torstai 15. syyskuuta 2016

Pikasta koulukoira?

Kävin eilen tutustumassa Hietakummun kouluun, jossa yhdessä luokassa työskentelee Mimmi-labradorinnoutaja parina päivänä viikossa. Koulutukseen osallistuneet muut opettajat kyselivät opettaja/oppilas -aiheisia kysymyksiä. Minä innostuin ihan hirveästi ja kyselin koira-aiheisia kysymyksiä. Hiljenin hetkeä myöhemmin, kun tuli tunne, että eksyin pois opettajan roolista ja vaihdoin epähuomiossa koiraharrastajan roolivaatteisiin - ja opettajat ympärilläni huomasivat sen. :D "Missä se koira lepää?!" "Väsyykö se koira paljon?!" "Kuinka usein se käy täällä?!"

Olen käyttänyt mustavalkoisia useana vuonna keväällä ja/tai syksyllä koulussa kylässä. En ole koskaan vienyt koiria sisälle, vaan vierailut on toteutettu sellaiseen vuodenaikaan, että koira voi käydä pihakylässä ja sitten nukkua lopun ajan autossa läkähtymättä tai jäätymättä. Mutta nyt olen aivan innostuksesta pulleana, koska rehtori näytti vihreää valoa koulukoirahommille, ja tähän mennessä vanhemmatkin ovat olleet positiivisissa fiiliksissä asian tiimoilta. :)

Pika olisi tehtävään aivan nappivalinta. Se ei turhista hötkyile ja tykkää huomiosta. Toisaalta se myös osaa ottaa rennosti ja pötkötellä, jos mitään ei tapahdu. Päästäisiin harjoittelemaan koiran kanssa toimimista, heikomman huomioimista, rauhallisesti liikkumista, empatian osoittamista, palkitsemista,... Jos jo "pelkkä" Krisse-akaattikotilo nosti aikanaan oppilaista pintaan monenlaisia positiivisia juttuja, niin odotan hurjan innostuksen vallassa, millaisia positiivisia reaktioita Pika läsnäolollaan saisi lapsissa aikaan.

Toivottavasti tämä jo kauan epämääräisessä ehkä-harkinnassa oleva projekti nyt vihdoin toteutuu! :)

Ei kommentteja: