maanantai 29. lokakuuta 2012

ohjauskuvioajatuksia

Valssi on vaikea. Kerta kaikkiaan. Tosin nyt ihan viimeisen ehkä kuukauden aikana on tullut yhä enenevissä määrin sellaisia treenejä tai kisoja, joihin on osunut hyvin onnistuneita valsseja. Ja tässä viikonlopun Elinan kurssin ja tämän päivän SannaL:n treenien jäljiltä on jotenkin kirkastunut valssin perimmäisestä ajatuksesta jotain. Valssilla ei ole tarkoitus "raivata tilaa" laskeutumispaikalle. Jotenkin on ollut (ja on kyllä edelleenkin fiilispohjalla) sellainen tunne, että hypyllä tehtävä tiukan käännöksen aikaan saava valssi on sellainen, missä valssi ehkä tehdään hyvissä ajoin, mutta sen jälkeen tehdään otetaan sen verran askelia, että itsen ja siivekkeen suuntaisen linjan väliin jää (erittäin reilu) koiran mentävä juoksutila.

(Ja olipa muuten SNADISTI vaikeaa piirtää nuo jalkojen kuvat tuohon. Piti valssata pitkin olohuonetta, että onnistuivat sijoittumaan paikoilleen. :D ) 


Onhan se toki jo vaikka miten pitkään ollut ihan selvää, että valssi on kolmen askeleen ohjaus ja neljäs askel menee jo seuraavaa estettä kohti. Mutta en ole pystynyt ymmärtämään sitä oikeasti. Nyt yritän ymmärtää ja muistaa sen käytännössäkin. Lisäksi siihenkin on tullut jotain sellaista kroppani (tai jonkun aivon ydinjatkeen) ymmärrystä ja käytännön kykyä, että pystyn ottamaan aika ajoin erittäinkin suunnitelmallisen askelen kohti ponnistuspaikkaa. :) 

Toinen huomio tämän päivän SannaL:n treeneissä oli se mahtava fakta, että kun teimme sylkkäriä, minä katsoin koiraa!!! Tuli ihan tautisen hymyilyttävä hyvä mieli. Elinan "KATSO KOIRAA!!!" -huuto kaikui korvissa - ja kun maltoin tuijottaa Kolaa, sain ajoitettua käden liikkeen niin, että tiesin täysin varmasti Kolan katsovan ja seuraavan ohjausta. Aivan käsittämätöntä. Ohjauksissa on siis pakko jollain tavalla huolehtia siitä, että koira tulee ohjaukseen. Usein on vain luotettava: "Tätä on harjoiteltu ja tähän ohjaukseen se osaa tulla". Mutta jos on sellaisia paikkoja, joissa on tarvetta syystä tai toisesta varmistaa, että koira tulee ohjaukseen (esim. ansaesteitä tai vieraampi ohjaus), on pakko katsoa koiraa. Einsteinin havainto, eikö.. ;) Sylkkäri ei ole tuttu sen enempää minulle kuin Kolallekaan, joten kun maltoin ihan rauhassa seurata Kolan katsetta ja odottaa, että se katsoo kättäni, sain sen ihan hyvin käännettyä sylkkäriin. :) :)

Päivän treenien muut huomiot: 
Noki luulee, että okseri on "kohti ääretöntä, ja sen yli!" -tyyppinen este. Tein minkä vain ohjauksen, niin Noki ponnistaa korkealle, kovaa ja kauas. 
Täytyy ryhtyä opettamaan sille paitsi häiriönsietokykyä kaikilla hypyillä - erityishypyt mukaan lukien - niin myös okserilla kääntymistä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

opettavainen viikonloppu

Maijan kanssa lähdettiin Turkuun hakemaan oppia Elina Jänesniemen viikonloppukurssilta, jonka Mona oli ystävällisesti järjestänyt. :)

Ja olipahan viikonloppu! :)

Ensinnäkin tuli jälleen todetuksi, että sekä minä että Noki ollaan opittu aivan valtavan paljon vuodessa. Siis suorastaan käsittämättömän paljon. Ja omasta mielestäni ehdottomasti tärkein oppimani asia on se, että pystyn siirtämään liikkeisiini sen, mitä kouluttaja kehottaa ohjauksessa korjaamaan. "Liiku sylkkärissä enemmän tänne ja tee kädellä enemmän näin ja odota, että koira katsoo kättäsi." Ja jumaleissöni! Pystyin toteuttamaan kaikki nuo ohjeet. En siis välttämättä kaikkia ohjeita heti ensimmäisellä korjausyrityksellä, mutta rajallisessa ajassa ja rajallisella määrällä toistoja. Aikaisemmin sanoin kyllä "Joo, teen niin", kun kouluttaja käski tekemään jotain. Mutta sitten aivot vain tyhjenivät, kun keskityin juoksemiseen ja paniikinomaiseen kiireen tuntuun. Nyt ei tunnu enää paniikilta tai kiireeltä, joten ehdin ajatella. :) Wautsi wau.

Pääsin harjoittelemaan tosi hyvin ennakoitua ja hallittua ohjausta, jarruttamista, tuplasylkkäriä, layerointia parissakin kohtaa, poispäinkäännöstä, ... Paljon kaikkea!

Molemmista päivistä jäi aivan superhyvä mieli ja hymyilytti vielä kotimatkalla Elinan sunnuntaitreenin viimeiset sanat: "Noki on tosi hyvin koulutettu ja sinä osaat ohjata sitä." Voiko sitä viikonlopulta tuon parempaa kommenttia toivoakaan? :)







(Kummankin videon alusta puuttuu pari-kolme treenipätkää, joten ihan noin sujuvilla suorituksilla ei aloitettu kumpanakaan päivänä. ;)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

hyp ja pomp

Eipä ole tullut mieleen - tai ollut ajankohtaistakaan - tätä ennen ryhtyä tekemään hyppäämishäiriötreeniä oikein urakalla. Maanantaina tuli todistetuksi, että Noki Tiitiäinen saa pidettyä riman ylhäällä, jos vain päättää tehdä niin. Ja tokihan se edesauttoi, että pudonneesta rimasta tuli "PASKA" ja ei palloa, pysyneestä rimasta "HIEEEEENO" ja pallo.

Kurvattiin tänään Ojankoon testailemaan Tiitiäisen häiriönsietokyvyn rajoja. Ensin tehtiin pelkkää yhtä hyppyä. Aluksi hyvin pienikin häiriö sai riman putoamaan. Pieni niiaus, vähän käsien heilautusta. Rima putosi. Useita kertoja. Joka kerta Tiitiäinen jäi karjumaan turhautuneena, kun sanoin vain tylyn "HÖH" ja käskin uudelleen lähtöpaikalle. Helpotin häiriötä sen verran, että saatiin onnistuminen. Pallo lensi ja kehuja sateli. Ja kuinka ollakaan, rima alkoi pysyä välittömästi huomattavasti paremmin. Hetkittäin uudet ja yllättävät häiriöt saivat riman putoamaan, mutta lopulta päästiin siihen pisteeseen asti, että ihan rehellisesti meinasin siinä häiriötä aiheuttaessani mennä turvalleen lähetettyäni Nokin hypylle - ja rima pysyi ylhäällä vahvasta horjahtamisestani huolimatta! Pystyin töksäyttämään oman liikkeeni kuin seinään. Pystyin kyykistymään. Pystyin heiluttamaan käsiä. Pystyin peruuttamaan hypyn aikana täysin yllättäviin suuntiin. Pystyin jäämään Nokin "tielle" hypyn alastulopaikan välittömään läheisyyteen. Rima pysyi. JES.

Nokille taisi tulla aika selväksi, että hyppy hypätään, jos halutaan palkka - tapahtui ympärillä ihan mitä tahansa. 8) Täytyy ottaa tälläistä häiriötreeniä seuraavissa omatoimitreeneissä uudestaan. Oli itselle todella palkitsevaa huomata, että Noki hahmottaa palkkaamisen yhteyden riman pysymiseen ihan muutamilla toistoilla. :)

Kolan kanssa naksuttelin ihan vaan hyppäämisestä. Sainpa sen kerran jopa tulemaan rimasta ali ja näin ollen osoittamaan, mistä palkkaa ei todellakaan tule. Kyykistyin hypyn taakse kutsumaan Kolan hypystä yli. Ja kuinka ollakaan, kun Kola näki minut riman ali, se ei viitsinyt hypätä, vaan syöksyi riman ali luokseni. "OHHOH!" ja ei palkkaa. Toisella yrityksellä rontti vaivautui kuin vaivautuikin ponnahtamaan riman yli. :)

maanantai 22. lokakuuta 2012

PASKA Noki

...vai HIEEEEEENO Noki?

Käytiin tänään Ojangossa miettimässä, että miksi eilisen ensimmäisen kisaradan toinen rima putosi. Kisavideosta näkee, että Nokin kylki pudottaa riman, eivät jalat. Rontti siis hyppää niin läheltä, että jo kylki osuu rimaan.

Ja mitä tekee Noki tänään? Ensin pistän pakkovalssiriman 55cm korkeuteen. Sujuu ihan pulmitta. Sitten nostan kuuteenkymppiin. Ja hop. "PASKAAAA!" -kommentti kertoo kaiken ja Noki jää ilman palkkaa. Uusi yritys - ja kuinka ollakaan! Rima pysyy. Pääsen palkkaamaan ja kehumaan ja ylistämään. Vielä kerran ja jälleen rima pysyy. "HIEEEEEEEENO!"



sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Ojangossa PORSKin kisoissa

Tänään ei tehty suuren suuria tuloksia.

Ekalta agiradalta toinen rima putosi (syystä, että __?___ ). Sen jälkeen rata sujui mallikkaasti ja kivasti, kunnes hukkaan Nokin selän taakse. Hetken kuluttua löydän Nokin, kun Noki ilmestyy ihan väärälle puolelleni. Sen jälkeen pyöräytän Nokin kieltovitosen kanssa hypylle. Hyppypaikka ja -asento on kuitenkin niin huonot, että rima putoaa. Siitä 15vp ja niin hyvä etenemä, että kiellon pyöräytyksestä huolimatta oltaisiin oltu kai sijalla 4. tai 5. nollalla.

Tokalta agiradalla homma sujuu jälleen oikein mukavasti, kunnes päästään okserille asti. Noki hyppää jotenkin huonosti ja jalat huitovat, kun se yrittää levitoida okserista yli. Ei ihan onnistu, joten okseri rysähtää. Sen jälkeen Noki löytää kyllä kepit, mutta rontti jättää viimeisen välin tekemättä, kun minä ennakoin hivenen seuraavaa estettä. Sika-Noki. Sen lisäksi radalla on putki, joka on aseteltu niin, että eipä olla moisella sijoittelulla putkea koskaan aiemmin tehty. Noki ei tajua koko putken suuta, vaan kiertää koko U-putken ennen kuin saan sen törkättyä putken oikeaan päähän. Alkoi naurattaa tosi kovasti, kun Noki näytti suurelta kysymysmerkiltä putken suuta etsiessään. :D

Kolmas rata oli hyppäri. Jälleen rata sujui oikeinkin mallikelpoisesti. Harmi kyllä pituudella Noki hyppää jotenkin tosi lievästi vinoon ja erittäin pituuden reunassa, joten se huitaisee pituuden reunamerkin kaaduksiin ja laskeutuu alas kepin väärältä puolelta. Noki lukee ohjauksen jatkon sinne, mihin rata jatkuikin, joten kun ei korjattu pituuden suoritusta, saatiin hyl. Tällä radalla huippuhetki on keppien jälkeen toisena ollut hyppy. Ohjasin sen tosi mainiolla valssilla, sillä Noki pystyi lukemaan radan etenemistä täydellisen upeasti ja se laskeutui ihan mielettömän makeaan paikkaan. :) Jesh! Valssinkin voi näköjään tehdä minun kropallani oikein - vaikkakin todella harvoin.. ;)








Tulokset eivät siis tosiaan päätä tänään huimanneet, mutta itselle jäi kisoista vahvasti sellainen tunne, että tänään oma tekemiseni oli tasaisempaa kuin koskaan aiemmin. Tiesin, mitä teen, missä teen ja milloin teen. Ja kaiken lisäksi kroppani teki lähes poikkeuksetta juuri niin kuin sen piti tehdä. Ei ollut pätkääkään sellainen olo, että rata tuli suoritettua taistelemalla, vaan liikkuminen tuntui helpolta ja vaivattomalta. Mahtavaa, mahtavaa! :) Lisäksi maltoin ja muistin pysäyttää Nokin kontakteille, kun alla oli jotain muuta kuin nolla! Hyvä minä. :)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Niinulla

Ratapiirroksesta katsottuna tämän päivän rata näytti ihan tosi vaikealta TÄSTÄSTÄS-radalta. Paljon hyppyjä ja pitkiä siirtymiä hypyltä toiselle. Mutta ei se ollutkaan niin paha. Itse asiassa rata oli tosi kiva ja pääsin tekemään muutamassakin kohtaa persjättöä sillä tavalla hallitusti ja ihan ilman paniikkia. Alkaa tuntua siltä, että persjättöihinkin voi saada otteen ja ne voi tehdä oikein. :)

Noki ei pudotellut tänään rimoja ilman syytä. Ja syyhän oli siis aina allekirjoittaneessa. Onneksi allekirjoittanut aiheutti vain parin riman putoamisen. Maanantain rysähtelyt johtuivat siis mitä luultavimmin väsyneistä lihaksista. Aion silti treenata Nokin kanssa häiriön alla hypyn hyppäämistä. Saisihan se mielellään hypätä riman putoamatta, vaikka minä sählään.

Tämän päivän treeneistä jäi hyvä mieli. Ollaan opittu paljon. Valssit eivät edelleenkään kuulu "yksi parhaista ystävistäni" -listalle, mutta ehkä nekin alkavat edes jossain vaiheessa tuntua helpommilta ja kroppani suostuu tekemään yhteistyötä valssiohjauksissakin.. (Videolla näkyy pätkä siitä, kun Niinu yrittää takoa jalkojen asentoja päähäni. Eivät meinaa taipua jalat oikein, vaikka miten selittää oikean tavan.)

Persjätöt tosiaan ovat kesän ja syksyn aikana vahvistuneet huimasti. Osaan ryhtyä tekemään persjättöä tarpeeksi ajoissa ja luotan siihen, että Noki pysyy hallussa, vaikka se hetkellisesti onkin selkäni takana näkymättömissä. Viime talvena Anna Heinosen treeneissä persjättöjen tekeminen tuntui ihan karmealta ja täysin järjettömältä tuntui myös se ajatus, että persjättö aloitetaan jo edellisen esteen aikana - tai sitäkin aiemmin.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

syyslomaisia pohdiskeluja

Aamulenkillä mietin agilityä ja koirien kanssa harrastamista.

Hassua.

Agility houkutti jo silloin 90-luvulla. Ajattelin, että se olisi minun juttuni. Ja niin se näköjään onkin. En silti olisi ikimaailmassa uskonut, että voisin saavuttaa tälläisiä tuloksia tai ehkä ylipäätään päästä joskus kisaamaan. Noinkohan silloin 90-luvulla edes tiesin, että kyseisessä lajissa kisataan..

Toisen sertin saavuttaminen sai aikaan sen, että selasin koira.netistä valioituneita maksiperroja läpi. Ei niitä montaa ole. Perroja on niin hirmuisen paljon, että oli tosiaankin yllätys, miten vähän maksivalioita on: Löysin listoista muistaakseni viisi maksivaliota. (En ole varma, onko luku oikea, mutta lähentelee totuutta, luulisin.) Eikö maksikokoisilla perroilla ryhdytä harrastamaan agilityä? Ilmeisesti ei, sillä ei noiden sertien saavuttaminen Nokin kanssa ole ollut mahdottomuuksien saavuttamista. Työtähän se on teettänyt, paljonkin. Mutta ei mitään taikatemppuja tai hokkuspokkusta tai ylimaallista todennäköisyyksien selättämistä. Treeniä, treeniä, treeniä ja kisaamista, kisaamista, kisaamista. Tuntuu palkitsevalta, että työtä tekemällä pystyy saavuttamaan jotain, mikä näytti vielä reilusti alle vuosi sitten ihan todella kaukaiselta tavoitteelta.

Ymmärrän mainiosti, ettei pienellä maksilla välttämättä edes lähdetä tavoittelemaan sertejä tai kolmosluokkaa ylipäätään. Onneksi Nokista kasvoi ihan reilusti yli 43 senttiä korkea, jolloin 60(/65) senttisten hyppyjen ylittäminen hyvällä ja turvallisella tavalla on mahdollista. Toki toivon, että kolmosluokassakin hypyt voisivat olla jossain muualla kuin ihan tapissa 65 sentissä - ja onneksi vain harvakseltaan tuomarit nostavat radalla hypyt (tai osan hypyistä) ihan tappiin.

Maanantaina treeneissä rimat hyvästä hyppytekniikasta huolimatta kolisivat ja putoilivat. Ilmeisesti Nokilla oli lihaksista veto veks, sillä jäähdyttelylenkkikin oli aika vetelää menoa. Nyt vietetään muutama päivä matalalentoa ja relataan. Toivottavasti torstaina rimat pysyvät paremmin ylhäällä.

Toisen sertin ja tuplanollan saavuttaminen aiheutti lievän kisaväsymyksen. Mennään kyllä sunnuntaina Vuokkosille kisaamaan, mutta jospa sitten pitäisi vaikka muutaman viikon tauon kisoista. Ollaan kisattu tosi paljon - ja se on opettanut ihan hurjan paljon. Mutta ehkä välillä voisi viikonloppuna ihan vaan olla kotonakin? (Tiedän, että jos jätän ilmoamatta, niin sitten varmasti  kuitenkin harmittaa seurata facesta kavereiden tuloshehkutuksia.. Siitä huolimatta pari lomaviikonloppua voisi tehdä terää niin minulle kuin Nokillekin.) Ensi viikolla päästään Elina Jänesniemen koulutukseen Turkuun. Sitten alkaakin marraskuu, jonka viikonloput ovat ihan todella sopivasti ja täysin sattumalta täyttyneet ei-agilitypitoisesta toiminnasta. Niinpä tauko tulee vähän kuin luonnostaan juuri tähän saumaan. :)

------------

Maanantaina tehtiin Kolan kanssa persjättöjä. Voi pylly. Pelkään selkäni ja polveni puolesta sen verran, että ei tee mieli juosta Kolan eteen. Nokin kanssa en pelkää yhtään - Noki nimittäin väistää, jos tulen eteen. Niinpä uskallan juosta niin lujaa kuin jaloista irtoaa ja tehdä edessä leikkauksen ihan huoletta. Kolan kanssa jaloista ei vaan irtoa täysi vauhti, sillä epäröinti saa juoksemaan epävarmasti - mikä lisää sitä todennäköisyyttä, että jään Kolan jalkoihin. Pitäisikö Kola opettaa jotenkin väistämään? Vai pitäisikö minun vain oppia liikkumaan niin, etten jää alle? Varmaan ratkaisu on jotain tuosta välimaastosta. Eli Kola pitäisi oppia täydessä vietissäkin katsomaan ohjausta ja linjaamaan oman liikkeensä niin, että se ei tule päälle. Ja sen lisäksi minun pitäisi oppia ohjaamaan persjätöt niin, että Kola tietää jo hyvissä ajoin etukäteen, että olen tulossa eteen leikkaamaan sen juoksulinjan.

Huoh. Kolan kanssa agility on kirjaimellisesti jännittävää.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

voihan tiitiäinen!

Tänään oli meidän päivä. Ihan epäilyksettä.

Kotkassa oli tarjolla kaksi agilityrataa ja yksi hyppäri. Ja mitä sitä kiertelmään tai kaartelemaan sen enempiä: ekalta aksaradalta otettiin nolla, pronssisija ja serti. Wau. Kuunneltiin Siiri-portugeesin omistajan Sannan kanssa tuloksia ja Sanna ehti sanoa jotain siihen suuntaan, että "sijoituittekohan te palkintosijoille sillä nollalla" ja minä ehdin tokaista, että "en voi uskoa, olihan niitä nollia useita meidän nollan lisäksi". Ja heti sen perään meidät kuulutettiinkin pronssipallille ja onniteltiin sertistä. Suusta pääsi joku epämääräinen "MITÄ HITTOA" -tyyppinen älähdys ja tuomari sitten kommentoi, että "Se serti siirtyy kato kolmanneksi tulleelle.." Joo, en sitä epäilekään, etteikö siirtyisi, mutta että se siirtyi nimenomaan juuri meille, niin se hämmästytti. :)

Noki teki radalla hyvää työtä. Kahdella tai kolmella hypyllä olin melkein täysin valmistautunut siihen, että rima putoaa alas, koska radalla oli tosi monta hypyn jälkeen tapahtuvaa tiukkaa käännöstä. Rimat eivät kolisseet eivätkä käännöksetkään valahtaneet mitenkään niin pahasti, että olisivat jääneet erityisesti mieleen. Vähän oli radan jälkeen sellainen "huh, se oli taistelunolla" -olo.

Toisena vuorossa ollut hyppäri on ihan pimennossa. Täytyy oikein kaivella, että saisin päähäni, miten se meni.. ..tulihan se päähän, kun vähän ravisteli.. ;)

Hyppärin alussa oli takaakierto, johon todella moni ennen meitä teki valssin. Pieni epävarmuus valtasi mielen, kun itse olin suunnitellut tekeväni hypylle saksalaisen. Kävin lämppähypyillä tekemässä pari saksalaista ja totesin, että hitto minä en rupea suunnitelmiani muuttamaan, koska saksalainen sopii siihen kohtaan erinomaisen hyvin ja Noki sen osaa kyllä. Ja osasikin. Keppien jälkeen meinasin lipsauttaa Nokin  hypyn väärälle puolelle ja oli varmaan ihan milleistä kiinni, ettei Noki eksynyt siivekkeen taakse. Hyppylinja oli tästä johtuen täydellisen optimaalinen, sillä Noki ylitti riman lähes täsmälleen rimansuuntaisesti laskeutuen juuri sinne, mihin rata jatkui. Huh, siinä kohtaa pikkuisen ehti pelottaa. :D Okserilla tehty valssi toimi, putkijarru käänsi Nokia sopivasti putken jälkeen, tosin en luottanut Nokin kääntymiseen niin paljon, että olisin uskaltanut lähteä pinkomaan täysillä. Niinpä kolme viimeistä estettä vedettiin soveltaen. En kerta kaikkiaan ehtinyt tekemään suunnittelemaani persjättöä, joten siinä sitten sekunnin murto-osat toivoin sormet kyynärpäitä myöten ristissä, että poispäinkäännös  - jota en ikimaailmassa ihan tuosta noin vain lähtisi kisaradalla käyttämään - luonnistuu. Ja luonnistuihan se. Myös poispäinkäännöksestä johtunut väärä sijoittumiseni seuraavalle hypylle meni ihan mainiosti, kun herra Tiitiäinen ei ollut moksiskaan takanaleikkauksestani. Nollalla maaliin ja ihan suunnaton hyvän mielen ja epäuskon fiilis, että hitto. Meidän uran eka tuplanolla. Ja sitä myöten ihan hirmuisen paljon varmemmalta näyttävä ensi kesän yksilöSM-edustuspaikka.

Viimeinen aksarata oli jälleen ihan mukavan tuntuinen. Rata sujui kuin kukkasilla tanssi aina kolmanneksi viimeiselle hypylle asti. Tosi hyvä fiilis, tosi toimivat ohjaukset, tosi kuuliainen Noki. Sitten oma rytmitykseni meni ihan plörinäksi, kun olin vähän ennakoimaani taaempana ja sorruin ajattelemaan, etten saa Nokia käskyllä niin kaukaa seuraavan hypyn takaakiertoon. Kiihdytin oman vauhtini hetkessä kovemmaksi, ja mitä tekee Tiitiäinen? Lukee rytmitystäni ja kiihdyttää itsensä useiden metrien päässä olevalle väärälle hypylle eikä edes katso ihan lähellä olevaa takaakierrettävää hyppyä. Hylly siis, mutta maalissa nauratti. Kolme ihan helvetin hyvää rataa yksissä kisoissa. Voi hemmetti. :)

Tiitiäinen on kyllä melkoinen otus! :)

lauantai 13. lokakuuta 2012

tosi hyvä mieli

Tänään käytiin Nokin kanssa vetäisemässä yksi ainoa rata Purinalla. Jotenkin jännitti ihan eri tavalla kuin normaalisti, kun oli käytössä vain yksi mahdollisuus. Vaikka se onkin ihan höhlä syy ruveta jännittämään.

Rata vaikutti aika haastavalta, mutta oikein kivalta. A:n jälkeen todella monet koirat ottivat hyllyn, kun koira luki radan jatkumisen A:n edessä olevalle hypylle, vaikka tosiasiassa rata jatkui vahvasti sivuun pituudelle. Lisäksi pituuden jälkeen todella moni koira meinasi mennä suoraan maalihypylle, vaikka piti vielä tehdä takaakiertona hyppy ja sen lisäksi putki ennen maalia. Minulla ajatukset sekosivat pituuden jälkeen, kun ehdin valmistautua henkisesti siihen, että Noki meinaa karata maalihypylle. No ei sitten meinannut, mutta omat ajatukset menivät sen verran solmuun, etten enää muistanut, kummalla kädellä olen suunnitellut ottavani Nokin pituuden jälkeen olleen takaakierron yli. Käden valinta vei ne ratkaisevat sadasosat, Noki laskeutui selkäni taakse ja päätyi valitsemaan ilman ohjausta putken väärän pään.

Maalissa oli kaikesta huolimatta ihan mielettömän hyvä mieli. Noki teki kontaktit paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Se teki ne nopeasti ja juoksi loppuun asti, vaikka irtosin sekä A:lla että puomilla todella reilusti sivusuunnassa. Mahtavaa mahtavaa mahtavaa! :) Rima putosi - mahdollisesti siksi, että ohjaukseni vähän nytkähtää ja lähden kovalla kiireellä muuttamaan liikkeeni suuntaa, vaikka oikeasti ei olisi mihinkään kiire. (Toki Tiitiäisen ei tästä huolimatta pitäisi pudottaa rimaa..)




Lopuksi vielä hyvän mielen päivän päätteeksi tehty kameran ja salamoiden testailuun keskittynyt ulkoilu Miikan kanssa.
kuvat: (c) Miika Kainulainen

torstai 11. lokakuuta 2012

AI TAKAAKIERTO!

Sen siitä saa, kun kolme kertaa ohjaa huonosti ja koira tekee sen, mitä ohjataan - vaikkei se tosiaankaan ole se, mitä pitäisi ohjata tai tehdä. Siis sen, että sen jälkeen voi vaikka tehdä takaperinvoltteja, niin eiköhän se saamarin piski mene sinne saamarin takaakiertoon, vaikkei sitä sinne saamari todellakaan enää ohjaa. Noki tilasi melkein Niemen pojat muuttoautoineen viemään Niinun pois edestä, kun yritettiin saada Noki Niinun kropalla estämällä heräämään siihen faktaan, että sinne takaakiertoon ei tosiaan ole tarkoitus mennä. Voihan perävaunu. ;) Ei se sitten lopultakaan sujunut vauhdin kanssa, joten tuollaiset kurvailut takaakiertoineen ja etenkin ilman takaakiertoja menevät sille piii-iii-itkälle treenilistalle.

tiistai 9. lokakuuta 2012

turhautumista ilmassa

Noki on aivan äärimmäisen taitava kertomaan, millon turhauttaa. Ja se se kuulkaas vasta turhauttaa, kun Kolalla on jotain, mitä Tiitiäinen haluaisi oikein todella kovasti, mutta kun väkisin ei voi ottaa, jos Kola ei suostu. PITÄISI SUOSTUA! MIKSI ET SUOSTU! ALA SUOSTUA! TÄNNE SE! EPÄREILUA! (Nauratti kuvatessa niin, että hihitys kuuluu välillä taustalta. :D)

maanantai 8. lokakuuta 2012

kisoissa ja treenaamassa

Kolan kanssa oltiin sunnuntaina kisoissa toteamassa, että taas on löydetty uusi haaste. Tai vanha. Kola tuli kummallakin radalla ekasta rimasta ali, joten aika fyssarille tuli varattua. Muuten ekalla radalla tekeminen tuntui jotenkin älyttömän mukavalta yhteistyöltä. Keinulla Kola tuli läpi, joten uusittiin se ja poistuttiin maaliin.


Maanantaisin treenataan Maijan kanssa Vuokkosilla. Tällä viikolla oli ekaa kertaa omatoimiryhmän täysin omatoiminen treeni. Ohjelmassa oli keppitreeniä ja keinua. Noki veti jotenkin aivan järjettömällä raivolla. :D Se vaahtosi, tärisi ja karjui. Ja teki kyllä siitä huolimatta tosi hyvää työtä. :) Se haki keppejä vaikeista kulmista erinomaisesti ja rysäytteli keinua täysin omatoimisesti minun jäädessä paikalleni kauas taakse. Noki sinkosi keinun päähän ja rysähti maanpintaan kuin kivi. Ei se kisoissa keinua noin tee, vaan himmailee ja odottelee minua. Treeni tuli siis täydelliseen saumaan ja saatiin tosi monta erinomaista toistoa. :) Näitä kontakti- ja keppitreenejä jatketaan säännöllisesti talven läpi ja toivottavasti ne kantavat hedelmää myös kisoissa.

perjantai 5. lokakuuta 2012

girls just wanna have fun

Kolan pehmopuoli esittäytyy:

torstai 4. lokakuuta 2012

Talvikausi alkoi

Tänään päästiin aloittamaan talvikausi Niinun opissa. Oltiin Nokin kanssa kumpikin täysin läkähtyä, kun ei ole meikäläisten kropat tottuneet näin lämpimiin treenausolosuhteisiin. Mutta eiköhän sitä totuta ajan kanssa. ;)

Noki teki tosi kivasti hommia kuumuudesta huolimatta. Teki nätit kontaktit (keinua lukuunottamatta!! MUR. Keinu pitää ehdottomasti pistää treenilistalla korkealle.), haki kepit tosi kivasti ensimmäisille kepeille vietäessä, suoritti nätisti hypyt eikä pudotellut rimoja. Lisäksi itsellä oli tunne, että osasin tehdä kropallani monia muutoksia liikkumiseen, kun sain Niinulta muutosohjeita. Jes.

Vaikeuksia:
Toinen kepeille vienti oli ihan mahdoton. Minä ohjasin aivan liian myöhään ja Noki ehti kerta toisensa jälkeen lukita putken keppien sijasta. Keinulla Noki kääntyi sivuun ja hidasteli, kun tiesi, että lähdetään vasemmalle eikä eteenpäin. U-putkeen vienti meinasi mennä tosi vaikeaksi. Ihme juttu, miten U-putken kanssa on niin monia pulmia aika ajoin, kun sitten toisina hetkinä siinä ei ole pienintäkään ongelmaa. Esim. eilen Ojangossa kun tehtiin sokeasta kulmasta U-putkeen lähetyksiä, ongelmia ei ollut kertaakaan. Toki täytyy sanoa, että tämän päivän U-ongelma oli ihan tosi vahvasti minun ongelmani. Videoilta näkee, että ihan painamalla painan kropalla Nokia väärään päähän. Nokin pitäisi kyetä lukemaan ajatuksia, että se tietäisi, että haluan sen putken lähimpään päähän. Onneksi on video. Muuten olisi jäänyt ihan epäselväksi, mikä minun liikkeessäni esti Nokia tekemästä "oikein" eli ajatusteni - ei ohjaukseni - mukaisesti.

Kooste tältä illalta, onnistumisia ja epäonnistumisia:



Jossain määrin tuntuu oudolta ja hassulta, että treenaamisessa ei enää niinkään ole kyse Nokin osaamisesta. Että mitä hitsiä Nokin tarvitsee raahautua treeneihin, kun kaikki treeniaika menee minun kouluttamiseeni. Epälooginen ajatus, joo, sillä eipä tätä oikein pelkästään ilman koiraakaan voi treenata, kun tarvitaan se simuloija, joka näyttää, miten pieleen tai oikein mennyt ohjaus vaikuttaa. Mutta silti. Tähän varmaan kestää tottua (ja tokihan Nokilla siis on esim. kontaktien ja keppien kanssa PALJON hiomista, mutta perustekniikka on ihan hyvällä mallilla). Tällä hetkellä on jokseenkin ristiriitaiset tunteet, mutta oletan pääseväni "kärryille" tähänkin tilanteeseen ennemmin tai myöhemmin. Tuntuu siis jotenkin siltä, että ohjatut treenit menevät Nokin näkökulmasta "hukkaan". Se ei opi ratatreenissä kovinkaan paljon uusia asioita viikottain tai edes kuukausittain. Vain minä opin - jos opin.

Tänäänkin Noki olisi takuuvarmasti osannut mennä U-putkeen heti ensimmäisellä kerralla ja mitä todennäköisimmin tehdä viimeisenä olleet kepit - jos ohjaajana olisi ollut joku taitavampi.

Kolan kanssa agility on vielä tällä hetkellä sitä, mitä se on tähän asti ollut Nokinkin kanssa. Eli yritetään keksiä, miten yhdessä toimitaan ja yritän opettaa Kolalle erilaisia agilityssä tarvittavia taitoja. Kolan kanssa treenatessa minulla on tunne, että pääosa treeneistä menee Kolan opettamiseen. Nokin kanssa ei tunnu enää juuri lainkaan siltä, että minä opettaisin Nokia vaan melkein täysin siltä, että Noki opettaa minua.

Outoa.

tiistai 2. lokakuuta 2012

syksyisessä auringonpaisteessa

Naama jatkaa matkaansa, vaikka muu kroppa pysähtyi.
Vapautuskäskyä  odottamassa.
Komppu leikkii, ettei sitä kiinnosta yhtään Nokilla oleva TYHMÄ pallo.
Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun.
Mitä sinä edellä, sitä minä perässä.
Onnelliset.
Etutukka silmillä.
(:  Pojat syksyllä 2012.  :)