"Lievästä" flunssasta huolimatta lähdettiin ottamaan miehestä mittaa kummankin ison pojan kanssa Ojankoon HSKH:n kisoihin. Lauantaina Kolalla oli kaksi starttia ja sunnuntaina Nokilla kolme.
Sami Topra oli tehnyt tosi mukavat radat niin kakkosille kuin kolmosillekin. Kolan kanssa ensimmäinen rata meni ihan todella hyvässä hengessä, rennosti, sujuvasti, helposti.. Tein jopa kaksi onnistunutta persjättöä radalla. (Olisi jäänyt puoli vuotta sitten edes harkitsematta koko persjätöt. Lehtosen Sanna on saanut karsittua persjättöpelon pois. :) Rima kuitenkin putosi ja kepeille viennissä tapahtui jotain sellaista, että Kola meni kyllä ekaan väliin mutta ei edes yrittänyt kääntyä tokaan väliin vaan juoksi keppien läpi. Kympin kanssa juostiin maaliin ihan kympin fiiliksissä. :) :)
Toka rata lopetettiin ihan alkuunsa, kun Kola sukelsi jälleen ekan hypyn ali. Voihan Kola. Loppiaisen kisoissa Kolan kanssa päätavoite on hypätä kummallakin radalla ensimmäinen hyppy ja ohjausvalinnatkin aion lähtötilanteissa valita sen perusteella. Muut esteet ovat sitten ihan vaan bonusta. ;)
Tiitiäinen puolestaan.. Voihan Tiitiäinen, se on vaan sellainen kultamuru. Sen kanssa hommat sujuu, yhteispeli onnistuu, luottamus pelaa.. Yhteinen sävel raikaa niin että korvissa humisee. (Tai sitten humina johtuu tästä kirotun flunssasta.) Sanalla sanoen: MAHTAVAA. Kerrassaan mahtavaa. Oma liikkumiseni alkaa tuntua paljon helpommalta ja Noki liikkuu kuin ajatus. Vitsit. Nokin kanssa tekeminen on yhtä harrastuselämän herkkuhetkeä. (Tätä hehkutusta voisi jatkaa loputtomiin.)
Ekalla radalla otettiin hyppäri haltuun nollalla. Muurilla kalastelen Nokia selän takaa niin pitkään ja antaumuksella, että muurin jälkeen suunniteltu valssi jäi todellakin vain suunnitelmaksi. En olisi ehtinyt millään. Niinpä hätäpäissäni jäin muurin tulopuolelle ja tein epätoivoisen päällejuoksuyritelmän. Rima ei pudonnut ja kuuliainen pikku Tiitiäinen kääntyi juuri sinne, mihin pitkin kääntyä.
Tokalla radalla homma toimi niin kuin olin suunnitellutkin ja juostiin maaliin jälleen nollan kanssa. Keppien loppua kohden jännitys kasvoi, sillä pelkäsin seinää kohti sijoittuneiden keppien koituvan kohtaloksi. Lisäksi maltoin radalla juostessani ajatella keppien jälkeen olevien kahden hypyn aikana sitä, että annan Nokille hyppyrauhan, sillä todella moni ohjaaja sai koiran pudottamaan jälkimmäisen riman liian äkkinäisillä huitaisuilla ja karjaisuilla. Jee, pystyn ajattelemaan radan aikana jotain järjellistä! :D
Kolmannella radalla valssasin puomin jälkeen niin huonoon aikaan, että Noki pudotti riman. Keskittyminen katosi ja keppien jälkeen häsläsin jotain ihan järjetöntä ja Noki hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Radan loppu käytettiin sitten kontaktien kertailuun. Keinulla jouduin hetken odottamaan, että Noki viitsisi pistää tassut sinne mihin ne kuuluu pistää.
Pika puolestaan oli kisaturistina koko pitkän sunnuntain ja osoittautui oikein mukavaksi turistiksi. Se nukkui häkissä hiljaa odotteluhetket, pissasi ulos ja olisi leikkinyt ihan villinä pallolla hallissa, jos vain olisi jaksettu ja ehditty leikittää. Lisäksi pissatusreissuilta Pika veti takaisin hallille hihna kireänä, koska Vuokkosilla maanantaisin aina saa riehua ja leikkiä ja juosta pallon perässä. Ovesta sisään astumisen jälkeen Pika pomppi ilmassa ja suorastaan riehaantui, kun luuli, että nytkin on luvassa hauskanpitoa. :D
Minun hassu omituinen mahtava laumani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti