Nokin kanssa on aherrettu viime aikoina enemmän keppien kuin kontaktien parissa. Antaa kontaktien nyt hautua aivokopan pohjalla ja keskitytään nyt kepikepien ihmeelliseen maailmaan.
Eilen meinasi oma aivokoppa kärähtää mustaksi, kun Nokilla ei ollutkaan yhtäkkiä kepeistä mitään hajua. Se sähläsi ja huusi, pomppi ja karjui. Joo-o. Ei hyvä. Sain sentään kai pari onnistunutta (?) suoritusta. Onneksi tänään oli uusi päivä ja uudet kujeet. Salapoliisin tavoin yritän metsästää parasta tapaa auttaa Nokia kepeissä ohjaamatta sitä kuitenkaan ihan käpälästä kiinni pitäen. Aloitettiin joka tapauksessa siitä, että harjoiteltiin kuuden kepin sarjalla eikä vedetty koko keppirivistöä aasta ööhön.
Kolme huomiota:
Ensimmäinen huomio on se, että Nokille on tooodella paljon helpompaa tehdä kepit siltä puolelta, jossa Noki on tokosta jne. tutusti vasemmalla puolellani. Vasemmalla puolella oleva koira on myös minulle luontaisempi ja tokon kautta tutumpi otus, joten silläkin on varmasti oma vaikutuksensa ohjaukseeni. Täytyy siis ehdottomasti ryhtyä harjoittelemaan säännöllisesti myös ns. vaikeampaa puolta.
Toinen huomio tältä päivältä on se, että Noki tarvitsee mahdollisesti paljon enemmän tilaa keppien suoritukseen kuin mitä olen ajatellut. Kun pysyin kepeistä sivusuunnassa ainakin 1,5 metrin päässä, Nokin suoritus oli jollain tapaa sujuvampaa kuin että änkisin itseni ihan Nokin lähelle "auttamaan".
Kolmas huomio on varmasti ihan älyn riemuvoitto ja itsestäänselvyys jokaiselle yhtään osaavammalle ohjaajalle. (Mutta minä keksin sen ihan ite ilman että kukaan tuli ja sanoi, että senkin pöljä, etkö tätäkään tajunnut! ;) Eli Nokin on vaikea tehdä keppejä, jos minun liikkeeni ei ole sitä auttamassa. Jos seistä möllötän pöljänä paikoillaan, Noki ei saa rytmistä kiinni eikä se oikein tiedä, mitä tekisi. Kun liikun keppien suuntaisesti - vaikka kauempanakin kepeistä -, suorittaminen on helpompaa.
Joo joo joo. Enhän mä saa Nokia muillekaan esteille kovinkaan hyvin, jos oma vauhti katkeaa kuin seinään ja pelkkä käsky ohjaa kohti seuraavaa estettä. Mutku. ;) Mutku.
---------
Kolan kanssa tehtiin helpotettuja juttuja. Putkea, valssausta ja hyppyjä. Ei mitään sellaista, jota en osaa ohjata tai jota Kola ei ehkä osaa tehdä. Treenisuoritusten välillä Kola makasi käskyn alla ja rauhoittui. Naksuttelulla merkkasin ne hetket, kun se pystyi oikeasti nollaamaan tilannetta ja keskittymään taas yhdessä tekemiseen karjumisen ja sinkoilemisen sijaan.
Tästä on hyvä jatkaa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti