. Ja hitsi miten hyvin se painelee toiseen putkeen minun ohi tukka hulmuten. Superia!!