Eturistisiteen tarina - Case ACL

Kun kuulin, että eturistiside on poikki ja kierukka revennyt, yritin kaivella netistä erinäisiä kokemuksia aiheeseen liittyen. Niitä toki löytyikin, mutta suuri osa tarinoista jäi kesken tai sitten kokemukset olivat niin suurpiirteisiä, ettei niistä juurikaan ollut iloa.

Niinpä ajattelin koota tähän oman polveni tarinan viikko viikolta. Toivottavasti tarinalla on onnellinen loppu. Lopputulos selviää ajan kanssa ja tämän sivun tekstin loppuun lukemalla.

viikko -3 Menin ortopedille ensimmäistä kertaa, koska polvi muljahteli ja oli kipeä. Sain lähetteen magneettikuviin. Ortopedi väänteli kinttua ja totesi, että mitään suurempaa ei liene rikki. Kyse on mitä todennäköisimmin rasitusvammasta.

viikko -2 Vakuutusyhtiö lupasi maksaa magneettikuvat Sporttiturva-vakuutuksestani. Niinpä marssin Omasairaalaan kuvattavaksi.

viikko -1 Omasairaalan ortopedi lukaisee radiologin näkemyksen ja edellisen ortopedin rasitusvammaennuste liukenee lattian rakoon. Eturistiside poikki tai melkein poikki ja kierukassa repeämä. "Leikataan se vaikka ensi torstaina?" Ortopedin huoneesta kävelen käytävää aulatilaan, jossa minulle annetaan käteen iPad, johon täytän leikkausta varten ennakkotietoja. Tuntuu ihan käsittämättömältä. Sen piti olla rasitusvamma. Töiden pitäisi alkaa ensi viikolla. 3-6 viikkoa sairauslomaa. Mitä hittoa.

viikko 0 Torstaiaamuna ajan taksilla Omasairaalaan. Seitsemältä minut otetaan sisään, saan esilääkityksen ja tipan. Anestesialääkäri puhuu nukuttamisesta. Saan kysyttyä väliin, että voiko tätä tehdä selkäydinpuudutuksessa. Voi. Valitsen sen. Leikkaussalissa selkäytimeen tuikattava puudute ei tunnu oikeastaan miltään. Nipistää ehkä ihan aavistuksen. Melko pian jaloista alkaa kadota voima. "Nosta jalkaasi", anestesialääkäri sanoo. En pysty nostamaan. Hoitajat alkavat valmistella leikkausta. Jalka tuntee paineen, mutta ei kylmää. "Jos et tunne kylmää, et tunne myöskään kipua", anestesialääkäri toteaa, kun leikkausta ollaan jo aloittamassa ja kerron tuntevani edelleen jossain määrin sen, että jalkaani nostellaan. Katselen leikkausta televisioruudulta. Polvea porataan, jyrsitään, eturistiside rakennetaan uudelleen ja kierukka ommellaan kiinni. Jännää. Kolme tuntia myöhemmin olen heräämössä, syön lounasta, juon kahvia ja odottelen ortopedia kertomaan jatkosta. Olo on ihan hyvä, paitsi sitten, kun lähden hoitajan avustamana vessaan. Silloin meinaa tulla oksennus. Pääsen lopulta iltapäivällä neljältä pois. Jalkaan sattuu jonkin verran.

Seuraavat kaksi päivää ovat aivan kamalia. Minua alkaa oksettaa aina, kun nousen ylös, joten esimerkiksi vessassa käyminen on kuvottavaa. Jalka on todella kipeä, eikä särkylääkettä voi ottaa enempää. Oxycontin ja tulehduskipulääke eivät oikein riitä.  En pärjäisi mitenkään yksin, kun en pääsisi välttämättä vessasta pois, jos oksetus iskee. Kolmantena tai neljäntenä päivänä pääsen luopumaan Oxycontineista ja vaihdan Panacodiin. Liikkuminen on todella vaikeaa. Missään muussa asennossa kuin selällään ei ole hyvä. En pysty istumaan kuin maksimissaan minuutteja, koska jalkaan sattuu. Nukun selällään koko yön jalka korkean tyynyn päälle kohotettuna. Harjoittelen jalan nostamista reisilihasten avulla, kuten sairaalasta annetut ohjeet sanovat. Se ei tunnu alkuunkaan vaikealta. Sairauslomaa on edessä 5,5 viikkoa.

viikko 1 Makaaminen jatkuu. Istuminen on inhottavaa. Nukun edelleen yhdessä asennossa jalka tyynyn päällä. Ei toivoakaan, että voisin nukkua kyljellään. Kämmenet ja ranteet alkavat olla todella kipeät kepeillä kulkemisen takia. Etenkin aamuisin kädet ovat niin kipeät, että ylös nouseminen aiheuttaa irvistelyä ja ähkimistä. Kädet turtuvat päivän mittaa, vaikka kipu ei kyllä kokonaan katoa missään vaiheessa. Polvi ei ole kipeä. Mustelmat tulevat näkyviin ja jalka näyttää keltaläikikkäältä. Suuri alue säärestä on tunnoton. Ilmeisesti leikkauksessa on katkottu joitakin pintahermoja. Polven sijasta sattuu sääreen. Tunnottoman ja tuntevan raja on aika ajoin kuin tulessa.

viikko 2 Tikit poistetaan ja käyn ensimmäistä kertaa fyssarilla. Ranteet ovat todella todella kipeät. Ei toivoakaan, että voisin kulkea julkisilla Omasairaalaan, sillä en yksinkertaisesti kykenisi siirtymään 300 metrin matkaa kotoa metroasemalle ranteiden takia. Lähikaupassa käynti on puhdas painajainen. Ranteiden ja kämmenten lisäksi sormet alkavat tuntua jäykiltä ja kipeiltä. Fyssari kertoo, että polvi tuntuu tukevalta, oikenee ja koukistuu tilanteeseen nähden hyvin, haavat näyttävät siisteiltä ja voin alkaa harjoitella jalan taivuttamista aina 90 asteeseen asti. Saan reisilihastreenejä. Ranteiden hyväksi ei voi tehdä mitään muuta kuin välttää sohvalta liikkumista. Turhauttaa. Jalka tuntuu keräävän nestettä, jos joudun olemaan pystyasennossa. Tunnin junamatka saa jalan tuntumaan kireältä kumipallolta ja tunnottoman ja tuntevan rajapintaa polttelee. Nesteen poistuminen jalasta kestää pienen iäisyyden, vaikka jalan nostaisi ylös. Ei tee mieli istua edelleenkään, vaan vietän yli 90% päivästä makuuasennossa. Särkylääkkeitä ei tarvitse enää nappailla.

viikko 3 Polvi koukistuu noin 90 astetta. Jalka kerää nestettä heti, jos joudun istumaan tai seisomaan varttia pidempään. Niinpä ruoka-aikoina istun, kaiken muun ajan vietän edelleen makuuasennossa jalka tyynyn päälle nostettuna.  Ranteet, kämmenet ja sormet ovat kauheassa kunnossa. Odotan ortopedin jälkitarkastusta kuin kuuta nousevaa. Ortopedi lupasi leikkauspäivänä, että jalalle saa astua jälkitarkastuksen jälkeen. Lopulta jälkitarkastuspäivä koittaa. Ortopedi on tyytyväinen: polvi on tukeva ja haavat ovat parantuneet hienosti. Saan luvan astua jalalle. Voi onnen päivää. Tosin jalka on äärimmäisen voimaton ja holtiton. Jaksan "kävellä" ilman keppejä 5-10 metriä muutamaan otteeseen päivän aikana. Muun ajan kuljen kahden kepin tukemana, mutta enää ei tarvitse pistää täyttä painoa ranteille. Pystyn vihdoinkin nukkumaan myös kyljellään, tosin kyljen kääntämiseen herää joka kerta.

viikko 4 Palaan kotiin kahden koiran kanssa, sillä pärjään viimein omillani, kun pystyn kulkemaan ilman rannekivun rajoitteita. Jaksoin kävellä ilman keppejä korttelin ympäri - joskin alle 500 metrin matkaan kului yli puoli tuntia. Seuraavina öinä jalan olemattomia lihaksia särkee, joten palaan nappailemaan särkylääkkeitä yötä vasten. Liikkuminen paranee päivä päivältä. Loppuviikosta pystyn kulkemaan yhden kepin avulla suhteellisen vaivattomasti puolisen kilometriä. Ilman keppejä kävely sujuu sisätiloissa varsinkin aamuisin, kun jalassa on voimaa jäljellä. Osan ajasta käytän yhtä keppiä, osan ajasta kahta ja aika ajoin myös ilman keppejä. Jalka ei enää kerää nestettä, kun lihakset ovat käytössä ja jalan aineenvaihdunta on lähtenyt taas käyntiin.

viikko 5 Pohjelihas on kipeä ja polvi tuntuu jäykältä heti, jos jalkaa pitää yhdessä asennossa pidempään. Kävely on aika ajoin hetkellisesti jo oikeinkin hyvää - joskin askelet ovat tosi lyhyitä- mutta hetki on lyhyt, noin 5-10 minuuttia. Sen jälkeen jalan voimat ovat sen verran vähissä, että kävely ilman keppejä on nilkuttamista. Jalka koukistuu 120 astetta, joten voin alkaa kuntopyöräillä. Jalan suoristaminen sitä vastoin osoittautuu todella vaikeaksi. Suoristaminen sattuu, jolloin lihakset ryhtyvät suojelemaan polvea, mikä sitten estää jalan nitkuttelemisen aste asteelta suoremmaksi. Fyssari antaa tasapainotreenejä, reisitreenejä, opastaa suoristamaan jalkaa lisää ja antaa luvan kulkea portaissa varsinkin ylös.

viikko 6 Kuntopyöräily alkaa. Pyöräillessä joutuu keskittymään siihen, että polvi oikeasti suoristuisi, enkä auttaisi lonkalla. Suoristamisharjoitukset turhauttavat aivan kympillä. Kävely sujuu jo paremmin, mutta askel tulee liikaa lonkasta, koska polvi on jäykkä. Nilkka kerää nestettä, kuten myös polvi. Loppuviikosta nestettä ei ole kertynyt nilkkaan yhtä paljon kuin alkuviikosta. Kuntopyöräily sujuu, kunhan ei polje yli annetun aikarajan (5min). Polvi ei ojennu edelleenkään kunnolla ja suoristustreeni kipeyttää polvea niin, että jouduin palaamaan särkylääkkeisiin. Kävely tapahtuu lonkan avulla ja päkiä väsyy aika nopeasti kävellessä. Jaksan kuitenkin kävellä noin 3km, joskin huonolla tekniikalla.
Polvenojennustreeniä 18.9.2015 Polven alla viskipullo, jolloin kantapää nousee maasta 3-4cm polven lihasten avulla.

viikko 7 Suoristustreeniä edelleen. Fyssarikäynti, jossa tsekattiin työkuntoisuus. Fyssari epäili, että pitäisi ehkä ottaa vielä saikkua, koska kävely on vielä niin huonoa ja jalka suoristuu turhan vähän. Lisäksi arvissa on runsaasti kiinnikkeitä, joten niitä pitää hieroa ja yrittää venyttää arpien kiinnikkeitä joustavammiksi. Mukavasti kipeytyvät arvet käsittelystä. Jee.

viikko 8 Ensimmäinen työviikko. Kuljen töissä hissillä. Rappusten kulkemista tulisi päivässä niin hirmuinen määrä, että ei pysty. Työkaverit kauhistelevat yksi toisensa jälkeen huonoa kävelyä, vaikka itsestä tuntuu, että kävely on mennyt paljon eteenpäin. Loppuviikkoa kohden kävely ihan oikeasti on jo paljon parempaa ja uskallan kuntopyöräillä 10min/toisto. Päivässä pyöräilyä tulee loppuviikosta noin 30min. Polvi on edelleen turvoksissa, mutta nilkka ei ole enää kerännyt nestettä. Arvet ovat ajoittain aika kipeät, kun polvi liikkuu enemmän ja arvet kiristyvät ja venyvät. Kävely on omasta mielestä viikon viimeisenä päivänä jo sellaista, että varsinkin levänneellä jalalla rauhallista vauhtia kävellessä vastaantulijat eivät ehkä ihan heti huomaa, että kävelyssä on jotain outoa. Ajoittain on aika väsyttävää tämä polven treenaaminen, kun pitäisi jaksaa käydä töissä ja työpäivän jälkeen kuntouttaa polvea. Ärsyttää myös se, että polvi on kaikessa koko ajan mukana. Kaikki tehdään polven ehdoilla ja polvea ajatellen. Blaah.

viikko 9 Toisella työviikolla polvi kipeytyi niin, että usko oli loppua ihan täysin. Olin yhden päivän kotona lepuuttamassa polvea, kun pää meinasi hajota jatkuvan säryn kanssa töissä olemiseen. Viikolla 9 polvi oli edelleen turvoksissa oikeastaan jatkuvasti. Käveleminen on kuitenkin mennyt koko ajan paremmaksi, mutta päkiä kipeytyy päivän aikana. Viikon 10 puolella kävin fyssarilla ja siirryttiin raskaampaan treeniin. Seuraavana päivänä jalka oli niin kipeä, että kävely oli aivan kamalaa nilkuttamista. Loppuviikkoa kohden kipu on vihdoinkin väistynyt. Pahin terä särystä on ainakin toistaiseksi ohi. Lisäksi polvi vihdoinkin tottelee, kun haluaa nostaa kantapään irti maasta ilman apuvälineitä. Jes. :) Askel on kävellessä kuitenkin vielä aika kömpelö ja outo. Arpien hierominen irti kiinnikkeistä on jatkuvaa puuhaa pitkin päiviä.

viikko 10  Kävely alkaa ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen tuntua kävelyltä! En joudu enää miettimään jokaista askelta erikseen. Lihakset ovat kuitenkin vielä niin heikot, että alle 2 kilometrinkin kävely alkaa lenkin loppua kohden tuntua inhottavalta. Jalkaan ei satu, mutta väsymys lihaksessa aiheuttaa kävelyn huononemista ja sitä kautta henkistä ärtymistä. Vääntöliike vihloo polvea, ehkä vihlonta on arvesta lähtöisin..? Vihlonnan lähdettä on vaikea hahmottaa. Mutta muuten polvi alkaa VIHDOINKIN olla suhteellisen kivuton. Ensimmäisten juoksuaskelten ottamiseen on vielä matkaa, sillä ensin pitäisi pystyä hyppäämään. Ja vasemmalla jalalla ei kyllä tässä vaiheessa vielä riitä voima ponnistamaan kropan painoa ilmaan. Harmi kyllä.

viikot 11-12 "Sä nilkutat vieläkin." Pettymys. Itsestä tuntuu, että kävelen jo hirmu normaalisti. Syysloman aikana jalka meni hurjasti paremmaksi - tullen taas huonommaksi, kun palasin töihin. Mutta moni asia kyllä sujuu jo. Pystyn istumaan jalat sohvalle koukistettuina. Pystyn tekemään yhden jalan kyykkäystreeniä huomattavasti paremmin kuin pari viikkoa sitten. Enää vain yhteen kohtaan polvessa sattuu ja siihenkin vain tietyissä liikkeissä tai asennoissa. Ja sekin kipu on ikään kuin pyöreää ja venyvää. Ei kireää, terävän viiltävää. En ymmärtänyt leikkaukseen mennessäni, millainen projekti tämä tulee olemaan. Luulin, että kun pääsen eroon kepeistä, alan kävellä. Luulin, että 3 kuukautta leikkauksesta ryhdyn hölkkäämään. En ymmärtänyt, että jalka on kipeä näin pitkään ja rajoittaa näin paljon elämääni. Toisaalta en ymmärtänyt myöskään sitä, miten paljon tukevammalta jalka voi ehjällä eturistisiteellä tuntua. Tunnen eron ihan jatkuvasti. Polvi on tukeva ja kestävä eikä muljahtele tai tunnu epäluotettavalta. Lihakset eivät vielä toimi, mutta polvi kyllä tuntuu toimivan. Polvitaipeen se alue, josta eturistisiteen uusimiseen tarvittavat palaset on otettu, on edelleen ärsyttävän arka. Kivusta huolimatta olen tällä viikolla kokeillut ensimmäistä kertaa muutamien metrien verran päkiöiden varassa hipsuttelua. Sellaista kevyttä hypähtelevää liikkumista, joka melkein muistuttaa hölkkäaskelten ottamista.

Jälkikäteen tämä projekti tuntunee lyhyeltä ja vaivan arvoiselta. Tällä hetkellä aika tuntuu pitkältä ja paljon haastavammalta kuin mitä olisin ikinä osannut etukäteen arvata. Onneksi en tiennyt.

leikkauksesta 3 kuukautta Alamäkien kävely alkaa tuntua jo kohtalaisen normaalilta. Helpointa on ylämäkien kävely. Polvi on päivä päivältä vähemmän kipeä. Ei polvea siis särje, eikä käveleminen satu. Mutta esimerkiksi sukkien jalkaan laittaminen on ollut todella ärsyttävää, kun polven sivuttaistaivutus on vihlonut pahasti polven sisälle. Pystyn miltei istumaan risti-istunnassakin. :) Polvi yliojentuu jo, mutta ei vielä yhtä paljon kuin leikkaamaton polvi. Tai oikeastaan polvi taitaa yliojentua jo jotakuinkin yhtä paljon kuin leikkaamaton, mutta en saa lihaksilla hallittua sellaista ojennusta - ainoastaan varpaista käsillä nostamalla tai laittamalla kantapään korokkeelle, kun istun jalat suorina maassa. Testasin yhdellä jalalla hyppäämistä pari päivää sitten. Ei onnistunut. En vain tiennyt, millä lihaksilla pääsisin hyppyyn. Tänään testasin uudestaan. Onnistui! "Pitää pystyä hyppäämään ennen kuin voi juosta", sanoi fyssari joitakin viikkoja sitten. Kahden viikon päästä on seuraava fyssarikerta ja silloin on tarkoitus kokeilla juoksemista. Jes!

3kk ja 1 viikko Kävely alkaa vihdoin ja viimein tuntua siltä, että ajattelen polvea paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Polven rento automatisoitunut ojennus alkaa löytyä. Viikon päästä fyssarilla saan toivottavasti luvan ryhtyä harjoittelemaan juoksemista. Polvi tuntuu vakaalta ja tukevalta, jopa siinä määrin, että vaikka liukastuin sateisella polulla ja polvi vääntyi, polveen ei sattunut. Pystyn olemaan polvi-istunnassa, mutta polvi on sen verran kireä/jäykkä, etten pysty tuossa asennossa laskemaan kropan painoa vielä kokonaan polvien ja säärten päälle. Arvet alkavat vihdoin tuntua irtonaisilta, eivätkä kiristä.

3,5kk Lopputarkastus ortopedilla: polvi ojentuu noin asteen liian vähän ja koukistuu noin neljä astetta liian vähän. Niinpä nyt on venytettävä polvea joka ikinen päivä "yli" ja kivusta huolimatta vain pidettävä venytys, jotta liike palautuisi täysin. Ortopedi oli kuitenkin tyytyväinen toipumisen suhteen. Juoksulupa saatu. Kaatuminen on ehdottomasti kiellettyä, kuten myös liian repivä liikkuminen. Koirien kanssa ei siis saa vielä juosta radalla, mutta hölkkäämistreeni on aloitettu. Polvi tuntuu parin ensimmäisen juoksutreenin jälkeen todella jäykältä ja jumiselta - lihakset eivät todellakaan ole tottuneet tälläiseen vaan vetävät samalla tavalla kipeiksi kuin isommankin salitreenin jälkeen. Hölkkääminen tuntuu vaikealta etenkin tasaisella, sillä leikattu jalka ottaa omituisia askelia ja nilkan liikeradat ovat vielä hakusessa. Ylämäkeen hölkkääminen on helpompaa. Saa nähdä, missä vaiheessa hölkkääminen alkaa tuntua tasapainoiselta. Ei varmaankaan ihan heti.

viikkoa vajaa 4kk Hölkkääminen tuntuu jo aavistuksen luonnollisemmalta. Kävely on nyt niin hyvää, että kun eilen kysyin tutulta eläinfyssarointia työkseen tekevältä arviota kävelystä, hän totesi sen olevan sellaista, ettei huomaisi mitään ellei tietäisi katsoa. Jes! :) Koko vasemman säären kattava tunnoton alue on alkanut lähetellä hassuja tuntoja. Johonkin aika määrittelemättömään kohtaan sattuu kuin siinä olisi arpi, mutta ei kyllä ole. Ja kun tunnottoman alueen ihoa taputtelee, leviää pitkin jalkaa samanlaista värinää kuin jalka olisi hirmu puutunut. Tunto siis ilmiselvästi tekee paluuta ainakin joillekin hermoyhteyden kadottaneille alueille. Lihasten osalta kyykkyyn meno on tällä hetkellä kaikista vaikeinta. Portaat pääsee ylös ihan vaivattomasti ja mäkiä pystyy kiipeämään ylöspäin helposti, mutta koukistuksesta vastaavat lihakset täytyy vielä saada kuntoon.

4kk Jalan tunnoton alue kattaa edelleen 20cm polvesta alaspäin sääriluun myötäisesti ja tunnoton alue on 10cm leveä. Alue on siis melkoisen suuri. Mutta nyt tunto mitä ilmeisimmin tekee paluuta, kuten viikko sitten epäilin. Ja sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että tunnottoman ja tuntevan alueen raja lähettää kipuaistimuksia, vaikka mitään kipua aiheuttavaa syytä ei ole. Kun tuota rajapintaa taputtelee sormenpäillä, sähköiset värinät ja kevyt kivun tunne leviää pitkin tunnotonta aluetta. Tällä viikolla polvi on oikutellut ja tuntunut lukittuvan välillä. Naksahduksen jälkeen polvi toimii taas normaalisti. Polvi on vielä jähmeä, mutta fyssarin mukaan jähmeys katoaa ajan kanssa. Toivottavasti lukkiutuminen ei enteile mitään ongelmia.

5kk Palaan vihdoinkin treeneihin. Polvi on edelleen aika hidas ja jossain vaiheessa kipeytyi portaita kiivetessä niin, että söin pari päivää särkylääkettä. Joulun aikaan leikkauksesta oli 4,5kk ja tuolloin kävelystä vielä huomasi ajoittain leikkauksen. Jalka väsyi ja lihakset kipeytyivät. Joulun jälkeen kotiin iskee vesivahinko, joten polvi jää taka-alalle. Ei ehdi eikä muista treenata sitä, kuntopyörä siirtyy vesivahingon alta varastotiloihin. Ensimmäisissä treeneissä jännittää. En suoraan sanottuna osaa arvata, miten juokseminen sujuu. Mutta sujuuhan se ihan mukavasti. Kiihdyttäminen on vielä ihan ponnetonta, kun jalan voimat ovat edelleen vähissä.

5,5kk Kisakentille paluu on vihdoin täällä! Uskomatonta. Jännittää ja pelottaakin. Miten polvi tottelee, kun edessä on käännöksiä, kiihdytyksiä ja jarrutuksia? Hyvin se tottelee. :) Neljättä rataa juostessa voimat ovat jo vähissä, mutta polvi ei ole kipeä. Se on väsynyt. Töissä yhä useammin unohdan koko polven. Polven ojennus on edelleen jonkin verran vajaa, enkä ihan täysin pysty istumana polvien päälle: istunta on joitakin senttejä vajaa siitä, että kantapäät osuisivat takapuoleen. Tällä hetkellä tavoitteena on palauttaa lihasvoimaa. Polven liikkuvuus, nopeus ja pehmeys on parantunut hurjasti treeneihin palaamisen jälkeen. Polvi tuntuu tukevalta. Jes. :)

Ei kommentteja: