lauantai 13. lokakuuta 2012

tosi hyvä mieli

Tänään käytiin Nokin kanssa vetäisemässä yksi ainoa rata Purinalla. Jotenkin jännitti ihan eri tavalla kuin normaalisti, kun oli käytössä vain yksi mahdollisuus. Vaikka se onkin ihan höhlä syy ruveta jännittämään.

Rata vaikutti aika haastavalta, mutta oikein kivalta. A:n jälkeen todella monet koirat ottivat hyllyn, kun koira luki radan jatkumisen A:n edessä olevalle hypylle, vaikka tosiasiassa rata jatkui vahvasti sivuun pituudelle. Lisäksi pituuden jälkeen todella moni koira meinasi mennä suoraan maalihypylle, vaikka piti vielä tehdä takaakiertona hyppy ja sen lisäksi putki ennen maalia. Minulla ajatukset sekosivat pituuden jälkeen, kun ehdin valmistautua henkisesti siihen, että Noki meinaa karata maalihypylle. No ei sitten meinannut, mutta omat ajatukset menivät sen verran solmuun, etten enää muistanut, kummalla kädellä olen suunnitellut ottavani Nokin pituuden jälkeen olleen takaakierron yli. Käden valinta vei ne ratkaisevat sadasosat, Noki laskeutui selkäni taakse ja päätyi valitsemaan ilman ohjausta putken väärän pään.

Maalissa oli kaikesta huolimatta ihan mielettömän hyvä mieli. Noki teki kontaktit paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Se teki ne nopeasti ja juoksi loppuun asti, vaikka irtosin sekä A:lla että puomilla todella reilusti sivusuunnassa. Mahtavaa mahtavaa mahtavaa! :) Rima putosi - mahdollisesti siksi, että ohjaukseni vähän nytkähtää ja lähden kovalla kiireellä muuttamaan liikkeeni suuntaa, vaikka oikeasti ei olisi mihinkään kiire. (Toki Tiitiäisen ei tästä huolimatta pitäisi pudottaa rimaa..)




Lopuksi vielä hyvän mielen päivän päätteeksi tehty kameran ja salamoiden testailuun keskittynyt ulkoilu Miikan kanssa.
kuvat: (c) Miika Kainulainen

Ei kommentteja: