maanantai 30. elokuuta 2010

Rotikossa

















Perjantaina suunnattiin poikien kanssa Lahteen ja Kola hyppäsi autoon, joka kuljetti kohti mökkiviikonloppua. Nokin kanssa puolestaan lähdettiin lauantaina ajelemaan Rotikkoon Concurrido-päiville. :)

















Timo Rannikko koulutti agilityä ja mahdollisuus olisi ollut kokeilla Annan johdolla rallytokoa, Mari Rauhalan ohjaamaa näyttelykoulutusta tai vaikkapa Jari Parkkisenniemen johdolla jälkeä. Muitakin lajeja taisi olla tarjolla, mutta minulta meni agility pois lukien kaikki lajit hieman "ohi" kevyestä sairastelusta johtuen. Lauantai-iltana saunottiin ja grillattiin ja meno oli leppoisuudessaan erittäin rentouttavaa.
















Sunnuntaiaamu valkeni ennen kaikkea flunssaisena ja puolikuntoisena. Farmariauton takakontissa nukkuminen oli toimiva ratkaisu eikä minulla ollut kylmä missään vaiheessa. Nokilla sitä vastoin taisi olla välillä viileä ja yritinkin jakaa makuupussin lämpöä sille aina kun heräilin. Yöllä meinasi iskeä pahemmanlaatuinen hyperventilaatio päälle (flunssasta ja tukkoisuudesta johtuen?), joten nukkumisesta ei tullut mitään pitkään aikaan. Sunnuntaina ei siis riittänyt energiaa juuri muuhun kuin niiskuttamiseen ja muutamien valokuvien ottamiseen. Timo Rannikon koulutuksessa sunnuntaina juoksin henki pihisten ja otin itsestäni irti sen verran, että illalla en jaksanut ajaa kotiin asti, vaan jäin Lahteen kuumetta potemaan..














Hauskaa oli silti! Noki viihtyi paremmin kuin hyvin eikä juurikaan minua kaipaillut. Se nautti Remun, Ronjan, Nevan ja Neron tutusta seurasta, mutta oli myös ihan kotonaan muidenkin koirien kanssa.

Oli muuten erittäin hämmentävää huomata, miten moni "tunsi" Piksu Paksusen, vaikka minulle suurin osa väestä oli ennalta vieraita. Hassua, miten moni tätä blogia oli käynyt kurkkaamassa! :D

(Lisää kuvia täällä ja täällä. Hei, sinä paikalla ollut ihminen tai koira! Ilmoitathan, jos haluat kuvia pois netistä syystä tai toisesta!)


torstai 26. elokuuta 2010

märkähepulipuli

arvaa mitä ajattelen

..Eräänä päivänä pallohulluudessa astuttiin ihan uudelle tasolle..




maanantai 23. elokuuta 2010

Piksu ahne pikkusika ja söpöt varvasasennot

Nokilla meinaa aivo nyrjähtää, kun suuhun ei millään mahdukaan sekä Kolan että Nokin ulkolelu. Piksu saattaa pitkiä hetkiä pudotella leluja peräjälkeen, kun se yrittää saada molemmat mahtumaan suuhun.

"Kettu on suussa. JEI! Mutta mihin mahtuu pallo! Hm. Kettu pois suusta. Nyt mahtuu pallo! Mutta heeeetkinen! Nyt ei mahdu kettu! Siispä pallo pois. JESH! Nyt mahtuu kettu! MUTTA ENTÄS PALLO!"

Tällä kertaa kävi onnenpotku ja pienen järjestelyn jälkeen kumpikin lelu pääsi Piksu Paksusen kyytiin. Ja arvatkaa ketä harmitti. Kola tuijotti minua kuin pahaisintakin petturia.
















Noki osaa Kolan tavoin pomppimisen jalon taidon. Mutta se osaa tehdä pomppimisesta myös taidetta. Katso vaikka kaksi alinta kuvaa. Varvasojennuskuvia oli kortilla useampiakin. :D Piksussa on palleriinan (vai palloriinan) ainesta. (Loput kuvat täällä.)














lauantai 21. elokuuta 2010

Missen ja Piksun päivähoitopileet

Pileet alkoi karaokella. Vedettiin yhdessä tuumin meijjän lempibiisi!
"AIIKUINEN NAINEEEEN MÄ OOOOOON..."



















"No iha sama hei eikö itelles tulis äitii ikävä, jos jättimäinen Myrskypilvi tuijottelis sua koko ajan pahalla (Myrskyn)silmällä?! "
















"Hetken aikaa tuijotin kuolemaa suoraan silmästä silmään. O_o"























"Ota kuva, mä näytän tällee tosi hyvältä!"
















"..MWHAHHAHHAHAGNAHHAHHAHAEHHHAHHAIIHHHIHIHIHIHI.."

















"Hymyile vähän, senkin höpönassukka! Mä voin auttaa. Kiristetään vähän tästä, ja venytetään vähän tästä..."
















"voi vittu."







keskiviikko 18. elokuuta 2010

treeneissä

Kontaktit sujuvat aina vain luotettavammin. :) Hyppy-A-putki -pätkä sujui mitä mainioimmin, vaikka radan jatko kontaktille pystähtymisen jälkeen oli ihan selkeästi suoraan kuonon edessä. Kola ei karannut, vaikka käänsin sille selkäni. Jei.

Poispäinkäännökset eivät sujuneet vieläkään. Tai sain lopulta Kolan tajuamaan, että hypystä todellakin on mentävä ensin ohi, että sen voi sitten suorittaa takaa. Mutta aikamoista vääntöä se oli.

Lopuksi tehtiin vauhtiympyrää ja vauhtia Kolassa todellakin on. :)

Nokikin pääsi tekemään vähän putki-hyppy-hyppy-putki -juttuja ja se olikin kaikesta odottelusta niin intona, että melkein sinkoili flipperipallona seinästä seinään. Ei tarvinnut paljon vinkata, mihin olisi tarkoitus mennä, kun Noki oli jo siellä. :D "Pu.." (sinne meni) "..tki!"

Hauskat ja haasteelliset reenit! :)

sunnuntai 15. elokuuta 2010

senkin torvelo.

Pieni pehmopääni, tuo sulomussukka, kultapoika, ihkupossukka..

Se pahuksen kakara on keksinyt, että lätäköissä on mukavaa viilennellä itseään lätsähtämällä niihin makailemaan. Siis mikä perhanan labradorinnoutaja siitä oikein on kuoriutumassa!? Saako tämän palauttaa, jos tälle muodostuu saukkohäntä, tynnyrivatsa ja lyhyt karvanlähdöstä kärsivä labradorin turkki?! Kuinka pitkälle tätä muutosta on katseltava läpi sormien, kysyn vaan!

Perhanan Piksu on totta vieköön keksinyt keinonsa selvitä lämpimistä - tai miksei viileämmistäkin, kuka sitä niin tarkasti laskee! - päivistä. Se hakeutuu pieniinkin kuralätäköihin ja asettuu niin litteäksi kuin pieni vesikoira voi asettua. Sehän on sitten ihan maailman hauskinta ottaa autoon sellainen kuraotus.

Senkin torvelo. :D