perjantai 5. marraskuuta 2010

Opeeee...

"Ope, sit jos sulle tulee kolmas koira, niin sen nimi pitää olla Ri!" "Nii just, NokiKolaRi!" "Opeee, koska Noki tulee kylään taas?" "Ope, se Noki oli niiiiiiiiin iiiiiiihana!" "Mä muistan kun se Noki kävi, niin se söi kalkkunaa!" "Voisiks Noki tulla taas kylään, pliiiiiiiiiiiiis.."

No. Tänään aion yllättää oppilaani. Tällä hetkellä menossa on lukutunti, eikä kukaan mitä ilmeisimmin ole huomannut parkkipaikalla olevassa autossani odottavaa yllätystä. :)

---
---
---
Neljä tuntia myöhemmin...

Nokin ja minun työpäivä on päättynyt. Tänään oppilaat ovat suorastaan pursunneet sitä, miten "tänään on paras päivä!", koska ruokana oli hampurilaisia ja ranskalaisia, Noki oli kylässä, Krisse-akaattikotilolle vaihdettiin mullat, illalla on pelipäivä ja äiti tekee huomenna ruuaksi HAMPURILAISIA!

Myös ope on pursunnut onnellista ylpeyttä. Noki käyttäytyi paremmin kuin olisin voinut arvatakaan. Toki Iikku tuuppasi yhden "NOKI ON NIIIIIIIIN IHANA" -tytön melkein kaaduksiin, kun kummatkin olivat toisistaan niin innoissaan. Mutta muutoin vierailu ei olisi voinut juurikaan paremmin sujua.

Lapset kulkivat jonossa minun ja Nokin takana ensin kentälle, jossa kaikki halukkaat saivat muutaman koiranruokanappulan Nokille annettavaksi. Noki kulki nuuskimassa jokaisen läpi ja poimi namit suuhunsa. Sitten käytiin vähän kävelyttämässä Nokia pitkin Aurinkolahden rantaa. Innokkaita taluttajia olisi ollut yllinkyllin, mutta tällä kertaa vain minä olin ohjaksissa, sillä Noki on melkoinen jyrä, jos se päättää johonkin lähteä. Välillä seisahduttiin katselemaan sitä, miten se Noki edelleen vaan on niiiiiiiiiiin ihana. Parikymmentä lasta ympäröi Nokin ja tungos oli melkoinen. Opastin innokkaimpia, että jos Iikkusen häntä laskee alas, niin sillon pitää antaa lisää tilaa. Ja innokkaimmin Nokia odottanut tyttö ohjeisti, että Nokille pitää jättää rako, josta se pääsee heti pois, jos haluaa.

Aluksi Iikkusen häntä olikin puolitangossa ja se kai arvioi tilannetta. Mutta pian häntä nousi pystyyn ja alkoi heilua verkkaisen levolliseen tahtiin, vaikka ympärillä touhusi kädet ojossa melkoinen lapsikatras. Lapset rutistelivat ja silittelivät Nokia - ja Noki näytti siltä, että suoraan sanottuna sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Siis toki se otti silittelyt vastaan ja seisoi rennosti keskellä kaikkia, mutta se ei ollut liian innokas, ei hyppinyt tai töninyt muttei toisaalta siirtynyt poiskaan vaan armeliaasti seisoi hellittävänä. ;)

Käsiä vaelteli pitkin Nokin selkää, osa rapsutti päätä, toinen taputti pyllyä, kolmas sipaisi varovasti kylkeä, joku työnsi kätensä kuonon eteen nuuskittavaksi. Ja Noki seisoi kaiken tämän keskellä tyynen rentona kuin olisi ikänsä harrastanut juuri tälläistä toimintaa. Lopuksi vielä kaikki halukkaat pääsivät hyvästelemään Nokin ja Noki kai lipaisi paria innokkaimmin kasvonsa lähelle tuoneen nenääkin.

Nokin työpäivä oli ohi ja se pääsi päiväunille autoon.

Oman työpäiväni päättyessä yksi luokkamme aikuisista tuli ihastelemaan, miten hyväluonteinen koira minulla onkaan. :) Ja täytyy sanoa, että olen täsmälleen samaa mieltä. En tuntenut missään vierailun vaiheessa jännitystä sen puolesta, kestääkö Noki lähelle tulevat ja joka puolelta silittelevät äänekkäät lapset. Nokin hermot olivat rautaa ja ainoa tehtäväni olikin huolehtia vain siitä, ettei Noki pääse liian nopeasti liian lähelle niitä lapsia, jotka suhtautuivat Nokiin varovaisen uteliaasti, mutta eivät halunneet Nokia ihan iholle.

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Ihku! Noki on tullut mummiinsa tuossakin asiassa.. :)

Anu kirjoitti...

Hyvä Noksupoksu :)