takaakiertoa

Noki on oppinut tekemään siivekkeiden kierrot NIIN tiiviisti, että nyt kun on nostettu rimoja aina 65 senttiin asti, niin pikku-ukko on keksinyt, että siivekkeet voi edelleen kiertää kylki siivekettä nuollen, kunhan vain menee hypystä ali. HUOH. No. Korjaavat treenit on aloitettu heti, kun tämä superidea huomattiin. Videossa käytössä parikin konstia.. Ja hyvinpä tuo kiertäminen alkoi sujuakin, kun asiaan puututtiin.

verijäljellä

Koska milloinkaan ei voi olla liikaa koira-aktiviteettia yhdelle viikonlopulle, niin agilitytreenien ja agilitykisoissa vietettyjen tuntien lisäksi viikonlopun aikana ehti käydä vetämässä myös 7 verijälkeä.

Kolmen perron, kolmen barbetin ja yhden bernhardilaisen voimin käytiin sitten sunnuntai-iltana ajamassa jäljet.

Ennakko-oletukseni: Noki on luontainen jäljestäjä. Se tietää, mitä pitää tehdä ja innostuu ihan hurjasti hommasta. Kolaa ei homma kiinnosta yhtään tai jos kiinnostaa, niin hyvin vähän.

Ja miten kävi?

Noki riensi reippaasti jäljen alussa olevalle makuulle. Se nuuski veristä maata kuin huumassa ja näytti nautiskelevan ja "maistelevan" jokaista hajumolekyyliä, jotka se maasta kirsuunsa kiskoi. Hetken kuluttua (joka tuntui kyllä aika pitkältä hetkeltä) Noki pystyi jättämään verisen maan ja huomasi, että jälkihän lähtee jatkumaan makuulta eteenpäin. Mutta eihän sitä voi heittää hukkaan erittäin jännittäviä ja ehkä melkein hieman pelottavia verihajuja. Niinpä matka eteni etanan vauhtia. Noki pysyi täsmälleen jäljellä eikä hairahtanut varmaan senttiäkään sivuun. Ihania, huumaavia, jännittäviä hajuja! Vähitellen hommaan tuli hieman lisää vauhtia, mutta edelleen Noki pysyi tiiviisti jäljellä.

Jäljen pituus oli ehkä puolen kilometrin luokkaa ja kun Noki pääsi vauhtiin, se lopulta sai nostettua vauhtia hieman. Se ei eksynyt jäljeltä kertaakaan, vaan pienten "meneekö se jälki tänne vai tänne?" -kiemuroiden jälkeen se palasi aina varmasti oikeaan paikkaan ja jatkoi matkaa. Ikävä kyllä jäljen päässä ei sitten ollutkaan "kaatoa", koska lähdettiin epähuomiossa ajamaan Kolalle tehtyä jälkeä ja kaato odotti Nokille tehdyn jäljen päässä. Noki pääsi kuitenkin nuuskimaan muovipussia, jossa oli ollut hirven sorkka ja Noki oli intoa pullollaan ihanista metsähajuista. 8)

Kolan vuorolla Terhi ennusti, että "Kola tulee olemaan tosi hyvä!" En uskonut.

Kolalla oli heti alussa kiire nuuskimaan metsää, sillä se sai alkumakuusta ilmavainun. Kola etsi innokkaasti alkupisteen ja lähti reippaasti etenemään aivan jälkeä pitkin! :O Se marssi määrätietoisesti halki metsän ja pienten "missä se jälki jatkuu" -etsintöjen jälkeen palasi aina yhtä määrätietoisesti ja rauhallisesti takaisin jäljelle. Ensimmäinen makuu jäi löytämättä, mutta toista makuuta Kola nuuski antaumuksella. Loppumetreillä Kola sai ilmavainun kaatona olleesta hirven sorkasta ja samalla Kola huomasi metsässä Erittäin Epäilyttävän möhkälemäisen kannon. Kolalla varmaan lirahdi ruokalusikallinen jännäpissiä villahousuihin, sillä sen verran kovasti Kola sätkähti hajun ja kannon yhdistelmää. :D Kola meni matalana kuitenkin jälkeä eteenpäin viimeiset metrit ja löysi sorkan. Kola sinkosi sorkasta etäämmälle nähdessään sen, mutta kun menin kehumaan ja kyykistyin sorkan viereen, Kola tuli nuuskimaan aarretta. Lopulta aarre oli sittenkin niin arvokas, että Kola olisi halunnut pistää heti ruokatauon pystyyn ja syödä saaliinsa siltä istumalta. ;)

Kaiken kaikkiaan homma sujui siis paremmin kuin uskalsin epäillä. Kumpikin koira teki rauhallista ja tarkkaa työtä.

keppejä ilman ohjureita

keppejä

Viimeiseen keppiväliin yritetään tässä kovasti valaa uskoa niin ohjaajalle kuin koirallekin. Voisiko ohjurista olla apua?

kateus

Tämä Itse Viattomuus aiheuttaa aivan tahtomattaan ja ihan vahingossa suuria kateuden tunteita. "Olisitko minulle ihan vain vaikka vähän pikkuruisen kateellinen, jooko? O:)" Ja Kolahan on. Katso vaikka.

..kun harrastus vie mukanaan..

En olisi uskonut silloin kolme vuotta sitten, että veisi ainakin kaksi kokonaista vuotta löytää se, jota tuolloin lähdin hakemaan; Koirien Linnanmäki. Alku oli todellakin kivikkoinen ja luovutusmieliala kävi päällä kerran jos toisenkin. Onneksi en tuolloin helmikuussa 2008 oikeasti tiennyt, miten pitkään veisi hurahtaa lajiin ihan täysin. Olisi jäänyt aloittamatta koko laji.

Mutta nyt hurahtaminen on tapahtunut ihan todella huolella. Koirat saavat lajista sitä, mitä alun alkaenkin ajattelin niiden siitä saavan. Ne nauttivat tekemisestä ja saavat hurvitella vauhdin huumassa. Ja minä saan lajista enemmän kuin mitä olisin voinut kuvitella.

Voisin käyttää treenaamiseen aikaa tunteja ja taas tunteja. Selailen netistä kisaratoja ja yritän pohtia, miten radat voisi suorittaa. Odotan seuraavaa treenikertaa varmaankin yhtä innokkaasti kuin koirat. (Noki alkoi eilen itkeä piipittää innosta jo siinä kohtaa, kun huomasi että aloin täyttää koirien juomapulloa treenejä varten.;)

Olen löytänyt koirilleni sopivan lajin - ja on vaikeaa kuvitella, että itsellenikään löytyisi tämän parempaa, motivoivampaa ja kiinnostavampaa lajia.

möllirata Espoossa

Toiset möllikisat on nyt testattu. Mukana tällä kertaa myös kontakteja. :) Ja hyvinhän se meni. Viimeiset kaksi hyppyä olivat sen verran hankalassa linjassa, että yritin varmistella haltuun ottamalla viimeisen hypyn. Varmistelemalla sain Nokin pudottamaan toisiksi viimeisen riman. Tuloksena 5 virhepistettä ja kolmas sija. :)