torstai 13. kesäkuuta 2013

viimeinen voitelu

Tänään oli Nokin viimeinen treeni ennen SM-kisoja. Juha Ruokonen oli tehnyt juuri sellaisen treenin, kuin sen pitääkin olla ennen kisoja: ei liian vaikea, jolloin jää hyvä mieli ja onnistumisia niin ohjaajalle kuin koirallekin. :)

Tehtiin heti ensimmäisellä suorituksella nollalla rata läpi, enkä seonnut sävelissä, vaikka hypyllä 3 tein suunnitelman vastaisesti persjätön ja hypyllä 16 olin sen verran myöhässä, että saksalainen vaihtui päällejuoksuun. Lisäksi rima 11 makasi maassa edellisen koirakon jäljiltä. Eli melkoinen määrä mahdollisia sekoamisen kohtia. ;)

Nyt on hyvä mieli ja kehuja sai Juhalta niin koira kuin ohjaajakin: "Kuuliainen koira ja taitava ohjaaja" -kommentilla on hyvä lähteä kohti viikonlopun haasteita. :) 

Ei kommentteja: