en haluu ohjata takaa!

"Tähän vois toki tehdä takanaleikkauksen, se kääntäisi oikein hyvin.."
"Mä en halua. Mä haluan ehtiä ohjaamaan edestä. Mä en enää halua ohjata Pikaa takaa."

Niinpä sitten juostiin ja ohjattiin rata niin, että ehdin ohjaamaan edeltä. Eikä se lopulta edes ollut missään määrin mahdotonta. Ja Pikasta sai irti ihan erilaista vauhtia, kun sitä ei päästänyt yhtään hölläämään ja odottelemaan, vaan koko ajan homma jatkuu ja etenee. :) Lisäksi uskalsin ihan oikeasti jättää Pikaa suorittamaan itse esteitä ja jatkoin jo matkaani. Jäi kyllä ihan tosi hyvä mieli treeneistä! Pika ja minä ollaan opittu tänä keväänä paljon!

Radan alusta näkee, että tämä on treenien viimeinen suoritus. Mutta heti, kun pääsen edelle, Pika ryhtyy tekemään töitä ihan urakalla. :)

yllättävä kisapäivä

"Jokohan sitä saisi revittyä itsensä ylös päiväunilta.. Ketkäs tänään on kisaamassa, jos kurkkaisi sen ja sitten ehkä nousisi ylös.." Lähtölista auki ja oman seuran väkeä listoista etsimään. "I-HAH.. I-HAH.. I-HAH.." ja kyllähän se vähän yllätti, kun yhden I-HAHin kohdalla ohjaajana lukee oma nimi. :D Hupsanssaa. Kisakirje auki, aikataulut esille, varmistus vielä Sagin tietokannasta, että tuo Emilia Kainulainen olen minä Emilia Kainulainen. On se! Eka rata on jo alkanut, mutta tokalle ehdin, jos pistän töpinäksi.

..ja lopulta siinä kävi niin, että ehdin ekallekin radalle, tosin mentiin tutustumatta rataan. :D Muuten eka ratakin tuntui ihan mahdolliselta tehdä, mutta kun hyppyjen etäisyydet eivät ole tiedossa, niin yhden hypyn pitkä etäisyys edellisestä putkesta yllätti. Ja kun tuo hyppy tehtiin putken jälkeen kolmeen kertaan, niin ekalla vielä olin tarpeeksi pitkällä, mutta tokalla ja kolmannella kerralla enää en.

Toka rata sisältää hirmuisesti juoksemista, suora putkia, pitkiä estevälejä. Toisaalta ihanaa ja toisaalta kamalaa. :D Saa juosta niin paljon kuin omista jaloista irtoaa. Ennen pituutta omat jalat eivät vain flunssan takia kuljeta niin nopeasti kuin olen ajatellut, joten Noki lukitsee puomin, vaikka pitäisi mennä pituudelle. Jostain syystä tuomari ei kuitenkaan näe kieltoa, vaikka itse sen itselleni tuomitsen jo radalla. Ja kun omalla tuomiollani juoksen virheellistä rataa, tehdään puomi oikein kunnolla pysähtymällä. Maalissa kuuluttavat nollan ja lopputuloksissa ollaan sijalla viisi. Oltaisiin oltu sijalla neljä, jos en olisi tuomaroinut itseäni radalla vaan tehnyt nollaa maaliin asti. :D Mutta tulipa taas tehtyä hyvä kunnollinen pysäytyspuomi.

Kolmas rata on täysillä mentyä flow-tilaa. Ainoa särö syntyy, kun muurin kohdalla Noki on niin pitkällä, että se on ponnistamassa muurin pitkäksi. Aikaa miettimiselle ei ole, ja mieleen ehtii tulla vain se, että "Nyt se hyppää pitkäksi!" Karjaisen "NOKI!" ja muurin pala putoaa. Olisihan sen Nokin voinut antaa hypätä vähän pitkäksikin... sillä ilman muurin palikkaa oltaisiin voitettu. :D Agiradan etenemäksi tulee 4,82m/s, mikä on Nokille tautisen hyvä etenemä agiradalle.

Agilityrata, jolla tehtiin kielto, mutta tuomari ei tuominnut sitä jostain syystä.


Rata, jolla metrit vain lentävät jalkojen alla. Harmi, että muurilla huudan NOKI. :)

Pikkarin kanssa radalla - ja vähän Nokinkin

Pikan kanssa alkaa vihdoin tuntua siltä, että rata toisensa perään ollaan tekemässä yhteistyötä. Jes! Sinkoutumisia yllättäviin suuntiin on enää murto-osa siitä määrästä, mitä sitä oli ennen polvisaikkua. Pika tulee ohjauksiin ja kuuntelee. Kontaktit ovat edelleen hankalat ja pysäytysA:han palaaminen tuntuu erityisen hankalalta. On jo niin ehtinyt tottua siihen, että A:lla rytmi ei rikkoudu, joten nyt pysähdysA:n katkeavaan rytmiin palaaminen tuntuu haastavalta. Puomillakaan en luota, että Pika pysähtyisi. Onneksi alkaa ulkokausi ja pääsee treenaamaan puomia oikein urakalla - talven ajan kun se on ollut ihan retuperällä treenimahdollisuuksien puutteen vuoksi.

Tänään todettua:
1) oma rytminmuutokseni yhdistettynä vastakäteen on aiiiiiivan sairaan paljon liikaa jarrua Pikalle, vaikka tullaankin suorasta putkesta. Pika jäi räkyttämään minulle, eikä etene milliäkään minun rintamaani kohti. Täytyisi takoa päähän, että Pikalle vastaan kääntyvä rintamasuuntani on kuin kivimuuri. Se ei tule siitä läpi, jos seison paikallani. Jos kivimuurissa on saattavaa liikettä, teho on kevyempi.
2) PIDÄ KOIRA OHJAUKSESSA! ÄLÄ PÄÄSTÄ SUIHKIMAAN! Tänään kertaalleen vaivuin ohjaamaan itsekseni ja unohdin vaatia Pikaa mukaan. Suihkis. Sinne liukeni kohti monen metrin päässä olevaa hyppyä, johon yksikään muu koira ei liuennut. :D
3) Pika ei vielä kestä kepeillä niin hurjaa vedätystä, mitä Noki kestää. Mutta uskalsin kokeilla!
4) Pika irtoaa tietyissä tilanteissa aivan sairaaaan hienosti putkiin. Tänään irrotin sen niin kaukaa putkeen, että lopulta ohjasin päin prinkkalaa jatkon, kun olin niin kauhean paljon pidemmällä kuin luulin olevani. Ja Pika irtosi hyvällä vauhdilla kiihdyttäen! Jee :)
5) Pika EI irtoa hyvin tai sujuvasti putkeen, jos sen pitäisi irrota poispäinkääntöhengessä. Se ei vaivaudu edes vilkaisemaan, mitä mahdollisesti voisin tarkoittaa, vaan se keskittyy huutamaan. Tätä täytyy ehdottomasti treenata _paljon_, koska se on erityisen ärsyttävä bugi Pikan taidoissa. Se katsoo eteenpäin tai minun suuntaani, ei minusta pois.

Nokin kanssa pöristeltiin hypäri etenemällä 4,95m/s. Eli hyvää vauhtia. :) Harmillisesti toinen rima putosi. Joko syynä oli se, että rimat olivat 65cm korkeudessa tai se, että irtosin kevyesti sivusuunnassa. Tai niiden yhteisvaikutus. Joka tapauksessa jäi aavistuksen harmittamaan, koska moka menee Nokin piikkiin. Se olisi pystynyt pitämään riman ylhäällä, enkä todellakaan häirinnyt sitä niin paljon hypyn aikana, että riman putoaminen olisi missään määrin itsestäänselvyys tai edes kovin ymmärrettävää.

Nokikin irtoaa hypärillä keppien jälkeen putkeen paremmin kuin olisin ikinä uskonut. Olan yli vielä joudun varmistamaan, että ihanko oikeasti se sinne lähti, kun tuntuu, että jätin sen keppien jälkeen olleelle hypylle ihan yksin. :D Pikan irtoamiseen vastaavassa kohdassa luotin kyllä, mutta Nokiin en. Molempien kanssa ehdin pussin kohdalla niin pitkälle, että persjättö on jo tehty, kun mustavalkoinen vasta sujahtaa pussiin. Pikan kohdalla ajaudun niin pitkälle, että ollaan jo ohi seuraavasta hypystä. :D Pikan hypäriltä saadun kokemuksen perusteella Nokin kanssa olenkin pussin jälkeen tarkempana, eikä Nokilla ole mitään ongelmia löytää oikeaa hyppyä. :)

70 nenäliinaa

Flunssa. Ties kuinka monetta kertaa tänä talvena. Tiistaina sitkeilin vielä töissä, vaikka jo maanantaina olisi voinut olla kotona sairastamassa. Tavoittelen vuoden työntekijä / ylisuorittaja -mitalia, tiedättehän. Olen aika varma, että sen saa menemällä alle puolikuntoisena tarpeeksi monta kertaa töihin.

