Pikan eka ilta

Voi vitsi, olen ihan myyty. :)

Ensimmäinen mielikuva Pikasta on, että se vaikuttaa siltä, että siitä saattaa hyvinkin tulla meidän perheen Järjen Ääni. Kola on perheen tunne. Noki on perheen pöljä. Ja Pika vaikuttaa järjeltä. Se suhtautuu tietyllä vakavuudella, mutta silti erittäin tasaisesti Kolan tunteiluun ja Nokin pöljäilyyn. :D

Pikan saapuessa Kola heilutteli ensin pihalla pennulle häntää. Jee pentu. Sitten tultiin sisään. Pika marssi Kolan jalkoihin ja MUR. Kola antoi välittömästi palautteen, että "me ei muuten olla tuttuja!" Siitä lähtien Pika on pitänyt Kolaan lievää etäisyyttä, mutta ollut silti hyvin hyvin reipas ja tehnyt juuri niitä juttuja mitä on sillä hetkellä halunnut tehdä Kolan mökötyksestä huolimatta. Pika on leikkinyt. Syönyt. Nukkunut. Tassutellut ympäriinsä. Ja Kola on mököttänyt eteisessä. Pika siis huomioi Kolan pahan mielen, mutta ei suinkaan laske häntäänsä alas tai ryömi johonkin piiloon. Reteästi retkottaa olohuoneessa eikä ole pyrkinyt kertaakaan mihinkään Kolan tieltä. Kola väistää, Pika pötköttää siellä missä haluaa. :D

Kuusi tuntia kotiutumisen jälkeen ensimmäiset askelet tutustumisen suuntaan on kuitenkin otettu, sillä juuri äsken herra mörökölli kävi nuuskimassa nukkuvaa Pikaa ja nyt herra mörökölli nukkuu jo olohuoneen puolella ihan jopa silmätkin ummistettuina. :D

Ja mitä tekee pieni herra Tiitiäinen? Täytyy sanoa, että Nokin reaktio on paljon yllättävämpi. Oletan, että Noki ottaa reaktionsa Kolasta - eli kun Kolaa ahdistaa, Noki katsoo järkevimmäksi leikkiä näkymätöntä. Ja ehkä juuri siksi herra Tiitiäinen makaa nyt ulko-oven edessä, eikä näytä tunnistavan omaa nimeään. Korvakaan ei värähdä, vaikka käy eteisen puolella kutsumassa herraa nimeltä. Noki ei ole kiinnittänyt Pikaan mitään näkyvää huomiota. Ei ole nuuskinut. Ei katsonut. Ei väistänyt. Ja mitenpä sitä voisi väistää, katsoa saati nuuskia, kun pitäytyy tiukasti eteisen perimmässä nurkassa. :D




Joku meistä mököttää erittäin teatraalisesti eteisessä, ja joku toinen leikkii näkymätöntä sohvatyynyn takana. Ja joku on vaan ihan reteesti pentu.

Pikku-Pika

Niinhän siinä pääsi käymään, että kahden koiran talous muuttui pikapikaa kolmen koiran taloudeksi, kun Pika muutti Länsimäkeen.

Kolmen koiran emännöintiä on ehtinyt jatkua nyt tunnin verran ja isojen poikien reaktiot ovat olleet vertaansa vailla. Ulkona Kola heilutti Pikalle häntää. "Wau, joku kääpiöpentu." Nokia ei kiinnostanut.

Sisällä Kola ei enää heiluttanut häntää. Kola sanoi painavan sanansa ja sen jälkeen monta hiljaisempaa painavaa sanaa, kulki korvat luimussa ja pupillit ahdistuksesta suurena. Pika katsoi parhaimmaksi asettua makaamaan sohvan viereen ja siinä se nyt on nukkunut tulostaan asti. Ei siis juurikaan ottanut itseensä Kolan ahdistuksesta.

Ja mitä tekee Noki, tuo vanha vitsikäs viihdetaiteilija? Se tunnistaa välittömästi, että Kolaa ahdistaa. Se ei kiinnitä Pikaan pienintäkään huomiota, ei ahdistu, ei haistele, ei väistä, ei näe eikä kuule. Mutta Noki haistaa, näkee ja kuulee, että Kolaa ärsyttää. Niinpä herra Tiitiäinen nukkuu tällä hetkellä seinän takana eteisessä omaehtoisessa eriyttämistilassaan. :D Ei näy edes hännänpäätä tuolta kulman takaa.

Läppärin kaivaminen esille rauhoitti ja normalisoi Kolan mielestä selkeästi tilannetta. Pika nukkuu. Kola nukkuu. Noki nukkuu. :) 

Painilattialla

Olohuoneeseen on nyt raivattu iso (kyseisen sanan määrittely ON kovin suhteellista) painilattia. Pojat ottivat avoimesta lattiapinta-alasta välittömästi hyödyn irti ja pistivät painiksi.

Videon lopussa tapahtuu jotain, mitä ei olisi tapahtunut, ellei Noki olisi ollut sitkeä potenssiin sata. Kolan EHDOTTOMASTI KIELLETYT -listallahan on kohta "Älä koske minuun / älä lähesty minua / älä edes ajattele minua, jos rapsutan itseäni tai olen muutoin puolustuskyvyttömässä asennossa." Ja mitäpä tekee Noki, tuo pieni ja periksiantamaton otus? Se tassuttelee itseään rapsuttavan Kolan luo ja alkaa nuolla Kolan silmiä. Liian suloista - kun tietää tapahtuman todistusarvon Kolan luottamuksesta Nokiin. Ja etenkin, kun tietää, miten millin murto-osa kerrallaan Noki on joutunut kyseistä sääntöä venyttämään lunastaakseen luottamuksen noin Kolalle epäpuolustusvalmiissa tilanteessa. Se ei ole kuulkaas kerran tai kaksi, kun Noki on saanut murahduksen yritettyään lähestyä rapsuttelevaa Kolaa.

 

Huomenna blogissa uusi päivitys. Pysy kanavalla.

Pika-yllätys

Yllättävä pikainen tilanne iski kuin metrinen halko. Seuraukset lienevät massiiviset, mutta se jää nähtäväksi. Palaan asiaan, kun tiedän enemmän.

hyväntuulisen kisapojan kanssa

Komppunenkin pääsi jälleen kisailemaan sunnuntaina. Sain oikein tekemällä tehdä työtä sen eteen, että jännitys pysyi minun osaltani kurissa. Kisaaminen on Kolan kanssa niin täynnä erilaisia ilmiöitä, tapahtumia ja ylläreitä, että lähes väkisin jännitys pyrki pintaan.  Kolan kanssa ei kuitenkaan auta jännittää, sillä siinä tekee vain hallaa koko hommalle. Onneksi sain pidettyä jännitystärinän niin hyvin hallussa, että Vuokkosten areenalle marssivat hymysuinen Emppu ja häntänsä rennon letkeästi pystyssä kantanut Komppu.

Kola suorastaan tanssahteli, kun se haistoi, että paikalla on myös Kolan yksi tärkeistä ja rakkaista ihmisistä: Maija. Kola ei heti paikallistanut hajun lähdettä, joten se hypähteli häntä ihan villisti viuhuen sinne ja tänne ja yritti löytää etsimänsä. :) Melkein liian suloista. :)

Kun oma vuoromme lähestyi ja oltiin jo lähtökarsinassa odottelemassa, käskin Kolan sivuille. Tehtiin tokotyyppistä sivulle-seuraa-sivulle-seuraa pikkupuuhaa ja Kola vaikutti tosi rennolta. Sitten tuli meidän vuoro. Marssittiin lähtöpaikalle ja käskin Kolan sivulle. Siihen se tuli, istui alas ja pysyi siinä haukkumatta. Jesh! Rata oli, mitä oli. Taidettiin hyllyttää jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kepeille lähestyminen oli vaikea ja siinä vietettiinkin hyvä tovi etsimässä ensimmäistä väliä. Mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Nollia pystytään kyllä Kolankin kanssa tekemään, kunhan saadaan perusasiat kuntoon, eli kisatilanteeseen sopiva vire ja mielentila.

Ennen toista rataa jouduin jälleen etsimään itsestäni mielenrauhaa, sillä tähän mennessä on käynyt tosi usein niin, että Kola tekee hyvällä mielellä ensimmäisen radan ja toisella radalla jo tietää, että "tämä on kisatilanne, joten nyt alkaa jännittää ja ahdistaa". Ei auttanut muu kuin vain väkisin vääntäytyä rennoksi, iloiseksi ja epäadrenaliinilta tuoksuvaksi. Feikkirentous meni niin hyvin läpi Kolalle, että ehkä se ei sitten lopulta enää edes ollut feikkausta.

Tehtiin samat lähtökarsinarituaalit ja asteltiin lähtöpaikalle. Kola istui omatoimisesti sivulle ja pysyi siinä. (Katsokaa ja ihailkaa videolta Kolan häntää, kun kävelemme lähtöpaikalle. Häntä on TÄYSIN rento! Jipii! :) Aivan mieletöntä. :) Lähtö sujui mallikelpoisesti ja rimat pysyivät ylhäällä. Neljännen hypyn niistossa Kola tekee mainion siivekettä nuolevan käännöksen! Keinun jälkeen tultiin kohtaan, jossa minä rytmitin liikettäni huonosti eikä ohjauskaan ollut Kolalle kovin tuttu. Otettiin kielto. Kepit Kola haki hienosti, mutta hyllytettiin lopulta putki-puomi -erotteluun.

Maalissa mieli oli kuitenkin pirskahteleva, sillä oltiin tehty kaksi rataa hyvässä yhteishengessä iloisin mielin.

Tavoitteet saavutettiin ja ylitettiinkin moninkertaisesti.
Päätavoite: hyvä fiilis ja ekan hypyn ylitys
Muut saavutetut tavoitteet: kontaktit (erityisesti keinu!!) sujuivat, Kola ei mennyt hypyistä ali, tokalla radalla kepit sujuivat, Kola pysyi lähdössä

Kepit vaativat edelleen tosi paljon treeniä. Mutta muuten eilisen kisat osoittivat, että perusasioiden sujuessa Kolan kanssa tekeminen on erittäin hauskaa puuhaa.

kisaamassa jälleen

Anders Virtanen oli suunnitellut kolme hauskaa agilityrataa lauantain ratoksi. Koirakoita oli ilmoittautunut paikalle ihan hirmuinen määrä, keskimäärin 80 koirakkoa per startti, ja aikataulutkin venyivät ja paukkuivat. Tämä ei kuitenkaan voinut romuttaa sitä faktaa, että minulla ja Nokilla oli ihan älyttömän mukava ilta. :)

Lopputulos ei päätä huimannut, sillä jokaiselta radalta tuli HYL. Mutta jos ratoja miettii SannaL:n lanseeraamasta näkökulmasta, niin yhdeksästätoista esteestä 18 meni joka radalla ihan tosi mainiosti. Ja vaivattoman tuntuisesti. Ja yhteistyön merkeissä. Ja kaikkea muuta positiivista. :) :)

Onnistuin siis joka radalla sösselöimään yhden esteen, mistä sitten otettiin hylly.

Ekalla radalla keskityin Elina Jänesniemeltä saatuihin niisto-ohjeisiin - ja unohdin, että elämä jatkuu myös niiston jälkeen. Niinpä hämäännyin täysin ja unohdin ottaa Nokin niistosta persjätöllä. Virheen tajuttuani oli ihan mahdotonta enää tehdä mitään, koska olin Nokin linjalla, eikä Noki varmaan edes nähnyt putken sitä päätä, johon yritin epätoivoisesti ohjata. Noki pompahteli tasakäpälää ja lopulta näki ihan tosi kaukana puomin takana putken toisen pään ja kilttinä otuksena lähti suorittamaan käskyä.


Toisella radalla jalkani alkoivat tehdä tepsutusaskelia, kun yhtäkkiä katosi mielestä, että mitä halvattua minun piti tämän neljänneksi viimeisen hypyn jälkeen tehdä. Olisi pitänyt valssata. Enpä sitten valssannut, joten Noki meni sinne mihin sitä ohjasin: putken väärään päähän. Jälleen.


Kolmas rata oli illan ehdottomasti vaikein. Nollia tuli lopulta koko radalta kai 4 tai 5, sillä keppien jälkeen ollut rengas-hyppy-putki -pätkä (ja myös heti toisen esteen takana häämöttänyt ansaputki) aiheuttivat ihan mielettömän määrän hyllyjä. (Ne, jotka olivat hyllyttäneet jo aiemmin radalla, kiljahtelivat ja tuulettivat, jos saivat rengas-hyppy-putki -hässäkän onnistumaan.. :D ) Olin etukäteen aika valmistautunut siihen, että tulosta ei tulla tekemään. En kuitenkaan ollut lainkaan luovutusmielialalla, vaan tuosta ajatuksesta johtuen en lähtenyt varmistelemaan vaikeimmassa kohdassa valssilla tai muilla räpellyksillä. Päätin rohkeasti layeroida hypyn, vaikkei tuollaista noin vahvaa putkelle viennissä tehtävää layerointia olla kai edes treeneissä koskaan tehty. Layerointi onnistuikin, tosin Noki meinasi mennä siihen putkeen, johon noin 60 muutakin koiraa meni. Kilttinä otuksena se kuitenkin viime hetkellä huomasi, että minä olen kilometrin päässä, enkä takuulla tarkoita putkikäskyllä sitä putkea, mihin Tiitiäinen oli kuonoaan tunkemassa. Niinpä Noki siirtyi oikealle putkelle. Putkea seuranneen hypyn jälkeen olin unohtanut täysin huomioida, että maalihyppy on siinä edessä tarjolla. Niinpä hyllytettiin toiseksi viimeisellä esteellä. Kepeille viennistäkin lienee soveliasta olla lievästi ylpeä, sillä siinä kohdassa koirakot ottivat ehdottomasti eniten virhepisteitä.

Hyllyistä huolimatta mieli oli tautisen hyvä. Yhteistyö on tuntunut ihan hiton hienolta tässä ehkä viimeisen kuukauden ajan. :)

koiramaisia väärinymmärryksiä

En millään kyllästy noiden kahden karvaturvan yhteispuuhiin. Ne ovat joka kerta yhtä sydämellisiä, hihityttäviä tai hämmentäviä. (Tai kaikkea sitä yhtä aikaa.)

Tänään herra Tiitiäinen ymmärsin täysin väärin Kolan puuhat. Herra Tiitiäinen oli löytänyt aarteista aarteimman, eli agilitypalkkanarupallon. Mikä onnen aamu se olikaan. Tiitiäinen pyöri kuin pieni viuhuva väkkärä ja tunki palloa Kolan naamalle. Sitten lähdin töihin ja pallo jäi odottelemaan eteisen lattialle parempia aikoja. Töistä tullessani herra Komppunen olikin nopea, ja sai pallon suuhunsa. Voi kateuden määrää. Tietenkin. Onneksi Kola ei narupalloista tai aarteista ylipäätään niin perusta, joten se pudotti pallon nopeasti suustaan ja herra Lellivauva sai pallon itselleen. Hetken kuluttua kuitenkin oltiin taas siinä tilanteessa, että pallo oli jotenkin mystisesti päätynyt Kolalle, joka oli sitten jälleen kyllästynyt palloon ja pudottanut sen maahan.

Ja tässä kohtaa päästiin väärinymmärrysten äärelle. Pallo oli nimittäin pudonnut Kolan suusta ihan siihen etujalkojen viereen olohuoneen pöydän alle. (Ei pallo kauas Kompusta putoa, kuten tuttu sanonta kuuluu.) Tiitiäinen tahtoi oikein todella kovasti sen pallon. Ja koska Tiitiäinen keskittyi tahtomaan niin kovasti, se ei vaivautunut sen kummemmin keskustelemaan asiasta Kolan kanssa. Tiitiäinen vain päätti, että koska kyseessä on aarteista aartein, Kola varmasti aivan epäilemättä ja takuulla haluaa pitää pallon itsellään. Niinpä pieni herra Tiitiäinen aloitti mielistelytanssin. Vispasi häntäänsä. Meni kahdeksikkoa maassa makailevan Kolan edessä. Nuoleskeli Kolan silmiä. Niiaili kohti palloa, muttei kuitenkaan uskaltanut sitä ottaa, koska Kola ei ollut antanut lupaa koskea palloon. Vispasi jälleen häntää ja heilutti peppua. "Pentu tah-too!"

Ja mitä tekee Kola? On lievästi hämmentynyt ja alkaa sitten lämmetä liehittelylle ja mielistelylle. Kola toteaa, että "vitsit tuo apina on hyvällä tuulella, taidanpas ryhtyä sen kanssa painimaan tai muutoin viettämään veljellistä yhteistuokiota". Kola alkaa vispata häntäänsä ja valmistautuu nousemaan ylös. Ja vielä tässäkään vaiheessa herra Tiitiäinen ei vaan tajua, että Kolalla ei ole mitään käsitystä koko pallosta eikä Kola anna lupaa pallon ottamiseen, koska mitään lupaa ei tarvita. Tiitiäinen sheikkaa peppuaan ja Kola vispaa häntäänsä. Ja kumpikin vispaa ihan eri asioille.

Tässä vaiheessa Kola nousee ryhtyäkseen painimaan tuon innokkaan mielistelijän kanssa. Ja vips. Noki on vihdoinkin kokenut saavansa luvan ottaa pallon. Hetkessä herra Tiitiäinen on karannut pöytää kiertävälle kiertoradalle ja tepsuttaa pitkin poikin aarrettaan esitellen. Kola on lievästi sanoen hölmistynyt, kun sekunnissa tilanne on kääntynyt aivan uusille urille. Leikkiähän tässä piti? Vai pitikö?

Kola sentään tajusi, että joku tässä jutussa nyt mätti. Herra pieni Tiitiäinen ei missään vaiheessa päässyt kärryille väärinymmärryksestä vaan apulaissheriffi kuvitteli jallittaneensa Kolalta pallon ovelilla hämäystoimilla. Oikeat Äly ja Väläys, nuo kaksi.