maanantai 10. huhtikuuta 2017

FI-AVA


Eihän se mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta meni kuitenkin!

Kouvolassa tuomariharjoittelija Satu Laru oli suunnitellut kerrassaan mukavan menevät radat. Estevälit olivat piitkät ja sekä ohjaaja että koira pääsivät juoksemaan. Jostain syystä en kuitenkaan saanut painettua ensimmäistä rataa päähäni, ja ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin unohdin radan. Puolivälissä vain totean, että nyt ei kyllä ole mitään käryä, mihin rata jatkuu. Pyörähdän valssin, koska en muutakaan keksi. Ja valssista ulos putkahtaessani nostan katseeni ja rata palaa mieleen. Olen päätynyt totaalisen väärälle puolelle ohjaamaan jatkoa. Taistelun kautta saan kuitenkin Pikan kepeille virheittä. Rata kuitenkin kaatuu hyllyksi, kun en yksinkertaisesti vain ehdi ohjaamaan neljänneksi viimeistä estettä.

Toisella radalla keinun jälkeiset 2 estettä ovat kokonaisuuden vaikein osuus. En keksi mitään hyvää ohjausta, ja sehän sitten näkyy itse suorituksessa. Yliohjaan niin, että Pika kääntyy ärjyen jalkoihini eikä tajua yhtään, mihin sen haluan. Väkerrän jonkin sortin käännöksen ja saan lopulta Pikan runtattua oikealle esteelle. Tuomaroin itselleni kiellon - ja niin tekee myös tuomariharjoittelija.

Radan jälkeen mennään kahville ja palataan katsomaan kolmannen radan rakentamista. Tutustumisen jälkeen jossain vaiheessa Tea käy katsomassa edellisen radan tuloksia. Ja yhtäkkiä paljastuu, että se olikin nolla. Ja että Pika voitti. :O Ja että se oli viimeinen agilityserti. Pikasta tulee agilityvalio. No wau.

Viimeiselle radalle lähden hyvää tuulta pullistellen. Nyt mennään ja tehdään roh-ke-as-ti! Se on tavoitteeni ja siitä pidän kiinni. Radan estevälit ovat huikean pitkät ja ensimmäisenä oleva putki syöttää hienoisesti seuraavana olevasta pituudesta ohi. Päätän, että minä ehdin ohjaamaan Pikan pituudelle. Juoksen niin lujaa kuin voin ja ehdin kyllä. Ei siinä NIIN paljon tarvitse kääntää, ihan vähän vain kun saa korjattua koiran linjaa, niin se on siinä.

..paitsi että arvioin radan totaalisen pieleen tuon kohdan osalta. Niin pahasti pieleen, että radan jälkeen kädet tärisevät ja itkettää pelästyksestä. Videolla kohta ei näytä niin kauhean hurjalta. Pika vain sujahtaa jalkojeni takaa ja minä otan yhden tai kaksi holtitonta loikkaa. Mutta siinä tilanteessa tunne oli kauhea. Kammoan tilanteita, joissa putki syöttää koiran suoraan ohjaajan jaloille. Ja tähän asti olen aina osannut varoa niitä kohtia. Nyt en nähnyt, miten pahasti putki lopulta syötti jaloille. Ehdin tuntea, että kohta sattuu. Kouvolan hallin pohja on kuin betonia ja kohta minä rusautan jalkani Pikaan ja rämähdän betonin kovalle pinnalle täydestä vauhdista. Mutta sitten pitkiltä tuntuneiden sadasosien jälkeen saankin Pikan silmiini eikä se enää ole jaloissani. Pysyin pystyssä! Pika ei osunutkaan polvitaipeisiini tai nilkkoihini! Onneksi en päätynyt tutustumaan siihen, millaista jälkeä saa aikaan kivikovalla alustalla maksimivauhtiaan etenevät ja yhteen törmäävät koira ja ihminen.

Tästä huolimatta oli hurjan hauskaa. Pika alkaa olla esteosaamiseltaan hurjan taitava ja se lukee ohjausta hienosti. Se ei enää karkaa maata kiertävälle radalle tai irtoa kentän toisella laidalla olevaan putkeen. Eilisen kaikki virheet olivat minun virheitäni. Pika olisi ilman noita virheitä tehnyt helposti vaikka triplanollan.






Papun kanssa käytiin tänään tekemässä tolpan kiertoa, etupalkalle juoksemista, bäng-gamea keinulla ja 2o2o:a. Papu on treenaamisesta aivan haltioissaan. Se on päässyt treenaamaan viimeksi viikko sitten ja plumpsahti ojaan ennen hallille tuloa, joten se oli viikon tauon ja litimärän viileyden takia erityisen onnellinen. :D




Ei kommentteja: