lauantai 28. huhtikuuta 2012

kolmosten ekat kisat

Lohjan ulkokisoissa sää suosi kisaajia. Ainoastaan melkoinen tuuli häiritsi ja iltaa kohden viilensi. :) Aurinko paistoi lähes siniseltä taivaalta, joten oli "ihan jees" avata ulkokisakausi ja samalla kolmosten kisaura.

En oikein tiennyt, että jännittäisinkö vai enkö jännittäisi. Ja se näkyi ja tuntui radalla. Olin jotenkin erityisen löllö. En alkuunkaan napakka ja päättäväinen. Ensi kerralla yksi päätavoitteista onkin olla nimenomaan päättäväinen ja ohjata napakasti. Olin jotenkin ikään kuin antanut jo ennakolta periksi sille, että "kolmosissa on vaikeeta". Ja pöh. Hyppäri oli kyllä vaikea, mutta agiradalla oltaisiin ihan hyvin voitu tehdä nolla. Ei epäilystäkään.

Tämän päivän hyvät ja huonot puolet sekä lista opeteltavista asioista:

1) Noki teki muurin oikein kummallakin radalla!
2) Noki teki okserin ongelmitta, vaikka okseria on tehty ehkä kerran tai kaksi viime kesästä tähän hetkeen. Tämä todellakin huoletti, kun katselin radoilla okserin rimoja päin rysähteleviä koiria.
3) Ensimmäinen rata oli mukavan sujuva suoritus.
4) Noki haki kepit todella hienosti muurin takaa.
5) Hyvä tai huono puoli, mutta nauratti ainakin: Noki melkein luulee käteni nostoa vapautuskäskyksi lähdössä, nousee ylös... ja istuu takaisin alas, kun en sanokaan lähtökäskyä. Enpä olisi ilman videota edes arvannut, että se meinasi lähteä ennen käskyä. Mutta eipä lähtenyt! :)

Huonot puolet ja haasteet:
1. Olin ihan löysä. Yäk.
2. Nokin kanssa ei ole tehty kovinkaan paljon hyppyjä, jotka ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Harjoiteltavaksi menee. Molemmilla radoilla näistä tuli kielto.
3. Haltuunottoa tarvitsee harjoitella paljon lisää.
4. Keppikulmat kuntoon. Etenkin kaukaa kepeille lähetys haltuun.

Ei kommentteja: