leijailen

Tänään oli Nokin vuoro päästä treenaamaan. Edellisistä treeneistä onkin pieni ikuisuus. En edes muista, koska Nokin kanssa on viimeksi käyty ohjatuissa treeneissä.

Noki veti hihnassa niin kovasti, että meinasin kaatua Niinulan portaissa. Sisälle päästyä meteli oli aikamoinen, kun Noki pomppi tasajalkaa ja karjui.

Paras Noki.

Tehtiin ensin valkoiset neliöt. Minä tönäisin huolimattomasti putkeen kolme, joten Noki meni pariinkin kertaan putkeen 16. Sain ohjeen KATSOA koiraa (vitsi, mikä ylläriohje!) ja sen jälkeen homma alkoikin sujua. Noki irtosi neloshypylle vaivattomasti ja sen jälkeen serpentiini seiskalle asti meni ihan omalla painollaan. Pääsin irtoamaan seiskalta niin hyvin, että ehdin ohjaamaan kympin ongelmitta. Ekalla kerralla vain hairahduin siihen, mihin Nokin kanssa ihan todella liian helposti hairahdan: oletan. Oletin, että Noki kyllä menee ja oletin että se kyllä lukee rataa edessään. Ja niin se lukikin. Mutta kun mikään minussa ei ohjannut kympille, Noki joutui katsomaan minulta tarkennusta putken 9 jälkeen. Ja vasta, kun tarkensin ohjaustani, se lähti kympille. Aikaa meni hukkaan siinä vilkaisussa, kun olisin ihan hyvin voinut antaa ohjeen kympille menosta jo ennen vilkaisua.

Mustilla palleroilla pääsin taas nautiskelemaan Nokin irrottamisesta esteillä 3, 8 ja 14. Sillä silmänräpäyksellä, kun Noki lukitsi seuraavan esteen, minä lähdin pinkomaan kohti radan jatkoa. Sain ihan hillittömiä etumatkoja ja sisäinen onnen hyrinä olisi ehkä kuulunut minusta ulos asti, jos oltaisiin kuunneltu hiljaa.

Ja koska tänään oli superpäivä, pääsin testaamaan Nokin kanssa uutta ymmärrystäni rytmillä kääntämisen suhteen. Mustien palleroiden radalla pääsin irtoamaan kolmoselta niin hitsin hyvin, että olin kutosella ja seiskalla paljon ennen Nokia. Näin ollen pystyin rytmillä ja matalallla kädellä kääntämään Nokin seiskalta A:lle. Ensimmäisellä yrityksellä sain Nokin kääntymään ja hyppäämään kauniisti peruskääntämisellä, mutta tilanteen hämmästely ja ihan kirjaimellinen ihastelu sai aikaan sen, että jähmetyin suolapatsaaksi ja vain nautin näkemästäni: Noki reagoi rytmiini ja minä osasin valita rytmin tilanteeseen sopivaksi. Tilanteen ihastelun takia rintama jäi kohti keinua, joten sinne Noki sitten menikin. Niinu käski rytmittämisen jälkeen korjaamaan rintamasuunnan sinne, mihin Nokin haluan. Otettiin alusta uudelleen - ja niin se vain toimi: Noki kääntyi kuin ajatuksen voimalla. Minä en tehnyt mitään muuta kuin pudotin vauhtiani ja käänsin rintaman kohti A:ta. Maagista. Ihan niin kuin olisin vihdoin oppinut puhumaan agilityä. Jos tämä ohjaustapa jatkossakin toimii Nokiin yhtä tehokkaasti kuin mitä se nyt kahtena päivänä on toiminut, jäävät vastakäännökset vielä nykyistäkin vähemmälle. Ei ole mitään tarvetta vastakääntää, kun rytmi on ainakin tällä hetkellä niin hemmetin tehokas ohjaus.

Meitsi leijailee ilmassa tämän takia. Varpaat ei kosketa maata.

Pikkarin kanssa käytiin tekemässä neljä A:ta ja hyvin se nakutti jokaisen suorituksen kontaktille. Lisää näitä. :)

Luotan sinuun.

