lauantai 30. heinäkuuta 2011

Janakkala 30.7.

Aamuvarhaisella lähdettiin Nokin kanssa ajelemaan kohti Janakkalan kahta agirataa. (Tosin luulin paikalle ajaessani, että toinen olisi hypäri, mutta sellaista sattuu.. ;)

Rataan tutustuessa yritin käyttää Ville Liukan treeneissä saatuja huomioita hyväkseni ja koitin nähdä rataa koiran silmin ja miettiä, millaisilla linjoilla aion Nokin ohjata läpi radan. Tuomioni oli, että etenkin kakkoshypyltä oli riski saada Noki A:n huipulle ja hypyltä 13 putken väärään päähän. Päätin suoristaa Nokin linjaa hyppyjen 12-13 välissä niin, että Noki näkisi hypyltä 13 oikean putken pään. Kakkoshypyllä päätin jaakottaa. Muutoin en kokenut, että rata olisi ylitsepääsemättömän vaikea. Ajattelin, että putkelta kepeille viennissä saattaisi ehkä tulla hoppu ehtiä Nokin oikealle puolelle, mutta ajattelin ehtiväni kyllä.



Kun seurailin meitä ennen radalla menneitä totesin, että kepeille vienti saattaa hyvinkin koitua meidän kohtaloksi. Todella moni koira joko törmäsi puolta vaihtamassa olevaan ohjaajaansa putkesta tullessaan tai meni muurille. Kepeiltä tuli lähes toistuvasti joko kielto tai hylly. No. En sitten kuitenkaan vaihtanut suunnitelmiani, koska en millään olisi myöskään valssaamalla 2-3 välissä saanut Nokia putken oikeaan päähän, kun oma liikkeeni olisi vetänyt niin pahasti Nokia väärään suuntaan.

Näillä ajatuksilla astelimme lähtöpaikalle. Jätin Nokin melko kauas ykköshypystä (ja tajusin tämän jo siinä jättäessäni, mutta en tehnyt silti mitään siirtääkseni Nokin lähemmäs, tyhmä minä.) Ja niinhän siinä kävi, että Noki ei varmaankaan edes nähnyt ensimmäistä hyppyä, vaan juoksi hypyn ali ja hyppäsi toisen. Hylly. Jatkoin kuitenkin ihan kisanomaisesti. Sain Nokin käännettyä kolmoselle ja kuin ihmeen kaupalla ehdin aivan mainiosti putken päähän ottamaan Nokia vastaan ja blokkaamaan muurille pääsyn. Koko loppu rata meni aivan kuin junan kyydissä raiteita pitkin. Ihan mielettömän helppoa ja vaivatonta menoa. Ei virheitä missään kohtaa. Puomilla ehdin ajatella Maijaa hämärästi (hihi) ja päätin, että juoksen _TÄYSILLÄ_ Nokin ohi ja vapautan sen kontaktilta vasta sen jälkeen. Spurttasin vauhtiin ja annoin "ota"-käskyn hyvissä ajoin. En kääntynyt katsomaan, vaan juoksin viimeisen hypynkin ohi maalialueelle asti niin lujaa kuin pääsin ja vasta sitten annoin vapautuskäskyn. Noki ei liikahtanutkaan. :D :D :D :D Yleisö hihitti ja kuuluttaja ylisti Nokin kontaktia. Kutsuin hihittäen itsekin Nokia vapautuskäskyllä uudestaan ja sieltä se tuli kuin raketti viimeisenkin hypyn yli lopulta. :D Jäi aivan sairaan hyvä mieli tuosta radasta ja puomin istuskelusta huolimatta tehtiin reilusti aliaikaa.


Toinen rata tuntui ensimmäiseen verrattuna paljon helpommalta. Siinä ei ollut mikään ansakohtia ja mielestäni Nokin linjoista tulisi ihan perusohjauksella sellaiset, ettei olisi riskiä hyllyyn. Ikävä kyllä Noki syystä tai toisesta pudotti riman 4 ja 7. Niinpä saaliiksi tuli aliaikakymppi.












Kaiken kaikkiaan radoista jäi niin hyvä mieli, että lauleskelin koko kotimatkan radion tahdissa ja olin pakahtua tyytyväisyydestä. Noki toimi jälleen aivan törkeän (jotain muitakin ylisanoja tähän voi lisätä) hyvin. Se sopii minun "käteeni" kuin hanska. Kun tultiin kisapaikalle ja otin Nokin autosta pissalle, Noki tunnisti välittömästi tilanteen. Se kuuli koirien haukun ja sen silmissä syttyi tekemisen into. Se pomppi ja olisi halunnut ihan heti tekemään rataa. Rataan tutustumisen aikana puolestaan Noki istui hipihiljaa autossa odottamassa. Ja jälleen, kun hain sen radan laidalle, se nosti kierroksensa juuri sellaisiksi kuin niiden kisatilanteessa pitää ollakin. Ei mitään virittelyjä tai kierrosten ylläpitämistä. Noki hoitaa sen ihan itsenäisesti. Ja radan jälkeen se laskee kierroksensa lähes heti takaisin normaaliksi.

Kuuntelin sivusta, kun erään malin omistaja selitti, miten hänen koiraansa pitää juuri ennen lähtöä haukuttaa ja hetsata ja jos sen lopettaa hetkeäkään liian aikaisin, koiran kierrokset putoavat ja suoritus menee pilalle. Puhkuin onnea. Minun koirani ja malikka. Ja niistä kierroksensa paaaaljon paremmin hallitsee se puudelimpi. ;)

Nokin kanssa tekeminen tuntui tänään siltä, kuin Noki olisi jollain tapaa minun jatkeeni. Ei mikään erillinen eläin vaan jotenkin kiinteässä yhteydessä juuri minuun. Se oli aivan hulppea tunne. Itseluottamukseni nousi ja tuntui siltä, että oikeasti tiesin, mitä haluan tehdä ja tein niin kuin päätin.

Edelleenkin 3 tuntia kisojen jälkeen puhkun onnea. Olen syvästi kiitollinen Sannalle ja Raimolle Nokista, sillä en pysty kuvittelemaan sen paremmin minulle sopivampaa agilitykoiraa. Mitä siitä, että tänään ei tullut nollaa. Se jää kaaaauas taakse tämän tunteen kanssa, että minun ja Nokin tiimi on jollain tapaa saumaton.

Voi vitsi. 8)

1 kommentti:

Partasen emäntä kirjoitti...

Noki on kyllä aika hyvä esimerkki siitä on/off-kytkimestä, mikä perrolla PITÄISI olla. Tuollaisen koiran kanssa on ilo harrastaa! :)