torstai 11. marraskuuta 2010

Uusi päivä, uudet pääverisuonet

Verisuoni ei sanonut poks, vaan päätin tosiaankin tänään toteuttaa sen, että menen Ojankoon yksikseni kelailemaan ja katselemaan. Jostain löysin zeniläisen tyyneyden ja lämmittelyn jälkeen menin Kolan kanssa pönöttämään hihna kaulassa ensimmäisen esteen eteen. Pyysin Kolan ensin uudella tavalla seisomaan, mutta Kola näytti suurelta kysymysmerkiltä. Se ei siis selvästi tajunnut, että mitä pitää tehdä. Kyse ei ollut mistään lukkotilasta. No. Toisin uuden käskyn ja Kola päätti tehdä sen, minkä osaa. Se tuli perusasentoon tavalliselle lähtöpaikalleen. Tehtiin onnistunut kolmen hypyn sarja. Otin Kolan kiinni ja vein sen uudestaan samalle paikalle. Kierroksen nousivat jonkin verran ja jouduin kuuntelemaan karjuvaa Kolaa, joka ei tule perusasentoon. Hetken karjuttuaan se tuli. Tehtiin toinen onnistunut suoritus.

Jossain vaiheessa Kola tuli kyllä sivulle, mutta karkasi hypylle ennen kuin ehdin sitä päästää luvan kanssa. "Oho", sanoin ja pistin hihnan takaisin kaulaan. Zeniläisyys huokui minusta. Otettiin uudestaan. Eihän se tietenkään mennyt kuin täydellisen agilitykoiran kanssa, mutta saatiin monen monta onnistunutta toistoa. Ja joka kerta pikkuisen radanpätkän jälkeen pistin Kolan hihnaan ja vein sen uudestaan suorituspaikalle.

Välillä vaihdoin Nokiin. Nokin suorituksen aikana Kola huuteli jotain kentän reunasta, mutta oli suhteellisen tyyni.

Jossain kohtaa Kola vetäisi ensin kierroksia ja sitten vielä zenimmäksi kuin minä. Se vain tuijotti kaukaisuuteen enkä viitsinyt suotta käskeä tai pyytää. Odottelin ehkä minuutin, pari. Varmaan todella mielenkiintoinen näky, kun zen ja zenimpi seisovat putken edessä odottamassa valaistusta. Lopulta sain (yhä zenissä) tarpeekseni, kävelin kentän reunalle, sanaakaan sanomatta tai adrenaliinin hippuakaan vuodattamatta vaihdoin Nokiin. Kola jäi taas karjumaan. Tehtiin Nokin kanssa muutamat harjoitukset ja hain Kolan uudelleen. Toimi paljon paremmin, eikä tarvinnut seistä zeninä.

Lisäksi aloin tehdä lähtötilanteesta muutenkin tyyneyden tyyssijan. Silitin pitkin vedoin Kolan päätä ja niskaa ja puhuin ihan hiljaisella ja rauhallisella äänellä. Räjähtävä ja pupillit jättimäisiksi vetävä vietti kai katosi johonkin, sillä Kola kykeni ottamaan kosketukseni vastaan eivätkä sen lihakset värähdelleet alkuvoiman merkkinä. Samaa rauhallista silittelyä tein myös kontakteilla ja sielläkin sain pupillit palaamaan normaaliksi.

Ihan treenien loppuvaiheessa huomasin, ettei Kola karjunut minulle enää kentällä. Kun kävelin lähtöpaikalle, se ei räyhännyt. Se kykeni pitämään kierrokset alhaalla, vaikka oltiin kentällä suoritusvuorossa.

Wau.

Nyt täytyy siis jotenkin saada vietyä tämä sama zen keskiviikon kimppatreeneihin.

5 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Jesh! Siitä se lähtee.. Nyt otat tuon zenin mukaan keskiviikkona, niin sitten se nähdään,miten herra toimii hallilla, tsemppiä!!! Hyvä te!

Nimetön kirjoitti...

hyvä jos toimii! mutta toisaalta, miksi se lähdössä pysyminen on pakko? se on tietysti aika normi, mutta ei missään nimessä ehdotonta. katsoppa vaikka youtubesta silvia trkman ja la, raketti-pyrri ei pysy lähdössä mutta hyvin sujuu :)

emilia kainulainen kirjoitti...

Anonyymi, tässä on se pulma, että Kolan räjähtävä kiihdytys ja hillitön vauhti ovat jotain ihan muuta kuin mihin itse kykenen. Mä tarvitsen kaikki mahdolliset metrit, mitä voin lähdössä saada Kolaan etäisyyttä. Jos lähden radalle samalla tavoin kuin Trkman, niin Kola on jossain kymmenien metrien päässä, kun mä ohitan ensimmäisen hypyn. Toinen vika on se, että itse en pysty Kolaa myöskään "viskaamaan" mihinkään taakseni, kuten jotkut käsittääkseni tekevät, eli pudottavat sylistään ja suoritus alkaa. a) En jaksa nostaa Kolaa käytännössä maasta b) Kola inhoaa nostamista.. :D

emilia kainulainen kirjoitti...

Tai "en jaksa nostaa" on väärin ilmaistu. Selkäni takia en sitä käytännössä pysty nostamaan tai jos joskus sen saankin maasta esim. eläinlääkärin pöydälle, niin joka kerta on vaarana, että jämähdän niille jalansijoilleni ja selkä oireilee seuraavat viikot/kuukaudet..

Miia kirjoitti...

Voisit kokeille Kolan lähettämistä ekalle aidalle takaa kiertäen. Eli lähdette tavallaan rataa väärään suuntaan, jolloin olisit ainakin yhden aidan verran Kolan edellä eikä Konkkiksen tarvitsisi paineistua odottamisesta. Tai sitten pidät ton zeniläisen tyyneytesi ;)