keskiviikko 2. marraskuuta 2011

kotimatka hihitellen

Heinosen Annan treeneissä vapautui yllättäen tälle päivälle paikka meidän omasta ryhmästä, joten poikkeuksellisesti Kolakin pääsi mukaan. Tehtiin rataa, joka oli ollut TopTeamin (?) "pääsykoerata" jossakin karsintatilaisuudessa. Aika silmät pyöreinä katselin edellisen ryhmän treeniä ja olin varma, että Kola ampuu katosta läpi, kohti ääretöntä - ja sen yli! ..tai ainakaan se ei mene sellaista ohjaussiksakkia, jota rata näytti olevan pullollaan. Nopeita käännöksiä, valssia, ohjaamista ohjaamista ohjaamista..

"Magee koira", Anna sanoi, kun oltiin väännetty ensimmäistä pätkää pari kertaa. Hymyilytti.

"Nyt vaan pistät renkaan kuntoon Kolan kanssa ja sit kisaamaan!" Anna sanoi, kun oltiin väännetty oma treeniaikamme loppuun asti.

Hitto. Kola teki lähes juuri niin kuin ohjasin ja jopa sain paikoitellen ohjattua juuri niin kuin ajattelin. Ja ehdin valssatakin siellä täällä! :O Loppusuoralla oli neljä estettä ja taustalla kuulen, miten Anna karjuu, että "JUOKSE JUOKSE!!!!" ja pehmeällä hiekkapohjalla jalat eivät vain enää toimi. Kola pääsee edelle ja minä yritän saada jaloistani irti jotain ylimaallista. Todellisuudessa jään jälkeen ja Kola menee renkaan väärin. Naurattaa kovasti. Miten voi näin lyhyet jalat painaa näin paljon?

Heti perään tulee Nokin vuoro. "Jaksatsä", kysyy Anna. "Totta kai", läähätän hikeä valuen ja noudan Tiiperön kehiin. Siinä sitä onkin sitten tekemistä, kun enää käsissä ei ole rautakanki vaan pehmeäksi vaivattua savea, joka taipuu lähes ajatuksen voimalla.

Minä paiskon Nokia kuin se olisi samanlainen jähmeä savimöykky kuin Kola. Tuntuu, että teen Nokille sitä samaa alkuvaivausta, mikä juuri käsittelyyn otetulle savelle pitää tehdä. Paiskon ja vaivaan. Käytän raakaa hartiavoimaa. Niin Kolaa pitää vielä käsitellä. Ja Noki-raasu on varmasti hieman hämillään kaikesta siitä vääntämisestä. "Ei sun tartte niin hirveästi vedättää sitä tuossa keppien jälkeen. Käännät vähän rintamasuuntaa ja lähetät sitten hypylle. Se lukee rataa niin hyvin, ettei tuossa ole mitään ongelmaa." Jaa niin. Se ei olekaan jähmeä paiskottava savimöykky vaan taipuisa ja pehmeä, lämmin savi. Käännän rintamasuuntaa vain aavistuksen ja Noki sinkoaa juuri sinne mihin pitikin.

Loppusuora häämöttää taas U-putken jälkeen. Lähetän Nokin putkeen ja jälleen Anna karjuu. "LÄHDE JO!! JUOKSE! MENE MENE!!!" Kintut eivät vie yhtään niin nopeasti kuin pitäisi. Ja mitä tekee Noki? Ehdin miettiä, että himputin jalat, kun ette kanna nopeammin! Siinä samassa Noki painelee ohitseni ja... ja se kiitää itsenäisesti koko loppusuoran ilman minun ohjaustani! Voi jumantskekku. Kisaaminen ja ratojen harjoittelu on tehnyt tehtävänsä. Täysin minun tietämättäni Noki on oppinut lukemaan loppusuoraa! Aivan mieletöntä. Niin pieni juttu ja jotenkin varmaan ihan itsestään selvää, mutta miten iloiseksi tuosta voi tulla tälläinen tappijalka kuin minä? Kovin iloiseksi. Vielä kesällä ensimmäisten kisojen aikana Noki ei todellakaan lukenut loppusuoraa itsenäisesti. Nyt se sen tekee ja täysin epäröimättä. Se ei hetkeäkään edes harkinnut kääntyvänsä katsomaan minua ja hakemaan tukea, kun edessä kerran oli suora linja esteitä suoritettavaksi.

Jestapo jepulis, mahtavat treenit. 8)

3 kommenttia:

Nunonen-Nenunen kirjoitti...

Onks videoo? ;)

emilia kainulainen kirjoitti...

Ikävä kyllä ei tallentunut puuha videolle. :D Harkinnassa oli videotallennus, mutta se sitten jäi. Ensi kerralla lupaan pyrkiä videoimaan! ;)

Miia kirjoitti...

Juu, Kolan kanssa vaan kisaamaan, ettei toisten tarvii yksinään rämpiä ykkösten kisoissa ;)