nokin kontaktitaival

1. Kosketusalustan opettaminen (ennen 9kk:n ikää opetettu)
2. Kosketusalusta vauvapuomin alastulolle. Ei ainoaakaan ylösmenoa tai kokonaista puomia. Pelkkiä alasmenoja. Epäonnistumisien _vahva_ välttäminen. (9kk-12kk)
3. Oikean puomin alastuloa. Ei ainoaakaan kokonaista puomia. Edelleen vältellään epäonnistumisia. (12kk-14kk)
4. I-HAH:in alkeiskurssilla ensimmäisen kerran kokonainen puomi ja A. (14kk) Kosketusalusta vahvistamassa oikeaa suoritusta. Ei koskaan ilman kosketusalustaa.
5. Ajoittain ilman kosketusalustaa kokonaista puomia ja A:ta. Noki osaa hakeutua oikealle paikalle hyvin kosketusalustan kanssa ja ilmankin, mutta vaatii minut vierelleen. Ei omatoimista 2on2off-paikalle hakeutumista. (15kk-20kk)
6. Siirtyminen uuteen ajattelutapaan. Noki hakeutuu _itse_ oikealle paikalle. Minä en auta liikkeelläni vaan jään taakse seisomaan. Pelkkiä alastuloja, ei kokonaisia kontakteja. (melkein 20-21kk)

6a. etupalkka kahdella ihmisellä ja Noki lähellä oikeaa paikkaa, joten siirtyä tarvitsee vain vähän -> palkka tulee siltä, jota Noki ei katso
6b. etupalkka yhdellä ihmisellä ja minulla -> minä palkkaan kun Noki ei katso
6c. etupalkka piilossa siivekkeen takana -> vapauttava käsky VAIN, kun Noki katsoo eteenpäin

Näitä harjoituksia (6a,b,c) sekoitellaan treeneissä, ettei jämähdetä yhteen.

7. Uudistettu kontakti alkaa valmistua. (22kk->)

7a. etupalkka siivekkeen takana, koko puomi ja apuohjaaja varmistamassa, ettei palkalle pääse, jos tekee läpijuoksun -> vapauttava käsky VAIN, kun Noki katsoo eteenpäin
7b. etupalkka putken jälkeen
7c. etupalkka parin esteen jälkeen (apupalkkaaja)
7d. kontakti osana rataa, mutta myös _paljon_ pelkkiä kontaktitreenejä ja pelkkiä alastuloja -> apupalkkaaja kontaktin jälkeen palkkaamassa

---> Ainakin toistaiseksi ERITTÄIN varma kontakti. :)

Jos ja kun joskus tulevaisuudessa opetan pentukoiralle kontakteja, niin:

A) Teen kokonaisen puomin/keinun/A:n vasta, kun alasmeno on hallussa. Kyllä koira oppii tekemään kokonaisen esteen, vaikka sen suorittamisen harjoittelun jättäisi pitkällekin tulevaisuuteen. Kontakteja sitä vastoin on haasteellista opettaa kunnolla, jos koira kerta toisensa jälkeen tekee kokonaista kontaktiestettä väärin.

B) Jätän todennäköisesti kosketusalustan pois ja ohjaan koiran jollain muulla keinolla oikeaan paikkaan.

C) Käytän paljon apuohjaajia ja etupalkkaa, jotta koira ei hakeudu minuun kiinni liikaa.

agirotu 2011

Lappeenrannassa käytiin kokeilemassa, miten surkean suorituksen voikaan tehdä. Noki meni ohi hypystä ja sukelsi edessä olevaan putkeen. -> hyl. No, jatkettava oli, koska kyse oli joukkuekisasta ja rata on tehtävä loppuun meni miten tahansa. Seuraavaksi kepit menivät väärältä puolelta, kun sähläsin jotain enkä edes huomannut, että menivät väärin. Siitä toinen hylly. Sitten repäisin Noki pois putken väärästä päästä oikein hartiavoimin. Noki sinkosi repäisyn ansiosta vastakkaiseen suuntaan A:n huipulle. Hylly. Ja menipä kai hypynkin jossain kohtaa väärään suuntaan. Hylly. Ja sitten taisi käydä jossain väärällä esteellä jossain kohtaa. Ja takaakiertoon meni, kun lähes potkaisin (eli estin koko hemmetin kropallani väärän suorituspuolen, kun alkoi _hieman_ jo hermostuttaa itseä se sähläyksen määrä).

Tuloksena noin sataviisi virhepistettä. ;)

Mutta koska ei ole mitään iloa pelkkiin mokiin tuijottamisessa, niin jotain hyvääkin:
Kontaktit sujuivat jälleen täydellisesti. :) Noki meni keinun ja A:n ripeästi ja pysähtyi juuri sinne mihin pitikin. Lisäksi loppusuoralla hankalassa lähestymiskulmassa ollut rengas (jonka oikein suorittamiseen en siis Nokin osalta vielä oikein täysin luota) meni hienosti, vaikka takaaleikkasin ja ennakko-oletus oli, että rengas ei varmaan tule menemään oikein. (Joo, tuolta pohjalta on hyvä valita ohjauskuviot..)

Pohjakosketus on nyt siis tehty. Tästä on suunta kai vain ylöspäin.

loma-emppu, loma-miika ja loma-koirat

Mökillä ei aina ole pakko näyttää hyvältä. Kunhan tuntuu hyvältä, niin muulla ei liene niin väliä.. ;)

Käytiin Miikan ja koirien kanssa taas testailemassa kameran uimapukua. Hauskaa puuhaa ja koirat ovat tunnin polskimisen jälkeen totaalisen poikki.

Adoptiomatka

Blogimaailma on jollain tapaa outo. Kirjoitan tänne asioita ja ne lukee joku, joka siten tietää minut, mutta jota minä en välttämättä lainkaan tiedä. "Sä et tunne mua, mutta mä tiedän sut", sanoi Tilli-perron omistaja Mikkelin kisoissa. Eikä tämä lausahdus ollut lainkaan ainoa laatuaan. :) "Ai tämä on se Noki! Olen lukenut siitä paljon!" Minun Nokini ja silti joku minulle ihan vieras tuntee sen. Tuntee koirani. Outoa.

Tietysti seuraan itsekin erinäisiä blogeja. Toki koiraihmisten kirjoituksia, mutta myös monia muita. Olen seurannut sivusta ja hiljaa kahden ihmiselämän päättymistä. Se on lähes absurdia. Olen myötäelänyt, vaikken oikeasti tunne.

Useamman vuoden ajan olen seuraillut myös Anna Pihlajaniemen - minulle täysin vieraan ja tähän asti nimettömän - ihmisen elämää Adoptiomatka-blogin kautta. Lopulta Adoptiomatka tuli tietyllä tavalla päätökseensä ja muuntui blogista kirjaksi.

Ja koska blogimaailma on outo, kävi lopulta niin, että Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka-kirja päätyi minulle arvosteltavaksi. Kops, sanoi postiluukku ja ruskeasta kirjekuoresta löytyi minulle lähetetty kirja. Minä en tunne Annaa eikä Anna tunne minua. Silti sain häneltä kirjan luettavakseni. Outoa.

Kirja tarjosi minulle jo ennakolta tutun tarinan. (Voinko sanoa noin? Eihän se ole tarina, vaan ihan totta. Ihan oikea elämä.) Kaikesta tuttuudestaan huolimatta koin suurta tarvetta kahlata sivut välittömästi läpi, jotta tarina saisi päätöksensä. Tuntui ahdistavalta lukea ensimmäisiä sivuja, kun tiesin, että tarinan päätös on vielä niin kovin kaukana. Jossain kohtaa alkoi ärsyttää. Hitaasti vuosien aikana luettuna blogi ei aiheuttanut ärsytystä. Mutta kahdessa päivässä luettuna tuntui, että viha-, suru-, kaipaus- ja pelkoajatuksia oli melkein liikaa. Eikö mitään positiivista? Ei hyvää ruokaa? Ei hyviä ystäviä? Ei mukavia reissuja? Ei ihania laiskotteluviikonloppuja? Pelkkää surua ja ahdistusta.

Ja silti tiesin järjellä ajateltuna, että kirja on vain siivu kirjoittajan elämää. Eihän minunkaan elämäni ole oikeasti pelkkää koirien kanssa puuhaamista. (Ainakaan ihan kokonaan.;) Nokin ja Kolan blogi tarjoaa lukijoille vain palan minua ja koiriani. Ei kokonaista minua tai kokonaisia koiriani.

Ahmin Adoptiomatkan läpi, jotta pääsisin tuntemaan helpotusta. Nyt se on ahmittu. On oikeastaan lähes mahdotonta kertoa mielipidettäni kirjasta. Voiko toisen elämästä kertoa mielipidettä? "Minun mielestäni sinun elämäsi oli aika ahdistava." tai "Mielestäni elämäsi oli jännä ja tykkäsin siitä!" Se ei tunnu ollenkaan asialliselta tai millään tapaa järkevältä.

Anna Pihlajaniemen elämä on Anna Pihlajaniemen oma ja hän on kertonut siitä niin kuin sen kokee ja elää. Kirjan/blogin kautta lukijana pääsin kurkistamaan adoptioprosessin etenemiseen ja niihin tunteisiin, mitä lastaan odottavat adoptiovanhemmat tuntevat. Pääsin tuntemaan surua ja lopulta silmät kyyneldyttävää iloa. Jotain tunnelmistani ja lukukokemuksestani varmaan kertoo myös se fakta, että olen seurannut kyseistä blogia vuosia ja yhä edelleen vierailen blogissa säännöllisesti. :)

Suosittelen tutustumaan!

HAU open

Tänään käytiin kokeilemassa HAUn kisoja täällä Helsingissä. Rata oli ihan kiva ja väittäisin sen olleen rutkasti Mikkelin ratoja helpompi. Suoranaisia ansapaikkoja ei mielestäni ollut ainoatakaan, vaan linjat olivat aika letkeän yksioikoisia. Ihanneaika sitä vastoin oli tiukka: 40s.

Tänään ei jännittänyt kovinkaan pahasti, sillä ehdin seurailla rataa ja suorituksia kolmisen tuntia ennen omaa vuoroa.

Omalla vuorolla tuli tehtyä radan puolivälissä yksi ylläripylläriratkaisu, joka ei kuitenkaan maksanut yhtään virhepistettä - vaikka olisi kyllä erittäin hyvin voinut maksaa. Sen sijaan virhepistesaldo nousi vitoseen, kun ihan turhaan rynnistin keppien jälkeen hypylle ja liikkeeni pysähtyi kuin seinään, kun rata jatkuin kyseisen hypyn jälkeen takaisin tulosuuntaan. Mieleen jäivät Nokin ihmettelevät silmät, kun se kääntyi katsomaan, että "mihin hittoon mun siis pitää mennä, kun 20 sentin päässä kuonosta on hyppy, mutta sä lähdet rynnimään taaksepäin?!!" Ei kuitenkaan kääntynyt hypyltä pois, vaan lähinnä pysähdyksistä ponnahti ilmaan ja pudotti riman siinä samalla. Minun moka. Ja kultainen kiltti suloinen kuuliainen Noki noudatti ohjettani niin tarkasti kuin pystyi. Pysähtyi kun pysähdyin ja ponnisti niiltä jalansijoiltaan ilmaan, kun käskin.

Positiivista: 1) Taas tuli opittua yksi asia. Oma liike EI yksinkertaisesti VOI pysähtyä kuin seinään, jos on tarkoitus saada koira esteestä yli. Ihan turhaa ja väärin siis rynniä ja kiirehtiä seuraavalle esteelle koiran edellä, jos oma liikesuunta jatkuu esteen kohdalla koiran näkökulmasta muualle kuin eteenpäin.
2) Noki ei taaskaan mokannut. Noki teki juuri niin kuin ohjasin eikä pyrkinyt kehittelemään kirjaimellisesti _mitään_ omia ratkaisuja. Se toimii kuin junan vessa. Tai ainakin vielä toistaiseksi se tekee niin. :) Ja mikäpä sen parempaa. 3) Noki osasi relata omaa vuoroa odotellessa ja lähinnä nuokkui, kun oma vuoro vihdoin tuli. Lähtöpaikalle mennessä Nokin kone hyrähti täysille ja se puhkui menointoa. :) :)
4) Hypyt olivat kisatilanteessa ekaa kertaa 60 sentissä. Rimat eivät alkaneet putoilla viiden sentin noususta huolimatta.

Negatiivista: Tein jonkun tosi hämärän ja aivan suunnittelemattoman valssihässäkään ihan oudossa kohdassa, koska olikin _paaaaaljon_ nopeampi kuin luulin olevani. Luulin, että en välttämättä edes ehdi hakemaan Nokia putken jälkeen vaan joudun ehkä tekemään jonkun paniikkiratkaisun, mutta täysin yllättäen totesin olevanikin Nokin edellä ihan reilusti.

Lopputulemana siis 5 virhepistettä ja -0,10 sekuntia aliaikaa. :)

ai niin mitkä kontaktit..??

Nokilla on käynyt kovalevyn formatointi tai aivosolut ovat muuten vaan formaliinissa. Voi pyhä perslihas. "Ai mikä hitsin 2on2off..? Mähän äiskä katos pysähyin tähän ja tota, tälleenhän tätä on aina tehty.. Ma ei puhuta enklanti, mita sa tarkoittaa 2on2off?"

Toisin sanoen tämän päivän HAU openin jälkeen palataan hinkkaamaan kontakteja taas perusteellisemmin. Sahanpurut ovat menneet viikossa homeeseen ja Noki pysähtyy kontaktilla liian ylös. Kuitenkin - kuin ihmeen kaupalla (IT'S A F*CKING MIRACLE!!) sahajauhot iskevät kipinää, kun tehdään pelkkää alastuloa. Silloin pystyy ja kykenee ja osaa ja tietää ihan heti, miten kontakti pitäisi tehdä.

Voihan löysä liha, mä sanon. ;)

Mikkeli 2.7.2011

Mikkelin hyppäri.
Rata meni ihan kivasti aina toiselle putkelle asti. (Tosin Noki rysäytti aika pahan näköisesti renkaaseen, vaikka suorittikin sen ihan oikeasta reiästä..) Toisella putkella unohdin vetää Nokia pois putken lähimpänä olevasta päästä, joten Noki lipsahti väärään päähän. Hylly.
Positiivista: Kepit meni tosi kivasti ja oma fiilis oli, että "ei nää hyppärit ehkä ookaan ihan kauheita". ;)
Negatiivista: Noki astui pituuden päälle.
Erittäin negatiivista: Kun kuulin riman putoavan, oma keskittyminen meni ihan plörinäksi. Fiilis oli, että "äh, ihan sama" ja ehkä siitä syystä Iippa lipsahti putken väärään päähän, kun en enää keskittynyt.


Ensimmäinen agilityrata.
Rata vaikutti ihan kivalta, joskin löytyi monta ansapaikkaakin. Aikomus oli ensin mennä lähdössä esteiden oikeaa puolta, mutta suunnitelma oli pakko vaihtaa, kun totesin meitä edeltäneiden koirakkojen yksi toisensa perään menneen putkeen neloshypyn jälkeen. TARKOITUS oli tehdä takaaleikkaus nelos- ja vitoshypyn väliin, mutta unohdin sen täysin. Noki pääsi lukitsemaan kehän toisella puolella olleen putken ja sinkosi sinne. Hylly. Hyllytyksen jälkeen oma ohjaus oli taas ihan-mitä-sattuu -henkistä, vaikka mentiinkin videon katsottuani näköjään ihan niitä esteitä, mitä pitkin..;) Olisi-varmaan-pitänyt-keskeyttää-rata-eikä-jatkaa-sähläämistä -fiilis oli ennen videon katsomista, mutta eihän tuo nyt _niiiin_ pahalta näyttänytkään.
Positiivista: Kontaktit meni kivasti, Noki ei edes harkinnut karkaamista ennen lupaa. JA sain jarrutettua Nokia ylösmenoille niin, ettei se hypännyt kontakteista yli! Keinu oli ensimmäinen kontakti viikkoon ja olin melkein 100% varma, että Noki juoksee keinusta läpi. Ei juossut!
Negatiivista: Unohdin takaaleikkauksen ja kropalla painoin Nokin väärään putkeen. Menin kepeille ylimielisesti ja jätin kannustamatta keppien lopussa. Noki vissiin meni viimeisen välin väärin. Videosta en oikein näe tarkasti, mutta sellainen fiilis jäi, että kepeissä meni joku väärin lopussa.


Toinen agilityrata.
Rata oli muuten ihan mukava ja suhteellisen helppokin, mutta puomin jälkeen olleet kaksi putkea olivat harvinaisen v*ttumaisesti. Koiraa olisi pakko saattaa toisellekin putkelle, ettei oma liikesuunta käänny vetämään koiraa pois putkesta, mutta samalla olisi ihan sairas kiire hakemaan toisesta putkesta ulos sinkoavaa koiraa, että sen saisi käännettyä muurille. Todettiin Miian kanssa katsomossa minien ja medien perusteella, että ei ole mitenkään mahdollista, että ehdin hakemaan Nokia muurin puolelta, joten oli pakko tehdä sylkkäri toisen putken päähän. Vähän vaikeaa, mutta kylläpä tuo kääntyi ilman ylimääräisiä lenkuroita, vaikka käännös olikin melkoisen sekavaa touhua. Lisäksi olin niin keskittynyt toisen putken päässä tehtävään sylkkäriin, että unohdin ottaa Nokin ensimmäiseltä putkelta haltuun. Tiukka rääkäisy sai Nokin jättämään A:n suorituksen sittenkin sikseen ja palaamaan minua kohti. Huh.

Harmillisesti rääkäisen jotain MENEMENE-tyyppistä toiseksi viimeisen hypyn päällä. Noki kääntyy katsomaan ilmassa minua - ja rima putoaa. Toiseksi viimeinen este taas. No. Jäi hyvä mieli kuitenkin. :)