Keskiviikosta alkaen on kuitenkin ollut myönnyttävä siihen totuuteen, että eihän työskentelystä vain yksinkertaisesti tule mitään, jos yskä vie äänen ja niistämiseen on kulunut vähän yli kahdessa päivässä 70 nenäliinan paketti. Ammattimaiset sairauslomaseuralaiset ovat olleet näyttämässä ammattimaiseen tapaansa mallia, miten levätään: Aamulenkin jälkeen karviaiset käyvät nukkumaan ja heräävät elämään seuraavan kerran iltapäivällä.

Helpottaa kummasti karviaisten aktivointia, kun sairaana voi istua autoon ja ajaa sen Ojangon kentän laitaan, raahustaa kentän ympäri sen verran, että laumalaiset käyvät tarpeillaan ja sen jälkeen siirtyä ulkokentille heittelemään äänekkäälle porukalle tennispalloa. Toinen vaihtoehto on kävellä 200m Ojangon parkkipaikalta pellon laitaan ja lykätä yhdelle karviaiselle pallo suuhun. Metelin saattelemana pallo vaihtaa omistajaa, eikä lauman ihmisjäsenen tarvitse toimintaan juurikaan osallistua.

Kesälomaan on 1,5 kuukautta. Jospa tämän lukuvuoden sairastelut olisivat nyt tässä. Ainakin allekirjoittaneelle alkaa todellakin riittää.

Ammattimaiset sairauslomaseuralaiset mahtuvat näköjään samalle sohvalle.

Yksi pallo, kolme koiraa, PALJON meteliä.

"HEITÄ JO SE PALLO!"

wroom :)

Tamskilla Minna Väyrynen oli suunnitellut kolme kivaa rataa. Ensimmäisellä agiradalla tiesin alun vaikeaksi jo ennen tutustumista. Olisin halunnut ohjata pakkovalssin sijaan takaakiertona, mutta takaakierron rytmin löytäminen alkuun on niiiiin hankalaa. Niinpä munin pakkovalssissa ja rima rämähtää ja rimpuillaan viidennelle esteelle asti, kunnes saadaan paketti kasaan ja tehdään hyvä rata loppuun.

Toisella radalla en luota Nokin keppeihin (!!!!!), enkä näin ollen uskalla jäädä Nokin selän taakse odottamaan, että se nakuttaa kepit loppuun asti. Tulee kiire. Rytmitän oikein rytinällä, jolloin Noki jarruttaa jarrupalat hehkuen - ja rima putoaa. Muuten tehdään taas tylyn hyvää työtä ja etenemä on agiradaksi varsin mainio: 4,71m/s. Niistot tällä radalla ovat sairaan hyvät. Virheen takia uskallan lähteä rohkeasti alta pois, enkä jää katselemaan, onko Noki lukinnut hypyn vai ei. On se. :)

Kolmannella radalla vaihdan suunnitelmaa tutustumisen jälkeen. Kolmen peräkkäisen putken jälkeen päätän ehtiä pakkovalssiin, koska saksalaisella olisin edessä ja jatkon ohjaaminen olisi ihan tuuripeliä. Tiedän jo Nokin ollessa ensimmäisessä putkessa, että tulen ehtimään jatkon ohjaukseen. Juoksu irtoaa jaloista kevyesti ja olen jo pitkällä, kun Noki tulee putkesta toiseen putkeen. Pituuden jälkeen otan ilon irti hyvin kulkevasta juoksusta ja väkerrän suunnittelemattoman ylläripersjätön putkelle. Se on vain niin parasta. :D Tiedän, että Noki tulee ohjaukseen ja tiedän pitäväni Nokilla parhaan mahdollisen vauhdin, kun ohjaan edestä vedättämällä. ...kunnes sekuntia myöhemmin tajuan, että nautiskelu maksaa kovan hinnan: en millään ehdi toiseksi viimeiselle hypylle ohjaamaan. Noki on kuitenkin kiltti ja vääntäytyy ohjaukseen, vaikka olen hirveän myöhässä.

