tiistai 7. kesäkuuta 2011

nakupellehyppyjä

Iippa Pikkarainen ja Kompressori Perronen pääsivät talviturkeistaan. Kymppiterä vain surisi, kun paksu villapaita putoili tuulen vietäväksi. Nyt on kummallakin oikea kesätukka. Kola ei ole ollut näin naku varmaankaan pariin vuoteen. Niin häntä kuin korvatkin ovat tällä kertaa millisiiliä.

Ihanat samettipeput rannalla -elokuvan harjoituksissa Iippa ja Kompressori tekivät jättimäisiä pelleloikkia Jakomäen hiekkakuoppien viileään veteen. Pojat olisivat kai uineet tunnin jos toisenkin, mutta pakkohan sekin riemu on jossain kohtaa viheltää poikki. Olin ajatellut, että jos Jakomäkeen suuntaa vähän kahdeksan jälkeen aamulla, saa uittaa koirat ihan kaikessa yksinäisyydessä. Samaa ajatuskuviota olivat ilmiselvästi käyneet läpi kymmenet muutkin ihmiset, sillä koiramäärä rannoilla oli melkoinen. Ja kun marssimme aamu-uinnilta kohti autoa, paikalle tassutteli yhä lisää karvaturpia omistajineen.

Nyt kelpaa viettää aamusiestaa kahvikupposen ääressä. 8)




Niin omistaja kuin koiratkin ottavat kesän vastaan rennoissa merkeissä.


Ei kommentteja: