voi papu :D

Keppiprojekti etenee harppauksin. Eilen käytiin mökillä treenaamisen jälkeen kokeilemassa, miten pujottelu suorilla puukepeillä sujuu. Se kun on aika eri juttu puikata vinksottavilla ja joustavilla muovikepeillä verrattuna jäykkiin suorana pysyviin keppeihin. Ajattelin, että varmasti ollaan edetty, mutta nähtäväksi jää, kuinka haastavana Papu suorat puukepit kokee.

No eihän se kokenut. Se karkasi kepeille jo ennen kuin ehdin sanoa "kissa". Tai mitään muutakaan. Pujottelusta puuttui täysin vauhti, koska Papu tajusi itsekin, että palkkaava henkilö on vielä aivan kuutamolla eikä kukaan ole edes käskenyt pujottelemaan. :D Mutta niin vaan Lady Brown puikkasi alusta loppuun asti. Palkkasin tietenkin hihkuen ilosta, koska se selvisi urakasta täysin ilman minun, etupalkkaajan tai ohjurien tukea. :) Kokeiltiin sitten ihan hallitusti ja yhteistuuminkin. Karoliina seisoi etupalkkaajan roolissa keppien päässä. Siivekkeen takaakierron kautta tehdyt suoritukset olivat kerrassaan mainioita! Juoksin ohi ja vedätin niin paljon kuin ehdin. Ei ongelmaa. Lähetin tekemään yksin. Ei ongelmaa. Sivulaukkasin Papun vieressä ja kosketin kädellä maata keppien aikana. Ei ongelmaa.

Seuraavaksi täytyisi kai ryhtyä urakoimaan A:n kimpussa, että saataisiin koko estepaketti kasaan lopultakin.

----------------

Tänään katselin, kun Papu juoksi. Oltiin Miikan ja Miskan kanssa metsälenkillä. Ja Papu juoksi. Ja juoksi. Kieli roikkui miltei kirjaimellisesti vyön alla, ja silti se vaan pinkoi menemään riemukas ilme kasvoilla. Ei se kaivannut seuraa mukanaan juoksemaan, koska kyse ei ollut leikkimisestä. Se oli silkkaa kropan käytön riemua. Ja sitä Papu harrastaa oikeastaan ihan jokaisella metsälenkillä. Se kiihdyttää, jarruttaa, kääntyy, kumartuu, ponnistaa liikkeelle, kiihdyttää, kääntyy ja juoksee taas.

Se on omaperäisyydessään, vilkkaudessaan ja äänekkyydessään mitä hauskin tapaus. Se ei ole mikään sopuisuuden multihuipentuma vieraiden koirien osalta. Parhaiten sen sävelet soivat yhteen niiden koirien kanssa, joilla on ns. "munaa" tai joilla on iän mukanaan tuomaa luontaista auktoriteettia. Se ei ole eläessään tapellut yhdenkään koiran kanssa, mutta hihnassa se herkästi ärjähtää vieraalle koiralle. Tästä harjoitellaan eroon pääsemistä, koska kyse on kerrassaan typerästä tavasta. Ja onneksi Papu ainakin tähän asti on irti ollessaan tullut juttuun ihan kaikkien tapaamiensa koirien kanssa sukupuoleen ja ikään katsomatta.

Tuttujen koirien kanssa Papu on mitä luotettavin. Se rakastaa peuhaamista eikä sen kuppi ole mennyt nurin edes silloin, kun Arpa murjaisee käsilaukulla päähän. :D

Ja ihmisten kanssa.. Voi Papu! Ihmisten kanssa se on maailman hurmaavin pikkukoiranen. Ei se ole mikään liehakoiva mielistelijä - ei alkuunkaan. Eikä se välttämättä edes hae ihmisten huomiota (paitsi minun :D ). Mutta se rakastaa siliteltävänä olemista, jos vain malttaa pysähtyä siliteltäväksi, se ei arastele ketään ja ennen kaikkea se RAKASTAA ihmisiä, jotka leikkivät sen kanssa taisteluleikkejä tai antavat namia. Sen voi huoletta ottaa mihin vain mukaan, ja se on turvallinen ja luotettava. Ja toki äänekäs ja vilkas. ;)

Kotikoirana Papu ei ole mikään maailman helpoin yksilö. Se haluaa tehdä, osallistua, nähdä, kokea, haistaa, maistaa, liikkua. Sille rauhoittuminen ja tylsyys on vastenmielistä, tosin kotioloissa se kyllä pystyy varsin mallikelpoisesti kumpaankin olosuhteiden pakosta. Kola ei salli kotona sähläämistä ja häröilyä, koska pienessä kodissani tilaa sellaiselle ei yksinkertaisesti ole. Jos tilaa ja ennen kaikkea tilaisuus olisi, Papu kyllä mielellään touhuaisi aamusta iltaan ja illasta milteipä aamuunkin. Noki, Kola ja Pika ovat rauhoittumisen ja tylsyyden siedon osalta huomattavasti helpompia tapauksia. Ne rauhoittuvat ihan omatoimisesti missä tahansa tilanteessa, jos ollaan paikallaan ja näyttää siltä, että mitään ei tapahdu. Papu ei sellaista osaa. Sen vilkkaus näkyy touhuiluna. Olen aivan varma, että koulutuksella olisi voinut vaikuttaa touhuilun määrään, mutta sellainen koulutus on jäänyt minulta tekemättä, koska en kai koe toimintaa riittävän häiritseväksi puuttuakseni siihen..

Kaikissa elävissä organismeissa on omat virheensä, sillä täydellistä ei ole olemassakaan. Papun kauneusvirheet ovat sen vilkkaudessa, äänekkyydessä ja tarpeessa ärvähtää koiralle hihnatilanteessa.

Mutta vaikka vilkkaus välillä kallistuu miltei häiritsevän puolelle ja meteli on melkoinen, Papu on minun käteeni juuri sellainen koira, jonka halusinkin saada:

Sen sydän on kultaa, sen moottori on titaania, sen kroppa on elohopeaa ja sen taisteluhalu on dynamiittia.

keppiprojekti etenee jälleen

Tasan kaksi viikkoa on nyt puuhattu keppien parissa ohjureiden tukemana. Ja hyvältä alkaa näyttää!

Käytiin Ojangossa muutamat kerrat tekemässä ja sitten olikin jo juhannus, joten tultiin mökille jatkamaan pihatreenejä. Laitoin aluksi pihakepit vinoiksi, jolloin tekeminen on helpompaa ja nopeampaa. Niillä tehtiin jokunen päivä.




Ohjureita laitan tarvittaessa alkuun tai loppuun. Häiriönä olen mökkiolosuhteissa käyttänyt lähinnä sijantiani ja liikettäni. Kun palataan treenikentille, täytyy palautella ohjureita takaisin ja tehdä vielä haastavampia häiriöitä. Tällä hetkellä esimerkiksi Papua vastaan käveleminen onnistuu vain etupalkan kanssa. Myös lelun heittäminen suorituksen aikana saa Papun poistumaan kepeiltä kesken.
 

keppiprojekti etenee

Aikin innostamana rakensin sähköputkesta ja puristimista ohjurit. Enpä olekaan koskaan aiemmin hyödyntänyt ohjureita keppiopetuksessa, joten aika puhtaalta pöydältä lähdettiin liikkeelle. Itsehän olisin ilman mentorointia jatkanut ohjureilla hinkuttamista varmaankin hamaan maailman tappiin asti. Mutta rohkaistuna ryhdyin poistamaan ohjureita heti ensimmäisenä opetuspäivänä.

Olin pessimistisen varma, että Papu sekoaa sävelissä, kun otan ensimmäiset ohjurit pois. Se kun oli ollut jo oma pikkuprojektinsa, että sain Papun ymmärtämään, että ohjurit näyttävät reittiä - ne eivät ole mikään kiipeilyteline, jossa sukellellaan yli ali ja ympäri. Mutta Papu pääsi yllättämään ja kieppui ongelmitta poistetuista ohjureista huolimatta. Ja vauhtiin päästyäni ohjureiden poistaminen etenikin aika harppauksin.

Treenejä kertyi neljän päivän aikana melkoinen määrä. Yksittäisellä treenikerralla Papu suoritti kepit keskimäärin ehkä noin 4-5 kertaa. Treenikertoja kertyi päivän aikana melkoinen määrä, varmaankin vähintään 5 treenikertaa per päivä, todennäköisesti enemmänkin. En kuitenkaan kokenut, että treenimäärä olisi ollut liikaa, koska Papun vire pysyi mainiona eikä se ollut treenin jälkeen missään määrin läkähdyksissään, vaan olisi palavasti halunnut vielä jatkaa. Mökillä treenaamiseen oli optimaaliset olosuhteet, kun sää ei ollut helteinen ja treenit oli helppo pitää lyhyinä ja toisaa usein, koska treenaamaan mökin pihassa. Kotioloissa en varmastikaan olisi saanut toteutettua projektia näin simppelisti, koska treenikentälle on matkaa pari kilometriä. Ja vaikka se on lyhyt matka, se on silti noin pari kilometriä enemmän kuin matka mökin sisätiloista treenipisteeseen.. :D

Ensimmäisenä päivänä poistin lopulta muistaakseni 3 ohjuria.


Toisena päivänä poistin 2 ohjuria lisää.


Kolmannen treenipäivän iltana jäljellä oli enää 3 ohjuria.




Neljännen päivän aamuna aloitin kahdella ohjurilla ja iltapäivästä poistin nekin.




Projekti eteni jättimäisin harppauksin! Toki pujoittelu on vasta varsin hataralla osaamispohjalla ja häiriöiden sieto on toistaiseksi liki nollaa. Mutta nyt kun pujottelu on teknisesti hallussa, voidaan palauttaa ohjureita ja ryhtyä haastamaan häiriöiden avulla.

Tarkoituksena on käydä läpi ainakin seuraavia häiriöitä ohjureiden tukemana:
a) Ohjaajan liikehäiriöt: persjättö, takanaleikkaus, päällejuoksu, sivuirtoaminen, rytmin muutos keppien aikana
b) estehäiriöt: putki keppien edessä, kepit seinää päin, este/putki/keinu/puomi ohjaajan ja keppien välissä, putken suu lähelä keppien sivulla...
c) lähestymiskulmat ja vauhti kepeille tultaessa

Tavoitteena on saada kepit ratakuntoon kuukauden sisällä, sillä ajatuksena on suunnata virallisiin kisoihin hypäreille heinäkuun puoliväliin mennessä. :)

kepikepi ke ke ke!

Nyt on laitettu aktiivisesti alkuun myös Papun keppiprojekti. Meni vähän pohtimiseksi, että millä ihmeellä kepit kannattaisi opettaa, kun ei ole treenioikeutta oman seuran kentälle, jossa olisi (ilmeisesti) käytössä vinokepit ja kujat. 2x2-kepit eivät vain ole minun juttuni. En osaa ja turhaudun.

Mutta onneksi tajusin helatorstain neljän päivän vapaan aikana, että Ojangossakin on kujat (ja 2x2-kepit). Tein kujan myös 2x2-kepeistä, koska niiden avulla kujan kapeutta on helpompi kontrolloida. Ensin tehtiin 20cm leveää kujaa parina päivänä. Tänään kavensin kujaa ehkä 15 senttiin ja päivän toisella treenisetillä käänsin ensimmäisen välin lähestulkoon suoraksi. Ollaan tehty nyt vain jotakuinkin suoria lähestymisiä ja hakusessa vain pujottelutekniikka. Lähestymiset harjoitellaan vähitellen kuntoon. Olen kylläkin heti ottanut siivekkeen kierron keppien alkuun ja seuraavaksi on tarkoitus lisätä jokin este tai muu vastaava keppien loppuun, jotta kepeistä tulee mahdollisimman nopeasti osa "rataa". :)

Kisaikä tulee täyteen tämän viikon lauantaina, mutta kisaaminen aloitetaan vasta sitten, kun kepit ja A ovat sellaisessa kunnossa, että tuntuu mielekkäältä aloittaa. Ehkä loppukesästä. Ehkä aiemmin. Ehkä myöhemmin. Epiksissä mölliradoilla sitä vastoin olisi tarkoitus käydä riehumassa ja rellestämässä pitkin kesää, koska Papun kanssa räjähteleminen on niin huisin hauskaa. :D

viisas tenava

Ollaan yskäkarenssin aikana käyty Papun kanssa kolme kertaa tekemässä A:n boksia. Kaksi ensimmäistä kertaa tehtiin ihan vain boksiin menoa ja sieltä poistumista namipalkalla ja muutamia kertoja lentävällä lelulla. Papu fokusoi ihan älyttömän hienosti boksiin. Sitä huomaa oppineensa Nokin ja Pikan boksihommien jälkeen pal-jon. Silloin aikanaan en todellakaan kyennyt näkemään, milloin koira ymmärtää boksin merkityksen ja milloin kyse on sattumasta. Sain siis koirat kyllä menemään boksiin, mutta minulle riitti, että se tosiaan osuu boksiin riippumatta siitä oliko kyse tuurista vai tarkoituksella tehdystä osumasta.

