perjantai 19. lokakuuta 2012

Niinulla

Ratapiirroksesta katsottuna tämän päivän rata näytti ihan tosi vaikealta TÄSTÄSTÄS-radalta. Paljon hyppyjä ja pitkiä siirtymiä hypyltä toiselle. Mutta ei se ollutkaan niin paha. Itse asiassa rata oli tosi kiva ja pääsin tekemään muutamassakin kohtaa persjättöä sillä tavalla hallitusti ja ihan ilman paniikkia. Alkaa tuntua siltä, että persjättöihinkin voi saada otteen ja ne voi tehdä oikein. :)

Noki ei pudotellut tänään rimoja ilman syytä. Ja syyhän oli siis aina allekirjoittaneessa. Onneksi allekirjoittanut aiheutti vain parin riman putoamisen. Maanantain rysähtelyt johtuivat siis mitä luultavimmin väsyneistä lihaksista. Aion silti treenata Nokin kanssa häiriön alla hypyn hyppäämistä. Saisihan se mielellään hypätä riman putoamatta, vaikka minä sählään.

Tämän päivän treeneistä jäi hyvä mieli. Ollaan opittu paljon. Valssit eivät edelleenkään kuulu "yksi parhaista ystävistäni" -listalle, mutta ehkä nekin alkavat edes jossain vaiheessa tuntua helpommilta ja kroppani suostuu tekemään yhteistyötä valssiohjauksissakin.. (Videolla näkyy pätkä siitä, kun Niinu yrittää takoa jalkojen asentoja päähäni. Eivät meinaa taipua jalat oikein, vaikka miten selittää oikean tavan.)

Persjätöt tosiaan ovat kesän ja syksyn aikana vahvistuneet huimasti. Osaan ryhtyä tekemään persjättöä tarpeeksi ajoissa ja luotan siihen, että Noki pysyy hallussa, vaikka se hetkellisesti onkin selkäni takana näkymättömissä. Viime talvena Anna Heinosen treeneissä persjättöjen tekeminen tuntui ihan karmealta ja täysin järjettömältä tuntui myös se ajatus, että persjättö aloitetaan jo edellisen esteen aikana - tai sitäkin aiemmin.


Ei kommentteja: