En olisi uskonut silloin kolme vuotta sitten, että veisi ainakin kaksi kokonaista vuotta löytää se, jota tuolloin lähdin hakemaan; Koirien Linnanmäki. Alku oli todellakin kivikkoinen ja luovutusmieliala kävi päällä kerran jos toisenkin. Onneksi en tuolloin helmikuussa 2008 oikeasti tiennyt, miten pitkään veisi hurahtaa lajiin ihan täysin. Olisi jäänyt aloittamatta koko laji.
Mutta nyt hurahtaminen on tapahtunut ihan todella huolella. Koirat saavat lajista sitä, mitä alun alkaenkin ajattelin niiden siitä saavan. Ne nauttivat tekemisestä ja saavat hurvitella vauhdin huumassa. Ja minä saan lajista enemmän kuin mitä olisin voinut kuvitella.
Voisin käyttää treenaamiseen aikaa tunteja ja taas tunteja. Selailen netistä kisaratoja ja yritän pohtia, miten radat voisi suorittaa. Odotan seuraavaa treenikertaa varmaankin yhtä innokkaasti kuin koirat. (Noki alkoi eilen itkeä piipittää innosta jo siinä kohtaa, kun huomasi että aloin täyttää koirien juomapulloa treenejä varten.;)
Olen löytänyt koirilleni sopivan lajin - ja on vaikeaa kuvitella, että itsellenikään löytyisi tämän parempaa, motivoivampaa ja kiinnostavampaa lajia.
1 kommentti:
Mä niin jaan noi sun fiilikset :D. Tsemppiä treeneihin ja radoille!
Lähetä kommentti