Kolmen treenikerran aikana on ollut hurjan helppoa nähdä Papusta, koska se tekee ajatuksella ja koska se vaan tekee ilman keskittymistä. Papu kyllä osuu joka kerta (koska etäisyys boksiin on toistaiseksi ollut ihan lyhyt ja vauhti sitä myöten varsin hallittu). Mutta suoritus on aivan eri näköinen silloin, kun se ajattelee boksia vs. kun se vain menee. Olen päässyt merkkaamaan ajatuksella tehdyt suoritukset isoilla kehuilla ja siten erottelemaan Papulle sen, mitä haluan. On ehkä aavistuksen hankalaa sanoa, mistä sen eron näkee. Papu ei suoranaisesti pysähdy boksiin, mutta se ikään kuin painaa itseään boksissa aavistuksen kauemmin ja painokkaammin maata kohti kuin niiden suoritusten aikana, jolloin se vain keskittyy juoksemaan lentävän lelun perään.

Eilen tehtiin tolpan kierron kautta boksin läpi juoksemista lelupalkalla. Etäisyys tolpalta boksiin oli ehkä ~2m, eli edelleenkään vauhti ei kasva niin kovaksi, että laukka venyisi niin pitkäksi, että on mahdollista hypätä boksin yli. Todennäköisesti lisään etäisyyttä ja sitä myöten vauhtia vasta siinä vaiheessa, kun saan apupalkkaajan helpottamaan väärien suoritusten palkkaamatta jättämisessä.

Ihan mahtavaa, että vaikka Papun kierrokset piiputtavat aivan punaisella, kun tehdään aksaa, niin sillä säilyy siitä huolimatta oppimis- ja keskittymiskyky. Ihana Pupanen. :)

juoksuA:n kimppuun!

Tänään Papu aloitti juoksuA-urakan. Tarkoituksena on takoa Papun aivoihin boksin merkitys ja siirtää se sitten A:lle, kunhan on tehty tasaisella boksin merkitys Papulle selväksi. Ensin opetan Papun menemään boksiin ja sitten loikkaamaan boksiin ja sieltä pois. Kun tämä on harjoiteltu, lisään yhden hypyn A:n "harjaksi" ja myöhemmin toisen hypyn A:n "ylösmenoksi". Ja lopulta viedään koko komeus A:lle ja nostetaan vähitellen A täyteen korkeuteen.

Kokosin boksin ja laitoin sen maahan. Otin Papun autosta ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, Papu seistä tökötti boksissa sen näköisenä, että "anna palkka, mä teen tätä täällä jo, missä sä kuhnailet!" Se ryhtyi siis liiottelematta tai kaunistelematta välittömästi tekemään juuri sitä, mitä pitikin. Olenkohan tehnyt tätä treeniä joskus sen pikkupentuaikana, vai mistä ihmeestä se tiesi, mitä pitää tehdä? Naksuttelin boksiin menemistä ja palkkasin namilla ensin boksiin ja sitten boksin ulkopuolelle, jotta sain Papun menemään boksiin ja tulemaan sieltä pois. Mitään suoranaista opetettavaa ei ollut, kunhan vain palkkasin sitä, mitä Papu teki - se nimittäin teki koko ajan pelkkiä oikeita asioita. Ainoa juttu, jossa ohjailin sen toimintaa oikeampaan suuntaan, oli vahvistaa boksista ulos loikkaamista. Papu olisi mielellään tarjonnut 2o2o:ta. Muutamien treenisettien ja autossa lepäämisten jälkeen otin palkaksi pallon. Papu lähti boksiin ja sen jälkeen palkaksi heitetyn pallon perään. Täytyy vielä panostaa siihen, että Papu oikeasti keskittyy boksiin menoon eikä ajatus siirry liikaa eteen lentävään palloon ja osumat muutu epähuomiossa tehdyiksi vahingoiksi. Ensi kerralla voisi kokeilla namimaatin käyttöä.

homma etenee

Taas homma etenee... Taas homma etenee, kun taakka kevenee. Lähetää vetelee. Moottori pärisee. On kolikoita, seteleitä sellasii epeleitä. Ei ne tunne meitä..

Enpä olisi 2 kuukautta sitten uskonut, että nyt ollaan tässä. Vielä tammikuussa tekeminen Papun kanssa oli ihan sekoilua, räjähtelyä joka suuntaan ilman käsitystä siitä, mitä tässä oikein ollaan tekemässä. Tai Papulla oli varmasti joku käsitys. Ja minulla joku. Mutta yhteiskäsitys puuttui aika pitkälti kokonaan. Eikä kontakteista ollut vielä oikeastaan mitään käryä. Vähän oli kokeiltu madallettua keinua ja viime syksynä sähellettiin puomin alastulon parissa. Mutta mitään järjellistä ei oltu saatu aikaan. 2o2o-temppu oli toki Papulle ihan tuttu, mutta paikallaan pysyminen ja vapautumisluvan odottaminen oli jotakuinkin toivotonta. Onneksi jätettiin puomi silloin siltä erää siihen ja ryhdyttiin treenaamaan ihan muita juttuja. Papun pää vaan oli vielä ihan liian villi ja nuori ja holtiton, että se olisi malttanut.

Ja nyt yhtäkkiä ollaankin jo tässä. Papu pystyy tekemään täyskorkeaa puomia ja keinua kokonaisena. Ne voi liittää osaksi rataa. Ne voi tehdä täydessä vauhdissa. Voin juosta täysillä ohi tai jäädä taakse. Haluan edelleen käyttää mahdollisimman paljon etupalkkaajaa kummallakin kontaktilla, koska haluan vahvistaa ja vahvistaa ja vahvistaa Papulle ajatusta siitä, että sen tehtävä on mennä esteen päähän. Minun liikkeeni suunta tai vauhti ei merkitse, vaan Papu suorittaa esteen minun liikkeestäni huolimatta. Vähitellen ryhdyn kyllä lisäämään esteitä kontaktin ja etupalkkaajan väliin, mutta ei ole mikään hätä tai hoppu saada projektia päätökseen. Nokin kanssa tehtiin satoja toistoja etupalkalla ja sillä saavutettiin hienoja tuloksia. Joten Papu saa ihan rauhassa tottua etupalkan kautta itsenäisyyteen ja toivottavasti oppii lopulta vähintään yhtä hienot kontaktit kuin Noki. :)

Muutenkin yhteistyö on löytynyt. Jopa siinä määrin, että Papun ohjaaminen tuntuu helpommalta kuin Pikan ohjaaminen - ja hetkellisesti jopa helpommalta kuin Nokin ohjaaminen. Papu irtoaa, mutta on silti hallinnassa. Se kiihtyy ja kääntyy ja sen liikenopeutta ja etenemistä on helppoa ennakoida. Jolloin on helppoa luottaa sen taitoihin ja antaa Papulle vastuuta tekemisestä. Pikalla on edelleen päiviä ja päiviä. Toisinaan se irtoaa kuin silakka. Ja toisinaan se on kuin lahkeeseen pureutuva takiainen. Toisinaan se pinkoo hirmu hyvää kyytiä. Ja toisinaan se väsähtää ja muuttuu sitä myöten pieneksi mustavalkoiseksi mölyäväksi keinuheposeksi. :D Yritä siinä sitten ennakoida ja luottaa. :D

Kisaikä koittaa parin kuukauden päästä. Mikään paniikki ei tuon asian kanssa ole. Papu on selkeä medi ja minulla ei ole mitään pakonomaista tarvetta päästä kisaamaan heti, kun kisaikä koittaa. Mennään sitten, kun siltä tuntuu. Kepit ovat vielä ihan alkeissa ja A:ta ei olla edes aloitettu. Mennään toki ainakin hypäreille kokeilemaan yhteistyötä, kun kepit saadaan sujumaan, että ei ole mikään tarve myöskään vältellä kisaamisen aloittamista. Papun kanssa yhdessä tekeminen on niin hurjan hauskaa, että kyllä toki jo odotan sitä, että päästään sen kanssa kisakentille. Mutta kaikki aikanaan. :)