maanantai 16. huhtikuuta 2012

Hei kontaktit, täältä tullaan taas!

Noki on oppivainen otus. Talven kisojen aikana se ei kaikista ennakko-odotuksista huolimatta oppinut varastamaan kontakteilta. Ei kertakaikkiaan. Se ei oppinut, että kontaktilta saa lähteä liikkeestä tai että kontaktin läpi voisi juosta. Ehehehei.

Se oppi, että minä juoksen kontaktin loppuosassa aina ohi.

Että oppi sitten kuitenkin jotain.

Eli nyt ollaan sikäli nollapisteessä, että Noki on kiltisti sisäistänyt, että "kyllä se tulee ohi, kun vähän odottelee". Ja "jos ei tule ohi, niin sitten rata jatkuu taaksepäin, joten on ihan järkevääkin jäädä odottelemaan vähän ylemmäs kontaktin alastulolla."

Toki sikäli ollaan ihan eri tasolla kontaktien suhteen kuin viime keväänä, että Noki kyllä pysähtyy eikä lähde ilman lupaa. (Paitsi viime viikolla A:lta!) Mutta nyt päästään taas hinkkaamaan ja hinkkaamaan ja hinkkaamaan sitä, että kontaktin voi juosta loppuun asti, vaikka omistaja sinkoaisi itsensä maata kiertävälle radalle. Muutamana iltana ollaan jo käyty syömässä iltapala hyvin ja omatoimisesti tehtyjen kontaktien jälkeen, sillä kaiken hyvän lisäksi kontaktilta käskystä vapautuminen muuttui lähes mahdottomaksi tehtäväksi, kun palkkana oli odottamassa pallo. Nokin aivo jäätyy, kun pallo tuijottaa, vaikka pallo olisi piilossakin. Ruualle ukkeli vapautuu hienosti. :)

Toistoja toistoja toistoja. Sillä tästä varmaan selvitään - nimittäin toistoillatoistoillatoistoilla tähän pisteeseen on jouduttukin.. :D (Perhana.)

Nyt siis on tehty sitä, että ensin etupalkka oli näkyvillä. Sitten siirrettiin sitä piiloon, kuitenkin niin, että Noki tiesi etupalkan paikan. Ja vähitellen pyritään siihen, että etupalkka on radan ulkopuolella ja sen saa vasta, kun rata on suoritettu.

Tulipa tässä vitsailtua, että nyt kun Nokin keppisuoritus on tällä hetkellä tosi hienossa kunnossa, niin voisi jättää sen treenaamisen vaikka koko kesäkaudeksi niin olisi sitten taas kesäkauden jälkeen joku pulma ratkottavana. HUOH!

Ei kommentteja: