sunnuntai 29. toukokuuta 2011

verijäljellä

Koska milloinkaan ei voi olla liikaa koira-aktiviteettia yhdelle viikonlopulle, niin agilitytreenien ja agilitykisoissa vietettyjen tuntien lisäksi viikonlopun aikana ehti käydä vetämässä myös 7 verijälkeä.

Kolmen perron, kolmen barbetin ja yhden bernhardilaisen voimin käytiin sitten sunnuntai-iltana ajamassa jäljet.

Ennakko-oletukseni: Noki on luontainen jäljestäjä. Se tietää, mitä pitää tehdä ja innostuu ihan hurjasti hommasta. Kolaa ei homma kiinnosta yhtään tai jos kiinnostaa, niin hyvin vähän.

Ja miten kävi?

Noki riensi reippaasti jäljen alussa olevalle makuulle. Se nuuski veristä maata kuin huumassa ja näytti nautiskelevan ja "maistelevan" jokaista hajumolekyyliä, jotka se maasta kirsuunsa kiskoi. Hetken kuluttua (joka tuntui kyllä aika pitkältä hetkeltä) Noki pystyi jättämään verisen maan ja huomasi, että jälkihän lähtee jatkumaan makuulta eteenpäin. Mutta eihän sitä voi heittää hukkaan erittäin jännittäviä ja ehkä melkein hieman pelottavia verihajuja. Niinpä matka eteni etanan vauhtia. Noki pysyi täsmälleen jäljellä eikä hairahtanut varmaan senttiäkään sivuun. Ihania, huumaavia, jännittäviä hajuja! Vähitellen hommaan tuli hieman lisää vauhtia, mutta edelleen Noki pysyi tiiviisti jäljellä.

Jäljen pituus oli ehkä puolen kilometrin luokkaa ja kun Noki pääsi vauhtiin, se lopulta sai nostettua vauhtia hieman. Se ei eksynyt jäljeltä kertaakaan, vaan pienten "meneekö se jälki tänne vai tänne?" -kiemuroiden jälkeen se palasi aina varmasti oikeaan paikkaan ja jatkoi matkaa. Ikävä kyllä jäljen päässä ei sitten ollutkaan "kaatoa", koska lähdettiin epähuomiossa ajamaan Kolalle tehtyä jälkeä ja kaato odotti Nokille tehdyn jäljen päässä. Noki pääsi kuitenkin nuuskimaan muovipussia, jossa oli ollut hirven sorkka ja Noki oli intoa pullollaan ihanista metsähajuista. 8)

Kolan vuorolla Terhi ennusti, että "Kola tulee olemaan tosi hyvä!" En uskonut.

Kolalla oli heti alussa kiire nuuskimaan metsää, sillä se sai alkumakuusta ilmavainun. Kola etsi innokkaasti alkupisteen ja lähti reippaasti etenemään aivan jälkeä pitkin! :O Se marssi määrätietoisesti halki metsän ja pienten "missä se jälki jatkuu" -etsintöjen jälkeen palasi aina yhtä määrätietoisesti ja rauhallisesti takaisin jäljelle. Ensimmäinen makuu jäi löytämättä, mutta toista makuuta Kola nuuski antaumuksella. Loppumetreillä Kola sai ilmavainun kaatona olleesta hirven sorkasta ja samalla Kola huomasi metsässä Erittäin Epäilyttävän möhkälemäisen kannon. Kolalla varmaan lirahdi ruokalusikallinen jännäpissiä villahousuihin, sillä sen verran kovasti Kola sätkähti hajun ja kannon yhdistelmää. :D Kola meni matalana kuitenkin jälkeä eteenpäin viimeiset metrit ja löysi sorkan. Kola sinkosi sorkasta etäämmälle nähdessään sen, mutta kun menin kehumaan ja kyykistyin sorkan viereen, Kola tuli nuuskimaan aarretta. Lopulta aarre oli sittenkin niin arvokas, että Kola olisi halunnut pistää heti ruokatauon pystyyn ja syödä saaliinsa siltä istumalta. ;)

Kaiken kaikkiaan homma sujui siis paremmin kuin uskalsin epäillä. Kumpikin koira teki rauhallista ja tarkkaa työtä.

2 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

On niin ihanaa olla oikeassa! :) Mut mä tiesin, että Kola ois super! Niin oli Nokikin! Kiitos mukavasta päivästä ja otetaan joskus (ei kyllä ihan lähiaikoina) uusiksi!

Partasen emäntä kirjoitti...

Hyvä Noki ja Kola! :) Eikö olekin mukavaa puuhaa? Siis sitten kun on saanut hiellä ja tuskalla tehtyä ne jäljet ja löytänyt myöhemmin loppupisteeseen viemään kaadot (tallomatta jäljen päälle) ja eksynyt pari kertaa kunnolla ja ja... no niin, sitten KUN koira jäljestää hyvin eikä tarvitse itse kuin tassutella perässä, niin eikö olekin mukavaa? ;D

Kolan reaktio kantoon & kaadon hajuun kuulostaa just samalta miten Vanu reagoi ekan kerran oikealla kaadolla, siis hirvimetsällä. Nenä veti väkisin ruhoa kohti mutta kun pientä koiraa pe-pe-pelotti niiin...

Nokin toiminta kuulostaa siltä, että lisää kokemusta vain (eikä vaikeuttamista liian äkkiä) ja kokeeseen! Sen jälkeen voinkin tulla ryöstämään sen teiltä syksyisin hirviaikaan, eikö?