keskiviikko 10. marraskuuta 2010

treenit, jotka olivat suoraan perseestä

Nyt tekisi mieli heitellä esineitä ja karjua. En kerta kaikkiaan tajua Kolan ajatuksen juoksua enkä keksi, miten tähän pulmavyyhtiin voisi tarttua.

Kyse on siis agilitystä. Siitä, jonka pitäisi olla kivaa. Joo. Tosi kivaa on.

Kola ei suostu asettumaan taaskaan lähdössä paikoilleen. Se näyttää surkealta ja paineistuvalta ja tuo olemus saa silmissä sumenemaan ja suonen jyskyttämään ohimossa. Raivostuttava asento ja raivostuttava tilanne. No. Vaihdoin nyt siihen, etten edes vaadi sitä istumaan vaan seisköön. Ihan sama. Kai se siinä sitten pysyi ehkä paremmin. Tai sitten ei.

Toinen pulma ovat hypyt. Niistä kun voi mennä ali. Eikä siinä ole mitään logiikkaa, milloin hypyistä mennään ali ja milloin yli. Ei minun rintamasuuntani voi siihen vaikuttaa, vaikka Annan ehdotus olikin, että pidän rintamasuuntani eteenpäin. En voi uskoa, että siitä on kyse, koska voin jäädä Kolan selän taakse antamatta mitään muuta kuin hyppy-käskyn ja Kola joko hyppää yli tai sitten menee ali. Tai sitten voin seistä pitkällä hypyn ohi ja se menee joko ali tai yli. Voin mennä vauhdissa mukana tai seistä itse paikallani ja tilanne on sama. Ei logiikkaa.

Entä jos Kolalle ärähtää? Että nyt saatana istu tai pysy edes jumalauta paikallasi ennen lähtöä?

Ei auta. Ei kyse ole siitäkään.

Maanittelu ei todellakaan auta. Se paineistaa.

"Onko tämä sitten teidän laji?" On se Kolan laji. Sehän tässä on se kaikista paskin asia. Tämä on se laji, mitä Kola rakastaa. Kunhan se vaan pääsisi radalle, eikä tarvitsisi odottaa ennen radalle pääsyä. Sen asento ja ilme huokuu puhdasta energiaa, kun se lopulta sattumalta pysähtyy odottamaan radalle pääsyä, saa luvan ja alkaa suorittaa. Sen suoritus on lähes maaninen. Eikö se kerro siitä, että Kola rakastaa lajia? Vai olenko tässäkin ihan väärässä?

Ärsyttää niin että päässä katkeaa kohta joku suuremman luokan suoni.

Ehkä menen huomenna vaikka Ojankoon tekemään jotain sellaista, missä ei ole yhteistreenien painetta saada Kola tekemään juuri tiettynä hetkenä jotain. Ehkä sitten joku asia edes voisi sujua. Tai ehkä rupean tekemään sitä, että otan Kolan treeneihin mukaan ja ensimmäisestä paskamaisesta tempusta vien sen autoon ja vaihdan Nokiin. Joo joo. Ei ne ole mitään paskamaisia temppuja. Ei Kola osaa ajatella niin. Mutta ne tuntuvat paskamaisilta enkä keksi niihin mitään pienintäkään järjellistä selitystä.

Tai ehkä selitys on se, että Kolan pää ja hermot vaan ovat ihan täyttä paskaa.

Ei kommentteja: