torstai 27. kesäkuuta 2013

ensimmäisen agilitykurssin päätös

Tänään päättyi Pikan ensimmäinen agilitykurssi. Niinulla tehtiin ihan oikeaa rataa ja minut täysin yllättäen päästiinkin ihan loppuun koko se osuus, mihin oltiin tutustuttu. Wautsi. :) Ja vielä PALJON pienemmällä "vaivalla" kuin mitä olin osannut ajatellakaan.

Pika liikkuu kuin pieni jousitettu keinuhepo - varsin pentuhöhhelisti siis. Se oli ensimmäinen huomio, kun videon jälkikäteen katson, ja nauratti kovasti. Lisäksi se karjuu niin kovalla äänellä ja niin vakuuttavasti, että Niinu totesi aika vinosti sen "haukkuvan kuin.. kuin iso koira.." Jep. Ei sitä keinuhepoliikettä muuten siinä treenatessa huomannut yhtään, mutta videolta pistää itselläni silmään. Lisäksi olen aika ajoin typerästi pentukyyryssä ja saattelen Pikaa putkelle kuin jotain aivotonta pehmolelua. Mutta... Elämä on. Ehkä tässä opitaan luottamaan ja tekemään yhdessä ja olemaan vähän vähemmän keinuhepoja, kunhan aika kuluu. :)

Paljon on jo opittu, ja lähes huomaamattani. ..Eihän me olla ehditty vielä treenaamaan niinku yhtään. Oikeesti. Parit hassut treenit Ojangossa ja parit vielä hassummat treenit Kivikossa, siinä kaikki.

EmppuTelevision proudly presents:
Pika von Agilityhepo


Ps. Jotainhan se kertoo Pika Petterin sielunmaisemasta, että se on ottanut toistuvaksi tavaksi mennä yöunille parvekkeelle. Yksin. (Ovi on joo raollaan läpi yön näillä helteillä. Tervetuloa rosvot, Kola syö teidät.) Kävin kurkistamassa - jälleen kerran - että missä halvatussa perheen pienin on. Siellä se retkottaa aivot off-asennossa ja parveke on tännä zetoja.

Ei kommentteja: