lauantai 26. maaliskuuta 2011

noki (ja kuva kolan turkista)

Noki on raapinut enemmän ja vähemmän ihoaan oikeastaan ihan pennusta asti. Allergia? Atopia? Joku muu, mikä? Vähän alle vuosi sittenhän Nokin kuono "räjähti" ja silloin se söi hetkellisesti melkoisen isolla annoksella kortisonia ja antibioottia. Kutina katosi täysin tuolloin. Kuonon parantumisen jälkeen kortisoneja jäi, ja niitä jouduinkin syöttämään aika ajoin. Tänä aikana ruokinnan kanssa on tehty kokeiluja ja Noki on syönyt Nutrolinia. Monenlaista on testattu. Enkä ole onnistunut luomaan oikein mitään yhteyttä kutinan ja ulkoisten syiden välille.

Nyt jotain on kuitenkin saatu aikaan. Noki syö RC:n hypoallergiaruokaa toista kuukautta ja olen yrittänyt olla ruokavalion kanssa todella tarkkana. Ainoastaan pari kertaa Noki on päässyt syömään vahingossa jotain muuta kuin omaa ruokaansa. Tämän lisäksi sain Raimolta pari viikkoa sitten Essential6-öljyvalmistetta, jota puristetaan niskaan samalla tavalla kuin vaikkapa Exspottia. Öljyä lisäillään viikon välein ja nyt niskaan on pistetty kaksi tuubillista.

Joko ruoka tai öljy tai nämä yhdessä ovat saaneet jotain aikaiseksi. Nokin rapsuttelu on vähentynyt todella huomattavasti. :) Olin hieman huolissani, kun ajelin Nokilta turkin viikko sitten. Ihon suojana kynsiä vastaan ei ollut enää turkkia, joten pelkäsin, että Noki raapii ihonsa rikki. Näin ei kuitenkaan ole käynyt eikä iho edes punoita mistään (lukuunottamatta hangessa ulkoiltaessa raapiutuvia varpaita). Seuraava jännityksen paikka on siitepölyajan täyteen vauhtiin käynnistyminen. Töissä osa muksuista oireilee jo ilmassa leijuvia allergeeneja, joten ainakin vielä näyttää siltä, ettei katupöly ja muut jo nyt ainakin joillekin ihmisille oireita aiheuttavat pölyt vaikuta Nokiin mitenkään.

Jos Noki olisi aina raapinut itseään sen verran kuin se nyt raapii, en varmaan ikinä edes olisi lähtenyt ihmettelemään raapimisen määrää. Tämä tarkoittanee sitä, että Noki raapii tällä hetkellä suhteellisen "normaalin määrän" itseään. :) Huraa! Rapsuttelu on pysynyt poissa kohta parisen viikkoa. Muutos on niin huomattava aiempaan rapsutteluun, että uskallan olla melko positiivisin mielin. Jossain vaiheessa tulevaisuudessa kokeilen laajentaa ruokavaliota. Nähtäväksi siis jää, onko allergiapöperö yksinään ratkaisu rapsutteluun vai onko öljylläkin oma sijansa tässä muutoksessa.
---------------------
Kola pääsi (melkein) turkistaan. Osterin 7F-terä sanoi sopimuksensa irti _VÄHÄN_ huonossa kohtaa. Eihän tuon kanssa kehtaa tällä hetkellä edes ulkoilla..;D

2 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Joo, kieltämättä on pikkisen jännittävän näköinen.. :D Mutta kuvassa Kola ei ainakaan näytä pläskiltä, toki en ole päässyt sormin sitä tunnustamaan, mutta sillä siis vaan oli iso tukka.. :D

Partasen emäntä kirjoitti...

Kola on, tuota... vähän niin kuin ne isot karvajalkaiset työhevoset? ;)

Ihanaa kuulla hyviä uutisia Nokista! :) Pidetään peukkuja, että siitepölyaikakin menisi rapsuttelematta!