Mistä sen tietää, että laumassa kaikki hyvin - ellei vieläkin paremmin? Siitä, että Pika saa Kolalta luvan tulla noin lähelle, kun Kolan on käynyt lepäilemään. En ole koskaan aiemmin nähnyt, että yksikään koira olisi saanut tulla tuolla tavalla alle metrin päähän Kolasta nukkumaan.

Pika on tehnyt ihan hurjan sääntöjenvenytystyön saadakseen tuohon luvan. Noki ei ikimaailmassa edes yrittäisi moista. Sille Kolan sääntö "älä tule lepäävän Kolan lähelle" on ihan ehdoton. Mutta Pikkari on toista maata. Se kyllä kunnioittaa Kolan sääntöjä omalla tyylillään, mutta kai se on vähän autisti tai jotain, kun tietyt jutut se vaan kyseenalaistaa tavallaan kyseenalaistamatta niitä kuitenkaan. Se vaan marssii Kolan henkiselle alueelle ja käy siihen nukkumaan. Enkä voi tajuta, miksi se niin tekee, kun olohuoneessa on yksi tyhjä koiranpeti, sohvalle Nokin kylkeen mahtuu aina (Nokin kiroiluista huolimatta) ja olohuoneen pehmeää mattoa on muuallakin kuin ihan Kolan vieressä. Tai vaikka lenkillä se päättää ilmoittaa Kolalle, että "Mua et perseeseen pure!" Noki ei tuotakaan tekisi ikinäkoskaanmilloinkaan.

Voihan tuo olla Pikalta sellaista aikuistumisen henkeä. "Tulen tähän, koska voin." Mutta hyvin se kunnioittaa sitten toisaalta kuitenkin sitä, jos Kola murahtamalla kieltää tulemasta.

Pojat, minun oma luontodokumenttini. :)

A:ta juoksemassa

Tänään käytiin Katjan avustuksella tekemässä 6 A:n läpijuoksua Pikan kanssa. Ekalla kerralla laitoin pumpin erottamaan viimeisen laukan sijaintia. Pumppi oli melkoisen alhaalla, mutta ihan vaivattomasti Pika sen yli asetti laukkansa. Loput suoritukset tehtiin ilman ja hyvin tuo edelleenkin venytti laukkaa kontaktialueelle. Osuma ei jäänyt yläreunaan vaan nätisti 20-30cm kontaktin rajan alapuolelle.

Huomenna mennään uudestaan ja tällä kertaa rakennan jotain radan tyyppistä ennen A:ta, että päästään ottamaan kisatyyppisenä, sillä tänään tehtiin ihan puhtaasti A-treeninä putken ja hypyn kautta otetulla vauhdilla.

6 starttia..

..ja viisi hallittua ja hyvää rataa. :)

..ja ihan sairaan hyvä mieli.

..ja kokemus, että tänä viikonloppuna opin jotain tärkeää.

..ja kaksi mainiota mustavalkoista. 

Eilisillä Pikan radoilla käytin ohjausta, jota en Nokin kanssa ole ikinä oppinut käyttämään: peruskääntämistä. Siis ihan vaan kääntämistä ilman mitään kikkailuita. Ja yhtäkkiä tänään tajusin, että voin käyttää sitä myös Nokin kanssa. Tähän asti olen ties kuinka usein sanonut, että Noki ei osaa peruskäännöstä, koska en ole sitä sille koskaan opettanut. Ja tästä syystä en ole peruskäännöstä sitten koskaan Nokin kanssa käyttänyt sen enempää treeneissä kuin kisoissakaan. (Tarkoitan tässä peruskäännöstä tilanteissa, joissa käännytään suhteellisen tiukasti. Toki muuten kääntyillään ihan ilman yliohjauksia, mutta tiukoissa käännöksissä olen aina ollut ihan löysät housuissa, jos ei ole voinut esim. valssata.)

Kuinka väärässä olinkaan. Oikeasti olisi pitänyt sanoa, että "Minä en tajua, miten peruskäännös toimii, joten en osaa sitä käyttää." Olen niin autuaan surkea käyttämään omaa kroppaani ja hahmottamaan omaa liikkumistani, että opin ohjausten käytön vain järjen kautta. Toistot eivät pelasta mitään, jos en ymmärrä ohjauksen taustalla olevaa ideaa. Ja tätä ideaa en peruskääntämisessä ole koskaan tajunnut. Miten ihmeessä koira voisi saada tiedon tiukasta käännöksestä, jos ei valssaa tai tee vastakäännöstä? Ei mitenkään.

Paitsi että eilen sain Pikan ihan totaalisen vaivattomasti kääntymään ilman valssia tai vastakäännöstä. Esimerkiksi viimeisellä eilisen radalla keppien jälkeen teen peruskääntämistä ja keskimmäisellä radalla heti tokalla hypyllä myös. Pika reagoi rytmiin ja matalaan käteen todella hyvin ja kääntyy juuri sinne minne pitää.

Ja ihan yhtäkkiä yllättäen tänään Nokin ratoihin tutustuessa tajusin, että voin kääntää Nokia aivan samalla menetelmällä: pidän käden lähellä kroppaa ja pudotan omaa liikkeen rytmiä sen verran alaspäin, mitä nyt haluan koiraa kääntää. Jos käännän tiukasti, pudotan rytmiä rohkeasti. Ja jos käännän vähemmän, rytmi muuttuu vähemmän. Wau.

Kuulostaa niin perusasialta kuin nyt vain agilityssä voi perusasia olla. Ja niin se onkin. ..ja minä tajusin sen neljä vuotta lajin pariin tulon jälkeen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se meni. :)

Viikonlopusta jäi hallitun kokonaisuuden tunne. Ratoja ei tehty ajatuksella "oho tehtiiks me nolla vähän siistii!" vaan "minä menen tekemään hyvää rataa ja tiedän, mitä olen tekemässä". Toki radoille jäi monta parannettavaa juttua. Ekalla radalla pituuden jälkeen olen tosi myöhässä. Tokalla radalla lähdössä epäröin oman rytmini kanssa ja siksi Noki pudottaa ekan riman. Kolmannella radalla ennen puomia jään liian pitkäksi aikaa takaakierron lähetykseen, joten myöhästyn seuraavasta takaakierrosta (ja Noki tekee hyllyn, mutta tuomari ei sitä sitten lopulta näköjään huomannut, vaan tuomitsi radan nollaksi). Mutta kokonaisuutena kaikki kolme rataa (ja eiliset Pikan 2 rataa) sisältävät 19-20 hyvin hallittua estettä ja yksittäiset lipsahdukset ovat vain yksittäisiä lipsahduksia.

Niin siistii.

"Ohjaaja sekoilee jaloissaan pituudessa, mutta koska kiltti Noki, niin nolla."

"Ohjaaja epäröi omaa rytmiään alussa, joten rima putoaa."

Nolla, jonka pitäisi olla hylly. Hyllykohtaa lukuunottamatta yhteistyö toimii. Paras Noki.

Pika TAMSKin kisoissa

Ekasta radasta ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, joten säästetään blogi myös kyseisen radan videolta. Kaksi jälkimmäistä rataa sen sijaan menivät yhtä virhettä lukuunottamatta oikein sujuvasti, jälkimmäinen jopa hienosti. :)

A:lle täytyy vain ryhtyä tekemään jotain. Pika ottaa viimeisen laukan A:lla aivan liian lyhyenä, joten ensimmäisellä videolla saadaan A:lta vitonen. Luulin, että tultiin nollalla maaliin, joten pettymys oli aika hurja, kun rata olikin vitonen. Ja varsinkin siksi, että vitonen tuli A:n alastulolta.

Mutta jälkikäteen kyllä jäi positiiviset fiilikset kokonaisuudesta, sillä Pika on kisapäivä kisapäivältä nostanut menohalujaan. Tällä hetkellä lähdöt alkavat olla sillä mallilla, etten enää tiedä, pysyykö Pika varmasti lähdössäkään, kun se karjuu niin kovasti. Se tamppaa etutassuilla maata ja ponnahtelee karjumisen voimasta jotakuinkin ilmaan. :D

Kisoista jäi päällimmäisenä tunteena yhteistyön fiilis. Tuli tunne, että on jo joku käsitys siitä, miten Pikaa ohjataan ja miten se reagoi mihinkin ohjaukseen. Ällistyttävän hyvä mieli jäi siitä faktasta, että Pika kääntyy todella hyvin. Se reagoi rytmin muutokseen hurjan hienosti ja tulee peruskääntämiseen ihan tosta noin vaan. Lisäksi se haki kepit kovastakin vauhdista hyvin, kesti vedättämistä ja teki keinun vauhdikkaasti. Viimeisellä radalla se tuli puomin alusta alkaen sen näköisenä, että "MEIKÄJÄBÄ EI NIIN PYSÄHDY ALASTULOLLA!! NÄHDÄÄN MAALISSA SE OMMORO!" Eikä pysähtynytkään. :D Hittovie. Alla oli siihen asti hyvä nolla (lukuunottamatta liian ylhäällä otettua A:n alastuloa). Ja sitten tuo apina sössii radan tukka hulmuten tehdyllä sikailupuomilla. Nolla oli molemmilla radoilla niiiiiin lähellä. Jälkimmäisellä radalla ei kyllä edes harmittanut, koska eteneminen oli muulta osin niin hienoa.

Tällä hetkellä tuntuu ehkä jopa ihan aavistuksen siltä, että Pikaa on helpompi ohjata kuin Nokia. :O Pikan kääntämiseksi ei tarvitse tehdä juuri mitään vekkauksia tai taikatemppuja tai miettiä, mihin se laskeutuu hypyltä tai pystyykö se hyppäämään tästä tai tästä suunnasta. Rimat ovat niin matalia koiran kokoon nähden, että agilitystä katosi joku sellainen haaste, joka Nokin kanssa on aina rataantutustumisessa läsnä. Nokin kanssa pitää aina miettiä, että pystyykö Noki ponnistamaan tästä 60-65cm:n korkeuteen tai että mihin Noki näin ohjatessa laskeutuu. Pika laskeutuu hyvin, jos vain käännän ja pystyy kyllä ponnistamaan huonommastakin paikasta.

Nyt vaan A kuntoon ja kohti kakkosia ja kolmosia. :)

Pikkarin kanssa ei pelleillä! NII!

Käytiin tänään ensimmäistä kertaa tälle syksylle tallustelemassa pitkin Mellunmäen sänkipeltoja. Pojat juoksivat jättimäisiä kaarroksia - jopa niin jättimäisiä, että lopulta alkoi jännittää, riittääkö pellon pinta-ala kattamaan laajimmat kurvailut.

Noki ja Pika käyttävät toisiinsa aika kovaa taklailua ja välillä Noki ärvähtää kurinpalautuksen, kun taklailu ja perspurijaisen rouskuttelu menee ns. överiksi. Ja ei siinä Pikalle ole koskaan mitään sen suurempaa. "Jäbä okei okei, relaa, no hard feelings!"

..mutta Kolan kanssa..

Komppukin tykkää välillä osallistua taklailuun ja perspureskeluun ja sinkoiluun. Vaan sepä ei sitten olekaan Pikan mielestä ihan niin okei. Tänään meinasi ruveta naurattamaan ihan kovasti paljonkin, kun Kola kurvasi Nokia pakoon kurvailevan Pikan persukseen ja hetken päästä Pikalla olikin sitten käpy ihan umpijäässä. :D Pika nosti hännän ihan tikuksi ja oli niin Iso Mies kuin noin pienessä paketissa vain voi olla. Ja marssi tiukkana pakettina Kolan luokse sanomaan asiansa. Kola melkein vihelteli, koska se oli ihan hetken huumassa ja erittäin hyvässä pössiksessä. Se ei ottanut alkuunkaan pahalla Pikan henkistä läksytystä. (Pika ei siis lähtenyt kiipeämään fyysisesti vuoristoon nimeltään Kola, vaan tyytyi vuoren juurelta ilmoittamaan, että "mua et rouski!")

Kola toden totta väisti Pikaa tuossa tilanteessa. Kola ei nöyrtynyt (ei kai sille sellainen olisi tullut pieneen mieleenkään), ei ärsyyntynyt, ei tosiaankaan pelännyt tai antanut periksi. Mutta se ikään kuin totesi, että no joo menihän se vähän yli sopivaisuuden rajojen.  Ja Pika kyllä luopui ihan heti Ison Miehen roolistaan, kun Kola astui askelen syrjään. Mutta kai se henkisellä tasolla hetkellisesti kuitenkin leijaili joitakin senttejä irti maasta, koska sai Kolan toimimaan tahtonsa mukaisesti. ;) Hassu pariskunta. :)

punkeroinen

Herra Pikkari alkaa näyttää taas jälleen sellaiselta, että lempinimi taipuu muotoon herra Karvapikkari. Pikan turkki on ihan erilaista isojen turkkeihin verrattuna: se on tiheä ja päällystää Pikkarin kuin vaahtomuovipehmuste.

Näin ollen kohta on taas aika ottaa Oster kauniiseen käteen ja etsiä karvan alta Nakupikkari. :)

Mutta hyvin tuo punkeroisen näköinen vesikoira pinkoi tänään Iinan treeneissä. Iina koutsaa meitä talven ajan keskimäärin parin viikon välein ja kun lähetettiin treenitoiveita männäviikolla, niin tänään sitten saatiin juuri sellaiset treenit, mitä Iinalta toivottiin eli etenevää menoa höystettynä sopivalla määrällä kikkailua. :)

Minä pääsin treenaamaan japanialaista, koska viime viikon iinailuissa se osoittautui ihan mahdottomaksi. Pika ei osannut sitä, enkä minä kurja ohjaaja osannut myöskään olla pätkääkään avuksi, koska sösselöin koko ohjauksen kerta toisensa perään. Mutta tänään saatiin japanialaisesta niskalenkki! Jee! :) Lisäksi Pikkari sai kehuja hypyllä kääntymisestään.

Muutama viikko sitten Timon treeneissä otin ihan kunnon osuman Pikan kanssa. Yritin ehtiä suoran putken eteen linjaamaan Pikaa hypylle, mutta olin ratkaisevat sadasosat myöhässä. Niinpä Pika päätyi suoraan jalkoihin, jolloin minä lennähdin ihmeen pehmeällä tavalla rytisten kuperkeikkojen vietäväksi ja päädyin makaamaan pää pyörällä Vuokkosten tekonurmelle. Pika ei pelästynyt, enkä minäkään siinä tilanteessa ehtinyt pelästyä, kun ei edes sattunut mihinkään. Mutta tänään sitten kyllä huomasin, että vähän siitä jäi hirvitys juosta putken edestä tekemään persjättöä. Olisin tänään varmaankin ehtinyt ensimmäisellä suorituksella ihan hyvin persjättöön, kun olisin vain juossut. Mutta pieni pelko iski juuri sillä hetkellä, kun olisi pitänyt lähettää Pika rohkeasti putkeen ja lähteä oikeasti juoksemaan putken edestä. Niinpä persjättö jäi siltä erää tekemättä. Ennen uutta yritystä piti oikein päättämällä päättää, että minähän uskallan siihen juosta ja kyllä siihen varmasti ehtii, kun vaan juoksee. Ja hyvin siihen sitten ehtikin, eikä Pika tullut jaloille kertaakaan - eikä siis ollut edes lähellä, että tulisi. :)

Jäi tosi hyvä mieli treenistä. Puhkuin iloa, kun tuli vahva tunne siitä, että japanialaisen onnistuminen ei ollut enää kolmannella ja neljännellä suorituskerralla pelkkää sattuman kauppaa ja onnenkantamoista, vaan ihan oikeasti tiesin, mitä olin tekemässä. :) Pikakin jaksoi tosi hyvin tehdä hommia treenin loppuun asti.

Jee. :)

(Lauantaina suunnataan Pikkari Perrosen ja Sukka Bortsusen kanssa alusvaatenimiteemalla Tamskin kisoihin ja otetaan Wütrichin radoista mittaa kolmen startin verran. Jee. :)