Noki haastaa kyllä kaikin voimin perinteiset maksiagilityrodut. :) :)

kisoissa taas ja taas ja taas :)

Pikan kanssa kerta kerralta kisaradoilla on enemmän kohtia, joissa tehdään yhdessä. Lisäksi uskallan haastaa esimerkiksi kepeillä enemmän ja enemmän. Mutta ihan joka radalla silti riittää kohtia, joissa töksähtelee, eikä meno missään nimessä ole vielä lähelläkään optimaalista. En saa Pikasta täyttä vauhtia irti, kun jarruttelen liikaa, päästän liikaa edelle ja jään ohjaamaan takaa koska se on helpompaa, en ohjaa edestä niin paljon kuin voisin, saatan liikaa tai liian vähän, olen edessä, rytmitän pieleen... :) Sellaista pientä. ;) Mutta koska Pika on alkanut katsoa ohjausta eikä pelkästään sinkoa sinne, mihin kuono näyttää, pääsen harjoittelemaan ohjaamista tehokkaammin. Jes!

Nollaradalla töksähtää muurin jälkeen, kun valssini pyörii myöhässä ja varmaan ihan suht huonoon suuntaankin. Seuraava töksähdys tulee, kun tullaan takaseinältä kohti muurin vieressä olevan hypyn takaakiertoa. En vain osaa rytmittää liikettäni niin, että Pika tulisi täysillä takaakiertoon ja sitten lähtisin alta pois. Takaseinällä olevan putken jälkeen töksähtää, kun Pika hämmästyy okseria. Toiseksi viimeisellä hypyllä sählään ja eteneminen töksähtää ja rima kolahtaa.


Tällä radalla homma sujuu yhtä hyppyä ennen A:ta asti oikeinkin hyvässä yhteisymmärryksessä. Tosin keinun jälkeen ikään kuin luovutan jo valmiiksi, että "EN mä EHDI!! vippausta ohjaamaan!! Pika pääsee liikaa edelle! APUA!" Muurin palikka putoaa ja sitten en vain osaa vippausta. Ja sen jälkeen kadotaankin A:n takana olevaan Mikämikämaahan: Taistellaan kapteeni Koukun kanssa, opetetaan kadonneet lapset lentämään, pokaillaan Helinä-keijua ...ja sitten putkahdetaan aikavääristymästä takaisin tähän todellisuuteen ja kävellään sylikkäin kentältä pois. :D Että näin. ;)


Nokin kanssa sorrun toista kertaa tällä viikolla ylimieliseen aliohjaamiseen. En vaan viitsi katsoa, että Noki menee putkeen, koska "meneehän se nyt, se on NOKI, kyllä se osaa.." No eipä mene. Saadaan kielto ja käytetään liki 4 sekuntia putken suulla sekoiluun. Sinne lipeää hopeasija minun laiskotteluuni.


Hyvinkään hallin pohja oli jokseenkin karmea. Tekonurmen alla ei ole mitään. Tai onhan siellä: betoni. Tekonurmen paksuus on 0,5cm-1cm, joten käytännössä juostaan melkein pelkällä betonilla. En ole aiemmin tuntenut omissa jaloissa, jos kisapaikan pohjaa on kuvailtu kovaksi. Olen ajatellut, että sen tunnistaa siitä, että koirat toimivat jotenkin eri tavalla. Mutta tällä kertaa voin sanoa pohjaa _kovaksi_ ihan sen perusteella, että kesken Pikan nollaradan huomasin ajatusten karkaavan hetkeksi siihen, miten hemmetinmoisia tärähdyksiä omiin polviin ja jalkapohjiin kohdistuu. Lisäksi matto pitää erinomaisesti, joten käännöksissä paitsi tärähtää, nilkat ja polvet joutuvat kestämään melkoista vääntöä, kun pohja ei kevennä vääntöä tippaakaan. Osaan taas hetken olla aika todella kiitollinen siitä, että treenaan Ojangossa ja seuramme hallilla, jossa pohja on aivan eri maailmasta kuin Hyvinkään pohja.

Iinan treenit

Voi, kun saisi omat jalat vielä kulkemaan rivakammin. Kiihdyttäminen on kuin täi lähtisi tervasta.
..ja kuten sanottua, välistäveto ei ihan vielä toimi niin kuin sen pitäisi toimia. :D Kepit kyllä toimivat aivan yli omien odotuksieni. Jes. :)

'


Perjantaina lenkillä Pika 3,5v. ja Ronja 11,5v. löysivät yhteisen kevätsävelen ja hepuloivat kahdestaan. Melkein liian suloista! :) Pika ei edes tajunnut, kun Remu tikkuhäntineen tuli kertomaan, että "sinä äijä se voisit lopettaa äitini liehittelyn välittömästi ja poistua! Hajaantukaa!" :D