voihan tiitiäinen!

Tänään oli meidän päivä. Ihan epäilyksettä.

Kotkassa oli tarjolla kaksi agilityrataa ja yksi hyppäri. Ja mitä sitä kiertelmään tai kaartelemaan sen enempiä: ekalta aksaradalta otettiin nolla, pronssisija ja serti. Wau. Kuunneltiin Siiri-portugeesin omistajan Sannan kanssa tuloksia ja Sanna ehti sanoa jotain siihen suuntaan, että "sijoituittekohan te palkintosijoille sillä nollalla" ja minä ehdin tokaista, että "en voi uskoa, olihan niitä nollia useita meidän nollan lisäksi". Ja heti sen perään meidät kuulutettiinkin pronssipallille ja onniteltiin sertistä. Suusta pääsi joku epämääräinen "MITÄ HITTOA" -tyyppinen älähdys ja tuomari sitten kommentoi, että "Se serti siirtyy kato kolmanneksi tulleelle.." Joo, en sitä epäilekään, etteikö siirtyisi, mutta että se siirtyi nimenomaan juuri meille, niin se hämmästytti. :)

Noki teki radalla hyvää työtä. Kahdella tai kolmella hypyllä olin melkein täysin valmistautunut siihen, että rima putoaa alas, koska radalla oli tosi monta hypyn jälkeen tapahtuvaa tiukkaa käännöstä. Rimat eivät kolisseet eivätkä käännöksetkään valahtaneet mitenkään niin pahasti, että olisivat jääneet erityisesti mieleen. Vähän oli radan jälkeen sellainen "huh, se oli taistelunolla" -olo.

Toisena vuorossa ollut hyppäri on ihan pimennossa. Täytyy oikein kaivella, että saisin päähäni, miten se meni.. ..tulihan se päähän, kun vähän ravisteli.. ;)

Hyppärin alussa oli takaakierto, johon todella moni ennen meitä teki valssin. Pieni epävarmuus valtasi mielen, kun itse olin suunnitellut tekeväni hypylle saksalaisen. Kävin lämppähypyillä tekemässä pari saksalaista ja totesin, että hitto minä en rupea suunnitelmiani muuttamaan, koska saksalainen sopii siihen kohtaan erinomaisen hyvin ja Noki sen osaa kyllä. Ja osasikin. Keppien jälkeen meinasin lipsauttaa Nokin  hypyn väärälle puolelle ja oli varmaan ihan milleistä kiinni, ettei Noki eksynyt siivekkeen taakse. Hyppylinja oli tästä johtuen täydellisen optimaalinen, sillä Noki ylitti riman lähes täsmälleen rimansuuntaisesti laskeutuen juuri sinne, mihin rata jatkui. Huh, siinä kohtaa pikkuisen ehti pelottaa. :D Okserilla tehty valssi toimi, putkijarru käänsi Nokia sopivasti putken jälkeen, tosin en luottanut Nokin kääntymiseen niin paljon, että olisin uskaltanut lähteä pinkomaan täysillä. Niinpä kolme viimeistä estettä vedettiin soveltaen. En kerta kaikkiaan ehtinyt tekemään suunnittelemaani persjättöä, joten siinä sitten sekunnin murto-osat toivoin sormet kyynärpäitä myöten ristissä, että poispäinkäännös  - jota en ikimaailmassa ihan tuosta noin vain lähtisi kisaradalla käyttämään - luonnistuu. Ja luonnistuihan se. Myös poispäinkäännöksestä johtunut väärä sijoittumiseni seuraavalle hypylle meni ihan mainiosti, kun herra Tiitiäinen ei ollut moksiskaan takanaleikkauksestani. Nollalla maaliin ja ihan suunnaton hyvän mielen ja epäuskon fiilis, että hitto. Meidän uran eka tuplanolla. Ja sitä myöten ihan hirmuisen paljon varmemmalta näyttävä ensi kesän yksilöSM-edustuspaikka.

Viimeinen aksarata oli jälleen ihan mukavan tuntuinen. Rata sujui kuin kukkasilla tanssi aina kolmanneksi viimeiselle hypylle asti. Tosi hyvä fiilis, tosi toimivat ohjaukset, tosi kuuliainen Noki. Sitten oma rytmitykseni meni ihan plörinäksi, kun olin vähän ennakoimaani taaempana ja sorruin ajattelemaan, etten saa Nokia käskyllä niin kaukaa seuraavan hypyn takaakiertoon. Kiihdytin oman vauhtini hetkessä kovemmaksi, ja mitä tekee Tiitiäinen? Lukee rytmitystäni ja kiihdyttää itsensä useiden metrien päässä olevalle väärälle hypylle eikä edes katso ihan lähellä olevaa takaakierrettävää hyppyä. Hylly siis, mutta maalissa nauratti. Kolme ihan helvetin hyvää rataa yksissä kisoissa. Voi hemmetti. :)

Tiitiäinen on kyllä melkoinen otus! :)