Ajatuksia SM-viikonlopusta.
Lauantaista jäi tosiaan aika kitkerä jälkimaku. Ison ihmismassan edessä tehtiin sellainen suoritus, joka ei mitenkään vastannut osaamistamme. Kontaktit eivät kerta kaikkiaan ole meidän heikkous ja siksi tuntui suorastaan nololta, että mentiin sössimään nimenomaan kontakteilla. Joojoo, olosuhteet sen aiheuttivat ja onneksi Noki ei telonut itseään. Aurinko paistoi sellaisesta kulmasta, että A näytti mustalta möhkäleeltä, jota A:n varjo vielä venytti täysin epämuodostuneeseen muotoon. (Pari koiraa läsähti A:n kylkeen, kun eivät kai tajunneet sen olevan A. Ja sitten A vaihdettiinkin turvallisuusriskinä pois ja tilalle tuotiin hyppy.) Mutta silti harmittaa: että pitikin juuri sillä hetkellä juuri siinä kohdassa rataa tulla vastoinkäymisiä.
..ja toki osaan kuitenkin olla ylpeä siitä, että kepit sujuivat mallikkaasti (niissäkin nimittäin oli _monilla_ vaikeuksia). Myös ensimmäiset kolme hyppyä menivät juuri niin kuin suunnittelin ja sijoittumiseni toimi aivan kuten olin ajatellut sen toimivan. Lisäksi tein radalla keinun jälkeen ohjauksen, jonka nimeä en juuri nyt saa päähäni, mutta jolla käänsin Nokin A:lle. Se toimi todella hyvin.
Harmittaa silti.
Sunnuntaina onneksi saatiin tehdä ihan oman tasomme suoritus, jossa oli paljon paljon enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia. Ensinnäkin oma liikkumiseni näyttää omaan silmään rauhalliselta. En huido enkä sählää. (Paitsi toki sitten siinä kohtaa hetken aikaa sählään, kun Noki karkaa väärälle hypylle.) Erityisen hyvää mieltä tunnen takakulmassa tehdyistä päätöksistä. Renkaan jälkeen kaksi hyppyä sujuvat kuin tanssi. Noki tulee ohjauksiin aivan mielettömän hienosti ja juuri ennen putkea otan Nokin varmalla mutta silti tilaa antavalla pyörähdyksellä hypystä yli. Siinä kohdassa tuli monille muille paljon pulmia koiran ottaessa kiellon, kun ohjaaja ohjasi hypyn huonosti ja koira ehti lukita putken ennen aikojaan. Ja kaikista iloisin olen siitä, että putken jälkeen kykenin muuttamaan omaa rytmitystäni niin hiuksen hienosti, ettei sitä videosta melkein edes huomaa, mutta sain silti Nokin pudottamaan ponnistusvauhtiaan okserille juuri sen verran, että kepeille lähestyminen onnistui täysin ongelmitta. (Siinäkin tuli todella paljon virheitä.) Jos olisin tehnyt vahvemman rytminmuutoksen, okserin rimat olisivat hyvin herkästi pudonneet, mutta onnistuin välttämään ylijarruttamisen. :)
Täydellinen floppi sunnuntain radalla on hyppy 14. Eikä niinkään vastakäännös. Vaan se, että huudan "NOKI!", kun kyseinen otus on juuri ilmassa hypyn päällä. Voi kuolema, mikä ajoitus. On se jännä, että kuusivitosen rima rämähtää alas.. Pituudella puolestaan keskityin ihan liikaa saattamaan Nokin varmasti takanaleikkauksesta huolimatta pituudesta yli, joten hyppy 17 muuttui siinä kohtaa mahdottomaksi ohjata. Olisi pitänyt luottaa Nokiin enemmän ja ottaa riski lähettämällä Noki itsenäisemmin pituudelle ja kertoa jollakin keinolla, mihin rata pituuden jälkeen jatkuu.
Maalissa oli kaikesta huolimatta hyvä mieli ja tuntemus siitä, ettei mokattu vaan tehtiin ihan hyvä rata. :) Ja jäi aivan hurjan suuri nälkä päästä näyttämään meidän osaamistamme uudelleen SM-radoilla. :)
Ajatuksia Pikan kanssa treenaamisesta.
Tämän päivän Pikan treeneistä jäi oikeastaan sama näyttämisen ja tekemisen nälkä kuin SM-kisoista Nokin kanssa. Voisin vaikka nyt heti pakata auton ja napata Pikan kyytiin ja painella viileään Ojangon yöhön treenaamaan esimerkiksi niistoa. Tai kääntymistä. Tai valssia. Tai kontakteja. Mutta täytyyhän tuon pikkumiehen saada varmaan kuitenkin levätä välillä. ;) Pika oli tänään niin kovin mainio. Se meni hyvällä vauhdilla ja jaksoi tehdä useita toistoja. Se ei harhaillut kertaakaan missään eivätkä sen ajatukset karanneet mihinkään muualle. Videosta jälkeenpäin itselle tärkeimpänä nousi se huomio, että Pika tosiaan keskittyi minun kanssani tekemiseen myös niinä hetkinä, kun itse keskityin vaikkapa siirtämään hyppyä. Toki se on vähän veristäkin puuhaa ajoittain, kun saan Pikan rajaamattoman huomion siirtymähetkissäkin. Pika nimittäin napsii käsiä, kun joutuu malttamaan, että päästään lähtöpaikalle.. Perhanan sika.
Lisäksi pikkusika on tajunnut, että se on maailman ensimmäiseksi epäreiluinta, jos Noki pääsee tekemään ja Pika joutuu odottamaan seinässä omaa vuoroaan. Voi sitä metelin määrää.. Ja yhtä hyvin voi karjua myös silloin, jos esim. Arpa pääsee tekemään ja Pika ei. EPPÄÄ!
Pika on ensimmäinen koiristani, jonka kanssa agilityä aletaan tehdä alusta alkaen koordinoidusti. Niinpä onkin jännittävää ja opettavaista nähdä, miten eri tavalla se pääsee monista asioista kärryille vaikkapa Nokiin - tai erityisesti Kolaan - verrattuna. Se hakee rimoja jo nyt paremmin ja omatoimisemmin kuin Kola. Se tarjoaa koko ajan jotain. Se juoksee putkeen tai ylittää rimaa, jos en anna mitään ohjeita. Sitä ei tee kumpikaan isoista. Toki erityisesti Nokin osalta kyse on siitä, että Noki tietää, että tekeminen kyllä jatkuu ja energiaa on turha suunnata päämäärättömään juoksentelemiseen. Kola puolestaan ei edes ymmärrä, että agilitykentällä voisi tarjota tekemistä. Sille ei ole sellaista omatoimisuutta koskaan opetettu, joten se on täysin kiinni minussa. Ja kyllä Nokistakin puuttuu se aktiivinen omatoimisuus, mikä Pikaan on syttynyt tässä kuukausien mittaan.
Päällejuoksutreenivideossa näkyy ainakin yksi kohta, missä Pika ehtii tarjoamaan riman ylittämistä, kun olen juuri siirtämässä hyppyä. :D Sen lisäksi Pika jaksoi tarjota putken läpi juoksemista kerta toisensa perään. Se ei lainkaan itsestäänselvästi jää hyörimään jaloissa, kun minun tekemiseni pysähtyy, vaan yrittää saada omalla toiminnallaan palkkaamiseen johtavan tekemisen käynnistymään taas.
(: Luulen, että Pikasta tulee vielä oikein mainio agilitytyömyyrä ja -yhteistyökumppani. :)
Nyt menen nukkumaan ja yritän saada kuittua ne väsymysvelat, jotka eivät viime yön liki 11 tunnin unilla tulleet kuitatuiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti